Sign in to follow this  
Followers 0
Barbbis

Taapero ja hautajaiset

32 posts in this topic

En pikavilkaisulla löytänyt aiheesta keskustelua, joten perustin oman aiheen tälle.

 

Kiinnostaisi kuulla lukea kokemuksia lasten kanssa hautajaisissa olemisesta. Minkä ikäisenä olette ottaneet lapsen hautajaisiin mukaan? Kuinka sujui? Olitko itse itkuinen ja vaikuttiko se jotenkin lapseen?

 

Meillä on tulossa hautajaiset ja jo nyt kuluneen viikon aikana, kun kuolema on tehnyt tuloaan, on tyttö alkanut reagoida minun suruuni, vaikken koko ajan pillitäkään. Aina kun puhelin soi, tyttö haluaa äkkiä syliin, ilmeisesti koska on huomannut, että alan melkein aina itkeä puhelimessa (keskusteluja muiden omaisten kanssa). Ja muutenkin tyttö on alkanut nujuta sylissä entistä enemmän ja lepäilee välillä pää rintani päällä pitkiäkin (parisen minuuttia on meillä pitkä aika ;) ) aikoja, mitä ei ole aiemmin malttanut tehdä.

 

Mietin myös sitä, että pitäisikö minun yrittää selittää jotenkin, että tämä henkilö on nyt pois, kuollut... Tyttö ei hänen peräänsä kysele, kun emme välimatkan vuoksi ole aina edes kuukausittain nähneet. Mutta varmasti seuraavan kerran hänen kotonaan vieraillessa kysyy, että missä hän on. Sanoako siinä sitten vain, että hän ei ole täällä enää? Riittäisikö se näin pienelle lapselle?

 

Itse siunaustilaisuuden osalta olen jo päättänyt, että en ota taaperoa mukaan jo ihan itsekkäästi siitä syystä, että haluan surra sen hetken rauhassa (vilkas lapsi), mutta sitä suruvastaanottoa vielä mietin.. Hakisinko lapsen sinne mukaan vai menisimmekö koko tilaisuuden ilman häntä.

 

Kertokaahan kokemuksia :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aihe on meillä myös tällä hetkellä pinnalla.

Paljolti en pysty aiheesta puhumaan, tekee liian kipeää, mutta tuohon miten vastaukset riittää niin meillä ei ainakaan ilman lisäkysymyksiä selvitty.

Meillä toki tilanne sinänsä eri sillä näimme päivittäin viimeiset reilu kaksi kuukautta sitä ennenkin viikottain. Eli erittäin läheinen ihminen on nyt poissa.

 

Itse en ole kovin pystynyt tytölle kertomaan vaan vastannut mikäli hän on siitä puhunut. Tosin vaikka olen kertonut, että emme voi enää mummia nähdä eikä mummi ole enää täällä hän silti aina sanoo, että niin mummi on sairaalassa ja nukkuu, näin kun useimmiten olikin (mutta kuolemasta ei tuolla versiolla olla puhuttu eli ei käytetä ilmaisua nukkui pois). Ja nyt kun uudelleen olen sanonut, että ei mummi ole enää sairaalassa on kysymys tullut, että missä sitten. Vastaapa siinä sitten..

 

Uskomattoman vaikeaa on näin pienelle ollut selittää tai ylipäätänsä kertoa asiasta. :(

Eikä oma suru helpota tilannetta yhtään. Onneksi suurempia vaikutuksia en ole vielä havainnut, mutta ainakin läheisyyttä hakee enempi ja toistelee minulle sanoja, joita on kuullut minun sanovan äidilleni kun häntä käytiin katsomassa.

 

Leikeissä hän usein soittaa mummille. Ja joskus saattaa sanoa, että ei mummi vastaa, joskus puhuu pitkät pätkät. (Ja oma sydän särkyy joka kerta uudelleen)

 

Ja tosiaan siunaus on perjantaina, joten sen jälkeen pystyn hiukan kertomaan miten meillä meni. Tyttö on tulossa mukaan sekä siunaukseen että muistotilaisuuteen.

 

 

Nyt ei pysty enempää.. :girl_cry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me oltiin pari viikkoa sitten läheisen ihmisen hautajaisissa. Sikäli eri asia, että meillä poitsu on vielä niin pieni, ettei sanallisia selityksiä niin paljoa tarvi. Hyvin meni, ainoastaan ulkona alkoi harmittamaan sylissä olo, kun kukat ja muistosanat olivat haudalla ja siinä meni jonkin aikaa.

