Charlize

Saunaan - koska ja miten

31 posts in this topic

Minkä ikäisenä aloititte tenavan mukaanottamisen saunaan ja millä tavoin se on teillä onnistunut ? koko perhe yhdessä vai....ja miten lapsi on viihtynyt saunareissulla, siis saunomisen ja kylpemisen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä neiti on saunonut alle puolivuotiaasta (muistaakseni ekan kerran saunoi itsenäisyyspäivänä 2010 eli oli silloin 4,5kk). Aluksi otettiin kylpyamme puolilleen vettä ja neiti istui siinä jonkun kylpykirjan kanssa ja leikki vedellä (ja me kaadettiin päähän vettä ettei liikaa kuumentunut). Saunomisen kesto oli silloin alle 5min. Alussa amme oli alemmalla portaalla (siinä missä itse pidämme jalkoja) ja joskus ehkä 10kk tienoilla nostettiin sitten ihan ylälauteille. Ja nykyään joskus tyttö tulee saunan lauteille ihan meidän kanssa ja päähän kaadellaan edelleen vettä (ja annetaan mukista vettä juotavaksi). Yleensä saunominen menee näin: Mies lähtee ensin yksin suihkuun ja saunaan, hetken aikaa yksin saunottuaan kutsuu mut ja tytön mukaan. Kun tyttö on saunonut noin 5-10min menee mies vielä suihkuun ja nostetaan tyttö suihkuttelemaan myös (tai ammeeseen). Minä saunon siinä välissä yksin. Kun suihku on tyhjä niin mä meen suihkuun ja mies siis lapsen kanssa pois laittamaan vaippaa ja vaatteita (yleensä sitten siitä iltapalalle ja muihin iltatouhuihin).

 

Meillä tyttö on aina tykännyt vedestä ja samoin saunan lämmöstä. Joskus pelästyi vähän saunan pimeyttä, mutta se kesti vaan pari kertaa.

Edited by a_paradise_79

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noin puolivuotiaasta on meilläkin saunottu. Pari päivää sitten (7,5 kk) laitoin ihan varovasti ekan kerran löylyä kun tiiperö oli mukana, semmosen ehkä kaksi tippaa niin että isompi juttu oli se ääni. (Alle vuoden ikäisille ei suositella löylynheittoa ollenkaan, joten ei sen enempää laitettu.) Löylyssä ei tietenkään olla vauvan kanssa montaa minuuttia kerrallaan. Siellä vauva istuu tai makailee mahallaan ylälauteella, joskus itekseen ja joskus aikuisen sylissä. Suihkuhuoneen lattialla (lattialämmitys) tykkää myös makailla mahallaan ja leikkiä vedellä. Kunhan oppii istumaan tukevammin pääsee varmaan pesuvatiin istumaan, niinku itseänikin on pienenä saunassa pidetty.

 

 

Ei ole mitään systeemiä vielä kehittynyt, millä viedään saunaan, samalla viedään kun mennään itekin, vauvan tavallisena iltakylpyaikana. Toinen vanhempi käy sitten pukemassa ja syöttämässä ja viemässä petiin joko oman saunomisensa jälkeen tai välissä, kun vauva kyllästyy touhuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyttö oppi istumaan 6kk iässä ja siitä lähtien on sillon tällön käynyt saunassa. Noin vuoden iästä on alkanut säännöllisesti käymään ja löylyäkin heitetty :) Mä en hirveemmin tykkää saunomisesta niin tyttö käy isin kanssa. Heti kun kuuleekin sanan sauna niin yrittää alkaa housuja kiskomaan pois :grin: Mä yleensä riisun tytön ja sitten neiti kantaa erittäin ylpeenä oman kylpytakkinsa kylppäriin. Noin vartin verran saunareissu kestää ja välissä käyvät suihkussa "vilvoittelemassa". Lopuksi mies tuo tytön mulle ja menee vielä jatkamaan saunomista. Näin homma toimii hyvin :) Joskus kokeiltiin koko porukalla käymistä, mutta se ei meillä toiminut. Tytöllä on sen verran eroahdistusta, että lähtee kyllä pois mun luota, mutta ei kestä jos näkee mun poistuvan.. Eli kun yhdessä saunottiin ja mä lähdin edeltä peseytymään niin tuli hirvee huuto..

Tyttö ei vielä puhu, mutta sauna sanoo "tsss" :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ollaan miehen kanssa molemmat saunan ystäviä ja tykätään saunoa kunnolla ja hartaasti. Itse haluaisin että mennään koko porukka yhdessä saunaan, mutta mies on vielä sitä mieltä että se menisi ' säläämiseksi' joten men teemmme näin:

 

vien pojan, 1v 4 kk, saunaan, lauteilla mulla on amme jossa on vesileluja, joten poika viihtyy ihan hyvän tovin siellä ja löylyäkin napataan aikalailla.Sitten normaalit pesut pesuhuoneen puolella .Isä tulee sitten hakemaan pojun ja vie sisälle kotiin ( meillä on nimitttäin sauna ulkorakennuksessa ) ja pukee tämän yöpukuun. Minä jään sitten saunomaan vielä.

