Guest Ruut

Isovanhemmat elämässä: liikaa, sopivasti vai liian vähän?

45 posts in this topic

Olen hieman ihmetellen seurannut muutamien tuttujen ja puolituttujen isovanhempien roolia lastenlastensa elämässä. Minäkin haluan, että lapset saavat tutustua isovanhempiinsa (ja toisinpäin) ja tavata heitä riittävän usein, mutta joskus tuntuu, että isovanhemmat ovat melkein vanhempien veroisia kasvattajia: ovat lasten hoitajia, osallistuvat lapsen hankintoihin, ottavat kantaa kasvatusasioihin ja muihin perheen valintoihin, ovat lapsen elämässä mukana joka päivä vähintään puhelimen välityksellä jne.

 

Eihän tässä tietenkään mitään väärää ole. Kaikki on hyvin niin kauan kuin sekä vanhemmat että isovanhemmat toivovat samanlaista elämää. Mutta onko kenellekään tullut erimielisyyksiä isovanhempien osallistumisen suhteen? Tuntuuko kenestäkään, että joskus isovanhemmat tuppaavat vanhempien "reviirille", vai osallistuvatko he päinvastoin liian vähän? Kuoriutuiko omista tai puolison vanhemmista juuri sellaisia isovanhempia kuin odotit/toivoit, vai yllätyitkö positiivisesti tai negatiivisesti?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Soisin mielelläni isovanhempien osallistuvan elämäämme enemmänkin. Kaikista neljästä isovanhemmasta vain mieheni äiti on kiinnostunut ja pyrkii tapaamaan lasta säännöllisesti ja tarjoaa apuaan, jos sitä tarvitsemme. Miehen isää kiinnostaa aikaisemmin miehen sisarukselle syntynyt vanhempi lapsenlapsi huomattavasti enemmän, toki meidänkin lastamme huomio kun kylässä käymme, mutta vähemmän. Minun äitini tapaa lasta harvoin eikä kyllä ole kovinkaan kiinnostunut elämästämme. Minun isäni ei ole lapsemme elämässä lainkaan, koska hänen uusi vaimonsa loukkaantuu, jos hän tapaa lastamme (tai minua).

 

Soisin siis mielelläni isovanhemmille suurempaa roolia lapsemme elämässä ja olin odottanut enemmän ainakin omalta äidiltäni. Lapsemme kun on hänen ainoa lapsenlapsensa. Mutta jos ei kiinnosta, niin ei sille mitään voi. Olen kuitenkin kiitollinen, että edes yksi mummo lapsen elämästä löytyy, parempi sekin kuin ei mitään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saman huomion olen tehnyt ja valitettavasti meistä 10km säteellä asuvat miehen vanhemmat. Osallistuvat siis liikaa. Vähän väliä kertovat kuinka heidän ystävänsä on jo saaneet pitää 4kk ikäistä lastenlastaan yökylässä x kertaa, kuinka toinen ystävä saa joka viikonloppu lauantaiksi lapsenlapsensa kylään ja palauttaa sunnuntaiaamuna jnee vetoavia vink vink juttuja. Hyvissä ajoin etukäteen juttelevat mitä tavaroita lapsi tarvii, lähinnä juttelevat meille ääneen, eivät kysy meiltä. Varmistelevat että saavat tehdä nämä hankinnat, tämän vuoksi esikoisellamme olikin jo 1,5 vuotiaana sekä sukset, luistimet että pyörä puhumattakaan kaikesta muusta.

 

Vuosia vuosia sitten olen puhunut anopille nukkekodista jonka teen vanerista joskus jos tyttären saan ja sitten teemme sen viimeisen päälle yhdessä. Mulla on useampia ko. aiheeseen liittyviä kirjoja joita anoppikin on lueskellut. Muistaa 100% varmasti siis asian. No mitäpä se joulupukki tänä vuonna toikaan tytöllemme kuin sellaisen useamman satasen kartanonukkekodin.

 

Yksi päivä vaihdoin anopin läsnäollessa housut esikoiselle ja ne laittamani olikin aika pienet. Tähän anoppi totesi heti että tyttöhän tarvitsee uusia housuja, minä voin ostaa! Ja ilmestyi seuraavana päivänä kolmien housujen kanssa jotka oli 3 kokoa liian isoja...

 

Ääneen en puhu enää mitään lapseen liittyviä juttuja, kuten että ei ole ollut vielä junalla liikenteessä, pitäskin lähteä joku päivä tai että jotain asiaa tarvitaan. JOskus olisi kiva käydä kaupasta valitsemassa vaatteita ihan tarpeeseen tai päättää minkä värinen keinuhevonen lapselle ostetaan tai ihan mitä vaan.

