Sign in to follow this  
Followers 0
Guest tikkunekku82

"Tule joulu kultainen..."

25 posts in this topic

Kuinka lapset ovat muokanneet joulunviettotapojanne? Vietättekö joulua ns. ydinperheen kesken vai laajemmin suvun kanssa? Onko jotain tiettyjä perinteitä, joista haluatte pitää kiinni ja opettaa omille lapsillenne? Entä onko tullut konflikteja puolison/sukujen välisesti esim. siitä, kuinka joulua kuuluisi viettää? Kuinka olette ratkaisseet ristiriitatilanteet?

Olisi siis mielenkiintoista kuulla, kuinka vietätte nykyisin joulua, kun lapsia on siunaantunut :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen lapsia vietettiin joulua vuorovuosin minun ja miehen vanhempien luona. Ensimmäisen ja vielä toisenkin synnyttyä jatkettiin samalla linjalla, mutta viime jouluna oltiin ensimmäistä kertaa ihan vain kotona. :lipsrsealed: Olipa ihanan rentouttavaa tehdä aattona kaikki omassa aikataulussa, kun ei tarvinnut ottaa sukulaisten toiveita ja tapoja huomioon. :girl_in_love: Sitten pyhinä vierailtiin päiväseltään molemmissa mummoloissa.

 

Tämä joulu menee varmasti ainakin aaton osalta samalla kaavalla. Katsoo sitten, viitsiikö vastasyntyneen kanssa lähteä mihinkään kyläilemään vai kutsuisiko vaihteeksi meille vieraita. Minusta on kiva jouluna nähdä sukulaisia, mutta kiva on olla myös rauhassa eikä laukata paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Onneksi ei kummastakaan suunnasta tule enää painostusta, että pitäisi mennä jouluksi käymään. Meillekin on tullut joulurauha. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä tahtoisin alkaa jossain vaiheessa viettää jouluaatot kotona oman perheen kesken ainakin jos saadaan toinenkin lapsi, vasta tapaninpäivänä tms. vois kyläillä. Nyt mennään vuorovuosina anoppilaan tai mun vanhemmille. En jaksaisi käydä molemmissa paikoissa samana päivänä, tuntuisi hirveän stressaavalta. Ennen pojan syntymää mentiin samalla kaavalla kuin nykyään, sillä erotuksella että viime jouluna laitoin kotiakin jouluiseksi pojan takia :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samalla tavalla vietetään, kuin vietettiin ennen lapsiakin. Aatto ja joulupäivä mun vanhempieni luona, loput kotona ihan vaan oman perheen kesken. Aaton ja joulupäivän välinen yö käydään nukkumassa kotona, matkaa vanhempieni luota alle 10km. Helpoin kaikille näin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen lasta meidän joulut meni niin, että kumpikin oli aaton kotonaan ja sitten joulupäivä ja tapaninpäivä vietettiin toisen vanhempien luona. Tytön syntymä tulee vaikuttaan nyt niin, että vietämme joko aaton toisen vanhempien luona ja joulupäivän toisen vanhempien luona ja ensi vuonna sitten toisinpäin taikka sitten mietimme, että voisimme viettää alkupäivän toisen vanhempien luona ja illaksi mennä toisen vanhempien luokse. Meillä siis asuu kummankin vanhemmat 20km päässä toisistaan joten on helppo seilata tälleen :girl_haha:

 

Tulevaisuudessa kun meillä on omakotitalo (ja toivottavasti esikoisen lisäksi toinenkin lapsi) haluaisimme viettää joulut kotona ja isovanhemmat tulisivat meille :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen lapsia vietettiin jouluaatot mun vanhempien luona, jossa oli myös mun siskot perheineen. Miehen isä on ollut meidän mukana yhden joulun, muuten ollaan kutsuttu se meille syömään joko joulupäivänä tai tapanina.

Lasten jälkeen ollaan vietetty joulut edelleen mun vanhemmilla tai sitten kutsuttu mun vanhemmat ja nuorempi pikkusisko avomiehineen meille niinä vuosina kun vanhempi pikkusiskoista on viettänyt joulua miehensä vanhemmilla tai ovat olleet oman perheen kesken kotonaan.

