Sign in to follow this  
Followers 0
Guest pikku_kolikko

Isä ja lapsi (vauva)

87 posts in this topic

No mutta vaikka lapsi olisi kuinka hankala, niin kai sitä nyt sen pari tuntia kestää?

 

Kestää mutta ei se kivaa ole oikein kenellekään. Ja juuri sen takia en kyllä edes yrittäisi lähteä mihinkään jos en tähän tiettyyn hommaan olisi lupautunut. Eli ymmärrän varsin hyvin niitä jotka eivät viitsi näin pientä vauvaa jättää isälle, en minäkään keskimmäistä jättänyt kun ei ollut pakko. Meillä mies kun tosiaan on aika neuvoton noiden vauvojen kanssa kun taas isompien lasten kanssa on ihan mahtava.

 

Muoks. Äh, en osaa lainailla tämän uuden lainailusysteemin kanssa....

Edited by ireis

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta on eri asia se, että töitä käytännössä jaetaan sen mukaan kuka tykkää enemmän mistäkin tai missä on hyvä, ja se, että mies ei hoida vauvaa koska ei uskalla tai halua. Meilläkin mä pesen useimmiten lasten pyykit ja mies imuroi, koska mä inhoan imurointia. Mutta ei se siitä ole kiinni, että mä en osaa imuroida jos tilanne vaatii, tai mies pestä pyykkiä. 

 

Mun on kyllä myös todettava, että pullosta kieltäytyminen ainakin meillä vaikuttaa vauvan ja miehen suhteeseen. Kyllä, isän syli on myös turva vauvalle ja nyt kun vauva syö soseita mä uskallan ihan hyvin jättää vauvan miehelle, mutta verrattuna siihen millainen hoivasuhde miehellä oli esikoiseen samassa iässä niin pakko kyllä todeta, että on sillä käytännön elämään vaikutuksensa, että kaikki syöttö tulee toiselta vanhemmalta. Ei se toisen vanhemmuutta lopullisesti pilaa tietenkään, mutta valehtelisin jos väittäisin, että ei lainkaan vaikuta suhteen muodostamisen helppouteen se, voiko ruokkia lastaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minunkin mieheni kestää keskimmäisen parkumista paremmin kuin minä, mutta silti minä vietän sen kanssa enemmän aikaa  :huh: Eikä se mitenkään erityisen kamalaa ole, ja harjoittelemalla oppii jne.

 

Varmasti minulla on paljon läheisempi suhde vauvan kanssa kuin miehellä, mutta isompiin lapsiin miehellä on mielestäni jo yhtä hyvä suhde, kun ei ole imetystä. Tai ainakin melkein, vietänhän minä kuitenkin niiden kanssa enemmän aikaa kuin mies, ymmärrän lasten kommunikointia ehkä paremmin, mutta lapset ei tosiaankaan hyljeksi isäänsä tai mitään sellaista. Itse asiassa minusta tuntuu, että keskimmäisen hyvä suhde isäänsä johtuu jotenkin kierosti siitä, että se on ollut niin äitiriippuvainen, että olen sitten sysännyt sitä miehelle sitäkin enemmän (kun en vaan jaksa sitä parkumista).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaipa minä olen sitten sellainen vauvojaan (ja miestään) paapova äiti, koska mies ei osaa alle vuosikkaan kanssa olla.

 

Olen vaan todennut, että kun aikansa vauvaa toiselle vie syliin (tyyliin; käyn vessassa, voisitko pidellä?) ja hän hetken kuluttua tyrkkää takas todeten niskojensa kramppaavan tai jonkin muun asian olevan hyvin epämukavasti ja vauva kiemurtelee epätoivoissaan sylissä, niin ei sitä kovin montaa kertaa päivässä jaksa edes yrittää.. Kerran olen "antanut" syöttää pullosta maitoa, että olisin pyykit saanut laitettua, niin parin maitopruikkauksen jälkeen tuumasi, että tämä syöminen tais olla tässä. Miehen ääni menee tosi herkästi sitten ärtyneen oloiseksi, samoin koko olemus, jos laps ei istu tai ole muutoin vain juuri oikein. Eikä hermoja hyssyttelyyn yms muuhun vauvan kanssa olemiseen näytä olevan nyt senkään vertaa mitä oli pojan (3v) kanssa. Hermostuu tosi helposti ja sit tiuskii.

 

Olenkin hiljaisen hyväksynnän kautta sitten tyytynyt siihen, että niin kauan kun se tissi on minulla ja vauva on vielä vauva, ei isi paljon hoitele.

