Kattis

Rintapumput

79 posts in this topic

Hyvia neuvoja kaivataan! Mita ominaisuuksia pidat rintapumpussa tarkeina? Onko joku merkki ollut sopimaton ja miksi? Parjaako kasikayttoisella vai onko sahkoinen ollut ihan ehdoton?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellä on takana 6 viikon imetystaival ja sinä aikana on tarvittu pumppua aina välillä. Alussa pakkautuneiden rintojen helpottamiseen. Pumppasin myös pari kertaa kun toisen rinnan nänni oli niin kipeä ettei kärsinyt imettää. Myöhemmin tiehyttukoksen uhatessa olen pumppaillut. Tarkoituksen on pumppailla aika ajoin maitoa ja tarjota samaten maito pullosta vauvalle että osaa myös pullosta syödä sitten jos haluan johonkin lähteä useammaksi tunniksi ja vauva jää vaikka miehen kanssa kotiin.

 

Mulla on ostettu käytettynä Avent Isis rintapumppu (käsikäyttöinen) ja saman sarjan pullot. On toiminut ainakin mulla loistavasti. RInta tyhjenee sillä hyvin ja suppilossa oleva pehmuste osa tuntuu hyvältä. Välillätosin on vaikea saada suppilo tiiviisti rintaa vasten, mutta uskon että ongelma voisi olla minkä pumpun kanssa vaan. Varmaan jos tarvisi pumpata enemmän jostain syystä voisin hankkia saman mallin sähköversiona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on käsikäyttöinen vanha Ainun pumppu ja uusi Lansinohin. Molemmat toimii. Ainussa on se huono puoli, että vaatii molemmat kädet pumppaamiseen. Lansinohilla onnistuu yhdellä kädellä. Ainussa saa toisaalta imutehoa säädettyä. Lansinohin suppilon silikonipehmuste tuntuu hyvältä ja imuote on "pehmeämpi", vaikka toimiikin yhtä hyvin kuin Ainu.

 

Itse pumppailen satunnaisesti, ehkä kerran tai kaksi viikossa, joten käsikäyttöinen on riittänyt hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mulla oli käytössä kaksi, käytin melkein päivittäin tuonne hmm. 6kk saakka ja sitten paristi kun olin poissa vauvan luota.

oli sama huippu aventin isi käsikäyttösenä, ja sitten se ainun swing tms, se sikakallis sähköinen :D molemmille heruin samalla tavalla, toki sähköinen oli vaivaton.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva kuulla teidän kokemuksista ja että käsikäyttöiselläkin pärjää! Olen harkinnut Medelan (Suomessa ilmeiseti myydään Ainu nimisenä) malleja sillä ne sopisivat suoraan mun LifeFactory lasipulloihin. Swing sähköpumppu on täällä Briteissä voittanut kuluttaja vertailuja mutta hinta on kyllä sen verran suolainen että käsikäyttöinen houkuttaisi enemmän. Vielä on onneksi aikaa katsella tarjouksia.

