Hanku

Miten tulevat isät osallistuvat odotukseen?

74 posts in this topic

Miten vauvojenne tulevat isät suhtautuvat ja osallistuvat odotukseen?

 

Meillä mies osti plussattuani viimein sen turvallisen ja tilavan auton, josta olemme jo pitkään puhuneet. Hän sanoi, että iski samantien järjetön pelko, että minä en voi ajaa "turvattomalla", ilmastoimattomalla autolla. Olemme jo pari vuotta puhuneet auton uusimisesta, mutta raskaus teki viimein puheista tekoja.

Miehet ja autot ;)

 

Vaikka olen vasta viikoilla 4+5 eikä kukaan voi luvata alkion kehittymistä vauvaksi, tuntuu vauva jo meille todelliselta. Mies silittelee "vauvavatsaani" ja sanoo rakastavansa meitä molempia. Se tuntuu todella hellyttävältä, vaikka minä pelkäänkin järjettömän paljon, ettei tämä olekaan totta.

 

Tuntuu, ettei mies kuitenkaan täysin voi tajuta, että raskaus aiheuttaa kaikenlaisia kummallisia oireita: väsymys, hiusten rasvoittuminen, vatsanippailut jne. tuntuvat lähinnä pelottavan häntä. Hän tuntuu uskovan, että luen netistä ja kirjoista oireet, ja sitten yhtäkkiä huomaan ne itselläni. :)

 

Jos ko. aiheesta on jo keskustelu foorumilla, kertokaa. Ei ole ainakaan vielä osunut silmiini.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselläni raskaus jo pikkasen pitemmällä 39+2 ja miespä päätti tuossa sitten vetää vähän viinaa ja nukahti sitten sohvalle. Onpas tosi turvallinen olo, jos synnytys lähtee vaikka käyntiin niin varmaan saan yksin mennä. Mulla on vielä tiedossa normaalista poikkeava synnytys ja todennäköisesti sektio. Vähän myöhästä on sitä miestä enää vaihtaakaan :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ompas Hankulla huolehtivainen mies...silloin kun minä oli raskaana (6vuotta) sitten, ei mun mies ainakaan mitenkään huolehtivainen ollut...monet itkut itkin, kun olisin toivonut häneltä edes pientä vatsan tunnustelua tai vastaavaa. Jos sanoin,e ttä tunnustele, nyt potkii, ni hädin tuskin se käsi masun päälle meni.. :rolleyes: Mut toki en halua että mies ois ihan ylihuolehtivainenkaan ollut, järki kädessä kuitenkin, eihän se raskaus nyt niin ihmeellistä ole.. :unsure: Kun raskausaikana mieli muutenkin sahaa ylös ja alas, ni varmaan mun hermot ois menny myös siihen et koko ajan höösätään ympärillä jne.liika ylihuolehtivaisuus ja kohtelu, niinkuin ois toinen jalka jo haudassa, ei sovi ainakaan minulle..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^Onpa harmillinen tilanne... :( Toivottavasti asiat kääntyvät vielä parhain päin!

 

 

Vaikka olen vasta viikoilla 4+5 eikä kukaan voi luvata alkion kehittymistä vauvaksi, tuntuu vauva jo meille todelliselta. Mies silittelee "vauvavatsaani" ja sanoo rakastavansa meitä molempia. Se tuntuu todella hellyttävältä, vaikka minä pelkäänkin järjettömän paljon, ettei tämä olekaan totta.

 

Kuulostaa hyvin tutulta! :) Näin myös meillä alkuraskauden aikaan. Molemmat kuitenkin oltiin ja ollaan tietty edelleen realistisesti tietoisia, että kaikennäköiset jutut on raskaudessa mahdollisia.

