Sign in to follow this  
Followers 0
Briony

Sukupuolisensitiivinen kasvatus

148 posts in this topic

Löytyykö täältä sukupuolisensitiivisesti lapsiaan kasvattavia vanhempia? Millä kaikilla tavoilla yrität ottaa kasvatusopin huomioon arjessa? Miten muut suhtautuvat tähän vai oletko ohjeistanut heitäkin toimimaan tietyin tavoin? Entä mitä muut ovat mieltä tällaisesta opista? Sukupuoliroolit, jees vai nou?

 

Linkkejä aiheesta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukupuolisensitiivinen_kasvatus

http://www.naisunioni.fi/index.php?k=15670

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/66073-pilottipaivakodissa-muhii-sukupuolivallankumous

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/10/tytosta_apuri_pojasta_paivakodin_pasmari_2960824.html

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mä olen sukupuolisensitiivisesti kasvattava vanhempi ja minusta suuntaus on ehdottomasti oikea. En ole miten kovinkaan tarkka tästä suuntauksesta, mutta yritän kohdata lapseni ensisijaisesti omana persoonanaan enkä poikana. Lapsi on tosi vilkas, kova tutkimaan ja sosiaalinen, joten siihen olen kannustanutkin ja pyrkinyt mahdollistamaan turvallisen kodin, jota saa tutkia. Käymme myös paljon tapaamassa muita lapsia, jotta poika saa toteuttaa sosiaalisuuttaan. Toisaalta taas äiti on lapselle vielä kaikki kaikessa, ja saa ollakin. Ei tarvitse olla reipas poika, vaan saa olla mamis :) Leluja pyrimme tarjoamaan monipuolisesti erilaisia. Inhoan rumia poikavaatteita, joten niitä ei löydy. Mutta vaatetuksella en kyllä usko olevan niin väliä tässä asiassa. Sukupuoli on kuitenkin iso osa ihmisen identiteettiä, oli fanaatikot mitä mieltä tahansa, ja haluan, että poikani oppii arvostamaan itseään ihmisenä sekä nauttimaan omasta sukupuolisuudestaan. Rajoja sukupuoli ei saa kuitenkaan asettaa elämälle. Ei voi ajatella, etten voi tehdä jotain, koska olen mies/nainen.

 

Pojalleni ja mahdollisille tyttärilleni aion opettaa ne asiat, jotka ihmisen kuuluu osata kun muuttaa pois kotoa: ruoanlaiton, pyykkäyksen, tiskauksen, imuroinnin, luuttuamisen, lampun vaihdot sun muut. Lapsen kiinnostuksen mukaan tietenkin sitten otetaan mukaan käsitöiden tekoon/remontointiin/nikkarointiin.

 

Meillä on tosi perinteiset sukupuoliroolit kotona, mutta ainoastaan sen takia, että olemme valinneet näin. Itse olen se kodinhengetär, koska rakastan sitä! Rakastan olla kotona lapsen kanssa, siivoilla, leipoa ja laittaa kotia. Mies on taas enemmän työelämän perään. Perinteisestä työnjaosta huolimatta meillä tehdään kaikkea vähän sekaisin: mies on ollut myös vanhempainvapaalla ja tulee tulevaisuudessa vielä olemaan hoitovapaalla, laittaa ruokaa, siivoaa siinä missä minäkin, leipoo välillä meille omenapiirakan ja istuu useammin kasvonaamio naamassa sohvalla kuin minä ;) Itse taas olen aika kätevä käsistäni, joten minä olen yleensä se, joka remontoi ja kunnostaa. Meillä ei ole minkäänlaista rajaa siinä, mitä mies tai nainen voi tehdä. Olen onnellinen, ettei meitä sukupuolet rajoita :)

 

Itse olen kärsinyt sukupuolirooleista kouluaikanani. Olen itsekin aika vilkas ja sanavalmis ja siitä on ollut kyllä haittaa paljon ala- ja ylä-koulussa. Tuon tuostakin tuli lappua kotiin ja välillä jopa jälki-istuntoa, vaikka puuhani eivät millään tavoin poikennut poikien remuamisesta. Käytösnumero oli kuitenkin huonompi kuin poikien. Pojilta siedettiin huomattavan paljon enemmän kuin tytöltä, ja tämä oli 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa! Toivottavasti suunta on muuttumassa.

