Mitä on vauvakuume?

[~dolphiner~]

Mulla tilanne vauvakuumeen suhteen on tällä hetkellä aika sama kuin Laventelilla. En pode varsinaista vauvakuumetta nyt kun vauvan yrittäminen viimein tuli mahdolliseksi, mutta olen aina tiennyt haluavani lapsia (osaksi juurikin sen takia, että pelkään jääväni jostain olennaisesta paitsi, jos en saa jälkikasvua) ja kohta alkaa ikä tulla vastaan, jollei ryhdy tuumasta toimeen. Vauvakuumeestakin on kokemusta, nimittäin joskus 5+ vuotta sitten aiemman parisuhteen aikana mulla oli aivan älytön vauvakuume (valitettavasti vain silloinen mies oli eri linjoilla asiassa), huokailin ihastuneena vieraiden vauvojen perään, itkin kateudesta kun tutut sai lapsia ja masennuin menkkojen alkamisesta. Nyt 30+ ikäisenä huomaan osaavani suhtautua asiaan jotenkin rauhallisemmin ja järkiperäisemmin, johtuen ehkä siitäkin, että tuon aiemman suhteen aikana ja siitä eroamisen jälkeen olen joutunut käsittelemään tätä vauvakuumeasiaa (ja jopa mahdollisuutta, että en tule koskaan saamaan omia lapsia) ja siihen liittyviä tunteita paljonkin. Nyt on kiva seurata vierestä, kun mies vauvakuumeilee 

[Kaarinna]

Mulla on ollut enemmän tai vähemmän AINA vauvakuume.. ihan pikkutyttönä päiväkodissa jo pitelin sylissä pienempiä taaperoja   . Kaikki tet:it ja kesätyöt yms. menin päiväkotiin harjoittelemaan ja vauvat ovat aina saaneet mulla ihastuksen huokauksia ja kaihoisia katseita aikaseksi.. Teininä sanoin haluavani nuoreksi äidiksi, ennen kun täytän 20v... Noh, eihän siinä sitten käynyt niin, kun edellinen parisuhde kariutui ja oikea prinssi uljas astui kuvioihin "vasta" kun olin 22.. 2 vuotta meni kaikennielevässä vauvakuumeessa, kun odottelin että mies olisi valmis ja meidän parisuhdetilanne olisi tasapainoinen ja sitoutunut. Vauvakuumeissani en osannut nauttia tarpeeksi tästä ihanasta kahdenkeskeisestä ajasta. Itkin usein, kun näytti siltä että siihen on loputtoman pitkä aika kun saan oman käärön, aina joku muu oli raskaana ja se viilsi ja sattui.. Purskahdin jopa itkemään kuultuani että joku tuttu tai julkkis odottaa vauvaa   Kateus on kauhea asia.. Mä oon kyllä aika varma että hormoonit voi tehdä ihmiselle tämmösen selkeän kaipuun ja tarpeen vanhemmuuteen. Itselläkin hoitovietti on aina ollut vahva ja muiden vauvoja on tullut hoidettua PALJON! Hihii, niin se aika vaan kuluu sitä raskauden yrittämisen alkamista odotellessakin (vaikkakin tuskaisasti ja hitaasti) ja kun nyt yk3 tärppi kävi niin olo on epätodellinen.. tässä se nyt on, ei taas jonkun muun vauva, vaan ihan mun ikioma on saanut alkunsa ja kuten miehelleni sanoin: Nyt ei oo enää kiire mihinkään, nyt aion nauttia tästä! 

