Aurora

Tyhmä kysymys: miksi salata raskaus?

257 posts in this topic

Mä en ole tästä omasta tilastani puhunut oikeastaan kellekkään, tietty nyt omille vanhemmilleni ja mies omilleen + joillekin kavereilleen. Mä en oikeastaan ole kuin niille, jotka ovat tän ihan havainneet. Miksi? Koska mua ei yksinkertaisesti kiinnosta keskustella mun mahastani ja mitä siellä on sisällä. Ei kiinnosta "mitä sulle kuuluu" kyselyt ja muu crap. Mä en näe mitään syytä miksi mun pitäisi asiasta tiedoittaa, huomaavat viimeistään sitten kun lapsi on syntynyt. Eli en salaile, mutta en pidä ollenkaan tärkeänä tästä tiedoittaa.

Ja ilokseni huomaan, että täällä on useampi "samoilla linjoilla" :)

 

ja muoks, siis viikolle 30 räpsähtää ihan piakkoin.

Edited by Syksy11

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli tarkoitus kertoa vasta np-ultran jälkeen, koska en käynyt ar-ultrassa ollenkaan ja tuota np-ultraa odotin siksi että silloin vasta ensimmäistä kertaa saan "todisteita" että masussa oikeasti kasvaa uusi elämä. Noh, oma äiti arvasi rv8+ että taidan olla raskaana kun mökkireissulla ei saunasiideri maistunut ;) Päätettiin sitten kertoa muillekin siinä vaiheessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me kerrottiin heti mun siskolle ja kahdelle kaverille, jotka tiesi pitkittyneestä yrityksestä ja lapsettomuustutkimuksista. Myös miehen "pakotin" kertomaan läheisimmälle kaverilleen. Nyt 10. viikolla olen vaihtamassa työpaikkaa, joten halusin kertoa vanhoille työkavereille, ennen kuin lähden, vaikka sinänsä varhaista onkin. Uudessa työpaikassa kerron pomolle sitten NT-ultran jälkeen, myös sukulaisille ruvetaan kertomaan vähitellen sen jälkeen. (= kerrotaan mun äidille ja puolen tunnin sisään kaikki muutkin tietää...)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minullekin tämä salailu on ollut erittäin vaikeaa, mutta toisaalta monen keskenmenon jälkeen, jotenkin varmempi vaihtoehto. Nyt ollaan jo 15 viikolla!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkään ei asiasta tiedä muut kuin appivanhemmat ja kaksi hyvää ystävääni.

Appivanhemmille oli pakko kertoa, kun nähdään viikottain ja olisivat sen varmaan pian itsekin huomanneet. Appivanhemmatkin ovat pitäneet kielensä kurissa, vaikka välillä se tuntuu olevan vaikeaa. Toinen ystäväni tiesi keskenmenostani ja kysyi jokin aika sitten miten "projekti" on edennyt, joten valehtelemaankaan en viitsinyt alkaa. Toinen ystävistäni, joka tietää, on paras ystäväni ja olemme tunteneet hiekkalaatikolta asti. Hänelle kerron kaikki iloni ja suruni vaikka kilometrejä välillämme on useampia satoja.

Minun sukulaisistani kukaan ei tiedä. Ajatuksena on ollut kertoa rakenneultran jälkeen. Syynä tähän on varmaankin pelko siitä ettei kaikki olisikaan kunnossa ja kuinka vaikea sellaista uutista olisi ihmisille kertoa.

Sukulaisilla on muutenkin ollut ilon aiheita, kun serkkuni oli ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kertonut raskaudestaan, joten iloittu on tulevista lapsista jo etukäteen. Minun ja serkkuni laskettujen aikojen väliin jää viikko... :grin:

 

Töissä kerron sitten kun on pakko.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisiko hyviä vinkkejä miten selvitä pakollisista pääsiäisvierailuista sukulaisten luona? Normaalisti olen meidän perheessä se, joka käytän alkoholia ruuan kanssa ja nyt se ei tietysti onnistu. En kuitenkaan haluaisi vielä kertoakaan, kun yhtään ultraa ei ole vielä takana ja olen kuitenkin jo melkein 35, joten km-riskejä on ilmassa enemmän kuin normaalisti. Niin ja viikkoja on täynnä vasta 7.

