Monalisa

Thaimaahan lapsen kanssa

292 posts in this topic

Kiitos kaikille ketjussa ajatuksia ja kokemuksia jakaneille - kaikki sivut on tullut kahlattua läpi! Ollaan lähdössä pienen (3kk) kanssa Khao Lakille ja monet vinkit ovat tuntuneet hyödyllisiltä. Olemme olleet vauvan kanssa liikenteessä varsin paljon ja neiti on tyytyväinen saadessaan olla sylissä tai kantoliinassa. On täysimetyksellä eikä vielä livahda mihinkään jne. Eniten huolestuttavat auringolta suojautuminen ja pitkät lennot. Neiti rauhoittuu rinnalle ja nukkuu hyvin sylissä, mutta jos kiukku iskee, niin liikkumaan pitäisi päästä ja se voi olla koneessa haastavaa. Aurinkoa vastaan on hankittu pitkähihaiset uv-potkupuvut, uv-hatut ja päivänvarjo. Kantoliinassa on korkea uv-suojakerroin. Palan itse herkästi, joten olen tottunut varomaan aurinkoa - eli varjoisten paikkojen etsiminen on tuttua...

 

Lähtöön on jokunen viikko ja mm. matkarattaat on vielä hankkimatta (muuten ei varmaan tarvittaisikaan, mutta esim. nukuttaminen varjoon onnistuisi aika kivasti rattaisiin. Samoin kertakäyttövaippoja täytyy varmaan ostaa mukaan, ettei ensi töikseen tarvitse etsiä (ylihinnoiteltuja?) vaippoja.

 

Ollaan innoissaan matkasta, vaikka välillä pintaan nouseekin huolia. Lähipiiri suhtautuu pikkuneidin kanssa matkustamiseen aika vaihtelevasti... Mutta eiköhän sitä hyvin kaikki mene, jos lähtee rennolla asenteella matkaan. Tulen sitten tänne raportoimaan, miten kolmiviikkoinen reissu meni. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Me oltiin ekan kerran Thaimaassa kun esikoinen oli 6 kk. Meidän lähipiiri oli kauhuissaa. Meillä meni kaikki tosi kivasti ja vauva on mitä loistavin ja helpoin matkakumppani! Meillä oli matkarattaisiin sellainen UV-suoja siihen eteen, mutta en tiedä onko välttämätön. Hauskaa matkaa!! Meilläkin lähtö 2,5 viikon päästä Phuketiin ja matkakuume on kova :girl_smile:

Edited by Vippe

Share this post


Link to post
Share on other sites

Terveisiä täältä Bangkokista!

 

Olemme olleet pari viikkoa reissussa ympäri Thaimaata ja huomenna palaamme kotiin.

 

Tänne päin lento sujui oikein mallikkaasti, kuin unelma. Meidän 1v4kk neiti kun on pirun temperamenttinen ja raivokas sile päälle sattuessaan niin olin hieman jännittynyt lennosta. Lento lähti helsingistä 23.55 ja tyttö oli valvonut siihen asti aika helposti, onhan lentokenttä jänskä paikka. Oli niin väsynyt että oli ihme kyllä rauhallinen. Kävi tuuri ja koneessa oli lukuisia paikkoja vapaana. Saimme kokonaisen rivin (4paikkaa) itsellemme ja kun nousu ja alkuhässäköistä päästiin, Saaga nukahti helposti vieden kaksi paikkaa neljästä. Oma nukkuminen oli vähän katkonaista kun tuo pyörii niin paljon unissaan niin muksahteli aina välillä lattialle. Se mut yllätti että tosiaan valojen himmennys ja varsinainen yö koneessa alkoi vasta klo 02, eli pari tuntia meni kaikkineen ruokailuihin ym. Mutta koneen vilteillä tehtiin sellainen "katos" saagalle niin nukkui tyytyväisenä. Heräsi sitten joskus seiskan aikaan niin, että pari tuntia oli matkaa jäljellä. Vain yhdet raivarit veti kun aamiainen myöhästyi kun heitti puolen tunnin turbulenssin ja turvavyöpakon just kriittiseen aikaan päälle. Mutta hyvin siis meni!

Huomenna sitten lento takaisin päin, saa nähdä miten menee. Tiettävästi kone on ihan täysi, joten se jännittää..

