Isä ja lapsi (vauva)

[merkinkantaja]

Jep, se olikin vain vertailua minun ja mieheni välillä Olen kyllä myös paperimuodossa lukenut paljon lapsista ja vauvoista Jotenkin tuntuu, että minulle on ihan itsestäänselvyyksiä monet asiat, joista miehellä ei ole hajuakaan. Uskon silti että on varmasti perheitä joissa pärjätään hyvin vaikkei kumpaakaan vanhemmista kiinnosta lukea mitään, mutta en minä vaan tiedä miten ne sen tekee Ehkä niitten omat äidit on kertoneet (no itse asiassa niin on kyllä minullekin) tai sitten neuvolasta...

Niin tai on oikeasti myös niitä perheitä, joissa äiti ei ole itsestäänselvästi parempi vanhempi... meillä mä olen töissä keskolassa ja mies ei tiennyt ennen pojan stntymää vauvanhoidosta mitään. Silti hoito ei jäänyt mun harteille eikä vastuulle vaan löimme tyhmät päämme yhteen ja mietimme järjellä ja tunteella yhdessä tai vuorotellen. Mies pärjäsi hyvin 4h viikon vanhan pojan kanssa, kun minä lähdin vaateostoksille! Enkä hetkeäkään epäillyt ettei pärjäisi. Nytkin mies hoitaa ainakin puolet ajasta poikaa ja kumpikin saa tehdä omia päätöksiä hoidosta tai sitten mietitään yhdessä, jos toisen pää ei kykene.

 

Täytyy sanoa, että kyllä munkin piti sairaanhoitajana lukea opukset uusiksi ja kysyä mieheltä, että mikähän pojalla on, vaikka työni puolesta olis luullut osaavan. Oma on oma ja siksi koen olevani kovin noviisi myös.

 

Mun mielestä on ihanaa, että olemme perhe, eikä äiti ja vauva, sekä isä. Jos ymmärrätte.

 

Muoks: Jenny-Maria, mä oon varmaan yhtä paska mutsi, kun ei yhtään tee pahaa jättää miehet kahdestaan kotiin tai poika mummuille tai kummeille hoitoon. Miks pitäis sydän särkyä, jos poika on hyvässä hoidossa?

Edited July 15, 2012 by merkinkantaja

[Jenny-Maria]

Muoks: Jenny-Maria, mä oon varmaan yhtä paska mutsi, kun ei yhtään tee pahaa jättää miehet kahdestaan kotiin tai poika mummuille tai kummeille hoitoon. Miks pitäis sydän särkyä, jos poika on hyvässä hoidossa?

 

Tästä on ollut aina silloin tällöin keskustelua, tuoreimpana törmäsin erääseen artikkeliin, jossa lastenpsykiatri käytännössä ilmaisi, että lapsi on hukannut sekä vanhempansa että itsensä, jos pistetty esim. yökylään liian aikaisin. Se, mitä "liian aikaisin" tarkoittaa, jäi itselleni epäselväksi. Jos noudatettaisiin sitä tunti per ikäkuukausi -mantraa, olen varmasti tuhonnut tenavan elämän ensimetreiltä viedessäni hoitoon vanhemmilleni viideksi tunniksi alle kuukauden ikäisenä mennessäni kampaajalle ristiäisiä varten (mies oli töissä).

 

Muokataan vielä sen verran, että omassa tuttavapiirissäni on erinäinen määrä isiä, joille lasta ei välttämättä jätetä kuin hätätilanteessa ja suurimpana syynä taitaa olla se, että ko. miehillä on liian ruusuinen kuva lapsiarjesta. Viittaan tällä siihen, että nainen usein lapsen kanssa enemmän aikaa viettävänä tietää, mihin lapsi ylettää pikku kätösineen jne. ja osaa siten todennäköisemmin myös sijoittaa kaikki vaaran paikat lapsen ulottumattomiin ja "kytätä" lapsen tekemisiä. Joillakin miehillä on vähän sitä otetta vanhemmuuteen, että lapsen tekoset huomataan vasta sitten, kun se "oho" on käynyt jo. Kaikkea ei voi estää, mutta lapsen uteliaisuus tuppaa ylittämään usein aikuistenkin käsityskyvyn.

