sorellina

Jouluruokailu

73 posts in this topic

^Tampereella. Pitäisi oikeen selvittää että saako täältä jostain tuollaista ei-vakumoitua, ehkä kauppahallista voisi kysellä. Kesällä tehtiin mökillä itse savustaen, se oli tietenkin ihan mahtavan hyvää! Mutta nyt ei pääse mökille savustushommiin tähän hätään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos et tosiaan täältä mistään muualta löydä, niin kyllä kauppahallista ainakin! Luulisin, että sieltä voisi joltain myyjältä myös varata kalaa jouluksi. Toreilla ei tosiaan taida tähän aikaan saada, mutta kauppojen edustoilla on joskus savustajia kärryineen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun suurta herkkua joulupöydässä ovat juuri kalat, mäti ja kaikki ihanat juustot, enkä oikein välitä kinkusta ja laatikoista. Tänä vuonna joulumenun suunnittelu onkin siten extrahaastavaa, mutta koetan tosiaan löytää tuota juuri savustettua kalaa tai sitten savustan itse savustuspussilla uunissa esim. nieriää tai kuhaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rakkaat kanssaodottajat! Graavilohi on sallittua. Ei tarvitse olla savustettua. Kunhan ei ole tyhjiöpakattua. Eli siis joko kalamestarin itse suolaamaa tai sitten suolaamatonta ja itse suola päälle. Meillä tosin syödään aina itse suolattua, joten minulle joulu on helppo.

 

en keksi joulupöydästä mitään mitä en voisi syödä. Valkkari nyt on ehkä sellanen. Harvinaistahan se on, että voi syödä kaikkea! joulupöytä on siis todella positiivinen yllätys.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Meillä terkka ei ollut mitenkään innoissaan myöskään tuosta itse graavatusta lohesta/kalasta. Vaikka kalan ostaisi tiskistä, sen tuoreus on aina epävarmaa (varsinkin nyt kun on ollut puhetta, että Norjanlohi lennätetään aasiaan ja fileroidaan siellä..). Graavilohi on suurta herkkuani, mutta jos kalan tuoreudesta ei ole varmuutta (=ei ole itsepyydettyä), jätän mieluummin syömättä tänä vuonna :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo tosiaankin kannattaa olla tarkkana kalan "tuoreuden" kanssa. Tavallisiin prismoihin sun muihin tuore kala kalatiskille otetaan ihan niistä samoista vakuumipakkauksista kuin ne muutkin kalat kylmähyllystä, pakkaukset vaan avataan ja kalat järjestellään tiskille. Ja jos myyjiltä kysytään "onko kala tuoretta" niin vastauksena on aina, että on vaikka suoran vakuumista olisi kala otettu.

 

Kalastajalta, torilta ja kauppahallista saa varmiten oikeasti tuoretta kalaa, ei tavallisesta kaupan kalatiskiltä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

[Joo tosiaankin kannattaa olla tarkkana kalan "tuoreuden" kanssa. Tavallisiin prismoihin sun muihin tuore kala kalatiskille otetaan ihan niistä samoista vakuumipakkauksista kuin ne muutkin kalat kylmähyllystä, pakkaukset vaan avataan ja kalat järjestellään tiskille. Ja jos myyjiltä kysytään "onko kala tuoretta" niin vastauksena on aina, että on vaikka suoran vakuumista olisi kala otettu.

 

Kalastajalta, torilta ja kauppahallista saa varmiten oikeasti tuoretta kalaa, ei tavallisesta kaupan kalatiskiltä.

 

Rohkenen olla tästä täysin eri mieltä. Olen itse työskennellyt vuosia ison (itseasiassa kahden ja torilla) ison markettiketjun palvelutiskillä, nimenomaan kalatiskillä, ja käsitellyt tuhansia kiloja näitä kaloja. Kaikki kala ei todellakaan tiskiin tule vakumoituna. Poikkeuksen tekevät valmiiksi siivutettu graavi ja kylmäsavu, mutta nekin avataan isoista myyntippakkauksista, ei siis pureta kuluttajamyyntiin tarkoitetuista 200 gr. pakkauksista. Tiskissä voi olla kymmeniä kiloja kalaa, johan sitä saisi aikaisin tulla töihin klo. viiden sijaan, että saisi tiskin valmiiksi, jos pitäisi kaikki kala vakuumista aukoa ja asetella tiskiin.

Tuore kala ja savustetut tuotteet (kuten savulohifileet) tulevat irtoina, miksi ne pakattaisiin tehtaalla yksittäin vakuumiin ja kaupan päässä purettaisiin? Johan tämä lisäisi työtä molemmissa päissä ja kustannuksiakin jo huimasti. Isoihin marketteihin kalaa tulee päivittäin kymmeniä kiloja ja sitä myös myydään kymmeiniä kiloja päivittäin, joten vakumoinnille ei ole mitään tarvetta. Kalaa lisätään tiskiin kylmiöstä (joka on paljon kotijääkaappia kylmempi) tarpeen mukaan ja illalla jäljelläolevat kerätään kylmiöön, sitä samaa kalaa voi siis olla tiskissä kahtena päivänä.

