Mihin tarvitsit muita ihmisiä synnytyksessä? Ts. olisitko selvinnyt ihan itsekin?

[white]

Olisin varmasti selvinnyt yksinkin, jos olisi ollut jokin pakko.

 

Miehen läsnäolo oli kuitenkin minulle tärkeää. Kiva, kun huoneessa oli tuttu ihminen tukemassa ja varmuudeksi pitämässä huolta, jos olisi ollut tarvetta. Kätilön tsemppaus oli myös hyvä asia. Hänen avulla sain aina uutta tarmoa jokaiseen ponnistukseen ja, jos olisi oma usko alkanut loppua niin hän olisi varmasti tsempannut siinäkin. Kerran totesin synnytyksen aikana, että entä jos en jaksakaan ponnistaa vauvaa ulos ja kätilö sanoi, että kyllä jaksat ja uskoin häntä heti Kova oli luotto omaan kätilöön.

[Guest goofsy]

Vasta yksi lapsi, ja ehdottomasti synnytyksessä oli tarpeen sekä kätilö että lopuksi lääkärikin, ja tietysti mies oli mulle tuikitärkeä tuki. Olisi ollut tosi orpo olo ja jotenkin surkeeta synnyttää ilman miestä, joka piti kädestä kiinni, pyyhki otsaa,tuki ja kannusti sekä piti meit molempia ajan tasalla tapahtumista kyselemällä henkilökunnalta, itse en jaksanut puolta sanaakaan oikein sanoa. Luultavasti pelkällä lääkärilläkin oltais pärjätty, kun sen apua lopuksi kuitenkin tarvittiin, kätilö luovutti kun parin tunnin ponnistelun jälkeen vauva oli yhä tukevasti sisällä. Mutta siis: asiantuntevia ammattilaisia, viime kädessä lääkäri, ja oma mies ovat mulle ihan ehdottomat synnytyksessä.

[Chiamaka]

Kyllä kiitos tarvitsin.

 

Ilman kätilöitä, anestesialääkäriä, salihenkilökuntaa ja kahta operoivaa lääkäriä olisi tuo poika varmaan vieläkin mahassa... tai ei olisi, joko molemmat tai toinen olisi kuollut mitä todennäköisimmin jos olisi aivan yksin joutunut synnyttämään koska kävi niin, että tulehduksen ja edistymättömyyden takia lähdettiin leikkaussaliin synnyttämään...

 

Meillä tätä on suvussa. Äitikin aina välillä muistaa mainita, että ilman nykylääketiedettä olisi kuollut jo ensimmäisen lapsensa kohdalla. Ja jos olisi siitä tuurilla selvinnyt niin ne kaksi käynnistettävää lisää (meidät kaikki on siis pitänyt synnyttää oksitosiinilla) olisivat varmaan vienyt hengen jos ei olisi sairaalahoitoa saatavilla.

[Jenny-Maria]

Todennäköisesti olisin yrittänyt henkeä itseltäni. No joo, ehkä en, mutta miestä tarvittiin joka käänteessä, oli ihanaa, että paikalla oli ihminen, joka ymmärsi pelkästä katseesta, kuinka paha olo minulla oli (fyysisesti tai henkisesti).

 

Kaikki kunnia esim. kotisynnytyksiä pohtivalle, mutta meillä oli lopulta salissa meidän lisäksi viisi henkilöä imukuppiaskareiden parissa. Anestesialääkäri oli "ihan kiva" (epiduraalista ei ollut mitään iloa), mutta tärkeimmät läsnä olleet olivat kyllä lääkäri, kätilöopiskelija (koko ajan salissa) ja ilokaasuvempele...

Edited June 20, 2012 by Jenny-Maria

[kristaliina]

Kätilö oli kyllä ehdoton. Se, että sai luottaa ammattilaisten ohjeistuksiin ja varmistuksiin, että kaikki menee ok, rauhoitti myös omaa mieltä.

 

Miestä tarvittiin siihen avautumisvaiheeseen seuralaiseksi, mutta kun tosi toimet alkoivat, niin siinä en kyllä halunnut ketään (kätilön lisäksi) liian lähelle.