 

Meillä nyt tuo "työnjako" on muutoinkin mennyt hiukka turhan perinteisen kaavan mukaan, vaikka itse en mitenkään "äiti-tyyppiä" olekkaan.

-Mies lähtee töihin klo 5.50 ja tulee kotiin (yleensä) 17-18 välillä (viime "yönä" tuli tosin vasta 6.15), syödään ja sit mies kantaa puut tai kolaa pihan yms, lämmittää saunan tai katsoo hetken tv:tä. Hän myös yleensä käy ruokakaupassa töistä tullessaan. Ja saattaapa tuo olla välillä kaksikin viikkoa työreissulla (esim vauvan synnytyksen jälkeen joutui lähtemään kahden viikon työreissulle). Sänkyyn kaatuu yleensä 21.00 ja lukee sit hetken 5-30min. Viikonloppuisin yleensä ohjelmassa on polttopuiden tekoa, lumien pudotuksia katoilta, autojen huoltamisia ja talon huolotoja/korjauksia..

- Minä teen ruoat, huolehdin lapset (ruoat, pukemiset, nukuttamiset), pesen pyykit, siivoan ym kotihommat sekä hoidan koirat, käytän lapset neuvoloissa ja lääkäreillä tarpeen mukaan, joskus käyn kaupassa lasten kanssa (ehkä kerran viikossa, meillä kaupalle matkaa lähes 20km).

 

Ja EN kehtaa mukista noista kotitöistä, koska tuo ei ole ihan kevyimmästä päästä tuo miehen työ. Siinähän se on ittensäkin jo hajottanut eikä voi mennä lääkäriin kun joutuisi sairaslomalle. On olkapäät, niska, selkä, lonkka ja polvet vuorotellen kipeitä ja nivelet tulehtuu todella herkäst. Ja jos menee unirytmi kovin pahasti sekasin, rupeaa tuo I-tyypin diabetes temppuilemaan eli sokerit heittelee.. Tämäkin usein syy, ettei ota vauvaa syliin.

 

Mutta on hän nyt pikkuhiljaa ryhtynyt oma-aloitteisesti hakeen tyttöä viereen leikkimään kun neiti on ruvennut konttaamaan ja nousemaan pystyyn. Ja olemaan jo vähän enemmän kiinnostunut myös isästään..

Muttei sitä kyllä kummoisesti ehdi lasten kanssa olemaan kun yhtäaikaa on hereillä tosiaan noin 2h per päivä, josta ajasta suurin osa menee "kotitöitä" tehden.

 

Joskus kyllä miettii, et kuin paljon enemmän olis yhteistä aikaa, jos asuisi kaupungissa tai lähempänä työpaikkaa. Ja kuin yrittäjillä on helppoa.. =(

 

 

edit.

Sen verran, etten TODELLAKAAN uskonut 4vuotta sitten alkaessani poikaa odottamaan, että tämä homma menisi näin.. Olen tähän asti pitänyt itseäni vähän "jätkämäisenä", miesvaltaisella alalla olen töissä enkä ole koskaan ollut mikään kodinhengetär, mutta näköjään olosuhteet aiheuttaa mitä kummallisimpia asioita.

 

Mies kyllä hoiti molempia heti syntymän jälkeen, kylvetti ja vaihtoi vaipat, siis sairaalassa.

Kotona ehti olla pojan vauva-aikana paljon enemmän ja kyllä osallistui jonkin verran hoitamiseen, myös syöttämiseen. Nyt on vaan toisen vauvan kanssa käynyt niin, ettei ole pystynyt/jaksanut sitä vähääkään mitä pojan kanssa..

Edited by kaksonen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies rupesi hoitamaan poikaa synnäriltä saakka. Ei ollut mitään perhehuoneita, mutta oli mies päivät joka tapauksessa paikalla vaippoja vaihtamassa ja kylvettämässä poikaa. Meillä muuten kylvetys oli aina miehen homma (pl ne kerrat kun oli reissussa), ja saa olla tämän toisenkin kanssa. Mies oli myös kuukauden hoitovapaalla (pitempään jaksoon meillä ei ollut varaa), tätä haluttiin molemmat. Olis varmaan nytkin jos minulla olis työpaikka mihin palata.