[JoHe]

Vauvakuume... Olen aina halunnut lapseksi( Ehkä nyt kuitenkin tarkoitan että äidiksi   vaikka ei sitä paha ois olla aina lapsi..!). Ellei oteta huomioon sitä lyhyttä aikaa ala-asteella kun kuulin miten lapset tehdään ja miten synnytetään. Olin hetken aikaa ihan että hyi, yök ja sehän sattuu! Pääsin kuitenkin siitä yli

 

Teini-iässä olin sellaisessa ruljanssissa erinäisten tapahtumien vuoksi, että sain tuta mitä tarkoittaa ihan oikea vauvakuume. Näet jokaisen vauvan, raskaana olevan ihmisen sisäisellä tutkalla, kadehdit ja ihannoit heitä, et tahdo mitään muuta kuin että sisälläsi versoaisi jotakin, mietit jopa tekeväsi ihan MITÄ TAHANSA saadaksesi lapsen. Koko maailmasi pyörii lapsen ympärillä. Voisit ostella kaikki vauvan hoitotarvikkeet valmiiksi, sisustaa kotisi vauvalle; vaikket ollenkaan tiedä koska sellaisen saat. Kun yritys alkaa, mikään ei ole hirveämpää kuin kärvistellä ne viikot siihen asti kunnes saat testata. RAskaana ollessa koet itsesi hehkeäksi, upeaksi, täydelliseksi. Antaisit jo silloin lapsesi puolesta aivan kaiken. Järjellä ei tässä asiassa ole paljon sanottavaa.

 

Tämä kuume onneksi lähti esikoisen jälkeen pikkuhiljaa. Nyt enää haluan lapsia, en kuumeile. Onneksi.

Edited January 12, 2017 by JoHe

[Satunen85]

Mulla vauvakuume liittyy voimakkaasti ajatukseen perheestä, ja nimenomaan kuumeilu räjähti käsiin nykyisen miehen kanssa, jolla myös on kova vauvakuume. Se on mulla ollut aina jotenkin semmoisia konkreettisia ajatuksia siitä, mitä sitten teen/tehdään vauvan kanssa, millaisiksi meidän päivät muodostuu, halutaanko vauvauintiin/muskariin jne. ja nyttemmin kun ostettiin oma asunto, joka sitten on se koti johon vauva saa tulla, niin oon jo sijoitellut hoitopöydän, pinniksen ym. ja suurinpiirtein näen silmissäni kuinka Hän sitten konttailee näillä lattioilla. Ja tosiaan ihan älyttömän suuressa osassa näitä ajatuksia on se, että sen kaiken saa sitten jakaa vauvan isän kanssa, ja oonkin ihan älyttömän kiitollinen siitä, että on semmoinen kumppani joka on yhtä innoissaan. 

[Liljana]

Satusen^ kanssa vähän samoissa tilanteissa, että molemmilla, sekä miehelläni että minulla on kovat vauvakuumeet. Itselläni ollut enemmän ja vähemmän aivan teinistä asti (noin 16 v, olen nyt 24v) ja miehelläni vasta tässä kahden vuoden aikana ollut joku tyhjiö mitä pitänyt täyttää. Löysimme toisemme ja löysimme myös yhteisen elämän sekä tulevaisuuden joten pistimme toiveet yhteen ja onnellisesti molemmat kuumeilemme ja tjottailemme/yritämme.

[akasha]

^ Sama juttu, eli miehen kanssa yhdessä kuumeillaan. Tosin hän ei pyöri näillä palstoilla.

 

Mä ilmoitin kuulemma pienenä, että haluan 10 lasta! Sitten halusin lastentarhanopettajaksi, olin päiväkodissa TET:ssä yms. Mutta valitsin toisen ammatin, opiskelin yliopistossa vuosikausia, asuin ulkomailla, sitten vietin sinkkuelämää, olin vapaa ja itsenäinen, kunnes löysin nykyisen miehen. Kun ollaan molemmat yli 30, ei haluta lapsiasiaa venyttää, ja pikkuhiljaa alku-tjottailun jälkeen ollaan alettu kuumeilla. Kaupungilla bongaillaan söpöjä vauvoja ja lapsia (nyt kesällä näkyy muuten paljon vauvamasujakin, kun on ihmiset liikkeellä vähissä vaatteissa), mietitään myös kasvatusta ja vauva-arkea yms. Silti ihan jalat maassa, elämästä nautitaan ja suunnitelmia tehdään. Muun muassa mulla on pätkätyöt, mies vaihtaa alaa ja menee nyt opiskelemaan, ens kesänä olisi häät...

