Nadda

Keskenmenot vs. onnistuneet raskaudet

124 posts in this topic

Neljä raskautta, yksi lapsi ja viides raskaus aluillaan. Kaikki raskaudet on saatu aikaan alkion siirroilla.

1. Keskeytynyt keskenmeno, joka havaittiin joskus rv 9+, rv 7+0 oli heikko syke, mutta toivoa ei juuri annettu. Km johtui osittaisesta molasta. Raskaustestit vahvistui normaalisti ja lievät oireet kaavintaan saakka.

2. Terve poika syntyi 41+5, oireet selvemmät kuin 1. raskaudessa (kuvotusta, väsymystä, palelua ja kipeät rinnat) lisäksi tiputteluvuotoa rv4-rv13

3. Raskaus epäselvä, itse raskautta ei löytynyt mistään. Testit vahvistui tosi hitaasti. Tyhjennystä yritettiin chytoteceillä rv7+ ja kohdunulkoiseen tarkoitetulla piikillä. Ei pahoinvointia tai väsymystä, raskausoireina kipeät rinnat siihen piikkiin saakka. Eikä mitään vuotoa ennen chytoteciä ja siitäkin vain minimaalista. Hcg laski nollaan vasta reilun 3 kk päästä.

4. Raskaus kemiallinen, varhainen haamu testiin, joka ei vahvistunut. Menkat alkoi kolme päivää myöhässä ja silloin testissä vielä haalean haalea haamu.

 

Niin ja nyt aluillaan 5. raskaus ja haalea plussa testissä. ihan kamalasti en uskalla iloita. Poikkeuksena kaikkiin aikaisempiin, kuvotus on jo alkanut, vaikka menkat ei edes ole vielä myöhässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhteensä kuusi raskautta. Kolmesta ensimmäisestä ihanat vauvat. Sitten keskenmeno, tuulimunaraskaus ja taas keskenmeno puolen vuoden sisällä. Nyt yritystä takana muutama kuukausi näiden jälkeen... Toivottavasti vielä onnistuisi <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viisi raskautta, ei lapsia. Kaksi keskenmenoista vahvistettu lääkärissä, toinen rv 7 ja toinen rv5, muut kemiallisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Gretel, ei tutkita, koska vasta kaksi ollut. Lapsettomuustutkimuksissa toki ollaan ja mulla ainakin pcos sekä hedelmällisyyttä alentavana että keskenmenoriskiä suurentavanamtekijänä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ai niin, kemiallisia ei tietenkään heillä lasketa mukaan. Toivotaan kaikkea parasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

3 raskautta, 2 ensimmäistä onnistunutta ja nyt viimeisin päätyi varhaiseen spontaaniin keskenmenoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on 1 lapsi pitkän yrityksen jlk ja hänen jälkeen ollut 1 kkm rv 6+ ja 1 kemiallinen raskaus. Nyt raskaana uudestaan - varovaisen onnellinen. Nyt raskausoireet selvemmät, kun pieleen menneissä, joten herättää hiukan toiveita. Esikoisesta pahoinvointi lähenteli hyperemeesiä ja kesti koko raskauden, samoin jäätävä raskausmigreeni. Nyt on jo selvää kuvotusta ilmassa, väsy, hajuherkkyys, ruokagravingsit, migreenit ja eilen ilmesty tissit. Toivotaan siis parasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolme raskautta, kaksi lasta. Keskimmäinen raskaus todettiin keskeytyneeksi keskenmenoksi raskausviikolla 12+. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuusi raskautta, yksi poistettu munatorvi, ei yhtään lasta.

Päivitys: 11 raskautta, yksi lapsi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaksi raskautta, kaksi keskenmenoa. Oireiltaan melko erilaiset kuitenkin. Ensimmäisessä oli paljon menkkamaisia kramppeja, tässä toisessa ei juuri mitään. Lopputulos kuitenkin valitettavasti sama :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Seitsemän raskautta, kaksi lasta ja nyt viikolla 28+. Toinen munatorvi mennyt, rypäleraskaus + sytostaattihoidot. Keskenmenon erimuodoista koettu jotakuinkin kaikki eri variaatiot.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viisi raskautta, ei lapsia. Kaksi keskenmenoista vahvistettu lääkärissä, toinen rv 7 ja toinen rv5, muut kemiallisia.

Kuusi raskautta, ei lapsia. Viimeisin kemiallinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolme raskautta ja kaksi lasta.

1. Raskaus eteni loppuun asti

2. Raskaus eteni loppuun asti

3. Tuulimuna/km rv. 10+5

4. Loppuun asti edennyt kaksosraskaus

5. Raskaus eteni loppuun asti

Edited by Paapu

Share this post


Link to post
Share on other sites

1. Kemiallinen raskaus 

2. Normaali raskaus ja synnytys +tuulimuna

3.normaali raskaus ja synnytys

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 9/7/2016 at 1:09 PM, anjusha said:

Viisi raskautta. Kaksi lasta, kaksi keskenmenoa ja yksi kohdunulkoinen.

Päivitys:

Kuusi raskautta. Kaksi lasta, kolme keskenmenoa, yksi kohdunulkoinen. 

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 7/12/2019 at 9:26 PM, anjusha said:

Päivitys:

Kuusi raskautta. Kaksi lasta, kolme keskenmenoa, yksi kohdunulkoinen. 

Ja, taas päivitys. 

Seitsemän raskautta: kaksi lasta, neljä keskenmenoa ja yksi kohdunulkoinen. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now