[Ansq]

Eka synnytys käynnistettiin ja supistuskivut olivat hirveitä. Eli tarvitsin niin kätilöiden kuin lääkäreidenkin apua. Synnytyksessä vuosin verta ja istukka ei irronnut, jouduin leikkuriin, jossa vuosin lisää, yhteensä 5 litraa. Joten tässä ei kirjoiteltaisi ilman henkilökunnan apua. Ekassa synnytyksessä en mieheltä juurikaan apuja saanut, ei osannut toimia eikä oikein tajunnut koko tilannetta.

 

Toinen synnytys ennakoitiin jo hyvissä ajoin, tilattiin verta yms. varalle. Mutta vaikka käynnistettiin taas, ei synnytys edennyt ja tehtiin kiireellinen sektio. Se meni ihan ok, mutta taas synnytyssaliin takaisin päästyäni aloin vuotaa kuin seula. Takaisin leikkuriin ja tällä kertaa verenhukka oli vain 4 litraa. Nyt mies oli kyllä tärkeänä tukena, kun kärvistelin lääkkeellisten supistusten aikana. Mutta summa summarum, en olisi selvinnyt ilman henkilökuntaa, enkä ilman niitä tärkeitä nimettömiä verenluovuttajia. Enkä ilman miestäni. Tosin miehelle on tainnut jäädä suuremmat traumat, kun jäi molemmilla kerroilla yksin vastasyntyneen vauvan kanssa pohtimaan tuleeko vaimo takaisin vai ei.

 

Näiden synnytysten jälkeen oli sekä kätilöiden, että lääkärinkin suositus, että ei enempää lapsia tällä kropalla. Samaa mieltä toki oltiin miehen kanssa, kolmatta kertaa ei voi enää onni olla matkassa.

[Nuuk]

Periaatteessa olisin ehkä voinut selvitä esikoisen syntymästä yksin, mutta koin kätilöt sekä mieheni hyväksi tukihenkilöiksi ja opastajiksi. Kaikki meni synnytyksessä kuitenkin hyvin. Kakkosen synnytyksestä en olisi yksin selvinnyt hengissä sillä istukasta jäi kohdun seinämään kalvonpalanen niin että verisuonet jäivät avonaisiksi ja vuodin verta lähes 3litraa. Onneksi paikalla oli sairaalan henkilökunta ja olin sairaalassa, minut saatiin näin siirrettyä nopeasti leikkaussaliin. Kolmannen synnytyksessä olinkin hetken yksin kun mies lähti laittamaan parkkimaksua ja kätilöt lähtivät salista, menin vessaan ja pytyllä istuessa tuli maailman kamalin supistus, tunsin että on kakkoshätä ja varovasti vähän ponnistin. Onneksi samaan aikaan käveli kätilö saliin ja kuuli mun tuskan vaikerrukset ja ryntäsi veskiin, siellä se vauvan pää jo pilkotteli pytyssä. En olisi ilman kätilöä tajunnut siitä pytyltä nousta ylös..

[pöllö]

Avautumisvaiheessa paikalla/saatavilla oli kätilö ja anestesialääkäri. Ponnistusvaiheessa paikalla oli kätilö, lääkäri ja kolmas henkilökuntaan kuuluva nainen (kätilö tai hoitaja?). Sanoisin, että tämä kätilö oli välttämätön mukanaollut henkilö, sellainen vähän vanhempi äidillinen hahmo, joka vastasi kaikkiin kysymyksiin perusteellisesti ja auttoi muutenkin todella hyvin eri vaiheissa. Muu henkilökunta oli plussaa mutta olisin luultavasti pysynyt hengissä ja saanut vauvan ulos ilman näitä muita. Synnytin siis ilman tukihenkilöä, sillä mieheni oli kotona vatsataudissa. Synnytys sujui itse asiassa oikein mainiosti ilman miestäkin (lääkäri siellä juotti pillillä vettä mulle kun pyysin ) mutta synnytyksen jälkeen olisin kaivannut miestä henkiseksi tueksi kun vauva vietiin kiireellä lastenlääkärin tarkastukseen pidemmäksi aikaa. Myös osastolla olon aikana oli miestä kova ikävä, kun hän pääsi vasta 48 h karenssin jälkeen meitä katsomaan.

[JoHe]

Esikoisen synnytys on ainut, mikä olisi luultavasti sujunut ilman muita henkilöitä fyysiseltä kannalta, eli oli sännöllinen, suhteellisen helppo ja intuitiivinen synnytys. Tosin se oli sitä juurikin sen takia, että äitini oli tukihenkilönäni, hänen kätensä minun kädessäni oli parasta kipulääkettä.