 

Itse olen ajatellut, että omat tunteet on hyvä näyttää lapselle. Mullakin suru-uutisen jälkeen oli itku herkässä ja välillä poitsu tuli herkemmin syliin ja ihmetteli, mitä on tapahtunut. Tietenkin selitettiin, mutta kyselyjä ei vielä tule niinkuin isommilla taaperoilla. Hautajaisissa oli aika paljon lapsia (myös vainajan omat, joista nuorin 5v.) ja jotenkin lapsien läsnäolo tekee tilanteesta inhimillisemmän ja toiveekkaamman, kun näkee poismenosta huolimatta elämän jatkumisen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö oli vähän reilu 2,5 vuotias kun oli hautajaisissa. Meille oli täysin selvää että lähtee mukaan, koska haluamme totuttaa erilaisiin tilanteisiin ja tilaisuuksiin. Vainaja ei nyt ollut ihan lähiomainen, miehen puolelta vielä, joten en itse oikein "osannut" surra. Oltiin nähty muutaman kerran. Siunaus oli kirkossa ja olimme varanneet tytölle karkkia ja sitä mutustellessa oli hiljaa ja virsikirja oli mielenkiintoinen selattava. 45 minuuttia meni ihan ok. Jos olisi alkanut jotain touhuamaan, minä olisin lähtenyt sitten tytön kanssa eteiseen.

Muistotilaisuudessa kun oli lyhyehkösti sitä ns. virallista, mentiin vähän takavasemmalle. Tilaisuus meni hyvin, oltiin hankittu uusi lelu varta vasten. Meillä ainakin sukulaiset, varsinkin ne vanhemmat sellaiset, olivat erittäin tyytyväisiä siitä että tyttö oli mukana, toi iloa heille suunnattomasti.

Ja se pukeutuminen. Ajankohta oli loppukesä, eli tytöllä oli musta lyhythihanen mekko, valkoinen neuletakki, valkoiset sukkikset ja mustanharmaan kengät. Hiukset mustalla pannalla siististi. Mä olen aika tarkka näistä pukeutumisista, tilaisuuteen sen aiheen mukaisesti, vaikka lapsella voisi olla muutakin kuin mustaa hautajaisissa.

Tyttö ei ymmärtänyt mitä nämä hautajaiset ovat, varsinkaan kun ei ollut mistään läheisestä kyse. Oli nähnyt kaksi kertaa; puoli vuotiaana ja 1,5 vuotiaana, ei siis mitään muistikuvaa ihmisestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin sanoisin suoraan, että on kuollut. Kyllä lapselle voi niin sanoa, eihän se sitä kunnolla ymmärrä, mutta parempi silti kuin vain "ei ole täällä enää", koska lapsi ei ymmärrä mitä "täällä" tässä yhteydessä tarkoittaa. Jos vaikka mummi on ollut kylässä ja lähtenyt omaan kotiinsa, niin silloinhan se "ei ole täällä enää", vaan jossain muualla, omassa kodissaan, mutta voi kuitenkin tulla taas takaisin. Myöskään kokonaan kertomatta jättämisessä en näe järkeä, jos ihminen on niin kaukainen, ettei lapsi osaa häntä kaivata, niin ei se lapsi sitä kertomista kovin paljon sure, joten miksi jättää kertomatta?

 

Meiltä ei ole kukaan läheinen kuollut, mutta lapsen kanssa kyllä kuolemasta on puhuttu, se on alkanut siitä, kun lapsi on katsellut lapsuudenkuviani, joissa olen esim. vaarini kanssa, ja kysynyt, kuka siinä on. Olen sanonut, että se on minun vaarini, ja se on jo kuollut, sitä ei ole enää. Nykyään lapsi tietää, että myös dinosaurukset ovat kuolleet, ja kukat kuolevat talven tullessa, ja että kaikki ihmiset kuolevat kun ensin kasvavat vanhoiksi. Lapsi ymmärtää aika lailla kuollut = ei olemassa (siitä huolimatta että olen sanonut kuolleeksi esim. kukkia ja ötököitä, joita se on nähnyt), esim. kun kerron hänelle, ettei häntä ollut olemassa, kun olin itse pieni, niin hän sanoo "olin kuollut" :girl_sigh: Tätä en ole onnistunut selittämään vielä... Olen sanonut, että jos ei ole koskaan ollutkaan olemassa, ei voi olla kuollut, mutta eihän se sitä tietty tajua, kun ei aikakäsitys ole vielä tarpeeksi hyvä.

