Sign in to follow this  
Followers 0
mymmelix

Ovulaatio keskenmenon jälkeen?

22 posts in this topic

Keskenmenon jälkeen odottelen täällä ovulaatiota saapuvaksi. Missä vaiheessa keskenmenon jälkeen olette tikuttaneet tai muuten tunnistaneet ovulaation?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kierto on palautunut heti spontaanien keskenmenojen jälkeen normaaliksi. Ovis on siis ollut samaan aikaan kuin aiemminkin (vuodon ensimmäisestä päivästä laskien) tai korkeintaan pari päivää normaalia myöhemmin. Mutta voisin kuvitella, että tähän vaikuttaa myös se, kuinka pitkällä raskaus on ollut. Minun km:t tapahtuneet niin alussa (rv 6+), että kierto ei ole ehtinyt niistä häiriintyä. Luulen, että sillä on myös vaikutusta, onko jouduttu tekemään lääkkeellinen tyhjennys tai kaavinta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tuli ovulaatio 2 viikkoa vuodon loppumisen jälkeen. Vuoto kesti 2 viikkoa ja lääkkeellisesti piti siis tyhjentää keskeytynyt keskenmeno viikoilla 5+5. Eli 4 viikkoa siitä kun otin lääkkeen niin ovuloin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kierto on palautunut heti spontaanien keskenmenojen jälkeen normaaliksi. Ovis on siis ollut samaan aikaan kuin aiemminkin (vuodon ensimmäisestä päivästä laskien) tai korkeintaan pari päivää normaalia myöhemmin. Mutta voisin kuvitella, että tähän vaikuttaa myös se, kuinka pitkällä raskaus on ollut. Minun km:t tapahtuneet niin alussa (rv 6+), että kierto ei ole ehtinyt niistä häiriintyä. Luulen, että sillä on myös vaikutusta, onko jouduttu tekemään lääkkeellinen tyhjennys tai kaavinta.

 

Mulla tuli spontaani rv 8+0 ja kohtu ultrattiin tyhjäksi tätä kolmen päivän päästä. Tänään kp 12 kokeilin ovulaatiotikkua ja kovin oli himmeä vielä. Yleensä ovis ollut kp 14.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tuli ovulaatio 2-3 viikkoa kaavinnan jälkeen, en muista tarkkaan mutta ihan normiaikataulussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla meni kaavinnasta tasan 7 viikkoa siihen, että kuukautiset alkoivat. Neljän viikon jälkeen kaavinnasta mulla oli jälkitarkastus yksityisellä puolella, jossa kerrottiin silloin, että ovulaatioaika on lähipäivänä. Eli ekaan ovulaatioon meni kaavinnasta 4-5 viikkoa.

Edited by mekh

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hoh hoijaa, sekavaa sekavaa...

Itselläni kkm rv 6+1. Lääkeellinen tyhjennys tehtiin ja nyt mennään kp 20 jos lasketaan, että kp 1 oli eka tyhjennyspäivä. Kohtu ultrattiin tyhjentyneen kp 9. Limaista vuotoa on edelleenkin. Tänään aamusta asti on ollut hirveitä mulle ovulaatiomaisia kipuja vasemmalla puolella. Oli pakko tikuttaa ovulaatiotestillä ja siihen tuli vahva plussa. Tein sitten raskaustestinkin, koska sehän saattaa olla vielä jonkun viikonkin tyhjennyksen jälkeen positiivinen. No, plussaahan se näytti. Että ota tästä nyt selvää. Onko tuo ovulaatiotestin tulos oikea vai reagoiko se tuohon raskaushormoniin vielä? Raskaustestiin viiva oli paljon ovulaatiotestiä haaleampi. Ja uskaltaako tässä nyt sitä uutta raskautta yrittää? Tosi normaali tilanne yrittää raskautta, kun molemmat testit on positiivisia! Lääkärit sanoi, että vuodon loputtua voi heti yrittää uutta raskautta, ei tarvitse odottaa yksiä kuukautisia väliin. Vuoto on käytännössä tosiaan loppu kun jotain hieman verensekaista limaa enää tullut.

Osaisiko joku auttaa...?