Fyysisesti olisin varmaan selvinnyt kakkosenkin synnytyksestä, mutta vauva olisi saattanut kuolla, niin tiukasti hän oli napanuoransa kanssa solmussa. Toinen mahdollisuus on, että vauva olisi kyllä selvinnyt, mutta ponnistus olisi repäissyt joko napanuoran ennenaikaisesti poikki tai istukan irti, jolloin mullakin ois saattanut tulla kohdunsisäistä verenvuotoa hengenvaarallisia määriä. Tässä synnytyksessä olin eniten yksin, mies ei oikein osannut olla tukena, joten henkisesti ois mennyt yksin helpostikin..

Kolmannessa synnytyksessä lapsi tarvitsi apua päästäkseen synnytyskanavan läpi, meinasi siis jumahtaa jättihartioistaan. Olisin kyllä saanut hänet puskettua ulos itsekseni, mutta oisin luultavasti revennyt. Jättikiitos siis osaaville kätilöille, joiden avulla en revennyt yhtään! Tästä synnytyksestä en olisi selvinnyt ilman miestä, joka tällä kertaa oli isona tukena, mutta tämä synnytys olikin käynnistyksen vuoksi raskas kokemus.

 

Kuitenkin mulla ei yksikään pojista ole laskeutunut kunnolla saatikka kiinnittynyt ennen ponnistamista, niin mullahan on joka synnytyksessä ollut vaarana napanuoran tai esim.vauvan käden ulos luiskahtaminen, niin on se hyvä, että on ollut tarkkailtavana ammattilaisten käsissä. En siis todellakaan synnyttäisi yksin ilman välttämätöntä pakkoa!

[riikkajohanna]

Kakkoskierroksella synnytyksessä oli mukana mies, kätilöopiskelija (hoiti siis kätilön hommaa), kätilö (takapiruna ainoastaan) ja lopulta myös lastenhoitaja.

 

Varmasti joo, pärjäisin ilman miestäkin synnytyksessä, mutta miksi pärjätä? Mun mielestä, jos oot lusikkas noin vakavaan soppaan laittanut kun raskaus, niin on velvollisuus (ja suuren suuri OIKEUS) syödä myös se soppa ja olla loppuun asti tukena. Eihän se mies sielä mitään tehnyt, mutta oli olemassa, koko ajan näköetäisyydellä.

Ilman kätilöä en tällä kertaa olisi pottia kotiin tuonut, en mitenkään päin. Kun kätilö totesi, ettei puudutteita ehditä antamaan, sain pienimuotoisen paniikkikohtauksen (mulla on paha taipumus paniikkikohtauksiin liian nopeasti muuttuvissa tilanteissa). Kätilö toimi niin mallikkaasti, ja ennen kaikkea niin nopeasti, etten ehtinyt hyperventiloimaan kauaa ja sain synnyttää ilman happimaskia. Jos kätilöä ei olisi ollut (tai se ei olisi osannut niin hyvin hommaansa) olisi homma mennyt aika pahasti puihin.

Jo näillä kahdella ihmisellä olisin synnyttänyt vallan mainiosti, mutta ilman en.

 

Pelkkää plussaa oli aivan loistava kätilöopiskelija (jolle annoinkin arvioksi 10/10, kuten koko synnytykselle) joka tsemppasi tosi hienosti ja samalla ihmetteli, miten voi niin rennosti ( :D ) vaan ottaa hengittelemällä, pyörittelemällä ja TENSsaamalla supistukset vastaan.

 

Itseasiassa en edes tiedä lastenhoitajan lopullista tehtävää synnytyksessä, koska ongelmia siinä ei ollut. Kaiketi varmuuden vuoksi?

 

Lääkäri kävi kannoillaan ovella ja totesi olevansa myöhässä, eli ilman lääkäriäkin pärjäsin mainiosti.

[Onda]

Mukana oli (edes hetkellisesti) itse synnytyssalissa mies, yhteensä kolme eri kätilöä (vuoronvaihto välissä), kolme lääkäriä (anestesia + vuoronvaihto) ja lääkäriopiskelija. Ja pian synnytyksen jälkeen oli viereisessä huoneessa lastenlääkäri.

