Lapsiperhe muuttaa

[Nadda]

Ei olla varmasti ensimmäinen lapsiperhe, joka muuttaa, joten ajattelin avata ketjun aiheesta. Olisi kiva kuulla muiden muuttokokemuksia: kuinka muutosta selvittiin, sujuiko kaikki kuin itsestään vai ottivatko lapset muuton raskaasti? Kuinka uuteen kotiin sopeuduttiin ja miten muuttoa pohjustettiin etukäteen? Kaivattiinko vanhaan kotiin ja mitä sitten? Alkoiko jossain vaiheessa tuntua, että muutto olikin huono ratkaisu? Muuttuiko perheen dynamiikka muuton myötä jotenkin?

 

Kaikkea aiheesta ja aiheen vierestä saa kertoa.

 

**

 

Me ollaan parin kuukauden sisään muuttamassa. Ostetaan vanhempieni talo eli lastemme mummula. Asiasta on puhuttu jo kesällä ensimmäisen kerran, kun ostoaikeet alkoivat konkretisoitua. Silloin lähinnä puhuttiin lapsille, olisiko kiva asua mummulassa niin, että se olisi meidän oma koti. Talo on siis lapsille ennestään tuttu, mutta mitenkään ylenmäärin siellä ei ole aikaa vietetty. Lapsia mietityttää varmasti sekin, mihin mummu ja ukki sitten menevät, vaikka ovat jo mummun uuden kodin nähneetkin ja mummulan lähes tyhjänä tavaroista. Mummula sijaitsee toisella paikkakunnalla (ihan puolen tunnin ajomatkan päässä kuitenkin), joten edessä on koko lailla uudet piirit ja kuviot. Tältä paikkakunnalta meillä ei ole juurikaan nykyisiä tuttuja muuten kuin sukulaiset, kuten omat tätini, setäni jne. Lapsilla ei siis ole ennestään kavereita uudella paikkakunnalla.

 

Nyt, kun kaupat on melkein tehty, ollaan puhuttu lapsille siitä, kun muutamme. Samalla tuli puheeksi esimerkiksi se, että tyttö joutuu lopettamaan tämänsyksyisen harrastuksensa eli satubaletin. Tyttö itkeskeli hieman ja sanoi, ettei haluaisi lopettaa ja kavereita tulee ikävä, kun ei ole vielä kunnolla edes ehtinyt tutustua. Yritin lohduttaa, että kyllä niitä harrastuksia löytyy sitten uusia - ei ehkä satubalettia, mutta jotain muuta vastaavaa. Tämä tuntui auttavan tytön suruun eikä aiheesta sen kummemmin keskusteltu.

 

Nuoremman lapsen kohdalla taas mietityttää, aiheuttaako muuttaminen tässä elämänvaiheessa syvätkin traumat. Jostain luin, ettei suuria elämänmuutoksia olisi hyvä tapahtua lyhyen ajan sisään tämänikäisillä lapsilla ja meillä on ollut uutena juttuna syksyn alussa päivähoidon aloitus, kohta vauvan syntymä ja nyt sitten heti perään muutto. Lisäksi pojalla on joku ihme pelkäämiskausi, että kaikki pelottaa. Hän ei esimerkiksi uskalla tässä nykyisessä kolmiossamme mennä toiseen huoneeseen ilman, että siellä on joku tai että joku tulee mukaan, ja nyt olemme muuttamassa kaksi kertaa isompaan taloon, jossa on yläkertakin. Onkohan edessä takuuvarma katastrofi? Itse olen kuulemma tuossa samanikäisenä kokenut muuton isompaan kotiin tosi hankalana ja varmistellut jatkuvasti, että äiti on näköpiirissä.

