Liljankukka

Onko vauvavakuutuksista ollut "hyötyä"?

41 posts in this topic

Onko kellään kokemuksia vauva/lapsivakuutuksista? Millaisessa tilanteesta olet hakenut korvauksia ja onko vakuutus korvannut? Ja millaisissa tilanteissa vakuutus ei ole korvannut?

 

Mietimme otammeko vakuutusta vai ei ja on tullut mieleen esim. osassa on omavastuu 150e ,mutta alle 18-vuotiaat saavat ilmaista hoitoa kunnallisella puolella. Yksityinenpuoli tietenkin on erikseen.

 

Jos tälläinen ketju on olemassa niin vinkatkaa

Edited by -Tuulitukka-

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ollut Aktian vauva/lapsivakuutus nyt pikkasen päälle vuoden ja se on kyllä maksanut itsensä takaisin, vaikka onkin yksi markkinoiden kalliimpia. Vuonna 2011 syntyville vauvoille olivatkin näköjään nostaneet hintaa entisestään. Aktian vakuutuksessa ei ole ollenkaan omavastuuta, mikä on ollut tosi mukava juttu korvauksia hakiessa. Vähän mälsä puoli on se, että korvaukset täytyy hakea paperilomakkeella, mutta toisaalta jos niitä tulostaa esitäytettynä nipun valmiiksi niin ei siihen jää jäljelle enää kuin taudinkuvan selostus ja allekirjoitukset, ei iso homma. Nopeimmillaan on rahat olleet tilillä pikkasen päälle viikossa, hitaimmillaan meni lähemmäs 6 viikkoa (tuolloin oli joku suma heillä, oiskohan ollut jotain myrskytuhoja silloinkin hidastamassa) ja koska lupaavat 28 päivää käsittelyajaksi niin ylimenevältä ajalta sai aikast hyvän koron korvausmaksuille. Maksan aina luottokortilla lääkärikäynnin (jotta käynti ei vaikuta perheen normaaliin kuukausibudjettiin) ja sitten siirrän suoraan takaisin luotolle hyvitysmaksun, joka usein tosiaan tulee niin nopeasti ettei ehdi tulla korkoja luottikselle.

 

Me asutaan pääkaupunkiseudulla, joten täällä on yksityisten maksut aika korkeat. Viimeisin käynti oli 120e, missä summassa on lääkärin ja laboratorion veloitus sekä lääkkeet. Ja koko summa saadaan takaisin, myös toimistokulut :) Useimmiten käynnit on olleet n.65e (+toimistomaksu). Ihan eka käynti oli vähän päälle 3kk ikäisenä, jolloin oli silmätulehdus. Sen jälkeen on ollut enimmäkseen nuhaa ja yskää, mutta niistäkin on ollut pienen kanssa kiva käydä näytillä noin 1-2vkon sairastelun jälkeen, koska esim. korvatulehdus voi olla tosi oireeton. Tuolloin soittelin ensin neuvolaan, että mitäs tehdään kun yskii, mutta muuten on pirteä ja nuhaton ja neuvolasta sanoivat varaa huomenna aika terveysasemalle koska on varmaankin korvatulehdus. Olin ihan hämmästynyt :D Varasinkin sitten heti netistä ajan yksityiselle samaksi illaksi ja oikeinhan neuvola arvasi.

 

Me alunperin ajateltiin, että pidetään vakuutus vaan vuoden verran ja sitten lopetetaan jos ei ole tarvetta. Jotkut muksut ei vaan sairastele pahemmin niin heillehän vakuutus on turha. Mekin olis periaatteessa ehkä pari käyntikertaa voitu jättää väliin, ilman että olis ollut "vaarallista", mutta toisaalta saipahan itselleen sitten mielenrauhan korvatulehduksen jne. osalta niilläkin käynneillä kun oli jo monta itkuista valvottua yötä pohjalla. Ollaan ajateltu, että kun kerran vakuutusmaksua maksellaan ja ei omavastuuta ole niin hyödynnetään sitten koko rahan edestä vakuutusta.