 

Tulevana jouluna ollaan lähdössä ensimmäistä kertaa Keski-Suomeen vuokramökeille mun vanhempien ja siskojen (+perheidensä) kanssa. Ollaan vuokrattu kolme mökkiä ja mennään sinne muutama päivä ennen jouluaattoa ja tullaan kotiin sitten tapanina. Ainoa harmi on se, että miehen isä on nyt koko joulunpyhät yksin, mutta luulen että se häiritsee meitä enempi kuin häntä itseään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen lasta reissattiin molempien perheiden luokse, niin että majapaikkaa vaihdettiin joulupäivänä tai viimestään tapanina. Molempiin paikkoihin on matkaa täältä meidän kotikaupungista ja keskenäänkin ovat etäällä.

 

Toissa jouluna mä olin sitten tosi raskaana jouluna ja me muutettiinkin samalla viikolla ja jäätiin kotiin, kun en yksinkertaisesti jaksanut reissata. Kotona olikin keskenään niin ihanaa, että oltiin viime joulukin, joka siis pojan eka, keskenämme kotona ja kotiin aiomme jäädä tänäkin vuonna. Ei vaan huvita viettää joulua pimeässä autossa paikasta toiseen reissaten. Kotona on mukavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan aina vietetty joulu mun vanhempien ja mun siskon perheen kanssa, useimmiten mun vanhempien luona. Miehen vanhemmat asuu kaukana ja heillä on ollut lisäksi vielä tapana olla ulkomailla jouluna. Viime joulu oli ensimmäinen joulu lapsen kanssa. Tätä joulua odotan tosi innolla, sillä vietetään se ensimmäistä kertaa kotona! Meille tulevat myös vanhempani ja siskoni perheineen. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sukulaisten luona ollaan oltu ja harvemmin ollaan tehty kunnollista jouluateriaa kotiin, sillä aatot on mennyt aina kierrellessä sukulaisilla ja siellä ollaan syöty mahat niin ähkyyn ettei kotiin olla kaivattu "omia eväitä".

 

Tää vuosi on ensimmäinen pitkäänpitkään aikaan, kun ollaan ihan vaan aatto kotona eikä käydä sukuloimassa ollenkaan. :) Sukulaisille ollaan sanottu, että meille voi kyllä tulla käymään. Itse ei haluta liikkua mihinkään vaan saada viettää ihan kunnollinen ja rauhallinen joulu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen lapsia käytiin molempien vanhempien luona, mutta viime jouluna oltiin ensimmäistä kertaa kotona jouluaattona ja siis ihan vain oman perheen kesken. Aiotaan tehdä näin jatkossakin, koska en halua käyttää aatosta hetkeäkään autossa istumiseen. Pyhinä voisinkin lähteä käymään mummolassa, mutta kun niitä mummoloita on kaksi ja molemmissa ei ehdi kunnolla käydä tai tulee taas kiire ja stressi. Mahdollisesti tehdään niin, että isovanhemmat tulevatkin tänä vuonna kaikki meille joulupäivänä.

 

Muuten joulunvietto on aika samanlaista (joskin hieman vauhdikkaampaa :girl_wink:) kuin ennen lapsiakin. Syöminen ja leppoisa yhdessä olo on pääasia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on miehen kanssa molemmilla sellaiset työt, että ollaan aina aattona töissä. Lapsettomana se ei tuntunut mitenkään pahalta, oltiin ennen lapsen syntymää vielä samassa työpaikassakin. Joulua vietettiin se, mikä kerettiin (joko aattona tai vasta joulupäivänä) välillä mun vanhempien, välillä miehen siskon luona (miehen äidillä on jo sen verta ikää, että ei itse enää joulua laita). Lapsen myötä joulusta on tullut isompi juttu, ja me olemme alkaneet muodostaa pikku hiljaa meidän tilanteeseen sopivia jouluperinteitä. Nyt, kun olen vielä itse kotona, me vietetään pojan kanssa aattoa mun vanhemmilla, mies on töissä. Joulupäivä on sitten meidän perheen varsinainen joulu omassa kodissa, jonne anoppi on tervetullut niin kauan kuin hänellä voimia tai elinpäiviä riittää. Tapanina voidaan ajella kylään miehen siskolle, jos siltä tuntuu, viime vuonna kotiolot kyllä voitti kyläilyn vielä silloinkin :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on vauhdikas joulu. Aatonaattona käydään iltapäivästä jo mun äitin luona, aattona mennään miehen sukulaisiin (anoppi, miehen paappa, miehen veli, miehen täti jne kokoontunut samaan paikkaan) koko päiväksi (tunnin ajomatka/suunta) ja joulupäivänä mun isän luo.