 

Ja toinen selkeä asia miksi en halua vielä kertoa mitään on, että en kertakaikkiaan jaksa kuunnella sitä hössötystä mikä ilmoituksesta varmasti seuraa. Jos en itsekään ole ihan vielä sinut koko ajatuksen kanssa niin antaisin varmaan aika kylmän kuvan sukulaisille kun en haluaisi lähteä mukaan lässyttämiseen. Joku aikaisempi kirjoittaja sanoikin, että haluaa pitkittää "miten voit" -kyselyiden alkamista. Olen NIIn samaa mieltä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eikös klassinen tekosyy ole ollut antibioottikuuri? Esim metronidatsoli-antibiootin kanssa ei saa käyttää alkoholia hoidon aikana eikä ainakaan päivään sen jälkeen. Tota käytetään esim emätintulehduksen hoitoon, 10 pv kuuri.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekasta raskaudesta kerrottiin pakosta rv 12 lähipiirille (molempien vanhemmat, 2 veljeä ja sisko, nähdään viikottain useasti ja asutaan samassa kaupungissa) kun jouduin oleen töistä pois ja se tuli ilmi. Sitten oli myös papan hautajaiset, ja halusin et appikset tietää, miksi poistun kesken kaiken jos poistun. Muuten oltaisiin varmaan kerrottu joskus rv 15-16 tietämillä. Töissä tiesivät esimies ja pari työkaveria jo aiemmin (rv 7-10) kun jouduin jättämään joitain työtehtäviä toisille. Muuten kerrottiin sitten ihmisille sitä mukaa kun niitä nähtiin, kellekään ei taidettu puhelimessa sanoa. Ketään ei kyllä oikein nähty, kun mä vaan makasin kotona ja mies toimi huoltajana. Joskus rv 20 jälkeen perhekin alkoi kertoa tulevasta vauvasta eteenpäin. Fb:ssä asia paljastui kun olin osastolla, ja joku kommentoi statukseeni jotain raskaudesta...

 

Tästä toisesta jouduttiin kertomaan jo rv 10 tienoilla vanhemmilleni (oli minusta KAUHEAN aikaisin) kun oli pakko saada tytölle hoitajia, kun voin itse niin huonosti. Työnantajalle ilmoitin samalla viikolla, etten tule varmaankaan syksyllä töihin, et osaa varautua, ja kahdelle kaverille olen pakkosaumassa kertonut kun olen joutunut perumaan pahoinvoinnin vuoksi jonkun sovitun jutun (esim. suunnitellun ulkomaanmatkan). Varmaan nyt pääsiäisen jälkeen kerrotaan joillekin ystäville, lähinnä siksi, etteivät ihmettele miksi meitä ei missään enää näy (ollaan yleensä aika aktiivisia meidän kaveripiirissä). Muuten sitten varmaan kun maha näkyy ja jos asia tulee puheeksi.

 

Ekaa raskautta ei ollut mitenkään tarkoitus salata "kaikilta" rv 20+ saakka (osa ystävistä kuuli vasta joskus lähempänä rv 30), mutta se nyt meni niin luonnostaan kun en ollut enää töissä ja vointi oli huono, eikä nähty ketään. Ja en todellakaan kestänyt silloin pahimpina aikoina niitä "onpa ihanaa kun teille tulee vauva" kun itellä on sellanen olo, et vois ampua kaikki ohikulkijat, jos se säästäis edes yhdeltä oksennukselta. En mä vihannut vauvaa, mutta sitä raskaana oloa. Enkä jaksanut sitä ihmisten surkutteluakaan että "voi kun näytät kuihtuneelta, voi eikö tuohon nyt mistään ole apua" ja sitten niitä neuvoja ihmisiltä, jotka on oksentaneet kerran tai kahdesti raskauden aikana, että mikä heillä auttoi. Hyvää tarkoittavia kaikki, mutta OIKEASTI silloin kun on paha olla, niin ei sitä lässytystä kestä.

 

Alunperinkin itse olin heti sitä mieltä, et ennen rv 12 ei kerrota kellekään, kun sitten on vasta ultra jne. Ja muutenkin mun mielestä keskenmenoriski alkaa olla oikeasti todella pieni vasta sitten rv 14-15 jälkeen, joten jos meidän raskaudet olis ns. helppoja niin silloin oltaisiin varmaan kerrottu sitten kaikille. Perheelle "näin myöhään" sen vuoksi, ettei heille tulisi turhaa surua (ja toisaalta, etteivät sitten odottaisi, et yritetään heti uutta vauvaa, jos menis kesken...) kun tiedän kuinka toivottuja lastenlapset ja ainoat serkut on. Mulla ei sinänsä ole mitään vaikeutta kertoa keskenmenosta, mutta kerron siitä mielummin niin, että ei toisten tartte surra, vaan se on joku jo käsitelty asia.

