Briony

Suhtautumisesi vapaaehtoisesti lapsettomiin?

175 posts in this topic

^ Minä olen kohdannut vähän vastaavaa, kun joskus (useimmiten lähemmäs keski-ikäiset) miehet tulkitsevat vapaaehtoisesti lapsettoman naisen aina lesboksi. :D Siinä kohtaa pitää vähän aina muistuttaa, ettei seksuaalisuudella ja lapsien haluamisella ole välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle on ihan sama loppujen lopuksi, ihmisen persoona ratkaisee tulenko toimeen hänen kanssaan vai en. Jokainen tekee omat ratkaisunsa oman elämäntilanteensa mukaan ja kunnioitan jokaisen päätöstä.

 

Jos en olisi tullut raskaaksi, en ehkä myöhemmin olisi aloittanut edes yrittämistä. Vaikka joskus on tehnyt mieli aloittaa yrittäminen, kuitenkin eniten olen halunnut jättää lastenhankkimiset muille, en ole kokenut suurta halua tai valmiutta. Nyt tilanne on tämä ja tällä mennään, ehkä meillä on joskus kaksi tenavaa, saa nähdä, koitetaan ensin selvitä tästä yhdestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ystävinä muutama vapaaehtoisesti lapseton pariskunta, ja kunnioitetaan heidän elämäntapaansa. Aika harvoin ollaan asiasta edes keskusteltu.

 

Nyt kuitenkin, kun oma lapsettomuus on jatkunut jo pitkään, huomaan välillä olevani katkera jopa heille tyyliin. "Te voisitte saada lapsia, muttette halua!" (en tietenkään tiedä, voisivatko edes). Tiedän täysin että tällainen ajatusmalli on ihan epälooginen ja lapsellinen, eihän heidän valintansa vie mitään minulta pois. Aina aivot ei vaan toimi järkevästi.

 

Kunnioitan siis ihmisten valintoja, mutta omassa nykytilanteessani pyrin välttämään keskusteluja aiheesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen miettinyt sitä, että mistä syystä haluan lapsia. Onko kyse siitä, että "niin odotetaan kaikkien tekevän" vai onko kyse siitä, että itse tahdon lapsia. Pitkään olinkin sillä asenteella, että kyllä minä elämääni jatkan, vaikken niitä lapsia hankkisikaan. Sanoinkin jossain vaiheessa nykyiselle miehelleni, että en välttämättä koskaan halua lapsia. Välttämättä, koska en ollut varma. Jossain vaiheessa huomasin jonkinlaisia vauvakuumeen oireita itsessäni. Siinä vaiheessa kun hajosin loppukesästä ystävän lapsen nimenantotilaisuuden jälkeen oli jo aika varmaan, että kyllä minä haluan lapsia. Minun mielestä tuo, että onko vela vai ei, ei ole niin yksinkertainen asia. Jokaisen oma asia se kuitenkin on. Sen voin sanoa, että ymmärrän täysin niitä ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia. Samoja ajatuksia kun on itsellänikin ollut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsekkin olin onnellisesti ja vapaaehtoisesti lapseton vielä tuossa vähän vajaa vuosi sitten. Kunnes päässä naksahti joku biologinen kello tikittämään ja tässä sitä sitten toivotaan että joskus sitä jälkikasvuakin suotaisiin...

 

Kaikki vapaus heille jotka eivät niitä lapsia halua hankkia, kuten myös kaikki vapaus heille jotka lapsia haluavat. Ei se ole keltään pois, eikä todellakaan loukkaus ketään kohtaan jos sanoo ettei välitä lisääntyä (on nimittäin aihepiiriä koskien noita ylilyöntejä tullut luettua kaikenmaailman keskustelupalstoilta puolin ja toisin.)  Mielestäni on turha lähteä liikaa erottelemaan ja lokeroimaan ihmisiä yhtään minkään suhteen. Siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää.

 

 

Antaa kaikkien kukkien kukkia! :give_heart:

Edited by Freya

Share this post


Link to post
Share on other sites
Itsekkin olin onnellisesti ja vapaaehtoisesti lapseton vielä tuossa vähän vajaa vuosi sitten. Kunnes päässä naksahti joku biologinen kello tikittämään ja tässä sitä sitten toivotaan että joskus sitä jälkikasvuakin suotaisiin...

