Miten tulevat isät osallistuvat odotukseen?

[Tiitiäinen]

Mies oli mukana ekalla neuvolakäynnillä, kun se ensikäynti on pidempi ja siellä jutellaan monen moista. Muilla neuvolakäynneillä ei sitten olekaan ollut, kun ne on niin rutiinia eikä siellä tapahdu oikein mitään ihmeellistä. Mun eka neuvola tosin oli vasta 9+1 ja silloin kuultiin jo sydänäänetkin. Sulla on neuvola kyllä tosi aikaisin, tietysti mies voi tulla mukaan vasta seuraavalla kerralla jos haluaa niitä sykkeitä tulla kuuntelemaan.

[Possu]

Ihania nämä miehet (ainakin suurimmaksi osaksi!)

 

meillä mies nyt pikkuhiljaa osallistuu enemmän ja enemmän. Kun asia on konkreettisempi. Masu näkyy ja vauvan liikkeet myös näkyvät ja tuntuvat. Vauvan hereilläoloaikojakin hän on jo opetellut - että tietää masuvauvan rytmin *hih*. Kyselee että miten pienokainen (!) voi ja onko se hereillä

 

Alkuraskaudessa olin jotenkin harmistunut kun miestä ei tuntunut kiinnostavan, eikä hän koskenut mahaan ollenkaan.. Ehkä se oli sitä alun outoutta - että voiko tämä olla totta ja onko siellä oikeasti joku kasvamassa. Eipä silti - ei asia minullekaan ollut heti konkreettinen. Pitkän aikaa meni epäuskossa molemmilla! Alussa kyllä muistelen että yhdessä kirjasta luettiin, että onko se nyt pähkinän, herneen rypäleen vai luumun kokoinen

 

Mies tuli tosiaan mukaan vain ensimmäiselle neuvolakäynnille, kun kokee ettei ole mitään järkeä hänen siellä istua, jos minut tyyliin punnitaan ja mitataan hemoglobiini... Ja onhan se niin. Käyn neuvola käynnit sitten itsekseni. Vauvaa lähti katsomaan kyllä ultriin ja halusi vielä 4d:n. Ne on kokenut hyviksi kun liittyvät vauvaan eikä vain minun terveydenhuoltoon... Nyt oikein harmittaa kun ei vauvaa näe ennen kuin syntyy

 

Eiköhän tuosta miehestä ole mainio tuki sitten synnytyksessäkin. Olisihan se outoa mennä yksin... joillekin se sopii mutta minä haluan miehenkin mukaan todistamaan kaiken. jos vain suinkin pääsee. Ja jospa se ottaisi kameralla todistuaineistoa! Kun itsellä synnytys menee varmaan jonkinsortin "horroksessa"... Eikä jälkeenpäin niin muista kaikkia asioita. Otaksun..

[höpöli]

Pikkuperhonen, meillä mies on ollut mukana kaikilla neuvolakäynneillä. Ekalla keskusteltiin vain kaikesta ja haluttiin tietoja sekä äidistä että isästä. Meilläkään ei siis silloin sydänääniä kuunneltu. Sen jälkeen on mun mielestä ollu kiva, että mies on myös ollut mukana, niin on kuullut samat asiat ja voinut kysyä niitä asioita, jotka ovat askarruttaneet. Ei niillä käynneillä ole käytetty aikaa mun punnitsemiseen tai hemoglobiinin ottamiseen, kun meillä pitäis periaatteessa käydä itse punnitsemassa itsensä ennen käyntiä ja hemoglobiinin annan ottaa vain labrassa. Siellä ollaan siis käyty läpi muita asioita. Yhdellä kerralla esim. molempien vanhempien alkoholinkäyttöä. Toisella mun mielentilaa sellaisella testillä ja silloin oli ihan hyvä, että mies oli mukana, kun hän osaa myös sanoa (ulkopuolisena, itse en osaa pakosti helposti asiaan kommentoida), johtuiko sen aikainen tulos vain siitä, että oli ollut viimeinen viikko töissä ja se oli todella rankka vai voiko sen takana olla muutakin. Tykkään myös siitä, että voin luottaa, että siellä on koko ajan joku muukin "mun puolella", joka tietää, mitkä asiat mua huolettaa, eikä anna hoitajan sivuuttaa niitä liian nopeasti.

[MarsiM]

Meillä kans mies on mukana kaikissa neuvoloissa ja ultrissa mihin vain on päässyt. Viimeks esim. kävin ex tempore kesken työpäivän kuuntelemassa sydänääniä niin siihen ei tietenkään sillä varoitusajalla päässyt ja ekaan neuvolaan en ottanut mukaan kun halusin itsekin päästä ääneen (mies on niin puhelias). Mut jatkossa saa tulla mukaan aina kuin pääsee, niin myös synnytykseenkin.

 

Mies osallistuu odotukseen melkeinpä siinä missä miekin vaikka välillä murisenkin siitä ettei se tajuu mitään. Mut pääpiirteittään se kuitenkin kestää useimmiten kiukkuni, pohtii mitä kaikkea saan syödä (tai suostun syömään...), laittaa ruokaa, huolehtii että saan levätä, lopetti juomisen ja polttamisen + enimmäkseen uhkapelitkin eli siinä mielessä osallistuu perheen taloudellisen tilanteen kehittämiseenkin.

