Hanttaleena

Terveydenhuoltoalalla työskentelevät odottajat

50 posts in this topic

Kiinnostaisi aloittaa keskustelua siitä, miten raskaus on vaikuttanut tai vaikuttaa työntekoon odotusaikana erityisesti terveydenhuoltoalalla työskentelevillä. Lähinnä mietityttää tartuntavaara.

Olen itse aloittanut työt vuoden alusta ja jo valmiiksi pelottaa kaikki taudit ja mikrobit, joiden keskellä työskentelen myös toivotun seuraavan raskauden aikana. Ovatko taudit odottaville hoitajille ja lääkäreille todellinen uhka? Miten oma odotusaikasi on mennyt? Oletko saanut erityisohjeita tai jopa siirron toiselle osastolle?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raskaus ei ole vaikuttanut mitenkään työntekoon. Samalla laillahan se on aina suojauduttava taudeilta. Sytostaatit ja röntgensäteet ovatkin sitten toinen juttu, mutta minä en työskentele välittömästi niiden parissa. Laki sanoo jotakin noihin asioihin, kannattaa tutustua esim. kelan sivuilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Totta kai on suojauduttava, eikä kyse olekaan siitä. Kyllähän esim. sairaalan infektio-osasto asettaa raskaudelle ihan erilaisen riskikertoimen kuin vaikkapa toimistotyö.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on töissä asiakas, jolla on RSA-sairaalabakteeri (meniköhän oikein..? en ole terveydenhuollon ammattilainen vaan sosiaalipuolella). Hänellä on oma avustaja ja aina pestään ja desinfioidaan kädet kun häntä autetaan. Lisäksi asiakkaalla on oma huone.

Ihan juurikin tartuntapelon vuoksi en häntä koskettele, kun en tiedä miten vaarallinen tartunta olisi sikiölle. Terveelle ihmiselle ei aiheuta mitään, mutta jos kellään tietoa, onko raskaana ollessa vaarallinen, niin kertokaahan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

en ole raskaana mutta molemmilla kerroilla hoidin muuten normaalisti potilaat (olen töissä osastolla jossa on myös infektiopotilaita) mutta MRSA- potilaita en joutunut hoitamaan enkä ruusupotilaita. Ainakin täällä olisi pitänyt tehdä ilmoitus synnärille jos on ollut tekemisissä MRSA potilaiden kanssa ettei bakteeri leviä, mutta ilmeisesti siitä ei ole sikiölle vaaraa (näin minulle sanottiin, korjatkaa jos olen väärässä) Antibiootit + muut laimennettavat lääkkeet laimensin varmuuden vuoksi hanskat kädessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hoidan itse keskosia ja vastasyntyneitä. Osastollamme ei ole siis esim, oksennustautia, rs-virusta, noroa, influenssa potilaita jne. Eli melko turvallinen osasto näiden puolesta. Meillä sillon tällöin tulee näitä sytomegalo vauvoja sekä mrsa potilaita ja jos tiedetään tartunnasta vauvalla niin ei tarvitse raskaana olevan hoitaa. Viime raskaudessa sain jännittää, että olenko sen saanut kun testien mukaan en sitä ollut sairastanut ja olin tietämättäni hoitanut tälläistä vauvaa. En onneksi ollut saanut sitä, kiitos hyvän hygienian!! Mies sairasti sen nyt viime kesänä tosi rajuna ja kun yritettiin vauvaa jo sillon niin sain minäkin sitten tartunnan. En ollut onneksi silloin vielä raskautunut. Nyt voin sitten olla huoleti kun olen sen kerran sairastanut niin se ei enää uusi. Sytomegalohan voi aiheuttaa raskaana sairastettuna sikiölle kehitysvammaa jne. Nyt kun keikkailen hoitovapaalta töihin niin juuri tänään juttelin pomon kanssa, että en mene keikalle enää infektio-osastolle kun en ole ottanut influenssa rokotusta enkä muutenkaan halua kantaa sieltä mitään hinkuyskää tai noroa kotiin meidän pikkuiselle esikolle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raskauden aikana hoidin ihan normaalisti kaikkia potilaita. Alkuraskaudesta olin hetken synnytyssalissa, mutta jouduin sieltä siirtymään pois aika pian kun sairaala linjasi ilokaasun olevan riski raskaana oleville ja kaikki odottajat siirrettiin muualle. Tein työtä ensin sairaankuljetuksessa ja kun vatsa rajoitti sitä työtä siirryin keikkailemaan takaisin omalle työkentälleni sairaalan sisälle. MRSA potilaita hoidon päivittäin, en osannut asiaa pohtia sikiön kannalta lainkaan vaan normaalin hyvän käsihygienian ja varusteiden puhdistuksen kanssa sitä mentiin.

