Sign in to follow this  
Followers 0
Nadda

Mihin tarvitsit muita ihmisiä synnytyksessä? Ts. olisitko selvinnyt ihan itsekin?

43 posts in this topic

Pahimmassa tapauksessahan ihminen suoriutuu synnytyksestä ehkä itsekin, mutta usein häntä auttamassa on muitakin henkilöitä. Tavallisimmin nykypäivänä ainakin kätilö, joskus lääkärikin ja usein myös lapsen isä tai muu tukihenkilö.

 

Mikä rooli kenelläkin oli sinun kohdallasi synnytyksessä? Olisitko suoriutunut synnytyksestä itsekin vai oliko erittäin tärkeää, että joku läsnäolleista oli paikalla? Miltä synnyttäminen tuntuisi kokonaan yksin tai ilman kätilöä, mutta tukihenkilön kanssa (joka ei tiedä mitään synnytyksestä)? Entäpä, jos tietäisit, ettei vaikkapa anestesialääkäri välttämättä pääse antamaan puudutetta?

 

En tiedä, johtuuko asenteeni nykymaailman medikalisoitumisesta, mutta mulle yksin synnyttäminen olisi kauhistus. En niinkään välttämättä kaipaisi synnytyksessä puudutteita, joita kätilöt tai lääkärit voivat antaa (vaikka tosi hyvä lisä nekin ovat), vaan en luottaisi siihen, että lapsi syntyy ilman jonkun ohjausta sekä tarkistamista, että kaikki on ok. En esimerkiksi uskaltaisi ponnistaa, ellei kätilö ole ottamassa vastaan ja katsomassa, että kaikki on hyvin. Olen kaikissa synnytyksissäni tukeutunut vahvasti sairaalan henkilökuntaan, ja olo olisi ollut orpo, jos sairaalassa olisi ollut vaikkapa niin kiire, ettei kätilö olisi ehtinyt joka välissä käydä kyselemässä kuulumisia ja ehdottamassa, mitä seuraavaksi voi tehdä.

 

Tukihenkilö (minun tapauksessani lasten isä) on taas ollut tärkeä henkisesti. Mitään konkreettista mies ole pystynyt oloni helpottamiseksi tekemään, mutta minulle on ollut tärkeää, että meitä on ollut tilanteessa kaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsi oli väärässä asennossa ja koska ei ollut kiinnittynyt missään vaiheessa niin myös kääntyili vielä synnytyksen ollessa käynnissä. Oli siis ihan välttämätöntä että paikalla oli ammattitaitoista henkilökuntaa ensinnäkin tunnistamassa ongelman että tekemässä tarvittavat päätökset. En halua edes ajatella mitä olisi tapahtunut mulle ja lapselle jos olisin yksin tai jonkun maallikon läsnäollessa yrittänyt tunkea ulos sivuttain olevan yli 4 kiloisen lapsen. :unsure:

 

Muuten kyllä tykkäsin olla ilman henkilökuntaa eli en koko synnytyksen ajaksi halunnut jotain sinne istumaan mun kanssa.

 

Ilman miestäkin olisin pärjännyt jos olisi ollut pakko, mutta olihan se tietysti kiva, että hän siellä oli. Lähinnä seurana avautumisvaiheessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli varsinkin esikoisen syntymäksi helppo ja nopeahko synnytys jossa ei ollut oikeastaan mitään ongelmia, mutta en silti ikipäivänä kuvittelisi synnyttäväni yksin tai edes sellaisen henkilön kanssa jolla ei ole kokemusta ja edes jonkinlaista koulutusta synnytykseen liittyen. Olisihan tuo varmaan itsestäänkin ulos tullut ja varmaan jopa molemmat selvitty hengissä mutta kyllä olisi ollut epävarma olo koko ajan. Varsinkin ponnistusvaiheessa kätilöt olivat ihan ehdottoman tärkeitä ohjatessaan hommaa, tsempatessaan ja ottaessaan vauvan vastaan. Avautumisvaihe nyt on niin yksitoikkoista puuhaa että ei siinä tarvitse olla koko ajan vieressä vahtimassa mutta hyvä tietää että halutessaan saa jonkun paikalle kellonsoitolla. Epiduraalia en sitten tarvinnutkaan mutta olen ihan varma että jos mulle olisi sanottu että en sitä voi saada, olisi heti tullut valtava tarve saada se. :grin: Miehen läsnäolo, noh, seuraa siitä oli avautumisvaiheessa mutta eipä muuten sanottavaa hyötyä. Tietysti kiva että pääsi kokemaan synnytyksen ja näki että ei se niin kovin helppoa hommaa ole. Jos pitäisi valita tukihenkilön ja kätilön väliltä valitsisin ehdottomasti kätilön.