 

Surunkin selittäisin lapselle yksinkertaisesti. "Äiti itkee, koska on surullinen, kun se ihminen on kuollut eikä me voida nähdä sitä enää." Ei näitä lapsille selittämisiä kannata ajatella sen monimutkaisemmin, sanoo vain mahdollisimman yksinkertaisesti miten asia on. Ei kannata itkeä kertomatta syytä, koska lapsi voi luulla, että on joku paha hätä.

 

Itse ottaisin lapsen mukaan hautajaisiin. Hautajaiset on kuitenkin jonkinlaisia sukutilaisuuksia, kyllä ne sukulaiset haluaisi lapsetkin nähdä siellä.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on myös hyvin ajankohtainen juttu. Pojan isovaari kuoli tässä kuussa ja hautajaiset olivat nyt lauantaina. Me käytiin isomummia ja isovaaria katsomassa kohtalaisen usein koska olen hoitovapaalla ja isoisovanhemmat asui 10km päässä. Kuolinviikonloppu oli hyvin raskas sillä tiedettiin että kuolema on tulossa. Vietin siellä kaiken ajan, kotona kävin vain hetken nukkumassa. Nytkin jos lähden jonnekin yksin, poika olettaa mun meneväni isomummilaan ja pyytää sanomaan terveisiä heille. Poika kävi isovaaria katsomassa vielä lauantaina (isovaari kuoli sunnuntaina) ja puhalsi pipiä pois... Siitä puhuu vieläkin. Nytkin kun itku tulee joka päivä, niin poika sanoo heti että äitin on ikävä isovaaria :girl_cry: Olemme selittäneet että isovaari on kuollut ja mennyt Taivaaseen Taivaan Isän ja Jeesuksen luo ja kertoo tästä itsekin. Täällä kotona palaa kynttilä isovaarin kuvan luona ja poika haluaa katsella kuvaa usein.

 

Poika näki isovaarin kuolleena arkussa n.viikko kuoleman jälkeen kun häntä kävimme suvun kanssa katsomassa ja laittoi arkkuun kukan. Samoin teki pojan hieman vanhempi pikkuserkku. Hautajaiset menivät mielestäni hyvin. Siunaustilaisuuteen olimme varanneet runsaasti kirjoja, rusinoita ja kirjoja että malttoi olla paikallaan ja melkein hiljaa. Poika sai laittaa oman pienen havuseppeleensä arkulle. Muistotilaisuudessa juoksentelivat ja leikkivät pikkuserkkunsa kanssa. Isä ja mummu pitivät pojasta pääasiassa huolen että sain itse keskittyä muistamaan vaariani. Lähtivät siinä tarvittaessa aina toiseen tilaan hetkeksi.

 

Sekavaa tekstiä, mutta on niin tuore juttu vielä :( Toivon että pojalle jäisi edes joku mielikuva isovaaristaan ettei kaikki olisi vain kuvista ja kertomuksista tuttua. Oma varhaisin muisto on siitä kun itse olin 2v joten pieni toivo saattaa olla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuolema on osa elämää. Haluan, että omat lapseni oppivat tuon faktan pienestä pitäen. Viime talvena (syksy 2010-helmikuu 2011) kävimme perheeni kanssa läpi neljät hautajaiset!

 

Ensin syksyllä kuoli mieheni isotäti, jota lapset (silloin päälle 2,5 vuotta) eivät edes tunteneet. He eivät siis olleet tilaisuudesta moksiskaan. Mieheni kanssa opetimme heitä etukäteen, että kun pappi-setä edessä puhuu, niin on oltava hiljaa. Lisäksi kerroimme, että ihmiset ovat suremassa heille rakkaan ihmisen poismenoa ja on todella rumaa höpöttää tms., kun toiset haluavat rauhassa surra. Tilaisuus meni hyvin ja lapset viihtyivät keksien ja kirjojen parissa meidän vanhempien keskellä. Arkulle mentäessäkin he vain ihmetellen katselivat ympärilleen, mutta eivät höpöttäneet kummemmin.

 

Marraskuussa kuoli mieheni isoisä, joka oli lapsillekin tutumpi. Nyt alkoivat kysymykset siitä, että minne se pappa oikein meni?! Poika selitti minulle, että pappa nukkuu ja kysyi vielä, että milloin se herää? Selitimme miehen kanssa, että pappa on mennyt pois maan päältä, koska hän oli jo niin vanha, ja hän on nyt taivaassa enkelien kanssa. (Me ei olla mitenkään uskonnollisia, mutta mun mielestä lapselle oli jotenkin lohdullista ja vähemmän pelottavaa selittää asia noin.) Itse hautajaiset menivät samalla kaavalla, kuin aiemminkin. Itse asiassa kirkko ja srk-talokin olivat ne samat, joten kai lapset olivat jo tottuneet hieman.