 

Luojan kiitos lapsenkasvatusohjeita heiltä ei tule. Mutta jos anoppi on täällä tai me ollaan siellä niin lapseen en saa pitkälläkään tikulla koskea, koska hän haluaa hoitaa ja jos lapsi itse pyytää minua leikkiin tai osoittaa minulle huomiota niin yleensä anoppi sanoo että tule mummin kanssa, äidin kanssa saat sitten kotona olla paljon enemmän :( Appi sitten vain myötäilee mukana.

 

Meillä saavat pitää lasta kerran viikossa kokonaisen päivän mutta valittavat joka kerran yhteydessä kuinka se on liian vähän. Unohtavat että lapsella on toisetkin isovanhemmat, kummit ja ystävät ja muut sukulaiset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi ei, Hibin kuvailema tilanne on kauhuskenaarioni, ja vieläpä hyvin todennäköinen jos tästä joskus perheeksi muutumme. :mellow: Anoppini saattaisi olla hyvinkin samanlainen, koska on sitä jo nyt. Minä varmasti tuossa tilanteessa laittaisin anopin ostamat vaatteet kylmästi syrjään tai antaisin/myisin epämieluisat tavarat pois enkä antaisi lapselle. Ehkä joskus yrittäisin sanoa, miten ikävää hankintojen tekeminen kysymättä on - loukkaantumisen uhallakin. Ainakin antaisin kaikenlaisten vinkkien mennä ohi korvien ja pitäisin tosiaan suun supussa erilaisista tarpeista ja suunnitelmista. Nytkin jo olen vähitellen oppinut tekemään miehen kanssa päätöksiä, joita noudatamme emmekä sitten selittele kenellekään. Kiukutelkoot selän takana tai avoimestikin, mutta en lähde perustelemaan valintoja, jotka eivät vanhemmillemme kuulu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hibin kuvailema voi hyvinkin olla meillä edessä. Onneksi mies osaa vetää rajat vanhemmilleen ja olla tiukkana. Ilman miehen tukea olisi kyllä tosi raskasta..

Anoppi jatkuvasti on sanonut, miten ottaa vauvan hoitoon että saan PÄIVÄN nukkua... Olen kyllä tulevaisuudessa kiitollinen avusta, esim. kun palailen työelämään, mutta mielestäni vauvavuosi täytyy rauhoittaa omalle perheelle. Nyt on myös miehen tulevaa isänä pärjäämistä vauvan hoitoon liittyen epäilty. Koska eihän se koskaan ole vauvoja hoitanut... No en ole minäkään, mutta yhdessähän sitä opetellaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä yksi isovanhemmista ei tunnu olevan lainkaan kiinnostunut ainoan lapsenlapsensa elämästä. On nähnyt lapsen vuoden aikana pari kertaa lyhyesti. On eläkkeellä, eli aikaa olisi. Synttäreillekin saatiin tosissaan houkutella, että tuli.

 

Toinen hokee koko ajan miten on ikävä ja haluaisi nähdä, mutta ei sitten tule käymään. Asuu parin tunnin matkan päässä eli ihan koko ajan ei voikaan olla kyläilemässä, mutta nykyistä useammin voisi jos vaan oikeasti haluaisi. Ostelee sitten lapselle sitä sun tätä, kysymättä mitä halutaan tietenkin. Kun nähdään on tuntevinaan tytön niin hyvin. Antoi joskus vaipanvaihtovinkkejäkin, lapsi oli ehkä puolivuotias. Juu kiitos, osaan kyllä. Itse sitten jättikin vaipat miten sattuu. On myös innokas kritisoimaan meidän ratkaisuja mm. pukemisten suhteen. Ei usko, kun sanotaan, että osataan tai tyttö osaa.

 

Onneksi kaksi muuta osallistuvat kivasti. Toinen paljonkin mutta ei liikaa, osaa kuunnella kun sanotaan mitä halutaan. Toinen vähän vähemmän, ei varmaan halua tuppautua. Kysyy mitä tarvitaan, ei hanki turhaa vaan juuri sitä mitä halutaan. Ottaa tarvittaessa hoitoon ja tapaa lasta mielellään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miehen vanhemmat näkevät lasta 1-3 kertaa viikossa ja heiltä saa hoitoapua miltei aina tarvittaessa. Asuvat lähellä. Eivät puutu päätöksiimme eivätkä hankintoihin, lahjatoiveetkin kysyvät aina. Ovat lapselle todella läheisiä ja tärkeitä, mikä on minusta vain positiivinen asia :). Aikanaan, kun lapset menevät hoitoon, ovat varmaan kuitenkin 1pv viikossa isovanhempien hoidossa ja 4pv sitten tarhassa. Mutta tähän nyt on vielä aikaa vuosia.

 

Äitini asuu kauempana, mutta tapaa silti lasta varsin usein ja soittelee kyllä kuulumisia viikottain. Kerran pari kuukaudessa tapaavat ainakin, joskus useamminkin. Hän sitten myös ostelee lapselle enemmän, ei tosin mitään suurempaa meiltä kysymättä.