Edited by wanda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin ja omasta kasvatuksesta sanoisin, että minulla ei ole kotona sukupuoli merkinnyt mitään. Meitä on kolme tyttöä ja sisko ja veli toisen isän kanssa. Me kaikki sisarukset ollaan aika antityttöjä, vilkkaita, kurittomia ja sanavalmiita. Kaikkeen on aina suhtauduttu avoimesti ja vanhemmat ovat jakaneet kaikki kotityöt. Äiti on ehkä ollut meidän talossa äijämäisempi kuin isä. Meillä lapset on aina joutunut osallistumaan paljon kotitöihin sukupuoleen katsomatta. Mies taas on yh-äidin kasvatti, joten miehen mallia ei ole tullut. Äiti on kyllä vähän poikiaan paaponut, kun eivät tikkua ristiin ole kotona joutunut ikinä laittamaan, edes täysi-ikäisenä! Ei siis ikinä ole tiskejä tiskannut kotona asuessaan tai sänkyä pedannut tai omaa huonettaan siivonnut. Onneksi miehestä tuli kuitenkin ihan fiksu ja ihana tyyppi :girl_sigh:

Edited by wanda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kasvatetaan sukupuolisensitiivisesti, mikäli sen haluaa yksinkertaisuudessaan ymmärtää niin, että sukupuoliroolit tiedostetaan. Meillä ei siis missään nimessä haluta kasvattaa sukupuolineutraaleja lapsia, vaan tuetaan lasta yksilöllisesti niissä piirteissä, jotka hänelle ovat ominaisia. Nautin kuitenkin myös lasten eri sukupuolista ja haluan vahvistaa heidän tyttöyttään ja poikuuttaan samalla tavalla niiltä osin, joilla he osoittavat erityistä kiinnostusta ns. sukupuoliroolittuneisiin asioihin. Esikoiseni esimerkiksi on innostunut prinsessoista ja perheen ainoa poika on koneiden perään. Tytölle on luettu prinsessasatuja ja poika on saanut koneista kertovia kirjoja - näin esimerkiksi. Kuitenkaan esikoinen ei ole mikään hienostelija ja poika on myös erittäin kiinnostunut minun meikeistä. :grin:

 

Myös puheissa pyrin löytämään neutraaleja ilmaisuja tai vaihtoehtoisesti käyttämään samoja sanoja molemmilla. En siis puhu tytöille pelkästään, että "oletpa sinä söpö" ja pojalle, että "kylläpä oletkin vahva ja reipas", vaan sanon noita kaikkia asioita kaikille. Musta on tärkeää, että lapsista kasvaisi kaikilla elämän osa-alueilla vahvoja ja että he oppisivat, ettei ole olemassa ns. naisten ja miesten töitä tai rooleja. Samalla haluan kuitenkin myös vahvistaa heidän itsetuntoaan sekä sitä, että omasta sukupuolesta voi olla ylpeä - vaikkei nyt sitten olisikaan miehekäs mies tai naisellinen nainen.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä ei siis missään nimessä haluta kasvattaa sukupuolineutraaleja lapsia, vaan tuetaan lasta yksilöllisesti niissä piirteissä, jotka hänelle ovat ominaisia.

Tassahan ne meidan kasvatusperiaatteet tulikin. .

 

Meidan vauva on viela vatsassa, emmeka tieda kumpi on tulossa. Onkin ollut yllattavan vaikea valmistautua vastaanottamaan vauvaa kun jo vastasyntyneen vaatteet ovat niin selkeasti joko tytoille tai pojille suunnattuja.

 

En aio pukea tytartani pinkkiin ja poikaa siniseen ja ostaa vain sukupuolelle ”sopivia” leluja, vaan kannustaa lasta loytamaan itselleen mieluisat asiat ilman sen kummempia paineita etta lapsen pitaisi olla tietynlainen koska on tytto/poika.

 

Totaaliseen sukupuolineutraliuuteen en usko, enka ymmarra mita silla yritetaan saavuttaa?

