Nkk

Taaperon unikoulu

220 posts in this topic

^Itkettämistä mäkään en kestä kuunnella. Me ollaan siinä onnellisessa asemassa, että tyttö on oppinut nukahtamaan ja nukkumaan itsekseen jo vauvana, mutta meidän iltarutiini menee siis näin: Klo 19 yövaippa ja yöpuku päälle, sitten iltapuuro. Sitten hampaiden pesu, iltasatu ja sylissä iltamaito tuttipullosta. Sitten tyttö sänkyyn. Yleensä jää sinne, joskus pitää mennä heiman rauhoittelemaan, mutta silloin auttaa pieni tassuttelu. Rauhoittuisiko teillä poika siihen, että on itse sängyssä, mutta äiti tai isä vierellä? Tassuttelua tai sitten ottakaa vaan tuoli pinnasängyn viereen, ja istukaa siinä. Meillä yleensä jo läsnäolo auttaa. Itse pyrin poistumaan huoneesta ennen, kuin tyttö nukahtaa, jotta, jos yöllä herää, herää samanlaiseen tilanteeseen, kuin missä on nukahtanut. Tutti on meidän tytölle tosi tärkeä ja unille mennessä niitä on kolme, yksi suussa ja yksi kummassakin kädessä. Niitä vaihtelee sitten. Tsemppiä kovasti!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulin täältä ettimään kohtalotovereita ja vinkkejä... :girl_to_take_umbrage2: Meillä on tää sama tuttu tarina, et pinniksessä nukkuessaan poika nukahti suht nätisti itsekseen. Välillä saatoi hiukan itksekellä, muttei mitään raivo/hätäitkua ja rauhoittui itsekseen. Kun siirrettiin poika taaperosänkyyn, niin nukkumishulina alkoi - ja me alettiin nukuttaa poikaa (hitsi jos ois tiennyt mihin se johtaa, niin olisin käynyt tämän taiston jo silloin :girl_impossible:). Nyt nukuttaminen kestää ja kestää ja kestää ja jos mä oon kotona, niin kukaan ei kelpaa nukuttajaksi kuin mä. Istun siis pojan sängyn vierellä silittäen häntä tunnista puoleentoista joka ilta. Viime viikonloppuna sain jostain tarmoa ja päätin, et nyt alkaa unikoulu ja poika voisi opetella nukahtamaan itsekseen.

 

Ekana iltana poika huusi kiukkuitkua 1,5 tuntia ja pysyi suurimmaksi osaksi sängyssään. Toisen kerran kun nousi sieltä pois, lähti juoksemaan mua karkuun, kaatui ja löi päänsä seinään. Enhän mä siinä vaiheessa voinut kuin ottaa hänet syliin ja jäppinen nukahti siihen melkein saman tien!

 

Toisena iltana: Poika alkoi nousta sängystään pois. Nostin hänet takaisin joka kerta ja se siis tapahtui USEIN. Itkuakin oli. Tämä rumba jatkui 1h 10min.

 

Kolmas ilta meni meni samoissa merkeissä, kuin toinen. Rumbaa jatkui 1h 40min.

 

Eilisilta, eli neljäs: Poika ei pysynyt sängyssään millään, vaan tuli oman huoneensa oven suuhun seisomaan. Ekan tunnin aikana ei itkenyt, vaan seisoi ovella hiljaa pyöritti sormea oven kuvioissa. Vein hänet noin vartin välein sänkyyn, josta nousi heti pois. Itkukin siinä alkoi, välillä raivosi, johon en reagoinut. Välillä taas itki lievää hätäitkua, jolloin otin syliin ja vein sänkyyn. Tätä menoa jatkui 2h, eli eilen nukuttamiseen meni yhteensä 3 tuntia... :girl_cry2:

 

Eikös sen kolmannen illan pitänyt olla vaikein?!?! :girl_mad: Nyt tässä mietin, et pitäiskö ottaa lahjonta kehiin ja vaikka piirtää paperille 5 laatikkoa ja kun niissä kaikissa on rasti (rastin saisi, jos nukahtaisi nätisti), niin saisi vaikka pienen leluauton tms... Vai mitä mä teen?!?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jatkanpas omaa tarinaani :)

 

6 iltaa siihen meni, että meidän poika alkoi nukkumaan itse. Kuudentena iltana tuli pari kertaa pois huoneestaan, ei itkenyt, ei raivonnut. Nostin heti takaisin sänkyyn (olin päättänyt, että nostan vaikka tsiljoona kertaa HETI takaisin, jos sen vaatii) ja sinne jäi! Menin puolen tunnin päästä katsomaan ja siellä pois nukkui pää jalkopäässä :) 7. ilta meni ilman takaisin nostoja ja sitä rataa on jatkunut :)

 

Otti se koville, melkein jo luovutin, mutta nyt on voittajafiilis :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jatkanpas omaa tarinaani :)

 

6 iltaa siihen meni, että meidän poika alkoi nukkumaan itse. Kuudentena iltana tuli pari kertaa pois huoneestaan, ei itkenyt, ei raivonnut. Nostin heti takaisin sänkyyn (olin päättänyt, että nostan vaikka tsiljoona kertaa HETI takaisin, jos sen vaatii) ja sinne jäi! Menin puolen tunnin päästä katsomaan ja siellä pois nukkui pää jalkopäässä :) 7. ilta meni ilman takaisin nostoja ja sitä rataa on jatkunut :)

 

Otti se koville, melkein jo luovutin, mutta nyt on voittajafiilis :)

 

Jee!! Kannatti taistella - onneksi olkoon voittajalle! :girl_dance:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Auttakee... Meillä 1,2v tyttö, joka nukahtaa hienosti itsestään (kiitos unikoulun). Maitopullo on jätetty kokonaan pois ja nukkuukin nyt hienosti koko yön. Ongelma on lähinnä se, että tyttönen herää aamulla liian aikaiseen ja selkeästi väsyneenä. Eli yleensä siinä puoli kuuden maissa alkaa kiukkuhuuto sängyssä. Käyn yleensä antamassa tutin, mutta sekin on nykyään jo suussa, kun kiukuttelu alkaa. Itku ei ole hätääntynyttä, vaan kiukkua (joskus paiskoo tuttia lattialle jne.). Itku myös yltyy, jos huoneessa käy, jos antaa kiukutella 30-60min, niin rauhoittuu uudestaan nukkumaan. Itse siinä ei tosin enää nuku, kun kuuntelee, että muuttuuko sävy hätääntyneeksi. Viikonloppuisin onnistuu, että annan tytön kiukuta sängyssä, kunnes nukahtaa uudelleen ja herää seitsemän jälkeen hyväntuulisena. Työaamuina se ei vaan onnistu, kun itse on noustava ennen seitsemää.