 

Kun luin tän ketjun otsikon, niin aattelin et täällä keskustellaan siitä, et miksi kertoa vasta myöhään raskaudesta tai kertoa vasta sitten kun vauva on syntynyt. Sitten "salailuna" täällä käsitelläänkin sitä, et kerrotaan vasta rv 12 muille. Yllätti. Itse henkilökohtaisesti en muitakaan asioitani kerro kovin avoimesti, joten minulle salailu olisi sitä, että koittaa viimeiseen asti peitellä isoa mahaa joskus rv 25 tietämillä ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^tuosta alkoholista: kotona ei tietenkään onnistu ihan yhtä helposti, mut julkisissa kekkereissä otan aina ihan samalla lailla kuin muutkin sen siideripullon tai skumppalasin, jos tarjotaan (tai otin esikoisen raskauden alussa). Ei sitä kukaan sitten tarkemmin ajattele, että juoko se tuosta oikeasti vai näytteleekö vain juovansa. "unohdin" sen lasin sitten aina jonnekin :) Toimi ihan todella hyvin, eikä kukaan kiinnittänyt asiaan huomiota. Esikoisen raskauden aikaan jouluna otin ruuan kanssa puoli lasia/lasin viiniä, silloin kukaan ei kiinnittänyt huomiota siihen, etten ottanut enempää (vaikka normaalisti isän kanssa sitten juodaan aina pullosta ne loput).

 

Jos antibioottikuuri tuntuu "tekosyyltä" eikä mene läpi, niin mä ottaisin vaan lasiin sitä viiniä jne ja sitten vaan maistelisin :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Plussauksen jälkeen tieto kiiri paitsi tietysti miehelle, myös äidille (mammalle tämmösestä on vaan pakko soittaa), pikkusiskolle (mamman kautta meni tieto myös isälle) ja parhaalle kaverilleni. Nyt eilen tuli sit livautettua asia myös serkun vaimolle ja serkun vaimo kertoi sitten serkulle. Serkku lupas piettää turpansa kiinni kun vannotin.. Katellaan ja pietään peukkuja, että kaikki menis hyvin ja jossain vaiheessa sais sit kertoa vähän muillekin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Läheisimmille ollaan kerrottu, kun ei voida ihan kokonaan salassakaan pitää. Ajattelimme miehen kanssa asian myös niin, että jos keskenmeno tapahtuu, on ne lähimmäiset henkilöitä, joille myös keskenmenosta kertoo. Liian monelle ei tosiaan ihan vielä haluta kertoa. :)

 

Täällä aikalailla sama. Perheeltä ei olisi voinut pitää salassa, äitini olisi sen kyllä huomannut :rolleyes:

 

Pari läheistä ystävää tietää myös. Lähinnä niille ihmiselle kerroin/kerrottiin jotka osaavat tukea ja joiden tukea myös kaipaan jos km tulee. En halunnut kertoa sellaisille ihmisille joille pitäisi sitten vain ilmoittaa että keskenmeno tuli. Halusin kertoa sellaisille joiden edessä voin itkeä silmät päästäni ja joiden tiedän ymmärtävän. Ei tämä alkuraskaus niin herkkua ole että kaipaisin tähän mitään onnittelutulvia, odotuksia tai hehkutuksia. Välillä tuntuu ettei ole edes raskaana kun viettää puolet ajasta jalka vessanoven välissä -_-

Share this post


Link to post
Share on other sites

Emme kertoneet raskaudesta kuin vasta NT-ultran jälkeen perheillemme ja rakenneultran jälkeen muille, koska emme halunneet puida mahdollista keskenmenoa muiden kanssa. Koen keskenmenon niin henkilökohtaiseksi asiaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jouduin kertomaan töissä heti plussattuani, jotta sain vaihtaa työtehtäviä turvallisempiin. Samalla tuli toki sitten kerrottua vanhemmillekin. Muille en sitten kertonutkaan.

