Miksi nainen on naiselle susi? Onko tosiaan olemassa vain yksi totuus sankariäidistä?

[Tweety]

Keskustelupalstat ja leikkipuistot toimii taistelutantareina äideillä. Paikalla on aina se sankariäiti, jonka elämää ja valintoja tulee kahedtia ja inhannoida. Ja jokaisella on se ehdoton kantansa kaikkeen.

 

Väännöt (tai ainakin osa niistä):

-onko kaikki lapsettomuushoidot moraalisesti oikein?

-onko synnytyspelko hyväksytty syy pyytää sektiota?

-luomusynnytys vs kivunlievitys

-Imetys vs korvike (ainoa hyväksytty syy imetyksen loppumiseen varhain on se että maitoa ei tule. Superäiti tosin tietää sata opasta imetylsen onnistumiseen)

-unikoulu

-äidin paheet

-onnellisen/onnettoman äidin pitää ottaa huomioon tahattomasti lapsettomat ennen kuin suutaan avaa, vaikka ei tiedä onko heitä paikalla.

-pphoito vs päiväkoti vs kotihoito

-jos tuomitsee ehdottoman kannan, tappaa hedelmällisen keskustelun

 

Miehen kanssa olemme jutelleen hänen lähipiiristään ja isien asenteesta toisiinsa. Esim synnytystä pelkäävää miestä on rohkaistu kertomalla hyviä juttuja mutta omani sanoi suoraan että jos epäilee omaa henkistä kanttiaan, kannattaa toisiaan äidin kanssa puhua onko isän osallistumisesta jopa enemmän haittaa. Kukaan ei tuomitse. (vaikka nyt tuomitsevia puolisoita saattaakin heillä olla.) Mies on myös sanonut ettei kukaan ole koskaan epäillyt hänem toimintansa olevan huonoksi hänelle/lapselle/perheellemme.

 

Ovatko miehet avoimpia ja ymmärtäväisempiä toisiaan kohtaan?

Välttelevätkö vain totuutta?

 

Onko teidän muiden miehillä kokemusta isyyden arvostelusta? (miehen toimiessa arvostelijana)

[Nadda]

Äh, mä niin inhoan tätä koko nainen on naiselle susi -myyttiä, vaikka siinä totuudensiemen onkin. En kuitenkaan usko, että läheskään kaikilla naisilla on tarkoitus pahoittaa toisen mieli tieten tahtoen. Ehkä naisseurassa on vain luonnollisempaa sanoa asioita suorempaan ja korostaa omia valintoja. Tällöin vastapuoli saattaa herkästi tulkita mielipiteen niin, että se on ainoa oikea ja hänen toisenlainen valintansa on väärä - etenkin jos siihen liittyy vähänkään epävarmuutta itsestä tai omasta vanhemmuudesta.

 

Mun mielestä ei voi luetella ominaisuuksia tai asioita, jotka olisivat kaikissa tilanteissa oikein. Useimpien asioiden paremmuutta voidaan kuitenkin perustella esimerkiksi omalla tai pitkäaikaisella kokemuksella tai vaikkapa erilaisilla tutkimuksilla. Jos on eri mieltä, niin voi tyytyä toteamaan, että selvä, ehkä näin on useimmissa tapauksissa, mutta meillä on toimittu eri tavalla eikä siitä tarvitsee vetää hernettä nenään.

 

Itse olen huomannut, että mitä enemmän äitiyteen on saanut varmuutta ja analysoinut omaa vanhemmuuttaan, niin sitä vähemmän jaksaa kiinnostaa toisten tekemät valinnat. En kuitenkaan ole koskaan kokenut, että kukaan olisi arvostellut suoraan juuri minun tekemiäni valintoja, vaan yleisesti ko. asiaa. Ne suurimmat syyllisyydentunteet tai ärsyyntymiset ovatkin tulleet siitä, että itse olisin toivonut asioiden menevän toisella tavalla ja kun joku toinenkin sen ääneen sanoo, niin helposti voi tuntua siltä, että juuri minua henkilönä tässä arvostellaan.