 

Nälkä ei ole ja viereen en enää ota, sillä sen jälkeen ei nuku kukaan. Nousee vaan istumaan ja poukkoilee ympäriinsä ja yrittää päästä takaisin uneen.

 

Päivisin nukkuu yhdet unet, n. 12-14. Iltaisin jaksaa valvoa reippasti ja nukkumaan menee yleensä 19.45. Nukkumaanmenon myöhästyttäminen ei ole auttanut, vaan herää aina samaan aikaan kiljumaan. Jos laitan taas aiemmin nukkumaan, niin kiukuttelu alkaa jo viideltä.

 

Uni on selkeästi vielä kesken ja aamu on lahkeessa roikkumista ja kitinää ja itkua.

 

Miten saisin unen jatkumaan vielä sinne seiskan pintaan - tai edes siihen saakka, että tyttö heräisi levänneenä, ei väsyneenä? Vinkkejä, kokemuksia?

Maitoa en enää ala antamaan, kun siitä on päästy jo kerran eroon helposti. Päivisin on selkeä rytmi ja tyttö syö reippasti ja isoja annoksia. Help.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heii... tänne KANNATTAA valittaa!!! girl_dance.gif

 

Nyt meillä herätään aamulla, mut ei itkuun, vaan jutteluun ja saattaa jopa nukahtaa jatkounille vielä itsekseen. Tänään en jaksanut vielä nousta 6.15 ja seuraava ääni kuuluikin vasta 7.30. Vallan mainiota! (olettaen, et tää pysyis näin....)

 

Suosittelenpa vielä ohimennen niitä yötutteja - mun ei nykyään tartte nousta antamaan itse tuttia, kun lapsi löytää hohtavan tutin itsekin sängystä. grin.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän poika täyttää ensi viikolla vuoden eikä vieläkään ole näkyvissä hyviä, rauhallisia yöunia ja mutkattomia iltanukutuksia. Meillä on ollut alusta saakka vaikeeta ja unikoulukin on käyty (isän pitämänä) 8kk iässä tuloksettomana. Siitä oli vain hetkellinen apu, mutta tällä hetkellä yöt on taas todella rauhattomia. Olen taas antanut pojan nukahtaa tissille, jos on nukahtaakseen, sillä nukutus kestää ikuisuuden. Tänään nukuttiin vaan yhdet tunnin päikkärit ja siitä huolimatta poika jaksoi 1,5h taistella illalla unta vastaan välillä ihan hysteerisestikin itkien, kun yritin nukuttaa omaan sänkyyn. Mikään keino ei tunnu toimivan ja nyt on yöt menny siihen, että poika nukkuu lähes koko yön meidän välissä ja saattaa olla keskellä yötä 1-3h hereillä pyörien ja touhuten. Siis ihan kun eläisi vastasyntyneen kanssa, sillä erolla, että yöimetyksistä luovuttiin unikoulun yhteydessä.

 

Mun kroppani on niin tottunut huonoihin öihin, etten juurikaan ole väsynyt päivisin. Mua kuitenkin harmittaa pojan puolesta, kun se ei saa unen päästä kiinni, ja onhan se rasittavaa itsekin joutua valvomaan keskellä yötä. Ja noi iltanukutukset kyllä ottaa mua päähän. Me ollaan yritetty kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, mutta mikään ei tunnu tehoavan paria viikkoa kauempaa.

 

Aina välillä vauvakuume pilkahtelee jossain taustalla, mutta tänäänkin mietin poikaa nukuttaessa, että en mä oikeasti ole valmis ryhtymään tähän rumbaan uudestaan ennen, kuin poika nukkuu kunnolla yönsä. Ja jos siihen sitten menee vaikka kolme vuotta, niin olkoon niin. Ajatus siitä, että mä raskauden takia väsyneenä yritän saada poikaa nukkumaan, kun itsekin haluaisin lepäämään ja rikkonaiset yöt pahoinvoinnin lisäksi tuntuu jotenkin turhan vaikealta. Pelkään, että mun pinnani kiristyy ihan liikaa ja sitten mä tiuskin täällä pojalle ja miehelle.

 

Mä olen niin kateellinen niille perheille, joiden lapset nukkuu hyvin. :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vau, Kippis, sulla on todellinen voittajatarina!

 

Meilläkin tuli "ongelmia" kun siirryttiin joitakin kuukausia takaperin isojen sänkyyn. Poika karkaili ja naureskeli varsinkin päiväunille mennessä. Ja lopulta, kun äiti pari kertaa oli nostanut takaisin sänkyyn ja hellästi pakottanut pojan siinä pysymään, niin itkun kera nukahtamiseen saattoi mennä tunti tai reilu tuntikin. Varsinaista unikoulua meillä ei ole koskaan pidetty, mutta nyt kun perheeseen on syntymässä toinen vauva alkoi ajatus siitä houkuttelemaan. Tällä hetkellä esikoinen nukahtaa sänkyynsä jo vähän paremmin, kiitos aikaisemman aamuheräämisen (joka meillä tarkoittaa ylösnousua JO klo 8 :D) ja säännöllisten iltarutiinien. Aikaa menee n. puoli tuntia, ja äiti tai isi on sängyn vieressä nukahtamisen ajan. Muuten luultavasti lähtisi harhailemaan huoneestaan, jos kukaan ei olisi "vahtimassa". Joskus kieltämättä tulee ajatelleeksi, että miksi totuttaa lapsi siihen.. mutta keräilen vielä hetken rohkeutta ennen kuin aloitellaan tuota unikoulua..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 2-vuotiaan tytön pinnis vaihdettiin jatkettavaan sänkyyn noin 2 viikkoa sitten. Ekana yönä nukahti itsekseen uuteen sänkyyn. Sen jälkeen oltiin mummolassa viikon verran ja kun sieltä palattiin kotiin niin pari päivää nukahti kiltisti päivä- ja yöunille omaan sänkyyn. Sen jälkeen onkin alkanut ihan mahdoton hulinointi enkä tiedä keinoja miten saada nukahtamaan...