Raskauden näkyessä ulospäin en enää hoitanut geneettisiä keskeytyksiä tai muuten rankempia tapauksia, mutta sekin oli vain potilaan mukavuuden kannalta, ei oman raskauden puolesta. En ole ikinä sairastanut normaaleja kausi-influenssoja tai noroja sen enempää kuin muutkaan, joten en ole osannut ottaa sitä omalla kohdallani erityisen isona riskinä. Kenties infektio-osastolla ajatusmaailma voisikin olla erilainen..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksistanne! :)

Meillä ei myöskään tarvitse hoitaa MRSA-potilaita, jos odottaa. Juttelin eilen tutun osastonhoitajan kanssa toiselta puolen Suomea, ja heillä on ollut sama käytäntö kanssa. Taitaa olla siis aika laajalti toteutettu toimintatapa.

 

Itse otin heti keskenmenon jälkeen influenssa-rokotteen, joka toivottavasti suojaa siltä.

Olen tällä hetkellä ensimmäisessä työharjoittelupaikassa, jossa tulen työskentelemään myös keväällä ja kesällä. Eli patologian ja mikrobiologian osaaminen ja etenkin niiden yhteys raskauteen ovat vielä hyvin kevyellä pohjalla. Sen takia kaikki askarruttaa. Etenkin, kun pelkään kaikkea mahdollista raskausaikana.. :/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse oli raskauden alkaessa töissä hoitajana osastolla jossa hoidettiin pelkkiä sairaalabakteeri-potilaita (eli MRSA, ESBL, TRPA). Hygieniahoitajilta tuli samantien ohje vaihtaa osastoa ja sainkin siirron melko nopeasti toiselle osastolle samaan sairaalaan. Siellä uudella osastolla jouduin kuitenkin hoitamaan satunnaisia MRSA- ja ESBL-potilaita koska "potilasta ei voida jättää hoitamatta". Tämä tottakai on totta, mutta enhän minä kuitenkaan se osaston ainoa hoitaja ollut...

 

Minulle hygieniahoitajat sanoivat ettei minun tarvitse/kuulu kertoa neuvolassa ammatistani sairaalabakteeri-potilaiden parissa. Olen kuitenkin suojautunut asianmukaisesti potilaita hoitaessani ja huolehtinut hyvästä käsihygieniasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä neuvona MRSA-potilaiden kanssa oli, että asianmukaisella suojautumisella voi normaalisti hoitaa. Ja niin teen. Nyt kun lukee näitä niin hiukan alkaa epäilyttämään, et onkohan hyvä juttu..?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei ole tullut tämä edes mieleen. Työskentelin syksyllä jonkun verran mrsa-potilaiden parissa, työt loppui marraskuussa. En oikeastaan ole itseni enkä vauvan vuoksi huolissani, mutta pitäisikö siitä ilmoittaa synnärille?