 

Ainakin tässä vaiheessa olen onnellinen että sekin on yölento, nimittäin jo se pari tuntia siinä aamulla mikä piti kärsimätöntä taaperoa viihdyttää oli aika tuskaa. koko ajan sai olla vetämässä uutta hauskuutusta hihasta.

 

Täällä Thaimaassa ollaan oltu n.200km Bangkokista pohjoiseen sellaisessa pienessä kylässä Tasang (lähin kaupunki Suphanburi). Siellä asusteltiin eka viikko. Sitten mentiin lounaaseen Kanchananburiin ja Kwai-joelle ja siellä poikettiin Erawan luonnonpuistossa jossa on 7 tasoinen vesiputous (siellä on kuvattu mm. the Beach leffa). Sitten seuraavalla viikolla päädyimme Pattayan suuntaan ja nyt kolme vikaa yötä vietetään Bangkokissa.

 

Pienessä kylässä asuttiin miehen isän talossa. Rytmistä saaga sai kiinni vasta kolmantena päivänä. Siihen asti valvottiin mm yöllä ja syötiin. Mutta olin tyytyväinen tuohonkin vauhtiin sopeutua. Pimeys ja valoisuus täällä menee kätevästi meidän rytmiin. Klo 18-19 pimeys ja aamulla klo 6-7 valoisaa.

 

Kovasti Saagaa haluttiin kosketella, oli tosissaan ensimmäinen vaaleaihoinen vauva jota lähitienoilla oli kuunaan nähty. Myös mun ihoa nipisteltiin kovasti. Suphanburista löytyi mm. Tesco joten vaipat ja muut löytyi helposti. mamy Poco merkki vastasi liberoa näköjään. Olin kuitenkin tyytyväinen että meillä oli mukana hylamaito tetroja, ne kelpas milloin missäkin. Paikallisista herkuista takuu varma oli nuudelit ja ihan pelkkä riisi. Monet kastikkeet oli tosi mausteisia vaikka nuo yritti maustaa joitain saagan mukaisestikin. Paikalliset lastenruuat, riisimömmöt oli vahvan makuisia. Paikallisista tescosta ei löytynyt ollenkaan purkissa olevia ruokia, kaikki oli jauheina. Mutta ei saaga syökään soseita, joten ei se ollut mikään ongelma. Vauvammalle ottaisin soseet suomesta. Normaalisti tuo syö kotona hyvinkin mausteisia ruokia, mutta tääällä päin taisi mausteet olla sitten kuitenkin vieraampia.

 

Tosi kuuma oli kun ei tuullut, +38 astetta koko ajan ja kovasti iski hikinäppylöitä. Ostin paikallista talkkia ja ongelma helpottui, näppylät nimittäin levis niskasta ihan koko kehoon melkein. Näin kun paikalliselle 3veelle laitettiin aamulla talkkia ja tajusin että niimpä, tietysti näin. Eli talkki mukaan kannattaa ottaa (tai ostaa sieltä)

Pattaya oli kiva siinä mielessä että meri viilensi kovasti. kamala roskainen turistihelvettihän se oli (siksi varmasti kaikki viisaat matkaavatkin etelämmäs, hyvä niin!) mutta ajomatkaa kun oli jo tuohon lähimmäs, eli pattayalle se 5-6h niin ei ollut mitään mahiksia ajaa pidemmäs.

 

Pitkät ajomatkat olikin ainoa todella ikävä osuus matkassa. Välillä tuo nukkui mutta useimmin ei. Turvaistuimia ei ole ja vauhtia 140km/h ja liikenne ihan kauhea. Etenkin Bangkokin alueella. Aluksi pelotti, lopuksi ei enää edes ajatellut.