 

Mies on myös yllättävän hyvin seurannut vau-kirjan odotusopasta eli tietää minkä kokoinen sikiö milloinkin on jne. Samoin rattaiden ominaisuuksia ja lastentarvikkeita ollaan yhdessä mietitty ja mies on niistä todella kiinnostunut ja uskaltaa jopa sanoa oman painavan sanansa. Ainoa mitä sekä minä että mies harmittellaan on se että tällaista vauvafoorumia ei ole miehillä, tää on aika mammapainotteinen foorumi eli mie en oo ainakaan keksinyt mihin rakoon se tänne mahtuis. Mieskin mielellään jakaisi vauvan tuloon liittyviä ajatuksia muidenkin ihmisten kuin minun kanssa, mutta miehen omassa kaveripiirissä vauvajutut ei vaan oo ollenkaan ajankohtaisia kun kaikki muut vasta sinkkuina pörräävät. Mitäs otin nuoren miehen...

[Pikkuperhonen]

Ihanan aktiivisia ja kiinnostuneita miehiä tuntuu kaikilla olevan. Tosin epäilen, että ne, joiden miehet eivät kamalasti osallistu odottamiseen, eivät sitä näillä palstoilla huutele. Veikkaan, ettei täältä palstalta saa ihan realistista kuvaa siitä, miten suomalaiset miehet keskimäärin ovat mukana.

[Kerttu]

^ aika aktiivisesti isät nykyään on mukana, ihan perusneuvolakäynneilläkin. Ekalla kerralla kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan, ja muutenkin aina välillä vaikka ihan joka kerralle ei pääsisikään. Kyllä se sitä raskautta tekee todellisemmaksi, varsinkin alkuvaiheessa kun liikkeitä ei tunnu eikä raskaus vielä kunnolla näy. Ekalla kerralla käydään läpi kaikkia niitä perustietoja, elämäntapoja ja sukurasitteita ja on senkin puolesta hyvä että isä on mukana.

[Guest pikkaraiset]

Kyllä meidänkin tuttavapiirissä miehet ovat enemmäkseen aktiivisesti mukana odotuksessa. En tiedä kauhean montaa, jotka eivät olisi osallistuneet esim. neuvolaan jos vain töiltään pääsevät. Toisekseen usein tuttapiirissämme miehet ovat enemmän huolissaan vauvan terveydestä kuin äidit Moni mies huolestuu melko pienestä

Miehet nyt vain usein osallistuvat sitä enemmän odotukseen, mitä konkreettisemmaksi raskaus tulee. Sinänsä ihan ymmärrettävää. Toisaalta itsellekin raskaus tulee koko ajan konkreettisemmaksi pakosta

edit. En siis mitenkään sano, että kaikkien miesten pitäisi osallistua odotukseen. Kukin tyylillään. Minusta vaan on niin kiva katsoa, kun nykymiehet osallistuvat niin paljon. Melko usein, kun pariskunta on lapsen kanssa kävelyllä, vaunua työntää mies. Minusta jotenkin ihanaa.

Edited July 21, 2008 by pikkaraiset

[madele]

Mies osallistuu aika sopivasti, ei kuitenkaan mitenkään yliaktiivisesti.

 

Neuvoloissa ei ole ollut mukana, kun ei töiden takia pääsisi, eikä niissä nyt minusta mitään kovin ihmeellistä tapahdukkaan. Ultrassa oli kyllä mukana.

Lueskelee se silloin tällöin vauvalehdet, jutustelee masulle mukavia ja silittelee silloin tällöin. Potkujen tuntemista odottelee myöskin innoissaan. Tarvikehankinnoissa mies on kriittisempi kuin minä, vauvalle vain parasta.

 

En mä kyllä jaksaisikaan mitään yletöntä hössöttämistä, vaikka joskus on kiva saada erityismukavuuksia masun takia. Synnytykseen mies on tulossa mukaan, ja varmasti saa myös vaunuja tulevaisuudessa työnnellä.

[Extravaganca]

Ollaan oltu yhdessä kaikilla neuvolalääkäreillä ja äitiyspolikäynneillä ja ultrissa (paitsi np-ultrassa, kun mies oli työmatkalla). Lisäksi neuvolassa oli aina mukana varsinkin raskauden alussa, mutta nyt loppuaikoina harvemmin, kun ei oo mitään ihmeitä ollut. Perhevalmennuksessa oltiin yhdessä joka kerta.

 

Muutoin mies juttelee masuun päivittäin, kyselee aina, että "mitäs mahaosastolle kuuluu". Mies laittaa mulle joka ilta suihkun jälkeen jalkarasvaa, kun kauniisti pyydän ja hieroo vähän samalla jalkoja. Ihan joka ilta en edes kehtaa enää pyytää... Lisäksi saan silitystä ja hellimistä.

 

Jaa mitäs muuta. No hankintoja ollaan tehty yhteistuumin, varsinkin isompia. Minä oon itekseni haalinut vaatteita ja pienempiä tarvikkeita, enkä sen ihmeemmin ole joka vaatetta esitellyt miehelle.

[Elizabetti]

^Kuulostaa hyvin samalta kuin meillä.