 

Joulukuussa kuoli mieheni isoäiti (edesmenneen pappan vaimo). Jälleen sama kirkko ja srk-talo. Lapset osasivat jo itse kertoa, että miten siellä kirkossa pitää sitten käyttäytyä. Arkulla käydessä lapset osasivat jo seisoa asiallisesti ja laittaa kukkaset arkun reunalle. Lisäksi lapset höpöttivät, kuinka tämäkin isoäiti on siellä taivaassa. (Eivät he varmaankaan ymmärrä tuota taivas-käsitettä, vaan kuvittelevat varmaan, että siellä ihan oikeasti leijuu tai istuu pilven päällä porukkaa... Mutta noinhan sen itsekin lapsena tajusi. ;) )

 

Tammi- tai helmikuussa oli vielä mieheni toisen isoäidin hautajaiset. Tällä kertaa kirkko ja muistotilaisuuspaikka olivat aivan muualla, mutta lapset vetivät koko homman jo "rutiinilla". Voin vain kuvitella mitä n. 3-vuotiaan päässä liikkui tuona talvena, kun hautajaisia oli vähän väliä. Lapset ihmettelivät selvästi (ilmeistä päätellen) surevaa ihmisjoukkoa, mutta mielestäni on ihan hyvä nähdä sekin puoli elämää.

 

Pari kolme kertaa lapset ovat kysyneet, että "äiti, milloin me kuollaan?" tai todenneet suruissaan, että "mä en halua kuolla vielä". Olen sitten selittänyt, ettei sitä kannata nyt murehtia, ja että me eletään vielä pitkään. Kysymykseen "miten pitkään?" olen vastannut vain, että "vanhaksi vanhaksi asti". Ok, joku voisi nyt väittää, että törkeästi vääristelen elämän tosiasioita lapsille, mutta eipä 3-vuotiaille viitsi asiaa tuon enempää selittää, kun he eivät kuitenkaan täysin ymmärtäisi ja ahdistuisivat vain.

 

Nyt kun tuo puoli elämää on tullut lapsille jo tutuksi, niin toivoisin vastapainoksi häitä ja kastejuhlia. Niitä odotellessa... :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

...se on jo kuollut, sitä ei ole enää.

 

Surunkin selittäisin lapselle yksinkertaisesti. "Äiti itkee, koska on surullinen, kun se ihminen on kuollut eikä me voida nähdä sitä enää."

 

Lisättävä vielä, että myös meillä käytettiin näitä selityksiä. "Isovanhemmat ovat poissa, koska ovat kuolleet, eivätkä ole täällä meidän kanssamme enää." ja "Me olemme surullisia, koska meillä on heitä ikävä, eikä me voida nähdä heitä enää."

 

(Vaikea enää muistaa, oli sen verran ahdistava tuo viime talvi.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos kuollut henkilö olisi lapselle tosi läheinen, esim. isovanhempi tai kummi, niin ottaisin lapsen mukaan, muussa tapauksessa en. Kuolemasta ja surusta voi ja pitääkin kotona puhua lapselle sopivalla tavalla, mutta hautajaiset voi olla pienelle liian rankka kokemus.

 

Mä oon samoilla linjoilla. Jos lapsi tunnistaa valokuvista ihmisen, jonka hautajaisiin ollaan menossa, ottaisin lapsen mukaan. Meidän vanhempi tyttö onkin parit hautajaiset jo käynyt (miehen isovanhempien), mutta en aio ottaa kumpaakaan mukaan äitini enon hautajaisiin. Kyseinen henkilö on ollut mulle lapsuudessa tärkeä ihminen, mutta tytöt ei kai ole häntä ikinä edes nähneet. Lisäksi tuo ajomatka vaikuttaa, ehkä jos hautajaiset olisivat tässä lähellä, niin voisin harkita, mutta toiselle puolelle suomea, tuntemattoman ihmisen hautajaisiin en ottaisi mukaan...