Minen olis kyllä kuunnellut pätkääkään sellaista ettei mies uskalla/halua viettää aikaa oman lapsensa kanssa, mutta se oon vaan minä. Koitan kovasti ymmärtää että muissa perheissä voi olla vähän toisenlainen dynamiikka.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi kaksonen, kylläpä teidän arki kuulostaa raskaalta :( Oletteko miettineet sellaista vaihtoehtoa, että muuttaisitte asuntoon, jota ei tarvitse huoltaa noin paljon? Vaikka rivariin tai jopa kerrostaloon? Miksi ette muuttaisi lähemmäs miehesi työpaikkaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Voi kaksonen, kylläpä teidän arki kuulostaa raskaalta :( Oletteko miettineet sellaista vaihtoehtoa, että muuttaisitte asuntoon, jota ei tarvitse huoltaa noin paljon? Vaikka rivariin tai jopa kerrostaloon? Miksi ette muuttaisi lähemmäs miehesi työpaikkaa?

 

Ei olla mietitty, rivarista kun tänne on päästy silloin aikanaan.. Kumpikin ollaan maalta kotoisin ja maalla halutaan pysyä. Ei sitä kaikilla joutsenet lentele talon yli keväällä viereiselle lammelle pesimään. =)

Nyt vaan eletään tällä hetkellä tietyllä tavalla tiukilla. (ja joskus pitää päästä vähän nurisemaan, vaikka niin sitten tänne foorumille :mama: )

 

Taloudellisesti nyt ei (onneksi) ole tiukkaa, vaikka jäänkin hoitovapaalle puoleksi vuodeksi. Mutta sekin asia muuttuu kunhan lähden takas töihin ja pitää lapsille hommata hoitopaikka ja minulle auto (siis että pääsen töihin, joka on yhtä kaukana kuin miehenkin..). Silloin viimeistään on isinkin osallistuttava arjen pyöritykseen, luulen kyllä hänen siinä vaiheessa "uskaltavan" jättää työt vähemmälle (kun ei ole perheen toimeentulo ainoastaan hänen tilipussistaan kiinni).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta hälytyskellojen pitäisi kyllä kilkattaa, jos miehellä on kovin korkea kynnys olla omien lastensa kanssa. Ei kai kukaan enää nykypäivänä voi kirkkain silmin väittää, että isän rooli olisi vain tuoda leipä pöytään ja pitää talo pystyssä? Toisille miehille on luontaisempaa olla jälkikasvunsa kanssa kuin toisille, mutta jos on kerran lapsentekopuuhiin ryhtynyt, niin kyllä siitä pitäisi kantaa vastuu ja mun mielestä lapsenhoitohommat pitäisi sujua mieheltäkin niin, että äiti voi halutessaan ja tarvittaessa olla pois kotoa. En arvostele kenenkään valintoja, koska toisissa perheissä ns. perinteinen työnjako voi olla jopa ihan tietoinen tai ainakin toimiva, ellei mielekäskin ratkaisu, mutta ihmettelen sitä, miksei kaikilla miehillä herää samanlaista intoa tai hoivaviettiä olla lastensa kanssa.

 

Mä itse uskon siihen, että jos mies on lastensa kanssa alusta asti, niin tunneside lapsiin vahvistuu ja tätä kautta mies alkaa kokea roolinsa luonnollisena ollessaan toinen, täysivaltainen vanhempi.

 

Pidän suurena rikkautena sitä, että meillä on ollut mahdollista jakaa lastenhoitovastuuta miehen kanssa niin hyvin, että mies on ollut läsnä molempien tyttöjen vauva-aikana paljon. Pojan vauva-aikana mies ei ollut ja sitä mies nytkin vielä harmittelee. Tällä hetkellä mies on ollut jo puoli vuotta hoitovapaalla nyt 1-, 4- ja 6-vuotiaitten lastemme kanssa, ja arki pyörii ihan yhtä hyvin miehen vetämänä kuin minunkin. En epäillyt tosin esikoisenkaan aikana, etteikö mies pärjäisi 2-6 h vauvan kanssa, kun minä opiskelin. Toisaalta; sellaista puolisoa tuskin olisin valinnutkaan, joka olisi yökkinyt vauvan kakkavaipoille ja viihtynyt enemmän omissa hommissaan kuin kotona lasten kanssa.