 

Miksi on huono asia etta tytto nayttaa tytolta ja poika pojalta? Itse rakastan naisena oloa niin paljon ettei tulisi mielenkaan kieltaa lapseltani omasta sukupuolestaan iloitsemista ja tunkea hanta jo pienesta pitaen taysin sukupuolettomaan muottiin periaatteen vuoksi, niin etta antaisin taysin sukupuolettoman nimen, pitaisin kampauksen ja vaatetuksen niin neutraalinen etta ulkopuolisen olisi mahdoton tietaa kumpi on kyseessa.

 

Sen sijaan haluaisin omalla esimerkillani osoittaa etta nainen/mies voi olla juuri silla tavalla mika itsesta oikealta tuntuu, etta han on taydellinen juuri sellaisena kuin on vaikkei mihinkaan muottiin sopisikaan. Toivon myos iskostavani lapseeni etta esimerkiksi tyttoys/naiseus ole este millekaan muulle kuin spermantuotannolle.

 

Meilla on kansainvalinen ja monipuolinen ystavapiiri ja toivon etta se osaltaan edesauttaa lasta jo pienesta suhtautumaan ihmisiin yksiloina ja opettaa ettei ketaan voi tuomita tai hyljeksia ihonvarin, uskonnon, ulkonaon, seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen perusteella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kohtaan "mitä muut ovat tästä mieltä", sukupuoliroolit ovat erityisesti tyttöjen näkökulmasta usein lähinnä rasite, koska tytöiltä oletetaan tiettyjä asioita ja jos poika osaa tehdä jotain edes vähän normaalista poikaroolista poikkeavaa, se on lähes maailman 10. ihme. Toisaalta, ns. kiltti poika voi olla huonossa huudossa.

 

Käytännön tasolla, asuessa maalla pienehkössä yhteisössä, ei erityisemmin pohdita sukupuolineutraaleja nimiä tai kasvatusmalleja. Tytöt ovat kiltisti tyttöjä ja pojat vähemmän kiltisti poikia, sånt är livet. Maalta tuleminen on oma rasitteensa lapselle jo muutoinkin (pohjaan tämän siihen, miten koulussa omana aikanani kohdeltiin maalta tulevia, itse seurasin sitä ahtaan taajaman tenavana vierestä), en oikein halua lisätä siihen taakkaan yhtään mitään lisää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en varsinaisesti koe kasvattavani lapsiani mitenkään sukupuolineutraalisti tai muutenkaan ihmeellisesti, mutta ei minulle kyllä tulisi mieleenkään että poikani saisi tehdä jotain mitä tyttöni ei tms. Tai että kun kehun tyttöäni reippaaksi, olisin jotenkin "sukupuolisensitiivinen". Tottakai olen iloinen jos lapseni on reipas, ja silloin kehun häntä siitä, ei siihen sukupuoli vaikuta. Minusta tämä on ihan normaalia nykyaikaa, en ole ajatellut että kukaan nykyaikana opettaisi lapsilleen, että et voi tehdä sitä ja tätä kun olet tyttö/poika jne. :huh: Minulla ei ole kuin tyttöjä, joten sillä tavalla en voi tietty vertailla, miten kohtelen tyttöä tai poikaa. Jos joskus pojan saan, niin sittenhän sen näkee, mutta en näe mitään syytä, miksi tällaisissa perusasioissa kohtelisin jotenkin eri tavalla.

 

Vaatetus on kyllä sitten asia erikseen, siinä on niin paljon sellaista, mitä "ei voi" tehdä sukupuolen takia :girl_sigh: Minusta olisi kiva kun sekä tyttöjä että poikia voisi pukea kaikenlaisiin vaatteisiin, mutta en koe pystyväni silti niin tekemään, kun tapa on mikä on. En halua kuitenkaan tahallani esittää lastani väärän sukupuolen edustajana, ja itsellekin se tuntuisi oudolta pukea poika kovin tyttömäisiin vaatteisiin. Jonkun verran meillä kyllä käytetään vaatteita ristiinkin, ja se on minusta ihan kiva. Pelkästään unisexejä vaatteita en halua valita, koska se vain rajoittaisi vielä enemmän. Toistaiseksi meillä on ollut tyttöjä ja tykkään tyttöjen vaatteista enemmän kuin poikien vaatteista, joten tottakai meidän tytöt on usein puettu tyttömäisesti.

