Puolison kanssa erimieltä kasteesta?

[Lilllan]

Taidan liittyä tähän keskusteluun, vaikkei meille vielä olekaan lasta tulossa.

 

Suurimmat erimielisyydet meillä miehen kanssa imittäin kulminoituvat tähän kasteasiaan. Itse en kuulu kirkkoon, enkä koe kristillistä arvo- tai ajatusmaailmaa omakseni.

Mies kuuluu kirkkoon "tavan vuoksi", eikä siis hänkään ole muuta kuin korkeintaan tapakristitty. Ts. kirkossa käydään silloin, kun kutsu käy eli lähinnä häissä ja hautajaisissa.

 

Mies kuitenkin haluaisi, että lapsemme kastettaisiin ja näin liitettäisiin seurakunnan yhteyteen nimenomaan tavan vuoksi. Siksi koska "kaikki tekee niin". Mä ymmärtäisin tämän halun ja ajatuksen, jos siihen olisi jokin muu syy, kuin se, että muutkin tekee näin. Me ei muutenkaan olla perhe, joka tekee asioita siitä syystä, että se on tapa tai joku muu tekee niin, ja varsinkin mies on yleensä se jota ei perinteet niin hirveästi kiinnosta.

Mulle on hirvittävän vieras ajatus kastaa lastani, tai liittää häntä sellaisen uskonnon yhteyteen, joka ei omaan elämääni vaikuta tai minua kosketa. Kuitenkin voisin harkita asiaa, mikäli jakaisin elämäni ihmisen kanssa, joka kuuluu tiiviisti johonkin tiettyyn uskonnolliseen yhteisöön, jakaa sen maailmankatsomuksen ja elää sen mukaisesti. Tai jos toinen edes osaisi perustella tahtonsa muutoin, kuin tapoihin ja yleiseen toimintamalliin vedoten.

Itse kuitenkin osaan perustella hänelle kantani.

 

Mielestäni olisi niin ikään väärin seurakuntaa ja uskontoa itseään kohtaan kastaa sen yhteyteen lapsi, joka tuskin koskaan tulee saamaan kristillistä kotikasvatusta tai opetusta.

 

Hassua tässä onkin se, että kaikilta muilta osin mielipiteemme ja käsityksemme lapsen kasvatuksesta -ja elämästä yleensä- osuvat yksiin.

 

Olen koettanut keskustella asiasta mieheni kanssa paljonkin, mutta tässä asiassa hän on erittäin järkähtämätön.

 

Miten teillä on menetelty näin voimakkaissa ristiriitatilanteissa?

 

Haluaisin itse päästä tämän tärkeysluokan asioissa yksimielisyyteen mieheni kanssa jo hyvissä ajoin...

[iamwoman]

Me emme mieheni kanssa kuulu kirkkoon. Erityisesti miehelleni on tärkeää, että lapsia ei kasteta, emmekä mene naimisiin kirkossa. vaan pidetään siviilivihkijäiset Se, että minulle se ei ole yhtä merkityksellistä on se, että minun lapsuuden perheessä on ollut kristilliset traditiot käytössä, vaikka erityisesti uskovaisia emme ole olleet. Minä en myöskään siis usko Jumalaan. Miestäni puolestaan itseäkään ei ole lapsena kastettu, eikä heidän perheessään oletoimittu kristillisten traditioiden mukaisesti. Kunnioitan, mieheni näkemyksiä uskonnottomasta kasvatuksesta ja tästä syystä siis lapsiamme ei kasteta.

Edited September 9, 2010 by Miius

[Sumu]

Meillä minä kuulun kirkkoon ja uskonkin, en vain käy kirkossa ahkerasti. Mieheni ei kuulu kirkkoon, kyllä hänet kastettiin mutta erosi aikuisena.

Mitä me ollaan keskusteltu niin meidän lapset kastetaan, sillä se on minulle tärkeää. Miehelleni se sopii, mutta me ollaan löydetty tasapaino näissä asioissa. Kumpikaan ei näkemystään tuputa eikä ahdistele, samoin lastenkasvatuksesta olemme keskustelleet paljon etukäteen. Kumpikaan ei lapselle tyrmää toisen tapaa eikä sano että toi on huuhaata ja valehtelua. Eikä se tule olemaan minulle ongelma jos tulevat lapset päättävät etteivät halua kuulua kirkkoon.

