Sign in to follow this  
Followers 0
Neferica

Isovanhemmat samassa pihapiirissä

28 posts in this topic

Ollaan kauan haaveiltu omakotitalon rakentamisesta, mutta taloudellisesti se ei ole ollut mahdollista, vielä. Nyt ollaan taas aloitettu siitä keskusteleminen, kun mulla valmistuminen häämöttää ja sitä myötä töiden alku. Minun vanhemmat ovat hoitaneet tänä syksynä lapsia tarvittaessa ja puhuin heidän kanssaan, että kuinka kauan meinaavat jaksaa, että jos hakisin vasta ensi syksylle hoitopaikkaa. Äitini sanoi siihen, että he kyllä mielellään hoitavat jatkossakin, vaikka kokopäiväisesti sitten kun menen töihin. Tästä meillä tulikin sitten miehen kanssa mieleen, että mitäs jos sitten joskus kun rakennetaan, niin rakennettaisiin omakotitalo, jossa olisi sivuasunto vanhemmilleni. Ehdotin tätä jos vanhemmillenikin ja pyysin heitä miettimään asiaa. He eivät ainakaan heti tyrmänneet ideaa.

 

Tämä ei nyt vielä ole meille ajankohtainen ja en tiedä tuleeko tämä meidän kohdalla toteutumaan, mutta asiaa on varmaan hyvä miettiä etukäteen. Olisi kiva tietää muiden kokemuksia, että miten elo isovanhempien kanssa on sujunut, kun on asuttu samassa pihapiirissä. Ja onko jotain mitä tulisi ottaa huomioon asiaa suunniteltaessa?

 

Meillä tietysti ajatuksena on, että isovanhemmat voisivat auttaa meitä lasten kanssa omien voimavarojensa mukaan ja sitten kun he ovat joskus huonommassa kunnossa niin me oltaisiin siinä lähellä auttamassa heitä vuorostaan. Taustana kerrottakoon, että tulemme minun vanhempien kanssa erittäin hyvin toimeen. Olen tässä opintojen aikana asunut heidän luonaan kolme kesää yksikseen, ja kaksi kesää esikoisen kanssa (olen siis ollut kesätöissä kotipaikkakunnallani) ja mitään ongelmia ei ole ollut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä ei tuolta kannalta ole kokemusta, mutta isovanhempani asuivat meillä kun olin pieni. Ongelmana siinä oli, että anoppini oli äidilleni aika p***e ja äitini piti passata sitten kuin sitä itteään tikunnokkaan eikä isäni auttanut yhtään.

 

Mutta jos teillä on hyvät välit niin kyllä itse ainakin harkitsisin ihan vakavissani asiaa.

 

Lapsellehan se on ihanaa jos on kivat isovanhemmat kun saa viettää aikaa yhdessä joka päivä. :)

 

 

 

ETA: Hesarissa on aiheesta juttu.

 

 

Edited by Chiamaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä näen tuossa sellaisen jatkuvan läsnäolon vaaran. Siis että varsinkin kasvaessaa lapset piipahtavat jatkuvasti isovanhemmilla, vaikka olisi ehkä kuitenkin mukavampaa että tulisivat sitten kun on sovittu. Tai että isovanhemmat olettavat että te voitte tulla auttamaan minkä hyvänsä pikkujutun kanssa aina samantein, kun kerran olette naapurissa. Vaikka se lampun vaihtaminen voisi hyvin odottaa pari päivääkin.