 

Nyt muuten noin 1v1kk ikäisenä pojalla todettiin atooppinen ihottuma, joten onneksi ei lopetettu vakuutusta 1v ikäisenä. En ole vielä noista jaksanut hakea korvauksia, mutta luulisin että myös rasvoista saadaan korvaukset (tää on monelle kynnyskysymys vakuutuksen ottoon, monet ei korvaa) koska aiemmin kesälläkin saatiin korvaukset pienemmästä ihottumavaivasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä on ehdottomasti kannattanut ihan jo siinä mielessä että on päässyt lääkärille jonottamatta ja useimmiten ihan silloin kun itse haluaa. Julkinen puoli ei täällä toimi, ei sitten mitenkään, mm. kaksi kertaa on päivystyksessä ollut lääkäri joka ei ole osannut katsoa lapsen korvia. :rolleyes: Meillä molemmat lapset ovat sairastaneet toisena ikävuotenaan paljon ja esikoisen (jolla siis perussairaus) toiselta vuodelta saatiinkin omavastuun jälkeen melkein tonni takaisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista!Toivottavasti tulee vielä lisää. Itse asun sen verran tuppukylässä ettei yksityislääkärien vastaanottoa ole 24h ja hieman huolestuttaa julkisen toiminta lapsen kannalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei! Täällä kans yks tuppukylästä kotoisin oleva. Täällä ei siis mitään yksityisiä ole, päivystyksistä puhumattakaan. Kaupungissa, noin 40 min ajomatkan päässä on yksityisiä, mutta ei päivystystä 24h. Ainostaan kunnallinen päivystää sen 24h.

 

Me otettiin lapsille aikoinaan vauvavakuutukset. Ihan siksi, että jos jotain ongelmaa on alkuvaiheessa.. Pahat allergiat, sairauksia, rakenteellisia ongelmia yms. Kolmeen ikävuoteen mennessä kuitenkaan mitään kummoista ei ole ollut, missä vakuutuksia olisi kaivannut. Ollaan sitten rajattu vakuutuksia vähän eri tavalla, että sairaskuluja ei korvata näissä korvatulehdus yms. jutuissa.

Tähän mennessä meidän oma terveyskeskus on pelittänyt todella hyvin. Ajan on saanut esim. 15 min päähän ja jos joku oikea hätä lapsella on ollut, sinne on aina päässyt jos tk on vaan ollut auki. Loma-aikojen aikaan tk on auki vähän huonosti, mutta silloin on käyty päivystyksessä. (Jossa jouduttaisiin käymään joka tapauksessa, kun mun käsittääkseni mikään alueen yksityisistä ei päivystä esim. juhannusaattona.)

Esikoinen on 1-vuotiaana leikattu, pääsi leikkaukseen parin viikon jonotuksella kun sai peruutuspaikan. Kyseessä ei ollut mikään järjettömän vakava asia, mutta silti homma hoitui kunnallisella noin nopeasti. Keskussairaalan erikoislääkärille mm. silmäsairauden vuoksi on päästy nopeasti.

Ne kerrat, kun olisin yksityiselle lapsen vienyt, on yksityisen ajanvaraus ollut täynnä. Seuraava aika olisi ollut kahden päivän päästä, mutta mitään järkeähän ei ollut sinne saakka odottaa, kun omasta tk:sta sain lopulta lapselle ajan samalle päivälle, eli pari päivää aikaisemmin kuin yksityiselle. Ja oma tk on alle 1km päässä meiltä.

Jos kuitenkin asuisin alueella, jossa yksityisille saa hyvin aikoja ja jossa omaan terveyskeskukseen ei saa, pitäisin vakuutuksissa noi sairaskulukorvaukset parempina. Tällä hetkellä ei kannata.