Edited July 16, 2012 by Jenny-Maria

[Lakiluka]

Meillä mies on alusta asti huolehtinut vauvasta siinä missä minäkin, tietysti imetyksiä lukuun ottamatta, mutta meidän poika oppi sattuneesta syystä jo synnärillä imemään sekä tissiä että pulloa, ja meillä oli ekat kuukaudet pakastin + jääkaappi täynnä pumpattua äidinmaitoa, joten mies pärjäsi tosi hyvin vauvan kanssa pidempiäkin aikoja kahdestaan. Kylvetyksistä mies on hoitanut noin 90%, mutta muuten kaikki vaipanvaihdosta vauvauinteihin on jaettu jokseenkin tasaisesti molempien vanhempien välillä, ja toki paljon tehdään ihan koko perhe yhdessä. Ihan alkuajoista asti olen voinut huoletta jättää vauvan isänsä kanssa kahdestaan, eikä olisi tullut mieleenkään kyseenalaista miehen kykyä ja taitoa vanhempana. Eikä meillä kilpailla parhaimmuudessa, vaan uskoisin molempien vanhempien olevan ihan yhtä hyviä ja myös yhtä läheisiä pojalle. Kummankin syli on aina kelvannut ihan tasavertaisesti.

 

Meillä on perheyritys, jossa molemmat työskentelemme, joten työnteko + lapsenhoito on myös helppo jakaa, tai luullakseni ainakin helpompi kuin jos olisimme palkkatyössä muualla. Me olimme jo ennen raskaaksi tulemista sopineet, että vauva on alusta asti yhteinen juttu ja hoitokin tullaan jakamaan tasan, ja se onkin onnistunut erinomaisesti. Täytyy kuitenkin todeta, että kullakin perheellä on omat systeeminsä ja kukin toimii, kuten parhaaksi näkee ja mikä kullakin toimii. Oma mies lienee isänä keskimääräistä aktiivisempi, mutta kaikilla ei ole yhtä hyvää mahdollisuutta siihen. Kykyä ja taitoa uskoisi löytyvän keneltä tahansa, jos löytyy motivaatiota JA jos lapsen äiti antaa isällekin mahdollisuuden. Mielestäni - ja miehen mielestä myös - olisi epäreilua omia lapsi itselleen ja jättää toinen vanhempi ikään kuin kakkoseksi, vain hätävaravanhemmaksi. Vielä parempi, jos myös isovanhemmat, tädit, sedät yms. lähipiiri tulevat lapselle läheisiksi, tutuiksi ja turvallisiksi aikuisiksi, joihin voi luottaa. Mitä useampi sellainen aikuinen lapsen elämässä on läsnä, sen parempi (unohtamatta, että määrä ei tietenkään korvaa laatua!). Itsellä on tässä vielä vähän opittavaa, kun en tahdo oikein luottaa lasta muiden kuin omaan tai lapsen isän hoivaan...

[Guest RGB]

Tässäkin asiassa pätenee se että vauvat on erilaisia. Itsekin kuvittelin ennen lapsen saantia että tottakai se isä voi osallistua ihan samalla tavalla lapsen kanssa olemiseen ja hoitoon kuin äitikin. No alku ei mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Meidän vauva oli pienenä melkoinen tissitakiainen ja tarvitsi äidin läheisyyttä tosi paljon, varsinkin iltaisin. Tilannetta ei ainakaan helpottanut se että lapsen isä oli päivisin töissä. Aloitin harrastuksen tytön ollessa neljän kuun ikäinen, ja olin siellä yhtenä iltana viikossa n. 3 tuntia kerrallaan. Yhden kerran jouduin tulemaan kesken pois, kun tyttö huusi hysteerisenä eikä rauhoittunut millään. Tulin kotiin, otin rinnalle ja samantien huuto lakkasi. Nyt imetys on loppunut ja isä pärjää varsin mallikkaasti tytön kanssa, ja miksi ei pärjäisikään. Eihän tämä vauvanhoito oikeasti mitään rakettitiedettä ole... Yritän hillitä itseäni etten tuputtaisi omia tapojani olla tytön kanssa liikaa vaan että miehelle tulisi omanlainen tapa olla tytön kanssa. Yöunille nukahtaminen ei ihan aina tosin suju isän kanssa, vaan minun läsnäoloani tarvitaan vielä välillä, etenkin jos on ollut tavallisesta poikkeava päivä. Miestä hieman taisi turhauttaa kun meillä oli tytön kanssa aiemmin niin tiivis suhde ja hänkin olisi kovasti halunnut lohduttaa vauvaa siinä onnistumatta.