 

Surusta on myös ok puhua lapselle, ja kyllä meillä on puhuttukin. Ja ikävästä. Eikä meillä ole kyyneleitäkään säästelty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei otettu vähän yli kaksivuotiasta mukaan läheisen ja rakkaan isovaarin hautajaisiin. Tähän päädyttiin koska tiesin, etten olisi kyennyt surulta lapsesta tilaisuudessa huolehtimman ja tyttö on tosi herkkä, joten läheisten aikuisten suru olisi saattanut olla liian rankka hänelle. -ihan tyttö ei ole käsittänyt missä vaari nyt on, mutta toteaa itsekin jo, että vaari ei ole enää sairaalassa ja vaari ei ole enää pipi. Vauva oli mukana, tuomassa lohtua muille (ja koska niin pientä en halunnut hoitoon laittaa). Asuna kokovalkoinen mekko ja sukkahousut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän lapset on olleet pappansa hautajaisissa (esikoinen silloin 4v ja kuopus 1v10kk) ja viime syksynä mumminsa hautajaisssa (esikoinen 6v, kuopus juuri 4v täyttänyt). Esikoinen oli myös ukkinsa hautajaisissa 3kk ikäisenä, mutta tätä ei nyt ehkä lasketa. Kaksiin hautajaisiin en ole lapsia ottanut, mutta en siksi, että kyseessä on hautajaiset, vaan siksi, että niihin on ollut hyvin pitkä matka, ja toisaalta vainajat eivät ole olleet ihan niin läheisiä kuin näissä kaksissa hautajaisissa.

 

Kaiken kaikkiaan kokemukset on olleet hyviä (jos hautajaisista näin voi sanoa). Pappansa hautajaisissa alle 2-vuotias ei pysynyt penkissä, vaan vaelteli etupenkistä - josta pääsi esteettä poitumaan - välillä lähemmäs alttaria ihmettelemään pylvästä, mutta en usko, että se ketään häiritsi, ja pappikin improvisoi tämän hienosti puheeseensa ("pieni käsi kurkottaa kuin tarttuakseen vielä kerran papan käteen"). Välillä syötin lapsille rusinoita, että jaksoivat pysyä aloillaan, koska kyseessä oli todella isot hautajaiset ja pelkkä kukkien lasku kesti yli tunnin. Äitini hautajaisissa syksyllä lapset oli jo niin isoja, että osasivat käyttäytyä hienosti.

 

Totta kai surevat ihmiset hämmentää lapsia. Syksyllä hautajaisissa kuopus kuiskasi mulle kesken kaiken, että "äiti, miksi sun silmistä tulee tota vettä". Toisaalta suru kuuluu elämään, ja hautajaisten myötä läheisten poismeno tuntuu konkreettisemmalta. Näin tulee myös spontaanisti kuolemaan liittyviä kysymyksiä, jotka joka tapauksessa jossain vaiheessa tulee eteen. Ollaankin käyty lasten kanssa tosi hyviä keskusteluja tästä aiheesta. Otettiin lapset myös pitkän pohdinnan jälkeen mukaan katsomaan mumminsa ruumista ennen arkun sulkemista. Ratkaisu osoittautui hyväksi. Tilanne ei millään tavalla ahdistanut lapsia (vaikka mukana hoitokodin kappelissa oli myös kuusi itkevää aikuista ja kuolemasta kulunut vasta muutama päivä), vaan he suhtautuivat siihen uteliaasti ja juttelivat koko ajan mm. siitä, kuinka mummi ei nuku, vaikka näyttää siltä, ja kuinka kauniita kukkia mummin kädessä on. Lapsilla on myös taito selittää itse asiat itselleen ymmärrettävällä tavalla. Ennen hautajaisia esikoinen pohdiskeli, että "nyt mummi on siellä arkussa, mutta siellä hautajaisissa se karkaa arkusta taivaaseen"

 

Toki lukuisat hautajaiset aiheuttaa sen, että lapset myös alkaa pohtia ehkä ikätovereitaan enemmän kuolemista. Meillä kuopus nykyään kyselee, että "mitä sitten tapahtuu, kun kaikki aikuiset on kuollut". Sitä tietysti pelkään, että lapsille tulee turvaton olo, varsinkin kun monet meidän tuttavapiiristä kuolleista on kuolleet ihan liian aikaisin, joten ei oikein voi vedota siihen, että ihminen kuolee sitten, kun on elänyt tosi vanhaksi.