 

Olen kokenut, että kun mies on mukana lääkärikäynneilläkin, lääkäri suhtautuu meihin kokonaisvaltaisemmin tulevana perheenä ja niistä käynneistä on sitten kiva jutella jälkikäteen yhdessä. Varsinkin alussa oli kiva, että toinenkin kuuli ne samat asiat, kun kaikkea ei sitten itse muistanut kaiken ollessa niin uutta ja ihmeellistä.

 

Raskaus on meitä ainakin lähentänyt entisestään ja suhde on saanut uusia ulottuvuuksia. Odotus on yhteinen, mutta olen kokenut edelleenkin olevani muutakin kuin silmissä kasvava masu (vaikka se tässä loppuvaiheessa onkin niin silmiinpistävä ) Ehkä hellyyttävintä kuitenkin on miehen huolehtiminen ja niiden "isän vaistojen" herääminen, kohtuullisessa määrin kuitenkin.

[Elodia]

Hmm... Pitääpäs oikein miettiä millaista meillä on.

 

Minunkaan mieheni ei ole mikään hempeilijä eikä hössöttäjä, eikä ole sitä pahemmin nytkään. Välillä tuntui, ettei hän tarpeeksi "huomioi" mahaani, eli tunnustele liikkeitä ja puhele vauvalle. Nyt kun hän jäi kesälomalle, on paljon enemmän halunnut olla "tekemisissä" vauvan kanssa. Ilmeisesti kun on enemmän aikaa, eikä työhommat stressaa.

 

Neuvolassa mies on ollut mukana pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla, ja kerralla jolla ensimmäistä kertaa kuunneltiin sydänääniä. Molemmissa ultrissa on ollut mukana, ja tulee synnytystapa-arvioon, koska on lomalla. Muuten en olisi häntä sinne edes pyytänyt.

 

Mies on alkanut enemmän ottaa minua huomioon nyt, kun liikkuminen on jo välillä aika vaikeaa. Kaupungilla havahtuu aika ajoin odottamaan minua, kun en niin nopeaa pääse kävelemään. Jos pyydän pieniä palveluksia kotona, saattaa tehdä napisematta, esim. tuoda vettä Kissanpissa-astiat on siivonnut alusta asti, välillä kylläkin kamalan nalkutuksen jälkeen vasta.

 

Minä olen tehnyt ja maksanut kaikki hankinnat vauvalle. Mies on ollut mukana joitain kertoja vaateostoksilla ja kaikki isommat jutut ollaan valittu ja ostettu yhdessä. Rahanmenosta valittaa, vaikka ei edes ole maksanut mitään... On kylläkin saattanut vähän enemmän maksaa muuta elämistä.

 

Mies ei ole kiinnostunut lukemaan vauvajuttuja, se minua vähän harmittaa... Joka perjantai-ilta kun meillä vaihtuu raskausviikko, ollaan luettu ääneen vau-kirjasta isän ja äidin osiot. Minulle se on ollut hyvin tärkeää, ja joskus kun miestä ei huvita, tuntuu pahalta. Pakkopullalta tuntuu hänelle välillä.

 

Mies on nyt kesällä käynyt paljon viihteellä. Siitä olen pahoittanut aina mieleni, en edes oikein tiedä miksi. Välillä kun en haluaisi hänen lähtevän, lähtee silti. Tuntuu, ettei tarpeeksi huomioi, eikä ole valmis kompromisseihin. Luulen, että nyt rauhottuu, kun synnytys alkaa lähestymään. Synnytykseen on lähdössä mukaan.

 

Mies on hieronut minua oikeastaan aina kun olen pyytänyt. Minulla on aika paljon selkävaivoja ollut nyt loppuraskaudessa.

 

Kaiken kaikkiaan on mielestäni nyt lomalla ollessaan ollut paljon paremmalla tuulella ja huomioinut minua ja vauvaa enemmän.

 

Niin ja sellainen iso juttu, että kun ehdotin, että pitäisi osan lomastaan vauvan syntymän jälkeen, suostui. Hänellä on pitämättä lomia 3 viikkoa, ja siihen isyysloma päälle. Alusta asti on ollut selvää myös, että hän pitää isäkuukaudenkin sitten myöhemmin.

 

Tulipas pitkästi juttua.

Kaiken kokoamiseksi totean näin lopuksi, että välillä on tuntunut, ettei häntä kiinnosta raskaus- ja vauva-asiat tarpeeksi, mutta kuitenkin sitten omalla tavallaan huomioi. Miehelle on raskaus alkanut olemaan todellisempi vasta lähiaikoina, kun hän on havahtunut synnytyksen läheisyyteen. Tällä hetkellä olen tilanteeseen tyytyväinen

[riikkamari]

meillä mies huolehtii etten syö liikaa roskaruokaa ja herkkuja...ja kissanvessan siivouksen mies otti huolekseen kun kuuli toksoplasmoosista ekassa neuvolassa(no mulla ei hirveesti jäänyt mieleen ekasta neuvolasta joten mies oli kuuntelemassa ja hän muisti koko neuvolan mitä siellä tapahtui)...niin ja yleensä kun lähdemme pitemmälle ajelureissulle hän varaa mulle jotain juotavaa ja syötävää etten voi huonosti...niin hän oppinut ostamaan minun lempparijukurttia kaupasta.

