Sign in to follow this  
Followers 0
My.

Onko äitinä vaikea ottaa apua vastaan?

38 posts in this topic

Omilta ja miehen vanhemmilta on ollut helppo ottaa apua vastaan, mutta muilta ei (no eipä niitä muita avuntarjoajia nyt jonoksi asti olekaan). Isovanhemmista on oikeasti ollutkin paljon apua, lähinnä lastenhoitoa jos itsellä on ollut jokin tärkeä meno (lääkärikäynti tms). Isovanhemmat ottavat myös mielellään jompaa kumpaa tai molempiakin yökylään. Lapsen ikä kyllä vaikuttaa tässä tosi paljon. Vauvan kanssa avun saaminen ei ollut kovin simppeliä, kun oli imetys ja kaikki, eikä mikään parin tunnin "vapaa" nyt kovin paljon edes rentouttanut, jos sai hermoilla vauvan ja hoitajan pärjäämisestä. Se oli siis vähän yhtä tyhjän kanssa noita pakollisia menoja lukuunottamatta, mutta nykyään on ihan toisin, kun lapset ovat vähän kasvaneet. Ja todellakin sekin on ihan merkittävää apua, että voin mennä miehen työmatkan ajaksi vanhemmilleni, jossa he iltaisin auttavat lasten kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle ei kyllä monikaan ole tarjoamalla tarjonnut apua, enkä sitten itse pyytämään viitsi ruveta, omapahan on lapseni. Mielellään kyllä annan hoitoon jos toinen sitä ehdottaa, mutta jos ehdotus on kovin yleisellä tasolla, niin en kyllä sitten viitsi kuitenkaan pyytää. Ja jos on jotain tiettyyn aikaan olevaa tarvetta, niin en kehtaa kysyä kun ajattelen että sillä on varmaan jotain muuta silloin girl_sigh.gif

 

Eipä nuo ole paljon hoidossa olleet, paitsi esikoinen päivähoidossa yhden syksyn, se oli helppoa kun oli säännöllinen hoito, silloin ei tarvinnut olla huolissaan lapsenvahdista jos oli joku meno. Nyt olisi taas tulossa tenttien takia tarvetta yhden päivän lastenhoidolle, mutten kehtaa kysyä keneltäkään, varsinkin kun tarvitsisi melkein koko päivän hoitoa girl_sad.gif Perusarjessa on minusta suht helppo pärjätä ihan itse, mutta sitten joskus kun on jotain tilanteita, joihin ei millään voi ottaa lapsia mukaan, niin en tiedä mitä tekisin girl_to_take_umbrage2.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tää ei ole ihan niin yksiselitteinen.

 

Meidän äiti ehti kuolla ennen lapsiamme ja tiedän, että häneltä olisin avun ottanut vastaan. Isäni on vanhan sukupolven miehiä ja esim vaipanvaihdot ym ei onnistu. Joten vauva-aikana ei häneltä oikein apua voi pyytää. Nykyään pyydän kun tarvitsen ja kutsun muutenkin välillä leikkimään lasten kanssa. Vaikka olisin ihan kotona itsekin.

 

Anopilta taas oli varsinkin aluksi vaikeaa pyytää apua. Ensin kinusi kahdeksan vuotta lapsenlapsia. Kuinka HÄN tarvitsee niitä ennen kuin kuolee jne. minua ärsytti se asenne täysin. Kun esikoinen syntyi oli tietenkin lumoutunut, mutta kun olisi pitänyt antaa hoidettavaksi saimme naurua osaksemme kun esitimme jotain toimintatapoja. Hänellä kun on neljä lasta, kyllä HÄN osaa. Minusta se vaan menee siten, että vanhempien toiveita noudatetaan. Lisäksi kumpikaan lapsistamme ei ole nukkunut vaunuissa saati juonut tuttipullosta, joten hoitoaika on aina ollut rajallinen.