 

Ongelmana on se, että tyttö vihdoin hokasi että sängystä pääsee itse poiskin joten sieltä kiivetään koko ajan alas ja juostaan ympäri alakertaa. Ennen sitä huutelee sängyssä istuessaan "Äiti tulee" niin kauan kunnes menen huoneeseen. Jos en mene niin tyttö tulee pois sängystä ja kiipeää yläkertaan portaita. Jos taas menen huoneeseen niin tyttö selittää että on joku hätä vaikka mitään oikeaa hätää ei oikeasti olekaan (olen vaan itse joskus sanonut että ei ole mitään hätää ja tästä tyttö on sitten keksinyt "verukkeen" saada minut huoneeseensa). Hulinointiin ei auta vaikka jäisin sängyn viereen istumaan ja silittelemään, laulaisin, yrittäisin rauhoitella antamalla tytön maata kainalossa meidän sängyssä jne. Lisäksi mä olen ainoa joka kelpaa ylipäätään viemään sänkyyn. Isi tuli yhtenä iltana jatkamaan tuota nukutusrumbaa ja tyttö veti sellaiset itkuraivarit, että haukkoi ihan henkeä. Vaikka tätä hulinaa ei ole vielä jatkunutkaan kuin vajaan viikon verran, niin tuntuu ärsyttävältä kun omaa aikaa jää käytännössä todella vähän. Tätä ennen tyttö nukahti pääsääntöisesti tosi helposti, joten ehkä sen vuoksi tää tuntuukin niin vaikealta kun ei ole tälläiseen tottunut.

 

Pitää vielä sanoa tähän, että sitten kun tyttö vihdoin nukahtaa niin nukkuu kyllä rauhallisesti aamuun asti. Mutta nuo nukahtamiset :girl_cry2:

Edited by Edith

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän syliin nukutettu poika, 1 v 7 kk, alkoi viime viikolla yhtäkkiä itkeä kovasti sylissä, osoitteli meidän makuuhuoneeseen ja hoki "kukkuu, kukkuu" eli halusi sinne nukkumaan. Ensin halusi meidän sänkyyn, mutta oli siinä pari minuuttia ja halusi omaan sänkyyn. Nostin sen sitten pinnikseen. Välillä poika olisi halunnut pois, välillä seisoi, kääntyili, höpötteli ja vaikka mitä, ja sitten puolen tunnin päästä nukahti sinne ihan itsekseen, ilman silittelyjä ja taputteluja. Ihmeiden ihme! Olin kyllä siinä vierellä koko ajan, makasin meidän sängyllä noin metrin päässä pinniksestä.

 

Joskus aiemmin yritettiin tuota omaan sänkyyn laittamista, mutta silloin seurasi vain hirveä itku ja parku, joten ehkäpä ajoitus oli nyt juuri oikea. Nyt kun tähän on ryhdytty, niin enää en aio palata syliinnukuttamiseen (paitsi jos lapsi on vaikka kipeä tms. eikä millään rauhoitu omaan sänkyyn), mutta hermoja tämä kyllä vaatii. Syliin poika nukahti yleensä noin vartissa, mutta tässä menee ainakin nyt alkuun selvästi enemmän aikaa.

 

Toisena iltana nukahtamiseen meni 1,5 tuntia, kolmantena vain 20 minuuttia, neljäntenä 2,5 tuntia (:hysteric:) ja eilen noin 50 minuuttia. Mulla on periaatteena että en itketä lasta, eli jos tulisi oikein iso itku niin ottaisin pojan syliin rauhoittumaan, mutta ei ole tarvinnut. Pientä hermostusta ja turhautumista selvästi välillä tulee, varsinkin toissailtana kun nukahtamiseen meni se 2,5 tuntia ja välillä poika olisi kovasti halunnut tulla pois sängystä, heitteli kaikki lelut pois, tuttikin lensi useaan kertaan jne. mutta sellaista hätäitkua ei ole tullut, ja tosiaan mä olen siinä vierellä koko ajan kuitenkin. Sitten kun nukahtaminen alkaa käydä vähän helpommin, alan miettiä pois huoneesta siirtymistä niin että lapsi nukahtaa yksin, mutta sillä ei ole mikään kiire. Tutistakin yritetään luopua ennen ensi kevättä/kesää ja toista vauvaa, mutta yksi askel kerrallaan... Kaipa tämä tästä. :girl_smile: Isojen poikien sänkyyn siirtämistäkin mietitään sitten jossain vaiheessa, mutta ei nyt ihan vielä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aina välillä vauvakuume pilkahtelee jossain taustalla, mutta tänäänkin mietin poikaa nukuttaessa, että en mä oikeasti ole valmis ryhtymään tähän rumbaan uudestaan ennen, kuin poika nukkuu kunnolla yönsä. Ja jos siihen sitten menee vaikka kolme vuotta, niin olkoon niin. Ajatus siitä, että mä raskauden takia väsyneenä yritän saada poikaa nukkumaan, kun itsekin haluaisin lepäämään ja rikkonaiset yöt pahoinvoinnin lisäksi tuntuu jotenkin turhan vaikealta. Pelkään, että mun pinnani kiristyy ihan liikaa ja sitten mä tiuskin täällä pojalle ja miehelle.

 

Mä olen niin kateellinen niille perheille, joiden lapset nukkuu hyvin. :girl_to_take_umbrage2:

 

 

Näin mäkin ajattelin, mutta vauvakuume kävi liian voimakkaaksi...

 

Meillä poika nukkui jostain 1v 3kk kerran kuussa koko yön, mutta 1v 6kk hän meni tarhaan, ja sen jälkeen noita koko yön nukkumisia ei olla suotu kuin yksi. Poika nukahtaa omaan sänkyyn (enemmän tai vähemmän tappelun kera), mutta aina herää keskellä yötä ja siirtyy meidän sänkyyn. Nyt keväällä pitäisi opettaa, että jatkaisi unta omassa sängyssä, kun me ei kaikki mahduta meidän sänkyyn, kun tämä pieni syntyy. Kauhulla kyllä odotan, koska tällä hetkellä, juuri pahoinvoinnin ja väsymyksen kanssa painiskelevana on tosi rankkaa ihan ilman mitään unikoulujakin. Mutta ehkä sitten sen "energisen keskiraskauden" aikana olisi sopiva hetki...