Nt-ultrassa kun paljastui turvotusta yli sallitun, olin erittäin tyytyväinen päätökseeni. Aika ultrasta LV-punktion tuloksiin oli yhtä tuskaa ilman ulkopuolisten raskauskyselyitäkin. Koko odotusaikana en ole voinut olla rauhallisin mielin, niin paljon on poikennut esikoisen odotuksesta, enkä silloinkaan halunnut julistaa odotusta sen kummemmin. No ehkä sitten ensi kuussa voi taas hengähtää, kunhan lapsi on syntynyt terveenä..

 

Mutta jokainen toki elää omalla tyylillään, ymmärrän kyllä erittäin hyvin sen, että heti haluaa kertoa onnestaan kaikille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä koko kylä tietää jo.... -.- Mies ei millään malttanut olla kertomatta, vain siis kertoi samantien. Nyt ollaan vasta 10+3..

 

Se olisi ihan hirveää jos menisi kesken. Jo pelkästään se lapsen menettäminen, plus siihen vielä se että pitää pistää taas sana kiertämään että ei tulekaan mitään vauvaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vielä ei edes raskaana olla, mutta haluaisin pitää tiedon salassa lähinnä sen vuoksi, etten jaksaisi kauhisteluja siitä että meille tulisi vauvva tai "kyselyjä" siitä "oliko vahinko?". Mies on välillä isoonkin ääneen kailottanut, kun on lapsista kysytty, että "Ei ikinä!". Nyt viimeksi sanoin sille ettei saa sanoa enään ikinä julkisesti nuin, koska koskaan ei tiedä milloin lapsi saa alkunsa, vaikka ehkäisyä käytettäisiinkin.

 

Meillä tosin tässä on ehkäiseminen jäänyt todellakin retu perälle viimeisen puolen vuoden ajan ja yksi kemiallinen on jo ollutkin, rv 4+5 ehdin, mutta kehoni tuntien tiedän että "olin raskaana" vaikka testiin tulikin vain haamuja.

 

Nyt on sitten "piina viikko" menossa, ja mietin jo, että jos plussa tulee niin kenelle kerron. Luultavasti miehelle heti, mutta siskolle on myös kerrottava heti. Sitten miehen siskolle, joka varmasti kauhistelee asiaa, mutta jolle on vaan pakko kertoa (saisi totutella rauhassa ajatukseen). Anopille ja omille vanhemmille kertominen hirvittää jo etukäteen, en tiedä miksi.

 

Itse en tuota keskenmenon riskiä osaa pelätä, vaan lähinnä niitä "kauhisteluita" siitä että meille tulis vauva :) Ollaan kuitenkin suht "nuori pari" vielä vaikka jo lähes 2 vuotta oltu yhdessä/naimisissa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miksi raskaudesta sitten pitäisi kertoa heti alkumetreillä?

 

Itsellä ainakin mieltä hykerrytti ja tuotti hyvää oloa pikkuruinen elämänalku, joka oli ihan vaan minun ja mieheni yksityinen asia. Vain meidän kahden ihme!

 

Me salasimme raskauden "kaikilta" rakenneultran yli. Emme halunneet joutua tilanteeseen, jossa ensin on kauheasti hehkutettu vauvan tulemista ja sitten pahimmassa tapauksessa jouduttukin jälkeenpäin selittelemään, ettei vauvaa tulekaan. Meidän varmaan hoitohenkilökunnan mielestä ei ikinä edes olisi pitänyt tulla raskaaksi. Näin kuitenkin kävi, joten itse ainakin suhtauduin odotukseen tosi skeptisesti; pakkohan jonkin on mennä pieleen. Vasta raskauden puolivälin jälkeen saatoin itsekin alkaa pikkuhiljaa uskomaan, että meille tosiaan taitaa olla tulossa vauva. Eli siis ehkä se oma uskonpuute kaiken hyvin sujumiseen vaikuttaa siihen, ettei asiaa halua olla kailottamassa pitkin poikin. Kaikki suhtautuivat tähän ymmärryksellä ja olivat tosi onnellisia meidän puolesta! :)

Edited by safrane

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei olla huudeltu monesta syystä.

 

Kuitenkin kliinisesti todetuista raskauksista (plussa muussakin kuin kotitestissä) noin 10-20% (riippuen lähteestä) menee kesken ennen sitä 12 viikkoa. En todellakaan haluaisi joutua tiedottamaan asiasta että "ei ku ei tuukkaan". Enkä kestäisi kohdata voivottelua yms.

 

Keskenmenon kohdalla olisi sitten myös selvää kaikille asiasta tienneille, että yritystä on. Tästä en ole halunnut että monikaan tietää, vuosien varrella muutamalle ihmiselle kerrottu enkä haluaisi että piiri laajenee yhtään.