 

Edelleen mies on innolla mukana raskaudessa ja vauvahankinnoissa- ja järjestelyissä. Pari päivää sitten mies tuli alennusmyynneiltä ja oli ostanut meidän vauvalle kolme aivan ihanaa vaatetta! :wub: Aina mies kysyy töistä tullessaan, että kuinka minä voin ja miten sitten masuvauva voi! Ja samoin lähtiessään toivottaa meille molemmille hyvää vointia! Mies silittelee masua paljon, juttelee vauvalle ja halii ja hemmottelee äitiä! :wub: Mies huolehtii myös siitä etten minun tarvitse rasittaa itseäni raskailla taakoilla. Mikään hössöttäjä mies ei kuitenkaan ole! Huomaan usein, että mies on kovin ylpeä siitä, että saamme lapsen! Ja tietysti myös minä kannan söpön pallomasuni ylpeydellä! Tiedän, että olen maailman onnellisin vaimo ja tuleva äiti kun mulla on tuo mies vierelläni! :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä toinen onnellinen :)

 

Alkuraskaudessa mies oli se joka ehkä enemmän pelkäsi jonkun menevän pieleen, kun minä taas olin kuuluttamassa jo koko maailmalle :rolleyes: Kantoi pienimmätkin kauppakassit, nyt kyllä uskoo että jaksan minäkin vielä jotain. Mutta jos autokyytiä pyydän kaupalla, niin toki lähtee heti :)

 

Supistuksia ei ole ollut, mutta noita nivuskipuja kyllä, ja on pienimmänkin inahduksen jälkeen lähettämässä mua jo lääkäriin :P

 

Masua ei liiaksi sörki, enemmän ehkä silloin kun itse sanon että nyt tuntuu pää tms., mielummin muuten naureskelee potkuille sivusta, luulee ressukka painavansa toista liian kovaa ja muakin varottelee "tökkimisestä", vaikka nätisti vaan silittelen :rolleyes:

 

Hankinnat tehdään periaatteessa yhdessä, eli minä bongaan kauppojen hintalaatusuhteet netistä, ja kenties että mitä ollaan menossa hankkimaan, ja sitten yhdessä paikanpäällä hypistellään ja mietitään :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies on ollut ihanan hellyyttävä uuden tulokkaan suhteen aivan alusta alkaen. Alun pahoinvointien aikaan oli heti juoksemassa hakemaan mulle mehua tai hedelmää tms, vaikka olisi keskellä yötä joutunut nousemaan. Istuskelee ahkerasti myös netissä lukemassa kaikkea kasvatuksesta ja vauva-ajasta, ja silittelee jatkuvasti vatsaa ja puhuu meille jo monikossa, vaikkei vatsa oikein vielä näykään! :rolleyes: Tuntuu myös olevan enemmän suojelunhaluinen, ja koko ajan pelkäävän että jotain tapahtuisi minulle joka voisi vahingoittaa vauvaa (esim. että autolla ajaessa sattuisi jotain).. Sellaisia pieniä asioita, joista huomaa että mies on yhtä innoissaan asiasta kuin minäkin!

 

Nyt kun ollaan edetty 14. viikolle, niin mies on ruvennut tosissaan miettimään kaikkia käytännön asioita ja tuntuu olevan hyvin realistinen kaiken suhteen. Pohdiskelee kovasti taloudellista tilannettamme ja mitä voimme tehdä jotta minä voisin jäädä hoitovapaalle äippärin jälkeen, mietti omaa isyysvapaataan, kaikkia hankintoja, kasvatukseen liittyviä asioita yms. Miettii jopa kovasti sitäkin miten hän voi parhaalla tavalla osallistua töidensä jälkeen jälkeen kodin hommiin, jottei kaikki jäisi minun harteilleni (esim ehdotti että hän hoitaisi suurimman osan siivoamisesta kun minun kaikki aikani menee kuitenkin vauvan kanssa :blink: ) Mutta mikäs sen ihanampaa! Se, toteutuuko nämä asiat todellisuudessa ovat toissijainen seikka, itse olen vain niin onnellinen siitä että hänen ajattelumaailmassaan äitiysloma ei ole vain lomaa, vaan rankkaa ympärivuorokautista työtä! Sitä jotenkin itsekin rauhoittuu..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla taitaa olla mies sitten jotain välimaastoa. Itsestä ainakin tuntuu ettei hän oikein edes halua vauvaa. Tai hän siis on sen luonteinen ettei tee mistään asiasta isoa juttua. Ja sehän harmittaa tietenkin mua, koska haluaisin puhua raskaudesta hänen kanssa enemmän. Niin ja hän jo kertoi että ei ole tulossa synnytykseen mukaan, tai siis tulee sairaalaan mutta ei katsomaan itse tapahtumaa :angry: No mä sitten ehdin kiukuspäissäni sanoa ettei tarvitse sitten koko vauvaa nähdäkkään...

