Aurora

Tyhmä kysymys: miksi salata raskaus?

257 posts in this topic

Luin tuon alkoholittomuus-ketjun läpi ja sainkin sieltä hyviä vinkkejä, jotka täytyy laittaa korvan taakse tulevan varalle. :) Mutta... Jäin miettimään miksi tuossa ketjussa ja laajemminkin alkuraskauden salaaminen on niin itsestäänselvä asia? Miksi uutisia ei voi kertoa kavereille ja sukulaisille heti kun itsekin tietää?

 

Keskenmenoja tapahtuu, kaikki sen tietää. Halutaanko kertomatta jättämisellä poissulkea ei-toivotut myötätunnon osoitukset, jos raskaus päättyisi. Vai halutaanko suojata itseä vahingonilolta ja kateudelta?

 

Mä ymmärrän sen, että ei ole kiva kertoa töissä kovin aikaisessa vaiheessa. Vaikka niin ei pitäisi käydä, tiedon leviämisellä voi olla ikäviä seuraksia. Mutta entä ne kaverit ja sukulaiset? Mitä vahinkoa olisi heille kertomisesta? Miksi alkuraskaus on niin yksityinen asia?

 

En yritä sanoa, että raskaudesta pitäisi kertoa kaikille ja heti. En varmaan itsekään kertoisi. Mutta miten siitä salaamisesta on tullut niin itsestään selvää? Ihan hyvinhän me voitaisi elää kulttuurissa, jossa asia jaettaisiin heti. Vai voitaisiko?

Edited by Aurora

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla raskaus huomattiin gynegologisessa tutkimuksessa ja viikkoja oli 4 ja jotain :) Ni mä heti ilmotin kaikille kavereille iloisesta uutisesta...En mä ainakaan ois pystynyt millään sitä salamaan keneltäkään...Jos oisin töissä silloin ollut niin oisin kyllä sieläkin heti sanonut :) En mä ois pystynyt millään olemaan kokoaikaa hymyilemättä jne...Mut musta se on ihan ok! jos joku haluaa sitä salata...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän syy pitää mun raskaus omana tietonamme oli se, että en usko että oltais jaksettu selitellä mahdollista keskenmenoa, miettiä sitä ja kuunnella surkuttelua. Ei tietenkään millään pahalla, sehän on hyvä että ihmiset tukee ja on apuna mutta ylipäänsä. Ne ihmiset mun tuttavapiirissä jotka on saaneet keskenmenon on olleet suhteellisen pitkään aika masentuneita, olisin varmasti itsekin...

Ja yksi syy on varmasti myös se, että jos on pitkään yrittänyt lasta/ käynyt läpi rankkoja lapsettomuushoitoja niin on varmasti myös vaikeaa uskoa asiaa todeksi ja haluaa todella olla varma asiasta, niin että jos sitten tuleekin pettymyksiä. Tää on tietty ihan arvailua koska en ole itse hoitoja läpikäynyt mutta voin vaan kuvitella sen rankkuuden...

 

Kun mä testin tein niin meidän piti itse helliä ensin ajatusta lapsesta ja miettiä asioita, jotenkin tottua ajatukseen. Että meillä on kohta perhe :)

 

Niin, ehkä jossakin muussa kulttuurissa asiasta ajateltaisiin erilailla, esim. silloin kun sukupolvet asuvat saman katon alla. Ja toisaalta, kai tämäkin on ihan pariskuntakohtaista että milloin kerrotaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jostakin vauvalehdestä luin taannoin espanjalaisesta naisesta joka kummeksui suomalaista tapaa pimittää raskausuutista melko kauan. Hänen mukaansa Espanjassa kerrotaan avoimesti heti. Tiedä häntä...