[Indigo]

Meillä mies suhtautuu raskauteen aika lunkisti ja sopivasti, ei hössötä liikaa mutta ei myöskään mitenkään dissaile. On sanonut, että masuasukki on vielä vähän käsittämätön juttu. Mies on ollut mukana alkuraskauden ultrassa ja yhdessä neuvolassa kuuntelemassa sydänääniä. Tulee mukaan myös rakenneultraan. Mä en ole kokenut, että hänen ois järkeä olla joka neuvolakäynnillä mukana, kun ei siellä niin ihmeitä kuitenkaan tapahdu.

 

Sanoin jokin aika sitten, että nythän vauva alkaa kuulla kohdun ulkopuolisia ääniä joten iskäkin vois sinne massuun jutella. Aina se välillä huutelee että mitä Fiitukselle kuuluu, mutta ei joka päivä suinkaan. Eikä käsittääkseni tykkää silitellä tai hiplata mahaa, näin ei ainakaan kovin paljoa ole tapahtunut! Pitää mua kyllä sylissä niinkuin ennenkin ja sitten kummastelee kun masu ulottuukin pidemmälle kuin aiemmin Mies myös lueskelee meillä olevia vauva-aiheisia lehtiä ja välillä myös vau-kirjaa ja on mun mielestä ihan hyvin perillä siitä, mitä missäkin vaiheessa about tapahtuu ja mitä muutoksia se äipässä aiheuttaa. Ei suostu silti taipumaan tossun ja komennon alle, vaikka kiukkukohtaus kuinka johtuis hormoneista!

 

Enemmän hän tuntuu keskittyvän siihen aikaan, kun vekara on syntynyt. Meillä on jo kovasti suunniteltu, että miten sitten kun hän tulee töistä kotiin, mä lähden lenkittämään koiraa, jotta isi saa kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa ja minä liikuntaa. Myös on vakaana aikomuksena hankkia vauvalle jonkin sortin kantoliina tms. Mies itseasiassa on alusta asti tätä toitottanut, mulle tuo oli vieraampi käsite koko kantosysteemi. Viimeisimmäksi mies taisi suunnitella, että hän oikein mielellään pitäisi osan vanhempain/hoitovapaasta ja jäisi pidemmäksi ajaksi kotiin, jos vaan mun työjutut järjestyy niin, että se on järkevä ratkaisu myös taloudellisesti. Ja hän haluaa ottaa lapsen mukaan mihin vain suinkin pystyy, että lapsukainen näkis erilaisia sosiaalisia tilanteita, luonnossa liikkumista jne. Eli mies aikoo olla hyvin osallistuva isä, jolle mun ei tosiaan tarvii olla joka käänteessä neuvomassa että sitä lasta hoidetaan näin ja noin ja vaippa tulee sitten muuten tälleensä, ai niin ja muistithan pestä ja rasvata pepun. Me likes

[Nasty]

Meilläkään mies ei juttele tai lepertele mun mahalle, eikä silittele, kun ei se vielä edes juurikaan näy. Mutta uskon että kunhan se tuosta pullahtaa kunnolla esiin ja kunhan liikkeitäkin alkaa tuntea, niin varmasti tykkää kosketella ja silitellä. Tällä hetkellä se on vielä sillä asteella että suunnitellaan yhdessä tulevaisuutta, mietitään mitä sitten kun vauva on maailmassa ja sen sellaista. Mukavaa yhdessä suunnittelua ja haaveilua siis. Raskausaikaan hän osallistuu kyllä siten, että ehkä enemmän huolehtii minun hyvinvoinnista, on jollain tavalla henksisesti mukana tässä touhussa, kuitenkaan yhtään hössöttämättä. Mulla onkin ollut tosi helppo alkuraskaus (*koputtaa puuta*) eli ei ole miehen tarvinnut "passata". Välillä kyllä sitä on toivonut, että mies huomioisi enemmän, mutta välillä taas ärsyttää "ylipaapominen" tyyliin "pystyn mä tän tekemään/syömään kun oon aina ennenkin tehnyt!"

[Sleeping Sun]

No, jos haluaa ei niin osallistuvaa isäkertomusta niin kerrotaan...

 

Eli meillä ei mies oo pahemmin neuvoloissa ja ultrissa ravannut, en ole edes olettanut että tulee enkä mukaani halunnut, ei ole kyllä kauheesti mukaan ollut änkemässäkään. Ultrista (2 x varhaisraskaus, niskapoimu, rakenne ja kontrollikäynti vk 28+) mies on ollut yhdessä, rakenneultrassa koska ilmoitin asian niin että siellä olisi sitten ERITTÄIN SUOTAVAA olla. Syyksikin sanoin että silloin näkyy enemmän ja ymmärrettävämmin, ei näytä hassulta ja epämääräiseltä (tosiasiahan on että ultrat ei usein sano sellaisille ihmisille paljon mitään jotka eivät ole joutuneet syystä tai toisesta moneen kertaan erilaisiin ultraäänitutkimuksiin) ja rupeaa sitten lapsikin tuntumaan oikeammalta kun sen siellä näkee. Mies tuli vastaanpanematta mukaan, vaihtoi työvuoronkin sellaiseksi että pääsi, taisi ottaa pekkasen jopa.