 

Mutta sitten taas toisaalta hän saattaa silitellä vatsaa ja huolehtia etten tee liian fyysisiä juttuja jne. Eli hieman ristiriitasia tunteita tulee...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mullakin on onneksi passaava mies, joka tuo oksennuksen yllättäessä vettä, pahanolon yllättäessä tekee ruokaa, joka aamu tuo mehua vuoteeseen, että jaksan nousta ja on muutenkin mukana. Hävettää kertoa, että välillä, kun hormoonit oikein heittelee ja on oikein masentava ja yksinäinen olo, jaksan silti motkottaa, ettei hän muka osallistu tarpeeksi :unsure:

 

Ja jos mun mies ei tulisi synnytykseen, mä varmaan pursin siltä pään poikki. :angry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpas vieras surullinen sulle sattunut kurja tilanne! Luulisi, että isäkin olisi melkoisen häpeissään jälkikäteen, jos lapsen syntymä menisi ohi humalan vuoksi. Tulikohan hänelle pelko, ettei kohta enää saa juoda, ja sen vuoksi "piti ottaa kaikki irti"?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies on ollut koko ajan ihan täysillä mukana. (Toisaalta lapsi on ollut todella odotettu, kun hoitojen kautta on alkunsa saanut). On todella huolehtivainen ja usein tulee silittelemään vatsaa ja antaa vatsalle pusuja. Iltaisin sit laulaa laulun "Hemulille".

Mies kyllä käy vielä paljon ulkona ja mä oon jopa häntä siihen rohkaissut, kun olen sitä mieltä, että parempi, että menee nyt kuin silloin, kun lapsi on jo syntynyt. Mä oon ollu myös jossain vaiheessa niin väsynyt iltaisin, että oon menny jo ennen kymmentä nukkumaan, niin ei se mua silloin häiritse, ettei mies ole kotona, vaan kavereiden kanssa ulkona.

Mies oli sitä mieltä aluksi, ettei ollu varma, haluaako mukaan synnytykseen, mutta sain hänet ymmärtämään, kuinka tärkeätä se on mulle ja ettei hänen tartte sinne alapäähän katsoa, jos ei halua...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siippa on ollut tulokkaasta ihan yhtä innoissaan kuin minäkin alusta asti! :wub: Etenkin nyt loppuraskauden aikana kun ähisen ja puhisen liikkuessani, hän kyllä huolehtii, että kaikki on kunnossa. Tulee auttamaan ylös sohvalta, noukkii pudonneet tavarat ja noutaa mitä tarvitsen. :P Kaikista hellyttävintä oli varmaan se, kun masu oli HIRVITTÄVÄN kipeä eräänä aamuna (ummetus... :angry:), niin töihin lähdön sijasta Siippa piipahti apteekkiin hakemaan vaimolleen peräruisketta. :lol:

 

Mulla ei onneksi ole hirmuisia hormonimyrskyjä, enkä räjähtele tai edes harmistu pikkuasioista. (No eilen kyllä melkein pääsi itku kun paita jota viikasin, putosi lattialle. Hui kamalaa kuinka vakavaa!! :D) Meillä on mun mielestä naurettu viime aikoina paljon enemmän kuin ennen, meillä on yhdessä hauskaa! Ja minä olen rakastunut uudelleen, niin ihana tuo mies on! :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä on mun mielestä naurettu viime aikoina paljon enemmän kuin ennen, meillä on yhdessä hauskaa! Ja minä olen rakastunut uudelleen, niin ihana tuo mies on! :wub:

 

Meillä aika pitkälti samanlailla :)

Piti tulla tota synnytystilannetta vielä kommentoimaan, että saa nähä, pakeneeko mies ponnistusvaiheessa jonnekin käytävään... :rolleyes: Enkä tiiä oisinko siitä edes kauhean pahoillani, ei oo kovin edustava tilanne :P (Sellastahan siinä vaiheessa kuuluukin ajatella...).