Viime joulunakin oltiin aattona sekä mun isän että äitin luona ja joulupäivänä sitten miehen sukulaisissa.

 

Meitä ei tää meneminen oo ahdistanut, kun ollaan saatu sovittua näin, että vähän vuorovuosina mennään kunkin luo itse aattona eikä oo mitään "riitoja" tullut. Me tykätään molemmat miehen kanssa olla sukulaisten kanssa jouluna eli tää sopii meille. :) Mulla itsellä on nuorin pikkusisko 2,5v ja toiseksi nuorin 4,5v niin on kiva niidenkin jouluiloa nähdä girl_smile.gif

 

edit. Niin, ja ollaan samalla tavoin toimittu ennen tyttöäkin.

 

edit2. :D Varsinkin mulle on silti tärkeää,e ttä kotonakin ollaan vähän ja esim. aattoaamu on mulle ihan ehdoton, että silloin pitää olla kotona. (eli en suostu mennä yöksi minnekkään aatonaattona) Aattoaamuna keitetään riisipuuro ja avataan miehen kanssa toistemme lahjat ja viime vuonna sitten annettiin tytölle meidän lahja.

Samoin toimitaan tänäkin vuonna.

Edited by pinkdream

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen lapsia oltiin molemmat erikseen aattoa omilla vanhemmilla ja sitten illalla yhdessä kotiin. Joulupäivänä ja tapanina sit yhteiset kyläilyt vanhemmilla.

 

Esikoisen eka joulu vietettiin mun vanhemmilla, kun veli perheineen oli myös siellä ja sit käytiin anoppilassa joulupäivänä syömässä. Viime joulu, esikoisen toka joulu vietettiin kotona ja kutsuttiin vanhemmat meille, mun tuli, miehen ei. Tänä vuonna ollaan mun vanhemmilla tai ainakin mies ja esikoinen on. Jatkossa on tarkoitus viettää aattoa omia perinteitä luoden oman perheen kesken ja sitten miettiä, kuinka paljon jaksetaan lasten kanssa juosta paikasta toiseen. Tykkään kyllä, että joulun aikaan nähdään läheisiä, mutta mieluiten kutsuisin meille kylään niin kauan, kun lapset on pieniä.

 

Tykkään itse siitä, että meidän perheellä on joulun viettoon kuulunut yhteisiä ulkoiluhetkiä, laulamista, lautapelien pelaamista eli sellaista mukavaa yhdessäoloa ja näitä toivoisin omille lapsillenikin. Ja päivän perinteet alkavat heti aamusta kuusen koristelulla, miehille kuuluu latvatähti ja valot, naisille loput. :)

 

Miehen perheessä joulun perinteisiin ei oikeastaan kuulu jouluruuan ja lahjojen jaon lisäksi mitään (no, viininjuonti) vaan kaikki sitten tekevät omia juttujaan ehkä kirjaa/lehteä lukien.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen lasta vietettiin joulu jomman kumman vanhempien luona.

Nykyään mun vanhemmat on eronneet ja perhe aika hajalla siis kaikki viettää joulun omassa piirissä. Vaarini ja mummini ovat kuolleet.

Tää on nyt toinen joulu kun neiti on. Ja vietetään tämäkin joulu miehen vanhempien kanssa. Ovat meille tällä hetkellä se tukiverkko.

