Sign in to follow this  
Followers 0
Barbbis

Taapero ja hautajaiset

32 posts in this topic

Me oltiin pari viikkoa sitten hautajaisissa lasten kanssa, heidän mummonsa (mun äiti ) kuoli. Suurin pelastus meille oli se, että ensinnäkin istuttiin siunaustilaisuudessa istuttiin ekalla rivillä, jolloin lapsilla oli tilaa vähän kävellä ja vaihdella paikkoja (näitä pieniä lapsia siellä oli kuitenkin 6 kpl). ja itse muistotilaisuudessa pappi huomioi lapset hirmu hyvin, kyseli heiltä muistoja mummosta ja lapset pääsi laulamaan jumalan kämmenellä, joten heidän huomio ja rauhottuminen o´hetkeksi oli taattu. Lisäksi siellä oli hyvin lapsilla tilaa juosta ja mies vahti lapsia, niin itse sai osallistua tilaisuuteen. ja kannattaa vastata lapsen kysymyksiin samantien kun hän niitä kyselee, meillä ainakin tulee suurempi huuto jos ei saa asioita selville ja yrittäisi hirveästi hyssytellä.

 

Isommalla pojalla meillä oli musta puku päällä kun on sattumoisin semmoisen saanut lahjaksi. Pienemmällä oli päällä mustat suorat housut ja valkoinen neulepaita. serkkutytöillä oli tummat mekot päällä. Vaihtovaatteena sitten olikin vain puhtaat siistit vaatteet, eli jos ois mennyt vaatteet likaisiksi, niin ei ois ollut laittaa juhlavaatteita päälle.

 

musta lapset hautajaissakin muistuttaa elämän kiertokulusta ja jatkuvuudesta. EIkä pieniltä voi vaatia täydellistä hilajisuutta ja paikallaan oloa. Mielummin lähtee välillä suosiolla johonkin vähän syrjempään kävelemään hetkeksi että lapsi saa liikkua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me oltiin pari viikkoa sitten lasten kanssa hautajaisissa, miehen mummo eli lasten isomummo kuoli. Kyseessä lapsille melko etäinen mummo, ihan välimatkan vuoksi. Täysin skarppi ihminen kyllä oli loppuun asti, ja viimeisinä toiveinaan oli ilmoittanut että kaikki suvun pienimmätkin haluaa hautajaisiin. Tehtiin sitten niin että otettiin tytöt kirkkoon siunaustilaisuuteen mukaan, ei selitelty heille muuta kuin että on juhlat mutta ei iloiset ilmapallojuhlat vaan muistelujuhlat. Kirkossa jonkun verran supattelivat ja keskittyivät virsikirjan pläräämiseen, mutta tuskin kovin merkittävää häiriötä aiheuttivat kenellekään. Haudalle ei lähdetty, vaan mies meni sukulaistensa kanssa ja minä vein sillä välin lapset autoon. Ensinnäkin satoi kaatamalla, ja toisekseen ajateltiin että kun tuo isompi on aika herkkä ja mielikuvitukseltaan vilkas muutenkin, niin ehkä  on parempi kun ei ole katsomassa hautaamista ennen kuin ymmärtää edes auttavasti kuoleman käsitteen ja hautaamisen tarkoituksen. Muistotilaisuuteen toki mentiin taas kaikki, seurakuntatalolla oli kerhohuone joka avattiin näille pienimmille, joten hyvin niilä aika kului. Asiaa varmasti helpotti se että itse olin neutraali kun ei ollut oma läheinen kyseessä, joten ei varmaan ihan HIRVEÄSTI ihmeteltävää ollut lapsillakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielestäni tässä asiassa kannattaa huomioida juuri ne kaksi näkökulmaa, jotka ovat jo tulleetkin esille. Eli ensinnäkin, miten vainaja itse tai hänen lähiomaisensa olisivat toivoneet tehtävän? Aika monessa suvussa tosiaan lasten läsnäolo hautajaisissa on ihan toivottavaa juuri siksi, että se muistuttaa elämän jatkumisesta. Jos tuntuma olisi sellainen, että toivotaan hyvin hillittyjä ja hallittuja hautajaisia, joissa pienikin riehakkuus häiritsee, niin en ottaisi taaperoa mukaan.