 

Itsellekin tämä on suuri elämänmuutos ja pitkään tämän eteen on ajatustyötä tehtykin. Vieläkin tulee itselle epävarma olo, että halutaanko laittaa uusiksi meidän arkiympyrät ja nyt asiaa miettii varsinkin lasten kautta. Toisaalta näen muutossa paljon hyviäkin asioita lasten kannalta, vaikken suoranaisesti ongelmalliseksi ole kokenut tälläkään paikkakunnalla asumista. Olen yrittänyt puolustella muuttoajankohtaa silläkin, että nyt on hyvä muuttaa, kun lapset eivät ole vielä koulussa eivätkä edes ehtineet saada vakituisia ns. omia kavereita. Tänne jäävia tuttavaperheitä varmasti näemme edelleen muutosta huolimatta ja uuden kodin myötä saamme varmasti uusiakin tuttuja sekä lapset myöhemmin pysyviä kavereita eskarista ja koulusta. Tuleva kotimme on pienellä paikkakunnalla, joten melkein kaikki käyvät esimerkiksi samaa koulua ja näin ollen kavereiden vaihtuvuuden luulisi olevan vähäisempää kuin täällä, kun kouluja on alueittain useita.

 

Mielenkiinnolla lukisin muidenkin tarinoita. Tähän tilaisuuteen päätettiin tarttua, koska omasta kodista on haaveiltu pitkään ja tämä tuntui olevan ainoa järkevä ratkaisu. Muutos vain hiukan arveluttaa.

[marsa123]

Minun vanhempani muuttivat kanssani uuteen asuntoon (ihan muutaman korttelin päähän vain entisestä) kun olin 2-3 v. En oikeastaan muista itse sitä vanhaa asuntoa lainkaan.

 

He ovat kertoneet, että kun muutimme uuteen kotiin, olin tädin hoidossa muuttotoimien ajan, joitakin tunteja. Tulin siis valmiiksi kalustettuun uuteen asuntoon. Huonekalut ym. olivat pääosin samoja, mutta koti oli tietysti eri näköinen kuitenkin, pohjapiirros jne. Olin ensimmäisen illan itkenyt ja halunnut mennä "meidän kotiin" takaisin.

 

Seuraavan viikon aikana kävimme kuulema katsomassa vanhaa kotiakin, ja jopa niin, että sinne oli muuttanut uusia ihmisiä (ilmeisesti he olivat ottaneet näihin yhteyttä ja järjestäneet käynnin). Se oli kuulema selventänyt minulle sen, että mitä vanhalle kodille tapahtui. Olin tosi nopeasti, ehkä 1kk sisään, unohtanut sitten vanhan talomme lähes kokonaan. Vanhassa kerrostalossa minulla oli joitain leikkikavereita / vanhempieni tuttavaperheitä, ja vierailimme joskus heidän luonaan, mutta en mitenkään kaipaillut sinne enää asumaan.

 

Niiltä ajoilta, kun minulla alkaa olla jotain muistoja jo (4-5 v) muistan, että talon ohi on menty kävelyllä ollessamme, ja äiti on tentannut, että mikäs talo se tämä on, enkä ole oikein ollut enää varma mikä se talo tosiaan oli. Vanhempana, kun kaupunkikuva muutenkin konkretisoitui, niin tunnistin kyllä talon "meidän vanhaksi taloksi", mutta ei sillä minulle enää sen kummempaa merkitystä ollut.

 

Vanha asunto oli, kuriositeettina, ollut vain äitini omistusasunto, luullakseni kaksio? Muutimme siis äidin ja isän yhdessä omistamaan asuntoon, jossa minulla oli oma huone. Tämä varmaan selkiytti roolia kodista molempien vanhempien kotina.

[hiljaisuus]

Tässä jotain keskustelua aiheesta, en lukenut sen tarkemmin, että mitä.... Osui kuitenkin silmään.

 

http://www.vauva.info/foorumi/index.php?/topic/5382-lapsiperheen-muuttaminen/

[Nadda]

Kiitos ketjuvinkistä.

[chloe]

Me muutettiin juuri pari viikkoa sitten taaperon kanssa, ja toiselle paikkakunnalle, eli kaikki ns. tuttu ja turvallinen jäi taakse. Silti sanoisin, että meidän muutto sujui suht kivuttomasti. Alettiin pohjustaa muuttoa jo pari kuukautta ennen itse muuttoa, kun käytiin katsomassa asuntoja ja lapsi oli (lapsenvahdin puuttuessa) meidän mukana näytöillä. Juteltiin lapsen kanssa asunnoista ja uudesta kodista, ja kun tämä koti löydettiin, kerrottiin heti ensi käynnillä lapselle, että tästä tulee meidän uusi koti ja tästä huoneesta sun oma huone. Abstrakteja asioita, mutta uusi koti tuli lapsenkin puheisiin ja pikku hiljaa sai käsiteltyä asiaa. Lapsi oli mukana muuttopuuhissakin, ja tykkäsi kovasti istua "isossa autossa" (pakettiautossa) ja sai kantaa pieniä tavaroita sekä leikkiä muuttoapuna olleen ystävän teini-ikäisen tyttären kanssa.