 

Muistan kun meidän tyttö oli kolmen kuun ikäinen ja oltiin käymässä pippaloissa, joissa oli myös toinen parin kuun ikäinen vauva - kahdestaan isänsä kanssa, ja aivan rauhallisesti. Oltiin molemmat miehen kanssa monttu auki että jotkut voi tosiaan tehdä noinkin! Meidän vauva kun ei olisi mitenkään voinut olla ilman äitiä (ja tissiä) vieläpä ilta-aikaan siinä iässä.

[Guest confusion]

Vähän OT, mut mä olen hiukan kateellinen miehelle sen isä-vauva-suhteesta. Oma äiti-vauva-suhde kun tuppaa olemaan lähinnä tissi-vauva-suhde, eli mua siis on alkanut oikein häiritä sen keskittyminen tisseihin ja imetykseen! Lapsi ei juurikaan viitsi edes nostaa katsettaan mun tissejä ylemmäs (tyypillinen mies jo vauvaiässä?) mun suuntaan katsoessaan, isäänsä sen sijaan katselee syvälle silmiin, hymyilee, hihkuu innosta, nauraa ja kujertaa. Ihanaa, ja oon toki onnellinen miehen puolesta, mutta pikkasen kyrsii myös, kun mua kohtaan lapsi käyttäytyy niin eri tavoin ja on yleensä vain tosi vaativa ja tissikeskeinen. Tuntuu, että tulee multa vain vaatimaan kärttyisenä tissiä, mut miehen kanssa leikkii ja on iloinen ja tyytyväinen. Siis siltikin, vaikka mä koitan ihan yhtäläillä harrastaa kaikkea kivaa ja leikkiä ja olla hauska äiti, mut lapselle tuntuu vain isä kelpaavan huvitteluun ja ilonpitoon, äiti ei ole muuta kuin ruokintaväline :-(

[J A W]

Täällä taas on sellainen hirviöpariskunta, joka on päättänyt, että kakkonenkin opetetaan pullolle viimeistään parin kuukauden iässä vaikkei muuten olisikaan tarvetta, ihan vanhempien tasa-arvon vuoksi. Sue me, imetysvalistajat.

[Guest RGB]

Meilläkin tyttö sai välillä pullosta äidinmaitoa ja korviketta mutta eipä se sitä tissin- ja äidintarvetta poistanut tai vähentänyt kuitenkaan. Luulen että olisi pitänyt olla ihan kokonaan imettämättä jotta me vanhemmat oltaisiin päästy tasa-arvoiseen asemaan siinä suhteessa. Se että meillä ei näin käynyt ei tietenkään tarkoita etteivätkö jotkut muut vauvat olisi aivan tyytyväisiä vähemmälläkin tissittelyllä ja erilaisella läheisyydellä.

[J A W]

Joo siis en tarkoittanut tuota kommenttia suoraan sulle. Sori kun kirjoitan puhelimella enkä ole ihan selkeä. Meilläkin toki tuo on vaan suunnitelma joka on laadittu kokemuksille esikoisen hoidosta, ja tietysti jo Murphyn laki pitää huolen siitä, että takuulla ei toisen kanssa onnistu juuri mikään niistä asioista jotka on nyt hyväksi havaittu. ;-)

[Guest RGB]

^Ei haittaa, en itse asiassa niin ajatellutkaan. Halusin vain tuoda esiin sen että tosiaan se mikä toimii yhdellä vauvalla ja perheellä ei välttämättä toimikaan toisella, ja siihen mahdollisuuteen kannattaa jossain määrin varautua jo raskausaikana.