 

Kiinnostuksen kohteet onkin sitten toinen mielenkiintoinen asia. Ne varmaan riippuu aika paljon siitä, mihin ympäristö ohjaa, ja on vaikea olla täysin ohjaamatta mihinkään. Voi tietysti vaan antaa monia vaihtoehtoja. Tietysti tytöt saavat lahjaksi enemmän "tyttöjen leluja" kuin pojat, mutta olen minä niille pikkuautotkin ostanut, ja isompi on katsonut dinosauruksista kertovia lastenohjelmia. Keijutalon olen myös ostanut, koska tykkään siitä itse :D Luulen ohjaavani enemmän tyttöjen juttuihin siksi kun olen itsekin ollut tyttö ja tykkään enemmän tyttöjen jutuista. Suoraan sanottuna en ymmärrä yhtään mitään dinosauruksista ja työkoneista, mutta niin vaan kaikki tuntemani pojat ovat todella kiinnostuneita niistä... En tiedä onko niiden äidit osanneet tajuamattaan ohjata niitä siihen vai onko se tullut luonnostaan. En oikeasti tiedä miten se menisi jos meillä olisi poika, rupeaisinko etsimään sille erilaisten dinosaurusten ja työkoneiden nimiä voidakseni opettaa niitä sille? Tietysti jos se niitä kyselisi, mutta jos ei, niin entä sitten? Meidän tytöille en ainakaan ole tajunnut sellaisia selvittää, enkä oikein ymmärrä miten ne voisivat tajuta kysyä sellaista. Olen sanonut vain että dinosaurus ja työkone, mistä ne voisi ymmärtää tivata tarkempia nimityksiä :girl_sigh:

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä sanoisin, että meillä lasta kasvatetaan sukupuolisensitiivisesti, tosin se nyt tulee jo osittain siitäkin, että meillä miehen kanssa ei ole mitenkään sukupuolittuneita rooleja työjaossa vaan se sukupuoli tulee lähinnä esiin ulkonäössä. Lapselle kyllä kerrotaan, että hän on poika eli missään tapauksessa ei olla sukupuolineutraaleja ja lapsi saa myös itse päättää millä leikkii ja mistä tykkää (tällä hetkellä pikkuautoista, dinoista, eläimistä, Muumeista ja Maisasta), mutta ei siitä sukupuolesta tehdä numeroa ja kaikkia lähipiirin samanikäisiä kohdellaan samalla tavalla (tapailemme edelleen perhevalmennusryhmämme kanssa ja poika on usein ainoa poika, mutta eipä se juuri mistään tule siinä hetkessä ilmi). Kaipa nuo kiinnostuksenaiheet osittain ovat myötäsyntyisiä, me vanhemmat kun ei olla pätkääkään autohenkisiä ja poika on niistä ihan liekeissä.

 

Vaatetus on ehkä se missä meillä sukupuolisensitiivisyys eniten näkyy. Meillä on paljon unisexvaatteita ja ihan puhtaasti tyttöjen osastoltakin ostettua kun niissä yleensä kuosit ja värit ovat kivempia (tosin nyt kun lapsi on jo taapero-osaston kokoa niin tyttöjen vaatteissa tuppaa olemaan aina jotain röyhelöä ja ne kyllä jätetään kauppaan). Toppahaalari esim. meillä on violetti ja pari kertaa poikaa on siinä luultu tytöksi, mutta eipä se mitään haittaa. Pojan omia lempivärejä tuntuisi olevan erilaiset punaiset ja jos se saa itse valita se yleensä päätyy ns. tyttöväriseen ratkaisuun kuin perinteisiin poikaväreihin.