Kutsuin oman äitini viettämään joulua meidän kanssa mutta hän valitsi uuden miesytävänsä mielummin kuin meidät :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me vietettiin ennen lapsia joulu omien perheidemme luona (kerran mies oli mun perheen luona). Lastenjälkeen päätettiin, että mennään just niin kuin hyvältä tuntuu. Esikoisen ensimmäinen joulu vietettiin kotona, mikä tuntui tosi hyvältä ratkaisulta jo vauvan nukkumistenkin kannalta. Oli ihanaa tehdä ihan oma joulu, ilman kaikkea sitä "pakollista" mikä lapsuudenkodissa oli jouluun liittynyt (vaikka ihania jouluja olivat nekin). Mun vanhemmat kävi sitten meillä välipäivinä ja uudeksivuodeksi mentiin appivanhempien luo. Sen jälkeen joulut on vietetty siellä missä sopivalta on tuntunut. Yleensä se paikka on kuitenkin omakoti.

 

Niin ja me aluksi pelättiin miten meidän vanhemmat suhtautuu siihen, ettei mennäkään enää niiden luo, mutta ne oli ihan sitä mieltä, että teette juuri niinkuin teille sopii ja haluatte lipsrsealed.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsia ennen oltiin joulu mun siskolla. Nyt kun meille lapset pieniä niin ollaan siirrytty siihen että ollaan kotona ja sisko perheineen tulee meille. Tänä vuonna myös miehen sisko miehineen on tulossa meille. Joulupäivänä vieraillaan sitten mun perheen luona ja Tapaninpäivänä miehen perheen luona. Näin homma on toiminut hyvin kun meidän ei ole tarvinnut lähteä lasten kanssa mihinkään vaan me olemme ottaneet vieraat vain vastaan. Siskolla kun on lapsi jo isompi niin olemme todenneet että heidän on helpompi tulla meille kuin meidän mennä heille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on aina vietetty joulua parina päivänä. Omat vanhempani erosivat ollessani 8v, joten lapsesta asti olen tottunut viettämään yhden päivän äidin luona ja toisen isän luona. Miehellä on ollut aikalailla samoin. Yhdessäolon aikana, ennen lapsia, ollaan jatkettu oikeastaan mun vanhempien mukaista kaavaa, johtuen siitä että miehellä ei enää ole äitiä, ja hänen isäpuolensa asuu Ruotsissa. Ruotsin isäpuoli on kyllä yleensä lähes joka toinen joulu Suomenssa, joten silloin vietetään joulua kolmena päivänä.

 

Pojan syntymän jälkeen joulu on muuten jatkunut samaan malliin, paitsi että mun äidin luona vietetty päivä (yleensä jouluaatto) on siirtynyt meidän luokse. Mun äiti ja veli tulevat sitten aina meille aatoksi. Se on ollut ihanaa, sillä ensinnäkin on kiva jo muodostaa vähän oma jouluperinne, ja lisäksi pojan nukkumaanmenon ym kannalta on helpompaa että ollaan omassa kodissa. Parasta onkin yleensä se, kun poika on mennyt nukkumaan niin istutaan iltaa yömyöhään ja pelataan lautapelejä ja vain hengaillaan rennosti. :)

Edited by Bamselina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joulu vietetään meilläkin samanlaisesti kuin ennen lastakin.. Ja uskon että näin myös tulevina jouluina kun poika kasvaa ja jos lisää lapsia tulee. Eli ensin mun isovanhemmille aattoaamuna puurolle ja kuuntelemaan joulurauhan julistus. Sitten mun vanhemmille syömään jouluateria ja jakamaan lahjat. Illalla vielä mun toiset isovanhemmat ja täti tulee viettämään aatoa vanhempien luo. Miehen vanhemmat on kuolleet, ja veljille omat joulujutut ja perheet joten tämä on meille ollut hyvä ratkaisu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan oltu tähän asti vuorovuosin mun vanhemmilla ja miehen mummolassa. Nyt on mummolan joulun vuoro, ja näin pienen kanssa on vielä ihan ok reissata kun päivärytmi on muutenkin aina välillä vähän mitä sattuu ja tytön unen kannalta tärkeintä tuntuu olevan se, että äiti on lähellä eikä niinkään se, mihin aikaan päivästä nukutaan ja missä. Ja kun on se mummo jo niin vanhakin, ettei kehtaakaan sanoa että ei tulla kun se odottaa meitä sinne niin innoissaan.