 

Toki tietämättömyys ja jonkun asian paremmuuden julistaminen ottamatta kokonaisuutta huomioon ärsyttää, ja sellaisesta saatankin älähtää takaisin, mutta se on asia erikseen.

 

Mitä taas isien maailmaan tulee, niin siellä vanhemmuus nähdään ehkä luontevammin yhtenä elämänalueena eikä se korostu ylenmäärin. Äitien on ehkä helpompi uppoutua äitiyteen, kun usein äiti on se, joka lasta jää kotiin X ajaksi hoitamaan. Silloin elämän keskipiste on luonnollisesti se lapsi ja kaikki siihen liittyvä korostuu. Isillä taas tätä ongelmaa esiintyy varmaan harvemmin, vaikka on niihinkin isiin tullut törmättyä, joille on elämäntehtävä saada lapsi kehittymään mahdollisimman nopeasti.

[hiljaisuus]

Itse olen huomannut, että mitä enemmän äitiyteen on saanut varmuutta ja analysoinut omaa vanhemmuuttaan, niin sitä vähemmän jaksaa kiinnostaa toisten tekemät valinnat. En kuitenkaan ole koskaan kokenut, että kukaan olisi arvostellut suoraan juuri minun tekemiäni valintoja, vaan yleisesti ko. asiaa. Ne suurimmat syyllisyydentunteet tai ärsyyntymiset ovatkin tulleet siitä, että itse olisin toivonut asioiden menevän toisella tavalla ja kun joku toinenkin sen ääneen sanoo, niin helposti voi tuntua siltä, että juuri minua henkilönä tässä arvostellaan.

 

Toki tietämättömyys ja jonkun asian paremmuuden julistaminen ottamatta kokonaisuutta huomioon ärsyttää, ja sellaisesta saatankin älähtää takaisin, mutta se on asia erikseen.

 

 

Allekirjoitan tän pätkän erityisesti.

Edited October 13, 2011 by hiljaisuus

[Svenja]

Listasta puuttuu yksi: kiinteiden aloitus/ vellin aloittaminen ;-D

 

 

Asioistahan saa keskustella, mutta joskus keskustelussa on mukana henkilöitä, jotka ymmärtävät kaiken tahallaan väärin/hyökkäyksenä heitä ja heidän valintojaan/arvojaa/työtään kohtaa tai sitten on niitä, jotka korostamalla korostavat omia hyviä valintojaan/arvojaan/työtään ainoana oikeana vaihtoehtona. Kummankin kanssa on ikävä keskustella. Välillä äitiys myös tuntuu olevan kilpailua, kuka imettää ja miten kauan, kuka uskoo mihinkin ideologiaan (perhepeti, sormiruokailu, luomu jne).

Edited October 13, 2011 by Svenja

[Guest Arska]

Minusta tämä on niin totta, nainen on naiselle susi. Minua ei enää edes ärsytä kun tiedän että näin on varmaan ollut kautta aikojen. Ihmiset harvoin pysähtyy ajattelemaan että siitä huolimatta että oma nicopetterijessica on täysimetetty, niin toiselle se ei ole valinta, tms. Tämä nyt vain esimerkkinä.

 

Minunkin on monesti tehnyt mieli sanoa jollekin toiselle että hei, mä tein näin, meillä se oli hyvä... Mutta sitten pysähtynyt miettimään että no kerronpa sitten jos vinkkiä minulta pyydetään

 

Itsellä ollut niin paljon surua ja pahaa mieltä ihmisten kommenteista, asiattomista sellaisista, varsinkin koskien imetystä, koliikkia, vauvan nukkumista,lapsen allergioita...

 

Provosoidun vieläkin helposti mutta yritän olla näyttämättä sitä... Monesti yritän ajatella että tuolla ihmisellä on pätemisen tarve tai että ehkä hänkin joskus tajuaa että kaikkien tilanteet on erilaisia. En ole mikään pyhimys, mutta oma käytös kumpuaa omista kipeistä kokemuksista ja huonommuuden tunteista kun on kuunnellut näitä kaikkitietäviä ihmisiä. Tämä ei välttämättä tarkoita juuri muita omanikäisiä äitejä, vaan ihan ketä vain.