Ja jos joku asia tulisi, jossa lapsi tarvitsisi pikaista hoitoa (esim. putkitus, joku muu toimenpide) nimenomaan yksityisellä, on sitä varten aina joku summa rahaa jemmassa.

 

Lisään vielä, että meillä on ollu lapset melko terveitä ja ainoastaan esikoisen kohdalla olisi korvatulehduskierteiden aikaan ehkä saattanut omavastuu ylittyä parilla eurolla. Leikkaus, joka tehtiin lapselle, olisi joka tapauksessa tehty kunnallisella puolella, joten siinäkään ei omavastuut olisi tulleet täyteen, sillä leikkauksesta ei tullut sairaalassaoloa isompi lasku. Lähete saatiin neuvolalääkärin kautta ja sairaalassa oltiin pari päivää.

Edited by hiljaisuus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on pojalle vakuutus ja kyllä on ollut yksi parhaista investoinneista ikinä mihinkään:

 

1. Poika syntyi keskosena ja vakuutus korvasi 7 päivän sairaalassaoloajan (loppuhan ei maksa muutenkaan mitään), keskostipat, rautavalmisteet, kehitysseurantakäynnit yms.

2. Korvatulehduskierre keväällä 2011 ja korvien putkitus ripeällä tahdilla yksityisellä, ilman jonotteluja. Korvien putkitus nopealla aikataululla paransi koko perheen elämänlaatua ja tulehdukset + kuumeilut jäivät siihen.

3. Molemmat vanhemmat ovat työssäkävijöitä, me halutaan käydä lääkärissä silloin kuin meille sopii eikä silloin kun saa aikoja. Asutaan suuren kaupungin liepeillä, joten aikoja saa milloin meille sattuu sopimaan, myös sunnuntai-iltaisin ja erikoislääkäreille.

 

Vakuutus on Turvasta ja omavastuu 100 eur per korvausten hakukerta (eli kerran vuodessa menee). Ainoa mitä ei tähän mennessä ole korvattu, on maitohappobakteerit ab-kuurin aikana. Ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä vakuutuksen ottamiseen.

Edited by Claudia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jatkan vielä eri pätkään, että suosittelen kyllä vakuutuksen ottamista. Koskaan kun ei tiedä, jos sitä tarvitsee ihan heti.

Kannattaa pitää sitä jonkun aikaa, katsoa miten hyvin se oma terveyskeskus pelittää. Saako sinne aikoja, onko se miten auki, onko sinne pitkä matka jne?

Miten pitkä matka olisi lähimmälle yksityiselle, onko ne viikonloppuisin auki edes muutamaa tuntia, tai saako sinne hyvin aikoja?

Ja ennenkaikkea, miten se arki lähtee lapsen kanssa rullaamaan.

 

Asuinpaikkakunta, sen palvelut ja se lapsen taipumus sairasteluun vaikuttaa paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vakuutus on aika ehdoton, kun olen tottunut yksityisen palveluja käyttämään. Ja muutenkin vakuuttelemaan kaikkea mahdollista. Lisäksi naapurista löytyy lasten ja nuorten läkäriasema, josta saa oikein hyvää palvelua ja nopeasti, niin eipä juuri huvittaisi lähteä julkiselle puolelle jonottelemaan, kun tuolta voi valita mieleisensä erikoislääkärin palvelut. Vähän aikaa sitten kun vauva oli flunssassa, suositteli neuvolakin suuntaamaan yksityiselle, ettei tarvitse kipeän vauvan kanssa jonotella.

 

Ehkäpä vakuutuksessa tärkein anti on kuitenkin mielenrauhan turvaaminen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauvavakuutuksia ei ole ollut, enkä ottaisi edelleenkään jos lapsia tulisi lisää.

 

Meillä julkinen sairaanhoito toimii kunnassa sen verran loistavasti, että ei ole vakuutuksia otettu. Luotan siihen että lapsi/vauva saa tarvittaessa riittävän hyvää hoitoa.

