Äidin omaa aikaa

[PMLats]

Oih, oma aika...

 

Mä tarvisin PALJON enemmän sitä kuuluisaa omaa aikaa. Mulle kun esimerkiksi se aika, kun vauva nukkuu, ei ole omaa aikaa. Se on - jos työelämän termejä käytetään - päivystystä tai varallaoloa. Varsinkin päiväunien aikaan. Olen koko ajan varpaillani, että nytkö se herää, ai ei vielä, no kohta herää kuitenkin! Omaa aikaa ei ole myöskään se, kun pari kertaa on miehen kanssa lähdetty kahdestaan kaupungille syömään tms. Se on sitä parisuhdeaikaa, ei omaa aikaa.

 

Odotan, että vielä joskus saisin olla omassa kodissani yksin kaikessa rauhassa. Nyt sitä ei ole saatu järjestettyä. Täysimetän, ja pumpatut maidot on meidän pakastimessa, eikä niitä kovin pitkälle sieltä uskalla lähteä kuljettamaan, ettei sula.

 

Saan käydä toki punttiksella, mutta sinnekin olen nyt jaksanut mennä vain parina iltana viikossa. Punttis on ainoa paikka, missä pääni ihan oikeasti tyhjenee kaikesta tylsästä, mutta rehkiminen ei ole mielekästä jos on kovin väsynyt, niinkuin nyt alan olla kun univaje kumuloituu.

 

Haaveilen eniten aamuista, jolloin koko parisänkymme olisi vain minun käytössäni, ja voisin nukkua niin pitkään kuin haluan ilman että vauva huutaa toisessa huoneessa tai pitäisi nousta pumppaamaan tissejä tyhjiksi...

 

Toki oli kyllä joltakulta hyvä huomio, että kyllähän tietysti mieskin tarvitsee sitä omaa aikaa työpäivän jälkeen. Helposti sitä vaan on ovella vastassa työntämässä vauvaa heti miehelle kun kotiin tulee.

[LilleriLalleri]

En ole kokenut tarvitsevani omaa aikaa. Poika kohta 3kk. On ihana olla pojan kanssa ja seurustella. Poika nukkuu päivällä pari kertaa ja silloin yleensä siivoilen ja teen ruokaa. Mies auttaa paljon, joten kämppä ei aina tunnu olevan kuin pommin jäljiltä. Iltasella poika menee yöunille 20-22, joten siinäkin jää omaa aikaa.

Kerran viikossa käyn omissa harrastuksissa jolloin poika on isällä yhden illan.

[Greeneye]

Omaa aikaa on liian vähän ja en osaa aina sitä itselleni ottaa, vaikka mies kannustaakin sitä pitämään. Takaraivossa on ehkä ajatus, että mieheni on niin väsynyt rankasta työstään ja kaipaa myös omaa aikaa. Eli mun oma aika on ikäänkuin pois hänen omasta ajastaan ja toisinpäin.

 

Joskus kun mies on pojan kanssa, voin siivoilla kaappeja tai käydä läpi vanhoja papereita, koska niin saan pään tyhjennettyä kaikesta muusta ja voin vaipua ihanaan ajattomuuteen. En kuitenkaan ajattele, että oma aika on pelkästään tuota vaan, että täytyy olla jotain muutakin. Omalla ajalla haluaisin käydä tanssitunneilla, koska olen siitä eniten kiinnostunut, mutta en jaksa, koska on niin huono kunto. Käynkin nykyään vain salilla kävelemässä juoksumatolla ja teen lihaskuntoliikkeet sen jälkeen. Huomattavasti helpompaa.

 

Kavereita haluaisin myös nähdä enemmän, mutta joskus jos olen tosi väsynyt olen mieluummin yksin kuin otan sen riskin, että toisella on huono päivä ja joudun kuuntelemaan toisten huolia tai auttamaan jossain muussa asiassa. En myöskään halua jutella vain vauvoista kavereiden kanssa, joilla on lapsia.

 

Joskus menen vaan lenkille omalla ajalla.

