Riitely lasten nähden

[Ida-Mari]

En löytänyt ketjua aiheesta, ja aihe nousi esiin meillä eilen kun riideltiin miehen kanssa ja tyttö tapitti silmät suurina lattialla.

 

Eli riidelläänkö teillä lasten nähden? Välttelettekö tietoisesti riitelyä lasten nähden, miksi/miksi ei? Jos riitelette, yritättekö aina myös sopia lasten nähden? Miten toimitte isompien lasten kanssa jos lapsi vaikka kysyy että miksi isä huutaa äidille tai toisinpäin? Kiroiletteko?

 

Me juteltiin tästä aiheesta riidan jälkeen kun huomattiin että tyttö seurasi tosi tarkkaan mitä me oikein räyhätään. Mä oon ite aika erittäin temperamenttinen persoona, joten räiskähtelen milloin mistäkin mutta lepyn myös nopeasti. Jos en heti saa räjähtää jostain asiasta niin se jää sitten muhimaan ja paisumaan pääkoppaan niin että seuraavan kerran kun räjähdän niin räjähdän sitten oikein tosissani. Mies on vähän samanlainen, mutta maltillisempi kuitenkin siinä mielessä että harvoin korottaa ääntään kun taas itse saatan ärähtää kovastikin jos joku ärsyttää. Kumpikaan meistä ei kiroile juuri lainkaan, hyvinhyvin harvoin saattaa lipsahtaa mutta normaalisti ei siis kiroilla koskaan.

 

Tultiin siihen tulokseen, että ei jatkossakaan ruveta tietoisesti välttämään lapsen/tulevaisuudessa lasten edessä riitelyä, koska halutaan opettaa että kaikki tunteet on sallittuja eikä suuttumusta/ärtymystä/turhautumista tarvii peittää. Kuitenkin halutaan myös opettaa että sopiakin pitää ja anteeksi pyytää ja pyritään varsinkin tytön kasvaessa siihen, että sovitaan ja pyydetään anteeksi aina tytön nähden.

 

Näin meillä, miten teillä?

[Modiana]

Onpas hyvä aihe. Meillä on nyt 8kk ikäinen poika ja voin kyllä sanoa että aika monta kertaa on tullut riideltyä miehen kanssa pojan silmien edessä, mm.keskellä yötä. Ollaan molemmat aika tulisia persoonia ja silloin kun riidellään niin volyymi on aika korkealla. Mä yritän aina sivusilmällä katsoa miten vauva tilanteeseen reagoi vihaisiin äänensävyihin ja koviin ääniin ja välillä oon joutunut keskeyttämään riitelyn ihan vaan sen takia ettei pojan tarvii sillä hetkellä kuunnella enempää. Vauvasta kun on tullut noina hetkinä hätäisempi ja levottomampi ja alkaa itsekin pitää ääntä, yleensä huutaen. Eli joo, ihannetilannehan olis ettei riitelis vauvan läsnäollessa mutta kun se ei useimmiten ole mahdollista niin se tapahtuu siinä sen silmien edessä sitten. Ollaan kuitenkin aina pyritty myös sopimaan asiat samassa tilanteessa, ja sen jälkeen halitellaan vauvaa ja pusutellaan ja kerrotaan lempeästi että kaikki on hyvin ym.

[Chimelli]

Meinasin sanoa että vältellään lasten nähden riitelyä, koska ne alkaa itkeä siitä, mutta ei me kyllä ehkä vältelläkään. Minun on niin hankala pitää suutani kiinni jos on jotain sanottavaa Kyllä me kai myös sovitaan lasten nähden, kun ei se riita oikein muuhunkaan lopu. Ei me lasten nukkuessakaan kovin pahasti riidellä, joten eipä sitä niin paljon tarvitse välttää, ehkä vähän hillitä joskus. Kiroilua ylipäätään pyritään välttämään.