 

Nyt loppuraskaudesta mies on ollut useamman kerran neuvolassa mukana ja nekin vaan sen takia että ovat olleet hänen iltavuoroviikollaan heti aamulla ja ollaan päästy yhdessä ruokakauppaan isommille viikko-ostoksille (yleensä mennään yhdessä kerta viikkoon tai kahteen että tulee varmemmin hommattua kaikkea mitä tarvitsee ja selviää reissusta helpommalla kun on kahdet kädet ja työnjako kassallakin selvä), muuten en olisi silloinkaan tarvinnut/halunnut seuraksi. Joka kerran olen ehdottanut että saa mennä myös aamukahville siksi aikaa, en mitenkään pahastu vaikkei haluaisikaan tulla mukaan.

 

Mies on silti tullut, istuu hiljaa tuolilla ja vastaa kysyttäessä.

 

Vatsaa mies on paijallut harvakseltaan, yleensä pyydettäessä, muutaman kerran ihan oma-aloitteisesti. Vatsalle ei myöskään kumpikaan lauleskele tai lue runoja/satuja yms.

 

Kumpikaan ei oikein alussa osannut riemuita raskaudesta kun on lapsettomuutta ja keskenmeno takana, oikeastaan nyt vasta kun maha suorastaan pomppaa ihmisten silmille on mies vapautunut laskemaan leikkiä raskautumisesta ja puhumaan yleensäkään vauvasta.

 

Eli mitenkään ylttiöinnokkaasti ei mies ole asiaa esiintuonut, ollut jopa vähän "jäyhä" asian suhteen mutta silti tiedän ja koen että asia on iloinen asia hänelle, vaikkei hehkutakaan asiaa koko ajan.

 

[Indigo]

Pakko oli tulla vielä lisäämään omaan juttuun, että tuntuu miehen huolenpito musta enenevässä määrin lisääntyvän Ollaan menossa viikonloppuna ralleihin ja eilen kauppareissulla mies hoksasi että mullehan pitää olla joku istuin, kun tuskin jaksan koko päivää seisoa siellä rallihulinoissa. Kaupasta sitten löytyi hauska kokoontaitettava retkijakkara, jota käski mun vielä testata että kestääkö se ratkeematta.. (no ihankun se maha niiin paljon vielä painas! Tai minä... ) Mutta hyvin kesti, joten se ostettiin!

 

Aamulla sain synttärilahjaks hemmotteluhoitoja yhteen ihanaan kauneushoitolaan... Erityisesti olivat suositelleet jalkahoitoa raskaanaoleville, joten ihkua ajatella että rakas on siellä käynyt selvittelemässä mitkä ois sopivia juttuja mulle just tässä tilassa. Ihana mies!

[m.crane]

Meillä mies on ollut mukana kaikissa ultrissa, äitipolikäynneillä ja muutamilla neuvolakäynneillä. Neuvolaan on ihan turha miehen lähteä töistä kesken päivän käymään, kun eipä siellä ihmeitä ole ja käynti kestää n. 20 min. On kyllä aina sanonut, että tulee jos haluan, mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi. Kun ei mullakaan ikinä mitään kysyttävää siellä neuvolassa ole, mutta se taitaa johtua mun omasta ammatista (terveydenhoitaja itsekin).

 

Kotioloissa mies huomioi varsinkin näin loppuraskaudessa ihanasti. Käskee levätä, rasvailee mahaa, jonkin verran juttelee mahalle. Nyt kun viikkoja 38+6, yrittää uhkailla vauvaa jo syntymään. Alkuraskaudessa kävi ostamassa vohveliraudan kun mun teki niin hirveästi mieli vohveleita.. Yhdessä ollaan kaikki tavarat ostettu, tosin mies on kyllä muutaman kerran kaupoilla ollessaan ostanut itsekseenkin vauvalle jotain.

 

Jossain välissä musta tuntui, että mies ei juuri vauva-asiasta puhunut ja se harmitti, mutta juteltuamme asiasta paljastui, että hän miettii paljonkin syntymän jälkeistä elämää ja omaa rooliaan siinä. Miehestäni tulee varmasti todella osallistuva isä, enkä parempaa isää voisi lapselleni kyllä toivoakaan. Mutta varmasti miehen on naista vaikeampi suhtautua mahaan ja raskauteen, kun muutokset, potkut yms. eivät ole heille niin konkreettisia ja "läsnäolevia".

[Sleeping Sun]

Ai niin, taisi olla viime viikolla kun mies toi kissaa vatsan lähelle ja asiaa ihmettelin, niin syy oli "että tottuu kissan kehräykseen". On myös tuonut monta kertaa kissan vatsan viereen ja ottanut kissan tassun ja taputtanut vatsaa sillä.

 

Meillä oli entuudestaan tuollainen retkituoli, ostin vuosia sitten miehelle synttärilahjaksi, rallireissuja varten... Nyt otin itse käyttöön kun oltiin myymässä toritapahtumassa koulun hyväksi, erittäin näppärä tuote ja saa kantokassiinkin! Ja tässä mallissa on vielä nuo pullotelineet käsinojissa, vesipullo pysyi näppärästi siinä...

 

Edited August 4, 2008 by Sleeping Sun

[Elena]

Mies on innostunut tulevasta vauvasta, vaikka kyllä häntä (kuten minuakin) välillä pelottaa, miten meillä sitten vauvan kanssa sujuu. Miehen on helpointa kuvitella itsensä pienen pojan isäksi, joka ostelisi lapselleen leikkiautoja yms. Nimimerkillä leluosastolla se aina jumittaa miettimään, mitä se sitten lapselle ostaa Huvittavaa, mutta samalla jotenkin tosi hellyttävää.