 

Toinen asia on se, miten hyvin itse pysyy kasassa ja miten paljon omaa "sururauhaa" tarvitsee. Jos kyseessä on oman läheisen hautajaiset, voisi ainakin suurimman hoitovastuun delegoida jollekin muulle, jotta itse pystyy keskittymään tilaisuuteen ja omaan suremiseen ilman että tarvitsee murehtia, miten lasta viihdyttäisi tai miten oman itkun hänelle selittäisi. Ihan fiksu ratkaisu olisi varmaan myös se, että siunaustilaisuudessa olisi ilman lasta, ja lapsi tulisi sitten muistotilaisuuteen mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun esikoiseni oli hiukan alle kaksivuotiaana tuffansa, mun isäni hautajaisissa. Mies katsoi pojan perään siunaustilaisuuden ajan (poju pysyi paikallaan ehkä 5 min rusinoiden voimalla, sen jälkeen mentiin taas - takana oli kuitenkin sellainen lasten kappeli, jossa oli kirjoja, duploja yms.), mä istuin silloin kuuden päivän ikäisen kuopuksen kanssa etupenkillä "edustamassa". Ei alle kaksivuotias siitä tilaisuudesta juuri mitään ymmärtänyt, mutta ilmeisesti yleinen tunnelma välittyi sen verran, että käyttäytyi vallan upeasti läpi koko pitkän päivän. Vaatepuolen kanssa tuskailin pitkään, mutta lopulta pojalla oli jalassa mustat, siistit housut, harmaa-musta-raidallinen neule ja sen alla kauluspaita. Tytöllä oli sinisävyinen mekko, mutta sitä ei tainnut monikaan vieras nähdä, kun likka oli kantoliinassa jokseenkin koko ajan.

 

Isä kuoli yllättäen ja mulla meni melkein viikko ennen, kuin pystyin pojalle asiasta mitään sanomaan. Sanoin muistaakseni, että tuffalle tuli niin iso pipi, etteivät lääkärit pystyneet parantamaan sitä, joten tuffa lähti enkeliksi taivaaseen. Käytiin vielä ikkunasta katsomassa, josko tuffaa näkisi. Haudalle on parisataa kilometriä matkaa, mutta ollaan lasten kanssa viety sitten tuffan syntymäpäivänä, kuolinpäivänä ja isänpäivänä kynttilä ihan tuohon lähihautausmaalle, jossa on sellainen muualle haudattujen kivi. Pikku hiljaa on sitten selitetty tässä menneen reilun vuoden aikana pojalle vähän paremmin, mitä se taivaaseen meneminen ja kuoleminen tarkoittaa, mutta aika hyvin jätkä tuntuu sen ikäisekseen ymmärtävän. Tänään kävi ensimmäistä kertaa tuffansa haudalla ja pohti siinä lakki kourassaan, että tuffan sielu lensi Taivaan Isän luo enkeliksi ja tyhjä laatikko laitettiin maahan joskus. :rolleyes: Ei paha alle kolmevuotiaalta.

 

Joka tapauksessa lapsen vieminen hautajaisiin riippuu ihan hirveästi lapsesta, lapsen luonteesta ja iästä. Joka tapauksessa kannattaa pitää huolta siitä, että apukäsiä ja lisäsilmiä on tarjolla niin, että saa itse keskittyä siihen suremispuoleen, jos vainaja on ollut läheinen. Meillä oli siitä hyvä tuuri (kuulostaapa kamalalta tässä yhteydessä), että vainaja oli tavallaan se keskeisin ja läheisin mahdollinen, niin kaikki vieraat olivat esikoiselle jo ennestään tuttuja. Surijat olivat tyytyväisiä, kun saivat höpötellä ja halia lasta, ja lapsi, kun sai huomiota (ja kakkua).

Share this post


Link to post
Share on other sites

mulla jäi kirjottamatta eilen, että itse en ottanut lapsia mukaan edellisiin hautajaisiin (oli viikkoa ennen äitini hautausta), koska koin, että siellä lasten olisi pitänyt olla hiljaa ja paikoillaan (sen mitä tunnen tuota surevaa perhettä, niin en uskonut heidän katsovan hyvällä liikkuvia lapsia) ja noiden hiljaiseksi saaminen on itselle niin suuri työ, etten "nauttisi" hautajaisista.

