Tyhmä kysymys: miksi salata raskaus?

[Guest Siru]

Onneli kirjoitti kovin osuvasti minun ajatuksiani myötäillen:

 

"Mä kyllä luulen että tämä varovainen vaihe voi melkein jäädä päälle, siis se, että ei uskalla oikein vielä toivoa parasta ja haluaa pitää matalaa mahdollisimman pitkään. Mä voin hyvin kuvitella että mä olisin just sellainen joka vielä raskauden puolivälissä puhuu ja ajattelee että "jos me nyt saadaan vauva" ja "jos kaikki menee hyvin". Jonkinlainen "pessimisti ei pety" -lähestymistapa. Tavallaan olis kivempi jos osaisi aidosti iloita ja elää hetkessä alusta asti."

 

Taidan kuulua itse samaan joukkoon, eli vaikka viikkoja on nyt takana 11, olen vieläkin hieman ymmälläni, että ollaanko tässä oikeasti raskaana vai ei. En pidä mitenkään itsestäänselvyytenä sitä, että raskaus jatkuu automaattisesti kun se on kerran alkanut.

 

Me ei olla kerrottu vielä kenellekään ja neuvolassa tuntuikin tosi oudolta puhua asiasta, kun siihen asti oltiin juteltu siitä vain kaksistaan. Tarkoituksena olisi kertoa ensi viikon ultran jälkeen perheille ja sisaruksille. Muille ystäville ja tuttaville sitä mukaan, kun heitä sattuu näkemään. Ja töissä aion odotella niin pitkään kuin vain suinkin voin, eli mielellään niin päin että maha alkaa olla jo näkyvä ja sitten vasta kerron. Varovaisuus johtuu ehkä osittain siitä etten halua että mua aletaan pitää ns. menetettynä resurssina työpaikalla, jolle ei voi enää antaa vastuullisia projekteja. En myöskään tiedä, miten alaiseni suhtautuisivat asiaan, kaipa he ihan iloisia olisivat. Mutta se herättää kuitenkin kysymyksen, kenestä tulee sijaiseni, eli en halua aloittaa sitä keskustelua ennen kuin olen ainakin lääketieteen mukaan turvallisilla vesillä. Sitä paitsi en halua vielä jakaa näin intiimiä asiaa satunnaisten työkaverien kanssa, jotka saattavat heittää asiasta vaikka mitä ronskia huumoria.

 

Mutta kyllä minä sitä kertomista odotan ja kovasti! Haaveilen usein siitä, miten ja missä kertoisin vanhemmille, joista tulee ensimmäistä kertaa isovanhemmat. Senkin olen päättänyt, että yrittämisestä ja alkuraskaudesta perheelle en ole kertonut, mutta jos saan keskenmenon, kerron ihan varmasti ainakin vanhemmille.

[Lilypad]

Moneen ajatukseen salaamisen syistä voin yhtyä minäkin. Kun raskaus on toistaiseksi vain positiivinen testi, se ei tunnu oikein todelliselta itsellekään. Kahdelle parhaalle ystävälleni kerroin heti testin jälkeen (niin, ja miehelle tietty), kukaan muu ei vielä tiedä.

 

Äidilleni olin muutama päivä sitten ihan hilkulla kertoa, mutta... Haluan olla ensin itse varma, että tuolla masussa todella on elämää. Minusta tuntuisi aika haljulta ensin riemastuttaa äiti uutisella ensimmäisestä lapsenlapsesta ja viikon päästä todeta, että sorry, väärä hälytys

[Guest Muikkunen]

Asia on muuten valitettavasti joskus toisinkin päin. Työkaverini, joka kertoi onnellisena raskaudesta tosi aikaisin, sai etenkin vanhemmilta ihmisiltä ikäviä kommentteja takana päin ("varautuisi vaan jos meneekin kesken" ja "kuinkas sitä noin aikaisin oikein iloitaan" jne) ikään kuin ei ennen np-ultraa / rv12 olisi oikeasti raskaana!