 

Mitähän mä yritän sanoa? Ehkä sitä, että tapoja on monia, mutta lähtökohtaisesti miessukupuoli ei selitä sitä, jos mies ei ole lastensa kanssa. Tai että se olisi aina äidistä kiinni, pääseekö isä osallistumaan tasapuolisesti lastenhoitoon. Mietin vaan, mahtavatko nämä etäiset isät koskaan havahtua ajattelemaan, että ovat menettäneet paljon arvokasta aikaa lastensa kanssa. Se tuntuu jotenkin hassulta ja kylmältäkin, että siitetään lapsia maailmaan, muttei sitten syystä tai toisesta olla niiden kanssa. Eikä pelkästään siis lapsen näkökulmasta, vaan nimenomaan isän näkökulmasta. Ihan kuin oltaisiin isiä vain paperilla ja käytännössä isyys ei näy oikein mitenkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä mietin tässä (mieheni kanssa ;)) yhtenä päivänä tuota välillä esiintulevaa ajatusta, että mies ei "osaa" olla vauvan kanssa. Mietittiin siis, että mitä ajattelee sellainen nainen, joka pitää sitä syynä sille, että mies ei sitten ole. Ajatteleeko se, että sen oma mies on jostain syystä kykenemätön oppimaan? Tai miehet yleensä? Vai kokeeko se, että päinvastoin kuin mies, se itse osasi jotenkin synnynnäisesti, ilman että täytyi opetella? Koska en mäkään kyllä ole esimerkiksi osannut kumpaakaan lastani rauhoitella noin vaan, vaan on pitänyt kokeilla kaikenlaista ja totutella siihen ja kuunnella rääkymistä aikansa, ennen kuin konsteja on alkanut löytyä.

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tuota minäkin olen miettinyt, että eikö mies muka yhtä lailla voi oppia. Jotenkin ehkä miehen on helpompi ottaa se asenne, että "ei kuulu mulle". Naisen on taas pakko yrittää ja yrittää, mikä konsti tepsii, koska "onhan hän sentään äiti". Eli edelleen äideiltä odotetaan kaikkivoipaisuutta ja isälle on ihan normaalia jäädä sivurooliin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies osallistui esikoisen hoitamiseen vauva-aikana huomattavasti enemmän kuin nyt kuopuksen, ja välillä itsestäni tuntuu, että hänestä on tullut aivan kädetön vauvanhoidossa, vaikkei siitä esikoisen vauvavuodesta todellakaan ole kuin pari vuotta aikaa. Esimerkiksi kakkavaipan vaihtaminen vaikuttaa välillä Suurelta Operaatiolta, josta yksi mies juuri ja juuri selviää - kylppärin oven pitää olla valmiiksi auki, veden lämpötilan sopivaksi säädettyä jne. :lol:

 

No, esikoinenhan oli vaativa vauva (diagnosoimaton maitoallergia, joka oireili pulautteluna, vatsavaivoina ja levottomina öinä, ja perustemperamentiltaankin on aika kärsimätön), joten miehen oli pakkokin osallistua paljon, jotten minä olisi kilahtanut lopullisesti. Kuopus taas on ollut todella helppo ja tyytyväinen vauva, joka on syönyt ja nukkunut hyvin alusta asti, ja kun minä olen ollut kiinni esim. hänen imettämisessään, on mies sitten ottanut vastuun esikoisen hoidosta. Nyt kun kuopuskin syö jo kiinteitä, on mies alkanut osallistua myös hänen syöttämiseensä, ja on toki aiemminkin mm. ulkoiluttanut kumpaakin muksua minun jumppani aikana, hoitanut hommiaan tietokoneella nukkuva vauva sylissään, kylvettänyt jne.

 

Onneksi meillä on kuitenkin alusta asti ollut selvää, että kumpikin osallistuu lasten hoitamiseen, ja pikkulapsiaikana pyritään mahdollisuuksien mukaan välttämään työtehtäviä, joihin sisältyisi pitkiä päiviä ja paljon matkustelua, sekä rajoittamaan omia harrastuksia ja menoja niin, että ehditään olla iltaisin perheen kesken kotona. Meidän kummankin isät ovat paiskineet töitä välillä kellon ympäri ollessamme alle kouluikäisiä, ja kyllä se valitettavasti on vaikuttanut isäsuhteisiimme. Oma isäni on välillä aivan ulalla näiden lapsenlastensa kanssa, ja kun olen kommentoinut, että "ihan kuin sinulla itselläsi ei olisi koskaan ollutkaan pieniä lapsia", on hän vain tuhahtanut vastaukseksi. Mutta näinhän se on mennyt, ei minulla ole juuri muistoja isän kanssa vietetystä ajasta ennen kuin jostain 6- tai 7-vuotiaasta lähtien.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tasa-arvoinen vauvan hoito alkoi heti sairaalassa, sillä meillä oli 5 pv perhehuone ja sektiohaavan takia seurasin kätilöiden antamaa opastusta miehen selän takaa, sängystä. Musta on ihan turha puhua mistään vain miehille tarkoitetuista kiintöistä vanheimpainvapaaseen niin kauan kun sairaaloissa ei ole tarpeeksi perhehuoneita niitä haluaville. Äitiysneuvolossa ei sentään katsota mukaan haluavaa miestä vinoon ja se toinen tuolikin löytyy jostain, vaikka puhe suunnataan lähinnä naiselle. Musta nämä käytännöt viestittävät miehille, että vauvat ovat enemmän naisten juttu ja nostaa kynnystä ottaa itselleen tasa-arvoista roolia. :(