[Felicidad]

Opinnoissa on tullut luettua paljon lasten traumatisoitumisesta ja perheväkivallasta yleensä (verbaalinen ja fyysinen). Monet eivät tule ajatelleeksi, että lapselle on yhtä traumaattista tai jopa traumaattisempaa nähdä tai kuulla kovaa riitelyä, haukkumista ym. kuin olla itse sen kohteena. Mitä pienempi lapsi on niin sitä vähemmän hänellä on keinoja käsitellä tilannetta. Normaalit pienet riidat ja erimielisyydet kuuluvat perhe-elämään, mutta agressiivista riitelyä kannattaa ehdottomasti välttää lasten korvien ja silmien edessä. En nyt tarkoita kirjoituksellani mitenkään teitä muita, vaan puhun yleisellä tasolla kun tuli mieleen otsikon nähtyäni.

 

Aiheesta lisää mm. täällä http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/?x17665=1355913

Edited March 3, 2012 by Eva Luna

[Chimelli]

lapselle on yhtä traumaattista tai jopa traumaattisempaa nähdä tai kuulla kovaa riitelyä, haukkumista ym. kuin olla itse sen kohteena.

Tämän nimenomaan olen huomannut ihan käytännössä, lapsi ihan selvästi kokee olevansa haukkujen kohteena, vaikka vanhemmat riitelisivät keskenään. Tästä syystä siis vältetään liian kovaa riitelyä, mutta ei varsinaisesti riitelyä kokonaan. Mutta ei me siis kyllä muutenkaan nykyään riidellä kovasti.

[Edwina]

Muistan omasta lapsuudesta sen miten omat vanhemmat riitelivät ihan meidän lasten nähden ja kuullen ja muistan ajatelleeni useampaan otteeseen, että vanhempien riita on meistä lapsista johtuvaa. Silloin kun aloin odottamaan esikoista päätin, etten laita omia lapsiani samanlaiseen tilanteeseen.

 

Ollaan me otettu miehen kanssa yhteen lasten ollessa läsnä, mutta se on ollut lähinnä väittelyä. Ollaan aina pyritty siihen ettei kiroilla (oma kiroilu on muutenkin loppunut/vähentynyt, kun esikoinen on ku mikäkin papukaija eli matkii ihan kaikkia sanomisiani) eikä koroteta ääntä lasten kuullen. Jos meillä ei ole miehen kanssa toisillemme mitään hyvää sanottavaa, ollaan sitten ihan hiljaa toisillemme ja puidaan asiat, kun lapset on esim. nukkumassa.

 

Mun oma äiti oli/on sellainen, että syyllisti isää meille lapsille todella paljon. Puhui monet kerrat ääneen siitä mitä isä on tehnyt väärin ja kun "isänne ei osaa tätä ja tota". Samaan en halua itse sortua ja vaikka kuinka olisin vihainen miehelle en silti latele mitään typeriä juttuja lapsille.

Edited March 6, 2012 by Edwina

[Nadda]

Tämä kolahti tuossa Eva Lunan linkittämässä tekstissä:

 

"Yhden lapsen huolen kanto näytti vapauttavan toiset lapset vastuusta."

 

Mun lapsuudesta tämä on siis tuttua. Itse olin se huolenkantaja vanhempien riidellessä ja kaikkiin sisaruksiin riitely ei ole vaikuttanut mitenkään. Inhosin yli kaiken lapsena sitä painostavaa tunnelmaa, kun vanhemmat riitelivät joko meidän kuullen tai sitten lähtivät johonkin kauemmaksi riitelemään. Myöskään selvää sopua he eivät meidän lasten nähden osanneet tehdä ja aina sai arvailla, joko täällä uskaltaa vapautuneesti olla vai vieläkö on "sotatila" päällä. Vanhempien käytös muuttui siis meitäkin kohtaan silloin, kun pahasti olivat riidoissa.

 

Meillä on kyllä omien lasten nähden ja kuullen riidelty - joskus turhankin kovasti. Väkivaltaa lapset ovat myös välillä nähneet tai kuulleet, jos miehellä on palanut pinna ja se on jonkun tavaran paiskannut tms. Tällaisia riitoja on kuitenkin ollut esikoisenkin aikana ihan yhden käden sormin laskettava määrä. Aina tietysti olisi parempi, ettei olisi sitä yhtäkään, mutta kukapa meistä täydellinen olisi? Muuten meillä riidellään melko rakentavasti eli riidoilla on alku ja loppu eikä niistä jää painostavaa tunnelmaa. Jos puolisolle vihaisena tulee samalla lapsille tiuskaisseeksi jotain, niin aina pyydetään anteeksi ja selitetään, ettei riita johdu lapsista, vaan äiti ja isi ovat nyt toisilleen vihaisia tai vain väsyneitä ja siksi suututtaa. Samoin lasten nähden sovitaan puolison kanssa, jotta nämäkin oppivat, ettei riitely ole mikään tabu tai ei-toivottava asia ja sovunteon jälkeen elämä jatkuu taas ennallaan.