 

Nyt jälkeenpäin ajateltuna tajusin että sen 4,5 tunnin aikana mitä ehdin sairaalassa olla ennen vauvan syntymää, taisi henkilökuntaa olla kanssani ehkä vajaan tunnin, eli aika paljon tuota saa itsekseen olla jos ei mitään ihmeempiä satu. Vaikka synnytys sujuu ongelmitta on minusta kuitenkin erittäin huojentava ajatus että tarvittaessa saa heti paikalle ammattitaitoista apua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisella oli napanuora kahdesti kaulan ympärillä ja kerran vartalon ympärillä, joten ei olisi tainnut selvitä hengissä, jos ei olisi ollut ammattitaitoista kätilöä kiepauttamassa napanuoraa pois vauvan ympäriltä ennen kuin tuli kokonaan ulos. Miehestä ei varsinaista apua ollut, mutta kun avautumisvaihe kesti ainakin 7 tuntia, niin olihan se mukavaa, että oli seuraa.

 

Kakkosen synnytyksessä ehdin nippanappa sairaalaan (synnytyssalissa oltiin 18 minuuttia ennen syntymää), ja avautumisvaiheestakin suurimman osan kärvistelin itsekseni miehen nukkuessa. Silloin en siis enimmäkseen tarvinnut ketään, mutta olihan se nimenomaan ponnistusvaiheessa turvallista, että oli ammattilainen ottamassa vauvaa vastaan. Pelkkä ajatus siitä, että vauva olisi syntynyt kotiin tai autoon, kauhistuttaa vieläkin. Eräs tuttuni kuitenkin samoihin aikoihin synnytti eteiseen eli käy se ilmeisesti tarvittaessa niinkin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsi oli väärässä asennossa ja koska ei ollut kiinnittynyt missään vaiheessa niin myös kääntyili vielä synnytyksen ollessa käynnissä. Oli siis ihan välttämätöntä että paikalla oli ammattitaitoista henkilökuntaa ensinnäkin tunnistamassa ongelman että tekemässä tarvittavat päätökset. En halua edes ajatella mitä olisi tapahtunut mulle ja lapselle jos olisin yksin tai jonkun maallikon läsnäollessa yrittänyt tunkea ulos sivuttain olevan yli 4 kiloisen lapsen. :unsure:

 

Muuten kyllä tykkäsin olla ilman henkilökuntaa eli en koko synnytyksen ajaksi halunnut jotain sinne istumaan mun kanssa.

 

Ilman miestäkin olisin pärjännyt jos olisi ollut pakko, mutta olihan se tietysti kiva, että hän siellä oli. Lähinnä seurana avautumisvaiheessa.

 

Tämän allekirjoitan lähes täysin. Meillä se lapsi ei vaan välttämättä olisi ulos tullut ollenkaan ilman asiantuntevaa leikkurihenkilökuntaa. Tuskin oltaisiin tässä nyt ilman ammattilaisia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ai teillä oli samanmoinen juttu. Mun kohdallahan lopulta sattumalta päivystämässä ollut kokenut synnytyslääkäri osasi jollain ihme tempulla kääntää pojan oikeaan asentoon synnytyskanavassa (kun mulla oli kunnon tropit päällä jo muutenkin) ja syntyi ilman leikkuria.

 

(Tarkoitus ei ole pelotella ketään tällä jutulla. Se ei silloin siellä paikan päällä tuntunut ollenkaan näin hurjalta kuin ehkä näin jälkikäteen ja kaikki meni lopulta oikein hyvin.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun lantioni kuvattiin pari päivää ennen synnytystä ja todettiin ahtaaksi, kun vauvan painoarvio oli yli 4kg. Leikkauksessa selvisi, että vauvan tarjonta oli myös väärä (eikä vauva missään vaiheessa laskeutunut - ilmeisesti koska ei mahtunut), joten tuskinpa tuo olisi tullut alakautta muutenkaan. Lisäksi kohdunsuu ei juuri avautunut tuntien tiheistä supistuksista huolimatta, napanuora oli vauvan kaulan ympärillä ja vauva oli ulostanut lapsiveteen, joten tosi huonosti olisi varmasti käynyt, jos tuota kuvausta ei olisi tehty ja olisin yrittänyt lapsen synnyttää alakautta ilman ammattitaitoista henkilökuntaa. Tukihenkilöä en yhtä tärkeänä pidä, mutta oli miehestä mulle ihan hirmuisen suuri henkinen tuki siinä tilanteessa, enkä ilman häntä tahtoisi uuteen synnytykseen joutua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