 

Mun vauvakuume näkyy eniten mahdollisten raskausoireiden kyttäämisenä, palstailuna ja googlailuna. Mutta menee kyllä päiviä, etten ajattele koko asiaa. Enkä ole päästänyt itseäni vielä suunnittelemaan pinnasängyn paikkaa, vaikka ajatuksissa siihen meneminen olisi todella helppoa… 

[bohemian]

Vauvakuume... Olen aina halunnut lapseksi.

Jahas .

[Ninnu27]

Ajatus perheestä, vauvasta, vauva-arjesta ja vaunulenkeistä tuntuu ajoittain houkuttelevalta, mutta varsinaista vauvakuumetta en ole kokenut.

Suhtaudun asiaan lähinnä rationaalisesti; perhe on suunnitelmissa "sitten joskus", joten nyt lähes 28-vuotiaana, vakaassa elämäntilanteessa olisi järkevää aloittaa yritys.

Toivottavasti kuume iskisi ja peittäisi alleen kaikki kauhuskenaariot

[Lorena]

Mulla nousi vauvakuume parikymppisenä mutta kesti vain hetken, enkä enää muista, millaista se oli. Sen jälkeen en ole siitä kärsinyt. Miehelläni se tuntuu sitä vastoin jylläävän, mutta hänelle onkin aina ollut paljon mua selvempää, että hän haluaa isäksi. Sen vain näkee jo kauas, että mies toivoisi mun jo olevan raskaana, ja jos vahinko olisi käynyt jo siinä vaiheessa, kun vasta aloiteltiin tapailua, hän olisi kuulemma ottanut uutisen iloisena vastaan. Minusta tuo tuntuu tietysti käsittämättömältä, koska en ole koskaan noin intohimoisesti halunnut saada lapsia, vaan ennemminkin oma suhtautuminen on rationaalista, kuten täällä joku muukin on kirjoittanut. 

 

Oma tarpeeni / haluni saada lapsi(a) liittyy toiveeseen saada elää perhe-elämää. En haaveile mistään vauvan tuoksusta, sillä lapsihan kasvaa ja kehittyy koko ajan. Ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan. Uskon, että pystyisin elämään täysin tyytyväisenä ja onnellisena ilman lapsiakin, vaikka varmasti pitäisi käydä ensin käydä läpi kriisi ja luopumisen tuska.

 

Tavallaan minäkin toivon, että kuumeaalto pyyhkisi yli oikein voimalla, koska se tekisi kaltaiselleni järki-ihmiselle ihan hyvää. Ravistelu on hyväksi.

[Aapeli]

Minulla on varmaan ikuinen vauvakuume. Tuntuu että aina kun oma vauva on tullut vuoden ikään ja alkaa olla jo vähän isompi, alkaa kummasti vauvat pyörimään mielessä ja aiheuttaa suuria huokailuja..

[h31ccu]

En voi sanoa että vauvakuumetta olisin koskaan potenut. Toki ympärillä on ollut lapsia aina parikymppisestä lähtien ja vaikka pidänkin lapsista, niin silti en ole kokenut ns. hysteriaa lapsenteon suhteen. Ehkäpä tunne on vain antanut odottaa itseään, jota nyt vihdoin yritän herätellä oman odotuksen alkumetreillä. Lähisuvun pienet lapset toki aiheuttavat omalla tavallaan itselleni lämpimiä sydämentykytyksiä, mutta luulen että varsinaisen kuumeen laukaisee oman odotukseni eteneminen ja lopulta lapsen syntymä. Monesti mietin että voisiko minusta tulla äitiä, koska en tunne vahvaa halua tehdä lapsia. Pidemmän päälle olen todennut ettei aika ole ollut kypsä siihen kuin vasta nyt, 34-vuotiaana, kun olen vihdoin löytänyt sen oikean miehen, jonka kanssa haluan perustaa perheen, yhdessä .

[nutko]

Vauvakuume... Välillä se on polttavaa kuumetta saada vauva, useimmiten halua saada uusi perheenjäsen. Joskus vaan hillitöntä ja turhamaista tarvetta ostella kaikkea ihanaa! Olin 19-v kun ensimmäisen kerran kuumeilin kunnolla.