[-Heidi-]

Tuli tästä keskustelusta mieleen, että mitenkäs tilanteessa, että vanhemmat ovat kuuluneet kirkkoon ja kastaneet lapsensa, mutta myöhemmin eroavatkin kirkosta, niin eroavatko lapsetkin samalla? Vai koska on kastettu niin osallistuvat uskonnon tunneille ja käyvät riparin niin tahtoessaan?

[Chimelli]

^ Lapset eivät automaattisesti eroa samalla, mutta vanhemmat voivat kyllä erottaa lapsetkin.

[Lainie]

Pari mun ystävää on "eronnut kirkosta" juuri sillä tavalla, että vanhemmat ovat erotessaan erottaneet myös alaikäiset lapsensa samalla. Eli ollut vanhempien päätös, ei näiden ystävien aktiivinen teko.

 

Mun on vaikea kuvitella tilannetta, jossa molemmat vanhemmat haluaisivat erota kirkosta esim. ideologisten ristiriitojen vuoksi, mutta jättää kuitenkin lapsensa kirkon jäseniksi. Eiköhän siinä useimmiten eroteta koko perhe samalla kertaa. Ja tuskin lapsia ainakaan ennen on haluttu pitää sen jälkeen uskontotunneilla. (Nyt kait voisi olla eri, koska uskontotuntien opintosuunnitelma taitaa olla vähän toinen kuin vielä esim. 80-luvulla.)

 

Riparille lapset voivat sitten halutessaan osallistua ja sen jälkeen saada konfirmaation, kun ovat kerran kastettuja.

[Pirteä Panda]

Meillä tämä ristimisasia on vielä hieman avoin. Minä olen siis ateisti, mieheni uskovainen. Hän haluaisi että lapsi kastetaan, itse mieluummin en haluaisi mutta ajattelin että eihän se kaste ole minulta millään lailla pois. En tiedä miten loppujen lopuksi toimitaan tässä tapauksessa, mutta en aio kieltää kastetta jos mieheni sitä todella haluaa ja kokee saavansa siitä jotain.

[Ebur]

Ajattelen, että uskonto/maailmankatsomus on vähän samanlainen asia kuin äidinkieli. Vanhemmat opettavat lapselle oman äidinkielensä (yhden tai useamman) eikä lapsi voi sitä itse valita. Hän voi myöhemmin valita opetella uusia kieliä tai muuttaa vaikka uuteen maahan, jossa käyttää uutta kieltä jokapäiväisessä elämässä. Oma äidinkieli kuitenkin määrittää jossain määrin omaa identiteettiä, vaikka ei sitä enää arkielämässään käyttäisi. Samoin vanhemmat opettavat lapselle oman maailmankatsomuksensa, olipa se sitten kristinusko, agnostismi tai mikä hyvänsä. Kuten ei ole mitään neutraalia kieltä, ei ole neutraalia maailmankatsomustakaan. Sen sijaan kaikenkieliset vanhemmat voivat opettaa lapsilleen avoimen ja uteliaan suhtautumisen kielten opiskeluun ja muunkielisiin ihmisiin - sama koskee nähdäkseni maailmankatsomuksia.

 

Keskustelun alkuperäiseen aiheeseen: en koko keskustelua lukenut, joten se varmaan tulikin jo ilmi, että viime kädessä äiti päättää lapsen uskonnollisesta asemasta, jos asiasta on erimielisyyttä.

 

 

[Jolie]

Onpa hienoa keskustelua tässä ketjussa! Aina mukava lukea, kun joku osaa perustella mielipiteensä, olin sitten itse samaa tai eri mieltä.

 

Itse kuulun kirkkoon ja uskon Jumalaan, vaikka en seurakunnan toimintaan kovin ahkerasti osallistukaan. Mieheni erosi kirkosta vähän aikaa sitten. Minulle lapsen kastaminen oli tärkeää uskonnollisista syistä ja miehelleni kulttuurisista syistä. Jos tästä olisi tullut vääntöä, olisin perustellut kastetta sillä, että kastaminen tai kastamatta jättäminen on yksi niistä valinnoista, jonka vanhemmat tekevät pienen lapsen puolesta, kun hän ei siihen vielä itse kykene.