 

Mä en olisi ilman miestä pärjännyt. Synnytys kun oli käynnistetty (ja poika syntyi 6. käynnistyspäivänä) ja oli liian tarkkana mielessä edellisen päivän oksitosiinitippa. Mulle tuli kiire saada mies aamulla sairaalalle, kun mut siirrettiin heti aamusta saliin ja takaisin tippaan. Mies olikin siis sekä henkisenä tukena, että välillä konkreettisena selkätukena, kun keinuttelin pallon päällä. Ponnistusvaiheessa mies sitten nostikin mua oikeeseen asentoon, kun mun teki mielummin painaa itteäni suoraksi ponnistuksen aikana, kuin vetää kasaan. Lisäksi miehen "vastuulla" oli pitää huolta happimaskista ponnistusvaiheessa, ettei se tippunu lattialle.

 

Ensimmäinen kätilö, joka oli oikeastaan koko synnytyksen ajan paikalla, oli myös kullan arvoinen. Hän siis osasi lukea mun tilaa ja ehdotti puudutteita, vaikka en ollut "klassisessa tilanteessa" (eli 4 cm auki + säännölliset supistukset, oli pelkät supistukset, auki vähemmän). Jos kätilö ei olisi mulle epiduraalia tilannut, ei synnytys olisi välttämättä edennyt lopulta niin nopeasti kuin eteni, joten hänelle täysi kiitos siitä Sama kätilö oli ollut edellisen päivän tipan ajan mun kätilönä, joten tiesi miten reagoin tippaan.

 

Toinen kätilö tulikin paikalle oikeastaan suoraan toimintaan. Mulla ei siis ollut niinä viitenä ekana päivänä edistystä tullut kuin nimellisesti ja lopulta kaikki meni vajaassa kolmessa tunnissa, joista tämä kätilö oli paikalla kaksi. Hän jaksoi tsempata ja ohjeistaa. Tärkeinpänä juttuna jonka tämä kätilö teki, oli se, että hän oli se, joka huomasi ensimmäisen pienen vihjeen siitä, että poika tarvitsee ehkä lääkäriä. En ole halunnut ajatellakaan mikä olisi lopputulos, jos asia olisi huomattu vasta vaikka päivän päästä eikä heti 7 minuutin kohdalla. Hän myös kävi jälkikäteen kanssani synnytystä läpi, joten minulle ei ole jäänyt mitään hampaan koloon Väitän että en olisi pärjännyt ilman häntäkään.

 

Kolmas kätilö oli mukana vain ponnistuksesta eteenpäin ja hoiti hyvin jälkeisten "synnytyksen", kun pääkätilö lähti miehen ja pojan mukaan lapsen lääkärin luo. En varmaan olisi pärjännyt yksin, sillä olisin ollut huolesta sekaisin yksinäni huoneessa ja en varmasti olisi yksinäni tajunnut hoitaa jälkeisiä

 

Lääkärit lähinnä kävivät huoneessa tekemässä tsekkejä. Kaksi synnytyspuolen lääkäriä (toinen aamu- ja toinen iltavuorolainen) sekä aamuvuorolaisen mukana ollut lääkäriopiskelija. Olisin pärjännyt kätilöiden kanssa ilman lääkäreitäkin - ja varsinkin sen opiskelijan, joka vain tuijotti mykkänä lääkärin takana, ei edes esitellyt itseään. Tietty vähän häiritsevää, että paikalla on mies, joka vaan kuikuilee siellä muiden olkien takana arvioiden mun synnytyksen etenemistä Kolmas lääkäri on anestesialääkäri, jota en itse edes nähnyt, kuulin vain äänestä, että kyseessä oli mies. Hän oli tarpeen, synnytys kun ei olisi edennyt ilman epiduraalia.

 

Näiden lisäksi oli sitten vielä lastenlääkäri, mutta häntä en itse nähnyt, sillä olivat viereisessä tilassa pojan, miehen ja kätilön kanssa. En sen vuoksi laskisi välttämättä osalliseksi itse synnytykseen.

 

Vain lääkäriopiskelija siis olisi mielestäni saanut olla kokonaan poissa Lopuilla lääkäreilläkään (anestesialääkäriä lukuunottamatta) ei siis olisi ollut väliä, olivatko paikalla vai ei.

 

Muoks, huomasin typottaneeni.