 

 

Tuo juuri itseäni ainakin harmittaisi kuulla, että "mitä sitä niin aikasin iloitaan kun voi sattua vaikka mitä?!" Jotenkin suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu, että avoimesti iloitaan mistään, niin miksipä tästäkään saisi.. Tottakai keskenmeno on mahdollista ja vakavaa ja surullista. Mutta ei elämä voi elää niin että pelkää koko ajan ja unohtaa elävänsä. Eihän millään olisi mitään väliä jos uskoisi joka päivä jäävänsä auton alle.

 

 

On hyvä varautua pahimpaankin, mutta kyllä pitää iloita ja antaa toistenkin iloita.

 

 

*laskee päiviä että saisi taas testata löytyykö kahta viivaa*

[Alison]

Meillä sai minun puolen perhe tietää heti plussan jälkeen (äidille podin haamutestejä, veljen vaimo arvasi kun kerroin olevani kuskina ja noitten jälkeen ei voinut jättää siskoa ja isää ulkopuolelle "ringistä"). Mies kertoi siskolle plussan jälkeen kun halusi jollekkin puhua ja pohtia, loppuperhe (miehen äiti, isä, veli+tyttöystävä) saa tietää sitten alkuraskauden ultran jälkeen, jos vaan on vielä jotain kerrottavaa..

Kaverit ja muu suku saa tietää rv12 (tai sen ultran) jälkeen.

 

Meillä äiti oli juuri tuollainen perussuomalainen pessimisti..ei ollut niin onnessaan tai onnitellut kun kerroin raskaudesta, vetoaa omiin huonoihin kokemuksiin (1 km)..itsestä tuntuu vaan kurjalta kun lähin perheenjäsen suhtautuu meidän ihanaan onnenpotkuun kokoajan tyylillä "kyllä se vielä siittä kesken menee" (tiedän ettei äiti noin ajattele, muttamutta). Nyt toivon,että oltais kerrottu vasta myöhemmin minunkin vanhemmille, niin olisi nähnyt sen "oikean" onnellisen reaktion..

 

Muille kerrotaan rv12 jälkeen, koska jos km kohdalle sattuisi, niin ei tulisi ihmiset ihmetteleen kun ei vatsa kasva tai muutenkaan kyseleen vointeja + säälipuheet, en kestäis niitä yhtään..

[Suzy_Moon]

Lapseni syntymän aikoihin vuonna yks ja kaks olin parikymppinen. Raskaus ei ollut erityisen suunniteltu, ja kerroin uutisen hyvälle ystävälle. Vastaanotto ei ehkä ollut ihan toivottu: "Ja sä meinaat pitää sen? Kuka tahansa muu hankkiutuisi siitä eroon."

 

Tästä viisastuneena: siinä vaiheessa kun itsekin on vielä asiasta sekaisin, johtui se sitten elämänmuutoksen jännittämisestä tai koko raskauden yllättävyydestä, ei kannata kertoa. Ei-niin-kannustavat reaktiot tuntuu pahalta, kun itselläkin epävarmuus on suurta.

 

Nyt olen kolmenkympin kieppeillä, vasta yritys on menossa, ja karkeasti laskien kaikki tietää. Sukulaiset, ystävät ja naapurit.

 

No miehen koko suku ei virallisesti tiedä, että yritetään, mutta ovat varmaan joltain kuulleet.

Sitä en vielä tiedä tiedä, kuinka pian kerrotaan kun raskaus oikeasti on alkanut, mutta siskolle ja serkulle ja Lucillelle ja muutamalle muulle pitää kyllä kertoa heti.

Edited August 19, 2008 by Suzy_Moon

[Jinsku]

Taidan olla vähän outo,mutta jos onni potkasis ja onnistuisimme saamaan lapsen alulle,niin varmaan kertoisin heti kaikille mahollisille tutuille.Eli en itse halua salailla asiaa.Tuntuisi pahalta,jos menisi kesken eikä sitä "saisi" näyttää mitenkään ulospäin.Mä en kyllä ymmärrä sitäkään tapaa,että pihdataan lapsen nimen kertomista loppuun asti.Mä haluan kutsua lasta nimellään jo heti synnyttyään ja näin myös tein ekan lapsen kohdalla.Mutta kukin taaplaa tyylillään

[salamanteri]

Tätä nyt pohditaan. Molempien vanhemmille kerrottiin heti, kun tiesivät yrityksestä ja lapsettomuushoitopohdinnoista. Meillä siis plussaan meni kaksi vuotta ja sitä tuskaa on tullut usean ihmisen kanssa jaettua. Kerrotaan tässä varmaan tutuille, kun tavataan. Ainakin, jos ei osata valehdella mun juomattomuutta tms. Mä haluan myös surra mahdollista keskenmenoa ystävieni kanssa, joten luonnollista on myös kertoa raskaudesta.