 

Tuollaisista tilanteista varmaan selvitään hyvin, jos vaan pelisäännöt on selvät kaikille alusta alkaen. Vaikka oltaisiin kuinka läheisiä, molemmat pitävät kuitenkin omaa talouttaan ja omaa perhe-elämäänsä. Loppujen lopuksi ei ole kivaa, että "naapuri" on ihan koko ajan läsnä omassa elämässä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä asutaan samassa pihapiirissä (periaatteessa sama tontti, kun hallinnanjakosoppari ei oo vielä tehty), eri puolilla, omissa okt:ssa. Ollaan asuttu näin nyt 2 kk. Meillä tää toimii, koska mun äiti ja isäpuoli ovat suht nuoria, yksityisyrittäjiä ja eivät ole oikeastaan koskaan kotona. Vaikka asutaan naapurissa, niin esim lasten hoitoapua ei tulla varmaan koskaan saamaan, koska tosiaan tekevät töitä lähes 24/7 (.. kiinteistövälittäjiä) omassa firmassaan (ja niitä ei paljoa ole kiinnostanut meidän Tytsi. Vuosien päästä voi olla eri asia.)

 

Kummatkaan ei tule ovesta sisään paukkaamalla (me niille, ne meille), vaan soitetaan silti aina, että ootteko kotona, voidaanko tulla käymään. Oikeastaan mä nään melkein mun vanhempia vähemmän kuin "tavallisia" naapureita toisella puolen tonttia. Kuitenkin kiva, että naapurit on tutut ja me tiedetään miten meillä homma toimii parhaiten. Tiedän, että tää on harvinaisempi tää meidän tilanne (ts että vanhempia ei paljoa nää, vaikka asutaan vierekkäin ja noh, ennen nähtiin vielä harvemmin). Mutta musta se voi silti toimia muillakin, kunhan tekee pelisäännöt selviksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaa-a...tällä tilalla on asunut aina kaksi, joskus kolmekin sukupolvea samassa talossa ja lopputulos on ollut se, että sukupolvien yhteys on katkennut heti, kun vanha pari on muuttanut kirkolle kunnon huononnuttua. Erityisesti anoppien ja miniöiden tilanne on ollut huono.

 

Onneksi meidän kohdallamme miehen vanhemmat muuttivat pois välittömästi (1,5 km päähän, mutta sekin tuntuu joskus olevan liian vähän), mutta lähipiirissä asutaan samassa talossa "paritalomallissa" ja se ei ole hyvä ratkaisu. Jos kyseessä ovat omat vanhemmat, se voi tuntua hyvältä, mutta usein puoliso on viime kädessä se, joka tilanteesta kärsii. Tämä siis sivustaseuraajan kommenttina ja ko. tilanteiden tarinoita kuunnelleena.

 

Muokataan sen verran, että mainitsemani esimerkit ovat sukupolvenvaihdoksista, joissa seuraava sukupolvi on tullut omistamaan tilaa. Näissä tapauksissa elämästä tekee vaikean lähinnä se, että vanha pari ei ymmärrä tilan olevan jonkun toisen kuin heidän omistuksessaan. Ketjun aloittajan kohdalla tilanne on toinen siinä mielessä, että taistelua "täällä on aina ollut tämä seinä valkoinen" ei välttämättä tule.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me asutaan mun vanhempien lähellä, liiankin lähellä. Välit on neutraalit, ei ole ikänä ollut mitenkään kauhean lämpimät (no äitiin ehkä, mutta ei isään). Tehtiin sukupolvenvaihdos ja rakennettiin oma talo ns. viereiselle tontille. Mun isän käyttäytymisestä johtuen asumistilanne ei ole erikoisen kiva. En suosittele, ellei todellakin ole hyvät välit ja pelisäännösitä ole sovittu. Mun mielestä puoliso kärsii jollain lailla aina tilanteesta, kuten Jenny-Maria kirjoitti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka ajatus lapsenhoitajista tietysti houkuttelee, niin en silti itse ikinä (ei saisi sanoa ikinä mutta sanompa silti) muuttaisi samalle tontille/samaantaloon/naapureiksi kummankaan meistä vanhempien kanssa (itselläni on ainoastaan isä elossa, miehellä molemmat vanhemmat ja yksi vaari ja yksi mummu).