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole varma, auttaako vastaukseni, myöhässä ainakin tulee. En harmikseni ole tehnyt tarkkoja muistiinpanoja, niin en tarkalleen muista, miten omat testaukset meni. Mulla näyttivät myös sekä ovis- että raskaustesti plussaa ekan keskenmenon jälkeen juurikin siksi, että raskaushormonia oli vielä. Ekan keskenmenon jälkeen ovulaatio tuli vasta 7 viikkoa kaavinnasta, tokassa keskenmenossa noin 2 kk päästä lääkkeellisestä tyhjennyksestä. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että uskallat yrittää uutta raskautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kiitos vastauksestasi! Itse asiassa soitin tässä osastolle ja kyselin tuosta raskaustestin positiivisuudesta. Sain vastauksen, että jos testi on vielä 7 (!) viikon jälkeen positiivinen, niin sitten pitää ottaa uudestaan yhteys osastolle. Ja kysyin myös kk-kierron käynnistymisestä ja vastaus oli kuten arvelinkin: Niin kauan kuin r-hormonia on veressä, kierto ei voi käynnistyä. Että saa nähdä kuinka monta kuukautta tässä menee, että hormonit laskee. Huoh x 1000 000...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kierto käynnistyi kkm:n jälkeen melkein normaaliaikataulun mukaan, ovis oli hyvinkin paikoillaan (en tikuttanut, "oireiden" perusteella) mutta menkat olivat hieman myöhässä eli kierroksi tuli 36-38 päivää (tuhrutti pari päivää ennen kuin alkoi kunnolla). Raskaustestistä sain negan muistaakseni kolmisen viikkoa tyhjennysvuodon alusta.

 

Niin ja kkm todettiin rv 9+5 ja piti tyhjentää lääkkeellisesti, mutta alkoikin vuotaa samana päivänä spontaanisti ja niin annoin mennä loppuun asti, eli en niitä tyhjennyslääkkeitä koskaan laittanut.

Edited by Pomp

Share this post


Link to post
Share on other sites

^"Mukava" (jos nää asiat nyt mukavia voi ikinä olla) kuulla, että kierto lähti noin hyvin palautumaan! Mä olisin NIIN toivonut, että mullakin olisi asiat noin hyvin ja kierto olis käynnistynyt suht ajallaan. Mullä ei kyllä oo mitään toivetta normaalikierrosta. Tänään kp 25 tyhjennysvuodon alusta ja kroppa on ihan kuutamolla... Huoh. Saa nähdä milloin mulla ne menkat tulee vai joudunko siitäkin asiasta taas meneen gynelle, jos niitä ei ala kuulua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nakertaja onpa kurjaa, tekee ikävästä asiasta vielä ikävämmän, kun joutuu kierron palautumistakin vielä odottelemaan... Toivotaan, että sinullakin se kroppa sieltä vielä heräilee :lipsrsealed: !

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ovis oli tuntemuksen mukaan ihan samoilla päivillä kuin ennen raskautta ja kiertokin täsmälleen sen 28 päivää. Nyt toisessa kierrossa ovistuntemuksia oli pitkin kp 8-14, mutta vielä ei ainakaan ole menkkatuntemuksia (nyt kp 19) eikä toivottavasti tulekaan vielä reiluun viikkoon!

 

Toivottavasti sullakin Nakertaja kierto palautuisi uomiinsa mahdollisimman pian ja pääsisitte uuteen yritykseen ja muutenkin eteenpäin ikävän kokemuksen jälkeen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Kwak tsempeistä! Mä kanssa toivon niin niitä menkkoja ja uutta mahdollisuutta! Tänään kp 27 ja edelleen vuotona limaa, jossa hieman verta mukana (sori yksityiskohtaiset kuvaukset...). Tympii. Jos mulla edelleen tuo vuoto jatkuu, niin menkkoja voi odotella varmaan...ööö... 4 vko päästä? Sitä raskaustestiä en enää ees uskalla tehdä. Huoh. Mä luulen, että joudun sinne gynelle menemään, että saa tän kropan taas toimintakuntoon. Ihan kuin siellä ei nyt ois jo rampattu riittävästi tän keskenmenon tiimoilta. Ja tuleeko siitä edes toimintakuntoista? On kuitenkin tapauksia, jossa kierrot on olleet jonkin aikaa km jälkeen sekaisin. En haluis mitään troppeja kiertoa käynnistelemään, mutta pakko kai se on, jos ei homma hoidu itsestään. Niinhän mä oisin toivonut, että luonto ois hoitanut sen keskenmenonkin itsestään, mutta ei vaan kroppa tajunnut vaan piti lääkkeelisesti tyhjentää.

Ja sori täysin OT. Oli pakko vaan avautua. Onko täällä joku ketju, mihin mä voisin käydä jauhamassa näitä juttuja? :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kyseessä ei ollut keskenmeno vaan keskeytys, mutta kai se samaan tapaan toimii. Menkkoja ei ole vielä tullut, mutta odottelen niitä ensi viikolle, koska ovulaation olin tunnistavinani viime viikolla. Tuolloin keskeytyksestä oli vajaa kolme viikkoa. Ihan varma en tietenkään voi olla, mutta sen verran varma kuitenkin, että hämmästyn, jos olin väärässä.