 

Mun on vielä näistä pikkutaaperoista niin vaikea nähdä sitä sukupuolta. Samanlaisia touhottajia nämä ovat sukupuoleen katsomatta ja suurimmat erot tulevat enemmänkin luonteesta ja opituista taidoista. Mä en tosin osaa aikuisistakaan ihmisiä katsoa sukupuolen kautta, joten siksi noissa pikkuisissa se tuntuu ehkä vieläkin helpommalta ohittaa se sukupuoli ja kohdata lapsi enemmänkin yksilönä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tutun kuuloisia ajatuksia ja hyviä kirjoituksia. :) Meilläkään ei pojan sukupuolta korosteta, vaan häntä ajatellaan ensisijaisesti pikkulapsena, omana persoonallisuutenaan, mutta mihinkään sukupuolineutraaliin ääripäähänkään ei mennä. Tavallaan koitan ehkä tuoda melko rohkeasti juttuja "tyttöjen puolelta" ihan tasapainon takia, koska ympäristö kohtelee poikaa kuitenkin kapeammin, mutta enimmäkseen tavoitteena on pitää kaikki mahdollisuudet auki ja antaa pojan löytää itsensä ja omat suosikkinsa laajasta valikoimasta. Pojaksi häntä kyllä kutsutaan usein, samoin kuin pontevaksi, ronskiksi, söpöksi ja ihanaksi.

 

Leluja, kirjoja jne. suositaan sen mukaan mistä itse tykätään, tai mitkä on selvästi pojan suosikkeja. Pojan suosikkikirjoissa on mukana paljon tosi suloisia "tyttökirjoja": Lilli-perhosen ystävät, Perhosen pesuhetki -kimallekirja, Viisi somaa lintua, Maijan aakkoset ja etenkin söpöilevä japanihenkinen kirja Aoki puunukke-tytöstä. Sekä suursuosikki Mikko Tuulenpuuska, jossa on balettia harrastava poika. Pojan vaatteet ovat värikkäitä ja äidin silmää miellyttäviä, eikä niissä tosiaankaan ole mitään tunkkaisia ja synkkiä värejä tai autojen, koneiden, mörköjen tai äijäjuttujen kuvia, koska minusta sellaiset eivät ylipäätään sovi lapselle. Velourhousut saavat olla oranssit, bodyn rinnuksessa saa olla sateenkaaren kuva ja neuleessa saa olla keltaista, vaaleanvihreää ja vaaleaa liilaa. ;) Tutteinakin pojalla on ollut vihreän ja valkoisen lisäksi voimakkaan pinkki ja haalea liila, koska miksipä ei. Ja pussilakanassakin on paljon vaaleanpunaista, iiks. :D

 

Näin pienen kanssa on kyllä ollut ihanan helppoa, kun ulkopuolelta ei ole tullut paljonkaan painetta kohdella poikaa jotenkin poikamaisemmin, mutta saapa nähdä sitten vanhempana. Toki nyt jo on saanut välillä kuulla kommentteja siitä, miten pojalla on tyttöjen tutti. Eikä minulla ole tosiaankaan tarkoitus jatkossa mitenkään provosoida ihmisiä pojan kustannuksella, koska en tosiaan haluaisi pojan kuulevan mitään tympeitä kommentteja itsestään, ja toki annan kyllä pojan samaistua omaan vertaisryhmäänsä ja olla ylpeä sukupuolestaan, mutta mielläni yrittäisin kyllä olla suosimatta niitä valmiita muotteja, joissa pojilla on kaikissa kamppeissa Autot-auto tai Spiderman (yäk) ja tytöillä HelloKitty tai joku pissis-nukke (yäk).

 

Itse olen naisellinen hameineni ja hiuksineni, ja mies miehekäs lihaksineen ja partoineen, mutta meillä mies on enemmän keittiössä ja minä kasaan ne kirjahyllyt ja hoidan "tärkeät asiat". Kotona ollaan nyt oltu suunnilleen yhtä paljon ja tehdään pojan kanssa samoja arkisia asioita, leikkejä ja hellittelyjä, lauluja ja pussailuja. Meidän antama malli on se, että nainen ja mies ovat tasa-arvoisia ja yhtä päteviä tekemään suunnilleen mitä tahansa, ja että ihmiset ovat ensisijaisesti yksilöitä eivätkä sukupuolensa edustajia. Ja kaikki tämä ulkonäöstä riippumatta. Ja riippumatta myös siitä, kenestä tykkää.