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huoh, keväällä muutettiin uuteen kotiin jossa poika sai oman huoneen ja uniongelmat loppui kuin seinään. Pinniksestä siirryttiin taaperosänkyyn kesällä kun mun maha alkoi olla esteenä nosteluun. Nyt kohta 2kk sitten alkoi illalla nukkumaan menon vastustua, eka sinne sänkyyn piti palauttaa pari kertaa ja aina vaan pidempää kesti. Pahimmillaan kestää kaksi tuntia kun palautin poikaa sänkyyn uudelleen ja uudelleen jonne mentiin aina itkien ja huutaen. Loppuraskaudessa olin niin väsynyt että kun mies lähti aamulla töihin, nappasin heränneen pojan kainaloon meidän sänkyyn jotta sain aamulla pari tuntia lisää unta. Tuosta ilmeisesti poika oppi että äidin ja isin sänkyyn saa tulla nukkumaan, koska nyt kuukauden aikana poika on kömpinyt meidän väliin satunnaisesti kerran kaks viikkoon aamuyöstä. Eilen heräsi yhdeltä jo ja tunnin taistelun jälkeen poika livahti omasta huoneesta meidän sänkyyn "omalle paikalle" eli keskelle hokien 'tähän tähän' ja siihen nukahti minuutissa. Ei raaskittu siirtää omaan sänkyynsä eli nukkui siinä loppu yön.

Illan huudot olen saannut lyhentymään viikon aikana lopettamalla huomion eli kun tulee sängystään, talutan takaisin katsomatta poikaa ja puhumatta. Kerran tai kaksi on pitänyt palautella ja itkien sinne sänkyyn jää. Tuo ei siis ehkä enään ole ongelma, illalla nukuttaminen. Mutta meidän väliin tulo alkaa olla ongelma. Mies ei nimittäin saa kunnolla nukuttua noina öinä/aamuina kun poika tulee väliin. Miten tuon saisi loppumaan? Olen aika varma että tuo aina vaan aiemmin viereen tulo johtuu siskostaan, kun on aamuisin huoneeseen tullessa huomannut että vauva on äidin kainalossa öisin. Olen koitannut tsempata siinä että jos yöllä on tarvinnut imettää, koitan pysyä hereillä ja siirtää vauvan sänkyynsä takaisin. Mutta olisikohan muita keinoja joita voisi kokeilla?

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Mä luin Sinkkosen kirjaa, jossa hän kävi läpi taaperon uhmaa. Hänen mukaansa lapsen pahin pelko on se, että hänet jätetään yksin, ja se onkin (melkein) pahinta, mitä lapselle voi tehdä. Eikö se sitten ole yöllä sama juttu?

 

Tätä minäkin olen miettinyt ja siksi ollaan jätetty unikoulut muutaman kokeilun jälkeen. Me ihan tosissamme yritettiin unikouluttaa 8kk iässä, mutta poika ei vaan oppinut itsekseen nukahtamaan, vaan itku jatkui ja jatkui ja lopulta itku alkoi jo siinä vaiheessa, kun alettiin tekemään iltahommia. Tulkittiin tämä niin, että poika alkoi pelkäämään nukkumaanmenoa ja sitä, että hänet jätetään yksin. Ne vanhanajan unikouluthan oli just sitä, että lapsi vaan jätetään huutamaan ja lapsi oppii, ettei kukaan tule, vaikka kuinka huutais. Ihan kamalaa! Nykyään unikoulussa huoneessa käydään vähän väliä, mutta ilmeisesti meidän lapsi ei ymmärtänyt, että äiti tulee aina ja on ihan lähellä, vaikka en häntä näekään.

 

Eksyin toisesta ketjusta tähän unikouluketjuun ja täällä olikin lohduttavia kirjoituksia. Meillä on 1v 2kk vanha poika, joka edelleen heräilee ja valvoskelee öisin, nukkumaanmeno illalla on vaikeaa. Toissayönä poika valvoi 3h, pyöri ja hyöri ja höpötti ja välillä vähän itkeskeli. Ei vaan saa unta, vaikka kuinka yritää. Meillä siis ongelma ei ole vaan siinä, että lapsi heräilee, vaan jos vähänkin liikaa virkistyy (eli ei mennä ihan heti viereen ja anneta tuttia ja laiteta makuulle, että nukahtaisi) niin jää hillumaan hereille pariksi, kolmeksi tunniksi. Tästä ketjusta sai kyllä sen kuvan, että tällainen yövalvominen lienee aika yleistä tämän ikäisillä. Onneksi meillä ei sentään huudeta yöllä, mutta pidetään kuitenkin äitiä hereillä. Meillä on nykyään varapatja toisessa huoneessa, että toinen vanhemmista voi mennä sinne tarvittaessa nukkumaan. Pojan pinnis on meidän makkarissa, koska väsyin lastenhuoneessa juoksemiseen ja poika tosiaan ehtii virkistyä liikaa, ennen kuin ehdin viereen.

 

Pojan nukkuminen on alusta saakka ollut huonoa. Ajoittain on viikon-kahden jaksoja, jolloin nukutaan hyvin, eli herätään kerran-kaksi yössä. Ne loppuu aina yhtä nopeasti kuin alkavatkin. Nämä uniongelmat on tosi kuluttavia, mutta olleen tultu siihen tulokseen, etä me ei voida asialle mitään (kaikkea on yritetty), joten on vaan järjestettävä asiat niin, että elämä on kaikille mahdollisimman mutkatonta. Poika siis nukkuu meidän lähellä, koska on siinä rauhallisempi ja mun ei tarvitse rampata toisessa huoneessa, joten en itsekään virkisty tuurhaan liikaa yöllä. Usein otetaan poika meidän väliin, jo ei omassa sängyssä rauhoitu. Näin siis mennään niin pitkään, kuin tarve vaatii. Ei jakseta enää stressata siitä, että muiden samanikäiset nukkuu omassa huoneessaan ja läp yön. Kyllä meilläkin vielä joku kaunis päivä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä on nyt vähän ot-viesti, koska ei käsittele unikoulua, mutta laitan tämän kuitenkin tänne.