 

Liika on aina liika, eikä siinä oman perheen rauhaa ole sitten ollenkaan. Ihania nuokin ovat kaikki, mutta välillä jopa kerran viikossa näkeminen tuntuu olevan liikaa ...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sanotaan vielä sen verran, että sijainti ratkaisee paljon. Jos mainittu yhteisasuminen tapahtuu maaseudulla, voi se olla iloista helvettiä. Ns. ihmisten ilmoilla tilanne on helposti hyvin toisenlainen, kun mainostettua omaa rauhaa ei ole siinä mittakaavassa muutenkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun kuva tollasesta on ystäväni kauhutarina, kuinka samalla tontilla (eri talossa) asunut appiukko käveli heille avaimillaan sisään ja ihan suihkuhuoneeseen asti, kun tämä ystävä oli miehensä kanssa suihkussa. LUkot meni vaihtoon siinä talossa samantien.

 

Mutta oikeasti, jos pelisäännöt on selvät kaikille osapuolille ja miehesi tulee myös hyvin juttuun vanhempiesi kanssa niin ihan harkinnan arvoinen idea. Onhan useampi sukupolvi saman katon alla tavallaan rikkaus lapsille muutenkin, kuin hoitoavun muodossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^WTF?? Eikö siinä vaiheessa appiukko voinut poistua jos ei huhuiluihin kukaan vastannut?? Että piti ihan suihkuun asti änkeä?? Mä olisin lukkojen vaihdon lisäksi asentanut liiketunnistimet järkyttävällä sumusireenillä varustettuna.. :skilletgirl:

 

Me joskus leikiteltiin ajatuksella että oltais rakennettu appisten isolle tontille toinen talo, siihen olisi kyllä hyvin mahtunut. MUTTA, anoppi olisi ollut JATKUVASTI soittelemassa päälle unohtuneista valoista, postien hakemattomuudesta ja milloin mistäkin.. Kyttää meitä nytkin, vaikka asutaan 5 kilsan päässä toisistamme.. Siinä ei paljoa lastenhoitoapu paina jos koko ajan joku kyttää meidän tekemisiä! :girl_cry2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^Vaikea kuvitella meidän vanhempien tekevän vastaavaa. :girl_haha:

 

Mun vanhemmilla on kokemusta siitä, että mun sisko asui useamman vuoden ihan kivenheiton päästä heistä. Sisko aina sanoi, että eipä oo äiti ja iskä häirinnyt, enemmän se kävi vanhempien tykönä kuin ne siskon tykönä. Ja iskä kävi siskoa auttamassa aina tarvittaessa remppahommissa. Ei meidän vanhemmat ole luonteeltaan tungettelevia. Auttavat kyllä paljon, mutta osaavat tarjota apua tyrkyttämättä sitä.

 

Mun isä oli katsellut tontteja täältä, joten taitaa niitäkin vähän kiinnostaa ajatus tuosta samasta pihapiiristä. Mä itse olisin toivonut läheisempää suhdetta omaan mummooni, mutta siinä vaiheessa kun mä olin siinä iässä, että olisin voinut mummolaan mennä vaikka yksin, niin lapsenlapsia oli jo parikymmentä, eikä mummo enää jaksanut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me asutaan samassa pihapiirissä miehen vanhempien ja veljen kanssa. Ja yhtiön neljännessa talossa asuu vielä yksi miehen lapsuudenkavereista. Eikä ole kyllä mitään ongelmia. Tottakai nyt välillä tulee jupistua, mutta niin tulisi varmasti vaikka välimatkaa olisi enemmän. Mies on aina ollut läheinen vanhempiensa kanssa, joten on siinä mielessä kivaa että ovat lähellä. Mä pystyn välttelemään kyllä appiksia ihan riittävän hyvin vaikka naapureita ollaankin, saattaa mennä muutama viikkokin niin, ettei edes törmätä pihassa. Meillä nyt ei lapsia olekaan (eikä välttis tule), mutta miehen veljen perheelle anoppi on ollut kyllä ihan korvaamaton apu lastenhoidossa. Ja meillekin koiranhoidossa. :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei asuta samassa pihapiirissä, mutta 200m päässä mun vanhemmista. Toimii ja ei toimi.