 

Isäni on sitten jäänyt kaikkein etäisimmäksi, näkee lasta muutaman kuukauden välein eikä lapsi varsinaisesti tunne häntä. Asian laita tuskin tulee tästä muuttumaan, joten on ihanaa, että muut isovanhemmat sitten ovat oikeasti tosi läheisiä :). Lähellä asuvat myös "varaisovanhemmat", miehen lähisukulaiset, lapseton pariskunta, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä. Uskon, että vuosien varrella he tulevat olemaan perheemme lapsille hyvinkin läheisiä :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä sekä äitini että miehen vanhemmat ovat mukana meidän elämässä, joskin äitini (kun asuu reilun viiden kilometrin päässä meistä) osallistuu kyllä ylivoimaisesti eniten. Ei sieltä päin kyllä mitään kasvatusneuvoja tule,mutta soittaa kyllä päivittäin ja poikkeaa keskimäärin joka toinen päivä. Sikäli en valita, vaikka äidiltä tuleekin avun lisäksi materiaa joka lähtöön muidenkin isovanhempien edestä (mistä en sinänsä ole pahoillani kun mun ollessa hoitovapaalla ei tässä taloudessa rahaa ole mainittavasti). Keskimääräinen tilanne on mielestäni hyvä, sillä isäni ei ole edes koskaan nähnyt lastamme. eikä ole pätkääkään kiinnostunut elämästämme. Anoppi puolestaan ei perusvointinsa puolesta juurikaan pysty konkreettisesti osallistumaan, eikä hän voi hoitaa lastamme vaikka itse haluaisinkin; hän käy meillä aina välillä ja me vastavuoroisesti siellä (joskin harvoin välimatkan takia). Appiukko avovaimoineen osallistuu myös, ja käyvät meillä ja me siellä; lapsi on aina välillä appiukolla hoidossa. Yökylässä lapsi ei ole ollut muuta kuin äidilläni, appiukko ei ole kertaakaan esittänyt voivansa ottaa yökylään, vaikka avovaimonsa lapsenlapset (6 kp) ovat siellä jatkuvasti hoidossa sekä yökylässä.

 

Vähän vaativampi lapsi kun meille on suotu, hoitoavun puolesta äitini on korvaamaton apu, appiukkokin voi hoitaa mutta vain pieniä toveja. Opiskelen myös itse hoitovapaalla ollessani, joten itse opinnoista ei tulisi mitään ilman äitiäni. Keikkatyöt puolestaan saan junailtua miehen aikataulujen kanssa niin, että hän hoitaa kun olen töissä.

Edited by Ravenna

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei lapsi ole vielä syntynyt ja raskauskin on alkutaipaleella. Isovanhemmille on nyt kerrottu raskaudesta ja suhtautuminen tulevaan lapsen lapseen on ollut kyllä aika vaihteleva. Mun vanhemmat ovat suhtautuneet asiaan aika neutraalisti. Se olikin odotettavaa, kun ne on yleensäkin semmosia, ettei liikoja hössötä. Miehen vanhemmat, lähinnä äiti onkin sitten ongelma. Se on mennyt täysin sekaisin tästä tulevasta lapsesta. Ollaan painotettu, että ei haluta vielä yleiseen levitykseen tätä raskautta ja halutaan mielummin lähisuvulle kertoa itse. Tämä on nyt sitten mennyt kertomaan raskaudesta jo vaikka kelle. On myös jo nyt ostelemassa kaikenlaista eikä kuuntele yhtään, kun sanotaan, ettei vielä ostelisi mitään. On jo päättänyt, että saman tien kun lapsi syntyy, hän tulee meille, jo siis ennen kuin ollaan sairaalasta päästy. Jotenkin tuntuu, että miehen äiti on jo nyt liian paljon mukana ja tehnyt asioita meidän selän takana, että ihan pelottaa ja ahdistaa tuleva. Mies on puhutellut äitiään ihan kunnolla, mutta se ei ole auttanut yhtään mitään. Jotenkin tuntuu lapselliselta alkaa laittamaan rajat tulevalle mummolle, mutta kai se on pakko. Ei paljon tee mieli kertoa hänelle mitään tähän raskauteen liittyvää, kun ei osaa pitää sisällään. Mietinpä vaan, että mitä tämä on sitten, kun lapsi syntyy. Onneksi miehen vanhemmat eivät asu tässä ihan lähellä, ettei tartte koko ajan nähdä heitä.

 

IMeillä on miehen kanssa selkeät näkemykset siitä, mitä lapselle halutaan ja miten häntä kasvatetaan. Mä en ainakaan halua, että joku on koko ajan siinä hössöttämässä ja neuvomassa ja ostamassa kaikkea semmoista, mitä ei haluta. Toivottavasti anoppi älyää rajat ajoissa. Outoa vaan, kun koskaan aiemmin ei ole ollut ongelmia anopin kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Menee OT, mutta mitä tässä pitäisi tehdä...