 

muoks. Siis ei nyt kaikille tutuille toitoteta, vaan niille lähimmille, joiden kanssa ollaan lapsettomuuden tuskaakin jaettu. Ja lähinnä varmaan kerrotaan, jos näitä tuttuja nähdään. Ei ruveta soittelemaan tms. Tiedän myös, että jotkut tutut katsovat kieroon, jos kertoo. Se tuntuu hieman pahalle, sillä eihän mekään väheksytä heidän tapaansa.

Edited September 3, 2008 by salamanteri

[Tweety]

Minä en voi kuvitellakkaan kertovani tässä vaiheessa mitään kenellekkään.

 

Pettymystä pelkään, mutta on olemassa jokin tunne mitä en voi sietää. Sääli. Valitettavasti moni lähipiirissämme on sellasta sorttia etteivät osaisi kuitenkaan auttaa minua surussa. (Arvakaapa kuka on se perheen jäsen, joka joutuu tukemaan kaikkia muita, vaikka olisi yhteinen suru. Minulla "ei ole lupaa" olla heikko - ja tästä olekin lähimmille ilmoittanut, mutta muutosta ei ole havaittu.)

 

Lisäksi nyt raskausuutisen kertominen saataisi muutamien lähimmäisten hetken huomiossa varastaa. kyllä me keritään siihen valokeilaan myöhemminkin. Säästytäämpä osasta hössötyksiä, mitä pidemmälle pääsemme salaisuutemme kanssa. Hössötys on sitten se toinen asia mitä en voi sietää.

 

Töissä en kerro. Ei minun henkilökohtaiset asiat sinne kuulu.

[Lehmus28]

Ollaan miehen kanssa ajateltu, että sitten kun mahdollinen raskaus alkaa, niin kerromme vasta suurinpiirtein ekan neuvolakäynnin/ultran jälkeen. Jotenkin tuntuu, että halutaan vielä pitää tämä "meidän juttuna", koska molempien äidit on sen sorttisia hössöttäjiä, että sen hössötyksen kanssa kerkiää vielä noidenkin viikkojen jälkeen mennä hermot monta kertaa. Kukaan ei toistaiseksi tiedä, että olemme yrityksen aloittaneet, enkä koe sitä mitenkään ihmeellisenä asiana, olemme muutenkin aika tarkkoja siitä että mitä asioita kerromme eteenpäin. Naimisiinkin menimme niin, että kukaan ei tiennyt hääpäivästämme, ja se oli meille se kaikkein paras tapa mennä naimisiin, koska emme tykkää olla huomion/hässäkän keskipisteenä. Lisäksi mieheni äiti on sen sortin hölösuu, että siitä sekunnista kun saa jonkun asian tietää, niin puhelinrumba lähtee käyntiin. Sekin on yksi vaikuttava tekijä siihen, miksi emme asioista heti kerro. Ja on se kiva ensin kahdestaan leijua onnen pilvissä, ennen kuin kertoo muille.

 

Toinen juttu on sitten se, että kai olen sen sortin pessimisti, että haluan varmistua asiasta kunnolla, ja kai se varmistus tulee vasta sitten, kun tosiaan ultrassa näkee pienokaisen ekaa kertaa.

 

Töissä kerron varmaankin sen jälkeen kun ollaan kerrottu ensin vanhemmille ja appivanhemmille. Meillä on hyvä työilmapiiri eikä mahdollinen raskaus vaikuta työtehtäviini koska olen vakituisessa työssä. Saapa pomo varautua etsimään sijaista.

[pikkupantteri]

Mun olis ainakin turha ollut salailla. Jos raskauden pystyisinkin salaamaan niin keskenmenoa en. Itkeskelisin sitä varmaan niin, että olis pakko kaikille sanoa, että tuli keskenmeno ja siksi itken.

