Rekkuli

Raskaus ja koeaika

35 posts in this topic

Sain ihan unelmatyön, mutta olen raskaana. Ennen koeajan loppumista tarvitsee lakisääteisestikin jo työnantajalle kertoa asiasta. Työnantaja vaikuttaa ihan reilulta, mutta pelkona on silti että pistävät pihalle koeajan puitteissa. Onko raskaana olevalla mitään suojaa koeajalla? Todellakin haluaisin jatkaa kyseisessä työssä äitiysloman jälkeenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tälläisiä tasa-arvolaki pätkiä löysin

 

Työnantaja syyllistyy syrjintään, jos hän työhön ottaessaan syrjäyttää henkilön raskauden tai synnytyksen johdosta tai jos hän tällaisesta syystä rajoittaa työntekijän palvelussuhteen kestoa tai sen jatkumista. Tasa-arvolaki kieltää syrjäyttämästä raskaana olevaa henkilöä valittaessa työntekijää määräaikaiseen palvelussuhteeseen, vaikka tämä kenties ei voisikaan hoitaa kyseistä tehtävää koko aikaa. Tarvittaessa työnantaja on velvollinen palkkaamaan määräaikaisellekin työntekijälle sijaisen äitiysloman ajaksi.

 

Työntekijää ei saa syrjäyttää raskauden, synnytyksen tai muun sukupuoleen liittyvän syyn takia työhönotossa taikka tehtävään tai koulutukseen valittaessa. Myöskään työntekijän palvelussuhteen kestoa ei saa rajoittaa näillä perusteilla.

 

Toki jos työnantaja haluaa päästä sinusta eroon ni voi keksiä ihan tuulesta temmatun syyn!! Tosi kurja tilanne kyllä!! Mut eikös työnantajalle tarvii ilmoittaa raskaudesta vasta 2kk ennen ku jää äitiyslomalle, periaatteessa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Missään ei olla määritelty milloin raskaudesta tulee ilmoittaa, mutta;

Työsopimuslain 4 luvun 1§:n mukaan äitiysvapaasta on ilmoitettava työnantajalle viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaa aiottua alkamishetkeä.

 

Yksi hyvä pointti kuitenkin on tämä:

Työntekijän erityinen suoja raskauden aikaista työsuhteen päättämistä vastaan

(TSL 7 luvun 9 §) alkaa siitä, kun työnantaja on saanut tiedon työntekijän raskaudesta

 

Eli kannattaa ilmoittaa raskaudesta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Käytännössä katsoen jos koeajan jälkeen sopimustasi ei jatketa, niin kyllä se melkolailla menee tuon Nuskin liittämän tekstin piikkiin. Eli helposti tulkitaan syrjinnäksi. Työantajan on usein hankala näyttää toteen, ettei kyse olisi juurikin raskaudesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^eli toisinsanottuna ne ei uskalla olla jatkamatta sun työsopimusta. Toivotaan että työnantaja on tarpeeksi fiksu tajutakseen tuon.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Työantajan on usein hankala näyttää toteen, ettei kyse olisi juurikin raskaudesta.

Juurikin näin. Mulla on kokemusta tilanteesta, jossa työntekijä olisi oikeasti ansainnut lähtöpassit, mutta yritys ei uskaltanut lopettaa työsuhdetta, koska tämä työntekijä oli raskaana. Oli liian suuri pelko oikeusjutusta ja sen häviämisestä, vaikka siis todellinen syy oli ihan muualla kuin raskaudessa. Joten, mielestäni voit huoletta kertoa työnantajalle. Itsekin olin koeajalla nykyisessä työpaikassani kun jäin äitiyslomalle, mutta kerroin raskaudesta jo kun töitä minulle tarjottiin. Ei haitannut. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uskon, että harva yritys uskaltaa raskaana olevan irtisanoa, oli koeajalla tai ei. Aika vahvat näytöt pitää olla huonosta työsuorituksesta tms.