Edited May 29, 2015 by Onda

[Symbioosi]

Synnytys sinänsä oli helppo ja esikoiseksi nopea. Olisin varmaan selvinnyt ilman apujakin, koska keho kyllä tiesi, milloin pitää ponnistaa ja miten. Se oli iso yllätys itsellekin. Toki kätilö oli rauhoittava, koska tiesin toimivansa varmasti oikein.Totesi lopuksi,että minut on luotu synnyttämään(kaikilla on omat erityistaitonsa. ) Synnytyssalissa paikalla oli mies, kätilö ja kandi.

 

Ilman kivunlievitystä en haluaisi synnyttää. Kauhistuttaa ajatuskin, mitä avautumisvaihe olisi ollut ilman epiduraalia. Mulla kipu vei ihan kirjaimellisesti jalat alta. Lisäksi haluaisin synnyttää isossa sairaalassa,vaikkei se olisikaan lähin vaihtoehto niin kuin nyt. Rauhoittaa se tieto,että apu on todella lähellä, jos kaikki ei menekään käsikirjoituksen mukaan.

 

Mies oli myös tärkeä, vaikka kieltämättä oli aika avuton. Oli kuitenkin tärkeä seurana. Vaikken kovin montaa ponnistusta tehnyt, niin mies sai rauhoitettua mut niiden välissä oikeilla sanoilla ja jaksoin ehkä paremmin.

 

Yhteenvetona totean, että kotisynnytys olisi kauhistus. Silloin varmasti pelkäisin,että vauvalle sattuu jotain. Jos toinen kerta tulee, niin pelkään kyllä,ettei ehditä ajoissa sairaalaan.

 

 

[marabello89]

Mulla synnytys oli helppo ja sujui ilman komplikaatioita, enkä tarvinnut ilokaasua vahvempaa kipulääkitystä, eli olisin varmaan selvinnyt yksinkin. Mutta mistäpä sitä yksin tietäisi koska alkaa ponnistaa, miten hoitaa jälkeiset tms. Ja hyvinhän sitä olisi sitten voineet mennä asiat pahastikin pieleen. Onneksi täällä Suomessa ei tollasta tarvi tosissaan miettiä.

 

Synnytyksessä oli läsnä kätilö, kätilöopiskelija ja mies. Kätilö siis oli ihan korvaamaton ainakin turvallisuudentunteen kannalta. Miehestä mulle ei ollut varsinaista "hyötyä" koska aika paljon käperryin itseeni synnyttäessä enkä kaivannut mitään selänhieromisia tai tsemppauksia, eli sai siis enimmäkseen torkkua keinutuolissa, mutta toki mulle oli tärkeää että mies oli läsnä.

[Ennatiina]

Ekassa synnytyksessä oli paras kaveri tukea koko yön. Kätilöitä useampi, anestesialekuri toi hiukan helpotusta mömmöillään.... Ensimmäisen kanssa oikeasti luulen kuolevani sinne saliin. Pelkäsin ja kipu oli suoraan helvetistä puudutteista huolimatta,
Kolmannen kanssa meinasivat jättää mut yksi saliin. Lopulta antoivat mulle seuraksi ulkolaisen kätilöopiskelijan, joka sitten pääsi testaamaan taitojaan
Kätilö ei ehtinyt paikalle, kun vauva oli jo ulkona. Saliin kun pääsin, kalvot puhkaistiin ja ''jäätiin odottamaan''. No 25min päästä neiti veti ekat parkaisunsa. Ilman tätä opiskelijaa vauva olisi pudonnut lattialle, en olisi itse pystynyt enää siirtymään sängystä lattialle makaamaan, enkä olisi saanut itse vauvasta kiinni.

 

jos vielä neljännen saan, tärkein tuki tulee olemaan nykyinen puolisoni (exä ei ollut yhdessäkään kolmesta synnytyksessä mukana. Narsistia ei kiinnostanut). Haluan, että joku pitää tarvittaessa minun puoliani jos hommat ei etenekään toivotulla tavalla. Haluan, että hän saa olla alusta asti osa lapsensa elämää.

 

Kotona en voisi synnyttää terveydellisistä syistä. Olen riskisynnyttäjä (hepariinipiikittäjä, jolla normaalistikin matala Hb). Lääkäreitä/hoitajia pitää olla saatavilla tarvittaessa.