Meillä on ollut aina hyvät välit mun vanhempien kanssa, mutta tää liika läheisyys toisinaan kiristää niitä.

Helposti toiset tulee puuttuneeksi asioihin, jotka ei heille kuulu. Myös kylään tuppautuminen ilman varoitusta on "liian helppoa".

Lasten kannalta tää on ihan kiva juttu, mutta joskus aikuisille osapuolille tää on raskastakin.

Toki hyviäkin puolia on. Hätätilanteissa tietää, että mummola on lähellä jne, mutta toisaalta vaikka ovatkin lähellä, on heilläkin oma elämä. Ja myös meillä....

Tietyt pelisäännöt ja rajat on varmaan hyvä asettaa, (ja toivoa, että ne kans toimii.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkään ei missään nimessä ajankohtaista, mutta kaveripiiristä löytyy tapaus. He asustivat siis samassa pihapiirissä omissa taloissaan miehen vanhempien kanssa. Alussa kaikki meni ok, oli kiva kun rakennusaikana oli lapsenhoitoapua saatavilla helposti jne, mutta vuosien myötä välit alkoivat kiristyä siinä määrin, että nyt on sitten jo hankalampaa kaikki.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun kuva tollasesta on ystäväni kauhutarina, kuinka samalla tontilla (eri talossa) asunut appiukko käveli heille avaimillaan sisään --.

 

OT, mutta meillä tarina päättyi tähän kohtaan, mutta tapana oli pitää ovia auki Muumitalon tyyliin ja minä pidän ovia lukossa, tästä saatiin aikaan jumalaton vääntö siitä, miksi ovi on lukossa. Siksi, ettei entiset asukkaat (appivanhemmat) kävele taloon kuin kotiinsa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ikinä tekisi niin. En tietenkään, jos olisi huonot välit isovanhempiin, mutten sittenkään, vaikka olisi hyvätkin. En ole vielä kuullut kenestäkään, jolla välit olisivat hyvät vielä pari vuotta samassa pihapiirissä asuttuaan. Isossa kaupungissa, samassa taloyhtiössä (isossa!) asuminen olisi ihan ok ajatus, sillä eipä siellä pysty kyttäämään tulemisia, menemisiä, riitoja eikä hyviä hetkiä.

 

Jos kuitenkin päätyy muuttamaan samaan pihapiiriin, täysjärkisimpinä selviävät ne, joilla on pelisäännöt selvät jo ennen muuttoa/rakentamista. Ja vaikka joku juttu alussa tuntuisi pieneltä, siitäkin olisi hyvä puhua heti, sillä asiat tuntuvat kasvavan vuosien myötä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anteeksi että mäkin tuon tähän keskusteluun aika negatiivisen kokemukseni. Kirjoitin ensin pitkästi, mutta en sitten kehdannutkaan julkaista kirjoitustani.

 

Tiivistän vain, että meillä oli hyvät ja mukavat välit miehen vanhempiin, jotka vaikuttivat sovinnaisilta ja kivoilta kotonaan viihtyviltä eläkeläisiltä. Koskaan he eivät puuttuneet tai arvostelleet meidän valintojamme tai ns. sekaantuneet liikaa nuoren parin elämään.

 

Sitten rakennettiin heidän naapuriinsa niin että talojen takapihat ovat vastakkain. Alkoi selvitä, mitä heidän kotonaan viihtyminen käytännössä tarkoittaa. Jokaista pihassamme tapahtuvaa liikettä tultiin katsomaan ikkunasta (ei siis vaan vilkaistu, vaan jäätiin oikein istumaan ja katselemaan), vieraat autot pantiin heti merkille ja muina miehinä soitettiin vartin sisään havainnosta lisätietojen saamisen toivossa. Pahinta on, että he kokevat meidänkin pihan olevan olevan heidän vastuullaan, joten käyvät tekemässä milloin mitäkin puutarhatöitä, järjestelemässä tavaroita jne mihin vuorokauden aikaan tahansa ja luonnollisesti kysymättä mitään. Tästä heitä ei voi kieltää ilman, että loukkaantuvat ja appiukosta on paljastunut aika helposti tulistuva puoli.