 

Itse kerroin heti niille joille olisin kertonut keskenmenostakin. Minulla oli alkuraskaudessa verenvuotoa ja näiltä omaisilta ja ystäviltä sainkin sitten tukea. Vieraammille, esim. työkavereille kerroin vasta rakenneultran jälkeen (mulla oli aika pieni maha) ihan siitä syystä etten olisi halunnut keskustella heidän kanssaan niin henkilökohtaisesta asiasta kuin keskenmeno tai muut mahdolliset häikät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei raskautta suuremmin salailtu. Vanhemmille ja sisaruksille kerrottiin heti ja muille pikkuhiljaa tavatessa. Ajattelimme asian niin, että jos keskenmeno tapahtuisi, kaikki ne tärkeät ihmiset, joilta ehkä kaipaisimme tukea, tietäisivät raskaudestakin.

 

Emme kertoneet hyvänpäiväntutuille, joille mahdollisesta keskenmenosta kertominen voisi olla ikävää tai ahdistavaa.

 

Vaikka meillä oli lapsettomuuttakin taustalla ja pitkä odotuksen odotushistoria, olimme niin onnellisia, kun viimein tärppäsi, että olisi ollut suorastaan tuskaisaa, jos mun olisi pitänyt monta kuukautta iloa salailla. Toisaalta olen luonteeltankin sellainen lörppä :P Lapsettomuudesta sen sijaan ei aikanaan puhuttu monellekaan ihmiselle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me salailtiin raskautta ihan vaan sen vuoksi että haluttiin itse olla asiaan tottuneita ja nauttia alkuraskaudesta ihan kahdestaan. Anoppi on aika hössöttäjä joskus :P Rv 7 jälkeen sai tietää tuttavat ja sukulaiset, kun ar-ultrassa selvittelivät että pienokainen on mukana. Koulussa en halunnut turhaa hössötystä ja pidin asian lähimmiltäkin kavereilta salassa np-ultraan saakka. Loput koulukaverit saivat itse huomata asian mahan kasvusta, ei kiinnostanut mennä vähemmän tutuille suitsuttelemaan :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osaksi sen takia vielä salataan, että ollaan niin alussa eikä itsekään tiedetä, onko alkio siellä missä pitää jne. Mun mielestä vielä ei siis ole mitään kerrottavaa. :rolleyes: Ehtiihän ne ulkopuoliset tottua ajatukseen myöhemminkin - vaikka vain parin kuukauden varoajalla. Mielestäni vauva on kuitenkin perheensisäinen asia eikä siitä ole mikään pakko kertoa muille kuin vaikka vasta sitten, kun vauva on syntynyt. :D

 

Ja luonnekysymyshän tämä myös on. Toiset hehkuttaa mitä tahansa asiaa vähän joka suuntaan, toiset ajattelevat, että "kel on onni on, se onnen kätkeköön". Yleensä nämä vauva-asiat ovat meidän suvussa ja tuttavapiirissä menneet niin, että jossain vaiheessa paljastetaan isovanhemmille ja mahdollisesti sisaruksille, mutta kyllä se juttu sitten kiertää ihan itsestään. Kaikille ei siis suinkaan tarvitse itse kertoa.

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä syynä alun salailuun oli juuri nuo edelläkin mainitut, eli haluttiin nautiskella aluksi ajatuksesta ihan kaksin ja pitää plussa omana pikku salaisuutenamme. Lisäksi kammoksuimme uutisesta väistämättä aiheutuvaa hössötystä. Emme edes halunneet onnentoivotuksia siinä vaiheessa kun omakin olo oli vielä niin epäuskoinen (yritystä takana noin vuosi). Lähimmille kerrottiin kuitenkin jo viikon päästä plussasta, kun oli sopivasti joululomat.

 

Asia on muuten valitettavasti joskus toisinkin päin. Työkaverini, joka kertoi onnellisena raskaudesta tosi aikaisin, sai etenkin vanhemmilta ihmisiltä ikäviä kommentteja takana päin ("varautuisi vaan jos meneekin kesken" ja "kuinkas sitä noin aikaisin oikein iloitaan" jne) ikään kuin ei ennen np-ultraa / rv12 olisi oikeasti raskaana!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ystäville yms. tutuille

 

Kerromme, kun on vähän "turvallisimmilla vesillä". Hyvien ystävien kanssa on eri asia, mutta en jaksa selittää ja kuunnella surkuttelua.