Share this post


Link to post
Share on other sites

almukka: Multa ainakin kysyttiin synnytysvastaanotossa, että olenko ollut tilanteissa, joissa MRSA olisi voinut tarttua. Kun kerroin olleeni sairaalahoidossa raskausaikana, otettiin testit, jotta saatiin varmuus. Luulen, että se tulee jossain vaiheessa puheeksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

MRSA, ESBL, HIV ja hepatiitit on meillä töissä ihan arkipäivää ja kaikkia potilaita hoidan, vaikka olenkin raskaana. Itseasiassa voin jo itsekin olla tietämättäni esim. MRSA-kantaja, kun ei noita testata työntekijöiltä. Ja toisaalta kenellä tahansa potilaallahan voi olla mikä tahansa tarttuva tauti, jotta siltä pohjaltahan noita tulisi kaikkia hoitaa. Ja voihan se MRSA olla vaikka kaupan kassalla. =) Enemmän olen huolissani väkivaltatilanteista, lääkealtistuksista ym. onhan niitä lääkkeitä olemassa, että jo lääkkeen puolittaminen saattaa aiheuttaa keskenmenon...

Share this post


Link to post
Share on other sites

...

Olen tällä hetkellä ensimmäisessä työharjoittelupaikassa, jossa tulen työskentelemään myös keväällä ja kesällä. Eli patologian ja mikrobiologian osaaminen ja etenkin niiden yhteys raskauteen ovat vielä hyvin kevyellä pohjalla. Sen takia kaikki askarruttaa. Etenkin, kun pelkään kaikkea mahdollista raskausaikana.. :/

 

Patologian labrassa tulee välttää raskaana ollessaan kemikaaleja, mm. formaliinia ja ksyleeniä. Onkin hyvä kertoa raskaudestaan heti, jotta voidaan järjestelä työtehtävät raskaana olevalle sopivaksi. Myös tuorenäytteiden/jääleikkeiden käsittelyssä on teoreettinen infektioriski, ja ainakin joissain paikoissa niitäkään ei tarvitse raskaana ollessaan käsitellä. Käytännöt ovat hiukan labrakohtaisia, joissain paikoissa asiat on järjestetty paremmin kuin toisissa. Työterveyshuollosta voi aina myös kysyä, jos on epävarma jonkin työtehtävän sopivuudesta. Mikrobiologian labrassa työskentelystä mulla ei oo tietoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lähihoitajana kotihoidossa työskentelen ja ohjeistuksena on, että kaikkia hoidetaan raskaudesta huolimatta. Itse vierastan mrsa paikkoja ja ihanat työkaverit kyllä tekevät puolesta kun osuisi uutenkin harvoin kohdalle:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikken ole ihan perinteisesti hoitohenkilökunnan edustaja, niin vastaan kuitenkin. Työskentelen laboratoriossa. Itselläni ei infektioriskin kannalta ollut mitään rajoituksia työssäni, vaan tein työtäni ihan niinkuin kaikki muutkin.Loppuvaiheessa raskauksia ergonomiset asiat ja fyysinen kuormitus olivat ne isommat asiat. Kaikki näytemateriaali on mahdollinen tartuntariski, ja niitä käsitellään sen mukaisesti. Osastoilla noudatin normaaleja eristyskäytäntöjä tarvittaessa, en tehostanut niitä mitenkään erityisemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse työskentelen terveysasemalla sairaanhoitajana ja jonkin verran rajoitteita raskaus tuo. En voi esim. antaa metotreksaatti-injektioita ja selkeitä parvorokkotapauksia en myöskään hoida, koska en ole parvorokkoa sairastanut. Meille tulee vastaan jos jonkinlaista rokkoepäilyä ja pakkohan mun on niitä hoitaa. Vesirokot ja vauvarokot voi hoitaakin ihan huoletta, mutta toi parvo pelottaa. HIV- ja hepatiittipotilaita hoidan normaalisti. Huolellinen suojautuminen täytyy vaan aina muistaa.