 

Meillä lapsi on tulossa, mutta tulevien isovanhempien kohdalla tietää jo nyt, että homma saattaa toimia samoin kuin nyt muiden lastenlastensa kanssa.

 

Hieman sama kuin yllä, eli koko ajan vingutaan sitä, kuinka toinen miniä ei "anna" nähdä lapsiaan, vaikka etäisyyttä on muutama km ja sinneki voisi mennä. Käytännössä tämä ns. koskaan näkeminen tarkoittaa juuri noin kertaa viikossa, kun toisia isovanhempia ei mainitun mummon mielestä tarvitsisi oikein huomioida lainkaan (kyse on lasten isän äidistä). Asumme samalla alueella ja minua ärsyttää jo valmiiksi tuo asenne, koska toivoisin, että lapseni totta puhuen muodostaisi vahvemman suhteen omaan äitiini kuin miehen äitiin, koska oma äitini on yksinkertaisesti parempi esimerkki.

 

Nyt se OT...lapset ottavat paljon mallia vanhemmiltaan, se on tosiasia. Mieheni ja veljensä ovat aikanaan oppineet vanhemmiltaan sekä holtittoman alkoholinkäytön että kaksi tupakka-askia päivässä polttamisen. En halua, että lapseni oppii, että tupakka on ok, koska se ei sitä todellakaan ole. Mieheni on lopettanut, itse en ole koskaan polttanut. Miten saan taottua päähän sen, että toisten isovanhempien esimerkki on yksinkertaisesti väärin? Miehen vanhemmat pyörivät enemmän nurkissa jo maantieteellisistäkin syistä, joten körssin palaminen mummun ja papan huulessa tulee kyllä tutuksi ilmiöksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä koen että isovanhemmat eivät todellisuudessa toimi esimerkkinä lapselle juurikaan vaikka niiden kanssa aika paljon tekemisissä olisikin. Ainakaan itselleni edes todella läheiset isovanhemmat eivät olleet roolimalleja sinänsä koska sukupolvien välissä oli jo niin iso kuilu vaikka hekin esim. polttivat. Jos äiti ja isä ei itse polta niin kyllä se on paaaljon polttavia isovanhempia vahvempi roolimalli.

 

Lisäksi sanoisin että oikeasti sillä kuinka vahva side isovanhempien ja lasten välille muodostuu ei ole kyllä millään tavalla verrannollinen näkemistiheyteen vaan persoonaan jne.. Onneksi näihin siteisiin ei vanhemmat voi vaikuttaa, koska vanhemmilla on aina supersubjektiivinen käsitys isovanhemmista. Itsellä lähes tuntemattomat isovanhemmat joita olen nähnyt koko lapsuuden noin kerran viikossa ja superläheiset kuin toiset vanhemmat isovanhemmat joita olen nähnyt noin 4 kertaa vuodessa useamman päivän kerrallaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä sanoisin lapselle klassisesti, että isovanhemmat polttaa, koska ne on niin vanhoja että ovat eläneet silloin kun ei vielä tiedetty että tupakka on vaarallista, ja tupakointi on vaikea lopettaa kun on aloittanut. Meillä itse asiassa on sama tilanne. Kovin näkyvästi miehen vanhemmat eivät polta, mutta polttavatpahan kuitenkin, aika hankala sitä on lapsilta kokonaan piilotella. Minusta hankalinta siinä on se, että kun lapselle pitäisi opettaa, että tupakka tappaa jne., niin sitä ei tavallaan voi tehdä, kun lapselle rakkaat isovanhemmat polttavat, jolloin lapsi alkaa surra ja pelätä heidän kuolemaansa :girl_sigh: Ylipäätään tupakointia ei voi dissata niin paljon kuin muuten voisi, koska lapselle tärkeät isovanhemmat polttavat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun oma mummo polttaa kuin korsteeni. Äiti on aina sanonut, että on paha tapa (kyseessä siis äidin äiti) ja haisee pahalle. En koskaan pienenä kokenut, että tupakka olisi ollut ok. Omat vanhemmat kun eivät polttaneet, vaan paheksuivat tapaa.

 

***

 

Meilläon kyllä käynyt tuuri isovanhempien kanssa. Etenkin miehen vanhemmatja varsinkin miehen isä on aivan mahtava! Haluavat ottaa tyttöä yöksi lähes joka viikonloppu, mutta aina ei äiti kyllä raaski antaa :grin: Mutta aika usein, 1-2 kertaa kuukaudessa saavat sitten tytön itselleen. Lisäksi hoitavat mielellään iltaisin, jos meillä on menoa. Molemmilla työ, jota ei tarvitse ottaa kotiin, joten vapaa-aika on todella vapaa-aikaa heille.