 

Myöskin meidän lapset ovat tuoneet hautajaisissa omaa tahatonta tilannekomiikkaa jota on sitten voinut silloin  (ja myöhemmin) muistella nauraen ja se tuo hyvän mielen siihen tilaisuuteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän lapsemme olivat juuri isoisoisänsä, minun isoisäni hautajaisissa. Ikää lapsilla 8 kk ja 2v8kk. Esikoinen oli nähnyt isoukkinsa vain pari kertaa, huonokuntoisena hoitokodissa, joten ei osannut kaivata mitenkään. Selitimme että isoukki oli vanha ja sairas ja nyt hän on taivaassa isoisoäidin luona eikä ole enää kipeä mutta taivaasta ei pääse enää takaisin kun sinne on kerran mennyt ja siksi äidillä on ikävä kun ei enää koskaan näe isoukkia. Poika mietiskeli tätä ja jonkin verran kyseli tyyliin miksi sieltä taivaasta ei pääse takaisin ja missä se on. Sattui myös niin että pojan pari vuotta vanhemmat leikkikaverit olivat myös menossa hautajaisiin samaan aikaan, ei niin kovin läheinen sukulainen heilläkin kyseessä, ja jonkin verran sitten yhdessä tästä juttelivat. Eniten taisi kyllä olla pinnalla se, millaisia uusia vaatteita hautajaisiin laitetaan ja onko siellä kakkua... Itse en mitenkään näkyvästi surrut koko tapahtumaa koska isoukkini tosiaan oli ollut jo pitkään hyvin heikossa kunnossa, puhumaton ja muistamaton joten kuolema oli enemmän kuin odotettu. 

 

Itse tilaisuus meni suorastaan yllättävän hyvin. Esikoisella oli ihan musta puku kun sellainen serkkujen peruja sopivasti löytyi, muuten olisin todennäköisesti laittanut vain valkoisen paidan ja suorat housut. Nyt oli sitten mustaa kravattia ja nahkakenkiä myöten täysi juhlapuku josta poika oli kovin ylpeä. Vauvalla oli mustavalkoinen mekko ja valkoiset sandaalit. Kirkossa lapset olivat ihan hiljaa, olin kyllä varannut rusinoita yms. vippaskonsteja mutta kun poika pääsi istumaan kummitätinsä viereen niin oli siitä niin mielissään ettei ruvennut venkoilemaan. Vauva taas syötettiin ja nukutettiin ennen tilaisuutta joten hän oli rauhallinen ja tyytyväinen ja seuraili mielenkiinnolla tapahtumia. Ainoastaan alkumusiikin aikana vähän hihkui kun tykkää musiikista ja selkeästi yritti laulaa mukana ;) Haudalla mies jäi lasten kanssa vähän loitommas kun minä kävin laskemassa kukat isäni kanssa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalolla ja siellä oli kerhohuone johon poika pääsi sitten leikkimään ja viihtyi koko tilaisuuden ajan, vauva nukkui rattaissa päikkärit. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä edelliset hautajaiset menivät aikataulujen vuoksi lopulta niin, että lasta ei otettu mukaan, mutta isoisoisänsä hautajaisissa poika (1v11kk) oli. Vaatetuksena oli prässihousut, valkoinen kauluspaita, mustat kengät ja musta kravatti. Kirkossa olin pojan kanssa ehkä vartin, poistuttiin heti kukkien laskemisen jälkeen kun huomattiin, ettei se jaksanut millään olla edes hiljaa, saati sitten paikoillaan. Kärräilin sitten viimeiset kolme varttia lasta pitkin kirkon pihaa. Muistotilaisuudessa poika jaksoi ihan hyvin, siellä oli heti ruoka ja sen jälkeen kävin taas rattaiden kanssa kävelyllä sen verran, että tuli uni. Päiväunet ajoittuivat sopivasti puheiden aikaan ja poika heräsi taas, kun kahvitarjoilu alkoi, ja jaksoi kakun voimalla hienosti loppuun asti. :D

 

Me ei loppujen lopuksi puhuttu juurikaan hautajaisista tai niiden merkityksestä lapselle. Isovaarinsa oli ehtinyt nähdä joitakin kertoja, mutta en tiedä, jäikö niistä kauheasti muistikuvia, koska niistä oli niin paljon aikaa. Jos oltaisiin oltu kirkossa koko ajan, olisin selittänyt, mitä tapahtuu, mutta nyt tuntuivat kiinnostavan rusinat ja lelut enemmän. Nythän siis kirkossa ehdittiin laulaa yksi virsi ja laskea muutamat kukat, ei muuta. Ja muistotilaisuudessakin lapsi osallistui lähinnä ruokailuihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0