 

Juuri tällainen semi-sensitiivinen suhtautuminen on varmasti aika yleistä, mutta toisaalta tuota tyttöjen ja poikien rooleja ja vastakkainasetteluakin ajetaan edelleen aikamoisella voimalla, ainakin jos katsoo esim. lastenvaatteiden valikoimaa tai kuulee kommentteja siitä väärän värisestä tutista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itseäni ärsyttää kovasti kaikki sukupuolitettu; vaatteet, värit, lelut, leikit... Miksi ylipäätään emme osaa suhtautua ihmiseen tietämättä hänen sukupuoltaan? Sieltähän ne tyttöjen vaaleanpunaiset ja poikien vaaleansiniset vaatteet varmaan tulevat, jotta muut tietäisivät kumpaa sukupuolta lapsi on.

 

Oman lapseni kohdalla haluan kiinnittää erityistä huomiota omaan kielenkäyttööni ja tapoihini, jotten alitajuisesti jatka näiden sukupuoliroolien syöttämistä. En halua sulkea lapseltani mitään pois vain sen takia mitä sukupuolta hän sattuu olemaan. Tasapainon löytäminen näissä asioissa on varmaan vaikeaa.

 

Mutta mukavaa, että täällä on muitakin samoin ajattelevia. :) Minusta niin tytöille kuin pojillekin asetetaan liikaa odotuksia ja rajoja heidän sukupuolensa mukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oma kokemus on, että jos haluaa kasvattaa lapsensa sukupuolisensitiivisesti niin pitää mennä ihan ääripäähän koska ympäristö kasvattaa joka tapauksessa pelkästään prinsessoja tai pullistelijaäijiä.

 

Me emme esim. itse ostaa lainkaan leluja koska niitä tulee lahjaksi joka tuutista niin paljon. Tyttö on toivonut autoa ääneen jo piiiitkään muttei ole koskaan keneltäkään saanut ja itsekin olen ehdottanut mm. polkuautoa jo parina kesänä lahjaideaksi isovanhemmille. Sen sijaan keittiövälineitä, nukkeja, prinsessarompetta jne.. hänellä on kasakaupalla. Inhoan itse vaaleanpunaista, jonka tietävät kyllä kaikki ystäväni ja lähisuku, silti lahjaksi ei ainakaan ekan vuoden aikana saatu kuin ehkä yksi valkoinen vaate, kaikki muu vaaleanpunaista. Tyttö rakastaa prinsessa ja nukkeleikkejä, yhtä paljon hän kuitenkin rakastaa mm. Cars elokuvaa, rekka-autojen ja kaivinkoneiden seuraamista, ruuvihommia ym muka poikien juttuja. Yleensä saamme tai ostamme yhdeltä lähisukulaiselta tarvikkeita ja vaatteitakin lapsellemme koska heidän lapset on hiukan vanhempia. Nyt kun kyselimme pyörän perään niin kertoivat juuri myyneensä sen koska se oli vihreä ja olivat automaattisesti olettaneet ettei se meille kelpaa tytön pyöräksi, olin hieman että what!?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minua ärsyttävät kaikki ihmeelliset muoti-ilmlöt, joihin ihmiset hurahtavat yhtään sen enempää asioita miettimättä. Se sukupuolineutraalius kuulostaa varmaan hirmu tärkeältä ja on jotenkin ihquhassua ärsyttää ihmisiä sillä että pimittää lapsen sukupuolen, etenkin jos huomaa sen ihmisiä ärsyttävän. Ei siinä oman erikoisuutensa korostamisessa taida kovin moni tulla ajatelleeksi miten tuollainen pelleily siihen lapseen vaikuttaa? Sukupuoli on aika paljon muutakin kuin tissit tai pippeli.

 

Meillä ei siis toteuteta mitään sukupuolineutraaliutta, tosin ei sellainen ollut muodissakaan vielä ainakaan esikoisen syntyessä. Itselläni on vain poikia joten en tiedä kuinka sitten tyttöjä kasvattaisin, mutta vaikka itsekin olisin kovasti toivonut tyttöä, en silti ole yrittänyt tehdä pojistani tyttöjä väkisin. Harmillisen usein kun ainakin lehdissä sukupuolineutraalia kasvatustaan mainostavat mammat todellisuudessa näyttävät yrittävän tehdä siitä pojasta kauan kaipaamaansa tyttöä. <_<

 