 

Esikoiselle otettiin vasta(7-vuotiaana) tapaturmavakuutus, kun hän liikkuu vapaa-aikana kylällä. Koulussa/hoidossa jne lapset on vakuutettu laitoksen puolesta. Meillä onneksi lapset ovat olleet terveitä, esikko on tainnut lekurissa käydä 8v aikana alle 5 kertaa ja aina vain terveyskeskuksessa. (Kerran tikattu silmäkulma ja se meni koulun vakuutuksen piikkiin) kakkonen on kerran käynyt päivystyksessä kurkunpääntulehduksen vuoksi ja kolmonen ei vielä kertaakaan. Esim korvatulehduksia pyöreät nolla.

 

Itse olen kokenut vakuutukset turhaksi. Juurikin siksi että kunnallinen pelittää. Jos asuisimme naapurikunnassa Turussa, meillä olisi vakuutukset lapsille. ;)

Edited by flaming

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me mietittiin molempien lasten kohdalla vakuutusta, mutta onneksi ei otettu, oltaisiin maksettu ihan turhasta. Esikoinen (3,5v) on käynyt elämänsä aikana lääkärissä muistaakseni 2 krt, tosi terve lapsi siis perusflunssia ym. lukuunottamatta ja niiden takia ei ole tarvinnut lääkärissä käydä. Kuopusta ollaan käytetty terveyskeskuksessa tai keskussairaalan päivystyksessä tarvittaessa (lähinnä mielenrauhan vuoksi) ja hyvin on toiminut. Meillä terveyskeskukseen on vaikea saada aikoja aikuisille, mutta lapsille ajat järjestyvät tosi nopeasti. Täällä ei mikään yksityinen lääkäriasema päivystä iltaisin, joten joka tapauksessa jos virka-ajan jälkeen on tarvetta mennä lääkärille, joutuisi menemään kunnalliseen päivystykseen. Itse olen aina käyttänyt julkisia palveluja, en yksityisiä, joten sekin varmaan vaikuttaa siihen että en ole osannut yksityisen palveluja kaivatakaan. Ja tietty nuo terveet lapset, eri asia varmasti olisi jos olisi allergioita, korvatulehduskierteitä jne. Mutta mitä olen kuullut, täällä esim. allergiatutkimukset tehdään joka tapauksessa kunnallisella puolella, joten yksityiseltä ei saa kuin lähetteen sinne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen syntyi ja todettiin VSD (sydänlihaksessa reikä)..onneksi ei mtn vakavaa eikä edes vaikuta millään tavalla elämään. Haettiin (pöljyyksissämme) vakuutusta liian myöhään kun lapsi oli jo syntynyt. Lääkäriltä lausunto, että merkityksetön vsd ja ei vaikuta koskaan mihinkään..silti vakuutukseen tuli ehto; ei korvaa mtn sydämeen liittyviä sairauksia tms 10 vuoden ikään asti. Kohta on 10 vuotta mennyt eikä mitään ole koskaan ollutkaan, mutta aivoon otti joka tapauksessa.

Toisen lapsen kohdalla oltiin viissampia ja otettiin vakuutus aikaisemmin..ja toisella todettiin ihan samanlainen vsd. Ehtoa vakuutukseen ei tullut..mutta eipä ole sydän vaivannut hänelläkään koskaan..

Kolmas on tulossa ja pitäis alkaa kyseleen vakuutustarjouksia piakkoin hänellekkin..tod. näk. vsd on myös tällä uusimmalla tulokkaalla..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei otettu vakuutusta. Tyttö täyttää pian vuoden eikä olla kertaakaan käyty lääkärissä sen kanssa (neuvolan tarkastuksia mukaan lukematta). Ei olla muutenkaan sellaisia ihmisiä, jotka juoksisivat joka nuhasta lääkärissä, niin ei olla tyttöäkään viety, vaan selvitty flunssista kotona. Isompaa vaivaa ei onneksi ole ollut.