 

Ja toivon, ettei minusta tule vanhemmiten kaikkitietävää ja noita omia kokemuksia autuaasti unohtavaa paasaajaa...

Edited October 13, 2011 by Arska

[Dacoit]

Minä olen käsittänyt tuon "nainen on naiselle susi" koskemaan koko naiseutta, tavallaan. Sitä sellaista jännää asenneilmastoa johon joskus törmää. Eniten sen aistii keskustelupalstoilla joissa mielipiteet on nimettömyyden ja kasvottomuuden turvin joskus todella kärkkäitä.

 

Minusta tuo sanonta tarkoittaa enemmän sitä, että naiset käyvät toistensa kimppuun ja osoittelevat epäkohtia sen sijaan, että ilmapiiri olisi enemmän positiivinen ja kannustava. Ja vaikka olisi kuinka paksu nahka ja sinut itsensä ja valintojensa kanssa, tämän huomaa silti. Ja minusta tästä on hyvä puhua, tästäkin aiheesta. Eikä vaieta sitä kuoliaaksi sillä, että "ei pidä ottaa nokkiinsa".

[J A W]

Munkin miehen mutu on, että tuollaiset minä-kyllä-tiedän tapaukset on järjestään aina nimenomaan äitejä. Osin kylläkin varmaan on kyse siitä, että ne on yleensä äidit jotka viettää paljon aikaa vauvojen kanssa ja siksi pohtii näitä asioita - täysin höyrähtäneet koti-isät on harvinaisuuksia varmaan siksikin, että koti-isät ylipäätään ovat harvinasia.

 

Mäkään en tosin usko, että ihmiset yleensä tahallaan haluaa aiheuttaa toisilleen pahaa mieltä, naiset sen paremmin kuin miehetkään. (Sitä paitsi sudet on laumaeläimiä jotka on yleensä kilttejä toisilleen, kai? )

 

Oman vanhempainvapaani perustella tuntuu, että kotona olevalle vanhemmalle, joka päätyö on hoitaa sitä lasta, lapsesta syntyy helposti projekti, jonka kehityksen nopeutta ja todennäköisyyksiä sairastua / olla luokkansa paras / tulla onnelliseksi on helppo ryhtyä sitten optimoimaan. Samoin on aika pelottavaa ajatella kaikkea ikävää mitä lapselle voi tapahtua, ja on ikävä se ajatus, että mä en oikeasti voi mitään monillekaan vaaroille. Niiden vaarojen minimoinnista tulee helposti samanlainen projekti.

 

Ajatellaan esimerkiksi, että kun vaikkapa kotihoidossa olevilla lapsilla on vähemmän keskittymisongelmia, niin voidaan suojella lapsi niiltä pitämällä lasta kotona (vaikka oikeasti voidaan vaan pikkasen pienentää niiden todennäköisyyttä, joka on selvästi nollasta poikkeava kotihoidetuillakin).

 

Ja sitten kun on yrittänyt jotain ja onnistunut siinä, tai erityisesti jos on nähnyt hirveästi vaivaa jonkun tietyn asian eteen, syntyy ehkä jonkunlainen tarve uskotella itselleen, että tämä oli nyt hyvää ja tarpeellista ja kylläpä olen hieno ja ajattelen lapseni parasta. Ja sitten ollaankin jo siinä, että pitää kyseenalaistaa toisten valintoja, jotta ei tarvitsisi ryhtyä vakavissaan miettimään, että meniköhän hukkaan sekin työ. Tai ettei tarvitsisi oikeasti emotionaalisella tasolla ymmärtää, että tekipä mitä vaan, lasta ei vaan voi suojella korvatulehdukselta / kätkytkuolemalta / diabetekselta / oppimisvaikeuksilta / ihmissuhdeongelmilta / keksi tähän oma.

 

Itestäni ainakin tunnistan tommosia ajatuskulkuja, vaikka toivottavasti olen saanut itseni kiinni ennen kuin olen ollut hirveä muille äideille...