 

Olen sillä kannalla että perheen olisi kiva yhdeessä saunoa, mutta toisaalta saa rauhassa olla saunassa ja mulla on vielä se että haluan saunan jälkeen tehdä itselleni kasvohoidot ja naamiot :girl_dance: kaikessa rauhassa ja tämä on mahdollista koska isä on tullut pojan kanssa aiemmin sisälle ja leikkii vielä sillä aikaa pojun kanssa.

Kasvonaamion :girl_wink: jälkeen äiti sitten syöttää pojan ja isä lähtee saunaan.

Edited by Charlize

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan saunahulluja. Poika taisi olla 2,5 kk kun se istui hetkisen puolilämpimässä saunassa alimmilla lauteilla isänsä sylissä. Siitä sitten pikku hiljaa totuteltiin, mutta poika on kyllä ollut luontainen saunoja pienestä pitäen. Pieniä löylyjä alettiin heitellä varovaisesti varmaan jossain 5 kk:n tietämillä. Heti istumaan opittuaan lapsi istui meidän välissä lauteilla pesuvannassa. Nykyään (1v 5 kk) hän istuu lauteilla jo kuin vanha tekijä, ei ole moksiskaan löylyistä ja nauttii aivan hulluna! Saunotaan 2-3 kertaa viikossa, pojalla on aina mukana oma nokkamuki jossa raikasta vettä, paitsi lauantaisin saa pillimehun kun vanhemmatkin juo lauteilla omia oluitaan :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä aloiteltiin saunassa käyminen joskus puolen vuoden iässä ja niinkuin monella muullakin, kylpyamme mukaan ja lelut. Löylyä ei aluksi heitelty ja lämpöäkin oli vähemmän kuin normaalisti. Mennään koko perhe ja sitten vähän tilanteen mukaan toinen pesee nopeasti ja lähtee muksun kanssa pois ja toinen saa jatkaa kovemmilla löylyillä ja pitemmän kaavan mukaan.

 

Sama kuvio toimii edelleen, tosin tyttö tykkää käydä saunassa vaan heittämässä meille löylyä ja sitten haluaa kylpeä ammeessa pesuhuoneen puolella. Välillä piipahtaa taas saunaan ja sitten kylpemään. Meillä on siis lasinen saunan ovi, joten näköyhteys pieneen kylpijään on koko ajan.

 

Saunomisen mainitseminen saa kyllä yleensä neidin riisumaan vaatteensa saman tien, mutta tosiaan tykkää enemmän siitä kylpyhetkestä eikä niinkään saunomisesta. Uimahallissa käydessä ei esimerkiksi halua saunaan lainkaan, koska hallien saunat tuntuvat olevan yleensä aivan liian kuumia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me otettiin tyttö mukaan saunaan kun hänellä oli ikivää vuoden verran. Oltiin tytön kanssa ihan ala lauteilla ja tyttö istui ammeessa. Tyttö ei oikein pitänyt kiukaan suhisevasta äänestä. Ei olla tuon jälkeen käyty uudestaan, ehkä pitäisi katsoa että mitä nyt tuumaisi. Tytöllä ikää nyt 1v2kk.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä neidit tulivat saunaan mukaan, kun olivat täyttäneet vuoden. Mutta eipä ole koskaan siellä viihtyneet kuin muutaman sekunnin :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mekin alettiin ottaa poika mukaan saunaan sen jälkeen kun täytti vuoden. Poika jaksaa istua saunassa ehkä vajaan minuutin ja sen jälkeen on pakko päästä touhuamaan suihkutiloihin oman ammeen kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö oli ekan kerran saunassa käväisemässä noin 8kk:n ikäisenä, ihan vain ison puusaunan "pesuosassa" käväisi huuhtoutumassa. Kunnolla saunaan pääsi 10kk:n iässä, ensin istui sylissä alalauteella noin pari kolme minuuttia, pelkäsi vähän löylyn sihinää, mutta seuraavalla kerralla noin viikon kuluttua tykkäsi jo kovasti ja nykyään haluaa läträtä vedellä ja tutkiskella löylykauhaa. Tyttö on nyt vuoden ja pääsee saunaan max. kerran viikossa ja yleensä pari kertaa viitisen minuuttia alalauteella. Saunassa on lämpötilaa noin 60-65 astetta ja löylyä heitetään ihan vähän vain.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika alkoi käydä saunan alalauteilla hetken ajan lämmittelemässä jo 3 kk iässä vauvauinnin päätteeksi. Tämän jälkeen on otettu poikaa alalauteille aina mukaan saunomaan. Poika on toisen aikuisen sylissä aina hetken saunassa ja sitten pidemmän aikaa suihkuttelemassa, jolloin aikuiset pääsee vuorotellen kunnolla saunomaan.