 

Nyt kun lapset ovat tämän ikäiset ja kysyn hoitoapua, on se anopille aina kauheaa suunnittelemista, koska hänellä on nyt kolmaskin lapsenlapsi ja sen hoito menee aina edelle. Sitten en pikkuhiljaa enää pyydä häntä.

 

Esikoisemme on varauksellinen lapsi ja häntä ei periaatteessa voi jättää jonkun puolitutun hoteisiin, koska itkeskelee sitten meidän perään. Näissä tilanteissa aina ajattelen, että on vaikeaa myös pyytää apua joltain jolla on itselläänkin pieniä lapsia. Koen että olisi liian rasittavaa sellaiselle henkilölle.

 

Myönnettäköön toki, että piilee minussakin ajatus, että kun näitä lapsia itse toivoin, niin pyrin heidät hoitamaan. Että ei aina ole ihan niin yksiselitteistä. lipsrsealed.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

On. Ja varsinkin pyytää apua. Kun on vain yksi lapsi (päivällä isommat koulussa, eskarissa ja päiväkodissa) niin tuntuu että ei saa olla rankkaa, varsinkin kun tuo on sellainen perustyytyväinen tapaus. Kummasti kuitenkin ne yöheräämiset ja arjen pyörittäminen vie voimia niin että joskus tekisi hyvää olla vaan, ja olla vastuussa vaan itsestään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

On. Se avun pyytäminen ilman mitään "oikeaa" syytä. Kyllä mä sillon osaan pyytää hoitajaa lapselle jos on joku meno mihin lapsia ei voi ottaa mukaan. Se avun pyytäminen silloin kun kyse on siitä että haluaisin vain hetken omaa aikaa se on vaikeaa! Varsinkin nyt kun olen töissä ja lapset päiväkodissa. Tulee jotenkin huono omatunto siitä että sen ajan jonka töiden jälkeen voisi olla lapsien kanssa niin ne lapset olisikin jonkun muun kanssa.

 

Musta lapset on helpoin antaa hoitoon mun siskolle jolla itsellään on isompi tyttö. Tiedän että siskoni tykkää viettää aikaa mun lasten kanssa. Tiedän myös että sisko pärjää lasten kanssa. Sisko myös usein kysyy että milloin sais lapset luokseen hoitoon. Ja kaikista ihaninta on se että aina kun lapset viedään siskolleni hoitoon menevät sinne hymyssä suin ja kun haetaan lapset sieltä pois niin lähtevät myös iloisina pois.

 

Anoppi ja mun äitikin ottaa kyllä lapsia hoitoon jos pyytää, mutta ilman pyyntöä eivät kyllä apua tarjoa. Inhottaa aina viedä lapsia sinne kun tietää että eivät välttämättä haluaisi lapsia hoitaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kun saan pojat hoitoon niin mä nautin siitä ajasta. Meillä ei oo kun kaks ihmistä jotka suostuu ottaan molemmat pojat samaan aikaan hoitoon. Enkä vielä kovin mielelläni laita poikia eri paikkoihin hoitoon. Välillä mies antaa mulle omaa aikaa ja saan mennä joko johonkin kaverille tai shoppaileen ja viikonloppusin saan joskus käydä kapakissa.