Edited October 13, 2011 by J A W

[Guest tavallinen homssuinen äiti]

Minä en kyllä ole kahden pienen lapsen äitinä mihinkään "äitien taistelutantereeseen" törmännyt. Kaveripiirini äitien mielestä sankari- ja superäidit ovat pelkkä vitsi, eikä sellaisia oikeassa elämässä ole olemassa.

 

Kanaemoäidit, jotka kiikuttavat kullanmurujaan ergonomisesti muotoilluissa merkkivaatteissa luomukerhoon, herättävät lähinnä hilpeyttä. Varsinkin kun tarkemmin tällaiseen äitiin tutustuessa huomaa, että arjen ongelmat ovat kaikilla äideillä samanlaisia: nukkuminen, syöminen ja pukeutuminen ja myöhemmin kiukuttelu ja käytösasiat. Toisille äideille ekologisuus voi olla sydämenasia. Toisille äideille sydämenasiana saattaa olla tarve todistella kuinka lapsien myötä mikään elämässä ei muutu ja oma vapaus tehdä mitä huvittaa säilyy. Vaikka kaikki tietävät ettei se ole mahdollista.

 

Asian ydin taitaa olla se, miten kokee oman äitiytensä. Jos omien valintojen kanssa on hyvä olla niin silloin ei muiden äitien kommentteihin jaksa tarttua tai jaksa niistä mieltänsä pahoittaa. Toisaalta ei kannata pyytää neuvoa jos vain yhdenlainen vastaus miellyttää. Minun äitiystäväni kyllä kaikki ymmärtävät, että jokaisella on oma tapansa olla äiti. Myös lapsia on erilaisia erilaisine temperamentteineen. Jos lapsen tai vauvanhoidosta keskustellaan, on keskustelu lähinnä omien kokemusten vaihtamista. Minun äitiystäväni myös tunnustavat että kauniista lastenhoitotavoitteista voi lipsua joskus ihan vaan sen takia että se helpottaa omaa elämää ja arkea. Siksipä emme tuomitse tutteja, tuttipulloja, piirrettyjä, herkkuja ja pillimehuja, vauvan yökylään antamista, kertakäyttövaippoja tai mitään muutakaan!

Meillä on ihan riittävästi tekemistä oman arjen pyörittämisessä että jaksaisimme toisten elämää moralisoida.

 

Mutta muuten jos ongelmia tulee, ei välttämättä kannata etsiä vastauksia tällaisilta foorumeilta vaan esimerkiksi neuvolan ammattilaisilta (tai sitten vähintään neljän lapsen äideiltä jotka jo tietävät mistä puhuvat!).

[Dacoit]

^ Kanaemoäidit, jotka kiikuttavat kullanmurujaan ergonomisesti muotoilluissa merkkivaatteissa luomukerhoon, herättävät lähinnä hilpeyttä.

(tai sitten vähintään neljän lapsen äideiltä jotka jo tietävät mistä puhuvat!).

Nuo kaksi, mitä ihmettä? Ensin sanot olevasi sellainen, joka antaa muiden olla mitä ovat mutta sitten kuitenki kirjoitat kanaemoista jotka herättävät hilpeyttä. Ja aika moni varmaan on saanut apua vaikka koliikin kestämiseen siltä yhden vauvan äidiltä, koliikkivauvan äidiltä.

Ja tämä: Asian ydin taitaa olla se, miten kokee oman äitiytensä. Jos omien valintojen kanssa on hyvä olla niin silloin ei muiden äitien kommentteihin jaksa tarttua tai jaksa niistä mieltänsä pahoittaa. Minä koen olevani paras äiti lapsilleni, vikoineni, kaikkineni. Silti minusta epäkohtiin pitää puuttua ja asioista pitää puhua. Eikä tavallaan antaa toisille lupaa mollata, koska jos jos puutut siihen, kalikka kalahti.