Mutta hällä on jonkin asteinen verikammo, ei kestä oikein nähdä koiran juoksuajankaan jättämiä jälkiä... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies osallistui kaikkeen ja oli innostunut asiasta myös. Neuvolaan tuli aina, loppua kohden rutiinikäynneillä sanoin, ettei hänen tarvi tulla katsomaan kun mä pissaan purkkiin (ja olla siis pois töistä sen takia), mutta silti joka kerta mies kysyi, että ultrataanko. Halusi välttämättä olla paikalla aina kun ultrattiin vauvaa.

 

Mies ei antanut mun kantaa pieniäkään ostoskasseja raskauden puolivälin jälkeen kun alkoi supistaa. Sanoi aina, että kanna saa vauva vaan :)

 

Siivous on takunnut miehellä aina ja hän ei yhtään tykkää siivota. Muutamat itkut mä hänelle siitä pirautinkin kun "aina mä vaan saan siivota täällä". Ihme kyllä, mies alkoi siivota siinä kohtaa kun mä en saanut enää siivota.

 

Mies teki mulle aamuisin syötävää kun oksetti. Mies heitti mua autolla minne tarvikaan mennä, kun mä en voinut kävellä minnekään kovan huimauksen takia. Sai töistä vähän kovaa palautetta kun lähti mua välillä hakemaan kun meinasinkin pyörtyä koulussa tai töissä ja piti päästä kotiin.

 

Mies muistutti mua aina, että hänen tarvii huolehtia hyvin musta, koska mä huolehdin vauvasta mahassani.

 

Mies muisti melkeen paremminkin mitä raskaana ollessa saa syödä kuin mä.

 

Mies tuli synnytykseen ja oli suurin apu mulle tsempatessaan mua.

 

Nyt vauvan kanssa hän osallistuu vauvan hoitoon ihan yhtä paljon kuin mäkin.

 

Synnärillä ja neuvolassa ollaan ihmetelty kun mies osallistuu niin paljon ja on kiinnostunut. Mä taas ihmettelen, mitä muut ihmettelee kun mulle toi on itsestäänselvyys. Ehkä pitää välillä muistaa ja kiittää miestä kuinka ihana hän on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies on ihana. Siitä lähtien kun mulla on ollut pahoinvointia, niin on aina tuonut aamupalan sänkyyn, on tehnyt kaikki ruoat käynyt kaupassa ja muutenkin hoitanut kodin. Itse en ole pystynyt tekemään oikein mitään, niin ihanaa kun toinen on tehnyt kaiken ja ihan pyytämättä. Ollut mukana neuvolassa ja ultrassa ja tulee olemaankin ja haluaa olla. Silittelee ja höpöttelee masulle kaikkea ja pitää hyvänä. On innoissaan raskaudesta ja onneksi näyttää sen. Lueskelee aiheeseen liittyviä lehtisiä ja on kärryillä siitä mitä milläkin viikolla tapahtuu. Miettii välillä vauva juttuja itsekin ja ottaa puheeksi. On kyllä ilo olla raskaana kun tietää sen olevan yhtä tärkeää molemmille :) En voisi parempaa miestä toivoa ja tiedän että sama meno varmasti jatkuu vielä lapsen syntymän jälkeenkin, hän kun on yhtä huomaavainen ollut jo ennen raskautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anis, mulla on ihan samanlainen mies...

Kun lukee muiden kirjoituksia, niin kauhea miten ylihuolehtivaisia(minun mittapuun mukaan) muiden miehet on. Tietysti, kun mun mies ei muutenkaan mikää yliromanttinen tyyppi ole, ni varmaan hieman kammoksuisin, jos se koko ajan ois mun mahaa hiplailemassa tai höpöttämässä mahalle. Kukin tyylillään..