[J A W]

Kerronpa tähän ketjuun kun törmäsin semmoseen kummalliseen ajatukseen... Tilanne on siis se, että mies jää kesälomalle muutamia päiviä ennen mua. Kuullessaan tämän ja että lapsikin jää siinä kohtaa pois hoidosta, muuan henkilö tarjoutui tulemaan avuksi miehelle, joka on siis päivät sitten lapsen kanssa kotona, että sen ei tarvitse yksin hoitaa. Muuten hienoa tietysti, mutta kun kyseinen henkilö ei ole koskaan tarjoutunut tulemaan mulle avuksi niinä päivinä kun ihan hyvin tietää mun olevan kotona kaksin lapsen kanssa (ja raskaana)... miksi se ajattelee, että mies tarvii sitä apua, jos mä en?

 

Yksi aikuinen pärjää ton esikoisen kanssa hienosti, se on helppo lapsi. Ja vaikka tällä hetkellä meistä mä teen lyhennettyä viikkoa ja mies täyttä päivää niin mies on ollut esikoisen kanssa vanhempainvapailla ja ihan säännöllisesti tulee aikoja jolloin se on kotona ja mä en.

[Lainie]

Poika on ollut tähän mennessä isänsä kanssa kolme viikonloppua kaksin kotona. Eka kerta oli helmikuussa eli kun oli n.1v2kk. Olis varmaan ollut jo aiemmin, mutta imetin 11,5kk ja sit oli joulu ym eli ei ollut siihen mitään viikonloppumenoja. Mutta siis sen ollut pari muutakin reissua.

 

Hyvin ovat pärjänneet. Miksipä ei olisi. Varmaan vielä paremmin on mennyt kuin mun kanssa, kun isälleen ei tartte niin kauheasti testailla rajoja, vaan on pikkaisen jopa helpompi kuin mun kanssa. Ja miehen mielestä on kuulemma tosi kiva viettää välillä poikien viikonloppua (ja saada vielä bonuksena vaimo takaisin rentoutuneena)

 

Mulle siis hyvin jännä tuo ajatusmaailma, että jonkun vuosikkaan isä tarvitsisi apua kun on lapsensa kanssa päivän kahdestaan.

 

Silloin kun poika oli ihan pieni, pystyin tekemään 3 tunnin irtiottoja kotoa, koska pojalla oli jo hyvin pienestä tosi tarkka ruokarytmi eli tiedettiin että imetyksen jälkeen on kolme tuntia seuraavaan ja pääsin siis käymään joko jumpassa tai vähän shoppailemassa tai kahvilla, vaikka poika ei pulloa huolinutkaan. Isänsä seura muuten kelpasi tietysti hyvin ja koskaan ei noina aikoina ollut mitään pahempaa kriisiä kotona.

[J A W]

Tosiaan, ylipäätään on vähän kummallinen ajatus, että normaalin vuosikkaan kanssa normaali aikuinen, ihan sukupuolesta riippumatta, tarttis sen kummempaa apua... Saati sitten tosiaan lapsen vanhempi. Ja mun mies ei tosiaan ole millään lailla avuton.

[Jenny-Maria]

J A W: paljon on niitäkin isiä, jotka eivät oikein koskaan vietä aikaa lapsensa/lastensa kanssa yksin, vaan yksin jäädessä lähdetään välittömästi sukulaisille tai tuttaville, joilla on samanikäisiä lapsia. Yleensä syyksi on sanottu ihan suoraan se, ettei pärjää lapsen kanssa yksin. Voi olla, että oletetaan lapsen tarvitsevan jonkinlaista nonstopviihdytystä päivisin, vaikka äidinkään kanssa ei välttämättä olisi mitään arjen huvipuistoa tarjolla.

[J A W]

Pakko myöntää, että mä en itsekään viihdy lapsen kanssa kotona kahdestaan kauhean pitkään, pitää vähintään lähteä puistoon, mielellään kylään tai kirjastoon tai kahvilaan. Ehkä olen vähän myös kateellinen siitä, että miehelle tarjotaan seuraa heti, ja mulle ei.