Koska meillä ei ole tyttöjä, ei ole myöskään mitään tyttöjen ja poikien juttuja vaan pojat saavat/joutuvat osallistumaan kaikkeen mahdolliseen. Lelut meillä ovat 100-prosenttisesti poikien leluja, koska heitä eivät muut kiinnosta. Vaatteissa tykkään itse voimakkaista väreistä ja lasten vaatteet ovat ehkä unisex-tyylisiä ainakin siltä osin, että eivät ole kaikki mustia (pienille pojille tehdään pääasiassa vaaleansinisiä vaatteita, vähän isommille käytännössä ainoastaan mustia). Tyttöjen osastoltakin on tullut vaatteita ostettua jos ovat olleet meidän lasten näköisiä, mitään prinsessahörhelöitä en tosin ostaisi (tytöllekään). Nuorempi tykkää vaaleanpunaisesta ja ostan kyllä hänelle vaaleanpunaisia sukkia, hanskoja tms. jos ne itse valitsee, mutta en mitään hilepuseroita.

 

Kaikki poikien päiväkodin ulkopuoliset kaverit ovat tyttöjä, joten tyttöjen maailma on heille tuttu, se ei silti ole lieventänyt mielenkiintoa autoa, traktoreita ja pyssyjä kohtaan eikä herättänyt minkäänlaista intoa nukkeleikkeihin. Leikkivät tyttöjen kanssa ihan sujuvasti niin, että kaikki leikkivät sellaisilla leluilla jotka kutakin miellyttävät. Etenkin nuorempi on aika ujo ja herkkä, eikä onneksi ainakaan minun kuulteni kukaan ole koskaan sanonut että pitäisi olla reipas siksi että on poika, tai ylipäätään. Ei lapsen mielestäni tarvitse olla reipas silloin kun ei tunnu siltä. Nuorempaa on myös usein luultu tytöksi varmaan siksi kun ei ole niitä mustia vaatteita ja hänellä on ehkä sellaiset pehmeämmät kasvonpiirteet, olen kyllä korjannut mutta en tietenkään mitenkään loukkaantunut. Mielestäni hän ei näytä mitenkään tyttömäiseltä mutta ei selvästi poikamaiseltakaan kyllä. Hiukset pidän molemmilla käytännön syistä lyhyinä, mutta sitä ainoaa oikeaa poikakampausta = siiliä ei meillä tunneta.

 

Noin lyhyesti sanottuna siis meillä ainakin pojat ovat leikeissään ja usein käytökseltäänkin varsin "poikamaisia" (tai mitä nyt yleisesti poikamaisena pidetään) vaikka mitään miehistä maailmaa heille ei olekaan tuputettu ja vaikka kaverit ovat tyttöjä. Ja sitten kuitenkin ehkä em. asioiden vuoksi muiden lasten silmissä vähemmän poikamaisia kuin monet muut pojat. Heillä on muutamakin sellainen tyttökaveri, jotka eivät IKINÄ ole suostuneet leikkimään ainoankaan pojan kanssa tai ylipäätään edes vilkaisseet näiden suuntaan, mutta meidän poikien kanssa leikkivät sujuvasti ja mielellään vaikka siis pojat eivät nukeista ja mekoista piittaakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itseäni ärsyttää kovasti kaikki sukupuolitettu; vaatteet, värit, lelut, leikit... Miksi ylipäätään emme osaa suhtautua ihmiseen tietämättä hänen sukupuoltaan? Sieltähän ne tyttöjen vaaleanpunaiset ja poikien vaaleansiniset vaatteet varmaan tulevat, jotta muut tietäisivät kumpaa sukupuolta lapsi on.

 

Tai sitten ne tytöt nyt vaan kovasti tykkää Hello Kittystä ja pojat Salama McQueenista. Meillä ainakin 2-vuotias haluaa aina "tyttöjen värisen" mukin tai paidan tai hammasharjan tai mitä vaan. Ja menee täysin sekaisin Hello Kittystä. Enkä mä oikein näe mitään syytä sanoa sitten siihen että pinkki on kiva mutta tässä olisi tämä kiva unisex-turkoosikin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kuka on sanonut, että ei saisi tykätä Hello Kittystä tai Salama McQueenista? Mä ainakin sanoin täysin päinvastaista. Saa tyttö tykätä röyhelöistä ja pinkistä ja Hello Kittystä, mutta niin saa myös poikakin - oli mun pointti.