 

Toisaalta sitten on ihmisiä, jotka luulee toisin. Mun äiti, joka siis on esimies, muttei henkilöstöhallinnon ammattilainen, väitti mulle just kiven kovaan, että raskaus on peruste irtisanomiselle :blink: . Yritin myös selittää, että aika hurjalta kuulostaa noin muuhun lainsäädäntöön verrattuna, muttei hän uskonut. Siis tällaisiakin työnantajia (erit. pienemmissä yrityksissä) saattaa olla...Ja häviäisivät he toki oikeudessa, mutta eri asia on sitten se, kuinka helposti sitä lähtee työntekijä viemään eteenpäin, varsinkaan jos ei ole ihan 100% varma asiastaan.

Edited by sorellina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis raskaushan ei saa missään tapauksessa olla irtisanomisperuste. Jos työnantaja menee tällaisen jossain kohtaa myöntämään, niin saa olla takuuvarma, että korvauksia joutuu maksamaan.

 

Koeajallahan yleensä työsopimus puretaan, ei irtisanota, jos työsuhdetta ei jatketa syystä tahi toisesta. Monilla on se virhekäsitys tuosta koeajasta, että siinä voisi työsuhteen purkaa ihan mistä syystä tahansa, ilman mitään velvoitteita kumman tahansa puolelta. Mutta ei se ihan niin mene. Työntekijällä on aina oikeus kuulla syy työsuhteen purkuun, toki koeajalla työnantaja voi ilmoittaa esim, että kyseinen henkilö ei sovi työtehtävään. Mutta jos on tiedossa, että työntekijä on ilmoittanut työnantajalle olevansa raskaana ja tämän jälkeen työnantaja esittää työsuhteen purkua koeaikaan vedoten, liitot varmasti kiinnostuvat jutusta. Koeaikanakaan ei saa työsopimusta purkaa epäasiallisesta syystä. Ja esimerkkinä otettakoon, että työntekijän puolelta se, että on saanut toiselta työnantajalta paremman palkkatarjouksen, on epäasiallinen syy vaatia työsopimuksen purkua. Irtisanoutua toki voi sovitun irtisanomisajan puitteissa. Mutta tämä menee nyt vähän ohi asian.

 

Mutta yleisesti ottaen ei ole pelkoa kertoa koeajalla raskaudestaan. Toki työnantaja saattaa kuitenkin purkaa tai irtisanoa työntekijän kuultuaan raskaudesta. Hän vain joutuu maksamaan korvausta asiasta eli sillä, että kertoo olevansa raskaana ei mitään automaattia saa takuuksi siitä, että työpaikka säilyy.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siis muuten olen ymmärtänyt samoin, mutta olen ymmärtänyt, ettei työntekijän sen sijaan tarvitse tarjota työnantajalle syytä, miksi hän haluaa purkaa työsuhteen (esim. on saanut toisen työn). Ja toisaalta, kuka työnantaja rupeaisi tästä riitelemään ja maksamaan asianajajalle, että saisi epämotivoituneen ihmisen pysymään kaksi viikkoa...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Siis muuten olen ymmärtänyt samoin, mutta olen ymmärtänyt, ettei työntekijän sen sijaan tarvitse tarjota työnantajalle syytä, miksi hän haluaa purkaa työsuhteen (esim. on saanut toisen työn). Ja toisaalta, kuka työnantaja rupeaisi tästä riitelemään ja maksamaan asianajajalle, että saisi epämotivoituneen ihmisen pysymään kaksi viikkoa...