[Guest pesukarhu]

Meillä menossa rv19 ja ainoastaan äiti tietää, jolle kerroin viime viikolla.

Me ei oo missään vaiheessa ajateltu edes keskenmenoa, enkä ole panikoivaa sorttia muutoinkaan vaan aika positiivisesti ajatteleva persoona. Tulee jos on tullakseen, etukäteen on turha murehtia. JOten siihen ei kertomattomuus liity mitenkään.

 

Se liittyy siihen, että on haluttu ihan keskenämme käsitellä asiaa ja jutskailla eri jutuista sekä todellakin myöskin myhäillä salaisuuttamme.

 

Suurin syy tähän keskenämme käsittelyyn on se, että ihmisillä on juurikin tästä aiheesta: vauvat, äitiys, isyys, raskauaika jne.. niin tuhottoman vahvat mielipiteet, että olen halunnut pysyä niistä kaukana.

 

En ole halunnut kuunnella mitään raskauskertomuksia, hyväntahtoisia neuvoja tai mitään muutakaan ennenkuin olemme saaneet yhdessä pähkiä ajatuksia tulevasta, suuntaviivoja miten asioita ajateltaisiin hoidettavaksi jne..

 

En koe olevani kenellekään velkaa, että minun pitäisi tiedottaa kaikki elämässäni tapahtuvat asiat, jos joku ottaa nokkiinsa siitä että kerron olevani jo yli puolen välin raskaana niin sitten ottaa.

[Nikita85]

Musta tuntuu, että olen outo tässä joukossa. Jouduin työpaikan takia kertomaan esimiehelle heti plussauksen jälkeen, koska siinä työpaikassa tein tehtäviä, jotka eivät sopineet raskaana olevalle. En voinut salata asiaa myöskään vanhemmiltani enkä lähimmiltä ystäviltäni. Päätimme mieheni kanssa kertoa hänen vanhemmilleen ensimmäisen ultran jälkeen.

 

Sitten raskaus osoittautuikin kohdunulkopuoliseksi. Mulla oli ollut omat epäilykseni koko ajan, mutta ajattelin, että ikävät uutiset on helpompi jakaa niiden kanssa, jotka olivat ehtineet myös iloita kanssamme. Miten oikeassa olinkaan! Ihmiset, jotka olivat tienneet suhtautuivat erittäin myötätuntoisesti. Vaikka he käsittävät miten vakava minun tilanteeni oli ollut ja he myös ymmärtivät, että olimme menettäneet lapsen. Ne ihmiset (myös appivanhemmat), joille kerrottiin vasta leikkauksen jälkeen eivät osanneet ajatella lapsenmenetystä vaan pelkästään sitä, että minä olen kunnossa.

 

Nyt olen onneksi jo surun paremmalla puolella, mutta edelleen satuttaa eniten kommentit " iloitsitte liian aikaisin"..Minua suorastaan inhottaa tämä suomalainen kulttuuri, missä ei suvaita onnea, jos sitä ei ole kiveen hakattu..sittenkin nöyränä ja vaatimattomana! Toki jokainen kertoo asioistaan siten, kuin parhaaksi näkee. Satuttaa vain se, että leimataan "kylille kuuluttajaksi".. Henkinen eheytymiseni on pitkälti avoimuuden ansiota, enkä sitä kadu pätkääkään! Hävettää meilkein myöntää, että tosiaan tarvitsen läheisteni tukea niin onnessa, kuin surussa. Mitä pahaa siinä on, jos ei halua pitää kaikkea itsellään?

[Chimelli]

Meillä ainakin suurimpana syynä oli se, että inhoan ikävien asioiden kertomista, joten kun ei kerro raskaudesta, ei tarvitse kertoa mahdollisesta keskenmenostakaan. Ja vaikka sitten haluaisikin kertoa keskenmenosta, niin sekin olisi helpompaa, kun muut eivät olisi osanneet odottaakaan mitään hyvää, niin ei tulisi pettymyksiä. Siis olisihan se tosi ikävää, kun ikävän keskenmenon lisäksi joutuisi soittelemaan ihmisille ja kertomaan keskenmenosta (estääkseen väärät luulot nopeasti), ja sitten kuuntelemaan säälittelyjä.