 

Yksi tärkeä syy siihen, miksi poikaa on jo otettu mukaan on se, että koko perhe voi näin saunoa yhdessä ja toisaalta poika tottuu pienestä asti saunaan. Tiedän monia lapsia, jotka eivät tykkää saunoa ja pelkäävät saunaa, kun eivät ole tottuneet siihen. Tietysti myös lapsen luonne vaikuttaa asiaan ja eihän kaikki aikuisetkaan tykkää saunoa, mutta uskon, että se on kuitenkin myös osittain tottumiskysymys.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen aloitti 3kk iässä vauvauinnin yhteydessä saunomisen (alalauteilla, ei löylynheittoa) ja kuopus aloitteli samassa iässä vaikka uimassa ei ollakaan käyty. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä pikkumies taisi olla parin kuuakuden ikäinen kun ensimmäistä kertaa saunassa käväisi. Meillä on kotona vuolukivikiuas, eli saadaan tosi pehmoiset löylyt aikaiseksi. Kovasti poika aina saunaan haluaa ja joka viikko käydään taaperuinnin jälkeen hetki saunassa istumassa. Pika sitten itse ilmoittaa kun haluaa pois ja silloin lähdetään. Eipä tuo kauaa koskaan saunassa viihdy, ehkä viitisen minuuttia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä lapsi aloitti "saunomisen" vuoden ikäisenä saunan lattialla kylpyammeessa lelujensa kanssa leikkien, koska neuvolassa sanottiin, ettei alle vuoden ikäistä saa viedä saunaan. Hmmm, ymmärsinköhän mä sitten jotain väärin vai puhuiko puuta heinää? Muistaakseni kyse oli nimenomaan saunasta yleensä, ei esim. löylyn lyömisestä. No, samapa tuo tässä vaiheessa (eiköhän siitä silti ihan täyspäinen aikuinen kasva ;) ), mutta olin vaan kovin yllättynyt kun luin minkä ikäisenä muut vauvat ovat saunomisen aloittaneet :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä molemmat olleet varmaan reippaasi alle 6kk ikäsestä asti mukana saunassa. Pieninä istuivat sylissä pienen hetken kerrallaan ja isompina ammeessa saunan alimmalla lauteella..

Nykyään molemmat ovat kovempia saunojia kun minä, vaikka itsekin viihdyn lämmössä kohtalaisen hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päivitän: vauvana saunassa käymisen aloittanut 1 v 1 kk alkaa nykyään parkua, jos ei pääse saunaan kun käy suihkussa. On yritetty selittää ja näyttää että ei oo sauna lämpimänä, mutta eihän tuo tajua semmosesta... :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nökönuuka: kyllä se pitää paikkansa, että yleinen ikäsuositus saunomiselle olisi siitä 1-vuotiaasta eteenpäin. Mä tosin olen aika vakuuttunut että siinä asiassa suositusten sanelijat haluavat pelata varman päälle, koska voi olla ihmisiä, jotka eivät toimi maalais- eivätkä edes kaupunkilaisjärjellä vaan veisivät liian pienet liian koviin löylyihin.

 

Meillä poika oli muistaakseni 2 kk kun käytiin noin 50-asteisen saunan alimmalla lauteella hetki sylikkäin istumassa, ilman löylynheittoa vielä siinä vaiheessa. Siitä sitten asteittain pidennettiin aikaa sopivaksi ja nyt poika tykkää saunasta ihan mielettömästi ja saunookin meidän kanssa ylimmällä lauteella tai toiseksi alimmalla kylpyammeessa. Me ei miehenkään kanssa välitetä liian kuumasta saunasta, 60-asteinen riittää meillekin hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pakko kysyä, että mistä löytyy tuo suositus, että alle 1-vuotiasta ei vietäisi saunaan? Terveyskirjastosta löytyy ainoastaan lause "Pienille vauvoille saunominen ei sovi,

sillä heidän lämmönsietokykynsä on vielä huono", eikä eritellä minkäkokoinen vauva on pieni.

http://www.terveyski...ikkeli=dlk00927

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mäkin muistelen, että jostain neuvolasta saadusta vihkosessa olisi ollut suositus, ettei alle 1v. saunaan. Luulin, että se olisi ollut thl:n kokoama "meille tulee vauva"-vihkonen, mutta oli pakko tarkistaa ja itse asiassa siellä lukee näin:

 

Alle puolivuotiasta vauvaa ei pitäisi viedä kuumaan saunaan, sillä pieni vauva ei vielä pysty hikoilemalla sääteleemään lämpöään. Puolivuotiaasta yhden vuoden ikään saakka vauvan kanssa tulisi pysytellä saunan alalauteilla ja välttää kuumia löylyjä.