 

Kolmas syy on, että perhepiirissä alkaisi välittömästi raivostuttava hössötys ja ainakin jonkinasteinen (vaikkakin hyväntahtoinen suurimmaksi osaksi) neuvominen. Jos tässä niin pitkälle päästään, melkein toivoisin että osalle perheestä voisi tiedottaa koko jutusta vasta esim. laitokselta... Ei taitaisi kyllä onnistua kun melko tiiviisti tavataan.

 

Neljäs on, että kun nyt (6+6) tästä plussasta tietää kaksi ihmistä, on nämä kummatkin jo nyt osoittaneet merkkejä, että olen tästä lähtien ensisijaisesti raskaana ja toissijaisesti minä. Kumpaakin olen pitänyt järkevänä tyyppinä ja kertonutkin heille asiasta koska olen kaivannut ihmisiä, joille asia ei ole mitenkään maailmaa mullistava tms. Ihan niinkin pieni juttu kuin että aina ennen kysymyksen muoto on ollut "no mitäs kuuluu?", nyt se on "miten voit?". Typerää tuosta on tympiintyä mutta ero tuntuu suurelta. Tuntuu, että kumpikin näistä ihmisistä haluaa puhua asiasta enemmän kuin minä itse. Mahaa ei vielä näy pitkään aikaan mutta olen jo nyt pelkkä maha. Toisen kohdalla olen saanut myös maistiaisia siitä, että kun nainen on raskaana, hänelle tulee kertoa kaikki omasta raskaudesta (tai naapurin kaiman raskaudesta), huolimatta siitä onko hän itse sanallakaan aloittanut puhetta aiheesta. Saman ilmiön olen huomannut aikanaan niin, että syöpää sairastavan "velvollisuus" on kuunnella tuttujen tarinat kaikista suvun / naapuruston syöpää sairastaneista.

 

Viides syy on yksinkertaisesti se, että tämähän on meidän juttu, ei muiden. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täsmälleen samat syyt kuin malherin kolme ensimmäistä! Varsinkin tuo perhepiirin hössötys ahdistaa jo hiukan näin etukäteen..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluaisin varmaan kertoa kaikille mutten uskalla, kerron siis heille joille kertoisin keskenmenostakin. Tosin en tiedä onko koskaan ikinä mitään kerrottavaa, ivf-jonossa ollaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei salattu raskautta siksi, että "niin kuuluu tehdä" vaan siksi, että halusimme ensinnäkin nähdä onko siellä mahassa joku ja meneekö kaikki hyvin (varsinkin kun raskaus ei alkanut ihan ensimmäisestä tai kymmenennestä kierrosta).

 

Töissähän jouduin kertomaan jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa kun nosteleminen ei enää tuntunut hyvältä, mutta ensimmäinen lähisukulainen (äitini) sai tietää vasta np-ultran jälkeen kun nähtiin, että siellä kohdussa eleli joku ja kaikki näytti olevan hyvin.

 

Isälleni taas kerroin myöhään (joskus toisen kolmanneksen lopussa) ihan siksi, että emme ole missään määrin läheisiä ja kun isälläni on ollut asenneongelmia kaikenlaisista asioista (esim. siitä, että en "osannut" löytää etnisesti suomalaista -mikä liekään- kumppania) en uskonut hetkeäkään, että hän juurikaan iloitsisi pienestä (poika on etnisesti laaja-alainen :grin:). Eikä sitten pojan synnyttyä ole vaaria paljon kiinnostanutkaan. Ei edes kysele mitä pojalle kuuluu... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Töissä jouduin kertomaan raskaudesta heti sen todettuani jotta pääsin välttelemään sikiölle vaarallisia asioita. Pian esimiesten lisäksi koko työpaikkani kyllä huomasi/arvasi raskauteni sillä olin todella pahoinvoiva :unsure:

 