[Iinu]

Me ehdittiin kertoa raskaudesta aika monelle kaverille ja mies vielä kertoi lähes koko suvulleen ja sitten raskaus meni kesken jouluna rv 8+. Oltiin nähty sykekin alku-ultrassa ja sen jälkeen varsinkin uskaltauduttiin kertomaan. Parasta tukea sain muutamalta lapsettomalta kaverilta ja anopilta, äidilleni en ollut ehtinyt raskaudesta kertoa ja koska perheessäni oli silloin muutakin murhetta jäi km:kin kertomatta.

 

Nyt olen uudestaan raskaana ja edellisestä kokemuksesta viisastuneena ollaan pidetty tää salassa. Vain kaksi ystävää tietää, enkä ole vielä päättänyt milloin kerrotaan muille. Ehkä nt-ultran jälkeen, ehkä ennen. Km opetti mulle kantapään kautta sen, että vaan harvat osaavat oikeasti ottaa osaa suruun, nekin joilta olisi sitä odottanut katosivat. En halua pettyä enää toista kertaa ihmisten välinpitämättömyyteen, joten pidetään tää vielä meidän salaisuutenamme.

[bohemian]

Minä en innoissani pystynyt suunnitelmista huolimatta olemaan sanomatta sukulaisille raskaudesta jo joskus viikolla 5+. Tädeille ja vähän kauemmille sukulaisille kertomista pantattiin hiukan kauemmin (jokunen viikko lisää). Nyt on np-ultrassakin käyty ja viikkoja alkaa olemaan 14 kasassa (sikiö isompi kuin mitä lasketuksi ajaksi laitettu...) enkä ole vielä kertonut koulussa luokkalaisilleni. Joillekin opettajille olen sanonut, kun olen ollut tunneilta pois. Tuo luokkalaisille kertominen on vaan hankala juttu. En ole erityisesti ystävystynyt muutenkaan kenenkään kanssa niin mihin väliin ja miksi sitä sitten pamauttaisi "olen muuten raskaana" ? Jos joku luonteva tilanne tulee kohdalle niin sitten kerron ja viimeistään ennen koulun loppua, jotta ihmiset tietävät miksen ole syksyllä koulussa heidän kanssaan.

[yell]

Lähimmille kerrottiin heti ekan neuvolakäynnin jälkeen, jossa myös ultrattiin (vk9). Muut saa tietää sitä mukaa kun raskaus alkaa näkyä, olen toki muuten kuulumisia vaihtaessa sitten kertonut omat iloiset uutiseni En vaan koe tarvetta kertoa kaikille puolitutuille (mukaanlukien työkaverit), sitten kun masu näkyy niin otan tietenkin iloisena onnittelut vastaan kaikilta. Mieheni kertoi kaikille läheisilleen ja tutuilleen heti np-ultran jälkeen

 

Tässä vähän aikaa sitten iloitsin eräälle "ei-niin-läheiselle" kaverilleni, kuinka paljon on jo valmiina vauvaa varten. Olin silloin jo viikolla 17+ jotain, ja mainitessani pikkuiselle hankitut vaunut ja pinnasängyn tuttuni tokaisi " Joko te NYT noin suuret hankinnat hoidatte? En minä vaan uskaltaisi" Pahoitin mieleni tuosta kommentista aika pahasti, ja aika pian sen jälkeen lähdinkin kotiin. Eipä paljon ihmiset ajattele mitä suustaan päästävät, tai sitä miten raskaana olevat asian ottavat. Minusta tuo kommentti kuulosti lähinnä siltä että jos raskaus ei mene kesken ensimmäisellä kolmanneksella, niin täytyy silti olla varovainen ja jatkuvasti varpaillaan ettei mitään muuta tapahdu. Vasta kun vauva on sylissä niin saa hengähtää.

 

Eli en todellakaan katso pahasti jos joku iloitsee julkisesti vaikka ihan alkuviikoilla :)

[Murielle]

Me sovittiin, että saa kertoa niille joille haluaa. Meillä on takana 2 vuoden yrittäminen ja moni ystävä tiesi siitä. Joten voi sitä onnen jakamisen määrää kun heille kerrottiin että nyt onkin tärpännyt. Oli ihanaa jakaa hyvät uutiset ja haluan jakaa tilanteen eteentullessa myös huonot. Nyt kun on 12 viikkoa täynnä ja näin jälkeen päin ajatellen en olisi asiaa pystynytkään edes salaamaan kun olen oksentanut niin paljon. Siispä perheet ja lähimmät ystävät sekä työkaverit tietävät. Sukulaiset muut ja kaverit tai puolitutut eivät vielä tiedä, niille kerron sitten kun niihin törmäilen seuraavan kerran.