 

Yleensä hautajaisissa se siunaustilaisuus on surullisin vaihe, ja muistotilaisuudessa monesti jo nauretaankin. Siellä myös lapset yleensä saa liikkua vapaammin, joten lapsen näkökulmasta muistotilaisuus on melkein kuin mikä tahansa sukujuhla. Lisäksi monille omaisille lasten läsnäolo hautajaisissa tuo myös lohtua; elämä jatkuu. Kun päätettiin jättää lapset pois miehen isoäidin hautajaisista, osa sukulaisista suorastaan loukkaantui siitä, ettei otettu lapsia mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mahtavasti tullut kertomuksia kokemuksista, kiitos! Meillä on hautajaiset kahden viikon kuluttua ja tosiaan sinne siunaustilaisuuteen haluan mennä rauhassa, mutta muistotilaisuuteen taidan hakea tytön mukaan. Jo ihan siitä syystä, mitä täällä on mainittu eli iloa tuomaan (ellei nyt käy niin, että hoitopaikka on liian kaukana).

 

Muoks. Sannulille voimia tulevaan :lipsrsealed:

Edited by Barbbis

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoinen on ollut hautajaisissa 3 kk, 3 v 11 kk ja 4 v 9 kk iässä. Nuorimmainen on ollut viimeisimmissä mukana ja oli silloin 7 kk. Aina on otettu mukaan siitä syystä että ei ole ollut mahdollisuutta jättää mihinkään hoitoon joten mukaan ottaminen on ollut itsestään selvää. Kahdet jälkimmäiset ovat olleet lähisukulaisia mutta niin kaukana asuvia ettei esikoinen ollut heitä juurikaan tavannut. Siksi ei tarvinnyt kauheasti asiaa selitellä mutta kyllä kysymyksiä on tullut kuolemasta yleensä sen jälkeen paljonkin.

 

Tyttö on puhunut välillä kuolemasta pelokkaasti eli selvästi miettii asiaa ja sanoo ettei halua kuolla ikinä. Ja on pohtinut sitä arkkuun ja maan alle laittamista. Mun enon hautajaisten jälkeen (oli silloin tuon vajaa 4) huolehti musta kovasti ja kyseli että olenko mä vielä surullinen ym.

 

Mä olen myös sitä mieltä että hautajaiset kuuluu elämään mutta meillä tyttö suhtautuu näistä hautajaisista johtuen nyt kirkkoon siten että siellä on tosi surullista ja ikävää. Ei ole ollut häitä meidän suvussa ;) Mutta suhtautumiseen osasyy on se että kaikki virret on vähän surumielisiä ja tyttö ei kestä kuunnella "surullista musiikkia" eli mollivoittoista musiikkia vaan alkaa aina itkeä (itki pikkuveljen ristiäisissäkin).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on myös edessä hautajaiset, mieheni mummun. Meille oli selvää, että poika (parin päivän päästä 2v) otetaan hautajaisiin mukaan. Olen miettinyt miten yrittää valmistella poikaa hautajaisiin. Ajattelin että katsottaisiin iso-mummun kuvaa etukäteen ja kerrotaan, että mummu on kuollut eikä tule enää takaisin. Ja puhutaan myös siitä, että hautajaisissa itkettää kun on pahamieli (poika on kova tällä hetkellä katsomaan kirjoista kuvia itkevistä lapsista ja sanoo aina että "paha" ja tarkoittaa tuolla, että on pahamieli sillä itkevällä lapsella) ja ikävä mummua. Tiedä sitten kuinka paljon tuo ymmärtää noita asioita, mutta toivottavasti jotain menisi perille, ettei ihan järkyty surevista ihmisistä. Uskon että lapset suhtautuu kuolemaan hyvin luonnollisesti eikä tuon ikäinen ainakaan vielä osaa sitä pelätä. Koska kuolema ja hautajaiset kuuluvat elämään mielestäni lapset voi hyvin ottaa hautajaisiin mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen oli meillä mukana Mieheni mummon hautajaisissa viime kesänä, jolloin Esikoinen oli n. 1,5v. Joten hän ei asiaa käsittänyt, eikä ollut ikinä nähnyt Mieheni mummoa. Kyseessä oli sinänsä odotettu poismeno, joten kukaan ei ollut muistotilaisuudessa enää mitenkään erityisen näkyvästi surullinen. Itse menin Esikoisen kanssa siis vasta muistotilaisuuteen jo siksikin, että kirkko sattui Esikoisen päiväuniaikaan. Eihän Esikoinen jaksanut kokoaikaa muistotilaisuudessakaan istua, mutta istuttiin onneksi vähän taaempana muusta porukasta, niin pysyttiin sitten välillä poistumaan. Rusinat olivat myös hyvä rauhoittumiskeino :). Ottaisin lapset kyllä mukaan hautajaisiin, koska mielestäni heidän on hyvä pienestä asti tottua erilaisiin tilanteisin. Asiasta voi sitten kertoa lapselle kehitystason mukaisesti. Esikoinen ei kyllä vielä silloin osannut kyselläkään, että missä me ollaan tai miksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Loppu vuodesta oltiin kaksissa hautajaisissa, isoisäni ja isomummoni. Lapsi luonnolisesti oli mukana. Oltiin miehen kanssa kuitenkin sovittu että jos poika alkaa kovastikin huutamaan tms. niin hän poistuu kappelista pojan kanssa ulkosalle.