[Guest Rock]

meillä ei miehelle tule edes mieleen pyytää seuraa/apua, kun on lasten kanssa kolmisin. ei edes esikoisen kanssa aikanaan ekoja kertoja kaksin jäädessään. mä olen meistä herkemmin seuraa pyytävä/lapsia hoitoon tyrkkäävä. ehkä se johtuu siitä, että olen kuukausittain useamman pätkän poikien kanssa keskenäni, niin pakkokin olla aktiivisempi. mennään usein mummuloihin tai kutsutaan kavereita kylään.

 

mies on hoitanut meillä lapsia vauvana siinä missä minäkin. kumpikin on valitettavasti hylsinyt tuttipulloa, vaikka ollaan yritetty tarjota maitoa molemmille aktiivisesti pullollakin. olen ollut kyllä menoissani ja maito on syötetty mm. lääkeruiskulla tarvittaessa. onneksi, lapset kasvavat verrattain nopeasti. mies on itse sanonut, että ei ole vauvojen kanssa hyvä ja nauttii enemmän yli vuoden vanhan lapsen seurasta. erittäin hyvin se kuitenkin vauvatkin on hoitanut, mutta kieltämättä aina vaan parempi isä se on lasten kasvettua.

[J A W]

Joo, ei meilläkään mies itse ajatellut tarvitsevansa apua :-)

[Lainie]

Voi olla, että oletetaan lapsen tarvitsevan jonkinlaista nonstopviihdytystä

 

Voi olla, että jotkut lapset tarvitsevatkin jatkuvaa viihdystä. Mutta siitäkin tosiaan luulisin aikuisen ihmisen, joka on on vielä kyseisen lapsen vanhempi, selviävän päivän ajan.

 

Mutta onhan näitä monenlaisia tapoja. Ei mekään tosiaan JAW:n tapaan olla pitkiä pätkiä olla pojan kanssa kahdestaan kotona, koska molemmilla hajoaa pää, vaan jossain liesussa. Mutta ihan kahdestaan, ilman mitään extraviihdyttäjiä, ihan kuten mieskin pojan kanssa ollessaan.

[bohemian]

Meillä pojan vauva-aika oli sen verta rankkaa, että enemminkin pyrittiin puolin ja toisin vaihtamaan hoitovuoroja niin paljon kuin mahdollista. Ihan synnytysosastolta lähtien. Päästiin perhehuoneeseen ja siellä mies jo piti pojasta niin hyvin huolta kuin pystyi, kun minä yritin 5 päiväisen synnytysurakan jälkeen nukkua hetken verran. Tosin tuosta vuorottelusta huolimatta ensimmäisenä vuotena ei kumpikaan meistä juurikaan nukkunut.

[ingenjoor]

J A W: paljon on niitäkin isiä, jotka eivät oikein koskaan vietä aikaa lapsensa/lastensa kanssa yksin, vaan yksin jäädessä lähdetään välittömästi sukulaisille tai tuttaville, joilla on samanikäisiä lapsia.

 

Meillä mies menee yleensä anopin luokse, jos jään kotiin yksin viikonlopuksi. Syynä on siis se, että heidät häädetään pois kotoa. Jos itse taas lähtisin jonnekin pidemmäksi aikaan, niin yleensä mies jää kotiin tai sitten saattaa kehittää toimintaa aikaa tappaakseen.

Itse totuin esikoisen kanssa tekemään erilaisia retkiä, käymään jumpassa, uimassa, puistoretkillä, lähipiirissä kylässä jne. Haluan että toinenkin tottuisi siihen. Aika menee nopeampaa ja lapset tottuvat eri tilanteisiin ja käyttäymään niissä.

[kaksonen]

Meneeköhän oikealle osastolle...

 

 

 

Olen miettinyt, miksi äidin on toisinaan (niin) vaikeaa jättää pientä vauvaa isälle? Ja miksi sitten se hetki, että vauva ensimmäistä kertaa on isän kanssa kahden kotona, on jotenkin kauhean ihmeellinen asia? Ehkä jopa mietitään, että mitenköhän ne pärjää.