 

 

edit. vaikka tuo laskuri tuossa alhaalla näyttää ettei 12 viikkoa ole täynnä niin sikiön koon mukaan on, laskettuaika jäi vaan tuolle 9.10

Edited March 25, 2009 by Murielle

[salamanteri]

Me ehdittiin kertoa raskaudesta aika monelle kaverille ja mies vielä kertoi lähes koko suvulleen ja sitten raskaus meni kesken jouluna rv 8+. Oltiin nähty sykekin alku-ultrassa ja sen jälkeen varsinkin uskaltauduttiin kertomaan. Parasta tukea sain muutamalta lapsettomalta kaverilta ja anopilta, äidilleni en ollut ehtinyt raskaudesta kertoa ja koska perheessäni oli silloin muutakin murhetta jäi km:kin kertomatta.

 

Nyt olen uudestaan raskaana ja edellisestä kokemuksesta viisastuneena ollaan pidetty tää salassa. Vain kaksi ystävää tietää, enkä ole vielä päättänyt milloin kerrotaan muille. Ehkä nt-ultran jälkeen, ehkä ennen. Km opetti mulle kantapään kautta sen, että vaan harvat osaavat oikeasti ottaa osaa suruun, nekin joilta olisi sitä odottanut katosivat. En halua pettyä enää toista kertaa ihmisten välinpitämättömyyteen, joten pidetään tää vielä meidän salaisuutenamme.

 

Tää on niin jännä miten eri tavalla ihmiset asiat kokee. Mulla siis itsellä takana viime syksyltä yksi keskenmeno ja yritystä hieman yli 2.5 vuotta. Eilen sitten sain uudestaan haalean plussan testiin ja voisin kertoa vaikka koko maailmalle jo nyt. Musta oli ihanaa, kun monet tiesi raskaudesta viime syksynä ja sain sitten ihan oikeutetusti ja ilman turhia selittelyjä olla surullinen keskenmenosta. Musta oli ihanaa, kun oli ihmisiä, joille siitä jauhaa vaikka kaikki ei siihen osanneetkaan reagoida musta oikealle tuntuvalla tavalla. Me ei siis salailla tätä asiaa, mutta ymmärrän kyllä, että toiset haluavat asian salata. Mulla on itselläkin ystäviä, jotka haluavat asian pitää salassa ja jokaiselle suotakoon heille sopivin tapa.

[Haavis]

salamanteri, IHANAA!!!!!!

[m_m]

Mulla on takana yksi keskenmeno (vuosia sitten), jolloin kyllä kerroin kaikille lähiystäville ja vanhemmille raskaudesta. Toki uutinen oli ehtinyt levitä pidemmällekin, mutta ei kukaan jälkeenpäin tullut kyselemään raskaudesta tai km:stäkään (siis niistä joille en henkilökohtaisesti kertonut). Minä en osaa pitää hyviä enkä huonoja uutisia vain itselläni ja tuki oli juuri sitä mitä odotinkin, eli mahtava.

 

Nyt tätä raskautta yritimme 1,5 vuotta ja tutkimuksiin menostamme tiesivät läheisimmät ystävät. Joten tottahan plussasta heille kerrottiin heti ensimmäisenä. Muutimme myös ulkomaille rv 9, joten halusimme kertoa vanhemmillemme naamatusten uutiset (varhaisultrassa olimme käyneet ja sykkeen nähneet). Ei niin läheisille sukulaisille ja lopuille kavereillemme laitoimme joulukortteihin ilmoituksen sekä olemme kertoneet kun ovat kyselleet kuulumisia.