 

Vanha koti siivottiin yhdessä ja sanottiin jokaiselle huoneelle heipat ihan rauhassa. Vielä ajamaan lähtiessä lapsi ihan itse kääntyi vilkuttamaan talolle ja sanoi "hei hei vanha koti". Uudessa kodissa ensimmäisen viikon ajan puhuttiin uudesta kodista, nyt vaan kodista. Muutosten myötä suurin juttu, mikä on ilmennyt, oli unirytmin muutos, eli nukahtaminen oli ensimmäisen viikon ajan todella haastavaa. Nyt sekin on palaamassa jo omille normaaleille urilleen, eikä tarvi enää tuntikausia nukuttaa. Helpomman meidän tilanteesta on varmasti tehnyt se, että mä jäin muuton myötä äitiyslomalle ja ollaan oltu lapsen kanssa kotosalla rauhassa lyhyitä kerhopäiviä lukuunottamatta. Jos lapsi olisi joutunut suoraan vanhasta päivähoitoryhmästä uuteen ja kokopäiväiseen ryhmään, olisi muutos varmaan ollut pienelle aika rankka.

 

On tää uusi elämänvaihe nyt kaikille vielä vähän "hakemista", mutta kunhan saadaan kaikki kotona paikoilleen ja rutiinit kunnolla rullaamaan, uskoisin, että loppuyhteenvetona kaikki selvittiin muutosta traumatisoitumatta .

[Guest ison perheen äiti]

Me olemme muuttaneet lasten kanssa muutaman kerran. Tilanne on aikalailla eri, jos muuttomatka on lyhyt ja tavaraa voi viedä jonkin verran jo etukäteen uuteen asuntoon, tai jos kaikki pitää viedä kerralla.

 

Kaikki tavarat kerralla -muuttoon olen havainnut hyväksi ns. käsimatkatavaroiden pakkaamisen. Siihen pakataan jokaiselle perheen jäsenelle lakanat, yöpuvut, kylpypyyhkeet, hammasharjat (uudet) ym. peseytymisvälineet ja vaatteet ensimmäiselle aamulle uudessa kodissa. Lisäksi WC-paperi ja käsipyyhe jokaiseen vessaan. Myös keittiöön käsipyyhe, ja lisäksi astiat ensimmäistä ateriaa varten. Me olemme ottaneet käyttöön kertakäyttöastiat viimeisenä iltana vanhassa kodissa, tai viimeistään muuttopäivän aamuna.

 

Muuttopäivän ruoat kannattaa tehdä etukäteen valmiiksi tai ostaa kaupasta valmiina.

 

Lapset kannattaa tietenkin ottaa mukaan muuttopuuhiin, kukin taitojensa mukaan. Meillä viimeisimmät kaksi muuttoa on olleet osamuuttoja, eli muutettiin remontin alta evakkoon 2 kuukaudeksi. vajaa 3v pakkasi omia vaatteitaan moneen kertaan omaan reppuunsa. Evakkoasunnossa hän aina silloin tällöin pakkasi vaatteensa reppuun, ja jonkin aikaa vielä takaisinmuuton jälkeenkin. 9v ja 11v tytöt olivat tosi aktiivisia, ja pyysivät kavereitakin avuksi muuttopuuhiin. Esikoinen (13v) taas ei meinannut saada edes omia tavaroitaan pakattua. Eniten hänestä oli apua pikkusisarusten hoitajana, joka oli tosi tärkeää sekin, koska silloin minä pääsin rauhassa pakkaamaan ja siivoamaan.

 

Ensimmäinen ilta uudessa paikassa on pienelle lapselle aina enemmän tai vähemmän vaikea. Mutta tutut tavarat, kuten oma tuttu sänky, syöttötuoli yms. tuovat lapselle kodin tuntua.