 

Paikallinen terveyskeskus on kyllä varmasti melko täysi ja odottelemaan joutuu, jos sinne menee, mutta päätettiin silti luottaa tarvittaessa sen toimintaan. En myöskään halua kuljettaa Suomea amerikanmallia kohti niin, että kohta kaikki palvelut saa vain rahalla ja vakuutuksilla yksityiseltä. Lisäksi laskeskelin, että useita kertoja saa vuodessa käydä yksityisellä, jotta vuoden vakuutusmaksut edes tulisi maksettua niillä rahoilla. Vaikka nyt oltaisiin joka kerta käyty yksityisellä, kun tyttö on ollut kipeänä, halvemmalla oltaisiin todennäköisesti päästy.

 

Koen, että vakuutuksella suojauduttaisiinkin isoja ongelmia vastaan. Jos tulisi korvakierre tai allergioita olisi se varmasti hyvä olla, niin pääsisi nopeammin lääkäriin.

 

Vaikka ei olla esikoisella kertaakaan käytetty, mietin silti, pitäisikö mahdollisella kakkoselle ottaa, kun eihän meillä voi kahdesti näin hyvä tuuri olla. :blink:

 

Edit. En siis tarkoita, että korvatulehdukset olisivat varsinaisesti isoin mahdollinen ongelma, vaan että niitä osaan itse pelätä, pahempaa en ajattele.

Edited by Kärpänen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pienemmälle otettiin vakuutus jo hänen synnyttyään ja samana päivänä kun vakuutus alkoi, alkoi myos Kysissä ravaaminen :girl_to_take_umbrage2:

Jos meille tulisi vielä lapsia ottaisin heillekin, Nupun maitoallergioiden tutkimukset sun muuta saatiin vakuutuksen kautta hoidettua hienosti, harmi ettei tuo korvaa rasvoja tai niitä erikoismaitoja. Nupulla oli myös korvatulehduskierre, joten olisin voinut viedä neidin yksityiselle, jos julkiselta puolelta ei olisi tullut aikaa nopeasti.

Vaihtaisin varmaan vakuutusyhtiötä seuraavan lapsen kohdalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei edes haettu vakuutusta raskausaikana, koska ei oltaisi sitä kuitenkaan saatu. Samana päivänä kun poika täytti 2kk meninkin hakemaan lapsivakuutusta, onneksi sitä ennen ei ollut ehtinyt vielä sairastaa. Meille lapsen vakuuttaminen oli ihan selvä juttu, ollaanhan me vakuutettu itsemme, kotimme ja autommekin. Itse en ole käynyt terveyskeskuksessa kuin ehkä 1-2 kertaa lapsena, muuten aina yksityisellä, vaikka meiltä oli silloin matkaa lähimmälle yksityiselle lääkäriasemalle n. 40km. Joten myös tästä syystä ajattelin, että haluan pojankin kanssa käydä yksityisellä. Osasyy on myös se, että ajan voi varata helposti netistä ja kerran ollaan menty vähän ennen sulkemisaikaa vähän hetken mielijohteesta, (klo 20) kun on kuitenkin ajateltu että parempi mennä vielä varmistamaan lapsen olo.

 

Meillä vakuutus on Tapiolassa, omavastuu 100€ ja vuosimaksu alennusten jälkeen n. 330€. Meillä poika on kerran kipeä (ja silloin olikin samanaikaisesti korvatulehdus, kurkunpääntulehdus ja keuhkoputkentulehdus) mutta allergiaepäilyn takia käytiin neljä kertaa lääkärin vastaanotolla (4x70€) ja labrassa (itse maksettavaksi KELA-korvauksen jälkeen jäi 200€). Tuskin oltaisiin julkisella puolella saatu asiat etenemään noin nopeasti, varsinkin, kun kyseessä ei ollut mikään kovin akuutti vaiva). Pojalla on myös kuiva, atooppinen iho ja rasvoihin on myös mennyt rahaa jonkin verran, onneksi vakuutus korvaa myös ne.