Just tällaisten tarinoiden takia mä suhtaudun vähän (suoraan sanottuna) ennakkoluuloisesti sellaisiin ihmisiin, sitä ennakkoluuloisemmin mitä nuoremmasta ihmisestä on kyse, jotka julistaa, että he eivät halua eivätkä tule ikinä haluamaan lapsia. En toki kiistä sitä, etteivätkö nyt halua, mutta kun tulevan oman mielipiteen ennustaminen ei tunnu olevan kauhean helppoa. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä kanssasi JAW. Niinhän sitä itsekkin silloin parikymppisenä julisti ihan samaa virttä, että en hanki.... Niin sitä vaan ihminen kypsyy ja näkee asiat eri tavalla. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin sitä ajattelee niin monesta muustakin asiasta niin eritavalla kuin silloin. Ei siinä että alentuvasti suhtautuisi nuorempien mielipiteisiin, mutta osaa tavallaan olla vähemmän ehdoton... Sitä nuorena aikuisena pitää niin todistella ympäristölle (ja itselleenkin) että tietää mitä tekee ja miten sen tekee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minullehan on ihan sama haluaako joku lapsia vai ei. Itse olen aina halunnut, joten en välttämättä pysty ymmärtämään täysin sitä että joku ei halua, kuten ei hänkään varmasti minun tunteitani ja haluani. Mutta eihän se vaikuta vähääkään siihen mitä ajattelen hänestä ihmisenä. Asia on niin henkilökohtainen, eikä siinä ole mitään oikeaa tai väärää - kunhan kunnioittaa itsekunkin ratkaisuja! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsen saaminen on kuitekin iso muutos elämässä kokonaisuudessaan, joten jos siihen ei ole valmis niin minusta on todella okei "kieltäytyä lapsista". Meitä on moneen junaan ja jokainen on omanlainen persoonansa niin eihän myöskään voi olettaa jokaisen haluavan lasta. Lapsen hankkiminen kun ei mikään ehto ole elämisille niin arvostan jokaisen päätöstä :) Itse taas lapsia rakastavana niitä haluan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on muutama vapaaehtoisesti lapseton ystävä joten asia ei ole ollenkaan outo. Esikoisen saamisen jälkeisissä hormonihuuruissa suorastaan tyrkytyin lapsen saantia kaikille ja hehkutin lapsen tuomaa onnea. Myöhemmin suorastaan hävetti. Jokainen elää tavallaan ja jokaisen ratkaisu on oikea.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jokaisen oma valinta. Ei kaikki vain ole sellaisia, jotka tahtoisivat/pystyisivät ottamaan vastuun lapsesta. Harvassahan ne ihmiset on, jotka tietoisesti tuon valinnan tekee. Biologia kyllä huolehtii kellojen tikityksen jossakin elämänvaiheessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mikäli en olisi tavannut nykyistä miestäni, niin en usko että haluaisin edes lapsia. Koen ensimmäistä kertaa olevani valmis äidiksi ja voivani luottaa tarpeeksi kumppaniini. Toisin sanoen en ajattele veloista mitään muuta kun, että he tekivät erilaisen valinnan elämänsä suhteen tai että on sääli etteivät kaikki löydä hyvää kumppani ajoissa.

Edited by Phalaenopsis

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mikäli en olisi tavannut nykyistä miestäni, niin en usko että haluaisin edes lapsia. Koen ensimmäistä kertaa olevani valmis äidiksi ja voivani luottaa tarpeeksi kumppaniini.

Tuo on muuten tosi hyvin sanottu! Vähän samat fiilikset itsellänikin. En aikaisempieni kumppanien kohdalla osannut edes ajatella lasten hankintaa, vaikka totta kai noidenkin kohdalla ajatteli, että se kestää. Nykyisen kohdalla on juuri tuollaiset fiilikset, että tämän miehen kanssa voisin perustaa perheen. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Komppaan edellisiä, se on täysin oma valinta ja kunnioitan jokaisen päätöstä, vaikka se sitten joskus muuttuisikin. Itsekin ajattelin muutama vuosi sitten, ettei lapset ehkä kuulu mun elämään, työelämässä on tarpeeksi haasteita ja viihdytään miehen kanssa ihan kahdestaankin. Kait se biologinen kello heräsi itselläkin, kun tuo seuraava täysi kymmen alkoi lähestyä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin olen samaa mieltä edellisten kanssa, että se on jokaisen oma valinta hankkiako jälkikasvua vai ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä minäkin, että jokainen tehköön omat valintansa haluaako lapsia vai ei  ja sitä kunnioitan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En suhtaudu heihin yhtään erilailla kuin lasta haluaviin/perheellisiin. Jokaisen oma päätös haluaako lapsia vai ei. Ja sitä päätöstä jokaisen myös tulisi kunnioittaa.   