[Isabelle von Ferret]

Mä en tiedä, ovatko miehet keskimäärin toisiaan kohtaan yhtään sen avoimempia ja ymmärtäväisempiä kuin naisetkaan. Miehet vaan arvostelevat toisiaan erilaisissa asioissa. Maailma pyörii edelleen niin vahvasti perinteisten sukupuolimallien varassa, että nää väännötkin tuntuvat liittyvän sitten niihin, eikä lastenhoito kuulu niihin perinteisiin miesten tehtäviin. Loppujen lopuksi keskimääräisessä miesporukassa on usein olemassa todella jäykät mieheyden rajat, joihin miehen pitää sopia eikä niistä poikkeamista välttämättä katsota hyvällä.

[Guest ireis]

Mutta muuten jos ongelmia tulee, ei välttämättä kannata etsiä vastauksia tällaisilta foorumeilta vaan esimerkiksi neuvolan ammattilaisilta (tai sitten vähintään neljän lapsen äideiltä jotka jo tietävät mistä puhuvat!).

 

No nämä kaksi tahoa ovat minulle ne viimeiset tahot joilta etsisin mitään vastauksia.

 

Mutta muuten iso komps Isetnofretille.

[Solja]

Mä puolestani luulen tämän johtuvan myös siitä, että naiset on yleensä miehiä herkempiä syyllistymään vähän kaikesta ja ottavat ehkä asioita enemmän itseensä. Jos naiselle vaikka sanotaan, että vauvan pitäisi nukkua enemmän päiväunia niin äidit helposti ajattelevat tämän kritiikkinä ja loukkauksena heidän omaa toimintaansa kohtaan (olen huono äiti kun en edes saa lastani nukkumaan tarpeeksi) kun taas miehet ottavat faktat faktoina eivätkä ota kaikkea niin kovin henkilökohtaisesti.

 

Tämä varmaan korostuu etenkin kotiäideillä. Joku aiemmin jo mainitsi siitä miten lapsi on kotiäidille tavallaan projekti ja mä kyllä komppaan tätä näkemystä. Siinä missä työssäkäyvä vanhempi saa sen työn kautta onnistumisen ja osaamisen kokemuksia, ei kotona olevilla vanhemmilla oikein ole mitään muuta kohdetta tai kanavaa saada näitä onnistumisen kokemuksia (joita jokainen mun mielestä kyllä tarvitsee) kuin se lapsi ja sen kasvatus. Ja silloin sitä ehkä helpostu sortuu tollaiseen vähän omahyväiseen "meidän lapsi se osasi juosta jo vuoden ikäisenä" tai "meidän tyttö oli kokonaan kuiva jo kaksivuotiaana kun osattiin tarpeeksi potattaa" hehkutuseen. Vaikka siis ehkä järjellä tietääkin että harvoin ne lapsen saavutukset on mitään vanhemman omaa ansiota.

[Guest ireis]

Tämä varmaan korostuu etenkin kotiäideillä. Joku aiemmin jo mainitsi siitä miten lapsi on kotiäidille tavallaan projekti ja mä kyllä komppaan tätä näkemystä. Siinä missä työssäkäyvä vanhempi saa sen työn kautta onnistumisen ja osaamisen kokemuksia, ei kotona olevilla vanhemmilla oikein ole mitään muuta kohdetta tai kanavaa saada näitä onnistumisen kokemuksia (joita jokainen mun mielestä kyllä tarvitsee) kuin se lapsi ja sen kasvatus. Ja silloin sitä ehkä helpostu sortuu tollaiseen vähän omahyväiseen "meidän lapsi se osasi juosta jo vuoden ikäisenä" tai "meidän tyttö oli kokonaan kuiva jo kaksivuotiaana kun osattiin tarpeeksi potattaa" hehkutuseen. Vaikka siis ehkä järjellä tietääkin että harvoin ne lapsen saavutukset on mitään vanhemman omaa ansiota.

 

Itse kotiäitinä älähdän kyllä tällaisesta yleistyksestä!

[Kasma]

Keskustelupalstat ja leikkipuistot toimii taistelutantareina äideillä. Paikalla on aina se sankariäiti, jonka elämää ja valintoja tulee kahedtia ja inhannoida. Ja jokaisella on se ehdoton kantansa kaikkeen.