 

Niin, ja itse kyllä vietiin vauva aika pienenä eka kerran saunaan, saattoi olla n. 2kk tai allekin, en muista enää tarkalleen. Mutta silloin oli sylissäni ihan vähän aikaa vain saunan alalauteilla, ja lämpöä siinä n. 37 astetta (sattui nimittäin olemaan lämpömittari siinä rapulla). Ylälauteillekin on päässyt ennen tuota vuoden ikää, mutta sauna ei ole ollut kovin kuuma, ei heitetty löylyä, ei oltu kauaa jne.. Pikku hiljaa totuteltiin ja edettiin. Aina on tullut enemminkin itku siitä kun on pitänyt lähteä pois, eli tuskin on liian kuuma tullut.

 

Kivointa nykyään on saunoa niin, että keskilauteilla on iso vedellä täytetty vati jossa poika (reilun 1v nyt) istuu ja leikkii veden ja lelujen kanssa. Myös löylyä heitetään nykyään, jos saunotaan tällä tavoin. Mutta järki mukana tietysti siinäkin, paljonko sitä löylyä heitellään.. Ja juomavettä on myös aina tietty mukana.

Edited by Juksu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän molemmat lapset on olleet saunassa aika pienenä, joskus parikuisena ehkä. Ala- tai keskilauteella vanhemman sylissä vähän aikaa, ei kauhean kuumassa saunassa. Se lämmönsäätelyhän se on se syy miksi ei pientä vauvaa suositella saunaan vietäväksi, mutta sehän toimii toisinkin päin, eli pienelle vauvalle tulee myös helposti kylmä, varsinkin märkänä siellä suihkuhuoneessa. Meidän vauvat on siis ihan nauttineet siitä, kun pääsee vähän lämmittelemään saunaan. Ainakin toinen yleensä itkeskelikin siinä pesuhuoneessa, mutta saunan puolelle päästessään rauhoittui ja nautti lämmöstä.

 

Vauvana saunajuomana oli tissimaito, sitten imetyksen loppuessa siirryttiin pillimehuun. Nykyään meidän lapset istuu ylälauteella meidän välissä/sylissä sen aikaa, minkä pillimehun juominen vie, sitten haluavat pois. Ei heitetä löylyä yleensä, joskus mies kokeilee ihan vähän heittää, mutta ei lapset tykkää siitä enkä minäkään. Huolehdin aina siitä, että lapsilla on tukka märkänä löylyyn mennessä ja muutenkin tarvittaessa valutetaan vettä päälle, etteivät pääse kuumenemaan liikaa, kun lasten hikoilu ei ole vielä niin tehokasta.

 

Joskus on ammekin löylyhuoneen lattialla, mutta yleensä lapset leikkivät mieluummin ammeessa pesuhuoneen puolella. Toinen meistä vanhemmista vahtii sitten lapsia siinä ja toinen saa istua löylyssä.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon yrittänyt miettiä kuumeisesti mikä se taho oli, joka tuon 1 v. suosituksen on antanut mutta en saa mieleen. Palaan asiaan heti kun löydän!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Joo mäkin olen "ihan varma", että tuollaisen suosituksen olen lukenut. Ihme juttu, miten se noin alkoi muakin häiritsemään (siksi tarkistin sen thl:n vihkosen) vaikka ei edes kyseistä suositusta noudatettu. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä neiti pääsi saunaan ensimmäisen kerran lauantaina 10,5kk ikäisenä. Neiti sai olla vesipaljussa alalauteella ja viihtyi siinä noin vartin verran kunnes alkoi tulla väsy. Oltaisiin voitu neiti viedä jo aiemminkin saunaan jos sellainen mahdollisuus olisi tullut, mutta me ei kotona saunota ja nyt vasta oltiin mökillä siten että oltiin sauna-aikaan siellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä meilläkin "saunottiin" jo joskus parin kuukauden ikäisenä, mutta tuolloin se tarkoitti lähinnä puoli minuuttia alalauteella lämmössä :) Kylvyssä yleensä käytiin pesuhuoneessa siten että saunan ovi oli auki ja lämmitti samalla kylpyhuonetta. Maalaisjärki tosiaan mukaan, niin en usko että vauvan saunaan viemisessä on mitään vaarallista. Vauvauinnissahan melkein kaikki käyttävät vauvat saunan lämmössä lopuksi, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Ja meille kyllä neuvolan tätikin sanoi kun vauvalla oli nuha, että kannattaa käyttää vähän aikaa saunassa, niin se kosteus ja lämpö avaa röörejä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now