 

Meidän poika, 1 v ja 8 kk, nukkuu edelleen suurimman osan yöstä aina meidän välissä. Mua ahdisti ja stressasi tuo jossain vaiheessa ihan hirveästi, kunnes aloin miettiä, että miksi mä siitä oikein ahdistun. Toki yöt on välillä vähän levottomia kun poika pyörii ja kääntyilee unissaan, mutta jos toinen vaihtoehto on se, että se herättää meidät itkemällä omassa huoneessaan monta kertaa yössä ja sitä pitäisi käydä vähän väliä rauhoittelemassa, niin valinta ei ole vaikea. Meidän poika nyt vaan ei ole yksi niistä tapauksista jotka nukahtaa illalla yksikseen ja herää aikaisintaan aamukahdeksalta iloisesti hihkuen omasta huoneestaan. Tämän kun olen hyväksynyt, niin on helpottanut. Eiköhän me joku toimiva nukkumisjärjestely saada aikaan toisen vauvankin synnyttyä. Nukutaan miten nukutaan, kunhan nukutaan! :girl_smile: Uskon kyllä, että meidänkin lapset vielä jossain vaiheessa nukkuu yönsä heräilemättä omassa huoneessaan, mutta sen aika nyt vaan ei ole vielä eikä tarvitse ollakaan. Sitä odotellessa nautin öisistä unihalauksista, kainaloon könyämisistä ja unisesta tuhinasta. :lipsrsealed: (Ja kärsin tilanahtaudesta, puutuneista käsistä ja katkonaisista unista :girl_wink:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tervehdys,

 

Pakko oli rekisteröityä tänne sisään ja toiv. saisin jotain apuja. Vaimo alkaa olee niin väsynyt, että ei itse jaksa

kirjoitella palstoille.

 

Elikkäs meidän tyttö 1,3kk on todella huono nukkuja, on aina ollut. Unikouluja on pidetty, mutta mitään pidempi aikaista

apuja ne eivät ole tuoneet. Normaali yön seuraavanlainen: Tyttö nukahtaa klo 20-20.30 todella hienosti omaan sänkyyn

ilman tuudittelua. Ensimmäinen herätys klo 22-00, ja tyttö saadaan nukahtamaan kun käydään painamassa takaisin sänkyyn.

Toinen herätys on yleensä 02 ja sitten valvotaankin pari kolme tuntia, yleensä tässä on mukana huuto- ja kiljumiskonsertti, että

varmasti naapuritkin heräävät. Yleensä vaimo ottaa tytön viereen nukkumaan, kun ei rauhoutu muuten. Itse olen nukkunut arkisin

toisessa huoneessa, että jaksaa ees jotenkin käydä töissä.

 

Nyt joulun jälkeen päätimme, että tyttö laitetaan omaan huoneeseen. Alku menikin hyvin ja nukkui parina yönä klo 03 asti heräämättä.

Takapakkia tuli samantien ja nyt on nukuttu sitten parin tunnin pätkissä ja viime yönä oli valveilla 4h, kunnes nukahti äitinsä viereen.

 

Tyttö syö tuttia öisin, mutta en usko että tästä nämä heräämiset johtuu. Muuten ei tuttia anneta. Ollaan kyllä annettu rakkautta ja hellyyttä

niin paljon kuin mahdollista, päivisin on kuin itse enkeli. Alkaa vaan nyt tuntua, että molempien voimat alkaa loppua. Itsekään en saa nukuttua vaikka on korvatulpat, kun aloittaa kiljumisen.. en voi ymmärtää miten siitä herttaisesta tytöstä lähtee semmoinen ääni :) Ne yölliset raivokohtaukset on tosi raskaita ja nukkumaan sitä ei saa mitenkään.

 

Anteeksi, jos oli sekava viesti. Toivottavasti tulee kommentteja, miten te olette saaneet taaperonne nukkumaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ En voi kuin osoittaa vertaistukea, sillä meillä on aivan samanlaista: mies nukkuu arkiyöt työhuoneessa, jotta jaksaa käydä töissä, ja minä nukun pojan (1 v. 2 kk) kanssa makuuhuoneessa. Nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta pahimmillaan aloittaa heräilyn jo tunnin kuluttua ja viimeistään parin tunnin kuluttua, kun minäkin menen "nukkumaan". Viimeistään kello 1 on otettava viereen ja imetettäväksi, muuten huutaa vaikka pari tuntia putkeen. Jos myöhemmin yöllä tai varhaisaamusta ei lykkää heti ensimmäisen kitinän kuuluessa tissiä suuhun, saattaa poika virkistyä niin, että lähtee parisängystä itkien seikkailemaan muualle asuntoon. Juu ja poikahan ei ole vielä kertaakaan elämänsä aikana nukkunut täysiä yöunia. Kerran on rokotuksen jälkeen nukkunut seitsemän tuntia ja pari kertaa muulloin viisi tuntia. Yö- tai muustakaan vieroituksesta ei meinaa tällä hetkellä tulla mitään, kun minä ja mies olemme niin helvetin uupuneita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Tossavainen viestistäsi.

 

Meillä tyttö on nukkunut ehkä 5 kokonaista yötä heräämättä, joten on päästy edes vähän nauttimaan. Tossa noin pari kuukautta sitten oli hyvä vaihe, jolloin herätyksiä oli 1-2 yössä, kunnes se repsahti flunssan aikana taas todella hulinaksi. Olisi kiva tietää mistä se kiljuminen ja huutaminen johtuu, eikä tahdo oikein rauhoittua mitenkään.. vaikka ottaa syliinkin. Käytettiin lääkärissä varmuuden vuoksi ja otettiin verikokeet, tarkistettiin korvat, kurkku, kuunneltiin keuhkot... kaikki kunnossa. Ja vielä se kun tyttö on niin hyvätuulinen ja reipas päivisin. Nukkuu myös hienosti päiväunet n. 1,5 -2,5 omassa huoneessaan. Päivärytmit ja -rutiinit pidämme samanlaisina, koska niiden vaihtelu yleensä vaikuttaa heti nukkumiseen. Tosin nyt viime aikoina on ihan sama miten tehdään, kun yöt on yhtä painajaista. Kiinnostaisi tietää joko Sorelliina poika nukkuu? kuulosti niin samalta kuin mitä meillä on ollut.