 

Välillä tuntuu vaikealta olla terveellä tavalla itsekäs, enkä osaa rentoutua, jos tiedän, että mieheni joutuu yksin väsyneenä hoitamaan lastamme. Ärsyttävä syyllisyys!! Lapsenhoitoapua ei ole ihan kauheasti tarjolla, joten kummallekaan ei jää tarpeeksi omaa aikaa. Sitten kun tuntuu, että tulee seinä vastaan, niin yhdessä päädymme mieheni kanssa taas kerran siihen tulokseen, että pitäisi järjestää sitä omaa aikaa kummallekin useimmin.

[Guest Queenie]

Äidin omaa aikaa? Mitä se on?

[napsutin]

Kyllä jotain omaa aikaakin tarvii olla, vaikka edes ihan vähän...

[sin]

Mun omaa aikaa on työpäivät ja etenkin kaikki siihen liittyvä. Kun aamulla herään töihin, en varaudu yhtään siihen että jos tyttö herää yhtäaikaa, niin pitäisi syöttää, vaihtaa vaippaa tai viihdyttää, vaan se on miehen hommia silloin. Minä saan rauhassa syödä aamupalan, meikata, valita vaatteet päälle jne. Ja työmatka, auton ratissa puoli tuntia suuntaansa, voi kuunnella just sillä volyymillä musiikkia kun sattuu huvittamaan, olla vaan omien ajatustensa kanssa. Työpaikalla nähdä ja keskustella aikuisten ihmisten kanssa ihan kaikesta muusta kun siitä, milloin tyttö on viimeksi kakannut tai pitäisikö tänään imuroida tai pestä pyykit. Työmatkalla kotiin päin käydä kaupassa. Ah, ihana osa-aikatyö.

 

Sellaista varsinaista vapaata, että saisi tehdä ajallaan mitä huvittaa, ei ole. Enkä kyllä ole kaivannutkaan varsinaisesti. Kun pääsee töistä kotiin, on jo niin ikävä pientä neitiä että mielellään on loppuillan tytön kanssa. Silloin mies lähtee tekemään omia duunejaan tai harrastuksiinsa. Ainoa, mitä meillä on ollut ihan liian vähän, on parisuhdeaika. Onneksi ollaan kyllä herätty asian suhteen, ja nyt on pyhitetty sunnuntai-iltapäivä ja -ilta siihen että tehdään asioita yhdessä ja silloin tällöin viedään tenava mummolaan tai tädille hoitoon ja ollaan ihan vaan kahdestaankin miehen kanssa.

[pinkdream]

Mä koen omaksi ajaksi sen mitä muutkin oli ylempänä sanonut, että on oikeasti ihan yksin. Tottakai tääkin on jonkinlaista omaa aikaa, kun tyttö nukkuu, mutta tosiaan silloin joutuu olla koko ajan valppaana, että koska herää. Vasta sitä voi kutsua omaksi ajaksi, kun ei tyttö ole samassa tilassa ollenkaan eikä siitä tarvitse murehtia. (joo ja kukahan äiti pystyy olla murehtimatta ) Mulla omaa aikaa on esim. koiran kanssa lenkkeily, zumba, jumppa sun muut harrastukset, joita tällä hetkellä harrastelen Muuten aika vähän vielä tuota omaa aikaa.. Hoitoonkaan ei oo pahemmin tyttöä laitettu, kun saa maitonsa vaan rinnasta.

Mutta en kyllä omaa aikaa oo sen kummemmin vielä tarvinnutkaan. Nuo omat harrastukset riittää ihan hyvin!

[SnowWhite]

Se mitä "oma aika" milloinkin tarkoittaa, riippuu mulla ihan elämäntilanteesta. Kahden tosi pienen lapsen kanssa omaa aikaa on hirveän vähän ja sitä kaipaa hirveän paljon! Jostain se on kuitenkin revittävä, niistä arjen pienistä hetkistä, kun lapset esim. sattuu nukahtamaan päikkäreille samaan aikaan. Vaikka olen valmiudessa koko ajan silloinkin, niin kyllä mä koen, että se on kaikesta huolimatta mun ihan oma hetki. Kyllähän mä totaalisen yksin ollenssanikin olen tietyllä tavalla koko ajan myöskin vastuussa omista lapsistani...sitä vastuuta ja vanhemmuutta ei voi kytkeä pois mistään on/off-napista

 

Kerran viikossa mies katsoo lapsia yksin koko illan ja silloin mä saan tehdä mitä huvittaa. Tämä on mun henkireikä ja odotan aina sitä päivää innolla.