 

Töissä

Meillä raskaus = lähinnä työkyvyttömyys, eli sen jälkeen turha unelmoida mistään "Järkevistä" hommista.

 

Eli lähinnä itsensä suojelusta tässä on kyse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me haluttiin myöskin pitää asia kahdenkeskisenä ihan hyvän aikaa, koska meidän kahden se asia loppupeleissä kuitenkin on ja siinä oli itselläkin "sulattelemista" ja pää pyörällä plussan jälkeen, vaikka sitä kovasti toivottiin testiin tulevaksi. Lisäksi olen sellainen ihminen, että en haluaisi käydä mahdollista keskenmenoa läpi kovinkaan monien ihmisten kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Me haluttiin myöskin pitää asia kahdenkeskisenä ihan hyvän aikaa, koska meidän kahden se asia loppupeleissä kuitenkin on ja siinä oli itselläkin "sulattelemista" ja pää pyörällä plussan jälkeen, vaikka sitä kovasti toivottiin testiin tulevaksi. Lisäksi olen sellainen ihminen, että en haluaisi käydä mahdollista keskenmenoa läpi kovinkaan monien ihmisten kanssa.

 

Kuin minun suusta...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Me haluttiin myöskin pitää asia kahdenkeskisenä ihan hyvän aikaa, koska meidän kahden se asia loppupeleissä kuitenkin on ja siinä oli itselläkin "sulattelemista" ja pää pyörällä plussan jälkeen, vaikka sitä kovasti toivottiin testiin tulevaksi. Lisäksi olen sellainen ihminen, että en haluaisi käydä mahdollista keskenmenoa läpi kovinkaan monien ihmisten kanssa.

 

Melkolailla myös minun ajatukseni asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mää oon niin lörppä suu, etten kauheesti salaillu asiaa.

Muutamat tiesivät meidän yrityksistä, joten kerroin heti plussasta. Vanhemmille kerrottiin vasta vähän ennen ar-ultraa ja puolituttuille/työkavereikke np-ultran jälkeen. Minusta tää raskaus on niin iloinen asia etten pysty olee hiljaa.. ja muutenkin ku oon kova puhumaan, niin olisi outoa olla vaan hiljaa ja hymyillä.. Myös tiesin, että voin ihan hyvin kertoa keskenmenosta mikäli semmoinen olisi tullut/tulee.. ja raskaus alko muutenkin heti näkymään, joten sekin vaikutti etten halunnut salata, päinvastoin olen ylpeä masustani!! :lol: Tulipa sekavasti selitettyä :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä/me kerrottiin kumpikin raskaus heti, kun itse tiedettiin, sitä mukaa niille ihmisille joiden kanssa oltiin tekemisissä. Joku sanoi kerran naikkareissa: "Ei se kertomalla kesken mene!". Siihen voisin mun ajatuksen kiteyttää. Haluan jakaa ihmisten kanssa ilot ja surut. Mulla ei omakohtaisesti ole mitään "turvarajaa", jonka jälkeen voi kertoa. Sitä, kun voi tapahtua mitä vaan, missä välissä raskautta tahansa.

Mut mä oon kyllä aika avoin muutenkin jakaamaan elämäni käänteitä; lapsettomuudesta ja hoidoistakin tuli juteltua milloin kenenkin kanssa. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me haluttiin myös pitää raskaus "meidän juttuna" jonkun aikaa.

 

En halunnut myöskään kertoa vauvahaaveista muille. Jos raskaus ois mennyt kesken alussa ja oisin siitä jo kertonut, kaikki ois tienneet että me yritetään. Siitä ois varmaan seurannut ärsyttävää kyttäilyä, pohdiskelua ja "jokottelua". Tai ainakin mä oisin vanoharhaisena kuvitellut että kaikki pohtii mun raskauttani ja tarkkailee oireita ja juomisia...