Omalla äidilläni on rakennusprojektit ja vaativa työ, joten hän on lähinnä henkinen tuki, yhtälailla tärkeä. Isääni en ole yhteydessä.

 

Appivanhemmat ei kuitenkaan koskaan puutu meidän elämään tai kasvatukseen, vaikka aivan hullaantuneita tyttöön ovatkin. Osaavat pitää kuitenkin rajat itsellään :girl_sigh:

 

Taloudellista apua olemme aina saaneet jos tarve vaatii. Näin opiskelijan ja osa-aikatyöläisen taloudessa se huojentaa kummasti, kun tietää, että apua saa. Ominpäin ei kukaan muu kuin minun mummoni kuitenkaa vaatteita osta, ellei tuo tuliaisina ulkomailta. Itse saa siis onneksi valita tytön vaatteet.

Edited by muimui

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hibin kertomus oli kauhistuttava! Meillä anoppi oli esikoisen synnyttyä samanlainen, olisi pitänyt kerran viikossa viedä tyttö sinne hoitoon jne. jne. Me pidimme miehen kanssa kuitenkin päämme ja nykyään taitaa anoppi tajuta että me päätämme oman perheemme asioista, ja meidän perheeseen kuuluu mies, minä ja lapset. Muulla käytöksellään anoppi on kuitenkin aiheuttanut sen ettei lapset siellä ole koskaan hoidossa olleet (esikoista lukuunottamatta joka oli "pakosta" anoppilassa 2h tytön ollessa reilu kuukauden) eivätkä he anoppia erota muista sukulaisista. Lapsilla on onneksi minun äitini joka on heille hyvin rakas mummo ja johon me vanhemmat voimme täysin luottaa. On ihana kun lapset ovat mummolassa ja tietää että jos sanomme mummolle jotain, arvostaa hän sitä eikä yritä toimia oman päänsä mukaan vaikka olisikin eri mieltä. Miehen puolelta lapsilla on myös vaari (ovat anopin kanssa eronneet) jota lapset näkevät aina silloin tällöin ja jonka kanssa tulemme hyvin toimeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varsinkin äitini on aktiivisesti mukana tytön elämässä, ja mielellään hoitaisi enemmänkin, muttei kuitenkaan tuputa. Häneltä voin kysyä neuvoja ja jutella kaikesta vauvanhoitoon liittyvästä, ja hän on ehkä ainoa johon voin luottaa 100% lapseni hoidossa (sanomattakin selvää, että lapsen isän lisäksi tietty). Isäni kyllä huomioi tytön ja pitää sylissä nähdessämme, mutta ei ole (ehkä meidän välisten ongelmienkin vuoksi) eikä tule olemaan yhtään niin läheinen kuin äitini. Toiset isovanhemmat asuvat ulkomailla, ja ovat aivan hullaantuneita tytöstä: skypessä jutellaan ainakin kerran viikossa, ja valokuvia lähettelen pari kertaa kuussa. Toki olisi kiva, jos voisivat olla mukana arjessa, mutta ovat ainakin sydämestään mukana tytön elämässä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uskaltauduin lukemaan näitä isovanhemmat-keskusteluita, vaikka raskauteni on aivan alkuvaiheessa, eikä todellakaan olla kerrottu vielä kenellekään muulle asiasta. Omat vanhempani ovat jo toivottavasti kahden lapsen isovanhempia, kun meidän pienokainen toivon mukaan syntyy. Muttamutta, mieheni vanhemmille meidän lapsemme tulee olemaan ensimmäinen lapsenlapsi. Ja pahaa pelkään, että anopilla naksahtaa päässä ja vauvanvaatetta alkaa tulvimalla tulvia, samoin kuin neuvoja. Anoppini on hamstraaja, ei niin paha, kuin Nelosen 4D:ssä esitetyt, mutta kaikki pitää säilyttää, mitään ei heitetä pois, koska sitä voi tarvita vielä joskus, ja jos jotain saa halvalla, niin sitä ostetaan ainakin kaksi kappaletta ja tyrkytetään lapsille...