 

Ja pitää vielä mainita, että en ole raskaana, mutta muistelen vain kuuden vuoden takaista odotustani.. :)

Edited by Red_Rose

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies on alusta asti ollut tosi innostunut vauvasta. Siis juttelee mun mahalle aina ja puhuu "meille" ja suunnittelee kaikenlaisia juttuja mitä voidaan tehdä tulevaisuudessa. Vauvalehtiin ei kyllä ole koskenut vaikka olen niitä ostanut. Tarvikkeita ollaan käyty yhdessä katsomassa mutta niistä mä olen enemmän innoissani (paitsi Ferrari-turvaistuimesta :rolleyes: ).

 

Sitten taas miehen suhtautuminen muhun ja tähän odotuksen kulkuun vähän vaihtelee. Pahoinvointien aikaan suhtautui ymmärtäväisesti ja laittoi meille ruokaa ja muuta kun en kyennyt. Mutta nyt kun iso maha alkaa olla esteenä niin ei aina ota sitä huomioon. Esim. kävelee kauhean nopeasti ja mun pitää erikseen sanoa jos en jaksa tulla mukana. Ja sama juttu tekemisten kanssa, se ei vaan tajua että oon vähän hitaampi ja kömpelömpi kuin ennen. Miehen suhtautuminen mun puuhasteluun ja sitä seuraavaan supisteluun on yleensä vähän sellainen tuskainen, se kiukkuaa mulle kun en ota riittävän rauhallisesti.

 

Siivoamisesta varoittelin kun kohta en enää jaksa pestä lattioita jotka on perinteisesti olleet mun vastuualueita. Mies totesi vaan että sitten siivotaan vähän harvemmin eikä hinkata joka paikkaa hammasharjalla (mä pesen vessan kaakeleiden välit vanhalla hammasharjalla).

 

Se mikä pitää miehelle sanoa kunniaksi niin osaa kyllä ottaa tän raskauden huomioon sopiessaan menoja kavereiden kanssa. Pari viikkoa ennen laskettua aikaa ovat suunnitelleet kalastusreissua tähän lähelle ja sanoi pojille että lähtee mutta ei kaljoittele niin voi ajaa jos pitää lähteä. Ja kysyi multa eka saako mennä ja sanoi että ymmärtää jos en halua. Samoin nyt viikonloppuna on miehen serkun häät joissa on yksi kolmesta bestmanista niin mies päätti ettei mene häitä edeltäväksi yöksi sulhasen luo koska muut menee ja koska mä en jaksa ajaa autoa juhlapaikalle aamulla (sinne on 60 km). :wub: Ja ihan itse päätti enkä sanonut mitään koko asiaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä on mun mielestä naurettu viime aikoina paljon... meillä on yhdessä hauskaa! Ja minä olen rakastunut uudelleen, niin ihana tuo mies on!

 

Tämä kuulostaa myös meillä tutulta!! :lol: Mutta kyllä mä oon tainnu olla rakastunut tohon ihanaan mieheen ihan koko ajan yhtä paljon! :wub:

 

Mies ei antanut mun kantaa pieniäkään ostoskasseja raskauden puolivälin jälkeen kun alkoi supistaa. Sanoi aina, että kanna saa vauva vaan

 

Mies teki mulle aamuisin syötävää kun oksetti.

 

Mies tuli synnytykseen ja oli suurin apu mulle tsempatessaan mua.