Mä en avusta kieltäydy. Huvittaa kyllä kuinka moni sano sillon raskausaikana, että ottaa pojat sit hoitoon, mutta kun on edes ollu puhetta, että pojat pitäs saada hoitoon niin ei ne sit enää haluukkaan ottaa kun on niin hankala olla kaksosten kanssa, että ehkä sit voidaan ottaa ku ne osaa syödä ite ja silleen. Jep. Noh, onneks on ees kaks ihmistä jotka suostuu ottamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on ainakin hyvin vaikea pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Olen miettinyt, että mistä tämä mahtaa johtua. Ja olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu omasta äidistäni. Hän on aina hoitanut lapset itse ja todella harvoin meitä on joku muu hoitanut. Ja tätä olen saanut kuulla joka kerta, kun "uskallan" pyytää apua. Koska anopilta minulla on huomattavasti helpompi pyytää, kuin omalta äidiltä. Ja yleensä äiti aloittaa lausseen, "en minäkään silloin apua saanut, vaan jouduin hoitamaan itse" :skilletgirl: Ja hänestä kenelläkään ei saisi olla yhtään sen helpompaa eikä ajat saa muuttua. Olen hyvin kiitollinen omasta äidistäni ja minulle hyvin rakas, mutta välillä kismittää :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oon tosi huono pyytämään apua. Mutta jos pyydän niin anopilta, joka on kyllä oikea pelastus. Anoppi tarjoaa apua tosi usein ilman mitään pyyntöäkin. Kun varmaan huomaa, että nyt miniä tarvii vähän huilia :grin: Ja anoppi onkin sanonut, että pitäs pyytää apua useemmiten. Tykkää tytöstä tosi paljon ja on aina innoissaan kun saa tytön hoitoon.

 

Omalta äidiltä oon pyytänyt apua pari kertaa ja noh eipä ole kummallakaan kerralla apua tullut. On mielummin uuden miesystyävänsä kanssa, kun hoitaisin omaa ensimmäistä lastenlastaan.

Isältäni en ole edes pyytänyt apua. Isäni on nähnyt viimeksi meidän tytön vajaa vuosi sitten. Että ei oikein ole kiinnostunut edes :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulin vielä lisäämään, että apua on helpompi ottaa vastaan niin, että on kokonaan itse muualla, (joku tietty meno). Jos olen itse paikalla, en "osaa" olla hoitamatta lapsia itse, vaikka minulle olisikin annettu ns. "vapautus" lastenhoidosta. Sitten pyörin siinä hoitajan (isovanhempien) ympärillä kuitenkin kokoajan ja niistäkin varmaan tuntuu siltä, että eikö tuo nyt luota meihin ollenkaan. Todellinen syy sille pyörimiselle on kuitenkin se, että ajattelen jotenkin juuri sitä muiden "rasitusta", vaikka siis haluavat tietenkin lasten kanssa olla...ja haluaisivat antaa mulle omaa aikaa. Ei ole helppoa eigirl_sigh.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun on vaikea ottaa apua vastaan. Tai kun aina alan miettimään että haluaako kyseinen ihminen oikeasti tulla hoitamaan meidän lasta vai tarjoutuuko vain koska hänestä tuntuu että on pakko tarjota apua. En kuitenkaan haluaisi ketään painostaa hoitamaan meidän poikaa. Me ei kyllä kauheasti olla lastenhoitoapua saatukaan. Oikeastaan anoppi on ainoa joka on muutaman kerran käynyt poikaa hoitamassa niin että on itse tarjoutunut hoitoavuksi. Mä oon tosi huono pyytämään apua vaikka välillä ollaan oltu miehen kanssa ihan poikki.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on iso kynnys antaa lapsia hoitoon. Tässä joitakin syitä.

 

Yleensä aina otetaan lapset mukaan häihin, hautajaisiin, tupareihin ym ja se sopii meille ja meidän ajatusmaailmaan. Eikä kauheasti tule käytyä missään ulkona. Joten sen vuoksi ei "oikeaa" hoidontarvetta usein edes tule. Tavallista arkea eläessä sitä väsyneenäkin kokee, että "kyllähän mä nyt pystyn nämä omat lapseni hoitamaan". Sitten sitä vaan ottaa vähän rennommin siivouksen kanssa, hyödyntää telkkaria lapsenvahtina ja nukkuu aina kun voi. Mutta harvoinpa edes tulee mieleen, että kysyn jotakuta hoitamaan lapsia, jotta itse voisi levätä. Kai sitä jotenkin ajattelee, että pitää olla "oikea tarve", jotta pyytää ulkopuolista avuksi.