 

Ens vuonna olis vuorossa joulu mun vanhemmilla, mutta kieltämättä haaveilen joulusta täällä kotona. Ehkä niin että äiti ja isä ja siskot tulis aatoksi tänne meille. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapset viettävät joulun puoliksi mun ja puoliksi isänsä kanssa. Tänä vuonna ovat aaton mulla, ja sitten joulupäivän + tapanin isällään. Ja ensi vuonna taas toisinpäin, toimii hyvin näin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen ollut aina aika huono siirtyilemään paikasta toiseen kesken joulunvieton. Ennen lasta olin aina kotikotona, mies myös meillä, mutta käytiin toki myös anopilla piipahtamassa. nyt ollaan joka toinen joulu vietetty keskenämme omassa kodissa. Mummolaan on matkaa yli 200 kilometriä, joten kesken joulun meitä ei sinne odoteta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me vietetään joulu mun vanhempien luona. Sinne tulee sitten mun sisarukset ja heidän lapsensa. Anoppilassa käydään sitten aaton jälkeen kyläilemässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joulun vietto mietityttää aika paljon nyt kun on vauva talossa. Aiemmat vuodet ollaan menty vuorotellen aatto toisen vanhemmilla ja joulupäivä toisen vanhemmilla. Nyt tietty kaikki haluaa viettää joulua vauvan kanssa kun tää on myös meidän vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi. Paikasta toiseen siirtyminen ei todellakaan houkuttele vaikka lähellä toisiamme asutaankin, ja ajatus siitä että koko konkkaronkka kokoontuu samaan paikkaan ahdistaa sekin. Mutta niin se todennäköisesti tullaan toteuttamaan. Puren sitten hammasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aikoinaan muutettuamme yhteen miehen kanssa tappelimme monet vuodet joulun vietosta. Miehelle on ollut ehdotonta viettää aattoa perheensä kanssa, tuntuu ettei hän pysty päästämään irti lapsuuden jouluista, vaan haikailee vielä samanlaista. Minä olisin mielelläni alkanut kehittelemään omia jouluperinteitä jo vuosia sitten, vaikka esikoista odotetaankin saapuvaksi ensi kesänä. Miehen mielestä olisi ollut hölmöä viettää joulua keskenämme, ennen kuin on vielä lapsia. Jossain vaiheessa annoin periksi, kun en enää jaksanut kädenvääntöä. Niinpä olemmekin yhteisiä joulujamme viettäneet valtaosin miehen vanhempien luona, jossa myös suurin osa hänen sisaruksistaan (lapsettomat) viettävät aaton. Joulunaikaan olemme aina syöneet myös minun perheeni kanssa.

 

Nyt meille tosiaan odotetaan ensimmäistä. Miehelle ohimennen mainitsin, että ensi vuonna täytyy varmaan miettiä suunnitelmia hiukan uusiksi. Aattoillanvietto mieheni perheen kanssa kun yleensä on venähtänyt helposti pikkutunneille asti, mikä ei tietenkään pienen lapsen kanssa toimi. En myöskään pidä runsaasta alkoholinkäytöstä. Heidän perheessään on tapana nauttia saunakaljaa, ruokaviiniä, sillin kanssa kirkasta, kahvin kanssa konjakkia jne. Itse olen ollut aina vesiselvänä, kun olen halunnut päästä autolla yöksi kotiin.

 

Tämä joulu mennään vielä vanhaan malliin, tosin tuskin ihan yhtä myöhään kuin yleensä, kun en jaksa valvoa. Vähän jänskättää miehen suhtautuminen joulunvieton muutoksiin ensi vuonna. Onneksi se on kuitenkin vasta ensi vuoden ongelma.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0