 

Bangkokissa meillä on jo suomesta varattu hotelli (grand diamond suites n.50€ yö, eli paikalliseksi hieman tasokkaampi) ja suosittelen kyllä tätä oikein kovasti. Sijaitsee aivan ostosmaailman ytimessä (Siamissa) ja tästä on hyvät yhteydet kaikkialle. Neljän tähden hotelli ja oikein ihan luksus meille. Mikä parasta, kaikissa hotellin huoneissa on erikseen makuuhuone ja oleskelutila. Saaga kun käy nukkumaan viimeistään klo 20 niin hiljasta on pikkuhuoneessa lueskella, niimpä nyt meillä on ihan omaa tilaa ja mahdollisuus vaikka kuunnella musaa tai ihan mitä vaan. Oonkin lukenut 6kirjaa matkan aikana iltaisin. Nyt jos ajattelisin seuraavaa matkaa niin en säästäis hotellin hinnassa (mitä teimme pattayalla, hotelli vain 13€ yö ja ei aamiaista, syrjässä keskustata, mutta ranta oli lähellä ja hiljainen aluen oli jees) koska keskeinen sijainti, aamupala ja huoneen koko on tuollaisen pienen kanssa oikein mukavaa. Keskeinen sijainti takaa sen, että edes toinen voi mutkattomasti illallakin kipaista vaikka hakemaan ruokaa tms. toisen jäädessä lastenvahdiksi. Uima-allas on myös meidän vesipedolle pop. Sellainen oli onneksi myös miehen isän kotona.

 

saagaa on kyllä hemmoteltu paikallisten taholta ja kaikki ovat olleet tosi ystävällisiä.

 

Huvittuneena lueskelin hömppäuutisia kuinka matkaoppaat ohjelmasta oli noussut kohu kun taaperolle oli annettu ranskalaisia ja kokista. Niin ollaan mekin annettu ihan mitä vaan. Näissä kuumuuksissa ihan sama mitä syö, kunhan saa energiaa ja juo riittävästi. Mitä sitten jos se on jossain pari ranskalaista tai paikallisen antamaa sipsiä tai hörppy kokista koska haluu tietää mitä iskä ja äitikin juo. Ei tuo siitä iäksi pilaannu. Näissä kuumuuksissa mittasuhteet on vähän erit. Ei kelvannut puuro yhtenäkään iltana tai aamuna, mutta paikallinen jogurtti kyllä. Mitäpä siitä. vettä tuo nyt kuitenkin pääasiallisesti joi.

 

Ai niin ja paikallisista mehubaareista saa aivan taivaallisia välipaloja pienellekin. Tuoreita hedelmiä ja jäitä murskana sekaisin mehuksi. Hinnaltaan 20bht-50bht 3-5dl (n.40bht = 1€). Niitä ollaan popsittu jatkuvasti.

 

niin, ja manduca on rokannut! Rattaat on mukana mutta niitä on käytetty vain 2 kertaa, kwaijokiristeilyllä se nukkui niissä yhdet tunnin päikkärit ja eläintarhassa istui niissä. Bangkokissa ei vois ees kuvitella niitä käyttää. Niin paljon ihmisiä ja ahtaat kadut. Manducassa tuo on ollut edessä ja selässä ja on viihtynyt.

 

Reissuväsymystä on pukannut tänään ja bangkokissa ollaan lähinnä fiilistelty ja katseltu kaupunkia ja shoppailtu. Huomenna kotiin, paras matka on kotimatka.

 

Kyselkää jos haluatte tietää jotain tälläisesta ympäri thaimaan kulkemisesta tms.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tuun kirjoittamaan kertomusta meidän matkasta tässä lähiaikoina, nyt pitää kiirettä täällä... Mutta lyhyt vastaus: rattaiden kanssa pääsi kyllä kulkemaan ihan ok ympäriinsä ja paljon näki rattaita liikenteessä, mutta meillä kantoliinailtiin enemmän, koska tyttö viihtyy paremmin liinassa. Muutamia kertoja mentiin rattaiden kanssa eikä mitään ongelmia tullut.

 

Kiva rauhallinen paikka on, suosittelen Khao Lakia kovasti! Ja Thaimaata vauvan kanssa ylipäätään :D Reissu meni paremmin kuin hyvin.

 

Muoks. Siellä oli isompi supermartket (Nang thong market), jossa oli iso valikoima vaippoja. Ei ostettu koska oli omat vaipat mukana, mutta valikoimaa löytyi pikkuisista isompiin, paria eri merkkiä.