 

Kauhulla ajattelen sitä hetkeä, kun appivanhemmille kerrotaan asiasta. Jotenkin en ehkä haluaisi olla itse paikanpäällä. En kestä hössötystä tai keskipisteenä olemista tämäntyyppisissä asioissa. Ahdistaa jo valmiiksi, mutta samalla toivon salaa, että anoppi yllättäisi positiivisesti, eikä alkaisi 'hyvää hyvyyttään' ostella vaatetta ja muuta ja etenkään jakaa neuvojaan. Meillä on aivan erilainen makukin, minä pidän simppeleistä asioista, hän taas kukka- ja ruusukuoseista sun muusta hörhelöstä. Mies ei ehkä aivan ymmärrä angstiani, enkä ole hänelle tästä vielä suoraan kertonutkaan, hieman vain vihjannut. Hän kuitenkin puolustaa äitiään, eikä kuulemma lahjojen (eli esim. vaatteiden tmv) osalta lahjahevosen suuhun saa katsoa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Isovanhemmat näkevät lasta 1-3 kertaa vuodessa, koska heitä ei kiinnosta. Pitävät ajatuksesta, että heillä on lapsenlapsi, mutta eivät ole kiinnostuneita lapsesta ihmisenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies ei ehkä aivan ymmärrä angstiani, enkä ole hänelle tästä vielä suoraan kertonutkaan, hieman vain vihjannut. Hän kuitenkin puolustaa äitiään, eikä kuulemma lahjojen (eli esim. vaatteiden tmv) osalta lahjahevosen suuhun saa katsoa...

 

Tuttu tilanne, meilläkin juuri näin. Tietenkin kaikki lahjat otetaan aina kiittäen vastaan, mutta mitä niille sen jälkeen tapahtuu, onkin lahjan saajan oma asia. Vaatteitahan lapselle annetaan aina, eivätkä ne mitenkään voi aina olla mieluisia, mutta niitä voi käyttää sen yhden kerran ja niistä pääsee helposti eroon. Sanoisin kuitenkin appivanhemmille ja muillekin varmuuden vuoksi, että suuret hankinnat kuten lapsen sänky, syöttötuoli yms, sellaiset tehdään miehen kanssa emmekä toivo että sellaisia tuodaan lahjaksi. Se on pienempi paha kuin se, että sitten sieltä tulee ruma ja epäkäytännöllinen sitteri jota on miehen mielestä käytettävä, vaikka itse olisi ollut ostamassa toisenlaista. Anoppien olisi hyvä muistella, miltä heistä itsestään ehkä hössöttäminen tuntui silloin kun lapsiaan odottivat. :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä asuu kaikki isovanhemmat kohtalaisen lähellä ja mun omat vanhemmat ovat tiiviisti lasten kanssa tekemisissä. Hoitavat esikoista keskimäärin kerran tai kaksi kuussa, joskus yönkin. Tyttö viihtyy vanhempieni kanssa tosi hyvin ja vanhempani vastaavasti olisivat hänen kanssaan enemmänkin. Näkevät kuitenkin molempia lapsia melkein kerran viikossa ja se on kaikille osapuolille vain mukavaa.

 

Miehen vanhemmat tykkäisivät myös nähdä lapsia usein niin kauan, kun me menisimme heidän aikataulujensa mukaan ja kävisimme nimenomaan näyttämässä lapsia heidän luonaan. Miehen äiti käy meillä ehkä kerran kuussa ja silloinkin pitää erikseen pyytää kylään. Toisen lapsen myötä emme ole suoraansanottuna jaksaneet nähdä vaivaa käydä hänen luonaan enää niin usein. Miehen isä on esikoisen syntymästä asti ollut tosi etäinen ja ilmeisesti ei oikein osaa olla lasten kanssa. Lapsemme ovat miehen vanhemmille ainoita lapsenlapsia ja mies on ollutkin pettynyt erityisesti isänsä suhtautumiseen. Hän kyllä pyytää kylään ja tuomaan lapset näytille, mutta silloin harvoin, kun olemme kylässä, hän jaksaa seurustella meidän ja lasten kanssa noin viidestä kymmeneen minuuttiin ja häipyy sitten eri huoneeseen lukemaan lehteä tai katsomaan telkkaria.

 

Anopin kanssa oli vielä viime syksyyn asti ongelmia lahjojen ostamisen kanssa, mutta siitä avauduinkin jo tarkemmin tuolla Anoppi-ketjussa. Tämän hetkinen tilanne anopin kanssa on siis ihan ok.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kummankin vanhemmat asuu tässä samassa kaupungissa. Miehen vanhemmat on eläkkeellä, oma isäni jäi juuri työttömäksi ja jää siitä kohta eläkeputkeen ja äitini on vielä työelämässä. Kummatkin isovanhemmat näkee poikaa usein ja poika tykkää kummistakin.

 

Mun vanhemmat on toki innoissaan lapsesta ja hoitaa tosi mielellään, touhuaa kaikenklaista ja ostelevatkin tavaroita. Mutta he aina soittaa ja kysyy mitä tarvitaan, saako tällaista ostaa jne. Jos heille sanotaan että jotain ei meidän lapsen kanssa tehdä, niin se myös uppoaa sinne päähän heti, ei tartte miettiä että uskoikohan ne nyt.