Kaikille muille (myös lähimmäisille) kerroimme vasta ensimmäisen ultran jälkeen, sillä halusimme varmistaa että kaikki todella on hyvin. En todellakaan olisi halunnut selostaa ihan kaikille jos olisin saanut keskenmenon, vaikka varmasti lähimmäisille olisin asiasta kertonut jälkikäteen. Jotenkin kun keskenmenot todella on niin yleisiä ennen RV12 niin olin myös itse hyvin jännittynyt siitä onko kaikki hyvin ja kokoajan mielessä oli että mitä jos ei olekaan. Ja se että työkaverit tiesivät asiasta lievitti "kuulkaa kaikki, olen raskaana" oloa sillä heidän kanssa pääsi höpöttelemään asioista :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei olla kerrottu kuin ihan lähimmille. Np-ultran jälkeen aiotaan kertoa vähitellen muillekin, kuten mun työnantajalle. Ekassa raskaudessa kerrottiin vissiin 7-jotain viikoilla, mutta nyt ei haluta hötkyillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen tässä nyt pähkäillyt, kuinka kauan salata asiaa ja keneltä kaikilta. Yksi ihminen on jo arvannutkin! Tosin hän yrittää lasta, ja taisi olla aika herkkänä huomaamaan kaikki pienetkin asiat muissa. Olen itsekin huomannut, että jotenkin helpommin pistän merkille, jos joku nainen pitää käsiään vähän suojelevasti vatsallaan tms.

 

Tämä on vielä niin alussa, että keskenmenojen ym riski on vielä suuri. Toisaalta tuntuu tyhmältä salata siitä syystä, keskenmenoja ja muuta ikävää voi kyllä tulla sen kolmannen kuukaudenkin jälkeen. Olenkin nyt huomannut, että ei myöskään vaan teen mieli kertoa. Olen ollut vähän yllättynytkin, koska olin kuvitellut aiemmin, että asia olisi suorastaan hankala pitää salaisuutena. En halua keskustella muiden kanssa tästä. Tämä tuntuu ihan vain meidän jutulta. Eli vaikka jostain mystisestä syystä tietäisin, että raskaus jatkuu loppuun asti, niin en tahtoisi siltikään vielä kertoa asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole kertonut mieheni lisäksi kenellekään muulle. Toistaiseksi on myös tilanteet, joissa on 'käyty yksillä' selvitetty siten, että vaivihkaa olen tilannut alkoholittoman siiderin. Terassikutsuja on kavereilta tullut parina iltana, mutta niihin olen voinut rehellisesti ilmoittaa syyn, miksen voi tulla. Juhannus lienee ensimmäinen tapahtuma, jossa jään todennäköisesti kiinni, enkä siinä kohtaa enää yritä salailla (ar-ultra on tulevalla viikolla), jos kaikki on vaan siihen saakka mennyt hyvin. Toki painotan silloinkin, että alkuvaiheessa mennään ja raskaus on muutenkin sellainen tilanne, ettei sitä voi itse juurikaan ohjailla.

 

Jotenkin olen ollut todella varovainen asian kertomisen suhteen aivan plussauksesta asti. Nyt, kun on ollut tuhnutteluakin, on kertomisenhalu vähentynyt entisestään. Lapsi olisi mieheni vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi, joten siellä mentäisiin erittäin suurella todennäköisyydellä sekaisin ja alettaisiin hössöttämään, mitä en juurikaan kaipaa. Mieheni on parhaillaan myös pidemmällä työreissulla, ja haluan, että hän on paikalla, kun hänen vanhemmilleen asia kerrotaan. Saatan kertoa omille vanhemmilleni jo aiemmin, koska heidän osaltaan sekaisinmenon todennäköisyys on vähäisempi. Luonnollisesti he myös tuntevat minut paremmin siltä osin, että tietävät minun pärjäävän nyt yksinkin näin alkuvaiheessa, eivätkä ala hössöttämään liikoja.

 

En usko, että kummankaan vanhemmat pahoittavat mieltään, vaikka toiset tietäisivätkin jo aiemmin, sillä he eivät ole kovin paljon tekemisissä toistensa kanssa. Toivon toki, että raskaus jatkuu ja päättyy onnellisesti pieneen tuhisijaan, mutta tässä vaiheessa se tuntuu vielä kaukaiselta ja alkuraskauden riskit sen verran suurilta, etten edes osaa nauttia tästä tilanteesta kunnolla itsekään.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Olen itsekin huomannut, että jotenkin helpommin pistän merkille, jos joku nainen pitää käsiään vähän suojelevasti vatsallaan tms.

Vähän OT, mutta se on kyllä aika paljastava se sellainen puolitiedostamaton käden vienti vatsalle, jonka raskaana oleva nainen usein tekee. Itekin tajusin sitä tekeväni nyt kakkosta odottaessa ennen kuin kukaan virallisesti tiesi mitään... :girl_sigh: Ja sen huomaa nyt toisissa helpommin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now