[Fiona]

Sama linja Eburin kanssa!

 

 

[Guest lapseton]

En ole vielä raskaana mutta olemme miehen kanssa puhuneet aiheesta montakin kertaa.

 

Itse en kuulu kirkkoon mutta mieheni kuuluu, hän ei silti ole mikään himokristitty. En haluaisi lastani liittää kirkkoon vaan antaa hänelle mahdollisuuden tehdä oman valinnan, liittyä tai olla liittymättä kirkkoon, kun on tarpeeksi iso asiasta päättämään. Haluaisin myöskin, että hän käy koulussa ET:n eikä uskonnon tunneilla, että oppisi enemmän maailman eri uskonnoista, uskonnontunneilla ne käydään minusta kovin suppeasti. Mieheni mielestä lapsen kastamattomuus aiheuttaisi lapselle eristäytymistä ja häntä tullaan sen takia kiusaamaan koulussa. En tajua, miksi uskonnon tunneilla käyvät lapset kiusaisivat lastani, koska hän käy ET:n tunneilla, eiväthän ET:n käyneet lapset kiusaa uskonnontuntilaisiakaan, ainakaan sen enempää, mikä nyt koulumaailmassa on normaalia puolin tai toisin. Enkä todellakaan pidä uskonnontunneilla käyviä lapsia "normaaleina" ja ET:n käyneitä lapsia jotenkin erikoisina. Nykysuomessa on niin paljon eri uskontoja, että molemmilla tunneilla varmasti käy lapsia samalta luokalta.

 

En myöskään ikinä pystyisi lapsen kastamistilaisuudessa sanomaan, että tahdon kasvattaa lapseni kristinuskoon, koska en todellakaan niin tekisi, enkä myöskään voisi ikinä sanoa, että tahdon liittää lapseni kirkon jäseneksi. Minusta olisi äärimmäisen moraalitonta ja tekopyhää sanoa, että kasvatan lapseni kristinuskoon ja haluan liittää hänet kirkkoon kun oma mielipiteeni on täysin vastakkainen. Lisäksi, en näe mitään yhteyttä nimenannolla ja kasteella. Kasteessahan lapsi liitetään nimenomaan kirkon jäseneksi. Pointti ei ole siinä nimenannossa. Nimen voi antaa muutenkin.

 

Olen oman ja mieheni suvun ainut kirkkoon kuulumaton ihminen. Sukulaisilta tuleva paine lapsen kasteelle on valtava ja tulevana äitinä, tunnen olevani täysin voimaton tekemään päätöstä, joka minusta olisi parasta lapselleni. Lapsen kaste tai kastamattomuus ei ole kenenkään muun asia kuin meidän vanhempien. Silti olen saanut jo kuulla monelta eri sukulaiselta, että jos en lastani kasta, hän menee helvettiin ja hänellä ei ole sitten oikeaa nimeäkään. Ensisijaisesti tuntuu todella pahalta, etten saa keneltäkään tukea omassa päätöksessäni eikä oma miehenikään ymmärrä kantaani.

 

Olemme mieheni kanssa molemmat järkkymättömiä päätöksessämme, hän haluaa lapselle kasteen. Minä en. En tiedä miten ikinä selvitämme tämän asian.

[Guest vieras_]

Jos miehesi peruste kastamiselle olisi, että hän haluaa oikeasti kasvattaa lapsensa kristinuskoon, ymmärtäisin paremmin miestäsi (vaikka itse en kirkkoon kuulukaan). Mutta jos miehesi peruste kastamiselle on, että

 

lapsen kastamattomuus aiheuttaisi lapselle eristäytymistä ja häntä tullaan sen takia kiusaamaan koulussa

 

kuulostaa siltä, että miehesi vain pitää siirtyä kanssasi 2000-luvulle. Joillain pikkupaikkakunnilla saattaa lapsi nykypäivänä ehkä olla luokkansa ainoa ET-oppilas mutta yhtään isommilla paikkakunnilla muut uskonnot ja uskonnottomuus ovat varmasti niin lisääntymään päin, että uskonnon opetus ei enää ole se "ainoa oikea" tapa. En jaksa enkä halua uskoa, että nykypäivän Suomessa yhtäkään lasta kiusattaisiin kirkkoon kuulumattomuuden vuoksi.