En tiedä, johtuuko asenteeni nykymaailman medikalisoitumisesta, mutta mulle yksin synnyttäminen olisi kauhistus.

 

 

ihan viisas asenne siinä mielessä, että maissa, joissa synnytetään yksin siis ilman kätilöäkään, lapsikuolleisuus sekä äidin kuolleisuus synnytyksessä ovat korkeita. Eli ihan syystä ovat muut ihmiset usein paikalla. Eikä kyse ole vain nykymaailmasta, vaan kätilöitä tai muita perheenjäseniä on monissa kulttuureissa ollut pitkään auttamassa.

 

Itse synnytin ilman kivunlievitystä, joten siihen en ketään tarvinnut. Synnytys kuitenkin käynnistettiin verenvuodon takia ja menetin myös yli litran verta synnytyksen jälkeen, joten olisin kyllä siihen kuollut, jos yksin olisin joutunut synnyttämään. Miehen läsnäolo oli mulle myös tärkeä. En olisi osannut kuvitella ilman synnyttäväni, mutta tietnkään hänen läsnäolo ei samalla lailla ollut "pakko" kuin henkilökunnan. Saatan toisen lapsen joutua synnyttämäänkin ilman miestäni ja luulen kyllä siitä selviäväni, vaikka ei se kivaa ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä muistan kuopusta odottaessani ja päivät kahdestaan tytön kanssa ollessa, että mua pelotti ihan kamalasti se jos poika tuleekin syöksysynnytyksellä pihalle ja joudun synnyttämään yksin. No, ihan hyvin me kuitenkin sairaalaan ehdittiin. :P

 

Esikoisen synnytyksessä tarvitsin miestä henkiseksi tueksi, sillä kerta oli ensimmäinen, jännitin kamalasti ja miehen läsnäolo toi tietynlaista turvaa ja rauhaa. Mä olin myös todella uupunut ja ponnistusvaiheessa salissa oli mun ja miehen lisäksi kolme kätilöä. Kaksi heistä piti mun jalkoja kylkiensä varassa ja kolmas otti tytön vastaan. Neljäs oltais tarvittu, sillä mies oli lähellä pyörtyä. :girl_crazy: Esikoisella oli kaiken lisäksi napanuora kaulan ympärillä.

 

Kuopuksen synnytyksessä mukana oli mun ja miehen lisäksi kätilö ja opiskelija. Opiskelijan läsnäolo tuntui kivalta, kun sai jutella jonkun muunkin kuin miehen kanssa ja vieläpä sellaisen, joka tiesi tasan mitä synnytyksessä tapahtuu. Mies kun ei osannut muuta kuin kattoa niitä pirun käyriä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oman miehen tuki oli mulle korvaamatonta. Monessa vaiheessa synnytystä olin suorastaan peloissani, ja oman rakkaan tuki oli hurjan tärkeää. Synnytys myös lähensi meitä valtavasti. Toki lääkäriä yms. sairaalahenkilökuntaa tarvittiin myös, kiireelliseen sektioon kun päädyttiin ja ekat 3vrk poika vietti vastasyntyneiden teholla. -_-