 

Lopputulos meidän perheessä on se, että itse en ole käynyt heillä kylässä yli puoleen vuoteen, koska nähdään sanan kaikessa merkityksessä joka päivä muutenkin ja minun kuulumiset he ovatkin kyselleet jo toisaalta ja yhdistelevät ne sitten näköhavaintoihinsa. Keskustelu on lähinnä tarkentavia kysymyksiä siitä, mikä ei edellisillä menetelmillä vielä ole heille tullut selväksi. Meillä kylässä he eivät kutsuista huolimatta ole käyneet kolmen vuoden aikana kuin ehkä 5 kertaa. Me ollaan nyt tavallaan menetetty hyvät isovanhemmat ja vaikka varoituksia aikoinaan kuulimmekin, emme niitä uskoneet, kun luulimme tuntevamme tulevat naapurit. Samassa pihapiirissä heistä tuli esiin aivan erilaisia tapoja ja näkemyksiä kuin aiemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puutiainen: tuossa on hienoisesti (kai) sitä, että tietyllä tasolla vanhemmat kokevat "omistavansa" lapsensa niin kauan kuin henki pihisee.

Lasten elämä kiinnostaa siihen mittakaavaan asti, että joskus voi olla ongelmia ymmärtää lapsen olevan aikuinen ihminen kera oman elämänsä (ja oman perheensä, johon suomalaisessa kulttuurissa ei kuulu puoli sukua pyörimässä nurkissa).

:skilletgirl:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi paljon varmasti perheestä kiinni, mutta pääasiassa en suosittelisi. Mun isovanhemmat ovat aina olleet mulle kuin toiset vanhemmat. Todella läheisiä ja koko elämän viettänyt siellä tosi paljon aikaa. Heidän taloyhtiöstään vapautui sitten ihana asunto ja vaari kertoi, että saisi sen suhteilla tosi edullisesti mulle vuokrattua. Suostuin toki ja kuulosti hyvältä idealta juuri lapsenhoidonkin kannalta. Siitä alkoi vuoden helvetti. Kaikkia tekemisiä kytättiin, postit avattiin, roskikset tutkittiin, tultiin omilla avaimilla tuosta noin vain sisään, kurkittiin ikkunanraoista... Vuoden tosiaan jaksoin ja muutin pois, vaikka kämppä oli ihana ja halpa. Välit isovanhempiin ei koskaan palanneet entiselleen. Heidän mielestään heillä oli oikeus tehdä noita juttuja ja siis minunhan parasta he vain meinasivat jne.

 

Oma äitini on samanlainen kyttääjä, joten koskaan en voisi häntäkään lähellä asua.

 

Appivanhemmat tarjosi meille ilmaista tonttia omansa vierestä. Houkuttelihan se jonkin aikaa, mutta ei siitä olisi tullut mitään. Ei ne noin pahoja olisi kuin omat vanhempani, mutta ovelle kyllä varmasti tultaisiin ihan milloin huvittaa ja kaikki tekemiset raportoitaisiin kaikille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me rakennettiin kolme vuotta sitten samaan pihaan appiukkoni kanssa ja tähän asti ainakin ollaan pärjätty hyvin. Miehen äiti on kuollut ja isällä uusi naisystävä, jonka kanssa tosin ovat pitäneet yhtä yli kymmenen vuotta, mutta matalalla profiililla. Luulenpa, ettei naapuriin uutta emäntää koskaan muuta vaikka vannomatta tietysti paras.. ;D

 

Appiukko on hiljaista sorttia eikä tosiaankaan oo puuttumassa meidän asioihin. Harvoin tulee kutsumatta käymään ja mekin koitetaan antaa hänelle oma rauha. Jos tarvii joskus hetkeksi lapsille hoitajaa niin yleensä paappa on kotona ja mielellään auttaa, samoin jos mies on töissä ja pitää kuskata isompaa harrastuksiin, niin appiukko saattaa hakea tai viedä typyä jos pienemmällä sattuu olemaan uniaika tms. On myös kiva tietää, että jos ollaan vaikka reissun päällä, niin on joku joka pitää taloa silmällä, kastelee kukat, vie postit jne.