 

Joo, siis harvemmin ns. normaalissa työympäristössä työnantaja lähtee kyselemään syytä, mutta on oikeustapaus, jossa joku urheilija oli siirtynyt ilman irtisanomisaikaa eli tarkoituksenaan käyttää sopimuksen purkua, toisen palvelukseen, koska toinen oli tarjonnut parempaa palkkaa. Tässä kohtaa oikeus oli katsonut, että purun syy oli epäasiallinen. Harvempi työnantaja pidättelee ketään töissä, sillä siitä voi tulla vain enemmän harmia kuin päästää työntekijä lähtemään. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

No voi olla ainakin vähän luottavaisemmin mielin hetken aikaa. En esimiestäni näe hetkeen, mutta puhelinyhteydessä ollaan viikoittain. Vielä en viitsisi kertoa, ku työsuhdekin niin alussa. Olen tuossa pari viikkoa lomalla ja sen jälkeen ajattelin täräyttää, koska mahakin alkaa varmaan siinä vaiheessa näkyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mullaki on hieman samanlainen ongelma. Paitsi että mulla ei oo koeaikaa enää vaan määräaikanen työsuhde, joka uusitaan aina vuodeks kerrallaan. Äippäloma alkaa marraskuun puolessa välissä, työsopimus on ensi vuoden heinäkuun loppuun. Takaisin oon aatellu mennä sit joulun jälkeen, ku vauva ois jo vuojen. Mutta pelkään, että vaikka työnantaja (nainen) tuntuu hetkittäin erittäinki reilulta, jatketaanko mun työsopimusta?

 

Tällä hetkellä oon epäpätevä opettaja (tän takia vain vuoden sopimus kerrallaan), mutta valmistun päteväksi ennen joulua, siis siinä nurkilla, kun saan lapsen. Työsopimuksen uusimisen aikaan ens kesänä oon siis täysin pätevä, joten sitäkään syytä ei oo. Ehkä pelko on ihan turha, mutta sitä kun ei koskaan noista pomoista voi tietää. Töissä en vielä oo kertonu kenellekään raskaudesta. Tarkoitus on kertoa heti, kun menen töihin elokuun puolessa välissä. Työnantajalla on kuitenkin reilusti aikaa kahtella sijainen sen vuoden ajaks.

 

Onko kenelläkään tällasesta kokemusta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esimies tietää nyt raskaudestani ja onnitteli. Kaikki ollut ihan ok ja käski alkaa katsella seuraajaa samalla kun palkkailen uutta porukkaa. Myös kiitettävää palautetta on työstäni tullut paljon vaikka sairalomalla olenkin nyt joutunut supitselujen takia olemaan. Toivotaan nyt että eivät keksi mitään syytä pistää mua ulos. Äitiysloma alkaa tuossa marraskuun loppupuolella ja koeaika päättyy marraskuun alussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mullaki on hieman samanlainen ongelma. Paitsi että mulla ei oo koeaikaa enää vaan määräaikanen työsuhde, joka uusitaan aina vuodeks kerrallaan. Äippäloma alkaa marraskuun puolessa välissä, työsopimus on ensi vuoden heinäkuun loppuun. Takaisin oon aatellu mennä sit joulun jälkeen, ku vauva ois jo vuojen. Mutta pelkään, että vaikka työnantaja (nainen) tuntuu hetkittäin erittäinki reilulta, jatketaanko mun työsopimusta?

 

Tällä hetkellä oon epäpätevä opettaja (tän takia vain vuoden sopimus kerrallaan), mutta valmistun päteväksi ennen joulua, siis siinä nurkilla, kun saan lapsen. Työsopimuksen uusimisen aikaan ens kesänä oon siis täysin pätevä, joten sitäkään syytä ei oo. Ehkä pelko on ihan turha, mutta sitä kun ei koskaan noista pomoista voi tietää. Töissä en vielä oo kertonu kenellekään raskaudesta. Tarkoitus on kertoa heti, kun menen töihin elokuun puolessa välissä. Työnantajalla on kuitenkin reilusti aikaa kahtella sijainen sen vuoden ajaks.

 

Onko kenelläkään tällasesta kokemusta?