 

Nyt pakko lähteä kokeilmaan josko ehtisi nukahtaa ennen yöhulinaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on nyt 11-kuinen poika ja yöt melkoista hulinaa. Meillä myös aiemmin valvoskeltiin pitkiä aikoja öisin ennen kuin alettiin ottaa poikaa yöllä viereen. Nyt siitä onkin tullut sellainen tapa, josta ei meinata enää päästä eroon. Haluttaisiin, että poika nukkusisi omassa huoneessaan, koska vieressä kieppuu välillä ihan mahdottomasti.

 

Aloitettiin reilu viikko sitten "iltaunikoulu" ja poika on nyt oppinut aika kivasti nukahtamaan yksin omaan huoneeseen. Toivottiin sen auttavan poikaa nukahtamaan myös yöllä itsekseen omaan sänkyyn, mutta se ei taida onnistuakkaan ennen kun vallan lopetetaan se viereen ottaminen. Suunnitelmissa on siis pitää unikoulua myös yöllä kunhan saisi voimia vähän kerättyä. Tuo "iltaunikoulu" tehtiin siten, että jätetiin poika yksin omaan huoneseen, mutta mentiin heti käymään, kun hän alkoi itkeä. Poika itki yksin siis ehkä 10-30 sekuntia kerrallaan. Toisena iltana itkeminen ei enää ollutkaan hysteeristä eikä niin usein enää tarvinnut käydä. Uskon ettei pojalle tuosta mitään traumoja tullut vaan oppi tajuamaan, ettei ole mitään hätää sängyssään ja jos hätä tulee ja alkaa itkettään niin äiti/isä tulee kyllä heti. Tuota samaa menetelmää olisi tarkotus sitten joskus öihinkin käyttää ja toivottavasti se auttaa.

 

Me ollaan käyty näiden uniongelmien takia keskusäitiysneuvolan infossa ja meillä kotona on käynyt kaupungin unikouluun erikoistunut perhetyöntekijä. Voin tähän kirjotella jotain, mitä niistä on jäänyt mieleen jos niistä joku vaikka saisi apua. Tuolla neuvolassa annettiin huomattavasti hellempiä neuvoja kuin mitä tuon perhetyöntekijän unikoulu olisi ollut.

 

Neuvolantädin vinkkejä:

- Yöimetyksen pois.

- Nukkuun ei saisi mennä heti maidon juonnin jälkeen vaan siinä välissä pitäisi vähintään käydä pesulla ja vaihtamassa yöpuku.

- Yrittää saada lapselle leimattua turvalelu, joka auttaa sitten yölläkin nukahtaan. Tuota lelua kannattaa leimata pitämällä sitä mukana imetyksessä ja muissa hellissä ja rauhallisissa hetkissä.

- Iltasin tehdään aina samat asiat samassa järjestyksessä ja suht samaan aikaan, että lapsi osaa ennakoida nukkumaanmenoa.

- Laittaa tutti nauhalla kiinni yöpukuun, josta lapsi oppii sen itse löytämään yöllä ja laittamaan suuhun.

 

Perhetyöntekijän unikouluohjeet:

- Yöimetykset pois.

- Joka päivä pitäisi ulkoilla.

- Päivissä mahdollisimman tarkka rytmi ja jos pitää unikoulua, niin pitäisi 2 viikkoa olla todella tarkka rytmi ja kaikki kyläilyt ym. sen aikaa poissa, että lapsi oppii kunnolla uudet tavat.

- Illalla tarkasti tehdään samat asiat samassa järjestyksessä. Sänkyyn laitettaessa sanotaan aina samat sanat (esim. hyvää yötä, aamulla nähdään)/lauletaan sama laulu/soitetaan sama laulu soittorasiasta tms. ja laitetaan lapsi samaan asentoon.

- Kun lapsi illalla/yöllä alkaa itkemään, käydään siellä nopeasti, odotetaan 2 min ja käydään nopeasti, odetetaan 5 min ja käydään nopeasti, odotetaan 10 min ja käydään nopeasti, odotetaan 15 min ja käydään nopeasti sen jälkeen aloitetaan alusta 2 min, 5 min jne. Yöllä ei puhuta mitään, kun lasta käydään katsomassa.

 

Meille ei noista neuvolan neuvoista ollut juuri apua, mutta tuo perhetyöntekijän unikoulu taas tuntui turhan rajulta, joten sen takia päädyttiin tuohon meidän omaan hellempään unikouluun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia vinkeistä :)

 

Eilen päätettiin, että minä hoidan nukutuksen ja yölliset heräämiset. Tämä oli helppoa, kun olin nukkunut suhteellisen hyvin edellisenä yönä. Ajattelin, että valvon vaikka sinne klo 06 asti ja tyttöä ei omasta huoneesta siirretä pois, eikä muitakaan palveluita tarjota. Rouvalle sanoin, että saa nukkua sinne 06 asti ja sit tehdään vaihto. No tyttö nukahti aika hyvin klo 20.30, mutta heräsi huutelemaan 22.30 ja aika kiukkuseina seisoskeli sängyssään ja protestoi. Tässä vaiheessa vielä vaimo oli hereillä ja ehti ensimmäiseksi hyssyttelemään, mutta ei rauhoittunut.. tehtiin vaihto ja laskin tytön rauhallisesti mutta kumminkin vahvalla otteella makaamaan, tutti suuhun ja pitelin kädelläni takapuolen kohalta että ei pääse nousemaan. Noin 5min jakso tapella vastaan kunnes luovutti ja nyyhkytti muutaman minuutin. Sanoin vain, että nyt on yö ja nyt nukutaan. Istuin sängyn laidalla vielä muutaman minuutin, kunnes tyttö nukahti suhteellisen tyytyväisenä (?). No ajattelin, että kohta se sama rumba jatkuu mihin ollaan totuttu, niin en ees yrittänyt nukkua vaan lueskelin viereisessä huoneessa. Yö läheni puoltayötä ja ei ollut kuulunut pihaustakaan tyttäremme huoneesta. Ajattelin, että no nukutaan tai torkutaan tässä siihen asti kunnes meteli taas alkaa.