 

Lapsia en antaisi ihan kelle tahansa, varsinkaan kahta kerrallaan. Yhden rauhallisen kanssa pärjäisi varmaan kuka vaan, mutta jos on kaksi (hulivili-)vaippaikäistä (viitaten ketjun aloittajaan), niin siinä saattaisi kokemattomammalla mennä pasmat sekaisin. Antaisin lapsen hoitoon sellaiselle, jonka lapseni tuntee hyvin ja jonka kanssa lapsi viihtyy ja on leikkinyt ennenkin. Eli jos haikailee lapsenvahtiavuksi, kannattaa kyläillä perheen luona usein. Nyt kun meille on vauva tullut taloon, olen vähän ihmeissäni, kun ihmiset, joita en ole nähnyt yli vuoteen, ovat tarjonneet lapsenhoitoapua esikoiselle. Sellaisia tarjouksia ei kyllä tule otettua vastaan.

 

Jos lapsi vielä olisi kovassa vierastusiässä, ei välttämättä olisi mahdollista antaa läheisemmällekään. Ainakin esikoisen kohdalla oli jossain vaiheessa sellainen tilanne, että kesti kokonaisen päivän ennen kuin pystyi antamaan isovanhempien syliin ilman huutoa.

 

Nyt kun esikoinen on isompi, ei käytä vaippoja ja pystyy ilmaisemaan itsensä puhumalla, hoitoon jättämisen kynnys on kyllä hieman madaltunut.

 

Kynnystä edelleen korottaa esim. se, että kaikilla potentiaalisilla lapsenvahdeilla on itsellä pieniä lapsia. Ja kaikilla heillä on joku muu vaki-hoitopaikka, kuten mummola, helposti saatavilla, joten emme pääse vastapalvelukseksi hoitamaan heidän lapsiaan. Tuntuu tylsältä tyrkätä meidän lapsi toistuvasti toisten huostaan, jos tiedän, että meitä ei ikinä pyydetä hoitamaan vastaavasti heidän lapsiaan.

 

Sitten kyllä kun ollaan mummolassa, nautitaan täysillä lapsenhoitopalveluista: käydään syömässä, leffassa, kävelyllä ym ja annetaan isovanhempien touhuta lapsenlapsensa kanssa ihan rauhassa.

Edited by tigru

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onhan se. Sitä miettii että kun lapset on viikolla arkipäivät päiväkodissa ja itse töissä niin olisi väärin antaa lapsi jollekin hoitoon viikonloppuna että saisi itse hetken levähtää. Jos joku kysyy että saisiko lapset luokseen viikonloppuna muutamaksi tunniksi niin silloin kyllä suostun, mutta itse en jotenkin uskalla kysyä että hei ottaisitko nää muutamaks tunniksi että saisin hetken hengähtää. Sitä monesti tulee ajateltua että minulla ei ole oikeutta olla ilman lapsia enempää kuin ne työtunnit. Johan ne lapset joutuvat sen ajan olemaan ilman minua. Monesti kyllä kun lapset on ollu vaikka mummolassa pari tuntia ja itse olen saanut levätä niin huomaan että ihan oikea ratkaisu oli. Loppu viikonlopun jaksaakin lasten kanssa taas paljon paremmin ja vältytään turhilta kiukuilta molemmin puolin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä on vaikea ottaa apua vastaan. Meillä sukulaiset asuvat hyvin kaukana, joten sitä on oppinut olemaan vähän turhankin "itsenäinen". Myös minulla on ajatus, että kun nyt on hankkinut lapsia, niin on sitten hoidettava nurisematta. Ja siis todella onnellisena heitä hoidankin :girl_in_love:Avun pyytäminen ystäviltä ei ole niin helppoa kuin jos pyytäisi isovanhempia...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0