 

Minulla on sinänsä sama tilanne, että minulla on työsopimus vuoden loppuun asti ja näillä näkymin työsuhdetta ollaan jatkamassa vuodella eteenpäin. Vuoden lopussa kuitenkin raskaus jo näkyy, joten jännässä tilanteessa olen. Olen myös hakenut vakituisia työpaikkoja vielä plussatestin jälkeenkin, joten yhtään en tiedä, mitä tulevaisuus tuo vielä tullessaan ennen vauvan syntymää kesäkuussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Piti tulla sanomaan, että eivät laittaneet pihalle :) Maksoivat jopa täyttä palkkaa sairasloman ajan vaikka olisin oikeasti tippunut Kelan sairauspäivärahalle. Olen erittäin tyytyväinen työnantajaan, mutta toisaalta nyt ei tavallaan kehtaa edes harkita työpaikan vaihtoa mammaloman aikana... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä samoja asioita pohdiskelen, että jos nyt tärppäisi niin miten noiden työasioiden kanssa kävisi. Noh aika näyttää, turha kait niitä on ihan kauheasti surra.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samojen asioiden kanssa täällä pähkäilen. Mulla on myös määräaikainen työsuhde tämän vuoden loppuun saakka ja koe aika päättyy huhtikuun puolessa välissä. Olen ainakin ajatellut, että yritän pitää tämän vauva-asian salassa niin kauan kuin koeaika kestää, mutta en sitten tiedä miten se onnistuu, jos raskaus alkaa näkymään jo aiemmin. Kannattaako työnantajalle kertoa raskaudesta koeaikana?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Työnantajalla ei ole mitään oikeutta irtisanoa raskaana olevaa, siinä ihan simppelisti. Vaikka jännittäisi, vaikka työnantaja olisi vihainen, vaikka työkaverit sanoisivat mitä - laki on oikeasti Suomessa työntekijän puolella tässä. Toivottavasti kuulutte ammattiliittoon, sieltä saa ihan jäsenpalveluna ilmaiseksi lakimiehiltä neuvontaa jos epäilyttää tai tulee jotain ongelmia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti kannattaa kertoa. Istelläni on ikävä kokemus asiasta kun en kertonut koeaikana työnantajalle olevani raskaana ja sitten sopimus sopivasti purettiin muihin syihin vedoten. Itse epäilen että työnantaja oli saanut raskaudesta tietää ja päätti sitten hankkiutua minusta eroon kun se vielä oli mahdollista. Minulla ei siis ollut mitään mahdollisuuksia todistaa että työnantaja tiesi raskaudesta ja siitä syystä oikeasti purki työsuhteen. Eli ehdottomasti siis kannattaa kertoa, silloin on ainakin työnantajalla oikeasti oltava hyvä syy irtisanomiseen ja itselläkin on sitten helpompi ryhtyä mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kenelläkään kokemusta siitä, miten yksityishenkilö työnantajana suhtautuu raskauteen? Olen menossa huomenna työhaastatteluun ja en tiedä, tohtiiko raskaudesta kertoa. Työ alkaisi tammikuussa ja olisi kolmen alle kouluikäisen lapsen hoitamista heidän kotonaan. Ehtisin olla toukokuun alkuun, eli neljä kuukautta.

 

Hain paikkaa syksyllä, mutta silloin hakijota oli niin paljon, etten päässyt edes haastatteluun. Nyt perheen äiti oli laittanut sähköpostia syksyn hakijoille, sillä edellinen hoitaja lopettaa. Sähköpostissa ei ollut mainittu sitä, kuinka pitkäksi aikaa he hoitajaa hakevat, eli haastattelussa tulee varmaankin puheeksi se, kuinka kauan voin heillä olla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siinäpä tuo kysymys.

Tilanne siis se, että olen ollut nyt reilun kuukauden uudessa vakituisessa työssä, jossa on 4 kk:n koeaika ja raskaus menossa 10+6. Olen ajatellut kertoa viimeisessä perehdytyskeskustelussa 30.5. raskaudesta työnantajalle ja olisi kiva kuulla kokemuksia siitä, miten on suhtauduttu kun on kertonut työnantajalle raskaudesta koeaikana.