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on molemmat synnytykset sujuneet suht normaalisti, mutta en varmaan olisi kyllä yksin niistä selvinnyt. Ekassa avautuminen ei meinannut edetä, niin sain epiduraalin, jonka avulla avauduin helposti loppuun asti, ponnistaminen sattui kyllä mutta onnistui kätilöiden kannustaessa, en tiedä olisinko osannut ilman, ehkä olisinkin. Tokassa synnytyksessä en oikein avautumiseen saanut mitään kivunlievitystä (ilokaasua ne tyrkytti, mutta ei se auttanut kipuun, teki vain muuten ikävän olon, ja kohdunkaulapuudutekin laitettiin, mutta en silläkään huomannut mitään vaikutusta), sitten kun alkoi sattua liikaa, kätilöt venytteli sitä aukkoa käsillään niin että olin täysin auki, ja sitten piti ponnistaa, mutta minusta tuntui siltä, että huusin vaan kurkku suorana ja kätilöt kiskoi sen vauvan ulos. Tietty se ei oikeasti ole ihan täysin mahdollista (koska eihän ne kätilöt saa siitä vauvasta otetta mitenkään jos se on kokonaan siellä sisällä), mutta siltä se tuntui, joten siitä jäi sellainen tunne, ettei se olisi yksin onnistunut.

 

Itse kyllä haaveilen silti sellaisesta syöksysynnytyksestä, että vauva vain syntyisi ennen kuin ehditään mihinkään (sen jälkeen toki voisi tulla ammattilaiset paikalle tarkistamaan tilanteen). Se kuulostaa niin helpolta :D Kuitenkin oikeasti sekä äidin että lapsen turvallisuuden kannalta on hyvä, että ammattilaiset huolehtii. Itse asiassa nyt muistan että esikoisen synnytyksessä se oli niellyt tai vetänyt henkeen kakkaista lapsivettäkin, ja sitä piti siinä kesken ponnistusvaiheen imeä vauvasta pois, joten esim. tuollainen ei olisi kyllä itsekseen onnistunut. Se lapsiveteen kakkaaminen kyllä kai johtuukin jotenkin pitkittyneestä synnytyksestä, kun lapsi on vähän ahdingossa siellä, että ehkä syöksysynnytyksessä ei sellaista tapahtuisikaan :rolleyes:

 

Miehen läsnäolo on minulle tärkeää siksi, että olen huono sosiaalisissa tilanteissa, joten haluan miehen olevan mukana kommunikoimassa kätilöille. Synnyttäessä erityisesti se tilanne ei muutenkaan ole niin helppo... Ja tietty ihan muutenkin henkiseksi tueksi miestä tarvitsen, etten olisi niin yksin siinä tilanteessa.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Henkilökuntaa tarvittiin perustoimenpiteisiin, olisin ollut ilman heitä todella paniikissa ja peloissani. Mitään yllättävää ei sattunut ja synnytys sujui hyvin ja rauhallisesti. Ja haluan seuraavallakin kerralla olla ehdottomasti sairaalassa osaavan henkilökunnan huomassa.

 

Mies oli erittäin tärkeä henkinen tuki! En olisi järjissäni, ellei olisi ollut mukana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytys sinänsä olisi mun tapauksessa varmasti onnistunut, vaikka ei olisinkin jostain syystä ollut yksin metsässä. Hirveillä kivuilla tosin, mutta jos ei siitä mihkään pääse niin työtähän ne kivut vaan tekee kun vauva on oikeassa asennossa ja mahtuu syhtymään.

 

Ennen synnytystä olisin tosin kuollut luultavasti raskausmyrkytykseen ilman käynnistysmahdollisuutta, ja synnytyksen jälkeen verenvuotoon jos ei olisi ollut sairaalaa lähellä. Että ei se normaali synnytyksenkulkukaan mitään sinänsä takaa.

 

Ei sillä, että tuotakaan synnytystä olisin missään tapauksessa halunnut suorittaa yksin. Ehdottomasti haluan sairaalaan. Haluan mahdollisuuden saada kunnon kivunlievitystä jos tuntuu siltä - paitsi että olen nössö, synnytys voi pitkittyä siksikin, että äiti ei voi kipujen takia olla tarpeeksi rennosti, ja sehän nyt on ihan tyhmä vaihtoehto se, että sattuu niin paljon että sattuminen kestää kauemmin. Haluan, että lapsi on käyrillä, jotta nähdään ajoissa jos ei kaikki olekaan menossa putkeen. Haluan, että paikalla on joku joka osaa sanoa, että no problem, tää on vielä ihan normaalia, tai että nyt on vähän huoli mutta ei hätää, tarkkaillaan tilannetta. Ja tarvittaessa se leikkausali ja lasten teho-osasto lähellä.

 

Ja mieskin oli kiva paikalla. Ihan kummallista olisi ollut yksin siellä huoneessa käkkiä ne ajat, kun "mitään ei tapahtunut".