 

 

Törmäsin vähän tällaseenkin:

Asia on muuten valitettavasti joskus toisinkin päin. Työkaverini, joka kertoi onnellisena raskaudesta tosi aikaisin, sai etenkin vanhemmilta ihmisiltä ikäviä kommentteja takana päin ("varautuisi vaan jos meneekin kesken" ja "kuinkas sitä noin aikaisin oikein iloitaan" jne) ikään kuin ei ennen np-ultraa / rv12 olisi oikeasti raskaana!

 

Sain yhden "nyt sen jo saatkin kertoa" kommentin, kun kerroin raskaudesta vasta np-ultran jälkeen. En tiedä oisko ko. henkilö sulkenut korvansa tai kieltäytynyt onnittelemasta jos oisin kertonut jo aiemmin... Tai ehkä toi kommentti vaan tuli vähän väärin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Asia on muuten valitettavasti joskus toisinkin päin. Työkaverini, joka kertoi onnellisena raskaudesta tosi aikaisin, sai etenkin vanhemmilta ihmisiltä ikäviä kommentteja takana päin ("varautuisi vaan jos meneekin kesken" ja "kuinkas sitä noin aikaisin oikein iloitaan" jne) ikään kuin ei ennen np-ultraa / rv12 olisi oikeasti raskaana!

 

Tässä syy, miksi olen itse ollut epävarma muille kertomisesta. Kerroin aika varhain aika monelle, koska salaileminen on inhottavaa ja oli sellaisia tilaisuuksia, joissa joku olis kuitenkin huomannut. Lisäksi ollaan tietysti tosi onnellisia, ja jaetaan sitä mielellämme. Koen kuitenkin kovasti tarvetta lisätä joka väliin "jos kaikki menee hyvin", "onhan tää tosi alussa vielä", "katsotaan nyt", "näillä näkymin jään äitiyslomalle" jne, johtuen juuri tuosta ajattelutavasta joka joillakin ihmisillä on. Muistan itsekin joskus muutama vuosi sitten ajatelleeni puoli-ilkeästi noin, kun joku tuttu kertoi raskaudesta plussaa seuraavana päivänä.

 

Mulle henk.koht. ei olisi niin suurta väliä vaikka joku puolituttu mahd. keskenmenosta tietäisikin, mutta oon tehnyt tästä kertomisasiasta silti itselleni yllättävän vaikean jutun. Ärsyttävää kertoa iloista asiaa niin varauksellisesti, ja vielä enemmän harmittaa kun monet onnittelutkin on sitten luonnollisesti samaa sarjaa - "toivottavasti kaikki menee hyvin", "onnea nyt tässä vaiheessa" jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me kerrottiin tällä kertaa sitä mukaa kun oltiin kavereiden kanssa tekemisissä. Muutamalle kerroin jo testintekopäivänä. Osa kavereista tiesi meidän "historiasta" ja osasivat suhtautua hienosti myös uuteen raskauteen. :) Yksi työkaveri tosin sanoi, että "Ei nyt sitten vielä puhuta mitään." :huh: Ja onnitteli vasta alku-ultran jälkeen vähän iloisemmin. Yhdelle kaverille jäi aluksi kertomatta, koska hän oli aiemmin kommentoinut työkaverinsa raskausuutisen kertomista vähän just siihen sävyyn, että mitä siitä nyt kannattaa huudella vielä niin aikaisin.

 

Oudommille, esim. työkavereille, ei tullut ihan alussa kerrottua, mutta n. viikolla 10 asiasta tiesi jo kyllä aika moni. Varovaisesti olen ottanut asian siitä huolimatta, puolivälin ylitys oli itselle joku maaginen raja ja oikeastaan vasta pari viikkoa olen osannut nauttia raskaudesta vähän vapaammin. (Nyt menossa 26. rv) Eikä asiaa olisi muuttanut mitenkään kertominen tai kertomatta jättäminen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mekään ei oikeastaan salattu raskautta. Töissä mä kerroin oikeestaan heti, oli sen verran huonovointisuutta etten olisi viitsinyt sitä alkaa selittelemään.