 

Se, kuuluuko kirkkoon vai ei, ei kuitenkaan välttämättä edes näy jokapäiväisessä elämässä. Tiedätkö mikä miehesi suurin ongelma tässä asiassa on? Miksi hän haluaa lapsen kastaa? Onko miehesi itse ns. uskovainen? Kastamattomuudella ei tarvitse luopua lähes mistään, mistä kastettu lapsi saa "nauttia".

 

-Kirkossa tietenkin voi käydä kasteesta riippumatta.

 

-Lapsen kunniaksi voi järjestää juhlat ja kutsua niitä nimiäisiksi tai vauvajuhliksi tai miksi vaan. Jos on kiinni papin aamenesta, lapsen voi käsittääkseni käyttää kirkossa papin siunattavana ilman kastetta ja kirkkoon liittämistä (jotkut ovat kotiinkin saaneet, mutta se ei varmaan aina onnistu). Tuolloin jää puuttumaan vain ja ainoastaan papin sanat kirkkoon liittämisestä.

 

-Lapselle voi valita kummit, jotka eivät sitten vaan vastaa kristillisestä kasvatuksesta vaan toimivat, ihan niinkuin kummit nykyään yleensäkin, lapsen aikuisina ystävinä.

 

-Seurakunnan kerhoihin pääsee vaikkei kirkkoon kuuluisikaan. Joistakin seurakunnan palveluista voi joutua maksamaan vähän enemmän kirkkoon kuulumattomana, mutta ei niin paljoa, että tästä pitäisi asian olla kiinni.

 

-Koulun uskontotunneille voi valita lapsensa laitettavan vaikka tämä ei kirkkoon kuuluisi. Jos miehesi pelkää sitä ulkopuolisuutta, kelpaisikohan pienenä suostutteluna jos lupaisit miettiä uskonnontunneille laittamista? Tuskin kylläkään, mutta voihan sitä yrittää. Tässä asiassahan kirkkoon kuuluminen itse asiassa rajoittaa kun taas kuulumattomuus ei, kirkkoon kuuluva joutuu automaattisesti uskonnontunneille kun taas kuulumaton saa valita niiden ja ET:n väliltä.

 

-Rippikouluiässä lapsi voi sitten itse (vanhempien avustuksella) valita haluaako rippikoulun käydä vai ei. Jos haluaa, tuossa yhteydessä saa kasteenkin. Samoin kuin kasteen tietysti saa missä elämän vaiheessa muutenkin, jos lapsi itse osoittaa kiinnostusta siihen.

 

Olen samaa mieltä nimenannon ja kasteen yhteydestä kanssasi. Sukulaistesi ajatus

 

jos en lastani kasta, hän menee helvettiin ja hänellä ei ole sitten oikeaa nimeäkään

 

kuulostaa nimenomaan tapakristityn ajatukselta. Kasteen pitäisi olla kirkkoon liittämiseen ja lapsen siunaamiseen liittyvä asia, ei nimenantoon.

[Havina]

Kärpänen, olipas hyvä kirjoitus! Oon kanssasi ihan samoilla linjoilla. Toivottavasti kirjoituksesi auttaa vieras_lapsetonta!

 

Vieras_lapsettomalle haluaisin vielä kommentoida tuohon kiusaamisasiaan, että mun mieheni ajatteli alkuun myös, että lapsi eristäytyy ja sitä kiusataan, jos ei kuulu kirkkoon. Onneks mulla oli omasta lapsuudesta kokemusta asiasta, eli en kuulunut kirkkoon ja ei mua kyllä koskaan kiusattu tuollaisen asian takia. Ja silloin elettiin 90-lukua. Luulisi tämän vuosikymmenen lapsilla olevan vielä helpompaa tämän kirkkoon kuulumis-/kuulumattomuusasian suhteen.