Share this post


Link to post
Share on other sites

No mä tarvitsin neuvoa kätilöltä kyllä ihan joka vaiheessa, että saako jo ponnistaa jne.. (Yritin vielä analysoida kätilön kanssa keskustellen, että kuinka kovaa saa ponnistaa :D ) No minun synnytykseni oli hyvin epäluonnollinen... ensinnäkin se käynnistettiin lapsivesien menon takia. Lapsivedet meni siis yli 24 tuntia synnytyksen kännistyksestä. Olin koko synnytyksen ajan tipassa kiinni. Sain oksitosiinia pikkuhiljaa tiputellen ja sitten antibioottia. Tarvitsin lääkäriäkin, koska sain epiduraalin..Synnytykseni eteni tosi nopeasti käynnistyksen ansiosta ja olin tosi kivulias...Sitten lopuksi menetin yli litran verta, joten siinäkin tarvittiin apua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekassa synnytyksessä neuvot oli tosiaan tarpeen. Toisessa synnytyksessä en olisi tarvinnut ketään henkilökuntaa kun vauva tuli ulos yhdellä ponnistuksella. Eikä henkilökunta edes tiennyt että olen jo avautunut. Miestä ilman en olisi pärjännyt kummassakaan. Tai siis miehen avulla pärjäsin mainiosti luomuna molemmat, mutta ilman miestä olisi pitänyt kyllä ottaa kaikki mahdolliset tropit. Mies kannatteli minua supistuksissa niin että sain alaraajat täysin rennoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aivan ihana kätilö oli todella suuri tuki ja turva, sekä tietty anestesialääkäri ihanine epiduraaleineen :grin: ... Ja mies oli ihan fyysisestikin apu, mutta tietysti enemmän henkisellä tasolla oli korvaamaton.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No ensinnäkin miehestä oli suuri apu, koska hän tarjoili minulle juotavaa ja soitti tarvittaessa kellolla kätilön paikalle. Olin lähes koko synnytyssalissaoloajan (10h, pääsimme suoraan saliin kun saavuimme) niin tuskissani että ois ollut ihan hirveää yrittää alkaa hapuilla juotavaa saatika jotain soittokelloa. Lisäksi epiduraalin vaikutuksen loputtua vedin vielä ilokaasua ties kuinka kauan ja mies oli siinäkin avuksi, kun piti huolta että muistin hengittää raikasta ilmaa aina välissä ja samalla rutistin tuskissani hänen kättään. Tosin kuulemma mun hampaat irvessä runttaama "anteeksi että murskaan sun käden" puristus tuntui oikeasti vain hiiren rutistukselta :girl_crazy: Lisäksi ponnistin pojan maailmaan jakkaralla, jossa mies oli ihan konkreettisesti apuna kannatellen mua supistusten välillä.

 

No noista nyt olisi varmaan selvinnyt hampaat irvessä jossain savimajassakin, mutta pojan synnyttyä hän ei rankan synnytyksen päätteeksi jaksanutkaan alkaa hengittää itsenäisesti ja hänet vietiin äkkiä virvoiteltavaksi :girl_sad: Siinä todellakin tarvittiin ammattitaitoista henkilökuntaa avuksi ettei tullut mitään aivovammaa tms. Virvoitteluhuone oli synnytyssalia vastapäätä käytävällä, joten siinä ei tullut yhtään viivettä hoitoonpääsyssä, onneksi! Nyt meillä on täysin terve poika :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luulisin että olisi mennyt omalla painollaan. Tosin kalvot puhkaistiin ja vikat sentit avautui sitten nopeasti, mutta ymmärsin ettei tuossa mitään hätää kuitenkaan ollut. Ehkä ne sais tarvittaessa itse puhkaistua? Kätilöt ja mies oli tärkeitä tuomassa turvallisuuden tuntua ja kannustusta, mutta synnytyksen kulkuun eivät juuri puuttuneet. Ponnistamista esim kommentoivat että seuraat vaan omia tuntemuksia. Mä olen paljon kyllä miettinyt viime aikoina sitä miten naiset maailmalla synnyttää. Jotkut ihan yksin, mutta vielä useammin avustajalla ei ole koulutusta (tosin usein paljon kokemusta), apuvälineitä, lääkkeitä tms. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kätilö oli tärkeä kun osais rauhoittaa ja ymmärsi mitä tahdon. Ja totta kai lääkäri joka toi sen epiduraalin. :grin:

 

Mies oli myös todella tärkeä vaikka ei juuri mitään tehnyt. Kuitenkin se pelkkä läsnäolo jotenkin rohkaisi kun en ollut aivan yksin tuntemattomien keskellä. :d_lovers:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä olisinko selvinnyt synnytksestä ilman paikalla olleita. Kyseessä perätilasynnytys, muuten kaikki meni kylläkin hyvin. Paikalla olivat siis henkisenä tukena mieheni ja lääketieteellistä puolta syntymähetkellä edustivat kaksi kätilöä, naistentautien erikoislääkäri sekä oven suussa seissyt lastentautien erikoislääkäri. Lastenlääkäri oli ehkä turhin tällä erää, kun kaikki meni hyvin, mutta olipahan varmuuden vuoksi paikalla. Toinen kätilöistä oli korvaamaton apu ponnistamisen ohjauksessa, en olisi osannut ponnistaa oikeilla hetkillä ja tarpeeksi pitkään ilman hänen tsemppaustaan. Toinen kätilö avusti lääkäriä, joka taas hoiti vauvan päänsynnytystä. Mieheni oli taas avautumisvaiheen aikana korvaamaton henkinen tuki, itse ponnistusvaiheessa mä en tajunnut mistään muusta mitään, paitsi mitä se tsemppaava kätilö mulle sanoin. Kuuntelin vain häntä ja tein työtä käskettyä. Ponnistus kestikin lopulta vain 9min.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytyssalien lastenlääkärien työ onkin kuulemma aika pitkälle semmosta, että vähän väliä seisoskellaan ovensuussa ja katellaan päältä, ja sitten välillä tehdään ihan älyttömällä kiireellä. :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En olisi selvinnyt synnytyksesta yksin silla paadyimme pitkan ja tuskallisen yon jalkeen hatasektioon joten populaa oli kuin pienessa kylassa. Mies oli mukana henkisena tukena ja vaikka se sai olla aika lailla tyhjan panttina oli mulle hirmu tarkeaa jakaa tama hetki sen kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En olisi fyysisesti selvinnyt synnytyksestä, koska poika ei olisi syntynyt ilman epparin leikkausta. Henkisesti en olisi jaksanut, jos en olisi saanut musertaa miehen sormia... Jotenkin ajattelen, että ei olisi ollut edes sama asia, jos kädestä olisi pitänyt joku muu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäisessä synnytyksessä olin ihan pihalla ja todellakin tarvitsin hoitohenkilökunnan apuja, mutta jotenkin silloin tuntui siltä etteivät kuitenkaan osanneet oikealla tavalla neuvoa.Esimerkiksi käytin ilokaasua ja vetelin sitä miten sattuu ja seurauksena oli mitä hirvein olo :(. Mieheni oli yhtä pihalla ja ainoastaan hän piti kädestä kiinni ja se riitti hyvin :)

 

Toisessa synnytyksessä kaikki tapahtui niin nopeasti ettei hoitajatkaan olleet ihan ajan tasalla ja mieheni ehti juuri leikkaamaan napanuoraa kun oli autoa viemässä parkkiin! Luomuna sitten synnytettiin.

 

Kolmas synnytys menikin sitten yli viikkojen, mutta tämä oli ihanin, rauhallisin ja miellyttävin synnytys (siihen asti :)). Hoitohenkilökunta oli mielettömän ihanaa ja vaikka harjoittelijakin siinä oli mukana ja hän teki tiettyjä toimenpiteitä, kaikki meni hienosti. Tarvittiin pikkasen apuja ilokaasun ja puudutuksen muodossa, mutta tällä kertaa osasin itse hengitellä hienosti kaasua ja hoitajat opastivat silloin. Hoitajat opastivat koko ajan ja kuuntelin heitä, jonka seurauksena synnytys meni loistavasti.

 

Neljäs synnytys olikin aivan mahtava! Hoitajat mahtavia ja kannustivat todella hyvin :). Kehuivat että minut on luotu synnyttämään ;). Ilokaasulla mentiin ja hoitajat avustivat jaloista pitämällä iltatähtemme maailmaan :)

 

Mieskin oppinut matkan varrella miten kannattaa missäkin tilanteessa avustaa ja hoksannut milloin kannattaa olla avustamatta ja olla hiljaa ;)!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0