 

Mä yritän myös olla syyllistämättä miestä lapsille, mutta käytännössä se ei aina onnistu. Kun jonakin päivänä on jo kaikki mahdollinen mennyt pieleen ja sitten huomaa vielä miehen tehneen jonkin ääliön homman, niin jonkun kerran olen ääneen manannut lasten kuullen, että eikö se tätäkään ole kunnolla tehnyt. Yksi päivä esikoinen sitten kuittailikin miehelle tuosta minun sanoja käyttäen, mitä mies ei ollut osannut tehdä oikein...

 

Musta riitelyssä on tärkeintä se, että se ensinnäkin pyrkii pysymään asiallisena ja että lapset huomioidaan eikä suuttumusta siirretä heihin. Yhtä tärkeää on myös anteeksi pyytäminen ja antaminen sekä tilanteen mukaan riidan syyn selittäminen lapsille. Jos riidellessä tulee ylilyöntejä, niin nekin on hyvä pyrkiä selittämään lapsille eikä vain lakaista hiljaa maton alle. Ei kenenkään vanhemman tarvi olla yli-ihminen tässäkään asiassa, mutta omien heikkouksien myöntäminen ja parempien toimintatapojen etsiminen on hyvä asia. Mä luulen, että meillä riidellään ainakin askelen verran paremmin kuin omissa lapsuudenkodeissamme aikanaan, ja siksi toivon, ettei yksittäisistä räiskymisistä jäisi lapsille suurempia traumoja, kun yleinen ilmapiiri meillä on kuitenkin ihan hyvä ja toista kunnioittava. Meillä ei esimerkiksi harrasteta sellaista arkinaljailua, vaikka riidassa sanoisikin jotain typerää.

Edited March 6, 2012 by Nadda

[Kirsimarja]

Meillä riidellään lapsen läsnäollessa. Yritämme aina muistaa kertoa lapselle että hän ei ole tehnyt mitään väärää sekä myöskin sopia lapsen nähden.

Itse muistan lapsuudesta sen että vanhemmat eivät koskaan riidelleet meidän lasten nähden, mutta kireän ilmapiirin aisti ja se tuntui ahdistavalta. Itse siis koen että ennemmin selvitetään asia nopeasti ehkä ääntä korottaen kuin että murjotetaan pidempään niin että lapsi ihmettelee mikä on vikana.

[muimui]

Mäkin haluan pitää riidat lasten nähden ihan väittely-tasolla. Tosin aika vähän me muutenkaan riidellään sen kovemmin..

 

Itse muistan lapsuudesta ihan hirveitä huuto-karjumis-riitoja, enkä koskaan halua samaan sortua. Mielestäni itseä pitäisi osata hillitä.. Mutta toki riidat kuuluu parisuhteeseen ja lastenkin on hyvä tietää se, mutta ihan kaikkea ei tarvitse lasten korville asti kuulua.

[syksyn tyttö]

Meillä riidellään lapsen nähden. Tai voisin sanoa ennemminkin, että väitellään ja sovitaan. Meillä ei koskaan huudeta toiselle eikä vähätellä. Kyllä sen huomaa lapsesta, että on välillä ehkä vähän hätääntynyt jos äänensävy muuttuu vanhemmilla ja silloin pyritään tietoisesti sitä muuttamaan. Kokonaan riitelyä en silti halua käydä jossain muualla. Itse en muista lapsuudessa koskaan nähneeni vanhempien riitelevän koska ne on aina käyty muualla, ettei lasten ole tarvinnut nähdä. Tuolla on hyvät ja huonot puolet. Olen itse, osaksi tuosta syystä kun ei ole tottunut näkemään riitelyä, todella huono riitelemään. Sitä on pitänyt ihan opetalla. JOten musta on hyvä näyttää lapselle, että voidaan olla eri mieltä jostain ja silti kaikki on hyvin ja kaikki tunteet saa ja pitää näyttää ja asioista voidaan keskustella ja sopia.