 

Mies ei vielä oikein osaa ottaa todesta että sisälläni tosiaan kasvaa pieni ihmisenalku, niinpä hän onkin sanonut useaan kertaan kun olen innostunut hehkuttamaan raskautta, että eihän se vielä ihminen ole, kun on niin alussa vasta raskaus. Uskon, että kunhan vatsani kasvaa niin mies alkaa todella huomaamaan ja havahtumaan että hänestä todella on tulossa isä.

 

Mies miettii myös paljon raha-asioita ja haluaa tehdä paljon töitä, jotta pärjäämme rahallisesti. Tärkeä asia toki sekin.

 

Iltaisin usein puhellaan tulevasta vauvasta, ja mietitään tulevaisuutta, esim. vuoden päähän, että tehdäänkö sitten ensi kesänä jotain reissuja vauvan kanssa jne. Yritetään myös molemmat totutella siihen, että meistä tulee vanhempia, äiti ja isä.

 

Kaiken kaikkiaan mies on suhtautunut rakastavasti ja kannustavasti raskauteen. Välillä tosin ihmettelee mielialanvaihteluitani...

[Emni]

Meillä mies on ollut aivan ihana

En olisi uskonut, että siitä kuoriutuu vielä tuollainen herkkis ja miten hyvin se on ollut mukana tässä raskaudessa. Kaikki tämä on ihan uutta miehelle, ei oo koskaan edes pitänyt vauvaa sylissä, saati ollut raskaana olevien naisten kanssa juurikaan tekemisissä. Ennen raskautta mies tuntui aika paljon miettivän sitä, millainen hormonihirviö musta saattaa raskauden myötä tulla ja jopa valmistautua siihen, että ne on sitten parisuhteen kauheimmat 9 kuukautta.

 

Pari päivää plussauutisen jälkeen mies jo alkoi puhumaan todella avoimesti tunteistaan raskautta ja muuttuvaa elämäntilannetta kohtaan, mikä on todella epätavallista. Tämän raskauden aikana (nyt rv22) ollaan puhuttu miehen kanssa hyvin paljon kaikesta, avoimesti ja rauhallisesti, kertaakaan ei olla saatu mistään riitaa tai kinaa aikaiseksi, mikä on ihan ihme!

 

Konkreettisia juttuja on mm. se, että mies pyysi palkankorotusta (ihan oikeutetusti, kun saa niin pientä palkkaa) ja tekee aika paljon töitä nyt, että saadaan mahdollisimman hyvin rahaa säästöön. Hän kantaa kauppakassit ja muutenkin kaikki raskaat jutut, etten rasittaisi itseäni. Alkuraskaudessa yritti kohentaa oloani, kun oli pahoinvointia ja on ollut paljon enemmän lähellä, halaillut, pussaillut, hömpötellyt, vaikka sitä on toki tehnyt ennen raskauttakin.

 

Hankinnoista tehtiin yhdessä listaa ja katseltiin jo alkuvaiheessa, mitä uusi äitiyspakkaus sisältää. Mies on jopa kesken suihkun huudellut kylppäristä, miten on tullut mieleen sijoitella kehto tai hoitopöytä

 

Nyt puolivälin tienoilla alkoi tulemaan kivuliaitakin supistuksia ja lääkärit on kehottanut ottamaan rauhallisesti. Mies pitää huolen siitä, että juon tarpeeksi, syön hyvin, en rasita itseäni, huolehtii muutenkin voinnistani kuitenkaan ylimääräistä hössöttämättä ja on kiinnostunut voinnistani. Kun olen ollut pidempään neljän seinän sisällä ja mielialakin vähän laskenut siitä syystä, mies otti päivän vapaata ja vietti sen kanssani, piristi kyllä todella mielialaa!

 

Mies on tosi innoissaan kasvavasta vatsasta, juttelee ja laulelee sille, miettii jatkuvasti, mitä laulua ruvetaan vatsalle soittamaan nyt loppuraskauden aikana, kuuntelee usein iltaisin vatsan läpi, josko sieltä kuuluisi jotain ja odottaa kovasti, että vauvan potkut voimistuisivat niin, että hän tuntisi ne jo selvästi vatsan läpi. Mies on tosi ylpeä tästä vatsasta ja tykkää, jos puen esim. kauppaan tai kyläreissulle tiukemman paidan, josta jo aikamoinen pallovatsa erottuu. Ja eipä tuo jaksaisi odottaa, että vatsa kasvaisi vielä isommaksi

 

Lastenkasvatuksesta keskustellaan paljon, tosin ollaan keskusteltu useasti jo ennen raskauttakin. Mies miettii, mitä lapselle halutaan opettaa ja mitä leluja ostetaan, mitä omassa lapsuudessa oli tärkeitä juttuja ja voisiko niistä saada jotain ideoita ym.

 

Kaikin puolin mies on todella ihana ja mukana tässä raskaudessa. Meillä menee paremmin kuin koskaan ja olen todella onnellinen, että saan odottaa juuri tuon miehen lasta

[miimay]

Meillä mua on kutsuttu "äidiksi" jo plussatestistä asti! Neljän seinän sisässä kiva, mutta kaupoilla yritän vähän toppuutella.. ja sanonhan minäkin häntä "isiksi". Esikoiset (kaksoset) tulossa ja kyllähän se maailmaa mullistaa. Eniten naurattaa se kun puhumme itse itsestämme kolmannessa persoonassa..