Lisäksi myös kappahallit ja torimyyjät ottavat kalaa osaksi samoista paikoista, kun isot marketitkin, ja tämä koskee ennenkaikkea jalostettuja tuotteita, kuten savulohifileitä. Aina jos on epävarma kannattaa kysyä, myyjä kyllä tietää onko kala ollut vakuumissa vai ei, ja tästä ei ole kyllä myyjillä mitään syytä valehdella.

Edited by Päivikki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Totta kai olla kauppoja, joissa irtokala on oikeasti irtokalaa, mutta valitettavan yleistä on tuo vakuumipakkauskalat. Kaikki myyjät eivät edes tiedä kaloista mistä ovat tulleet ja minkälaisissa pakkauksissa (monella menee sormi suuhun jo kysymuksestä milloin kala on kalastettu ja mistä), varsinkin jos myyjä itse ei ole ollut aamuvuorossa niitä tiskiin laittaessa.

 

Vastahan oli kauhea kohu siitäkin, että kalatiskeiltä myytiin niin yleisesti vanhentunutta kalaa.

 

http://www.hs.fi/art...a/1135248684807

 

Graavikalasta:

 

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/79100-s-marketin-%E2%80%9Dmaan-tapa%E2%80%9D-kalat-tuoretiskille-vakuumista

Edited by Julianne

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eli...mä voin sittenkin yödä graavikala jouluna :girl_dance: Äitini juuri tätä mietti, että kun olivat tutultan saaneet hänen itse graavaamaansa kalaa ja oli kuulemma ollut todella hyvää, että saanko sitä syödä. Sanoin etten saa, mutta saanhan minä. Kun siis tietää että on varmasti suoraan kalastajalta ja kaikki kunnossa kylmäketjussa jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle sanottiin esikoista odottaessa, että mätiä voi syödä vähän kun syö sen pian sulattamisen jälkeen ja silloin söinkin ja niin teen kyllä tälläkin kertaa.

Katkaravuista en oo koskaan mitään kieltoa kuullut ja oon niitä kyllä tässäkin raskaudessa syönyt.

 

Ainoa mitä mä jättäisin joulupöydässä väliin on graavikala (mä kun varmasti tiedän sen olevan vakuumipakattua :) ).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitenköhän silli, uskaltaako sitä syödä? En uskalla syödä vakuumipakattua graavilohta, enkä tiedä saadaanko tuoretta kalaa. Mätiäkään ei uskalla kokeilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saa kai silliä syödä, niissähän on niin paljon suolaa etteivät mitkään bakteerit elä. Siis kohtuudella ettei saa liikaa suolaa, jos on turvotusta jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Suola ei estä listerian lisääntymistä. Asiasta on keskusteltu tuossa Mitä suuhusi laitat? -ketjussa, ja siellä joku oli kysynyt sillin turvallisuudesta valmistajalta, ja vastauksessa sanottiin, että listeriaa ei voi täysin poissulkea sillituotteista. Sen esiityminen on hyvin epätodennäköistä mutta mahdollista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Enhän mä voikaan sanoa, että kaikki tuoretiskin lohi on tuoretta. Mutta tiedän myös, että aion syödä tuoretta graavattua kalaa, kun ostan sen KYLÄN kauppiaalta itseltään. Kaikki kala ei ole tuoretta, mutta todellakaan kaikki kala ei myöskään ole vakuumipakattua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jälleen ajankohtainen aihe... :)

 

Lisähaastetta joulupöydän ruokavalioon tuo kasvissyönti...

Edited by stina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites etikkaliemessä säilötty punajuuri, esim. se mitä on rosollissa? Raskauden aikana punajuurta suositellaan syötävän vain hyvin kypsennettynä.

Edited by Arby

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eihän se rosollissa oleva punajuuri mitään raakaa ole? Itse kun sen teen, niin aika kauan saa punajuuria keittää, että pehmenevät, ei oo käynyt mielessäkään etteikö sopis.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies osti meille Atrian rosollia, ja siinä on makeutusainetta (sakariinia) :skilletgirl:! Jos kaupasta ostaa niin suosittelen siis mieluummin Saarioisten versiota, sitä haetaan itsekin tuon tilalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaupasta saa muuten pastöroitua mätiä (en nyt saa merkkiä päähäni, laitan sen tähän kun muistan) ja itse söin sitä pari purkkia joulun aikaan. Koostumus oli erilainen, toki se kärsii siitä käsittelystä lm kuumentamisesta, mutta kuitenkin hyvää oli smetanan kanssa! :)

 

Tota sakariinia on yllättävän monissa einestuotteissa, yleensä oon itse huomannut vasta jälkeenpäin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Teratologisen tietopalvelun mukaan keinotekoisista makeutusaineista ei ole haittaa kohtuullisesti käytettynä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now