 

Saman (tuon ylimmän) kommentin oon kuullut kanssa monta kertaa mun mieheltä! :)

 

Ja mies teki mulle myös eväät ja muut syötävät alkuraskauden aikaan jos mun teki oikein pahaa... niin mies tekee välillä vieläkin! ;) Tosin kyllä minäkin passaan ja pidän hyvänä yhtälailla sitten taas vuorostaan miestä jos oma vointi on hyvä! Haluan ehdottomasti! :)

 

Mies ei jäisi synnytyksestä mistään hinnasta pois! Ja minä haluan hänet tietysti ehdottomasti mukaan! Siinä tapahtumassa ei taida olla tärkeintä se miltä milloinkin oma värkki tai naama näyttää vaan se tuki, turva, rakkaus ja onni, jota se toisinaan raisukin tilanne on tulvillaan! :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^No se mun kommentti olikin vitsi! :lol: Mutta oon silti varautunut ettei tuo uskalla synnytyksessä olla, ei kai sitä kammolleen mitään voi... :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ei sille tietenkään mitään voikaan! Ja minä kerroin vain meidän tilanteesta. :)

 

 

Mukava muuten lukea kuinka niin monet tulevat isät ovat innolla mukana odotuksessa! :wub:

Edited by Pinja Mii

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua pelottaa kyllä synnytys niin paljon, että jos mies ilmoittaisi ettei osallistu synnytykseen, varmaan meiltä jäisi lapset tekemättä (olemme siis keskustelleet tästä jo etukäteen). Kyllähän mä tiedän, että mä yksin pärjäisin, pakkohan se olisi, kun ei sitä sisälläkään pysty pitämään, mutta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies on osallistunut parhaiten siten, että antaa mun olla oma itsenäinen ja omapäinen itseni. Mä kun en tykkää hyysäämisestä ja passaamisesta, kun osaan ja jaksan tehdä itsekin. Sanoinkin sille raskauden alussa, että miksikään invalidiksi en sitten muutu :lol: Ja mikäs siinä, kun olo on ollut koko ajan loistava ja jaksan ihan samalla tavalla kuin ilman vauvaa :)

 

Mies ei ole tullut neuvoloihin mukaan, kun en häntä niihin halua :) Meillä ei siis neuvolassa ultrata ja kun käynnit ovat luokkaa pissaan purkkiin, paino, verenpaine ja ulos, niin turhaan lähtisi kesken työpäivää pois. Ultrissa on ollut mukana ja synnytykseen tulee ehdottomasti. Kaikki tavarat on ostettu yhdessä ja mies on maalannut lastenhuoneen ja vaihtanut lattiamateriaalit sinne (kuten muuallekin asuntoon).

 

Paras yllätys on ollut, että mies on tosissaan lopettamassa elämänsä ensimmäistä kertaa tupakanpolttoa. Saa nähdä onnistuuko, mutta kovasti yritän kannustaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mies ei ole muissakaan asioissa kovin hössöttävää ja hempeilevää tyyppiä, eipä siis tässä raskausasiassakaan. Meillä ei siis juurikaan höpötellä masulle tai olla jatkuvasti kyselemässä mun vointia, vaan mies suhtautuu raskauteen aika käytännöllisellä tavalla.

 

Esikoista odottaessa hän oli mukana lähes kaikilla neuvola- ja ultrakäynneillä, nyt toisen kanssa on osallistunut lähinnä ultriin. Tämä on sopinut mulle oikein hyvin, miehen töissä kun tuollaisiin "ylimääräisiin" poissaoloihin vielä suhtaudutaan aika nihkeästi :rolleyes: Ensimmäisen kierroksen jutut ovat aika hyvin muistissa. Mies yleensä selailee läpi meille tulevat Vauva-lehden ja Kaksplussan ja lukee itseään kiinnostavat jutut.

 

Molempien lasten odotusaikoina ollaan pohdittu yhdessä kaikkia vauvaan liittyviä hankintoja ja tehty yhdessä käytännön järjestelyjä. Tosin mies oli ykkösen kohdalla kiinnostuneempi vertailemaan vaunuja, joten hän sitten käytännössä teki valinnan (minun siunauksellani). Yhdessä rempattiin ja sisustettiin vauvan huone, ja nyt toisen syntyessä ollaan valmisteltu uutta huonetta esikoista varten.