Ensimmäisissä poika nukahti jo ennen tilaisuuden alkua ja nukkui kappelissa koko siunauksen ajan, myös silloin kun suntio soitti urkuja. Sukulaiset olivat vain huvittuneita siitä että hiljaisina hetkinä meidän vaunuista kuului pikku-ukkelin kuorsaus :D (ainakin lähisuku, tuntemattemattomampia ei varmaan nauratanut)

Toisissa lapsukainen alkoi sitten itkeskellä melko pian tilaisuuden alettua. Mies sitten lähti hautuumaalle kävelemään ja poitsu nukahti vaunuihin.

Itse en ehkä ottaisi lasta mukaan hautajaisiin ellei vainaja ole lähisukua tai muuten erittäin tärkeä ihminen perheelle. Itseäni eniten mietitytti se että hämmentyykö lapsi muiden itkuista ym.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on vuoden sisään ollut jo kahdet hautajaiset ja nyt kolmannet tulossa. Kahdessa menneessä tyttö oli mukana, vähän alle 1v. Nyt näihin kolmansiin emme ajatelleet ottaa tyttöä mukaan siunaustilaisuuteen, haemme sitten mukaan kahvitteluun.. Paitsi että aistii surun ja reagoi siihen herkästi, on myös niin meneväinen nyt 1v7kk iässä etten tohdi lähteä kirkossa istuttamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen oli ensimmäisen kerran hautajaisissa 2vk iässä, mutta silloinhan se ei vaatinut vielä mitään erikoisempaa järkkäilyä. Toisen kerran hänen kohdalleen osui hautajaiset 1v 10kk iässä, ja kuopus oli tuolloin 6kk. Molemmat tulivat hautajaisiin mukaan ja ihan tyynenä pysyivät, vaikka ympärillä nyyhkyteltiinkin - lähinnä esikoista tuskastutti kirkossa siunaustilaisuus, kun joutui istumaan paikoillaan, nuorempaa taasen heijasin rattaissa eestaas ja hän onneksi nukahtikin toimituksen aikana. Hautaanlaskun aikana esikoisen kanssa tutkiskeltiin pitkälti muita hautoja ja kukkia, koska paikallaolosta tuli huuto - tuli kuitenkin sylissä laskemaan kukat mieheni ja minun kanssa. Syömässä ja kahvilla sitten olikin jo hieman vapautuneempi fiilis ja tyttö sai aika pitkälti mennä tilassa itsekseen.

 

Itse en tullut edes ajatelleeksi, ettenkö ottaisi lapsia mukaan hautajaisiin. Tosin en kyllä tiedä, mihin ne olisin hoitoonkaan saanut, kun oma suku asuu 100km päässä ja hautajaisissa oli miehen koko suku + nuorempi olisi kuitenkin tarvinnut ottaa, niin miksei sitten esikoinenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä ketjussa on ollut jo hyviä kommentteja, mutta lisäisin vielä sen, että musta jos lapsi huomaa että vanhemmat on surullisia, sille pitää selittää miksi. Olen kuullut niin monta tapausta, jossa kun ei ole selitetty, lapsi on alkanut kuvitella, että se johtuu jotenkin hänestä ja/tai että jotain vaarallista on tekeillä.

 

Ottaisin varmaankin tytön mukaan itse, jos on sellaiset hautajaiset, johon sekä mies että minä ehdottomasti menemme. Jos on joku kaukaisempi sukulainen johon vain jompikumpi meistä voisi lähteä edustamaan niin sitten ehkä en.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen kokenut, että lapselle kannattaa etukäteen lapsen tasolla vähän kertoa, mikä tapahtuma hautajaiset on. Ei ehkä liikaa. Lapsi kysyy kyllä sitten itse jälkeenpäin kaiken, mikä jäi mielen päälle. Ei ehkä kysy heti, voi mennä aikaakin ennen kuin kysymykset tule. Eikä se vaadi välttämätät mitään perusteellista selvitystä, voi olla vain esim jokin yksityiskohta jota lapsi kysyy.