 

Kauheinta kuumeilu oli tokan lapsen jälkeen, kun mies ei suostunut kolmanteen ja vuosia asiasta väännettiin. Ihan hirveää aikaa varsinkin kun ympärillä ihmiset tuli raskaaksi ja sai vauvoja. Silloin vauvakuume näytti rumimman puolensa, sen kateellisen omanapaisen marttyyrin, joka ei pysty iloitsemaan muiden onnesta. Se ei ollut kivaa.

 

Toivotaan nyt, että viimeisen kohta kuuden vuoden kuumeilu alkaisi tuottamaan tulosta ja ensi vuonna olisi vihdoin pullat uunissa.

[Mietteliäs89]

Itselleni tuo vauvakuume tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta! 

 

Onhan sitä toki joskus tullut, ennen tätä kuumeilua, nypläiltyä vauvan vaatteita kaupoissa, mutta se varmaankin johtui siitä että lähipiiriini oli syntynyt kaksi pienokaista, jotka silloin olivat ohittaneet vauvaiän - enää ei voisi ostaa heille tuliaisena söpöjä pieniä vaatteita.

 

Itse kuumeilu oireili haaveiluna lapsesta, raskaana olosta ennen kuin edes yrittämisestä oltiin puhuttu. Myös vauvojen lähellä olo tuntui ihanalta ja tuntui siltä, että olisi valmis itsekin tuollaiseen arkeen pienen nyytin kanssa. Selventäköön tuota vielä sen verran, että aiemmin en ole kokenut oloani varmaksi vauvojen tai pienten lasten lähellä.

[kipuna]

Mulle se oli esikoisen kohdalla sitä, että halusin vauvan todella kovasti, ppesänrakennusvietti oli lisäksi vallaton . Nyt se on sitä, että taas haluan vauvan niin paljon, että synnytyspelkokaan ei nosta päätään enää asiaa ajatellessa <3

[Tikrunen]

Minulla on ollut vauvakuume 15-vuotiaasta saakka eikä loppua näy. Varmaan siitä asti olen lukenut juttuja vauvoista, synnytyksestä, tärkeitä muistettavia, nippelitietoa jne. Minua on aina kiehtonut raskaus ja vauvamahat ja niitä tuleekin vaivihkaa katseltua aina kun tulee vastaan. Nyt kun yritys on käynnissä niin virkkaan ja ompelen vauvanjuttuja ja vaunutkin hankittiin valmiiksi että saan tehdä niihin vaunulelua, peittoa jne.

 

(Minä jopa seison peilin edessä pömpöttämässä vatsaa, silittäen sitä ja miettien että tältä se sitten ehkä näyttää kun olen raskaana)

[wii]

Mulla on ylipäätään lapsiperhekuume. Raskauskuume, vauvakuume, perhekuume. Kaikki nuo.

[nallukka24]

Olen koko elämäni halunnut lapsia, pahentunut vain kun kohtasin aviomieheni ja valmistuin ja siirryin työelämään. Haikeus iskee kun vauvoja ja raskaana olevia näkee

[Höpönassu]

Minulla on ollut vauvakuume 15-vuotiaasta saakka eikä loppua näy. Varmaan siitä asti olen lukenut juttuja vauvoista, synnytyksestä, tärkeitä muistettavia, nippelitietoa jne. Minua on aina kiehtonut raskaus ja vauvamahat ja niitä tuleekin vaivihkaa katseltua aina kun tulee vastaan. Nyt kun yritys on käynnissä niin virkkaan ja ompelen vauvanjuttuja ja vaunutkin hankittiin valmiiksi että saan tehdä niihin vaunulelua, peittoa jne.