 

Kun tulin raskaaksi, erosin kirkosta, koska en halua kastaa meidän lastamme kirkkoon, johon en itse usko pätkääkään. Miehelle asia oli aluksi vähän vaikea (kuuluu kirkkoon), mutta ymmärsi sitten, että kirkkoonkuulumattomuus ei tule todennäköisesti vaikuttamaan mitenkään lapsen elämään ja jos lapsi joskus itse haluaa liittyä kirkkoon, niin se on hänelle täysin luvallista. Liityin siis ensimmäisen kerran kirkkoon rippikouluiässä, jolloin minut myös kastettiin, sitten erosin 16-vuotiaana, mutta liityin uudestaan häiden alla ja nyt taas erosin kirkosta, toivottavasti lopullisesti. Lähinnä kirkkoon kuulumisessa on mulle ollut tärkeintä palvelujen saaminen, halusin rippikouluun, koska kaveritkin meni ja kirkkohäät halusin erään todella kauniin ja modernin kirkon vuoksi, joka ei siis tuonut minulle ollenkaan mieleen kirkkoa.

[Guest lapseton]

Iso kiitos Kärpäselle ja Havinalle tuesta. Minäkin ymmärtäisin miestäni paremmin, jos hän harjoittaisi kristinuskoaan jotenkin, mutta kun ei. Siksi tämä asia onkin ollut niin vaikea. Ihan samaa mieltä olen teidän molempien kanssa. Aika mahdoton on tämä tilanne, mutta ainakin sain teiltä tukea ja järkeviä perusteluita. Kiitos!

 

Me puhutaan aiheesta taas joskus miehen kanssa kun jaksetaan väitellä lisää.

[Guest taustailija2012]

ihan ulkopuolisena kommentoin täältä että monet ovat sanoneet että eivät pidä siitä miten uskontoa opetetaan kouluissa, toivottavasti olette tutustuneet 2010-luvun uskonnonopetukseen eikä käsityksenne ole ainoastaan muodostunut sillä perusteella millä tavoin uskontoa teille opetettiin 1970/1980/1990/luvuilla koska opetus on/ sen pitäisi olla täysin erilaista kuin silloin...

[N_D]

Onko tosiaan totta, että kastamaton lapsi saa osallistua koulussa uskonnon tunneille?

[Chimelli]

Ainakin minun lapsuudessani sai

[Ouna]

Miksi kirkkoon kuulumaton lapsi ei saisi osallistua koulussa uskonnon opetukseen?

[N_D]

Emmä tiedäkään, siksi kysyin.

 

MUOKS: Aiheeseen liittyen; mitäs sitten kun puolison kanssa ollaan samaa mieltä mut anoppi on erimieltä?

Ei sillä, että mua sen mielipiteet juurikaan hetkauttais mut mitäs nasevaa sille vois keksiä vastaukseks..?

Edited February 13, 2012 by NeNNNi

[Guest vieras_]

Onko tosiaan totta, että kastamaton lapsi saa osallistua koulussa uskonnon tunneille?

 

Joo on se totta. Kirkkoon kuulumaton tosiaan saa valita osallistuuko uskonnon vai ET:n tunneille, kirkkoon kuuluva menee pakosti uskonnon tunneille. Mun luokalla oli ala-asteella ortodoksi, joka osan ala-asteesta kävi ET:ssä ja jotkut vuodet uskonnon tunneilla.

 

 

ihan ulkopuolisena kommentoin täältä että monet ovat sanoneet että eivät pidä siitä miten uskontoa opetetaan kouluissa, toivottavasti olette tutustuneet 2010-luvun uskonnonopetukseen eikä käsityksenne ole ainoastaan muodostunut sillä perusteella millä tavoin uskontoa teille opetettiin 1970/1980/1990/luvuilla koska opetus on/ sen pitäisi olla täysin erilaista kuin silloin...

 

Itse olen viimeiset uskontotuntini käynyt vuonna 2004/05 ja kyllä se silloin oli vielä hyvin kristinuskolähtöistä. Kyllä siis kerrottiin muista uskonnoista opetussuunnitelman mukaan mutta kaikkea verrattiin luterilaisuuteen ja se oli selvästi se oikea juttu. Tuo riippuu varmasti tosi paljon opettajastakin. Joillakin on jo 90-luvulla ollut selvästi edistyneempää opetusta kuin toisilla on vielä tänä päivänäkään. Meidän lastenkin opettajat voivat kuitenkin olla 60-luvulla syntyneitäkin ja vaikka opetussuunnitelma sanoisi mitä, kyllä ne omat mielipiteet läpi puskevat.