 

 

Tuohon ekaan lauseeseen palatakseni...olen tällä hetkellä muutaman päivän kaksistaan kuopuksen kanssa ja tää on oikeasti lomaa verrattuna siihen normi-arkeen!! Pienen vauvan kanssa olo tuntuu melkeinpä omalta ajalta, sillä vauva kuitenkin nukkuu aika suuren osan päivästä. Tää on niin iisiä

[Guest hii]

Eipä tuota suuremmin ole. Saan kyllä järjestettyä (mies lapsen kanssa), mutta tulee jotenkin syyllinen olo että haluan olla ilman lasta Vaikka kyllähän sitä varmasti jokainen kaipaa. Mies ei itse ehdota et olis lapsen kanssa -on siis kyllä hänen kanssa, mutta ei "täysvastuullisesti"- paitsi jos on enemmän siivottavaa ni sanoo et voivat lähteä mummolaan illaksi. Toisaalta nautin kyllä siitäkin että saan siivota rauhassa.

 

Lapsi nukkuu 2xpv 1-2,5h joitain kertoja jopa 4h. Mutta niinä aikoina en osaa alkaa tekemään enemmän aikaa vaativia juttuja, kuten leipomista tai askarteluja joita rakastan, koska lapsi voi herätä milloin vaan.

[pampam]

Mun omaa aikaa on työpäivät ja etenkin kaikki siihen liittyvä. Kun aamulla herään töihin, en varaudu yhtään siihen että jos tyttö herää yhtäaikaa, niin pitäisi syöttää, vaihtaa vaippaa tai viihdyttää, vaan se on miehen hommia silloin. Minä saan rauhassa syödä aamupalan, meikata, valita vaatteet päälle jne. Ja työmatka, auton ratissa puoli tuntia suuntaansa, voi kuunnella just sillä volyymillä musiikkia kun sattuu huvittamaan, olla vaan omien ajatustensa kanssa. Työpaikalla nähdä ja keskustella aikuisten ihmisten kanssa ihan kaikesta muusta kun siitä, milloin tyttö on viimeksi kakannut tai pitäisikö tänään imuroida tai pestä pyykit. Työmatkalla kotiin päin käydä kaupassa. Ah, ihana osa-aikatyö.

 

Sellaista varsinaista vapaata, että saisi tehdä ajallaan mitä huvittaa, ei ole. Enkä kyllä ole kaivannutkaan varsinaisesti. Kun pääsee töistä kotiin, on jo niin ikävä pientä neitiä että mielellään on loppuillan tytön kanssa. Silloin mies lähtee tekemään omia duunejaan tai harrastuksiinsa. Ainoa, mitä meillä on ollut ihan liian vähän, on parisuhdeaika. Onneksi ollaan kyllä herätty asian suhteen, ja nyt on pyhitetty sunnuntai-iltapäivä ja -ilta siihen että tehdään asioita yhdessä ja silloin tällöin viedään tenava mummolaan tai tädille hoitoon ja ollaan ihan vaan kahdestaankin miehen kanssa.

 

Sincerity vastasikin jo mun puolesta. Näin se menee. Omaa aikaa ei paljon kotona ole, työmatkat saa olla ihan yksin ja työpaikalla pääsee miettimään muita kuin lapsiasioita.

 

Miehen kanssa meidän työajat menee pahasti ristiin, niin että kun mä olen kotona, mies on töissä ja päinvastoin. Niinpä mä olen iltaisin kovin sidottu lapsiin. Joskus se kyllä harmittaa, kun ei pääse kavereita tapaamaan tai vaikka harrastuksiin helposti, vaan aina pitää miettiä lastenhoito ensin. Onneksi mun vanhemmat ja anoppi asuu ihan lähellä, että sieltä tarvittaessa hoitoapua saa, mut eihän niitä kehtaa alvariinsa olla pyytämässä. Toisaalta en onneksi ole kovin menevä, että tykkään kyllä olla kotonakin ihan rauhassa. Liian täysi kalenteri stressaa mua. Ja voihan lasten kanssakin tietenkin asioita tehdä, esim. kyllä me kavereiden kanssa nähdään lapset mukanakin.