 

Meillä mies tekee pitkää päivää, mutta omistaa illat lapselle. Niillä on hyvä suhde ja mua ei epäilytä hetkeäkään jättää niitä kahdestaan. Ovat tulleet lapsen syntymästä asti hyvin toimeen keskenään. :)

 

edit. tai siis tehkööt vaan kiintiöt vanheimpainvapaaseen, mutta toi toinen asia voi vaikuttaa siihen, että käytetäänkö sitä kiintiöosaa vai ei. Ymmärsiköhän tätä logiikkaa nyt kukaan?

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän isä on edelleen lähinnä se koriste siellä neuvolahuoneessakin, siltä tuntuu. Palaan suosikkiteemaani, niihin utelulappuihin. Esim. perheväkivaltalappu tupattiin vain minulle ja sillä ainoalla kerralla, kun mies ei ollut neuvolassa mukana. Entä, jos minä pistäisin miestäni turpiin, tavalla tai toisella? Kai sekin vaikuttaisi perheeseen ihan yhtä haitallisesti, mutta ei kiinnosta neuvolaa.

 

Muttajoo, asian ohi. Palasin tähän keskusteluun vielä sen verran, että olen huomannut omassa ajattelussanikin esiintyvää vinoutta siinä mielessä, että vaikka mieheni pärjää tenavan kanssa paremmin kuin minä itse (uskallan väittää), on minulla hyvin syvälle juurtunut käsitysmaailma siitä, MITEN eri asiat pitäisi tehdä. MITEN vaipan tarrojen pitää tulla, MITEN naama pitää rasvata jne. ja huomaan tuputtavani käsityksiäni myös miehelleni, vaikka hänen tapansa on yhtä hyvä. Tämä "paremmintietäminen" kyllä varmasti syö miehen itsetuntoa isänä aika tehokkaasti.

 

Isäkuukausi oli hienoa aikaa, olin itse opiskelemassa muutaman päivän viikossa ja mies oli koti-isänä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä tasa-arvoinen vauvan hoito alkoi heti sairaalassa, sillä meillä oli 5 pv perhehuone ja sektiohaavan takia seurasin kätilöiden antamaa opastusta miehen selän takaa, sängystä. Musta on ihan turha puhua mistään vain miehille tarkoitetuista kiintöistä vanheimpainvapaaseen niin kauan kun sairaaloissa ei ole tarpeeksi perhehuoneita niitä haluaville. Äitiysneuvolossa ei sentään katsota mukaan haluavaa miestä vinoon ja se toinen tuolikin löytyy jostain, vaikka puhe suunnataan lähinnä naiselle. Musta nämä käytännöt viestittävät miehille, että vauvat ovat enemmän naisten juttu ja nostaa kynnystä ottaa itselleen tasa-arvoista roolia. :(

 

Meillä mies tekee pitkää päivää, mutta omistaa illat lapselle. Niillä on hyvä suhde ja mua ei epäilytä hetkeäkään jättää niitä kahdestaan. Ovat tulleet lapsen syntymästä asti hyvin toimeen keskenään. :)

 

edit. tai siis tehkööt vaan kiintiöt vanheimpainvapaaseen, mutta toi toinen asia voi vaikuttaa siihen, että käytetäänkö sitä kiintiöosaa vai ei. Ymmärsiköhän tätä logiikkaa nyt kukaan?

 

 

Meille kyllä mies oli usein neuvolassa mukana, varsinkin nyt toisen lapsen kanssa. Lääkärit tuntuu menevän "kipsiin" ennen sisätutkimusta jos mies on seisomassa vieressä :rolleyes: . Kaikki ultrat oli myös mukana, samoin synnärillä alusta loppuun.