Edited by Lakme

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lennoista..olimme kuukausi sitten pari viikkoa Phuketissa. Kuopus oli silloin vajaa 2v ja istui sylissä. Menomatka 10,5h ja paluumatka 11,5h. Lento lähti Suomesta 19.30. Pojat nukahtivat vasta n klo 23. Sitä ennen juniori piti puolen tunnin huutokonsertin kun oli niin väsynyt eikä saanut unta. Paluumatka lähti paikallista aikaa jotain klo 11 eli oli melkein koko lento päiväaikaan...Tulomatkalla pojat nukkuivat tunnin ja taas sitä edelsi puolen tunnin huuto juniorin osalta. Mutta lennot menivät muuten tosi hyvin. Mulla oli kyllä kaikki kauhukuvat silmissä, että siitä tulee yhtä h**vettiä, mutta hyvin meni vaikka eivät nukkuneet paljoa tulomatkalla. Eikä siihen mitään erityiskikkoja tarvittu. Meillä oli piirrustuslevy mukana ja sen parissa juniori olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan. Esikoinen katsoi piirrettyjä siitä edessä olevasta ruudusta ja pelasi muistipeliä. Sitten välillä mutusteltiin keksejä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olemme lähdössä Bangkokiin, Koh Changille ja Koh Makille kolmeksi viikoksi kesäkuun alussa. Muutama kysymys muille Thaimaan kävijöille:

 

Onko kukaan ollut Koh Changilla tai Koh Makilla? Kokemuksia kaivattaisiin.

 

Onko teillä ollut matkarattaat mukana Thaimaassa (ihan missä päin tahansa)? Onko olleet hyödylliset? Meitä vähän mietityttää rattaiden mukana raahaaminen, mutta toisaalta pelkässä Manducassa ei reilun vuoden ikäistä jaksa kuljettaa kolmea viikkoa. Hikikin siinä tulee. :girl_crazy: Monesti teissä ei ole kehumista tuolla päin, pääseeköhän matkarattailla järkevästi kulkemaan?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, sattuiko joku löytämään uimatossuja vähän isompaan jalkaa (4-vuotiaalle)? Olisin kiitollinen linkistä, kun nykyään ei mukamas ole samalla tavalla aikaa surfata ja etsiä...

 

Lähdemme syyskuussa Phuketiin ja minua jänskättää, miten kuopuksen (tuolloin 1v 5kk) lennot sujuvat. Esikoisen kohdalla matkat menevät varmasti piirrettyjä katsellen, mutta en yhtään enää muista, mitä tuollaiselle puolitoistavuotiaalle voi keksiä tekemistä matkan ajaksi. Niin ne vaan asiat unohtuu nopeasti!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ huuto.netissä ainakin oli, en tiedä onko enää, uusia uimakenkiä jollain myynnissä. muistaakseni tuli hakusanalla uimakenkä tai rantakenkä. olivat sellasia missä on kunnon pohja (ei mee lasi tms. terävä läpi) ja sit päällinen oli sellasta joustavaa "uima"kangasta (en muista kankaan virallista nimee). meillä on ollu sellaset kengät ja ne oli tosi hyvät niin rantsussa ku uimahallissakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä tilasin englannista joltain sivulta...en nyt muista sitä firmaa. Tulivat tosi nopeasti ja olivat juuri tarkoitettu allaskäyttöön. Hae googlesta kengät uima-altaalle tai neoprene kengät..en muista millä sanalla löysin. Nyt kun katsoin, niin vaihtoehtoja tuli tosi paljon...ebaystäkin silloin katsoin, muttei ollut kokoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitokset vinkeistä! Tilasin esikoiselle aikoinaan ja ovat vielä hyvässä kunnossa, mutta ovat kuopukselle vielä liian isot. Ehkä neiti on pienijalkaisempi tai sitten jalka venähtää 4 kk:n aikana :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli juniorilla myös mukana sellaset imsewimse uimatossut, mitä saa Suomestakin ja esim Stockalta. Mutta ne kuluu puhki viikossa, että melkein kannattaa olla paksumpi pohja..