 

Parisuhdeaikaa on meilläkin tosi vähän. Melkeinpä ei ollenkaan. Jotenkin se tulee siitä, että kun aikaa olla koko perhe kotona on niin vähän, niin ei sitä raaski "hukata" ja viedä lapsia hoitoon. Tähän tilanteeseen on jo niin tottunut, että vaikea enää ees keksiä mitä me kahdestaan tehtäis (paitsi sitä yhtä ilmeisintä asiaa ). Mutta kaiken tän kestää, kun tietää, että tää on ohimenevä jakso elämää. Noi meidän isot lapset alkaa jo enemmän ja enemmän suuntautua kodin ulkopuolelle kavereihin ja harrastuksiin. Koittaa vielä sekin aika kun me kaksi vanhaa varista istutaan täällä aina kahdestaan. (ehkä mä oon tulossa vanhaksi kun tämmöisiä mietin)

[Humpuuki]

Noin 1-2x kuussa tarvitsen vähän omaa aikaa. Lähden kaverin kanssa leffaan ja syömään tai keilaamaan tms. Parin kuukauden välein sitten kiva vähän päästä alkoholiakin ottamaan, mutta en oikein mihinkään baariin jaksa. Mieluiten menisin vaikka kaverille kylään ottamaan sen muutaman, jos on lapseton tai lapset muualla. Mies on lasten kanssa. Silloin harvoin, kun saamme lapset hoitoon, niin lähdemme juurikin miehenkin kanssa leffaan ja syömään yleensä. Tai sitten vaan kotona herkutellaan ja nautitaan.

[TrioHilpeät]

Mulle riittää pitkälti omaksi ajaksi se, että kukaan ei tarvitse mua sillä hetkellä, eikä tarvitse olla vastuussa kenestäkään. Töissä se ei onnistu, mutta esimerkiksi ruokaostokset riittää ihan hyvin (joskus jotain muutakin...) kunhan ei tarvitse tukkaputkella suorittaa vaan ehtii vähän haahuillakin.

 

Olen harkinnut vauvajoogaa ja lapsiparkillista kuntosalia myöhemmin. Isovanhemmat vahtii kerran viikossa kun käydään tunti tanssimassa.

[annaa]

Mun omaa aikaa on työpäivät ja etenkin kaikki siihen liittyvä. Kun aamulla herään töihin, en varaudu yhtään siihen että jos tyttö herää yhtäaikaa, niin pitäisi syöttää, vaihtaa vaippaa tai viihdyttää, vaan se on miehen hommia silloin. Minä saan rauhassa syödä aamupalan, meikata, valita vaatteet päälle jne. Ja työmatka, auton ratissa puoli tuntia suuntaansa, voi kuunnella just sillä volyymillä musiikkia kun sattuu huvittamaan, olla vaan omien ajatustensa kanssa. Työpaikalla nähdä ja keskustella aikuisten ihmisten kanssa ihan kaikesta muusta kun siitä, milloin tyttö on viimeksi kakannut tai pitäisikö tänään imuroida tai pestä pyykit. Työmatkalla kotiin päin käydä kaupassa.

 

Komppaan! Paitsi laitan lapset valmiiksi myös silloin tällöin. Jos lapset ovat menossa päiväkotiin vien heidät sinne kävellen ja siinä saa mukavasti aamulenkinkin ja vähän ulkoiltua. Töissä teen ihan omia hommia enkä mieti kotiasioita, mulla on myös lähes tunnin työmatka/suunta, ja siinä ehtii vaihtaa koti- tai työmoden päälle ja pohtia, mitä tarvittaisiin kaupasta tänään.

 

Muuten en ole minäkään kaivannut omaa aikaa, jos mies on kotona saan kyllä lähteä juoksulenkille tai käydä kaupassa yksin, jos haluan. Se riittää tällä hetkellä. Kun olin täyspäiväisesti kotona kaipasin hieman enemmän omaa aikaa kodin ulkopuolella, mutta nyt kun on muitakin menoja ja mietittävää niin on kiva olla välillä kotonakin.

[Matikainen]

Liian vähän on, ja vaikka saisi niin ei osaa oikein lähteä mihinkään.