 

Klo 02.30 tyttö heräsi ja aloitti kiljumisen. Nopeasti menin huoneeseen ja siellä se istuskeli ja kiljui. Laskin makuuasentoon ja käsi taas selän/ pepun kohdalla ja vähän hyssyttelyä.. huuto muuttui itkuksi joka loppui parin minuutin kohdalla. (Ainiin molemmilla kerroilla myös peittelin tytön.) Nostin käden pois ja istuin vielä sängyn laidalla. Tyttö nukahti ihan kivasti, mutta ajattelin vielä olla valmiudessa huoneessa jos havahtuisi. Seisoskelin oven suulla 10min ja sit menin pois. En viitsinyt alkaa nukkumaan, koska se herätys on hirveää jos juuri on itse nukahtamassa, joten ajattelin valvoa. Puoli viiteen asti valvoin ja ajattelin, että nyt taitaa kyllä tyttö nukkua aamuun. Annoin itselleni luvan nukahtaa. Heräsin klo 08 ja kävin kurkkaamassa miten jaksetaan. Tytär oli juuri herännyt omasta sängystään hyväntuulisena mutta vähän ihmetellen. Vaimo kiitteli kovasti menestyneestä yöstä.

 

Elikkäs yö meni todella hyvin. Toivottavasti ei tule ensi yönä heti takapakkia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnittelut Mikaelille hyvästä yöstä! Miten teillä on tuon jälkeen mennyt?

 

Lintun unikoulu kuulosti myös hyvältä. Meillä ei poika lopettanut itkua noin helposti ja siksi pidin sitä meillä huonona vaihtoehtona. Teillä näyttäisi menevän paremmin. Onko teillä ollut suunta parempaan päin vielä?

 

Kovin tuntuu olevan yleistä tämän ikäisille tuo yövalvoskelu. Meillä poika ei sentään itke yöllä, mutta pitää meitä hereillä touhuamisellaan. Aloitin eilen jälleen kerran nukutuskoulutusta, kun ei enää vanhat keinot tepsi. Olen tässä muutaman kuukauden nukttanut pojan viereeni meidän vanhempien sängyssä ja se on mennyt ihan suhteellisen hyvin. Nyt se ei kuitenkaan enää onnistu, sillä poika lähtee karkuun, eli yrittää kiivetä sängystä alas ja mennä leikkimään. Sylissäkään ei pysy, vaan kiemurtelee pois. Illat on myös ollut aikamoista itkemistä. Pojalla on myös sellainen tapa, että tunkee kättään mun puseron sisään ja koittaa nipistellä ja räpeltää siellä. Imetyksestä jäänyt tämmöinen läheisyyden kaipuu. Imetys tosin loppui jo pari kuukautta sitten, mutta tuosta tavasta ei olla päästy eroon. Unilelua tuo ei ole huolinnut, vaan aina viskaa lelun pois. Eilen sitten pistin pojan sänkyynsä ja päätin, että en nosta sieltä pois. Hirveä huutohan siitä tuli, mutta keinot on niin vähissä, että tuo on ainoa vaihtoehto. Olin koko ajan vieressä, lauloin ja paijasin ja koitin rauhoitella. Aina välillä poika rauhoittuikin ja touhusi hetken pehmoleluilla. Halattiin ja suukoteltiin ja laitoin aina makuulle ja lopulta lapsi rauhoittui ja nukahti. Tunti siihen meni, mikä on vähemmän kuin edellisinä iltoina. Usein on nukutus kestänyt kaksikin tuntia. Enää en jätä poikaa yksin huoneeseen itkemään, se tuntuu niin kurjalta. Mutta ehkä hän oppisi vähitellen jäämään omaan sänkyyn ja ymmärtäisi, että se on turvallinen ja hyvä paikka nukkua ja äiti on kyllä vieressä.

 

Tsemppiä kaikille uniongelmien kanssa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on nyt nuo iltanukahtamiset aika hyvällä mallilla. Ei poika vieläkään sinne jää heti kun hänet viedään vaan muutama kerta pitää käydä, mutta ajallisesti siihen ei mene kuin joitain minuutteja. Eilen oli tosin aika katastrofaalinen ilta, mutta toivon että se oli poikkeus ja johtui eilisestä kyläilyretkestä ja pojan nukkumisesta autossa kotimatkalla.

 

Meillä on nyt ilmennyt uusi ongelma, poika ei enää yöllä meinaa rauhoittua isänsä kanssa ollenkaan vaan minun pitäisi aina mennä. Mun kanssa poika kyllä rauhottuu aika kivasti (kunhan pidän kättä mahalla), mutta millään en jaksaisi joka kerta käydä siellä. Poika on viime öinä otettu sitten väliin nukkumaan siinä vaiheessa, kun en jaksa enää hänen huoneessaan rampata. Vähän heikolta siis edelleen vaikutta se, että poika lähiaikoina nukkuisi koko yön omassa sängyssään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla palaa pinna näihin nukuttamisiin!

 

Meidän 1v9kk tyttö nukkuu omassa huoneessaan sängyssä ilman laitaa. Kun vaihdettiin pinniksestä tuohon, eka kuukausi meni ok, mutta on todellakin keksinyt sen, että voi itse tulla sieltä pois. Nukahtaminen kestää pääsääntöisesti tunnin, ja sinä aikana ei vanhempi saa kyllä tehtyä juuri mitään muuta eli oma aika on todella vähissä. Iltasadun aikana saattaa olla jo todella väsynyt ja kun valot himmennetään ja laulan laulun ja lopulta jään hiljaa viereen istumaan, vaikuttaa niin kuin olisi jo unessa (tässä kohti ehkä 15min mennyt), mutta sitten yhtäkkiä alkaakin hirmuinen hilluminen, selittäminen ja kääntyily. Kättä tai sormea hipelöisi koko ajan, mutta se tuntuu musta todella ahdistavalta ja haluaisin myös, että oppii nukahtamaan ilman sitä!