 

Korvauspalvelu toimii tosi hyvin. Netistä haettuna tosiaan omavastuu on 100€ kalenterivuodessa. Yleensä rahat ovat tilillä päivässä tai kahdessa. Yleensä jos tänään haen, niin huomenna korvaussumma on jo tilillä.

 

Jos poika tulee meihin vanhempiinsa, ei hän varmaan paljoa sairastele ja vakuutusta maksetaan ns. turhaan. Mutta mieluummin toki niin. Meillä on tällä hetkellä taloudellisesti sen verran tiukkaa, että kauhean isoja summia ei voitaisi jostain tutkimuksista maksaa yksityisellä, joten vakuutus on siinä mielessä hyvä, että kun maksetaan sitä tällä hetkellä neljässä erässä, niin se yksi maksuerä ei tunnu niin pahalta, kuin jos pitäisikin nyt äkkiä laittaa vaikka 300e omaa rahaa kiinni johonkin tutkimuksiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on molemmille lapsille otettu syntymättömän lapsen vakuutus, mutta niitä ei ole jatkettu enää seuraavalle maksukaudelle. Vakuutuksia emme ole tarvinneet kun molemmat lapset ovat olleet perusterveinä. Lisäksi meillä on lähellä terveyskeskus, josta olemme aina saaneet ajan tosi nopeasti silloin harvoin kun lasta on pitänyt viedä näytille. Yhden ainoan kerran ollaan viety lapsi yksityiselle ja siitäkin tuli sellainen paperisotku, että ei lopulta edes saatu mitään korvausta siitä käynnistä. Ilmainen terveyskeskus toimii meillä loistavasti ja Suomessa on sentään olemasssa myös maksukatot lääke- ja sairaalamaksuille. Onneksi Suomessa ei myöskään ole tilannetta, että julkinen sairaanhoito olisi aliarvoista ja yksityinen ainoa oikeasti toimiva. Kiitollisena otan vastaan julisen terveydenhuollon "ilmaiset" palvelut! :)

Edited by Mischa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me otettiin esikoiselle vakuutus ja se on ollut nyt 2,5-vuotiaalla hintansa arvoinen, koska kunnallinen terveydenhuolto toimii meilläpäin niin huonosti. Eli käytämme yksityisiä palveluita. Mitään erityistä vaivaa lapsella ei ole ollut, vaan ihan yskää, nuhaa, kuumetta, korvatulehdusta, silmätulehdusta. Myös tälle toiselle otetaan vakuutus juurikin tuon huonon kunnallisen palvelun vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me saatiin aikanaan tuohon sellainen vinkki, että jos asuu jossain isommassa kaupungissa (tässä tapauksessa Tampereella), niin ehdottomasti kannattaa ottaa. Mutta jos asuu jossaikin syrjemmässä (vaikka Valkeakoskella), niin ei kannata, kun hoitoon pääsee helpommin.

 

