1-vuotiaan eroahdistus

[ONNEkas]

Onkohan paikka nyt oikea, mutta kuulisin mielellään muiden 1+ vuotiaiden äitien kokemuksia pikkutaaperon eroahdistuksesta - tai mitä se sitten onkaan. Meillä 1v1kk taaperon tähän kehityskauteen liittyvät äidin lahkeessa roikkumisen lisäksi erilaiset pelot ja pelästymiset sekä tietysti kapinointi nukkumaanmenoa kohtaan (samaan aikaan tosin myös opettelee kävelyä).

 

Taaperoni on tosiaan keksinyt alkaa pelätä ja säikähdellä kaikkea mahdollista. Imuria ja isoja ääniä on aina säikkynyt, mutta nyt ei enää vessanpytty, tiskikone, pesukone tai vesihanakaan saisi olla päällä. Myös muovipussin rapina saa tolaltaan. Yhtänäkin iltana sai ison pelkokohtauksen, jolloin säikkyi äärimmilleen mm. hyttystä, tuttuja lelujaan, jne.

 

Itse en päivisin saa juurikaan otettua askelia poispäin taaperosta, kun tapahtuu itkuinen konttaus kohti jalkojani ja pyyntö syliin. Yleensä säikähtämisen saa aikaan jo se, että ehdotan että tehdään jotain tai mennään jonnekin (tyyliin laittamaan pyykit narulle). Joudunkin kanniskelemaan naperoa paljon(!) jotta saisin edes jotain tehtyä. Löytyy tosin myös hetkiä jolloin saattaa unohtua leikkimään hetkeksi itsekseen. Tai jos olemme jossain muualla kuin kotona uusien lelujen äärellä, hän saattaa hyvinkin itsenäisesti pyöriä niitä ihmettelemässä.

 

Onko muilla samanikäisillä ollut tällaista? Ja miten olette tilanteen kanssa eläneet tai millaisia ohjeita saaneet? Pitääkö äidin olla käytettävissä joka sekunti?

[Hernyó]

Itse roikotan jo tottuneesti lonkalla tota. Kyllä se sekin aika koittaa, kun äiti ei enää kelpaa

Mielestäni näin pienet on ihan oikeutettuja läheisyystankkauksiin kun haluavat Vaikkakin sitten 24/7

 

Muoks. en mä sitä sano, etteikö muakin ketuttaisi tämä välistä, mutta elämä on ja aika kuluu nopeasti.

Edited October 8, 2011 by Hernyó

[Guest Vieras]

Meillä ei ollut noin paha roikkuja, mutta vierasti vuoden iässä hirveästi enkä olisi kyllä uskaltanut antaa muiden kuin mummojen hoitoon. Nyt 1v4kk iässä aloitti sujuvasti perhepäivähoitajalla ja viihtyy (pienen alkuvierastuksen jälkeen) yleensä hyvin kenen vaan aikuisen seurassa, kunhan vaan joku leikkii. Toki on sitäkin, että arkailee pitkään ennen kuin uskaltaa ottaa kontaktia, on edelleen vieraissa paikoissa tosi varautunut jne., mutta ero muutaman kuukauden takaiseen on kyllä iso. Muistelen lukeneeni, että pahin eroahdistus/vierastus vähenee juuri tuossa n. 15kk iässä, ja kyllä kävelemään oppiminenkin varmaan auttaa hetkellisesti viihtymään paremmin muuallakin kuin puntissa roikkumassa.

 

Meillä myös tyttö on säikkynyt ääniä helposti, mutta ollaan totutettu niihin ja käyttäydytty niin, että lapsi (teoriassa ainakin) aistii, ettei niissä ole mitään pelättävää. Eli käyttäydytään mahdollisimman normaalisti, ei hyssytellä tai kauhistella ääniä yhdessä. Pari kertaa on tullut pelkokohtauksiakin, enkä tietenkään ole silloin yrittänyt väkisin siedättää.