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on kokemusta Aventin ja Meledan käsikäyttöisistä pumpuista. Sairaalassa oli käytössä tuo Meledan. Siinä on vain kolme osaa eli on helppo puhdistaa. Mielestäni tuo pumppu oli vain aika raskas käyttää ja tosiaan vaatii molemmat kädet. Kotona on sitten tuo Aventin pumppu. Ihan helppokäyttöinen tuo on, mutta siinä on monta osaa joten peseminin on mielestäni työlästä. Aventin pumpulla pumppaaminen ei mielestäni ole yhtä raskasta kuin Meledan pumpulla. Kummallekin pumpulle olen herunut ihan hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juu, aventissa on aika montaa osaa, mutta kasaaminen sujuu kuitenkin tosi näppärästi ja purkaminen myös. Itse olen puhdistanut pumpun heti käytön jälkeen ihan vaan kuumalla vedellä ja tiskiaineella. Silloin tällöin olen keittänyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on myös aventin käsikäyttöinen pumppu ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Hankin vielä aventin mikrosterilaattorin niin johan on oikein luksussetti maidon pumppaamiseen. Nyt tosin tällä hetkellä käytössä on ihan sairaalan lypsykone kun tuota maitoa tulee tulvimalla ja riittää siis sairaalalle asti luovutettavaksi :g32: Onhan tuollaisella sähkökäyttöisellä pumpulla pumppaaminen vaivatonta ja helppoa. Mutta tosiaan sanoisin, että jos pumpattavat määrät ovat vain omalle vauvalle ja pääosin vauva syö tissistä, niin käsikäyttöisellä kyllä pärjää ihan hyvin. Jos taas sitten pumpattavaa on se reilu litra ylimääräistä päivässä niin kyllä se sähköinen pumppu siinä vaiheessa on melko helpotus :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli käytössä Tommee Tippeen käsikäyttöinen rintapumppu, jonka mukana tuli mikrosterilointiboksi. Oli tosi hyvänmallinen tällaiselle pienirintaiselle! Sen jälkeen kun kunnolla opettelin, että mitkä kaikki osat oikein irtoavat niin puhdistamisesta tuli helpompaa (en meinannut uskaltaa irrottaa kaikkea), mutta voishan se yksinkertaisempaakin olla. Tuo mikrosterilointiboksi oli kyllä ihan ykkönen, sillä sai steriloitua sekä pumpun että pullot ja tutit kuudessa minuutissa :tender:

 

Tuohon pumppuun käyvät Tommee Tippeen omat pullot, mutta itse en kokenut kovinkaan hankalaksi siitä pullosta kaataa maitoa pakastusta/jääkaappia varten johonkin toiseen astiaan. En itse ainakaan viitsinyt pulloissa alkaa säilyttää maitoa kuin just sen päivän tarpeeseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyselinkin jo tuolla pumppausketjussa, mutta siis mikä olisi hyvä pumppu (saa olla kalliskin, tai vuokrattava, jos on hyvä, helppo/nopea...), kun pumppaa monta kertaa päivässä? Siis joku sähkökäyttöinen joka joko pumppaisi molemmat rinnat yhtä aikaa tai vaihtoehtoisesti vapauttaisi kädet esim. kotitöille (onko sellaisia, vai ovatko ne vain urbaanilegendaa??)?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli myös käytössä Aventin Isis, joka toimi tosi hyvin. Sterilointi hoitui helposti Aventin mikrosteriloijalla kahdessa minuutissa + viilennys. Tosin en käyttänyt sitä läheskään päivittäin, jos pitäisi pumpata joka päivä niin varmaan sähkökäyttöinen olisi parempi. Tuskin kuitenkaan ihan sellaisia on jotka vapauttaisi kädet kotitöille, kyllä mulla oli ainakin molemmat kädet käytössä (toinen pitää pumppua, toinen laittaa tarvittaessa rintaa parempaan asentoon).

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^Kirjailin Pumppaus-ketjuun jo pitkän ja polveilevan sepustuksen aiheesta, mutta laitan tähän linkin kädet vapauttavaan pumppausliiviin eli ei ole ainakaan täysin urbaani legenda. Toimivuudesta en osaa sanoa mitään. :) Mutta jos tosiaan haluat pumpata molempia rintoja samaan aikaan, pumpussa pitää olla hyvät tehot. Joissain sairaalapumpuissa on muuten myös niitä pyörien varassa liikuteltavia jalustoja, mutta en tiedä, vuokraako mikään taho niitä pumppujen ohella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyselinkin jo tuolla pumppausketjussa, mutta siis mikä olisi hyvä pumppu (saa olla kalliskin, tai vuokrattava, jos on hyvä, helppo/nopea...), kun pumppaa monta kertaa päivässä? Siis joku sähkökäyttöinen joka joko pumppaisi molemmat rinnat yhtä aikaa tai vaihtoehtoisesti vapauttaisi kädet esim. kotitöille (onko sellaisia, vai ovatko ne vain urbaanilegendaa??)?