Tietysti kannattaa ehkä etukäteen lapselle kertoa, että ihmisevät ovat surullisia ja että heitä itkettää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyttömme on 2v 7kk, ja aion ottaa hänet hautajaisiin mukaan. Pidin asiaa oikeastaan itsestään selvänä ja aloin pohdiskella asiaa vasta, kun eräs tuttu ihmetteli, aionko tosiaan raahata noin pienen lapsen hautajaisiin. Hetkisen asiaa pähkäiltyäni olen kuitenkin yhä sieltä mieltä, että otan lapsen hautajaisiin. Meidän suvussamme on ollut tapana, että lapsetkin osallistuvat hautajaisiin, ja tilaisuuteen on tulossa muitakin taaperoikäisiä.

 

Olen jo vähän yrittänyt jutella tytölle tulevista hautajaisista. En ole erityisen uskonnollinen, mutta minusta on tuntunut helpoimmalta kertoa lapselle, että tämä sukulaisnainen on kuollut, hän meni Taivaaseen. Äidillä, mummulla ja muilla ihmisillä on häntä ikävä, joten hautajaisissa ihmiset ovat surullisia ja itkevät. Tyttö ei ole verbaalisesti niin lahjakas, että hän osaisi sen kummemmin kysellä mitään, mutta minusta on kuitenkin tuntunut hyvältä selittää hänelle näitä asioita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli viime kuussa mun sedän hautajaiset ja lapset olivat toki mukana. Pohdin itsekin nuorimman (1v2kk) mukaan ottamista, mutta otin sitten kuitenkin. Näissä pienissähän nähdään se elämän jatkumo. Mun täti olikin surustaan huolimatta kovin iloinen, kun pieni tyttö pölötti hänen takanaan siunaustilaisuudessa. Isompi (6v) taas oli hieman suruissaan itsekin, kun pappa (mun isäni) itki veljeään kovin.

 

6v esikoinen oli nyt toista kertaa hautajaisissa. Ensimmäinen kerta oli 2v7kk:den iässä ja kyseessä oli hänen isänsä siunaus. Minun avomieheni siis. Itsekään en ole mitenkään uskova, mutta selitin tytölle, että isi meni Taivaaseen eikä ole enää pipi. Oli tietoinen, että isi joutui onnettomuuden seurauksena sairaalaan ja oli kovin sairas. Tyttö ei ollut moksiskaan hautajaisissa muiden surusta ja laski kanssani oman kukan arkulle. Itse en itkenyt kovin (sokissa?), joten ei tyttö joutunut minun vuokseni kokemaan surua. Pohdin myös silloin, että voiko noin nuorta viedä hautajaisiin ja vielä oman isänsä. Pappi oli kuitenkin sitä mieltä, että ehdottomasti voi. Luotin siis hänen kokemukseensa. Jokainen meistä joutuu surua joskus kohtaamaan, myös pienenä. Kunhan lapsella on turvallinen olla. Ja edelleen ne lapset ovat se elämän ilo myös surun keskellä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Omat lapseni olivat ensimmäisen kerran hautajaisissa 3-vuotiaana (aiemmin ei ollut tapahtumia). Minulle on aivan selvää, että lapset tulevat hautajaisiin mukaan, ainoastaan silloin jos kyseessä olisi todella traaginen tapahtuma (siis nuoren kuolema tms) voisin jättää lapset pois (ellei olisi sitten heille läheinen henkilö myös). Tärkeintä minusta on että itse tai joku muu pystyy olemaan tilaisuudessa lapsia "varten", siis surra ja itkeä toki saa, mutta pitää pystyä samalla huomioimaan lapset ja heidän kysymyksensä (ja surunsa).

 

Lasten on hyvä nähdä koko elämän kaari ja toisaalta he tuovat myös usein lohtua, "elämä jatkuu" (toki meillä keskusteltiin hautajaissa käyttäytymisestä etukäteen).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on lähiviikkoina hautajaiset edessä, ja tarkoitus on ottaa lapsi (tuolloin 1v9kk) mukaan. Matkaa tulee olemaan sen verran paljon, että mukaan on otettava, muuta vaihtoehtoa ei ole. Mä ilmeisesti sitten yritän pitää lapsen aisoissa, jotta mies saa keskittyä hautajaisiin ja suremiseen, miehen puolen suvusta on kuitenkin kyse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0