 

Isähän on lapsen isä. Eikö hänenkin silloin kuulu olla suuri osa lapsen elämää. Eihän kukaan ihmettele, että miten se äiti pärjää lapsen kanssa kotona.

 

Tuntuu, että on luontevaa, että äidin elämä pyörii vain vauvan ympärillä, mutta sitten jos isä on vauuvan kanssa, on se maailman ihmeellisin asia. Saatikka sitten, jos äiti lähtee töihin ja isä jää kotiin.

 

 

Tietenkin on erilaisia tilanteita. Jos imettää, niin voi olla hankala lähteä tms.

 

 

Mutta miksi äidin on vaikeaa antaa isän olla oman lapsen kanssa ihan kahden?

 

 

 

Tarkoitus ei ole ketään syyllistää tai väittää jonkun elämäntapoja (?) vääriksi, mutta lähipiirissä tälläistä on ja huomaa, että ei se isä silloin juuri mitään vauvan kanssa teekkään, kun äiti "roikkuu" vauvassa.

 

Meillä ei mies uskalla/halua..

Poika oli 5-6kk kun jäi isän kanssa kotiin kauppareissun ajaksi (50min). Tästä ajasta poika oli huutanut pää punaisena 45min ja oli juuri nukahtanut kun menin kotiin. Meni aika kauan ennen kuin jäi seuraavan kerran kahden pojan kanssa.

Ja kyse ei ollut siitä ettenkö olisi antanut hoitaa vaan enemmänkin siitä ettei tohdi yrittää, kun "ei osaa". Kuopukselle on 2 vaippaa vaihtanu, tyttö on 8kk.

Ei lapset kyllä isäänsä näekkään kun max 2h/pvä viikolla, kun mies käy töissä (on yrittäjä)..

 

 

Nyt jänskättää kun oli varannut mulle hemmottelupäivän kampaajalle ja kosmetologille ja olen poissa kotoa varmaan 8-9h.. Siis miehellä jänskättää.

[Guest siipi]

Mieheni oli opiskelija kun esikoinen syntyi. Opiskeli pääasiassa "etänä" ja saimme harjoitella ensimmäiset puoli vuotta kolmestaan eloa tiiviisti yhdessä. Tämän vuoksi uskon että meistä vanhemmista muotoutui tasavertaiset hoitohommissa, tokikaan mies ei voinut hoitaa imetystä. Toinen lapsemme oli koliikki ja tasapuolisesti hoidimme iltojen huutamiset lähes neljän kuukauden ajalta, koskaan ei tuntunut että jäin yksin. Molempien lasten kanssa mies on jäänyt kotiin kun minä olen mennyt töihin ja tämä on ollut varmaan myös tärkeää isän ja lasten suhteen kehittymisessä. Kolmatta odotellaan ja levollisin mielin että taas tästä selvitään yhdessä <3

[Hibi]

Minä en oikein jaksa sitä ainaista imetykseen vetoamista. Meilläkin lapset täysimetetty ja vuosikkaiksi osittaisimetetty, eikä pullo ole kelvannut kummallekaan, muttei se mitenkään isän osallistumista oo häirinnyt. Kyllä se aika nopeasti romahtaa se tissillä vietettyjen tuntien määrä ellei sitten ihan tietentahtoen halua opettaa että kaikkiin nukahtamisiin, harmituksiin, havahtumisiin ja itkuihin aina otetaan tissi. Itse oon kokenut että syli saa luvan tuoda turvaa yhtälailla ja kun isä on alusta asti mukana niin isän syli on yhtä turvallinen.

 

Mut nää asiat on niitä omia valintoja, harmi vaan että niin monet sitten jaksaa päivästä toiseen valittaa omia valintojaan.

 

Meillä ei olis miehellä varaa sanoa ettei uskalla jäädä lapsen tai vauvan kans kotiin. Jos on valmis isäksi eli haluaa että lapsia saa tulla niin sillon minusta se tarkoittaa että oikeasti ryhtyy kans siihen hommaan. Aikuinen ihminen minusta kyllä osaa ja uskaltaa ihan just sitä mitä haluaa.