 

Tähän liittyen: onko kellään kokemusta Rehashopin vuokrattavasta Kitett-Matic rintapumpusta? Sillä näköjään pystyisi pumppaamaan myös molemmista rinnoista yhtä aikaa. Googlella ei oikein löydy mitään... Tuota itse jo katselin esikoista odottaessa mutta jäi sitten kuitenkin kokeilematta :)

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta sairaalan pumppaushuoneessa kuulin erään tämän pumpun vuokranneen äidin olleen tyytymätön ja vaihtaneen pumppumerkkiä (olikohan syynä todella "kovakourainen" imu ja yleinen muinaisuus), joten tämän toisen käden tiedon perusteella en suosittele (lisäksi olen saanut kyseisessä liikkeessä todella huonoa ja tylyä palvelua). Toisaalta sehän juuri on vuokrapumpuissa kätevää, että voi kokeiltuaan vaihtaa merkkiä, jos ei ole tyytyväinen. Yleensä tosin joutuu ostamaan sen suppilo-osan päivä/viikkovuokran lisäksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kommenteista, ja KraKsRaks hyvistä neuvoista tuolla toisessakin ketjussa! Harkitsen nyt tuplapumpun ostamista, mutta pähkäilen vielä mallia. Pitäisi olla sellainen, jota voi käyttää myös yhdellä pumpulla pelkästään, ja myös manuaalisesti. Se Spectra kuulosti hyvältä, mutta vähän pelottaa, kun monessa paikassa on sanottu sen olevan aika "kovakourainen". Mulla on nyt Medelan Mini, ja tälläkin pumppaaminen sattuu alussa aina paljon...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sähkökäyttöistä suosittelen minäkin päivittäiseen käyttöön. Itsellä sellaiseksi riitti hyvin Aventin sähköpumppu, joka muistaakseni ainakin toisen käden sitoi - mutta toisaalta musta oli mukavaakin istua pumppausaika paikallani ja lukea samalla lehteä tai kirjaa. Meillä muuten neuvolasta sai ilmaiseksi lainaan sähköisen pumpun, merkkiä en muista mutta se oli sellainen "lypsykone" :D Itselläni se oli jokusen viikon käytössä, ennen kuin jouduin sen palauttamaan (etusija oli kaksosten äideillä) ja hankin tuon Aventin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on ollut käytössä muutamankin eri rintapumppu, mutta itselleni ostin Avent Isis-pumpun satunnaiseen pumppailuun. Olen ollut todella tyytyväinen, suosittelen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on muuten Aventin rintapumput monessa eri nettikaupassa alennuksessa (ainakin Bumbeez ja Babystyle)! Pistin tuon manuaalisen Isiksen tilaukseen kun maksoi vaan muistaakseni 47 euroa, on ainakin valmiina jos tarvitaan mutta varmasti myös löytää jonkin toisen kodin joskus mikäli jää pakkaukseensa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Babystylellä on ollut tuo isis tarjouksessa noin vuoden :D en käsitä miksei ne vaihda sitä normihinnaksi.. itse löysin omani kirppikseltä, 4e :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on aventin sähköinen, käytettynä ostettu. Voi käyttää myös käsikäyttöisenä versiona, esim matkalla. Tykkäsin kovasti, itse viritin siihen sellaisen tuen tuoliin, jossa aina pumppasin, et sain kädet vapaaksi. Käytin jossain vaiheessa n. 2-3 kertaa päivässä kun maitoa tuli reilusti ja oli tarkoitus luovuttaakin... kaveri, joka pumppasi kaksosilleen, niin osti tän aventin sähköisen lisäksi myös käsiversion, jotta sai siten kahdet osat ja ei tarvinnut pestä pumppuja näin usein. Se sama sähkö-osa kun sopii molempiin. Tämä sopi suoraan aventin pullojen lisäksi emman leveäkaulaisiin pulloihin.