 

Joku aikaisempi kirjoittaja mainitsi tuon ruusun ja ettei hoida ruusupotilaita raskaana ollessa. Onko siitä jotain vaaraa? Meilläkin heitä viikoittain käy.

 

MRSA-potilaita joutuu hoitamaan raskaana olevat normaalisti. Näin oli edellisissäkin työpaikoissa osastoilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

MRSA, ESBL, HIV ja hepatiitit on meillä töissä ihan arkipäivää ja kaikkia potilaita hoidan, vaikka olenkin raskaana. Itseasiassa voin jo itsekin olla tietämättäni esim. MRSA-kantaja, kun ei noita testata työntekijöiltä. Ja toisaalta kenellä tahansa potilaallahan voi olla mikä tahansa tarttuva tauti, jotta siltä pohjaltahan noita tulisi kaikkia hoitaa. Ja voihan se MRSA olla vaikka kaupan kassalla. =) Enemmän olen huolissani väkivaltatilanteista, lääkealtistuksista ym. onhan niitä lääkkeitä olemassa, että jo lääkkeen puolittaminen saattaa aiheuttaa keskenmenon...

 

Minä työskentelen juurikin terveydenhuoltoalalla ja tuollaisessa paikassa jossa väkivalta on valitettavasti arkipäivää. Nyt odottelen siirtoa toiselle osastolle. Jos ei ala tietyssä ajassa kuulumaan niin otan sairaslomaa. Tällä erää en kuitenkin hoida tiettyjä asiakkaita (työkavereiden kannalta varmasti raskasta mutta ymmärtävät) ja jättäydyn pois uhkaavista tilanteista/kiinnipidoista. Hyvin olen tähän mennessä selvinnyt ja ihan ok on olla töissä. Suuri kiitos kuuluu mahtaville lähityökavereille joustamisesta :) En silti tee mielelläni töitä nykyisessä paikassa koska tilanteet tulee monesti ihan ennalta-arvaamatta. Odottelen siis malttamattomana siirtoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä työskentelen avo-puolella ja mulle ei nyt vastaan yleensäkään tule muita kuin perus flunssatapauksia. Tietty noi rokko-tapaukset myös. Mulla sama kuin Esmeraldalla, että parvorokkoa en tietääkseni oo sairastanut, joten niiden kanssa en sitten työskentele. Mullekin vastaan voi tulla hepatiitti-tapauksia esim. injektioita niille. Ne hoidan ihan samalla tavalla suojautumalla kuin ennen raskautta. Oikeastaan en siis ole joutunut tytö muuttamaan millään tavalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

itse olen töissä röntgenhoitajana ja jos olisin raskaana, minun pitäisi lain mukaan heti asian paljastumisen jälkeen ilmoittaa osastonhoitajalle. Vaikka olenkin ihan normi kuvantamisen puolella, tarttisi tehostetummin tarkkailla saamaani annosta. Kiinnipito ja ole enää mahdollista eikä osastolla kuvaaminen. Muutoin ei ihmeempiä toimenpiteitä minun kohdallani tarvitse. Tää ei nyt oo sama, kuin esim. sairaanhoitopuolella, mutta ajattelin laittaa korteni kekoon kumminkin :) :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos mahdollista pyrin saamaan parvorokko epäilyt muille hoidettavaksi. Ja vältän tilannetta, jossa joutuis säteilyn kanssa tekemisiin, esim ortopedinen leikkaus , tai muu vastaava. Oon siis vielä opiskelija, joka tekee myös alan töitä, niin aika paljon työ- ja opiskeluympäristöt vaihtelee.