 

Miehen vanhemmat, varsinkin äiti, on sitten asia erikseen. Hän ostaa mitä haluaa, ei ikinä kysy lahjatoiveita/mitä tarvitaan jne. Vaikka mies heille kertoiskin, että poika tykkää nyt tästä ja tästä ja tarvetta olis tälle ja tälle, niin ei todellaakaan ole mitään sellaista mitä tulee lahjaksi. Mutta mä en sitten vaan oo käyttänyt niitä tavaroita/vaatteita jne. mitkä ei ole meidän tyylin mukaisia, jos siltä on tuntunut. Anoppi ei myöskään aina kuuntele meitä, varsinkaan syömis asioissa. Mitään kauhean radikaalia ja "pahaa" ei ole vielä tehnyt, siksi olen vielä yrittänyt suhtautua mahd. neutraalista asiaan. Mies saa äidilleen ärähtää aina asiasta, mä sanoisin varmaan niin pahasti suuttuessani, että välithän siinä menis (anoppi kun ottaa tosi herkästi nokkiinsa). Mutta jos/kun tekee jotain mikä ehdottomasti ollaan kielletty, niin se on sitten siinä ja pojan hoitaminen loppui siihen. Mä en ala siihen, että mun yli kävellään laspenkasvatukseen (tai ylipäänsä meidän elämään) liittyvissä asioissa. Anoppi myös valittaa usein siitä, että mun vanhemmat saa nähdä poikaa niin usein. He kyllä näkee ihan tasavertaisesti, mutta anoppi kuuluu siihen kastiin, joka unohtaisi mielellään muut sukulaiset ja ystävät, hän riittää lapselle kyllä. Vaan ei minun ja miehen mielestä. Appikset olisi tosiaan pojan ottaneet hoitoonkin, "ettei me pilata lasta päiväkodilla" mutta eipä ollut missään nimessä vaihtoehto mun ja miehen mielestä.

 

Musta on silti kaikenkaikkiaan rikkaus, että lapsella on siitä kiinnostuneet isovanhemmat ja lapsi oikeasti tykkää kummistakin! Ja niin kauan kun lapsi tykkää ja viihtyy, saa olla tekemisissä kumpienkin kanssa ihan niin paljon kun haluaa. Jos jommatkummat tekee jotain, minkä me vanhemmat katsomme huonoksi asiaksi, niin sitten asiaan puututaan. Vanhemmat tekee kaikki lasta koskevat päätökset ja isovanhemmat noudattaa niitä, ainakin näin meillä. Jos se tyyli ei kelpaa, niin se on sitten oma valinta. Kyllä musta kannattaa alusta asti tehdä tällainen selväksi, ettei asiat pääse kasvamaan liian isoiksi ongelmiksi ajan kanssa.

Edited by Buttercat

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies ei ehkä aivan ymmärrä angstiani, enkä ole hänelle tästä vielä suoraan kertonutkaan, hieman vain vihjannut. Hän kuitenkin puolustaa äitiään, eikä kuulemma lahjojen (eli esim. vaatteiden tmv) osalta lahjahevosen suuhun saa katsoa...

 

Tuttu tilanne, meilläkin juuri näin. Tietenkin kaikki lahjat otetaan aina kiittäen vastaan, mutta mitä niille sen jälkeen tapahtuu, onkin lahjan saajan oma asia. Vaatteitahan lapselle annetaan aina, eivätkä ne mitenkään voi aina olla mieluisia, mutta niitä voi käyttää sen yhden kerran ja niistä pääsee helposti eroon. Sanoisin kuitenkin appivanhemmille ja muillekin varmuuden vuoksi, että suuret hankinnat kuten lapsen sänky, syöttötuoli yms, sellaiset tehdään miehen kanssa emmekä toivo että sellaisia tuodaan lahjaksi. Se on pienempi paha kuin se, että sitten sieltä tulee ruma ja epäkäytännöllinen sitteri jota on miehen mielestä käytettävä, vaikka itse olisi ollut ostamassa toisenlaista. Anoppien olisi hyvä muistella, miltä heistä itsestään ehkä hössöttäminen tuntui silloin kun lapsiaan odottivat. :girl_mad:

 