 

Meillä keskustelu "isäkuukaudesta" loppui heti, kun mies tajusi paljonko sitä Kelan korvausta tulee. On (sentään) pitänyt isyyslomat, tosin viikon pätkissä molemmat. Mutta kyllä hänen ajatusmaailmansa on sen verran "vanhanaikainen" että haluaa ne eurot tienata itse eikä meillä nyt valitettavasti paljon vaihtoehtoja ole ollut, kun tuo raha ei itsestään tuonne tilille tule.. :(

En minä osaa keksiä mitään, millä hänen jaksamistaan työssä muuten voisin tukea, kuin antaa se hetki "vapaa-aikaa" täällä kotona. Ettei tarttis painaa sata lasissa 24/7, vaan voisi sen hetken istahtaa lukemaan kirjaa pojan kanssa tai leikkiä olohuoneen lattialla tytön kanssa. 

 

En tiedä, mutta itse ainakin koin aloitusaiheen siten, että puhuttiin "hoitamisesta" eli vaipan vaihdoista, pesemisistä, syöttämisestä yms. Leikkiminen ja muu touhuilu on (ainakin mun mielestä) sitten eri asia. Meillä ainakin mies jaksaa touhuta taaperon kanssa paljon paremmin ja keksii mielekkäämpää tekemistä pojalle kuin minä. En minä osaa hänen kanssaan leikkiä, korkeintaan lykkään kynän käteen, että piirtää tai katsellaan jotain kirjaa yhdessä.

Isin kanssa poika käy marjassa, hiihtämässä, pyöräretkellä (vaunussa istuin tai omalla pyörällä ajaen), mäkeä laskemassa tai vaan leikkimässä leikkimökillä ja hiekkalaatikolla. Kalareissuja odotellaan nyt kun poika jo pystyy tuolla metsässäkin käveleen eikä heti ole lammessa pää edellä..

 

Kaipa meilläkin isi tekisi enemmän rutiinihommia vauvan kanssa jos minä patistelin (=käskisin), mutta olen kokenut aikuisen ihmisen käskemisen vääränä tapana, mielestäni ihmisen pitäisi itse ymmärtää tehdä joitain asioita (ja jättää tekemättä joitain)..

Ja kaipa se ajatusmalli, joka itsellä oli ennen pieniä oli, että "sehän on vain kotona" (siis kotiäiti :blush: ) aiheuttaa sen, että minun täytyy pitää kaikki langat täällä kotona käsissä (jos kerran olen vain kotona..) ja antaa sen, joka käy "oikeissa" töissä, tehdä työnsä rauhassa.. Nyt kyllä jo kovasti itse kaipailen "oikeisiin töihin" (=lomalle), en jaksaisi kovin useita vuosia olla "vain kotiäitinä"!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä keskustelu "isäkuukaudesta" loppui heti, kun mies tajusi paljonko sitä Kelan korvausta tulee.

 

Mutta ilmeisesti keskustelu sun kotona olosta ei edes alkanut, vaikka korvausta tulee ihan samalla säännöllä. Näinhän se menee.

Share this post


Link to post
Share on other sites
 minun täytyy pitää kaikki langat täällä kotona käsissä (jos kerran olen vain kotona..) ja antaa sen, joka käy "oikeissa" töissä, tehdä työnsä rauhassa..

 

Mä taas näen tän niin, että kotiäitinä mun työni on hoitaa lasta kotona. Kotityöt on edelleen meidän yhteisiä ja niistä kuuluu puolet miehelle. Jos halutessani teen enemmän, niin ok, mutta se menee normaalin vaihtelun piikkiin. Joku toinen kerta mies sit tekee enemmän. Musta olisi epäilyttävää totuttaa mies siihen, että hänen ei tarvitse tehdä kotitöitä. Kaksoisurakka (palkkatyö + kaikki kotityöt) ei ole mun juttu. :)

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mutu sekä työssäkäyneenä että lapsia kotona hoitaneena on, että työpäivä töissä ja työpäivän mittainen aika lapsia kotona hoitaen on suunnilleen yhtä raskaita. Toisin sanoen, kun se työpäivä päättyy, molemmat osallistuu lasten hoitamiseen ja kotitöihin yhtä paljon. Toki mäkin teen kotona ollessani kotitöitä sen minkä ehdin ja esimerkiksi teen arkena iltaruuat, mutta minusta töissä oleminen ei ole niin paljon raskaampaa kuin kotona oleminen, että töissäolevan vanhemman pitäisi voida vain lepäillä koko ilta. :) Kun olin töissä ja mies kotona, hoidin edelleen oman osani kotitöistä (esim. mä pesen meillä lasten pyykit) ja mies hoiti omansa (esim. imuroi ja hoitaa huonekasvit).