Edited by Vippe

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ostin juuri tänään Helsingin keskustan Stockalta fashy-merkkiset aqua shoes (shoes for beach & sea). Maksoivat vajaa 8 euroa. Sain viimeiset pienet (koko 21), mutta isompia näytti olevan runsaasti. Näissä on kunnollisen tuntuinen kumipohja. Myynnissä oli myös imsewimsejä, mutta niissä tosiaan on ohuempi pohja ja olivat lisäksi kalliimpia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin haaveissa reissu Thaimaahan. Ollaan alustavasti suunniteltu, että voitaisiin lähteä 4-6 viikoksi lomalle miehen isäkuukauden ajaksi. Onko teistä kukaan ollut vastaavaa aikaa Thaimaassa? Tuo on sen verran pitkä aika, että varmaan kannattaisi vuokrata asunto. Löytyisikö keneltäkään hyviä vinkkejä mistä vuokra-asuntoja kannattaisi lähteä etsimään? Tosin aika on myös sen verran pitkä, että ehtisi varmasti käydässä parissa eri paikassakin. Hmm..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli sitten varattua reissu Phuketiin syyskuun lopuksi...miehelle en kyllä vielä ole ehtinyt kertoa :girl_haha:

 

Onko joku ollut siihen aikaan, että minkälaista keliä on ollut? VAikka tiedän ettei se mitään kerro kun nyt maaliskuussakin oli normaalia enemmän sateista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli sitten varattua reissu Phuketiin syyskuun lopuksi...miehelle en kyllä vielä ole ehtinyt kertoa :girl_haha:

 

Onko joku ollut siihen aikaan, että minkälaista keliä on ollut? VAikka tiedän ettei se mitään kerro kun nyt maaliskuussakin oli normaalia enemmän sateista.

 

En tiedä, mitä odottaa sään suhteen. Onhan se vuoden sateisin kuukausi ja tilastojen perusteella vain 11 sateetonta päivää. No, olimme viimeksi toissa vuonna sesonkiaikaan Thaimaassa ja tuolloin satoi oikeiastaan j-o-k-a päivä. Sateet olivat nopeista kuuroista rankkoihin tunnin kuuroihin, jolloin Khao Lakista pimeni sähköt. Satuitkohan varaaamaan Finnamatkojen feisbuuktarjouksen. Meillä varattuna syyskuun alusta pari viikkoa :).

Tänä vuonna oli tosiaan aika vaihtelevat kelit sesonkiaikana , kun tuli tuttuja pois Thaimaasta kesken loman rankkojen sateiden vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me lähdetään syyskuun vikalla viikolla ja tullaan lokakuun puolella pois.

No nyt on paljon noita luonnon ilmiöitä ettei niistä keleistä kyl enää varmuudella tiedä. Oltiin tosiaan nyt maaliskuussa ja paikalliset sanoivat ettei ole miesmuistiin ollut niin sateista siihen aikaan... No joka päivä satoi tavallista enemmän (vs kun oltiin 3 vuotta sitten samaan aikaan)..mutta eipä tuo kyllä haitannut pahemmin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

en jaksa tässä vaiheessa iltaa selailla ketjua läpi, joten pahoittelen jo etukäteen jos kysyn moneen kertaan kysyttyä asiaa... suunnittelemme matkaa joko khao lakiin tai nai harniin maaliskuulle. onko kenelläkään kokemusta all seasons naiharn phuket -hotellista? lähinnä mietin sitä, että onko rauhallinen hotelli suhteellisen rauhallisella paikalla? hotelleja ollaan katottu lähinnä sillä silmällä, että on lapsen kanssa hyvä ja helppo olla ja että jonkinlaiset ostos- ja ruokailumahdollisuudet ei ole kaukana. en halua lapsen kanssa matkustaa esim. taksilla, koska turvaistuinta ei oteta mukaan eikä siellä varmaan takseissa sellaisia ole. tuon hotellin tiedoissa oli, että rannalla on pieniä ruokapaikkoja, ostoksille 100m ja keskustaan 3km. ilmeisesti siis jonkinlaiset pienet ostosmahdollisuudet on lähellä, mutta ei mitään isompaa. hotelli järjestää bussikuljetuksen keskustaan useita kertoja päivässä ja bussilla on pakko matkustaa jo kentältä hotellille, joten se ei ole ongelma.

 

toinen vaihtoehtomme on khao lakissa blue village exotic - khao lak seaview -hotelli. kokemuksia siitä?