 

Toisekseen, en ymmärrä miksi minun pitäisi harkitakaan laittavani lapseni kristinuskon tunneille, kun en itse tuohon usko. Opetettiin sitä sitten miten vain. Valittavana on kuitenkin ET, jossa toivottavasti/käsittääkseni elämää käsitellään muista, itselleni läheisemmistä näkökulmista.

 

 

mitäs sitten kun puolison kanssa ollaan samaa mieltä mut anoppi on erimieltä?

Ei sillä, että mua sen mielipiteet juurikaan hetkauttais mut mitäs nasevaa sille vois keksiä vastaukseks..?

 

Kysy, että saatko päättää sillekin kirkon ja liittää sen vaikka buddhalaiseen seurakuntaan? Meillä päästiin sukulaisten kanssa helpolla, kun kumpikaan meistä vanhemmista ei enää kirkkoon kuulu. Ei siinä sitten voi lastakaan liittää.

[Guest Ceilidh]

Minä kuulun edelleen ev.lut kirkkoon ja mieheni on uskonnoton. Asumme yhdessä ulkomailla miehen synnyinmaassa. Oma perheeni on erittäin uskonnollinen (isä on kirkkoherra, äiti uskonnonopettaja) ja minulla on paljon uskonnollisia ystäviä Suomessa. Koska lapsemme olisi puoliksi ulkosuomalainen olisi minusta kultturillisesti sekä perhesuhteiden tähden erittäin tärkeää että lapsemme kastettaisiin (jonka siis suorittaisi hänen Pappansa, minun isäni) ja suku kokoontuisi pienokaisen ympärille. Hengellisesti kaste on minusta erittäin tärkeä tapahtuma joka suojaa pientä lasta ja toivoisin että hän teininä haluaisi sitten suorittaa riparin Suomessa esim. kv leirillä jossa sitten tutustuisi enemmän Suomalaiseen kulttuuriin ja perinteisiin. Myös kummius on minusta hieno asia, joka myös ylläpitäisi tiivistä suhdetta Suomeen ja minun puoleiseen sukuun.

 

Lapset eivät juuri nyt ole ajankohtaisia mutta asiasta on puhuttu ja mieheni on aika positiivinen kasteen suhteen, siitähän ei ole lapselle mitään haittaa ja hän voi halutessaan erota kirkosta aikuisena.

 

Minulla kristittynä olisi hyvin turvaton olo jos oma pieni lapseni jäisi ilman kastetta.

[Anise]

Minä kuulun kirkkoon, mieheni ei. Lasta ei vielä ole, mutta tätäkin aihetta on sivuttu. Alan kallistua sille kannalle, että lapsi kastetaan. Mieheni mielestä voimme tehdä kummin vain, todennäköisesti saan "päättää" tämän asian. Mukava lukea muiden ajatuksia aiheesta, antaa lisäperspektiiviä

[Siirus]

Minä kuulun ev-lut. kirkkoon, mieheni on eronnut kirkosta tultuaan täysi-ikäiseksi. Menimme maistraatissa naimisiin, koska kirkkovihkimistä emme olisi saaneet ja mielestäni olisi ollut jo jumalan- ja uskonnonpilkkaa se että olisimme siunanneet avioliittomme kirkossa. Mutta silloin sovimme, että koska vihkimisen suhteen teimme miehen tahdon mukaan, niin mahdolliset tulevat lapset kastetaan kirkossa. En kyllä koskaan osannut antaa hänelle järkevää syytä siihen, miksi lapsi/lapset tulisi kastaa. Minun vanhemmat lapseni on molemmat kastettu, miehen kaksi vanhempaa lasta ovat kuuluneet ortodoksiuskontoon (lasten äidin kautta), mutta erotettu pari vuotta sitten kirkosta, koska molemmat vanhemmat päättivät niin.

 

Nyt kun meidän ensimmäinen yhteinen lapsemme on heinäkuussa syntymässä, olen pohtinut paljonkin tätä kasteasiaa. Ja miehen yllätykseksi päätynyt siihen että lasta ei kasteta. Tajusin myös syyn miksi olisin aiemmin halunnut hänet kastettavaksi: perinteiden vuoksi. Minulla on neljä sisarusta, joiden kaikki lapset (yhteensä 10) on kastettu. Ja tosiaan minunkin kaksi vanhempaa lasta. No, tämä on sitten se suvun musta lammas Mutta en ole itsekään mitenkään uskonnollinen vaikka kirkkoon edelleen kuulunkin.