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Minulle ainakin töissä oleminen on paljon kevyempää kuin kotona oleminen, tosin työni on fyysisesti kevyttä toimistotyötä, jota ei voi ns. viedä kotiin mukanaan eikä siten juuri kuormita henkisestikään.

 

Nyt kotona tärkeimpiä tehtäviäni päivisin on huolehtia lapsille ja itselleni ruoat, järjestää esikoiselle kotipäivinä jotain mielekästä tekemistä ja hoitaa isoimmat ruokaostokset vauvan kanssa esikoisen hoitopäivinä. Pyykin- ja astianpesukoneita pyrin myös käyttelemään muun touhuamisen lomassa, mutta noin muuten kotityöt tehdään yhdessä miehen kanssa iltaisin ja viikonloppuisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, riippuu toki työstä. Mun työ on melko vastuullista ja sellaista, että en voi vapaasti aikatauluttaa, se on ehkä vähän raskaampaa kuin kotonaoleminen. Miehen on siinä mielessä kevyempää, että se on toimistotyötä jossa harvoin on pakko reagoida mihinkään asiaan välittömästi jne. Mä en koe lastenhoidon fyysistä puolta raskaana, mutta sen koen, että koko ajan on oltava skarppina, ei voi vetäytyä puoleksi tunniksi juomaan kahvia ilman että on oltava "hälytysvalmiudessa". Mutta pointtini on se, että minusta töissäolo ei ole omassakaan työssäni kotonaoloon verrattuna sillä lailla raskasta, että katsoisin, että kotonaolijan on tehtävä minunkin osuuteni kotitöistä. :) 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ymmärrä tuota kilpailuasetelmaa siitä, että kumman aikuisen työ on rankempaa. Jos palkkatyö on niin raskasta, että aikuinen ihminen ei sen jälkeen enää selviydy oman taloutensa kotitöistä, niin sitten olisi hyvä olla niin hyvä palkka, että voi palkata siivojan. Jos tulisi ero, niin pitää sen raatajan silti jostain saada puhtaat paidat ja ruokaa. Jos taas palkkatyössä kävijä ajattelee, että molemmilla pitäisi olla saman verran rasitusta ja siksi kotona olevan pitää ottaa lisätaakkaa kotitöistä, niin siinä on musta riskinä lapsenhoidon vaativuuden aliarvointi. Itse ainakin otan lapsen kotihoidon tosissani ja yritän kehittää omaa toimintaani, enkä mene siitä mistä aita on matalin. (paitsi nyt viimesillään raskaana kun vointi on välillä huono)        Myös mies näkee tämän ja arvostaa sitä. Voi tietty olla, että meidän ipana on normaalia vauhdikkaampi? 

 

Mun ajatuksiin vaikuttaa se, että ollaan naimisissa. Jos ei oltais, niin voisin ajatella toisin. Musta avioliittoon kuuluu tietyt asiat. Me ollaan yhdessä päätetty, että lasta ei pistetä nyt hoitoon ja siksi mies tienaa ja minä en. En koe olevani miehen elättivaimo, statussymbooli tai kotiorja. Me ollaan yhdessä avioparina ja vanhempina vastuussa asuntolainasta, kodinhoidosta, ruuanlaitosta jne. Toki mä kotiäitinä pesen enemmän lapsen pyykkiä kuin mies, mutta hän taas työssäkävijänä tankkaa enemmän kuin minä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en tarkoittanut ainakaan, että pitäisi selvittää kumman työ on raskaampi ja sitten sen perusteella jakaa kotityöt. Vaan nimenomaan, että vaikka töiden raskauksissa on eroja, useimmat tavalliset työt on kuitenkin sellaisia, että normaali aikuinen tekee työnsä ja sen päälle hoitaa lapsensa ja kotinsa. Sori jos olin epäselvä.

 

Erilaisia erityistilanteita on, mutta lähtökohtaisesti musta siis päivätyö ei ole yksinään perustelu sille, ettei osallistu lasten tai kodin hoitoon.