En ole törmännyt tähän livenä missään ja alan pitää koko ilmiötä urbaanina legendana.. Ja mua ärsyttää se, että jos sanoo jotain, niin oletetaan sen olevan ehdoton kanta. Olis paljon parempi jättää vähän liikkumatilaa sekä sanojalle, että tulkitsijalle. Kaikki ihmiset eivät ole niin tiukkoja kannoissaan, ettei mustan ja valkoisen väliin mahtuis reilu siivu harmaatakin. Itse kannatan luomua, kotitekoista, sormiruokailua yms, mutta vauva syö kaupan purkkisosetta. (Tärkeintä on, että syö. )

 

edit. Tai sitten mun pikkuinen on vielä liian pieni ja mä saan kärsiä kunnon sankareista joskus myöhemmin. Sitä odottaessa.

Edited October 13, 2011 by Kasma

[Nadda]

^^ Niinpä niin. Nainen on naiselle susi vai miten se menikään.

 

Mä voin kyllä entisenä ja tulevana kotiäitinä sanoa, että noin sen voisi kuvitella menevän. Että siis kotiäideillä se elinpiiri voi kapeutua, jolloin omaan tapaan toimia vanhempana tarttuu herkemmin. Noin se ainakin mulla yhdessä vaiheessa meni, kun elämässä ei mitään muuta tuntunut olevan. Mutta toki on aina poikkeuksia - yleistyksiä on tehtävä, jotta jonkinlaista keskustelua syntyy.

Edited October 13, 2011 by Nadda

[J A W]

Ei se musta varsinaisesti ole yleistys (tyyliin "kaikki kotiäidit näin") jos sanotaan, että joku asia "korostuu" kotiäideillä, eli että riski siihen on suurempi kotiäidillä kuin muilla.

[Guest tavallinen homssuinen äiti]

Mielestäni kanaemoäideissä herättää hilpeyttä ei niinkään se mitä tekee vaan miten siitä puhuu ja miksi.

 

Aloittaja koki tietyt asiat kuumiksi aiheiksi. Tälläisia kuumia aiheita ovat mm. luonnonmukaisuus ja ergonomiset kantovälineet ja lapsen kehityksen tukeminen. Hilpeyttä herättää ryppyotsainen ja pakonomainen täydellisyyteen pyrkiminen juuri siksi että mitään täydellisyyttä ei ole olemassa. Siksi ei kannata väsyttää itseään yrittämällä olla kuvitteellisten, vallitsevien ihanteiden mukainen aina, kaikissa tilanteissa ja hinnalla millä hyvänsä. Mitä aloittaja puolestaan tarkoitti superäitiydellä? Miksi et siihen takertunut?

 

Vai mitä mieltä itse olette Me&I buumista, muutaman kuukauden ikäisten vauvojen taidekursseista ja siitä että äiti joka kertoo kantavansa lastaan rintarepussa saa peräänsä netissä lynkkausjoukon?

 

Ja haluaisin kuulla miksi neuvolan ammattilaiset tai useamman lapsen äidit ovat viimeinen taho jolta kysyä neuvoa? Miksi on parempi kysyä neuvoa netin keskustelupalstoilla?

 

Minunkaan mielestäni ketään ei saa tahallaan loukata eikä aiheettomasti haukkua. Mutta kannattaisiko suhtautua vähän kevyemmin ja huumorintajulla siihen mitä netistä lukee? Ja en oikein ymmärrä että miten se Dacoit että ei pahoita mieltään toisten äitien kommenteista estää epäkohtiin puuttumisen? Mitä tarkoitat epäkohtiin puuttumisella? Epäkohta on kiusaaminen, haukkuminen ja syyllistäminen. Sellaiseen minä en ole törmännyt toisissa äideissä. Onneksi.

 

Oikeastaan vihamieliseen ilmapiiriin olen törmännyt vain kerran...tänään tässä ketjussa

[Guest ireis]

Joo, mutta on aika rankkaa yleistystä sanoa että kotona olevilla ei ole mitään muuta kohdetta saada onnistumisen kokemuksia kuin lapset ja niiden kasvatus.