 

tietenkin vähän mietityttää tuo pitkä lento vajaan 1,5v kanssa, mutta eiköhän siitä jotenkin selvitä. mukaan lähtee yksi lapsen kummeista, joten viihdyttäjiä on kolme tavallisen kahden sijaan. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me oltiin heinäkuussa omatoimimatkalla Singaporessa ja Thaimaassa, mukana 1v 7kk ikäinen poika ja me vanhemmat. Thaimaassa oltiin 10 vuorokautta Krabilla. Pitkät lennot (12 tuntia) osuivat yölle, päivälennolle en oman hulivili-poikamme kanssa lähtisi. Nyt suurin osa ajasta kului nukkuen. Lennoista selvittiin hengissä ja melko pienellä päänsäryllä, vaikkakin se välillä vaati pitkää pinnaa ja loputtomasti hauskuutusta ja viihdykettä. Ahtaissa tiloissa paikallaan oleminen ei ole mitään mukavaa hommaa!

 

Krabilla oli heinäkuussa hyvin hiljaista. Hotellistakin vain osa oli käytössä. Oli mahtavaa, ettei ollut sellainen turisti-hulina, mutta toisaalta taas asiassa oli omat huonotkin puolensa. Esimerkiki hotellin viereiset kioskit, pesulat ja hoitolat olivat auki miten sattui, kun asiakkaita ei juurikaan ollut. Välillä täytyi sitten hypätä tuk-tukin tai taksin kyytiin hakemaan ruokaa ihan keskustasta. Vaippoja, vauvan ruokia, maitoja yms. näytti olevan valikomassa hyvin. Me ravintolassa saatiin pojalle aina maitoa tilattua ja ruokalistalta löytyi mieluisia annoksia. Kotoa mukana oli joitain puuropusseja, joita sitten vedekeittimellä keitettyyn pulloveteen sekoiteltiin välillä iltapalaksi. Meillä tuoreet hedelmät ja niistä tehdyt mehut oli tosi mieluisia, joten välipajoja ja nestettä sai niistä helposti.

 

Me käytettiin takseja ja tuk-tukeja päivittäin. Turvaistuimia ei ollut, ei asiasta siellä osannut stressata. Pakko oli vaan päästä jotenkin liikkumaan. Matkarattaat oli mukana, mutta ei niillä kaikkialle oikein päässyt kulkemaan. Mukana oli myös pelastusliivit pojalle. Käytiin aika paljon venereissuilla läheisiin saariin ja niissä liivit oli tosi kätevät. Pitkähäntäveneisiin joutui aina kahlailemaan ja tuntui, että liivien kanssa oli tosi turvallinen ja rento fiilis liikkua vesillä. Ilman en olisi uskaltanut kyseisiä reissuja tehdä, koska poika oli niin hulluna mereen, että hyppi veteen aivan päättömästi.

 

Auringolta kannattaa suojautua tosi hyvin! Pilvisinäkin päivinä pääsee palamaan hurjan helposti. Pitkähihainen UV-suoja paita ja lierihattu oli tosi hyvä yhdistelmä.

 

Vaikka välillä vaadittiin pitkää pinnaa, oli loma ihan huippukokemus. Koska tahansa lähtisin uudelleen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varattiin maaliskuulle kahden viikon matka Krabille. Poika on silloin reilu 9kk ikäinen. Hyviä vinkkejä ollut ketjussa ja ostoslistaa jo tehty :) Kesä vaatteita pojalle hankin myös jo nyt, toivotaan että osuu koko kohdilleen. Ei vaan millään jaksaisi odottaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin näköjään joskus vuosi sitten kirjoittanut, että mennään seuraavan kerran Thaimaahan joskus kolmen vuoden päästä, mutta mutta... grin.gif Ollaan taas lähdössä, koko marraskuu ollaan reissussa. Muksut ovat silloin 8 kk ja 2,5 v. Mae Phimissä ollaan suurin osa ajasta, mutta Bangkokissa käydään ainakin, ehkä myös Koh Sametilla. Meillä on sellainen asunto, jossa on oma keittiö, joten helpottaa aamu-, väli- ja iltapalojen syöntiä.

 

Kuukausi kun ollaan reissussa, niin otetaan mukaan aikamoinen arsenaali puuroa, valmissoseita, vaippoja, puhdistuspyyhkeitä, aurinkorasvoja ja hyttysmyrkkyä. On sitten tyhjät laukut valmiina tuliaisille. Lennot ei jännitä tällä kertaa, en usko että nuo meidän viilipytyt aiheuttaa mitään hurjia ongelmia. Tai sitten olen vain oppinut olemaan ajattelematta, mitä muut meistä ajattelee...

 

Maltan tuskin odottaa! Tämä matka tulee niin hyvään saumaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now