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Enkä mä ajatellut pelkästään sun vastausta kun tota kirjoitin. :) Jollain luennolla meillä käytiin läpi tilastokeskuksen ajankäyttötutkimusta ja siellä näkyi selvästi miten lapset vaikuttavat kotitöihin menevän ajan jakautumiseen perheessä: ennen lapsia oli luvut suunnilleen tasan, lasten jälkeen naiset teki selvästi enemmän. Nykyään tuota tutkimusta ei enää tehdä (säästetään), mutta tuskin se on dramaattisesti mihinkään muuttunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä se on taas aika itsestään selvää että kotona oleva osapuoli tekee enemmän kotitöitäkin. Mutta mun mielestä myös se kodin ulkopuolella töissä käyminen on huomattavasti raskaampaa kuin kotona oleminen. Silloin joskus ( :grin: ) kun minäkin vielä kävin kokopäivätöissä olin ihan eri tavalla naatti iltaisin kuin olen nyt vaikka työni oli toimistohommia ja tämä kolmen lapsen kanssa touhuaminen ihan eri lailla fyysistä ja nopeatempoisempaa. Ja helppohan se on tässä tehdä niitä kotihommia vasemmalla kädellä muun touhun ohessa kun niistä todellakin mennään siitä mistä aita on matalimmillaan.

 

Meillä oli esikoisen vauva-aikaan miehen kanssa sellaista idioottimaista "kyllä mun päivä on varmasti rankempi kuin sun" - vääntämistä mutta sitten tosiaan kun palasin hetkeksi töihin ennen keskimmäisen syntymää, huomasin että kyllä se töissä käyminen omalla tavallaan on rankempaa. Miehellä vielä on ihan oikeasti fyysisesti rankka työ (mutta surkea palkka joten se siitä siivouspalveluiden käytöstä) joten ei kyllä tulisi mieleenkään tunkea hänelle imuria käteen iltaisin. Eikä kyllä sitä huutavaa vauvaakaan jos ei ole pakko.

 

Mutta kun se vaan menee niin että mies tykkää töistään ja viihtyy siellä kun taas minä viihdyn huomattavasti paremmin kotona. Ja tykkään niistä kotitöistäkin.

 

Eikä tässä mitään, jos meillä olisi sukupuoliroolit toisin päin eli mies olisi kotona lasten kanssa ja hoitaisi kaikki kotityöt samalla kun minä kävisin töissä, olisimme mahtavan moderni sankariperhe. Mutta koska minä naisena teen melkein kaiken kotona ja mies saa keskittyä töihin, olen lähinnä säälittävä vätys ja mieheni kaikinpuolin kykenemätön minkäänlaiseen perhe-elämään.  :girl_wink: :girl_wink:  :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, siis edelleen korostan, että ei ole mitään estettä sille, että hommat jaetaan niin, että toinen tekee kaiken X ja toinen kaiken Y, jos se sopii molemmille ja molemmat on siihen tilanteeseen tyytyväisiä. Se mitä yritän sanoa on, että "ei se jaksa kun se käy päivät töissä" ei lähtökohtaisesti, ilman muita syitä  ole mikään syy sille, ettei tee kotitöitä tai hoida vauvaa, johtuen just siitä, että kyllähän kahden töissäkäyvän, yksinhuoltajan, tai lapsettoman sinkunkin perheessä ne kotihommat pitää tehdä. Muiksi syiksi toki kelpaa esimerkiksi "ei siitä ole mulle mitään vaivaa että teen kaikki kotityöt samalla kun oon lasten kanssa kotona", jos oikeasti kokee että vaivaa ei ole. 

 

Mä kyllä pitäisin erikoisena naistakin, joka olisi sitä mieltä, että koska ite käy töissä niin ei sitten tarvii osallistua mihinkään kotitöihin. Tai miestä, jonka mielestä naiselle työssäkäynti olisi niin raskasta, että se ei jaksa sitten lukea iltasatua tai pestä omia pyykkejään. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites
 "ei siitä ole mulle mitään vaivaa että teen kaikki kotityöt samalla kun oon lasten kanssa kotona", jos oikeasti kokee että vaivaa ei ole.

 

Hyvä juttu hälle. Mä toteisin mielessäni, että niillä ei ole tarpeeksi kotitöitä. :D Tajusin, että vaikka haluaisin, niin en yksinkertaisesti osais kaikkea (autonrenkaiden tai ilmastoinnin filtterin vaihto) tai mulla olisi pahoja uskottavuusongelmia (asiointi rautakaupassa). Joissain asioissa se puoliso vaan on parempi tekemään ko. homman. Jos mies häipyis kuvioista, niin mun pitäisi muuttaa taloyhtiöön ja käyttää rahaa palveluiden ostamiseen (ne autonrenkaat).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0