[Guest ireis]

 

Ja haluaisin kuulla miksi neuvolan ammattilaiset tai useamman lapsen äidit ovat viimeinen taho jolta kysyä neuvoa?

 

Siksi, että huonoimmat vinkit olen saanut juuri neuvolasta tai anopiltani, joka on viiden lapsen äiti.

[Tweety]

Hyvä, että keskustelu lähti käyntiin.

 

Minä en koe itseäni herkkänahkaiseksi, ja minulla on aika vähän ehdottomuuksia (nykyään, kun siperia on opettanut ) Mutta kyllä minusta on yleistä, että netin topickiin kuin topiciin tulee, jokin kaikkitietävä vastaus. Enkä siis nyt tarkoita että kysymykseen vastaaminen on väärin, mutta oli keskustelun aihe mikä vain, joku ilman kokemusta asiasta antaa jonkin toooosi pätevän "neuvon". (esim. Synnytyspelkoiselle = kyllä siitä muutkin on selvinnyt )

 

Tämän hetkinen ärsyyntyminen on tuosta kaveripiirini tilanteesta. Eli joku mies myöntää että synnytys on häntä ahdistava juttu. Vaimo hyväksyy että ehkä mies ei osallistu tapahtumaan. Kaverit kertoo miehelle omia näkemyksiä ihan asiallisesti. Kerrotaan miltä on tuntunut kun vauva on siinä sen kaiken jälkeen. (minun mies on kertonut ettei sitten kaikki välttämättä mene oppikirjan mukaan, ja että kannattaa hieman varautua yllätyksiin. Ikäviinkin, koska äiti saattaa tosiaan tarvita ihan erityyppistä tukea, mitä on kukaan osannut ennakoida) Kaverien vaimoilla on näitä: ole mies. Älä ole itsekäs. Ethän sinä sitä synnytä. -kommemtteja tullut tarjoolle vain.

Eli naiset ovat päteviä arvostelemaan toisen perheen "synnytyssuunnitelmaa", vain koska heistä miehen PITÄÄ nyt vain pystyä moiseen. (ilmankos synnytyspelkoiselle naisellekkin silloin helposti tulee sanottua mitä vain totuuksia. Tarkoitan nyt suoraan kommentteja, joille en kyllä itse näe mitään muuta virkaa kuin arvostelun, eli ei mitään kehittävää sanottavaa ole, mutta kun musta tuntuu nyt siltä että olet väärässä, ja minä tiedän kaikesta taas kaiken.) Ohimennen tästä keskustelusta eräs sankariäiti ilmaisi myös mielipiteensä minun synnytykseen, vaikka asia ei ollut käsittelyssä. Hänestä minun pitäisi synnyttää alateitse ja ilman kivunlievitystä, koska viimeksikin selvisin siitä niin. (nainen on molemmat lapsensa synnyttänyt epiduraalin avulla - toinen minun esikoiseni jälkeen) Hänellä ei minusta vain voi olla mitään mielipidettä asiasta, koska ei ollut ensimmäisellä kertaanikaan paikalla, mutta olipahan kiva kuulla että kivunlievitykseenkin on vain toisilla oikeus. (en ottanut asiaan kantaa, nainen ei tiedä että käyn psykologilla asian vuoksi, ja asia tuli ilmi kun aiheena oli tosiaan tämän miehen synnytykseen liittyvä pelko, ja esimerkkinä sitten oli fiksuinta käyttää minun synnytyskokemustani tämän äidin mielestä, kun se ei ollut erityisen kaunista katsottavaa, mutta minunkin mieheni siitä selvisi. )

[Svenja]

Mutta toki on aina poikkeuksia - yleistyksiä on tehtävä, jotta jonkinlaista keskustelua syntyy.

 

Tässä taitaa ollakin se dilemma.. On tehtävä yleistyksiä, että on keskustelua, mutta sitten taas nämä yleistyksen "kohteet" loukkaantuvat ja muistuttavat ettei kaikki olekaan aina niin mustavalkoista.