[Solja]

^ Täysin samaa mieltä. Mun mielestä maltillinen riitely (enemmänkin siis juuri tuollainen väittely) on paljon parempi vaihtoehto kuin koko päivän jatkuva kylmä ja välttelevä ilmapiiri ja uskon, että ainakin oma lapsi reagoi paljon vahvemmin juuri tuollaiseen radikaaliin ilmapiiriin muutokseen kuin pieneen riitaan, jolla on selkeä alku ja loppu ja jonka aikana noudatetaan kuitenkin ihan normaaleja käyttäytymissääntöjä. Musta lapsen on tosi tärkeä nähdä, että kaikille ihmisille (jopa niille kaikista tärkeimmille) tulee välillä erimielisyyksiä, mutta että ne on aina soviteltavissa ja niistä huolimatta toisesta välitetään ja rakastetaan ihan normaalisti. Meillä kotona äiti piti aina mykkäkoulua jonkun konfliktin seurauksena ja se oli ja on musta ihan hirveä tapa, joten itselle on tosi tärkeää, että riidat sovitaan aina: pyydetään anteeksi ja halataan ja sen jälkeen voidaankin jatkaa normaalia elämää.

[Rilla]

Riidellään ja sovitaan lapsen nähden. Me ei olla miehen kanssa kumpikaan pitkävihaisia, joten musta on parempi että ne erimielisyydet käydään läpi silloin kun se on ajankohtaista ja sitten sovitaan ja näytetään että elämä jatkuu normaalina.

[Piippis]

Äärettömän harvoin huudetaan toisillemme (eli mä huudan harvoin, mies ei koskaan) ja muutenkaan ei varsinaisesti tapella, ei karjumalla ainakaan.

Se on mun puolelta monen vuoden kehityksen tulos, ennen olin aivan kamala riitakumppani: huusin, paiskoin tavaroita ja ovia. Nykyään tapellaan enemmän tekstiviestitse ja chatissa. Tulee sitä sanomista kyllä naamatustenkin, mutta on enemmän tiuskintaa (minä) ja mykkäkoulua. Poika on nyt 1v9kk ja yhden huutamistilanteen on joutunut todistamaan. Hävetti jälkeen päin. Pyysin pojalta anteeksi ja selitin, että äiti ei huutanut hänelle ja kaikki on hyvin.

Jos mulla meinaa mennä hermo (oon meistä todellakin se tulisempi), painelen parvekkeelle rauhoittumaan. Tappelusävytteiset keskustelut pyritään hoitamaan lapsen mentyä nukkumaan. Jäätävää tunnelmaa koitan myös välttää, eli lapsen kanssa ollaan normaalisti vaikkei keskenään juteltaiskaan.

 

Ei meillä asioita sen suuremmin elein sovita. Keskustellaan ja jatketaan elämää normaalisti. Aika usein homma laukeaa huumorilla, nauretaan ja se siitä.

 

 

Mun lapsuudenperheessä on ollut huutoa, väkivaltaa ja riehumista. En tahdo sitä kotiini. Meillä ei myöskään puhuta pahaa toisesta vanhemmasta lapselle. Lapsi kuitenkin kokee olevansa yhtä molempien kanssa ja mulla on periaate, että jos sanoisin pojalle, että "Isäsi on idiootti." se olisi sama kuin sanoisin poikani olevan idiootti. Kyllä mä silti saatan sanoa, että "Isä teki tyhmästi kun xxx." koska se nyt on normaalia mun mielestä, esim "Isä teki tyhmästi kun jätti tavaran x tuohon ja nyt sinä loukkasit itsesi siihen." tai "Isä teki äitin mielestä tyhmästi ja nyt äitillä on paha mieli." Samalla tavalla puhun itsestäni, eli että äiti teki jotain tyhmästi.