 

Aiemmin oli puhetta MRSA:sta. Sehän on ihan samanlainen tartuttavuudeltaan kuin iholla tavallisestikin oleileva staphylococcus aureus. Ainoa ongelma tossa on se, että normaalit antibiootit ei tehoa, toisin kuin tuohon normaaliin muotoon. Saa nähdä mikä on paikallinen käytäntö, seulotaanko vai ei. Lähinnä sillähän halutaan estää jatkotartunnat. Kuten sanottua, MRSA ei siis lähtökohtaisesti tarkoita mitään ongelmia. Toki siis hygienia on tärkeää, sitä en yhtään vähättele.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä työskentelen teho-osastolla, joten kaikki infektiot kuuluu kuvaan, samoin rtg-säteet,joita enemmänkin pelkään.Infektioilta voi hyvällä suojautumisella välttyä,vaikkakin meillä ei raskaana olevat eristyspotilaita hoida. Meillä sanotaan turvarajaksi noissa rtg säteissä 4metriä, joten pitänee alkaa mittailemaan :grin: ..

Eri asia on sitten työn muu rasittavuus, vuorotyö, nostelut,hankalat työasennot toimenpiteillä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sairaanhoidon opiskelijana vastaan myös :) Valmistun siis keväällä (vauvan kanssa yhtä aikaa ;) ) lasten sairaanhoitajaksi ja olen kyllä tehnyt töitä ja harjoitteluita ihan normaalisti. Magneettiin en mennyt liian lähelle, enkä ole rtg-tutkimuksissa lähelläkään. Teholla typpihoito on myös poissuljettua ja hepattiitti/HIV-potilaiden kanssa olen erityisen varovainen. Meillähän vauvat on automaattisesti kantajia, jos äiditkin on, eli sen mukaan hanskoja ja muita suojaimia. Sytomegaloa mäkään en saa hoitaa ja en ole enää keikkaillut infektio-osatolla.

Tuo infektio lähinnä sen takia, että en kehtaa sanella sääntöjä "en sitten mene hoitamaan tuota parvoa" kun olen vain keikalla. Mieluummin annan keikat niille, jotka kykenee ne tekemään.

 

Yövuoroja oon tehny ihan normaalisti (jopa 12,5h) mutta aamuvuoroja jouduin vähentämään tuossa ennen joulua, kun ne aiheutti huimausta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yleensä ottaen tuntuu, että muiden ammattiryhmien työssään kohtaamista altisteista kannetaan paljon isompaa huolta kuin terveydenhuollossa työskentelevien infektio-, väkivalta- ym. riskeistä. Eihän meitä edes työterveyshuollon kirjoissa mainita erikseen, kun puhutaan infektioista työperäisinä altisteina. Poliisit ja lastentarhanopettajat kyllä. Me vissiin ollaan sitten niin jumalasta seuraavia, ettei edes kuolevaisten taudit meihin tartu?? Minulta katsottiin parvovasta-aineet, kun huolestuin, ja positiiviset ne olivat vaikka äitikään ei muistanut minun sitä sairastaneen. Sytomegalo on limanuljaska. Onneksi sentään sytostaatit, säteet, anestesiakaasut vissiin otetaan asiallisesti.

 

MRSA ei nyt bakteerina ole sinänsä sen taudinaiheuttamiskykyisempi kuin lääkkeille herkemmät veljensä. Eikä se ruusu ole sen kummempi riski kuin silmätulehdus. Hyvä käsihygienia ja kynsivallien hoito. Hanskat käteen kun likaista tutkii. Ja rokotukset kuntoon, jos eivät ole. Pikkuisen arveluttaisi kyllä ottaa esim. likvornäytettä vaikka joltain listeriameningiittipotilaalta, mutta onneksi siihen hommaan ei nyt meikäläinen joutuisikaan.

 

OT: Ei muuten auta omassa raskaudessa sinisen kirahvin vertaa, vaikka on toisten raskauksia kuinka seurannut. Ei yhtään tippaa. Ja välillä kun haastattaa jotain keskiraskasta supistelijaa, sitä miettii, että miten tuo ihminen voi olla noin rauhallinen, kun itse olisin varmaan aivan paniikissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now