 

Luin toisen ketjun läpi, sieltä en bongannut montaakaan juttua joka tähän tilanteeseen sopisi, joten kokemuksia lukisin mielelläni kiitos!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kannattaa pyytää esim. työpaikan luottamusmies mukaan, kun kerrot pomolle. Näin sinulla on todistaja asiasta ja jos työsuhde päättyy koeaikana, niin työnantajan tulee osoittaa, ettei se johtunut raskaudesta. Toinen vaihtoehto on tiedottaa työnantajaa suullisen tiedon lisäksi kirjallisena esim. sähköpostilla ja säästää itselle kopio viestistä. Täten sinulla on näyttöä, että olet kertonut asiasta töissä.

 

Raskaushan ei saisi vaikuttaa koeaikaan, mutta ikävän paljon olen kuullut niistä tapauksista, että työsuhde on purettu vedoten koeaikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Yllämainitusta syystä johtuen mä en varmaankaan uskaltaisi itse mainita asiasta varsinkaan kun mikään kiire ei ole. Vaan odottaisin rauhassa koeajan loppuun ja vasta sitten ilmoittaisin raskaudesta. :unsure:

 

Tosin tätä tietoa aloittaja ei pyytänyt, mutta tulipahan mainittua. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en uskaltaisi kertoa. Mulla on sellainen työnantaja joka ei katsoisi hyvällä ja varmasti näytettäisiin ovea.skilletgirl.gif Väärinhän se on, mutta koeajalla helppoa. Jos vain ei pakko ja pystyy pitää piilossa, niin kertoisin vasta kun pakko.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mutta jos koeaikaa on vielä melkein 3kk jäljellä, niin se tarkoittaa sitä, että koeajan loppuessa raskaus on yli puolen välin eli todennäköisesti näkyy jo siinä vaiheessa. On siis aika iso riski, että joku työpaikalla huomaa raskauden ja tieto menee työnantajalle muuta kautta. Ja silloin Pinkki Pingu on paljon heikommassa asemassa, jos työsuhde puretaankin koeaikana; jos ei ole raskaudesta työnantajalle kertonut, niin työnantaja voi helposti purkaa työsuhteen koeajalla ilman mitään perustetta. Eikä Pinkki Pingu voi silloin syyttää työantajaa syrjinnästä, koska työnantaja ei ole raskaudesta tiennyt.

 

Ehdottomasti siis kannattaa kertoa; jos raskaana olevan työsuhde puretaan koeajalla, niin työnantajalla on velvollisuus todistaa, että koeajalla työsuhteen purkaminen ei johtunut raskaudesta. Oletus on siis, että jos raskaanaolevan työsuhteen purkaa koeajalla, niin työsuhteen purku johtui raskaudesta ja se on syrjintää ja työnantaja on velvollinen todistamaan toisin.

Aikoinaan kun itse olin esimiehenä, ja olin purkamassa työsuhdetta koeajalla (ei siis suinkaan raskaudesta johtuen, vaan ihan muista syistä), niin kyseinen työntekijä ilmoittikin raskaudesta samana päivänä, kun olisin työsuhteen purkanut. Silloin työantajaliiton lakimiehen ohje oli, että kannattaa jättää työsuhde purkamatta, ellei välttämättä käräjille halua ja syyt pitää sitten pystyä todella vahvasti todistamaan. Jäi se työsuhde purkamatta.

 

Jos kuulut liittoon, niin sieltä kannattaa vielä kysyä mielipide. Ja tosiaan raskaudesta kannattaa kertoa niin, että joku todiste jää. Esim. siten, että joku muukin on paikalla, kun kerrot asiasta. Tai sitten tosiaan laitat vielä kertomisen jälkeen meilin, tyyliin "äsken kun keskusteltiin mun raskaudesta ja tulevasta äitiyslomasta, niin unohdin mainita että..." ja siihen sitten joku yksityiskohta tai jotain. En siis sähköpostitse kertoisi raskaudesta, mutta jo työnantajalle mennyt sähköposti, jossa jollain tavalla viitataan raskauteen, riittää todistamaan, että olet asiasta kertonut...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now