 

Meillä tuo isi siis maailman ihanin. Mä en meinaa vieläkään uskoa, että olis yhtään vauvaa tulossa saatika sitten kaks, vaikka on parissa ultrassa jo käyty (nyt rv13+4). Mies vaan miettii leluja ja nimiä ja mitä kaikkea sitten tehdään, missä huvipuistoissa käydään: niissä joissa on moottoriajoneuvoja! Jos tulee tyttöjä niin on todennut olevansa pulassa kaulaa myöten, eli toivoo että toinen edes olis poika.. Auton ja asunnon vaihto taitaapi olla ajankohtaista myös ja niitä mies katseleekin joka ilta netistä.. Ja aina tekee ruokaa ja käy kaupassa kun tarvii <3

 

Mies myös puhuu masulle minkä ehtii ja pahoittelee että ensimmäiseen ultraan asti puhui vain yhdelle vauvalle, vaikka tulossa onkin kaksi. Tätä on sitten toiselle vauvalle kovasti koittanut korvata lepertelyllä <3 Oon vaan niin rakastunut!!

[Edwina]

Toisen lapsen odotusaika tähän mennessä on mennyt hyvin. Mies huolehtii musta ja varmistaa etten tee mitään fyysisesti raskasta saati rasita itteäni liikaa. Ekassa ultrassa kyseli ihan hirveesti kätilöltä kaikkia juttuja ja oli selvästi innoissaan. Samaa ei esikoisen alkuraskaudessa ollut, liekö mies ei osannut nauttia siinä vaiheessa vielä koko raskaudesta kun ennen esikkoa saatiin keskenmeno.

 

Mulla on jo pidempään ollut ihan järkyttävä väsymys ja mies on omatoimisesti ja mukisematta tehnyt melkeinpä kaikki kotityöt ja hoitanut suurimman osan yö- ja aamuherätyksistä esikon kanssa, jotta mä saisin nukkua edes vähän pidempään. Pieni morkkis itellä on kun olo on aika lahna, mutta kun mies käskee lepäämään niin levättävä se kai on.

 

Mies on aina ollut tosi hyväsydäminen ja kiltti, mutta tää toinen raskaus on tuonut tosta miehestä ihan uudenlaisia piirteitä esiin. Mies puhuu esikoiselle, että susta tulee isosisko pienelle tyttö- tai poikavauvalle. ♥ Ollaan pohdittu nimiä, hankintoja yms. joita taas esikoisen aikana ei niinkään pohdittu vasta kuin loppuvaiheessa. Ei ollu miehen mielestä muulloin ajankohtaista.

 

Meillä mies tulee mukaan ultraan ja ainakin ekaan lääkärineuvolaan, jolloin kuunnellaan vauvan sydämenääniä.

[duudeli]

Mulla saattaa olla nyt tämmöinen mielialanvaihteluräjähdys päällä, mutta vaikka kuinka tekisi mieli töniä mies hereille että voisin hänelle raivota (helpottaisi omaa unensaantia, kello jo yli puolenyön..) niin en sitä viitsi tehdä vaan purkaudun tänne!

 

Aikaisessa vaiheessa raskauttahan tässä vielä mennään, ja tänä iltana/yönä tiiviisti tätä foorumia lueskeltuani olen havainnut yleiseksi ilmiöksi sen, että monet miehet alkavat ymmärtämään raskautta ja lapsentuloa vasta viimeisellä puolikkaalla..

 

Meillä plussan jälkeen mies oli innoissaan ja iloissaan ehkä viikon? Kutsuen minua äidiksi, itseään isäksi ja höpöttäen muutenkin siitä kuinka jännää tämä on. Sen jälkeen minulla alkoi jäätävät pahoinvoinnit, en paljoa poistunut kotoa ja nyt vielä rv8 alkaen olen kärsinyt voimakkaista supistuksista (ja niiden ohella veritiputtelusta), mistä kerroin miehelle ja ilmoitin samalla että syytä en vielä tiedä mutta mitään raskaita nostoja en enää tee ennen kuin joku lääkäri voi minulle varmasti kertoa mikä on vialla ja mitä uskaltaa tehdä! Aiheesta puhuessa mies kyllä oli todella huolissaan ja aidosti pelkäsi että raskaus menee nyt kesken. Mutta olikohan keskustelun jälkeen kulunut 20min, mies istui tietokoneella ja minä jakkaran kanssa eteisen yläkaapeista kolusin joulukoristeita.. Liikun todella hitaasti, sillä rivakat liikkeet ja ponnistukset tekevät kipeää. Siinä jakkaran päällä höslätessä pudotan sitten ylähyllyltä päälleni ison kasan laatikoita ja muuta tavaraa - mies viereisessä huoneessa ovi auki muttei korvaansa lotkauta. Ei onneksi mitään sattunut, vaikka osa laatikoista oli painaviakin, sattuivat putoamaan ohitseni eivätkä päälle tulleet. Jo tässä vaiheessa itsekseni hermostuin, että HALOO äsken äijä tihrusti itkua kun pelkää että menee suppareiden takia kesken ja sitten kuulee varmasti siihen 10metrin päähän tietokoneelle että nyt kävi vaimolla hassusti, muttei elettäkään tee auttaakseen.. Ei kysykkään että tarvitseeko apua. Nyt jo hermostuneena kiroilen ääneen ja potkin mielenosoituksellisesti (jep, hormonit pistää käyttäytymään kuin pieni lapsi aina välillä) niitä lattialle pudonneita tavaroita kovana yrityksenä herättää miehen huomio mitä en saanut. Painavimpia laatikoita en saanut nostettua takaisin ylös, sillä pelkästään yritys nostaa niitä maasta sai aikaan terävää kipua vatsassa. Siinä vaiheessa sanoin miehelle että olis kiva jos nostaisi tavarat takaisin hyllylle ja kävin itse hetkeksi maaten sängylle kun olo masussa niin inhottava. 10minuutin päästä mies marssii eteiseen ja huudahtaa että miten ihmeessä en paria laatikkoa voi saada takaisin kaappiin.. Mielialani kohosi taivaisiin.