 

(Minä jopa seison peilin edessä pömpöttämässä vatsaa, silittäen sitä ja miettien että tältä se sitten ehkä näyttää kun olen raskaana)

Tuo kertomasi on niin tuttua.. Teen jopa tuota peilijuttuakin.  Itselläni vauvakuume alkoi, kun olin 14-vuotias. Eli tällä hetkellä olen puolet elämästäni ollut vauvakuumessa. Raskaus, vauvat ja lasten kehitys kiinnostivat jo alakouluikäisenä, mutta siitä asti kun kuume alkoi olen ahkerasti opiskellut ja haalinut tietoa raskaudesta, synnytyksestä, vauvan hoidosta ja lasten kasvatuksesta ihan omaa käyttöä varten enkä vain yleisestä kiinnostuksesta. Viime vuosina vauvakuume on ilmaantunut ihan fyysisinä oireina. Aina kun vauvan tai taaperon näkee, niin vatsasta kouraisee niin että pahaa tekee.

 

Miehen kanssa on sovittu, että yritys aloitetaan viimeistään ensi keväänä, eli ei enää kauaa. Vuosi ei tunnu enää missään, kun on 14 vuotta jo ehtinyt odottaa. Jos miestä ei olisi löytynyt, niin tekisin lapset yksin, niin tärkeää lasten saaminen on minulle.

[Annina]

Mullakin on ollut vauvakuume 13-vuotiaasta asti ja loppua ei näy. Kaksi lasta jo, mutta jatkuva kuume päällä. Nyt hyvältä lapsilukumäärältä tuntuisi neljä. Toivottavasti kuumeilut loppuisi siihen.

[Henska]

Meillä ensimmäinen lapsi sai alkunsa vahingossa ja ennen sitä ei kyllä ollut koskaan ollut mitään vauvakuumeen tapaistakaan! Päin vastoin, vauvat oli vähän pelottavia. Ekan kohdalla kaikki oli niin jotenkin jännittävää ihan sen elämäntilanteen ja vahingon takia, että mitään kuumetta ei oikein missään vaiheessa päässyt tulemaan.

 

Nyt sitten... Eka täyttää neljä v kuukauden päästä. Pidempään on jo ollut sellaista salaista ajatusta mielen sopukoissa, että ehkä olis kiva saada jossain vaiheessa toinenkin. Nyt on työkuviot järjestyksessä ja näin, niin nyt viimeisen parin viikon aikana kuume on iskenyt ihan kunnolla, täydellä voimalla!

 

Mulle se on sitä, että haaveilen raskaana olosta. Vetäisin itse kierukan pois, kun en pystynyt odottamaan reilun kuukauden päähän varattua poistoaikaa... Haluisin olla raskaana nyt heti! Lasken että jos nyt tärppäisi niin millon olisin milläkin viikolla. Katselen mahakuvia ekasta raskaudesta ja kuvitellen millanen maha tällä kertaa tulis. En niinkään ajattele sitä itse vauvaa, hassua kyllä. Ehkä se tulee sitten myöhemmin.

 

Huomasin myös, että kuume vähän helpotti sen kierukan poiston jälkeen. Jotenkin enää ei tarvii kuumeilla ja miettiä niin paljon, kun tietää että nyt on prosessi käynnissä niin sanoakseni...

[Dilay]

Musta tuntuu, että itsellä on ollut vauvakuume enemmän tai vähemmän siitä asti, kun tapasimme mieheni kanssa. Entisten kumppaneiden kanssa ei ole koskaan ollut samanlaista tunnetta, vaikka toki olen aina tiennyt haluavani äidiksi jossain elämän vaiheessa. Tietenkin siihen voi vaikuttaa ikäkin, että nuorempana vauvaa ei ole samanlailla "kuumeillut". Itselle se on sitä, että luen koko ajan kaikkea aiheeseen liittyvää, haaveilen raskaudesta ja pienestä vauvasta, otan asian puheeksi koko ajan miehen kanssa, NÄÄN raskaana olevia kadulla koko ajan ja ihastelen heidän mahojaan (vaikka aiemmin ei olisi kiinnittänyt mitään huomiota), kaikki lapset vauvoista isompiin saa mussa aikaan niin haaveilevan olotilan, ettei tosikaan. Välillä minäkin pullistelen mahaani peilin edessä ja mietin miltä se raskausmasu mahdollisesti näyttäisi ja kaikki mahdolliset oireet herättävät pienen toiveen pillereiden pettämisestä. Mutta vielä odotellaan kärsivällisesti yrityksen aloittamista.