[Guest Xanor]

Omaa aikaa ei ole tällä hetkellä juurikaan, eikä myöskään kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Täysimetän 5 kk ikäistä vauvaa joka ei pulloa huoli, joten omia menoja ilman vauvaa on melko vaikea järjestää. Nukkumaan käymme koko porukka klo 23-24 aikaan (kyllä, vauva mukaanlukien) joten illat ovat vauvan kanssa olemista myös. Tyttö nukkuu päikkäreitä melko huonosti ja lyhyissä pätkissä joten niiden aikana en yleensä muuta ehdi kuin hieman hengähtää. Välillä on päiviä jolloin kaipaan tosi kovasti sitä, että pääsisin pariksi tunniksi yksin esim. kaupungille tai saisin ihan omaa aikaa kotona, mutta sekin aika tulee vielä. Onneksi

[Lilypad]

Mä olen aina kaivannut paljon omaa aikaa, ihaninta musta on saada olla kotona yksin ja tehdä ihan mitä itseä huvittaa. Tällä hetkellä mulla on siihen varsin ruhtinaalliset mahdollisuudet: iäkäs anoppini asuttaa yksin vanhahkoa omakotitaloa, jonne mieheni suuntaa pojan kanssa anopin seuraksi ja avuksi vähintään kerran kahdessa viikossa 1-2 vuorokaudeksi. Tuleehan osa siitä ajasta tietysti siivottua ja hoidettua kauppa- ym. asioita, mut jää sitä kotona löhöilyaikaakin ihan kiitettävästi

 

Sehän se tässä vähän huolettaakin, että jos tulee uusi vauva, miten sopeudun taas siihen oman ajan vähyyteen ja vauvassa kiinni olemiseen No, ohimenevä vaihe se on onneksi.

[Guest OltsunÄippä]

Täällä omaa aikaa on lähinnä iltasin kun saan kummatki lapset nukkumaan ja mies on vielä töissä. Pari kolme tuntia sitä että saan itse valita mitä katson telkkarista (ei kolmatta kymmenettä kertaa Tuomas Veturia tai Mikki Hiiren kerhotaloa, taikka miehen kanavahyppelyä), saan hiukan herkutella ja joskus ottaa lasillisen punaviiniä. Miehen aamuvuoroviikoilla tuota aikaa ei ole ollenkaan, silloin on sitten taas enemmän aikaa olla miehen kanssa kaksin. Jutella aikuisten asioita ja syödään yhdessä.

[triplatupla]

Kyllä mä kaipaan omaa aikaa jonkin verran. Kerran viikossa käyn ratsastamassa ja kerran viikossa treenaan koirien kanssa. Noi on "pakolliset" menot ja nautin niistä täysillä! Omaa aikaa saa tietysti päivisin, kun lapsi nukkuu päiväunia ja illalla, kun napero on simahtanut yöunille. Mun ei välttämättä tarvitse päästä minnekään kauas kotoa tai tehdä jotain valtavan ihmellistä, riittää ihan se, että saa edes välillä huokaista. Ulkoilu koirien kanssa on myös ihan rentouttavaa

[ketunmarja]

Meillä miehen kanssa sovitaan sitä omaa aikaa, toinen hoitaa silloin rumban ja toinen lähtee tuulettumaan, lenkille, shoppailemaan, kirjastoon, mihin nyt milloinkin. Hyvin on toiminut ja tuntuu että siitä omasta ajasta saa hurjasti voimia arkeen. Minä ainakin arvostan omaa aikaa ja rauhaa ihan hurjasti. Mitään pidempiä pätkiä ei ole kumpikaan sitä omaa aikaa ottanut, vaan lähinnä kyse on muutamasta tunnista tai pisimmillään noin "työpäivän mittaisesta" vapaasta.

[Häjytär]