 

Mulla siis vain hyvää sanottavaa tällaisesta järjestelystä, mutta jokainen tapaus on varmasti omanlaisensa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olemme asuneet anopin kanssa samalla tontilla eri taloissa nyt 4,5 vuotta ja hyvin on mennyt.

Asiaa helpottaa tietysti se että anoppi pitää taloaan ns. kakkosasuntona, jossa on n. 2 vkoa/2kk. Suuri apu lastenvahtina eikä meillä suuremmin ole ongelmia ns. tuppautumisen kanssa. Enemmän ollaan opetettu tyttöä että Mummille ei voi koko ajan mennä vaikka tämä olisikin kotona.

Näkisin että on paljon kyse molempien asenteesta ja kunnioituksesta toisten omaa elämää kohtaan ja meillä tämä on toiminut vaikka etäisyyttä taloilla ei olekaan kuin 30 m.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me asutaan miehen vanhempien kanssa samassa talossa. :grin: Meillä on siis "oma" asunto kyllä, mutta siitä on suora yhteys appisten puolelle. Pääasiassa me kuitenkin ollaan meidän puolella ja he omallaan, joskin pitänee huomauttaa että meillä ei ole kummallakaan osapuolella juuri vapaa-aikaa sohvalla istuskella vaan käytännössä sisällä lähinnä nukutaan ja käydään syömässä. Tehdään yhdessä töitä, kyseessä on siis maatila, joskin niin iso että käytännössä jokainen tekee omia hommiaan yhteiseen pussiin.

 

Appiukko ei puutu meidän asioihin tai tekemisiin millään tavalla, eikä varmaan missään tilanteessa tulisi käymään täällä meidän puolella, viihtyy muutenkin sen vähäisen vapaa-ajan itsekseen. Anoppi sitten taas tulee kyllä aina jotain sanomaan, kysymään tai etsimään, mutta ei meidän siisteyteen, sisustukseen tms. puutu eikä huvikseen meidän puolella oleile.

 

Tosin asutaan ulkomailla eikä tällainen ole ainakaan täällä maalla mitenkään erikoista vaan ennemminkin ihan normaalia. Meillä asuu lisäksi miehen nuorempi veli (käy muualla töissä mutta tulee myöhemmin jatkamaan tilaa) ja hänen kaverinsa ja tyttöystäväehdokkaansa kuuluvat myös perheeseen, voivat tulla koska tahansa käymään, jäädä yöksi jos siltä tuntuu ja sapuskaakin saa aina. Muutama vuosi sitten miehen veljen silloin alaikäinen kaveri asui täällä "ottolapsena" pidemmän aikaa koska ei tullut toimeen isäpuolensa kanssa. Lisäksi "perheeseen" kuuluu eräs mies joka on vuokrannut pihapiirissä sijaitsevan asunnon, hän käy meillä sisällä syömässä ja katsomassa tv:tä, näin on ollut siis jo 30 vuotta.

 

Minulle tämä on ihan sopiva tapa elää (joskaan ei ikuinen, tuskin jäämme ainakaan samaan taloon asumaan sitten aikoinaan kun miehen veli ryhtyy isännäksi) eikä appivanhempien läheisyys ärsytä. Päin vastoin, minusta on kiva että aina löytyy halutessa seuraa koska olen vähän arka olemaan yksin. Lasten kanssa etenkin anopista on hurjasti apua, appivanhemmat eivät siis ole mitään eläkeikäisiä mutta anoppi puuhaa mielellään lasten kanssa, on sellainen äitityyppi joka on aina huolehtinut lastensa kavereista ja naapurin lapsistakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

me asutaan mun vanhempien kanssa samassa pihassa. mulla ei ole valittamista ja mieskin viihtyy. toki tosiaan joskun tulee napistua, mutta niin mä napisen joskus appiksistakin ja ne asuu 500 km päässä :girl_crazy:

 

mulla asuu täälä samassa kylässä kaksi ystävää samalla tavalla. toinen omien vanhempien kanssa ja toinen appistensa kanssa. eivät valita hekään.