 

[duudeli]

Eka synnytys käynnistyi vesienmenon jälkeen vasta tipalla, joten ihan kiva ettei ite tarvinnut kanyyleja laittaa Muita kivunlievityksiä ei ollut kuin akupunktio, mutta olisin mä selvinnyt ilman niitäkin.

Esikoinen syntyi käsi poskella ja jos en väärin muista niin kätilö teki siinä jonkun korjausliikkeen loppuvaiheessa avuksi syntymässä mikä on tietty ihan bonus. Tulevalla keskimmäisellä taas oli napanuora kaulanympäri ja ihan kiva että kiepautti sen pois.

Mies oli mukana ekassa synnytyksessä, tokassa ei ollut enkä tarvinnut. Molemmissa syntymähetkellä kaksi kätilöä, muuten yksi. 

 

Kolmanteen synnytykseen haluaisin miehen mukaan lähinnä siksi, että haluaisin miehen olevan se joka pesee ja vaipattaa vauvan ensimmäistä kertaa kun itse keräilee voimia. Tokassa synnytyksessä en siis muuten ikävöinyt miestä ollenkaan, mutta siinä kohtaa tuli pieni suru kun se olikin kätilö joka vauvaa hoiti.... 

[Guest Onna]

Esikoinen kiireellisellä sektiolla, tuskin olisi hyvin käynyt ilman lääkäreitä ja leikkuria. Sitä ennen olisin pökrännyt ihan vaan paniikista ilman osaavaa apua.

 

Kuopuksen synnytyksessä sain spinaalin ja kätilöt nappasivat vauvan ja tikkasivat, mies hieroi päätä. Tikkeihin varmastikin vaadittiin apua, muuten olisin aika pitkälle varmaan pärjännyt itse jos olisi pakko ollut. Onneksi ei tosin ollut, mahdollisuus apuun luo turvaa.

[Sopa]

Esikoisen synnytyksestä on vaikea sanoa. Hänhän ei ollut lainkaan lähtenyt syntymään edes 42+1 (siis mitään synnytyksen alkuun viittaavaa ei ollut tapahtunut) kun synnytys käynnistettiin. Käsittääkseni tuon jälkeen alkaa olla suuri riski, että istukka lakkaa toimimasta, eli vauva olisi voinut kuolla kohtuun. Ja minä mahdollisesti perässä, jos synnytys ei olisi koskaan käynnistynyt. Voiko niin edes käydä, olisi kiinnostava tietää...

 

Tokan synnytyksestä uskon, että olisimme molemmat selvinneet hengissä ja terveinä. MItään ongelmia ei ollut ja kätilökin vain otti vauvan vastaan. Mutta otin mielellään epiduraalin kyllä

[Tassukka]

Mielenkiintoista pohdintaa ja mahtavaa, ettei ole tarvinnut kokeilla selvitä yksin. Takana kaksi ripeää synnytystä lähes ilman kivunlievityksiä, tokassa höngin muutaman vedon ilokaasua (en huomannut muuta hyötyä kuin että vähän ehkä vaimensi mun mölinää maski).

 

Ekalla kerralla ois voinut päättyä hyvinkin, vaikka varmasti ois ollut orpo olo vauvan kanssa kaksin kotona aamuyöstä. Tokalla kerralla oli hyvä että kätilöt putsasivat vauvan hengitystiet vihreästä lapsivedestä. Ja molemmila kerroilla toki auttoivat ponnistusvaiheessa ja heti lapsen syntymän jälkeen, varmaankin ois tullut isommat vauriot alakertaan ilman apuja.

 

Unelmasynnytyksessä mies ois koko ajan läsnä. Ekaan synnytykseen ei päässyt mukaan ja toiseen ehti ponnistusvaiheen loppuun. Oli todella rauhoittavaa saada mies pitämään kädestä, kehumaan ja saada jakaa vauvan ekat hetket yhdessä <3.

 

Onneksi on kätilöt ja sairaalat (ja vieläpä tarpeeksi lähellä)! Kotisynnytys kiehtoo ajatuksena, mutta molemmissa hyvinkin sutjakkaasti ja tavallaan mallikkaasti edenneissä synnytyksissä oli turvallisimman tuntuista osaavien kätilöiden ja hoitovarusteiden parissa.

Edited December 27, 2015 by Tassukka