Edited March 13, 2012 by Piippis

[koran_]

Yhden kerran riideltiin niin että tyttö oli vieressä. Se alkoi keskustelusta ja yltyi kunnon riidaksi. Ei huudettu, korotettiin ääntä ja tunnelma oli erittäin kireä. Lopulta tyttö itki itkemistään, ei rauhoittunut kummankaan syliin eikä mikään auttanut. Lopulta kun se simahti päiväunille sovittiin että enää KOSKAANIKINÄMILLOINKAAN ei riidellä lapsen nähden. Se oli ihan kamalaa katsoa kun näki miten tyttö meni ensin vakavaksi ja vaan katseli meitä ja lopulta kun se itku alkoi.... Jäi tosi paha olo itselle pitkäksi aikaa kun näki miten se vaikutti tyttöön.

[Kukka-Maari]

Riidellään/väitellään lapsen nähden, mutta myös sovitaan. Mä olen meistä tulisempi, ja korotan helposti ääntä. Mutta, jos menee huudoksi, niin oon kyllä selittänyt, että äiti kiukustui iskälle, koska xxx, mutta nyt kaikki on hyvin.

Kyllä musta tunteita pitää voida näyttää, oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia.. (Esmes, jotkut parit ei halaile tai pussaile lapsen nähden, niin kyllä me sitäkin tehdään ja kyllä tuokin asia sitten aikuisiällä tulee vastaan, kunnei ole koskaan tottunut julkisiin hellyyden osoituksiin, niin ei osaa sitten aikuisena itsekään, saman voisin ajatella pätevän riitelyssä)

[Salma]

Kyllä me riidellään, tottakai. Mutta vastapainoksi sitten kyllä myös halataan ja sovitaan.

[Guest Bettina79]

Meillä on todellakin näiden vuosien aikana riidelty. Ääntä on korotettu, huudettu ja itketty. Lapsien nähden myös, mutta aina myös sovitaan. Sovintokin tehdään niin, että lapsetkin näkevät meidän sopivan. Nyt kun lapset on isompia he ymmärtävät asioita paljon enemmän ja riidat herättävät lapsissa kysymyksiä joihin aina niiden eteen tullessa vastataan. On tärkeää selvittää riidat myös lapsille, etteivät he jää itsekseen miettimään riitoja ja niiden syitä.

[katya]

Me riidellään kyllä tosi harvoin miehen kanssa, sen sijaan mä riitelen itsekseni ja raivoan tavaroille ja esineille. Myös mulla on ollut lapsena kauheita riitoja vanhempien kanssa, ja kaikki haukkuminen puolin ja toisin on jättänyt omat jälkensä minuun. Esikoisesta aika varhaisessa vaiheess huomasi hänen perineen mun tulisen luonteen, ja mua alkoi valmiiksi ahdistaa, että miten pystyn hillitsemään omat hermoni lapsen uhman aikana, saati sitten opettamaan lasta hillitsemään itse itsensä, kun en itsekään tähän kykene edes vielä aikuisena! Hakeuduin neuvolapsykon juttusille, ja riitelystä tämä psykologi sanoi seuraavaa:

 

- Riitely on ihan ok ja osa elämää. On parempi purkaa tilanne riitelemällä kun jättää asiat kytemään.

- Sopiminen ja anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen on osa riitelyä! Myös lapsen pitää oppia nämä asiat, ja se, että riidan jälkeen sovitaan.

- Lapsi aistii herkästi tunnetilat, ja sen on paljon vaikeampi käsittää mykkäkoulua, murjotusta tai hiljaista riitelyä, kuin äänekästä riitelyä. Huutoriita on myös helpompi sopia, murjottamista on vaikeampi pyytää anteeksi, ja se että tilanne menee itsekseen ohi ilman sopimista, on huono juttu.

 

Minä en anteeksipyytämistä kotona oppinut. Kyllähän sitä opetettiin, että nyt olet taas ollut tuhma, pyydä heti anteeksi. Mutta en koskaan nähnyt vanhempieni pyytävän toisiltan anteeksi ja aivan varmasti kukaan ei koskasn pyytänyt minulta anteeksi riitojen jälkeen. On ollut todella vaikeaa myöhemminkään saada ne kirjaimet oksennettua suustaan, joten "oikein" riitelemisen ja anteekspyytämisen haluan oman lapseni oppivan, ja tästä syystä en aio riidella lapselta salassa.