Poitsun ekan vuoden aikana oma aika oli tosi kortilla imetyksenkin vuoksi ja silloin aloin olla todella väsynyt ja turhautunut tilanteeseen, kun omaa aikaa ei irronnut sitten millään. Oltiin ihan uudella paikkakunnalla ilman sen suurempaa tukiverkostoa ja mieskin teki pitkää päivää töissä, joten ajatusten tuulettuminen esim. yksin lenkillä ei oikein onnistunut. Lisäksi kun kyseessä oli ensimmäinen lapsi, niin mies taisi arastella aika lailla kahdestaan kotiinjäämistä pojan kanssa, joten ei niitä oman ajan ottamisen ehdotuksia paljon sieltäkään tullut. Ennen lasta liikuin tosi paljon ja teimme tietysti myös yhdessä kaikenlaista. Se kaikki otettiin yhdellä pyyhkäisyllä pois ja alkuvaiheen jälkeen se oli iso shokki varsinkin minulle... Liikkuminen kun on minulle elämäntapa ja juurikin YKSIN liikkuminen! Kyllähän minulla omaa aikaa kotona oli pojan päikkäriaikaan ja sen pyhitin kyllä itselleni, söin rauhassa, luin kirjaa, huilasin, katselin digiboksilta sinne kertyneitä sarjoja. Lisäksi pääsin viikonloppuisin aamusella juoksulenkille. Nuo asiat auttoivat jaksamaan, kunnes sitten poitsun yksivuotissynttärien kynnyksellä viime kesänä kuumuus häiritsi pojan päikkäreitä niin, että unet olivat pätkittäisiä ja todella lyhyitä. Siinä vaiheessa tilanne meni niin pahaksi, että parisuhde alkoi rakoilla ja koko perheen oli paha olla. Kaipasin todella vähän pidempää taukoa ja omaa aikaa perheestäni, niin rakkaita kuin mieheni ja poikani minulle ovatkin. Silloin saimme sovittua mieheni kanssa, että kun lopetan imetyksen siinä kesän lopulla ja kun miehellä on syysloma, niin lähtevät osaksi aikaa mummolaan ilman minua. Aika rentouttavan yhteisen lomareissun jälkeen jaksoin alkusyksyn tuon oman loman odotuksella (rakastan jonkun kivan asian odottamistakin!) ja touhusin kaikenlaiset odottamassa olleet kotityöt (esim. ikkunoidenpesu) pois alta ihan siitä syystä, että muuten tekisin koko lomani ajan vain niitä. Ne viisi päivää olivat luksusta, kävin pitkillä juoksulenkeillä, uimassa, salilla ja loppuajan huilin, luin kirjoja, katsoin leffoja, herkuttelin ja vaan olin. Soittelimme vain kaksi kertaa päivässä, välillä vain iltaisin eli koko ajan ei oltu kyselemässä, että mitäs nyt pitäisi tehdä... Mies piti ihan kunnia-asianaan, ettei häiritse minua, vaan pärjää siellä vanhempiensa avustuksella. Sen loman jälkeen miehiä vastassa oli pirteä, hyväntuulinen ja paljon paljon parempi äiti, joka jaksoi taas olla onnellinen perheestään. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että olisi vaan pitänyt raa'asti sopia ja pitää kiinni jostain omasta hetkestä, mutta eipä sitä siinä oikein osannut. Marttyyriluonne kun olen, niin uhrauduin ja kiehuin vaan omassa liemessäni... Nyt töihin palattuani omaa aikaa ei ole juurikaan, lenkillä ehdin käydä edelleen viikonloppuisin. Ns. omaa aikaa saan kerran viikossa yhteensä kolme tuntia junamatkoilla käydessäni toisella paikkakunnalla pääkonttorilla. Silloin on ihana istua rauhassa ja lukea kirja, töitä kun en juurikaan siinä pysty tekemään. Eihän se nyt hääviä ole, mutta näillä mennään ja tähän mennessä se on tuntunut riittävän, vaikka haaveilen kyllä taas muutaman päivän omasta lomasta. Syksyllä jään kotiin toisen lapsen synnyttyä ja pelonsekaisesti sitä tulevaa vauvavuotta mietin, mutta toisaalta, nyt me molemmat miehen kanssa osataan hoitaa lasta ja tiedetään pärjäävämme, joten osa stessistä jää varmasti pois. Välillä täytyy vaan rankasti ilmoittaa miehelle, että huomenillalla tulet ajoissa töistä, minä lähden lenkille. Ja antaa tietysti sitten vastavuoroisesti myös hänelle omaa vapaata aikaa. Hän on itse saanut onneksi pidettyä hiukan paremmin omia harrastuksiaan mukana tässä hässäkässä. Mutta joo, tarvitsen sitä omaa aikaa ja rauhaa olla itsekseni ilman vaatimuksia toisten suunnalta, kuten moni muukin on kirjoittanut, OLLAKSENI PAREMPI ÄITI JA VAIMO! Ehkä olen itsekäs, mutta niin se vaan on! Muoks. Miksi tähän ei tule kappalejakoa?? Ärsyttää!!