 

Tämä lyhyt tyhmän lapsellinen tapahtuma nyt jäytää mieltäni ja saa suuttumuksen nostamaan päätään uudestaan ja uudestaan. Tuo nyt tähän mennessä onneksi ainoa selkeä tapaus, mutta eipä täällä mitään muuta tapahdu. Selvästi on mies tympiintynyt esimerkiksi siitä kun kaupassa käytyä pyydän häntä ottamaan painavimmat ostoskassit (asunto neljännessä kerroksessa ilman hissiä) eikä ymmärrä, etten sitä tässä tilanteessa laiskuuttani tee vaan syystä että tuntuu ikävältä ja siitä johtuen välillä myös lapsen vuoksi pelottaa.

 

Hui ja hai, ja kiitos että täällä saa purkautua! Nyt uudestaan lukiessa kyllä tosiaan huomaa kuinka lapsellisesti itse käyttäytyy, mutten silti suostu myöntämään että tuleva isäkään nyt täysin ymmärtäisi että missä mennään!

 

Tai oikeastaan ongelmahan on tuo tietokone, jolta ei voi poistua minkään näköisessä hädässä jos on joku youtuben video tai kaverin kanssa chattaus kesken.. Silloin ei myöskään kuulla eikä nähdä mitään. Hyvinhyvinhyvin ärsyttävää, ja pahoin pelkään ettei tuo mies edes lapsen tullessa pääse tuosta tietokoneesta eroon mikä minua suuresti huolettaa jo nyt. Ja etenkin kun yhdistetään koneella oloon tuo kuurosokeus (nyt jo hyviä esimerkkejä.. kissat pudottavat keittiössä lasin pöydältä mistä kuuluu tietenkin helposti tunnistettava ääni kun lasi menee rikki eikä koneella istuva mies huomaa mitään. Kissojen ja koiran tassunpohjista on sitten kiva niitä lasinsiruja tonkia kun sirut olleet lattialla koko illan kun minä olen ollut poissa ja mies istunut koneella) niin ei varmasti kuule tai näe lapsiaankaan vaikka ne heittäisivät häntä kakkavaipalla suoraan päin näköä..

 

Itsepähän sitä on miehensä valinnut.. mutta kai sitä silti saa joskus vituttaa?

Edited December 6, 2011 by duudeli

[tiitiainen]

Meillä mies on hyvillä mielin mukana odotuksessa. Neuvolassa on käynyt mun kanssa jonkun verran, ultrissa totta kai myös. On hirveän huolehtivainen ja suojelevainen nykyään. Ennemmin mies on aina sanomassa, että jos tuo pahenee niin soita neuvolaan tms. kun minä taas että ootellaas nyt rauhassa, ei kai tämä nyt mitään jne.

 

Tänään juuri sitten vitsaili, että pitää kepit tai potkuri jostain hankkia että pysyn pihalla pystyssä. Pelkää mun kaatuvan ja satuttavan itseni. Yrittää pitää huolta myös, että ei tulisi rasitettua itseäni niin, että alkaisi käymään kipeää. Pahasti katsoo kun kiipeilen tuoleilla, jotta saisin ylähyllyiltä tavaraa. Ja mikä parasta: kestää mun mielialan vaihtelut. Erityisesti nyt kun on alkanut vaikka mitä vaivoja putkahtelee niin olen kiukkuinen kuin mikä ja silti rakkaani jaksaa yrittää piristää.

 

On myös tosi iloinen vauvasta. Kertoi juuri eilen että on todella kiintynyt vauvaan vaikka ei ole sitä nähnyt oikeasti ja se siellä mun massussa vain on. Joskus jutteleekin vauvalle!

 

Aluksi oli kyllä hämillään raskaudesta kuten minäkin. Mutta onhan se ymmärrettävää, niin epävarmaa ja täysin uusi asia parhaimmillaan.

 

 

Olipa taas melkoista tajunnanvirtaa tämä raapustus, mutta jospa tuosta ottais selvän.

[Havina]

Tulevan isukin osallistuminen on vielä tällä hetkellä riemua siitä, ettei hän ollutkaan mikään tuhkamuna Kai sitä itteä huoletti se asia, kun ei ihan ekoilla kerroilla tärpännyt.

 

Kyllä mies tekee myös kotitöitä ja siivoaa kissanvessan, mutta ei jauha mun kanssa raskausjuttuja ihan niin paljoa kuin toivoisin. Onneks on tää foorumi