 

Ja toisekseen jos isä olis jotenkin vieraantunut lapsiarjesta niin hyvin äkkiä tää mamma häviäis jonnekin mökkeilemään pitkäks viikonlopuks ja jättäis isän lapsineen palauttamaan mieliin sitä lapsiarkea

[Guest ireis]

^No en mä kyllä ihan sanoisi että tämäkään asia on noin mustavalkoinen. Äitejä on varsin monenlaisia, isejä on monenlaisia ja lapsia vasta monenlaisia onkin. Itselläni on tällä hetkellä noin kerran viikossa parin tunnin pakollinen meno ja aika hemmetin helisemässä tässä ollaan oltu. Vauva, nyt 3 kk, huutaa hereillä olo ajastaan suurimman osan. Ja meillä se ero äidissä ja isässä tällä hetkellä on se, että äiti jaksaa tuota huutamista paljon paremmin kuin isä. Isä taas tulee tällä hetkellä isompien lasten kanssa paremmin toimeen kuin äiti ja jaksaa heidän oikkujaan huomattavasti paremmin. Ja kyllä tässä molemmat kuitenkin ihan valmiita äideiksi ja iseiksi ollaan oltu, tämä perhe-elämä nyt vaan on välillä vähän yllätyksellistä eikä kaikki mene ihan niinkuin alunperin on ajateltu.

[Chimelli]

No mutta vaikka lapsi olisi kuinka hankala, niin kai sitä nyt sen pari tuntia kestää?

 

Minusta kyllä imetys on se este meillä siihen että lähtisin pidemmäksi aikaa pois vauvan luota. Kyllä mies tietysti osallistuu vauvan hoitoon kun ollaan molemmat kotona, ja lyhyiksi ajoiksi voin lähteä poiskin jos on tarve (yleensä ei vaan ole mitään mihin mennä), mutta parinkin tunnin poissaolo vaatisi, että se on tarkkaan ajoitettu vauvan päiväuniaikaan. Sitten kun vauva alkaa syödä kiinteitä lisäksi, homma helpottuu kun miehelläkin on sitten jotain annettavaa jos vauvalle tulee nälkä. Silti silloinkin ainakin iltaisin ja öisin minun läsnäoloni on välttämätön, kun ei vauva osaa nukahtaa ennen kuin on imetetty. Mutta eipä sillä, ei taida olla tarvettakaan, kun ei minulla ole mitään sellaisia menoja.

[Hibi]

Meillä se taas on niin päin, ettei mulla ole ollut hermoja hoitaa huutavaa vauvaa ja vielä koliikkisellaista vrt. mieheen. Mutta sitähän se vanhemmuus on, sitä on sitten pikkuhiljaa keksinyt keinonsa hillitä tunteitaan, stressihormonejaan jne.. mitäpä sitä muuta olisi tehnyt koliikkisen vauvan kanssa kun isä on päivät töissä? Mutta äidit vaan on niin paapovia että paapovat jopa miehiään, kun ne keksii  hyvän langan mistä vetää

 

En mäkään ole alle 5kuisesta lapsesta juuri ollut erossa, mutta voi sitä kotona olla saatavilla ja silti poissa. Esim. itse olen ollut lukuisia viikonloppuja kotona niin että käytännössä tehnyt omia opiskelu, sisustus ja autotallijuttuja ja käynyt sitten vaan hoitamassa sen tissittelyn - isä on hoitanut 100prosenttisesti kaiken muun. ITse olen ainakin kokenut että vaikka poissaoloni syö sydäntä itseltäkin koska tulee hetkessä niin ikävä vauvaa, niin kyllä sen silti huomaa omassa olossa kuinka paljon läsnäolevampi ja sensitiivisempiä sitä sitten on taas arkena vauvan kanssa kahden

 

Eihän sitä tarvetta ole olla poissa vauvan luota, ikävähän sitä tulee jo päiväunilla, mutta eipähän ole sitten tarvinnut isompanakaan valittaa että lapsi olis liikaa äitiriippuvainen ja isää hyljeksivä tai isä ei osais.