Edited June 22, 2011 by Häjytär

[Guest Addie]

Omaa aikaa saan illalla lasten mentyä nukkumaan. Sillon kun saa rauhassa lukea lehteä tai katsoa telkkaria. Ne hetket auttavat aina jaksamaan tämän kiireisen perhe ajan keskellä.

 

Ne pidemmät hetket jolloin saan käydä vaikka kaupungilla yksin tai viettää aikaa kavereiden kanssa ovat kanssa mun omaa aikaa jota saan kun mies hoitaa lapsia. Isovanhemmat auttavat myös lasten hoidon kanssa parhaansa mukaan.

[flaming]

ns oma aika, jos se nyt sitten on sitä aikaa ilman lapsia, niin menee töissä, leikatessa nurmikkoa/lumen luonti, treenatessa koiria, pyykkihuolto, lattianpesut, tiskikoneen täyttö ja tyhjennys (viimeiset 3 on sellaisia joita ei saa tehtyä rauhassa kun nuorimmat pyörii kintuissa.) Koirien kanssa lenkilläkäynti, yleensä tosin joku tai kaikki muksut ovat mukana. Miehen työpäivät voi välillä venyä helposti 7-21 ja silloinkin ukolla lyhyempi päivä, tarkoittaa se yleensä, että mies tulee töistä klo 16 ja mä lähden samoilla saranoilla omaan duuniini

 

Illalla kun muksut menee nukkumaan klo 20, (JOS en ole töissä) katsellaan ukon kanssa telkkaa, surffaan netissä, tai teen edelle mainittuja rästiin jääneitä kotitöitä.

 

Parasta omaa aikaa on koirien kanssa touhuaminen, mutta koen senkin välillä pakkopullana, koska joka kerta mulla on aikaa vain rajallisesti siihenkin asiaan.

 

Ulkona en ole ollut kahden miehen/kavereideni kanssa viimeiseen 3 vuoteen (muistaakseni). Jos mennään ulos syömään, muksut ovat mukana, no big deal. Baarissa, en muista edes koska olen viimeksi käynyt.

 

Mitä tekisin jos olisi aikaa.... LUKISIN. Illalla olen aina niin väsynyt että nukahdan ekan sivun jälkeen, mutta ahmisin ihania kirjoja jos vain olisi aikaa siihen

 

 

 

Joskus oli aika kun makasin kotona perse homeessa, työttömänä ja lapsettomana, joten sekin puoli on nähty. ei sekään ollut mukavaa. itse asiassa nautin tästä sirkuksesta/hallitusta kaaoksesta joka meillä vallitsee, elämää se vaan on

 

 

 

 

[Rouva K]

Omaa aikaa on poitsun päiväuniaika, jonka käytän jumppaamiseen ja jos aikaa jää, netissä surffailuun Iltaisin pojan mentyä nukkumaan vietetään yleensä aikaa miehen kanssa kaksin, mutta joinakin iltoina kumpikin puuhailee omiaan. Pääsen myös lähtemään iltaisin ja viikonloppuisin omiin menoihini (yksin, kavereiden kanssa...) jos haluan. Käynkin jossain ehkä kaksi kertaa kuussa. Joskus jätetään poitsu isovanhemmille hoitoon viikonlopuksi tai yhdeksi yöksi ja ollaan miehen kanssa kahdestaan. Ja muutaman kerran vuodessa mies on lähtenyt viikonlopuksi pojan kanssa omia vanhempiaan tapaamaan ja minä olen saanut olla kotona IHAN YKSIN! Koen, että saan kyllä omaa aikaa tarpeeksi, vaikka aina sitä voisi olla vielä vähän enemmän, varsinkin sitä, että on ihan oikeasti ihan yksin.

[curly]

Omaa aikaa saa lähinnä wc:ssä ja suihkussa

 

Jos ihan oikeasti haluaisin omaa aikaa, niin sitä saisi helposti, sopimalla etukäteen miehen kans Nyt kun olen ollut töissä, niin se on tuonut riittävästi vaihtelua arkeen

[Cia]

Miten te sinkkuäidit saatte omaa aikaa ja kuinka usein?