Asutaan sen verran kaukana molempien sukulaisista, että ajateltiin kertoa sitten rakenneultran jälkeen kasvotusten uutisesta, kun mennään sukuloimaan. Oli se kuitenkin sen verran iso uutinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me odotettiin joitakin viikkoja ihan vaan siksi, että jos olisi tullut keskenmeno, en olisi yksinkertaisesti jaksanut selittää raskasta asiaa kovin monelle eri ihmiselle. Kun kuitenkin kaikki välillä kyselevät, että miten on mennyt jne., niin sitten olisi tietysti ollut pakko sanoa ettei siitä mitään tullutkaan.

 

Tosin aika varhain jo kerroin ekoille työkavereille (muistaakseni 7. viikolla), mutta ajattelin että heidän joka tapauksessa pitäisi tietää, kun en esim. radioaktiivisia labratöitä enää voinut tehdä.

 

Toisaalta minulla ei ole ollut tapana jakaa kaikille tuttavapiirin jäsenille mitään tekstiviestejä tms. muissakaan yhteyksissä, joten tipottain sitä mukaa kun ollaan ihmisiä tavattu, ollaan kerrottu sopivassa tilanteessa. Esim. minun sukulaiseni lähiperhettä lukuunottamatta eivät tiedä vieläkään, kun vasta juhannuksena tulee heitä taas nähtyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me salailtiin alkuaikoina raskautta siksi, koska haluttiin olla varmoja. Jos oikeesti tulis keskenmeno niin ei olis kiva että joku puolituttu kävelee kadulla vuoden päästä vastaan ja kysyy "jätittekö vauvan hoitoon kun ei mukana oo?" Vois siinävaiheessa itku tulla! Eli ihan vaan pettymyksen pitkittymiseltä suojeltiin itseämme. Nyt np-ultran jälkeen aletaan virallisesti kertoa asiasta, moni tosin tietää jo...

 

Työpaikalla en aio kertoa vielä ennen kesälomaa, koska olen niin uusi työpaikassani että joudun päivittäin taistelemaan suuremmasta vastuusta työssäni. Työni on tuottaa elokuvia ja se on alusta loppuun 2-3 vuoden prosessi. En halua että pomoni jättää vastuullisia työtehtäviä antamatta sen takia että tietää etten ole leffan valmistumiseen asti paikalla. Itse en näe tässä asiassa ongelmaa, koska en ole kuitenkaan vastaava tuottaja ja siksi koen edelleenkin kykeneväni ottamaan vastuutehtäviä vastaan, mutta en ole varma olisiko pomoni samaa mieltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä jostain syystä pelkäsin keskenmenoa. Tai sitä että jos vaikka np-ultrassa olis ollut joku todella paha (eli sikiö ei eläisi kauaa tms, tämä onkin jo eri aihe moralisoida tätä asiaa) vamma tai epämuodostuma tai joku asia, mikä saattaisi johtaa siihen, että joudutaan pohtimaan raskauden keskeyttämistä. Tai jos ja jos ja jos ja jos.

 

Mä taisin kertoa mun siskolle koska halusin äkkiä tietää mitä saa syödä/juoda/tehdä ja mitä ei. Nettiä mulla ei ollut käytettävissä pitkään aikaan ja en oikein neuvolaankaan päässyt soittelemaan silloin kun raskaus mulle selvisi. Muutama mun työkaveri arvas asian. Tai varmasti suurin osa epäili kun vanhalta tervakeuhkolta loppu tupakinpoltto ku seinään ja about kaiken oksensin ulos mitä suuhuni pistin. "Hmm... Mikähän tuota kohta kolmekymppistä, juuri naimisiin mennyttä Minniä vaivaa...?" <_< Mutta monille en sielläkään myöntänyt, musta ne utelut ja epäilyt oli tosi ahdistavia.