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ymmärrä miksi siihen pitäisi suhtautua mitenkään erityisellä tavalla... 

Ihan samaa minäkin ihmettelen.

 

Kuten moni muukin täällä todennut, on se jokaisen oma asia. Eikä sitä minusta tarvitse selitellä yhtään sen enempää, kuin että haluaisi lapsia. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

^komps!

 

Ihan sama vaikka kysyttäisiin, että miten suhtaudut kaikkiin kenellä on/ei ole koiria :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Veljeni on tälläinen enkä ole asiasta mitään mieltä. Jokainen päättää niinkuin parhaakseen näkee. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noo minun ystävä on sanonu ettei halua koskaan lapsia ja se on mulle ihan ok. Tietenki se on jokaisen oma päätös, mutta tämä ystävä on muutenki semmonen ei-äiti tyyppinen että olisi vaikea kuvitellakkaan äidiksi tai jos tekee joskus lapsia nii varmaan lähempänä neljääkymppiä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin kuin tässä on jo moni sanonutkin, niin jokaisen oma asia on haluaako lapsia vai ei, eikä toisten päätökset ja valinnat minulle kuulu. Toisaalta en ymmärrä sitä julistamista, yleensä tosi nuorena, ettei koskaan halua lapsia, sillä mieli voi muuttua ja elämä yllättää. Aika moni tällainen ihminen on joutunut perumaan sanansa. Ja nykyään tuntuu olevan aika paljon päälle nelikymppisiä, jotka ovat tajunneet haluavansa perustaa perheen, eikä se siinä vaiheessa olekaan ihan niin helppoa välttämättä enää. Toki voi olla sellaisia syitä, jotka ovat niin painavia, ettei mieli muutu, mutta aika harvassa tällaiset ovat kun puhutaan vapaaehtoisesti lapsettomista. Tosin tiedän yhden tytön joka ei koskaan halua biologisia lapsia, mutta haluaa adoptoida ja käsittääkseni nimenomaan ulkomailta, koska hänen mielestään maailmassa on liikaa perheettömiä lapsia. Harmi kyllä nykyään on tehty adoptoiminen niin vaikeaksi, että tuo kaunis ajatus saattaa jäädä toteuttamatta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luulin minäkin vajaa parikymppisenä etten koskaan halua lapsia. Nyt olen 24-vuotias ja odotan kolmattamme :D

 

Enää en kuitenkaan ota tosissani pari-kolmekymppisten julistuksia siitä miten ei halua lapsia. Tai ei voi sanoa että tosissani, vaan annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska mieli voi hyvinkin muuttua. Biologinen kello kun alkaa tikittää ja sopiva isäehdokas löytyy, alkaa ne lapset monelle tuntua sittenkin hyvältä ajatukselta ;)

 

Kukin tavallaan, ei mua kiinnosta miksi joku ei halua lapsia, mutta en myöskään halua että minua kohtaan hyökätään ja joutuisin itse puolustelemaan valintaani. Elä ja anna elää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta on Hieman eri asia jos lähempänä kahtakymmentä saati alle sanoo ettei koskaan halua lapsia kuin että joku reilu 30 vuotias sanoo saman. Mun mielestä parikymppisenä ei oo pohjaa sanoa elämänsä kulusta vielä oikein mitään.

 

Oon sitä mieltä että julistaminen johtuu ennenkaikkea siitä ettei yhteiskunta vieläkään anna ihmisten tehdä rauhassa omia ratkaisujaan vaan koko ajan tuputetaan ydinperhemallia joka paikkaan. Pakkohan siinä on julistaa suuntaan jos toiseen jos koko ajan ympäristöstä sataa kysymyksiä, patisteluja, koskas teille kyselyjä, tässä vähän vauvakuumeen tartutusta vinkkaisuja jnejnejne.. Itse ainakin kärsin kovasti tuosta kymmenisen vuotta 20-30 vuotiaana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now