[Lumikello]

Mä olen kyllä jotenkin aina ajatellut että vauvakuume on nimenomaan sitä polttavaa vauvan kaipuuta, ihastellaan vauvoja ja haluttais itsellekin pieni vauva. Ja toisillahan tämä kuume menee ohikin ainakin hetkeksi koska siitä vauvasta kasvaa lapsi kuitenkin aika nopeasti. Petollista siis haaveilla pelkästään ihanasta vauvasta   Tästä syystä olenkin ajatellut että en ole koskaan ollut vauvakuumeessa koska mielessä on aina ollut enemmänkin se lapsi ja monta lasta olen aina toivonut saavani. Mielessä on kyllä käynyt että jos alunperin lapsiluku olisi ajateltu vaikka kolmeen niin olisiko sitten iskenyt vauvakuume ja olisin halunnut vielä lisää? En tiedä. Haaveissa on 5-6 lasta niin ei tässä ole ehtinyt vauvakuumeilla vaikka muuten kyllä olenkin sellainen haaveilija ennemmin entä käytännön ihminen... Ja pohdiskelija. Ehkä loppuraskaudessa on tullut vauvakuumetta kun on odotellut pienimmän syntymää kuumeisesti ja miettinyt millainen vauva sieltä meidän perheenjäseneksi oikein tulee. Ja tietenkin sitä kun saa taas hoitaa ihan pientä. Ja tietenkin muutama kuukausi synnytyksen jälkeen tulee olo vauvaa katsellessa että haluan näitä vielä lisää   Mutta sekin on mulla lähinnä lapsen haluamista enemmän ja sisaruksen haluamista lapsille kun katselee miten yhdessä touhuilevat. En osaa haaveilla pelkästään siitä vauvasta...

 

Mutta sitten taas raskauskuumetta olen potenut, nytkin haluaisin olla raskaana mutta en oikeasti vielä kuitenkaan koska en kaipaa sitä vauvaa, ajatus raskaudesta on vaan ihana    Vaikka ajatus on kyllä päivittäin mielessä että milloin antaa seuraavan tulla koska liian pitkäksikään en toivois ikäeron venyvän, ainakaan tahallisesti. Mutta enemmän se on lapsen kaipuuta, vielä ainakin yksi sisarus lapsille, ihanaa kun olisi iso perhe. Vaikka onhan se vauvan syntymä niin iso ihme   joka kerta että kyllä sitäkin voi haluta uudelleen 

[Jadine]

Minulla on ollut vauvakuume ala-asteelta asti, välillä vahvempana ja välillä heikompana. Nuorempana vauvakuume oli lähinnä sitä, että ihastelin söpöjä vauvoja ja haaveilin siitä, että minullakin olisi oma vauva. Vanhemmiten tunteesta on tullut paljon voimakkaampi ja riipivämpi. Syli tuntuu tyhjältä ja se jopa ihan fyysisesti sattuu. Tuntuu, että osa minusta puuttuu, kun minulla ei ole lasta. Kaipaan omaa lasta niin kovasti. En enää haaveile pelkästään vauvoista, vaan äitiydestä ylipäätään. Nämä asiat myös pyörivät päässäni jatkuvasti. Joulu on ollut viime vuosina pahin, mikä on näin jouluihmisenä erityisen kamalaa. Minulla on vain niin vahva tunne, että minun kuuluisi olla äiti, että todella kipuilen sitä, etten (vielä) ole.

[Susannah]

Se tunne kun tietää että perhekoko ei oo vielä täysi

[sudenkorento]

Vauvakuume on mulla kroonista. Välillä se nostaa voimakkaamin päätään, mutta välillä se on enempi taustalla. Se on kaipuuta päästä tekemään rauskaustesti, olla raskaana, synnyttää ja elää lapsiperhe arkea.  Nykyään tuntuu, että siihen yhdistyy pientä epätoivoa oman vanhenemisen takia.