Tikru, tekstisi voisi olla minun näppikseltäni. Tavaroiden hankinnassa haluan olla se, joka sanoo viimeisen sanan (tokihan mieheni mielipiteelläkin on väliä :girl_crazy:). Vaatteiden osalta olisi kiva, jos toiveista ja tarpeista kysyttäisiin etukäteen. Eihän vanhempamme osta meidän kotiimme huonekalujakaan, joten toivoisin ihan ilman sanomistakin heidän ymmärtävän, ettemme toivo heidän ostavan niitä lapsellemmekaan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Isovanhemmat saavat itse rakentaa lapseen sellaisen suhteen kuin haluavat, en yritä sitä kontrolloida tai aseta mitään ideaaleja. Jokainen oman elämäntilanteensa, kiinostuksensa ja kykyjensä mukaan. Minusta hyvä isovanhemmuus ei ole sitä että he tarjoavat juuri sellaista apua kuin me tarvittaisiin ja haluttaisiin ja rakentavat juuri sellaisen suhteen lapseen kuin me toivottaisiin. Koen että heillä on vapaus toteuttaa isovanhemmuutta sillä tavoin kun haluavat ja kokevat luontevaksi. Pääosassa on heidän suhteensa lapseen eikä se mitä hyötyä heistä voisi olla meille. Lapsella on 3 ihan erilaista isovanhempaa, kaikki hyviä. Minä olen lapsen äiti ja mies on isä, en koe isovanhempien neuvoja tai ostoksia uhkana meidän asemalle vaikka ne eivät samassa linjassa aina olekaan. En menetä yöuniani jos anoppi ei ymmärrä kasvatusperiaatteitani, mutta otan onkeeni jos neuvo on minusta hyvä.

 

Me ei olla ehkä niin ydinperhekeskeisiä kuin Suomessa usein, halutaan että myös muuhun lähisukuun on läheiset välit. Se taas vaati sen että pitää päästää ihmiset omalle alueelleen, sietää erilaisuutta ja paljon antaa mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä isovanhemmat asuvat molempien puolelta n. 20min ajomatkan päässä. Ehkä kerran viikossa tavataan molempia. Mun puolesta saisivat jopa enempi olla avuksi, joskus tuntuu siltä, että aattelevat olevansa tunkeilevia, mutta toisin kyllä on :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei olla ehkä niin ydinperhekeskeisiä kuin Suomessa usein, halutaan että myös muuhun lähisukuun on läheiset välit. Se taas vaati sen että pitää päästää ihmiset omalle alueelleen, sietää erilaisuutta ja paljon antaa mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

 

Tämä menee nyt hieman asian vierestä sikäli, että ei se ole mitään erilaisuutta jos isovanhemmat pyrkivät tuppaamaan lapsiperheen elämään jonkun mielestä häiritsevän paljon. Tuo viimeinen vinkki on kyllä asiaa: sanomiset voi aina jättää omaan arvoonsa, mutta tässä nyt onkin puhuttu sellaisesta toisten reviirille tunkeutumisesta, joka ei jää pelkkään sanomiseen.

 

Lasten tutustumista isovanhempiin toivovat varmasti kaikki myös täällä Suomessa, mutta mummu tai pappa voi olla varsin läheinen olematta joka ainoa päivä tekemisissä ja jättämällä tavarahankintojen tekemisen vanhemmille. Tavanomaisista lahjoista en tietenkään puhu, en minä ainakaan sellaisia pyri kontrolloimaan. Minulla on monia läheisiksi kokemiani ihmisiä, joiden kanssa en kuitenkaan soittele joka päivä enkä ostele heille silitysrautoja tai mikroaaltouuneja. Lasken lapsia varten tehtävät hankinnat samanlaisiksi kotitalouden tavaroiksi, jotka jokainen perhe hankkii itse. Tietysti jos lapsiperheellä on rahat tiukalla ja isovanhemmat haluavat aidosti vain auttaa, silloin voi tietenkin sanoa, että katsokaa millaiset vaunut yms. haluatte niin me maksamme. Ja omaan kotiinsahan isovanhemmat voivat ostella vaikka mitä kivaa, joka sitten on lastenlasten käytössä kun nämä tulevat käymään!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sopivasti. Kaikki isovanhemmat asuvat saman kunnan alueella, toisiin etäisyys parisen kilometriä, toisiin n. 17 km.

 

Omilla vanhemmillani (kauempana) käyn viikottain, joskus useitakin kertoja viikossa ja tirppa on ollut hoidossa vanhemmillani joitakin tunteja ko. kerroilla, jotta olen päässyt kauppareissuilleni. Tännepäin vanhempani tulevat harvemmin, mutta se ei sinänsä haittaa, koska saan samalla syyn lähteä "kylille". Vanhempani eivät ostele mitään turhaa, koska tietävät, että olen räjähdysherkkä tapaus. :blush: Käytännössä olen jo kauan aikaa sitten tolkuttanut heille sen, että pyydän apua, jos sitä tarvitsen.

 

Miehen vanhemmista anoppi taitaa olla tytön kanssa enemmän tekemisissä, ts. vahtii tyttöä pakollisten menojen aikana silloin, kun omat vanhempani eivät ole käytettävissä. Appiukko piipahtaa silloin tällöin. Miehen vanhempienkaan kohdalla ei tarvitse pelätä erityisemmin mitään omituisia tuliaisia tai muuta vastaavaa, anoppi muistaa juhlapäivät kirjekuorella, joka meneekin mukavasti kertseihin.

 

Kaiken kaikkiaan voi olla vain kiitollinen, vaikka etukäteen vähän jännitti/hirvitti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now