[myy79]

Mä en näe mitenkään salaamisen "arvoisena" raskautta. mun lähisuku ja ystävät tietävät yrityksestä (jota oli paria kk vaille 2vuotta), niin varmaan aika pian kerrotaan heille myös raskaudestakin. Jos menee kesken, niin eipä tarvitse enempää sitten selitelläkään, ku ymmärtävät/tietävät.. Ensimmäisenä, miehen jälkeen kerroin kaasolleni sekä yhdelle serkulleni, jotka kyllä pitävät vielä asian salaisuutena. ehkäpä ekan neuvolan jälkeen kerrotaan vanhemmille.. tai jos ei vaa saa pidettyä suuta kiinni, niin pääsiäisenä kerrotaan, kun mennään mun vanhempien luokse.

[mailis]

Minä en (vielä) raskaana ole mutta työpaikassa saatan joutua paljastamaan melko varhain työnkuvan takia. Muut, siis perhe ja ystävät saavat tietää vasta sitten kun ollaan turvallisemmilla vesillä, joskus 12 viikon kohdalla...(voi ku oltaisiin jo siellä. )

[Pikkis]

Itse olen rv 10 ja vain parhaat ystävät ja tulevat mummot tietävät raskaudesta. Meille raskaus tuli yllätyksenä ja ehkä vähän huonoon ajankohtaan. Siskollani lapsi menehtyi mahaan rv 38+5 ja vielä samana yönä kun minä tulin raskaaksi. Siksi emme halua asiasta jokaiselle hehkuttaa, mitä vain voi tapahtua. Muutenkin suru odotetusta vauvasta on suuri, haluamme että sitten kun kerromme meidän perheen isouutiset suku ja ystävät voivat iloita vauvan tulosta. Vielä kaiken kukkuraksi olen vasta 20-vuotias ja poikaystäväni 23-vuotias, olemme siis todella nuoria vanhemmiksi. Muutenkin itse olin hyvin menevä tapaus eikä varmastikaan kukaan ns. puolitutuista uskoisin meidän tekevän lasta seuraavaan viiteen vuoteen vaikkakin lähipiirin mielestä olemme se rauhallinen ja lapsirakas pariskunta. Me olemme siis päättänyt pitää raskauden vain lähipiirin tietona niin pitkään kun masu alkaa näkymään (:

[Ink Q]

Esikoisen salasin kaikilta paitsi parilta ystävältä, jotka yrityksestäkin tiesi. Np-ultran jälkeen kerroin porukoille ja parille kaverille, mut muut sai huomata itse... mikä tapahtui rv 26-30... Jos olisin tiennyt, että pitää niin pitkään odottaa mahan tuloa, en ehkä olisi pimittänyt.

 

Toisesta raskaudesta sai tietää pari kaveria, jotka yrityksestäkin tiesivät, kun täällä palstalla surffailevat. Keskenmenosta kerroin porukoilleni ja anopille sekä muutamalle kaverille lopulta, ja nyt hekin siis tietävät yrityksestä. Uudesta plussasta tietää taas muutama kaveri, mut varmaan kerron kohta porukoillekin, kun en jaksa pitää kaikkea paskaa enää itselläni. (Nyt siis epäillään kohdunulkoista.) Mulle on siis yllättäen käynyt niin, että mitä enemmän epäonnistumisia on tullut sitä avoimemmin olen asioista kertonut, helpottaa omaa ahdistusta.

[salamanteri]

Mulla siis itsellä takana viime syksyltä yksi keskenmeno ja yritystä hieman yli 2.5 vuotta. Eilen sitten sain uudestaan haalean plussan testiin ja voisin kertoa vaikka koko maailmalle jo nyt. Musta oli ihanaa, kun monet tiesi raskaudesta viime syksynä ja sain sitten ihan oikeutetusti ja ilman turhia selittelyjä olla surullinen keskenmenosta. Musta oli ihanaa, kun oli ihmisiä, joille siitä jauhaa vaikka kaikki ei siihen osanneetkaan reagoida musta oikealle tuntuvalla tavalla.

 

No niin, tuo toinenkin raskaus meni kesken ja edelleenkään en kadu, että asiasta olin jo ehtinyt joidenkin tuttujen kanssa puhua. Musta on paljon helpompaa, kun ihmiset tietävät. Luulen siis, että jos kolmannen kerran vielä tulen raskaaksi niin siitäkin kerron kyllä aika aikaisessa vaiheessa.