[Juksu]

Mullakaan ei kaveripiirissä ole sankariäitejä, vaan vauva-arjesta jutellaan toisia kannustaen. Itse tosin olen sellainen, että tykkään vinkkejä ottaa vastaan, musta olisi kurjaa jos jos joku ei uskaltaisi antaa mulle neuvoa siksi että pelkäisi, että loukkaannun siitä. Toisaalta neuvoja voi antaa niin monella tavalla! (ja netissä varsinkin, väärinkäsityksiä syntyy helpommin kuin livenä) Ehkä itseni pitäisi puolestaan olla joskus varovaisempi sanomisissani. Usein kun tavataan muita lapsiperheitä, niin myös miesten kanssa saatetaan puhua vauvajuttuja ihan samalla tyylillä kuin naistenkin. En sitten tiedä, vaikuttaako se että useimmilla kavereillani on vasta yksi lapsi ja ollaan kaikki yhtä tietämättömiä...

 

Mutta kerran olen kaverin kaverilla törmännyt yhteen kaikkitietävään äitiin, mua lähinnä huvitti ne kommentit joita häneltä sain niin paljon, että oli vaikea olla nauramatta. Hän mm. tiesi, että mun vauvani ei ollut sillä hetkellä ollenkaan väsynyt, vaikka niin sanoin (ja nukahtikin lähtöä tehdessä samantien kun laitoin turvakaukaloon). Se oli mulle aika kummallinen kokemus, kun mäkin olin luullut että ei tuollaisia tyyppejä oikeasti ole.

[Nadda]

Toisaalta neuvoja voi antaa niin monella tavalla!

 

Niinpä. Vieraampien ihmisten kanssa saa aika tarkkana olla, milloin on soveliasta antaa neuvoja ja olla hiljaa omista kokemuksista ja milloin asiaan voi kommentoida jotain muutakin. Kaikkea ei välttämättä ole tarkoitettu ruodittavaksi, vaan joskus halutaan päästää höyryjä ulos ilman, että siinä on viisisataa viisaampaa heti neuvomassa, että teepäs näin, niin kyllä onnistuu. Nykyään minä ainakaan en viitsi aina edes vaivautua kertomaan, miten meillä on tehty, jos tuntuu siltä, ettei mun kommentillani ole mitään painoarvoa. Ajattelen jokseenkin niin, ettei ole mun tehtäväni kertoa - kyllä joku muu tekee sen ensin tai fiksumpi hoksaa itsekin.

 

Olen minäkin muutamiin ns. superäiteihin törmännyt ja yhdestä olen jopa esikoisen aikaan mieleni pahoittanut. Onneksi ei sitten sen koommin ole tarvinnut ko. ihmisen kanssa olla tekemisissä.

[Dacoit]

Siinä missä työssäkäyvä vanhempi saa sen työn kautta onnistumisen ja osaamisen kokemuksia, ei kotona olevilla vanhemmilla oikein ole mitään muuta kohdetta tai kanavaa saada näitä onnistumisen kokemuksia (joita jokainen mun mielestä kyllä tarvitsee) kuin se lapsi ja sen kasvatus.

 

 

Entäs kotiäidin harrastukset?

Vapaaehtoistyö?

Järjestötoiminta?

 

Joskus ihmetyttää se köyhä ajattelutapa, että vain työelämässä voi saada onnistumiskokemuksia ja että jos sitä työelämää ei ole, ei ole mitään ajatustyötäkään tai saavutuksia (mitkä ei liity lapsiin)

 

 

[J A W]

Asia on varmaan erilainen myös semmosen kotiäidin kannalta jolle se on elämänvalinta ja "ura" (tulee järjestettyä elämään muutakin) ja meidän kannalta, jotka ollaan "tilapäisesti" lapsen kanssa kotona (elämästä puuttuu yksi ennen aika iso juttu).

 

Muuten tää alkaa olla aika malliesimerkki siitä, miten vaikea on miettiä syitä ja seurauksia niin, että ei tulla vahingossa jonkun mielestä arvostelleeksi kaikkia jotka tekee sitä tai tätä.

Edited October 13, 2011 by J A W