Meillä on Pohjolan vauvavakuutus, joka on siis otettu jo ennen lapsen syntymää. Sen 50 000€(?) on käytössä sen vuoden loppuun asti kun "vauva" täytää olikohan 50vuotta, eli aikaa on. Ja siinä tosiaan on jonkin moinen omavastuu, mutta kun lisäksi on tapaturmavakuutus, ei siinä tapaturmavakuutuksessa ole omavastuuta ollenkaan. Ja nuo kaikkihan voi hakea vuoden aikana kerralla, jolloin omavastuuta ei tule jokaisesta sattumuksesta erikseen vaan kaikista yhteensä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Me saatiin aikanaan tuohon sellainen vinkki, että jos asuu jossain isommassa kaupungissa (tässä tapauksessa Tampereella), niin ehdottomasti kannattaa ottaa. Mutta jos asuu jossaikin syrjemmässä (vaikka Valkeakoskella), niin ei kannata, kun hoitoon pääsee helpommin.
Me asutaan Helsingissä, mutta meidän terveyskeskus toimii lasten kohdalla loistavasti!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä Pohjantähden vakuutus ja valittu niiden korvauskäytönnön (ts. erikoismaidot, rasvat jne) vuoksi. Esikoisen (allergiat, atopia) kohdalla vakuutus maksaa itsensä takaisin reipaasti. Esimerkiksi meillä käynnissä siedätyshoito yksityisellä (lapsi 5v.). Perus flunssa-korvatulehdukset on pääasiassa hoidettu tk:ssa paitsi vkonloppuina, kun täältä maalta pitäisi muutenkin lähteä cityyn.

Toisen lapsen kohdalla vakuutus ei maksanut itseään takaisin vauvavuonna, mutta koska esikoisenkin atopia ja siitepölyallergia puhkesi 1.5 vuotiaana ja viiteitä samaan on, niin vielä lähdetty irtisanomaan.

 

Allergisen lapsen kohdalla on niin helpottavaa, kun tarvittaessa pääsee erikoislääkärille muutamassa päivässä ja kaikki testaukset käy nopeasti + tässä vaiheessa olisi ollut turha kuvitella pääsevänsä siedätyshoitoon kunnalliselle. Asutaan paikkakunnalla, jossa on ainoastaan arkisin kunnallinen päivystys ja yksityinen lääkäri. Muuten päivystys on tosiaan yhteispäivystyksessä, jonne en suostu astumaan kuin pakon edessä pienen lapsen kanssa tuntikausiksi jonottamaan :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on vakuutus Pohjolasta, mutta sitä ei ole tarvinnut vielä käyttää. Ollaan päästy järjestään samana päivänä aina omalääkärille käymään, ja käynnit siellä on ilmaisia kun on lapsesta kyse. Mutta, en halua vakuutusta irtisanoa vaikka kallis onkin. Onpahan toistaiseksi ainakin sitten varmuuden vuoksi olemassa jos jotain tulee. Muutellaan sit myöhemmin jos siltä näyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselläni ei vielä ole vakuutusta eikä lastakaan tulossa, mutta kokemusta näistä vakuutuksista noin muuten. Tiedän useamman tapauksen jossa vakuutettu on hyötynyt tai hyötyy koko loppuvakuutusajan (50-70v asti otetut vakuutukset), kun 15-20 vuoden ikäisenä on tullut tauti/vaiva jonka hoitamiseen tarkoitetut lääkkeet ovat satasia per ostokerta. Yksi tuttuni joutuu maksamaan migreenilääkkeistä vain vakuutusmaksujen verran vaikka ne muuten olisivat tuhat euroa vuodessa. Sekä tietenkin se että vakuutus on todella halpa verrattuna mitä sairasvakuutus maksaisi jos hän nyt sellaisen ottaisi.

 

Toisaalta, minun sairasvakuutukseni loppui kun täytin 20v. En ole kuitenkaan pitänyt vanhempiani vastuussa siitä etteivät ottaneet "koko iän" voimassa olevaa vakuutusta, vaikka olisi se helpottanut elämääni rahallisesti todella paljon. Tällä hetkellä olen työpaikassa jonka kassa maksaa kaikki reseptilääkkeet ja lääkärikäynnit, tutkimuksistakin suurimman osan, silmälasit jne. Koska maksan tästä pienen summan joka palkasta vastaa tämä tuota tuttuni edullista sairaskuluvakuutusta, vaikka kassan tuki suppeampi onkin. Olen jo tutkinut paljonko maksaisi sairaskuluvakuutus jos ottaisinn sellaisen kun täältä joskus lähden, mutta hinta ei houkuttele.