 

Se, miksi mä rupesin nyt vastaamaan oli tsempatakseni Nakertajaa, että ei tuo pieni limaverivuoto välttämättä tarkoita sitä, että menkkoja saisi pakosti vielä kuukaudenkin odotella. Mulla nimittäin tuolloin oletetun ovulaation aikaan tuli vielä juuri tuota limaa ja tuhrua, ja oikeastaan vielä enemmän juuri niinä päivinä kuin jo välillä aiemmin. Pari päivää aiemmin oli mitattu hcg-arvoksi 7 eli oikeasti oli jo raskaushormonit "käytännössä nollassa" (lääkärin sanoin) ja silti vielä tuhrutti. Se tuhruttaa vaan niitä vanhoja pois vaikka olisi jo uuteen kiertoon lähtenyt.

 

Toivotaan, että sullakin on kyse vaan jostain loppuvuodosta ja kroppa siitä huolimatta käyntiin lähdössä! :)(Ja myös, että olin oikeassa omalla kohdallani ja munkaan kroppa ei olisi sekaisin. :girl_sigh: )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nakertaja, mulla oli myös keskeytynyt keskenmeno, joka piti lääkkellisesti tyhjentää. Tuolla hieman alempana on lääkkellisestä tyhjennyksestä ketju, jossa moni on päivittänyt omaa tilannettaan myös tyhjennyksen jälkeen. Ja ketjuja lueskelemalla löytyy varmaan jokaiseen olotilaan ketju. Ellei löydy, voit toki aina aloittaa uuden :)

 

Myös kuumeilijoista löytyy km-ketjuja sekä kierronkartoitusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Menkkoja ei ole vielä tullut, mutta odottelen niitä ensi viikolle, koska ovulaation olin tunnistavinani viime viikolla. Tuolloin keskeytyksestä oli vajaa kolme viikkoa. Ihan varma en tietenkään voi olla, mutta sen verran varma kuitenkin, että hämmästyn, jos olin väärässä.

 

Päivityksenä, että ovis tai sitä imitoiva oli. Menkat tuli 13 päivää myöhemmin. Jos keskeytyksen laskisi kp1:ksi, tuli 33-päiväinen kierto, mulle melko normi jopa, vaikkakin ovis normaalia myöhäisemmässä vaiheessa. Jes, mun kroppa osasi! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kärpänen, hyvä, että kroppa toimii! Jotain positiivista näissäkin ikävissä jutuissa.

 

Toivottavasti Nakertaja saat myös kierron raiteilleen mahdollisimman pian!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän raskaus meni kesken rv 6+3. Ensimmäisenä vuotopäivänä hcg oli vielä 1500, ovulaatio tuli kp15-16 paikkeilla. Dpo1-2 mitattu hcg oli 3 eli ovulaatio tuli vaikkei hcg ollut vielä nollilla. Tuhruvuotoa tuli kp14 asti, kp15 oli ovulaatiolima ihan puhdasta. Nyt taas dpo5-6 tulee vähäistä tuhrua, johtuneeko vielä keskenmenosta vai mistä. Parissa kemiallisessa raskaudessa ollut luteaalivaiheen pientä tuhrua mutta muutoin ei koskaan.

 

Ovulaation ajankohdasta olen aivan varma, dpo1-2 lääkäri ultrasi keltarauhasen vasemmasta munasarjasta. Hieman yllätti että ovulaatio tuli noinkin aikaisin, olin aivan varma että kierto menisi km vuoksi sekaisin kuten tasan vuosi sitten rv5+0 keskenmenossa. Silloin seuraavat kierrto olivat 38-47 päivän pituisia puolen vuoden ajan ja välivuotoja tuli joka kierrossa monena päivänä ennen ovulaatiota. Clomeilla saatiin lopulta oma kierto löytymään.

 

Pahoittelut kaikille km-kokeneille, toivottavasti kaikilla alkaa kierto toimimaan mahdollisimman nopeasti :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkä munkin pitäisi tosiaan varata se gyneaika. Ei tästä kropassa ole muuta varmaa kuin se, että KAIKKI on sekaisin. Ärsyttää suunnattomasti, kun ennen on tuntenut oman kroppansa toiminnan, mutta nyt ei ole mistään enää hajua.

Kp 28 lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen r-testissä haalea plussa. Kp 35 puhdas nega. Tässä välissä kp 31 alkoi vuoto, joka kesti 2 päivää, Tulkitsin kk-vuodoksi, vaikka niukka olikin. Kp 35 (kp5 jos se vuotoepisodi lasketaan kk-vuodoksi) kun tein negatiivisen r-testin, tuli samana päivänä niukkaa vuotoa. Ja jotta tilanne olisi mahdollisimman sekava, niin tikutin myös ovulaatiotestejä kp 35 (kp5, kp 36 (kp6), ne olivat negoja. Ja tadaa: kp 37 tuli paljon limaista vuotoa (joukossa myös TAAS hiukan verta) ja musta vaikutti ihan ovikselta. Tein testin ja plussahan se oli. Eli yhteenveto :rolleyes:Positiivisia ja negatiivisia ovulaatio- ja raskaustestejä, vuotoja ja välivuotoja, sekavia kiertopäiviä jne... Ei hyvältä näytä! ARGGHH! :girl_cry2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0