 

Valitettavasti siitä sitten joku vähän loukkaantuikin kun ei heti kuulutettu maailmalle, mutta me oltiin molemmat asiasta samaa mieltä. Ja kai siinä oli jotain sellastakin, että jos mä nyt kerron tästä ja uskallan olla avoimesti iloinen, niin ihan varmasti jotain menee pieleen. Kell' onni on, se onnen kätkeköön, vai miten se nyt menikään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miehen suku on tooooooooosi yhteisöllistä, eli kaikki asiat on heidän mielestään yhteisiä, ja se ahdistaa mua (ja hiukan miestäkin) aika paljon. Jos tulisin raskaaksi, en siis haluaisi kertoa asiasta heti ihan siitä syystä, että saisin sillä tavalla edes hetken pitää asian omanani. Luulen, että kertomisen jälkeen "raskaana olisi koko suku", ja mun yksityiselämä olisi mennyttä. :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä takana kaks keskenmenoa. Ekalla kerralla ei ehitty kertoa, toisella ehittiin. Oli todella raskasta soitella ympärilleen ja kertoa mieltä todella järkyttäneestä asiasta, kun olis halunnu olla vain rauhassa ja surra. Nyt ollaan raskaana jo 13. viikolla, ja vasta muutama tärkeä ihminen tietää.

 

Meitä on helpottanu suunnattomasti se, että tästä raskaudesta ei tiedä vielä kovin moni. Mä en jaksais koko ajan kyselyjä mun voinnista, kun en oo itekään varma, miten voin. Pelkopeikko on aikasta suuri. Nyt ollaan kuitenki jo niin pitkällä, että tänä viikonloppuna ois tarkotus kertoa molempien perheille. Sikäli mikäli hetken päästä neuvolassa sydänäänet vielä sykkii.

 

Oon ite ollu aina sitä mieltä, että ilonen asia on kerrottava heti. Ehkä seuraavalla kerralla kerrotaanki. Tällä kierroksella meijän voimavaroja on kuitenki säästäny se, että tää on ollu pääasiassa meijän kahen välinen juttu. Tilanteet siis voi vaihdella yhelläki ihmisellä todella paljon, eikä kukaan voi antaa ohjetta, millon raskaudesta tulee kertoa. Myöskään kenenkään kertomistahtia ei voi vähätellä. Kukin taaplaa tyylillään :rolleyes:

 

Töissä en oo vielä kertonu. Meillä on pitkä kesäloma, joten kun elokuussa palaan töihin, kerron sitte. Määräaikaisen työntekijän täytyy hieman miettiä, mikä on paras hetki kertoa, vaikka työnantaja tuntuiski huipulta ja reilulta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisesta kerrottiin lähisuvulle viikolla 8 (varhaisultran jälkeen) ja suurimmalle osalle kavereista vasta np-ultran jälkeen. Toisella kierroksella kerrottiin heti viikosta 5 lähtien kaikille, jotka vaan halusivat asian kuulla ja jos asia tuli luonnollisesti puheeksi. Pomollekin kerroin heti ekana päivänä hoitovapaalta palattuani eli viikolla 9, työkavereille np-ultran jälkeen. En mä nähnyt mitään tarvetta sen kummempaan salailuun, kai sitä ottaa toisella kerralla vähän rennommin eikä turhia stressaile, siis että mitä jos jotain sattuukin. Se on vaan elämää ja kiva, että ne huonotkin uutiset voisi sitten jakaa muiden kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me odotellaan kertomista ainakin siihen saakka kun käyn uudessa ultrassa. Ja senkin jälkeen korkeintaan kerrotaan vanhemmille ja muille todella tärkeille ihmisille meidän elämässä. Loput saa sitten kuulla vasta kun ollaan turvallisilla vesillä... Ja syyt löytyy kertomattomuuteen lähinnä pelosta että raskaus keskeytyy. Toki mieli teki justa kaikki ihmiset läpi ja kertoo ilouutinen kun plussas, mutta toi diabetes topuutteli kun sen takia on isompi riski saada keskenmeno.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now