Sitten aloitetaan yleensä se, että sanotaan hyvää yötä, ollaan lähellä jos tulee hätä jne. ja mennään huoneesta pois. Itkua ei tule (mikä on kai sekin jo voitto) mutta edelleen, monen kuukauden jälkeenkin nousee sängystä sata kertaa, tulee ovelle ja huutelee isii, äitii ja ties mitä. Sitten kun on uuvuttanut itseään 30-45 min tällä rumballa, nukahtaa yleensä vasta sitten, kun jää taas hetkeksi istumaan vierelle. Mutta mun pää ei kestä sitä, että istuisin siellä joka ilta tunnin. Onneksi mies on ruvennut hoitamaan nukutuksia myös, mutta ei homma ole siitä juuri parantunut. Kyllä kai tämä murrosikään mennessä ohi menee, mutta olenko minä vielä järjissäni silloin, ihmettelen vain...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pojalla on ilmeisesti suolisto-oireinen maitoallergia ja mahdollisesti siitä johtunut refluksi, mikä selittäisi nämä yölevottomuudet ja -imetykset, on siis kaivannut imetystä huonoa oloaan helpottamaan. Olemme kohta pari viikkoa olleet kumpikin maidottomalla ruokavaliolla, ja lisäksi aloitimme viikko sitten unikoulutuksen niin, ettei lasta nukkumaanmenon jälkeen palvella mitenkään ennen aamuviittä. Pojan pinnasänky on makuuhuoneessamme, mutta omassa nurkkauksessaan, ja huoneessa on yövalo, jotta hän havahtuessaan näkee meidät. Pisimmillään hän on huutanut istuallaan tai seisaallaan vartin ennen kuin on käynyt uudestaan makuulle ja jatkanut unia, mutta usein huuto loppuu alle minuutissa, ja me miehen kanssa nukumme tai ainakin teeskentelemme nukkuvaa. Jos kello on pojan havahtuessa huutamaan yli viiden, otan hänet heti pinnasängystä parisänkyymme imetykselle ja jatkamaan uniaan 2-3 tunniksi. Huutoa saamme kuunnella 1-4 kertaa yössä, mutta heräilyt näyttäisivät sekä harvenevan että lyhenevän koko ajan.

 

Vaikka lasta on nyt tällä tavoin huudatettu, se ei ole heijastunut hänen käytökseensä päivisin, eikä reilusti yli vuoden ikäisen kai pitäisi tästäkään menetelmästä enää traumatisoitua - varsinkaan, kun hän ei ole yksin pimeässä. Tietysti on eri asia, jos lapsi huutaa aivan paniikissa tai kipuitkua, mutta poikamme huutelut ovat vaativaa kiukkuitkua, eli hän huutaa tissin ja muiden yöpalveluiden perään. Katsellaan nyt, miten monta viikkoa menee, ennen kuin hän oppii jatkamaan aamuyöllä uniaan nousematta ylös huutamaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on yöt menneet ihan mahdottomiksi. Esikoinen on vähän reilu 1v 4kk. Tasan kaks viikkoa sitten muutettiin ja eka viikko uudessa kodissa ja uudessa omassa huoneessa meni ehkä turhankin hyvin ja nyt viikon verran yöt tuntuu vaan huononevan yö yöltä.

 

Päikkäreille ja yöunille nukahtaminen sujuu ongelmitta (noikin oli tosin yhtä tappelua vielä muutama päivä sitten); tyttö kiipeää itse sänkyynsä, mä menen sängyn viereen lukemaan ja tyttö nukahtaa viidessä minuutissa sen kummempia tappelematta. Päikkäreiltä herätään parin tunnin kuluttua (eli päikkärit nukutaan normaalisti), yöunet onkin sitten toinen asia. Esim. eilen illalla tyttö nukahti noin 19.30 ja nukkuin hienosti 23 asti. Tyttö heräsi karjuen ja kävin tassuttelemassa uneen. Ehdin olohuoneeseen ja just istumaan, kun huuto alkoi uudestaan. Menin takas tytön makkariin ja koitin tassutella, sama toistui uudestaan. Seuraavalla kerralla koitin jäädä istumaan sängyn viereen sanomatta sanaakaan, kattomatta tyttöön päin - ei onnistunut. Vaikutti vähän siltä, ettei tyttö uskalla enää nukahtaa uudestaan kun tietää ettei äiti olekaan siinä vierellä, kun seuraavan kerran avaa silmänsä.

 

Menin huoneen ulkopuolelle, kuiskasin ovelta "Nyt on yö ja nyt nukutaan, kaikki on hyvin ja äiti on tässä lähellä". Sitten se alkoi, ramppaaminen pois sängystä ja huoneesta. Kävin moneen otteeseen laittamassa tytön takas sänkyynsä, peittelin, toivotin hyvät yöt ja lähdin huoneen ulkopuolelle. Tätä toistettiin MONTA kertaa ja ilmeisesti tyttö alkoi turhautumaan, kun alkoi itkemään. Puoli kahdelta tein "majan" itselleni huoneen lattialle ja vielä reilun tunnin ajan jouduin käydä laittamassa juttelevan ja kikattelevan tytön takaisin maate. Nukahdin itsekin jossain vaiheessa ja nukuttiin aamukasiin asti - äiti selkäsärkyisenä ja kiukkuisena, tyttö hymyilevänä ja tyytyväisenä.

 

Meillä siis nukuttiin ennen muuttoa meidän vanhempien kanssa samassa huoneessa ja silloinkin heräiltiin öisin, tosin vaan kikattelemaan ja juttelemaan (itkuista ei tietoakaan). Muuton yhteydessä siis siirrettiin tyttö omaan huoneeseen (edellisessä asunnossa ei ollut sitä mahdollisuutta, kun ylimääräisiä huoneita ei ollut).

 

Multa alkaa keinot loppumaan, viereen en tahdo opettaa nukahtamaan (olis ehkä se helpoin vaihtoehto tässä vaiheessa) enkä ottaa enää takas meidän huoneeseen, kun toinen lapsi syntyy minä hetkenä hyvänsä. Olo on täysin epäonnistunut, miksen mä saa omaa lastani nukahtamaan ja miksen mä osaa antaa turvaa myös yöaikaan? Miksi mun lapsi huutaa öisin hysteerisesti ja selvästi pelokkaana?

Edited by Edwina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now