 

Pesin pumppua astianpesukoneessa, sterilointi sitten aventin mikrosteriloijalla. Sairaalan ohjeen mukaan säilytin päivisin jääkaapissa, jos en halunnut kokonaan pestä ja keittää joka pumppauksen jälkeen (esim. jos jostain syystä keskeytyi tai heruikin vähän ja ajattelin jatkaa myöhemmin).

 

Ainut miinus oli mielestäni, että sähköpumpussa olisi mielestäni voinut olla voimakkaampikin imu/pumppausteho. Tosin silloin ihan alussa ei tuo härinnyt, mut loppuvaiheessa kun rinnat olivat jo tottuneet kaikenlaiseen "murjomiseen" niin mua ei olis häirinnyt kovakouraisempikaan pummpu ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Babystylellä on ollut tuo isis tarjouksessa noin vuoden :D en käsitä miksei ne vaihda sitä normihinnaksi.. itse löysin omani kirppikseltä, 4e :D

 

Juuri siksi, että ihmiset kuten minä rohkaistuisi tilaamaan :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kellään tietoa siitä, sopivatko Lifefactoryn pullot Avent Isikseen? Haluaisin lasipullot ja Aventin pumpun... Ehkä tääkin asia selviäisi kokeilemalla, vielä kun ei ole kumpaakaan, pulloja tai pumppua. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tai sit vaan pumppaat aventin pulloon tai esim. niihin aventin via-kuppeihin, joissa voit maidonkin säilyttää tai vaikka pakastaakin (ja siis kaadat sitten siitä joko heti tuttipulloon tai sitten kun tarviit)? En tiedä et sopiiko, mut epäilen kun mutulla tuo lifefactoryn pullon suu on kapeampi ja tuskin ainakaan kierteet samat, kuin aventin muovipullossa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo mullakin on se kasitys etta avantin pumppuun kay leveampi kaulaiset pullot kuin lifefactoryn. Mulla on Medelan pumppu ja lifefactoryn pullot jotka ovat toisiinsa sopivia. Ma halusin taman yhdistelman koska lifefactoryn pullot voi pakastaa ja ajattelin etta olisi helppoa pumpata suoraan steriloituun pulloon ja pistaa pullo pakkaseen odottamaan kayttoa. Mulla on mielikuva etta bornfree lasipulloissa olisi leveampi kaula joten ehka ne sopisivat avantiin? Niihin myos myydään adaptoreita joten jos valttamatta haluat avantin pumpun niin ehka bornfreet vois sopia paremmin kuin lifefactoryt sun tarpeisiin. Tutki kuitenkin asiaa ensin silla en ole varma noidenkaan sopimisesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt vaan ihan semmonen kommentti, et mä en tiedä paljonko teillä on noita pulloja, mut meillä ei kyllä ollu pakasteeseen asti. Siis tuttipullot on aika kalliita maidon säilyttämiseen, varsinkin jos ei ole montaa. Minigrip-pussit ja nuo aventin kipot vie lisäksi paljon vähemmän tilaa pakasteessa, meillä ainakin hankalaa saada sitä isompaa pulloa edes pystyyn tuolla laatikostossa. Itse asiassa tälle seuraavalle kyllä käytän vain ja ainoastaan noita pusseja säilömiseen, joten sikäli mun mielestä on ihan sama mihin sen pumppaa, kunhan on pumppuun sopiva. Mä ainakin silloin kun maitoa tuli reilummin, niin pakastin sitä pienissä n. 50ml erissä ja vain muutamia n. 100-150ml eriä, koska sit kun sen sulattaa ja lämmittää, niin täytyy kuitenkin kaikki käyttää (jos ei ota etukäteen sulamaan jääkaappiin). Helpompi oli sitten kun maidon tarve kasvoi, niin ottaa vaikka useita 50ml minigrip-pusseja (jotka on muuten nopea sulattaa vrt. isompi maitomäärä pullossa) vesihauteessa ja kipata ne sitten siihen pulloon, josta syöttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now