 

Lähinnä pointtini on se, että vaikka lapsi ei sairastele ekojen vuosien aikana voi hän 10v ikäisenä vielä sairastua vakavasti. Yhtiöt tienaavat vakuutuksilla, se nyt on selvää, eli arpapeliähän se noiden kanssa aina on. Kyllä minä silti meinaan vakuuttaa jatkossakin taloni, autoni kaskolla, itseni ja myös sen tulevan lapsen hoitokulujen osalta. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^

Näinhän se tietysti on, että vakuutukselle voisi tulla tarvetta lapsen ollessa isompi tai jopa aikuinen. Mutta itse ajattelen asian niin, että tuohon kymmeneen ikävuoteen mennessä ollaan säästetty aika iso läjä rahaa, kun vakuutusta ei ole ollut, niin sillä rahalla maksaa kyllä niitä lääkärikäyntejä ja lääkkeitä aika paljon. En tiedä mitä tuollainen vakuutus sitten maksaa 10-20v ikäisellä per vuosi, mutta aika iso summa niistä maksuista on varmasti 20 ikävuoteen mennessä kertynyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyviä kommentteja tullut kiitos siitä. Hankala tosiaan sanoa miten julkinen puoli täällä toimii lapsen kanssa, kun tuota kokemusta ei ole.

 

Sekin on totta että vakuutamme auton sekä talon ja voi olla ettei koskaan tarvi käyttää vakuutusta. Nyt pitää vain ruveta vertailemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksi tuttuni joutuu maksamaan migreenilääkkeistä vain vakuutusmaksujen verran vaikka ne muuten olisivat tuhat euroa vuodessa. Sekä tietenkin se että vakuutus on todella halpa verrattuna mitä sairasvakuutus maksaisi jos hän nyt sellaisen ottaisi.

 

 

Suomessahan on reseptilääkkeille maksukatto noin 700 euroa vuodessa ja siitä ylimenevät lääkkeet saa 1,5€ omavastuulla. Vakuutusmaksu on varmaan joka tapauksessa pienempi kuin tuo 700 euroa.

 

Me otettiin lapsivakuutus Pohjolasta, kokemuksia siitä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ole koskaan ymmärtänyt tuota vertausta, että kun vakuutetaan autot, kodit ja koiratkin niin tietysti myös lapset. Noissa muissa kun ei ole vaihtoehtoja, jos jotain sattuu. Jos lapsi sairastuu, on vaihtoehtona kuitenkin julkinen terveydenhuolto. Tiedän, ettei kaikkialla käytännössä ole, mutta periaatteessa kuitenkin on olemassa. Ja sinne yksityiselle voi mennä ilman vakuutustakin ;). On meilläkin vakuutettuna koti, auto ja miehen henki, mutta lapsilla ei ole sairauskuluvakuutuksia. Julkinen on riittänyt meille, kerran käytettiin esikoista yksityisellä, kun terveyskeskus oli joulunpyhinä kiinni. Julkisella esikoinen on käynyt kolmesti (+ kerran korvatulehduksen jälkitarkastuksessa), kuopus kerran. Yksityiselle mennään jatkossakin, jos julkiselle ei helposti päästä - aika monta kertaa saadaan vielä käydä ennen kuin vakuutukset olisi maksaneet itsensä takaisin :) Meille on sattunut ainakin toistaiseksi perusterveet lapset, kiva niin. Kyllä mekin vakuutuksia esikoisen odotusaikana kovasti pohdittiin, mutta todettiin sitten, että maksetaan mieluummin tarpeen tullen vaikka vähän enemmänkin kuin mahdollisesti tyhjästä. Taloudellisesti meidän on mahdollista käydä yksityisellä milloin vain (ja lasten terveydestä emme tingi!), joten ei haluttu pistää rahoja mielestämme turhaan varmuuden vuoksi.

Edited by Pullas

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now