 

Mies kantaa kaikki painavat ostokset ym. ja enimmäkseen myös tarvittaessa esikoista, kun mä sitten koko ajan kannan tätä toista. Kotihommat, lastenhoito jne. on aina jaettu hyvin tasan molempien kesken, joten niitä ei erikseen ole tarvinnut miettiäkään uusiksi, paitsi että mies yleensä ja varsinkin nyt tekee raskaimmat työt. Iltaisin mies hieroo mun jalkoja, jos pyydän, ja pitää kättä masun päällä sohvalla istuskellessa, kun sanon, että nyt potkutellaan tai nyt on hikka.

 

Meille oli ja on itsestäänselvää, että synnytyksissä mies on mukana. Hitto, onhan munkin pakko sinne mennä, niin miksei sitten yhtä paljon miehen :lol: Tietysti se olisi eri asia, jos miehellä olisi asiasta joku kammo, mutta kun ei ole, niin mielellään hän tukee mua ja haluaa olla lastensa elämässä mukana heti ensi hetkestä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies on hössöttävä ja rakastava, välillä ihan hassu. Hyvin on pitänyt meistä huolta ja huomioinut myös minut yksilönä, vaikka minussa onkin maha näkyvimpänä piirteenä. Napa on ollut pitkään mikrofonina vauvan ja tulevan isukin välillä, ja masua koskettelee silloin kun minä pyydän, ja usein omasta tahdostaan, ei tosin kokoajan ole masun kimpussa :P Huolehtivainen tuo on, pari kertaa höösäsi alussa niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin hiusten värjäyttäminen :P Nykyään siivoaa kissanhiekat ja taloakin niin että minä teen sen mitä pystyn ja mies tekee loput.

 

Mies on ollut raskaudessa mukana jo kiertopäivien laskemisesta saakka, kaikkiin ultriin tullut ja muutama rutiinineuvola jäänyt pois ihan vaan siksi ettei siellä ole perustutkimuksia erikoisempaan. Kaikesta ollaan voitu puhua niinkuin normaalistikin, myös vaikeimmista asioista. Mies on alusta lähtien itse lukenut vauvakirjoja ja lehtiä ja imenyt vauvatietoa itseensä kuin pesusieni :P Luonnollisesti mies tulee olemaan mukana synnytyksessä, ei jäisi pois mistään hinnasta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies on ollut aivan ihana koko raskausajan, miten se onkin mua jaksanut. Alussa tosin huolehti ehkä vähän liikaa mitä saan syödä, tarkisteli kaupassa tosi tarkkaan aina esim. onko juustot pastöroituja vai ei. Ollut myös usein mukana neuvolassa ja kaikissa ultrissa, onneksi työpaikalla on aika joustavaa että on saanut aina ottaa liukumaa jos on tarvinnut.

 

Valmistautumiseen on kuulunut myös mm. ison taulutv:n ja pesutornin hankinta, joista kumpikin tosi tarpeellisia vauvaa ajatellen, varsinkin ensimmäinen :P Mies on lukenut myös tosi paljon kaikenlaisia opuksia mitä on neuvolasta saatu ja kirjastostakin lainattu, lähinnä vauvan hoitoon ja kehitykseen liittyen. Kaikki vauvatavarat vaunut, turvaistuin jne ollaan yhteistuumin käyty ostamassa ja mies on innoissaan vertaillut hintoja ja toimintoja.

 

Hellyyttävintä on, että mies on myös tahtonut lukea vauville masuun iltasatuja :) Yhteinen projekti kaikinpuolin ja aviomiehestäni tulee kyllä unelmaisä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten monen mies on ollut mukana ensimmäisellä neuvolakäynnillä? Minulla eka neuvola on jo rv 6+2. Mies haluaa tulla mukaan sitten, kun tapahtuu jotain "kontreettista". Ei kai tuossa vaiheessa vielä edes sydänäänet kuulu? Kuulin, että siellä kartoitetaan ainakin lähisuvun sairaudet, mutta ei se terkkari ainakaan sanonut mitään, että miehen olisi sen takia hyvä tulla mukaan. Ja kyllähän minä sen verran sitäkin puolta tunnen, että siitä selviydyn.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now