 

mun vanhemmista on satunnaista apua lasten kanssa, mutta ovat vielä tiiviisti työelämässä ja matkustavat paljon. yökyläkutsuja lapsille tulisi varmaan enemmän jos ei asuttaisi tässä vieressä...

 

meille tämä on kaikesta huolimatta ollut rikkaus!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä tuon myös keskusteluun positiivisen kokemuksen. Ollaan asuttu mun vanhempien kanssa samassa pihapiirissä (oma tontti kuitenkin) nyt neljä vuotta. Sitä ennen asuttiin heidän yläkerrassaan vuosi kun rakennettiin (ja se oli helvettiä).

 

Meillä tämä on toiminut. Autetaan toisiamme tarvittaessa, mutta ei tuppauduta. Tai mä ehkä jopa tuppaudun sinne enempi. :grin: Mä olen ainoa lapsi ja mun lapseni (toistaiseksi vielä yksi) ainoita lapsenlapsia heille ja vanhempani nauttivat suunnattomasti saadessaan olla osa meidän elämää. Pakko nostaa hattua heille siitä kuinka fiksusti osaavat käyttäytyä kun täältä lukee näitä tarinoita. Koskaan eivät tule kylään ilman lupaa, eivät soittele perään kysellekseen mitä tapahtuu ja muutenkin saadaan olla omassa rauhassa. Ensimmäisen vuoden aikana tehtiin säännöt selväksi. Mä olen kokenut tämän ainoastaan rikkautena. Samaten mies pitää ratkaisusta ja tulee todella hyvin toimeen vanhempieni kanssa. Välillä jopa paremmin kun minä.

 

Maman tapaan jupisen niistä appivanhemmista enempi, jotka asuu 500km päässä. :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä muutin aikanaan mieheni kotitilalle, mieheni lapsuudenkotiin.. mieheni huoneeseen :D toin mukanani 2 koiraa ja paljon erinlaista elämänkokemusta ja äänekkään sukuni aina välillä :D Silti anoppi ja appiukko jaksoi katsoa minua.. Pikkuhiljaa kuitenkin rauhoituimme, teimme töitä maatilalla molemmat, menimme naimisiin, aloimme odottaa esikoista.. Yksityistä oli vain se 1 makuuhuone.. Sukset meni ristiin anopin kanssa kun jäin äitiyslomalle, enkä ollutkaan apuna navetalla yms. Toki sisällä, kunhan lapsen hoidolta ehdin..

 

Esikoisemme oli 10kk kun muutimme 2km päähän rivitaloon, ensimmäiseen yhteiseen kotiin. 

 

Anopin kanssa välit paranivat kovasti, kun ei ollut kokoajan sorkkimassa meidän elämää jollainlailla.. Tarkalleen 3v sitten, appivanhempien naapuri ilmoitti, että aikoo myydä talonsa, joka on 50m päässä maatilasta, jossa työskentelemme ja jossa appivanhemmat asuu. Anopin kanssa hiihdeltiin silloin jo yhteistä latua, ilman ristissä olevia suksia, joten ostimme talon. Tavallaan meillä siis on yhteinen pihapiiri, mutta oma tontti ja oma rauha. Lapset tykäävät kun mummu ja pappa on lähellä, ja hyvä niin :)

 

Lastenhoitoapua heistä on vain jos on ihan pakko, mutta muuten ovat kyllä painonsa verran kultaa :) 

 

Tässä ihan 200m säteellä asuu meidän ja appivanhempieni lisäksi, myös mieheni iäkäs täti miehineen ja mieheni veli rakentaa perheelleen taloa lähipellolle :) 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0