 

Piti ihan käydä netistä lunttaamassa mitä ET-tunneilla opetetaan, kun ei mulla ollut siitä mitään käsitystä! Mutta opetus ainakin vaikuttaa kovin järkevältä ja sopivammalta meidän perheen katsomukseen. Joten sinne siis.

[Guest miimi]

Aivan sattumalta tänne pöllähdin, mutta mielenkiinnosta kommentoin, koska jossain vaiheessa tämä tulee koskemaan

myös itseäni.

Kehotan vaan kasteasiaa pohtivia tutkimaan Raamatun opetusta kasteesta.

Sehän on aivan eri kuin ev.lut kirkon. Raamatussa kastetaan aikuisia ts. uskoon tulleita ihmisiä jotka ovat suullaan tunnustaneet

Jeesuksen pelastajakseen ja näin saaneet synnit anteeksi.

 

Itse en antaisi omaa lastani kastaa, vaikka olen uskossa en tosin kuulu evlut kirkkoon, joten ei ole sitä ongelmaa. Mies kuuluu, mutta

hyväksyy kantani koska hänestä minulle asia on tärkeämpi, eikä hän siis toivo erityisesti lapsikastetta. Lapset saavat itse isompina liittyä tai olla liittymättä seurakuntaan, tietysti toivon että he tulisivat uskoon, mutta edelleenkin se on jokaisen

oma tie. Mielestäni ketään ei voi automaattisesti liittää mihinkään uskontoon. Ja kyllä niihin seurakunnan toimintoihin voi osallistua ilman kastettakin. Uskonnollisten arvojen opettamisessa en nää mitään pahaa. Lapsi saa toki itse tutkia muitakin uskontoja kuin kristinuskoa.

 

Mietin vaan sitä perimmäistä syytä miksi ihmiset kastaa lapsiaan.. siis jotkut varmasti on evlut kirkon tavalla uskossa ja ei siinä mitään se on ihan ok.

Mutta ne tuhannet muut ketkä ns. tavan vuoksi kastaa? Onkohan ne ihmiset pysähtyneet oikeasti miettimään kasteen tarkoitusta, tuntuu ettei.

En tajua vaan sellaisia ihmisiä ketkä järjestää ristiäiset koska kaikille muillekin on järjestetty jopa kuuluvat kirkkoon vaikka eivät usko Raamatun sanaa tai Jeesuksen sovitusta nehän nyt kumminkin on kirkon opetuksen perusta näin olen käsittänyt. Voihan niitä kakkukahveja viettää ilman sitä kastettakin. Nimijuhliksi niitä kai kutsutaan? Varmaan suurin osa niistä ketkä intohimoisesti haluavat ristiäiset haluavat enemmän ne kakkukahvit ja kauniin tilaisuuden ja ne voi mielestäni järjestää ilman kastettakin.

 

Kokemuksesta voin kertoa että omalla kohdallani en olisi halunnut että minua olisi lapsena kastettu (kuulun näihin tavanvuoksi kastettuihin). Lisäksi se aiheutti päänvaivaa kun tulin oikeasti uskoon ja aloin pohtia kasteasiaa uudelleen oliko minut kastettu Raamatun tavalla? Onko kasteeni pätevä? ym.. mutta se on onneksi selvinnyt. Kasteen voi aina ottaa ja liittyä seurakuntaan, mutta kastetta ei oikein voi peruuttaa.

[Shacklebolt]

Kehotan vaan kasteasiaa pohtivia tutkimaan Raamatun opetusta kasteesta.

Sehän on aivan eri kuin ev.lut kirkon. Raamatussa kastetaan aikuisia ts. uskoon tulleita ihmisiä jotka ovat suullaan tunnustaneet

Jeesuksen pelastajakseen ja näin saaneet synnit anteeksi.

Eihän se nyt ihan näinkään ole... Mutta no, netti on pullollaan keskustelua (riitoja) kasteesta, joten ehkä siihen ei nyt kannata tässä mennä