 

Minua ärsyttävät kaikki ihmeelliset muoti-ilmlöt, joihin ihmiset hurahtavat yhtään sen enempää asioita miettimättä. Se sukupuolineutraalius kuulostaa varmaan hirmu tärkeältä ja on jotenkin ihquhassua ärsyttää ihmisiä sillä että pimittää lapsen sukupuolen, etenkin jos huomaa sen ihmisiä ärsyttävän. Ei siinä oman erikoisuutensa korostamisessa taida kovin moni tulla ajatelleeksi miten tuollainen pelleily siihen lapseen vaikuttaa? Sukupuoli on aika paljon muutakin kuin tissit tai pippeli.

Musta tuntuu, että näin yleistäen esim. sukupuolisensitiivisesti kasvattavat miettivät keskivertovanhempaa enemmän. Ei ole kyse lapsen sukupuolen pimittämisestä, mutta miksi kaikkien pitäisikään tietää lapsen sukupuoli? Mitä muuta sukupuoli on kuin tissit ja pippeli? Miksi sen pitäisi olla jotain muutakin? Mulle ainakin sukupuoli on vain ja ainoastaan biologinen juttu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sukupuolineutraalius ja sukupuolisensitiivisyys ovat kaksi täysin eri asiaa. Ainakaan tässä keskustelussa ei ollut ketään sukupuolineutraalisen kasvatuksen kannattajaa. Sukupuolineutraali vanhempi pyrkii peittämään lapsensa sukupuolen kokonaan, niin kuin sillä ei olisi mitään merkitystä ihmiselle. Itse en usko, että tämä on kovin tervettä esimerkiksi lapsen seksuaalisuuden kehittymiselle.

 

Sukupuolisensitiivinen vanhempi tiedostaa yhteiskunnassa vallitsevat sukupuoliroolit, niiden tuomat odotukset ja oletukset, ja pyrkii lapselleen osoittamaan, ettei sukupuolen tarvitse vaikuttaa valintoihin, kiinnotuksen kohteisiin tai persoonallisuuteen. Ei se mene niin, että sukupuolisensitiivisen kasvattajan poika ei leikkisi kuorma-autoilla ja tyttö ei prinsessaleikkejä. Maailmankuvaa vain pyritään avartamaan sen verran, että kaikki leikit, valinnat, luonteenpiirteet ja teot sopivat molemmille sukupuolille ja ovat ok. Itse tykkäsin eniten lapsena kaivurileikeistä, ja olisin halunnut olla poikien kanssa pelaamassa lätkää ja opiskella puutöitä. En ollut, se ei ollut "tyttöjen juttu". Opiskelin käsitöitä, joita vihasin. Ja olin harjoittelemassa piruetteja.

 

Pointti on saada lapsi tarpeeksi itsevarmaksi, että hän uskaltaa toimia niiden normienkin vastaisesti elämässään, jos se tekee hänet onnelliseksi. Edelleenkään kaikki eivät sukupuoliroolien vastaisesti toimi, vaan mies on esim. pääasiassa kiinnostunut niistä "miesten jutuista" ja nainen "naisten jutuista". Samoin voi olla lapsen leikkien kanssa. Eipä minun poikani ole kertaakaan nukkeen tarttunut, vaan aina menee autoille ja huristelee niiden kanssa. Ja ikää oli 1. Kyllä tämä on minulle ihan ok ja sitten on autoja leluiksi tarjolla. Mutta on kyllä se nukkekin, vaikka sitten pölyttymässä.

 

Jostain artikkelista luin, että lapselle olisi hyvä tarjota seuraavat lelut sukupuoleen katsomatta: rakennuspalikoita, autoja, nukke, kärryt, roolivaatteita, pehmoleluja, leluja kotileikkeihin, tarvikkeita majaleikkeihin yms. Eli ei vain pojille autoja ja monstereita, vaikka niillä pääasiassa leikkisikin. Leikki on lapsen työtä ja aikuisen työ on sitten tukea mielikuvitusta tarjoamalla mahdollisuus monipuolisesti erilaisiin leikkeihin. Eikä tosiaan tarvitse upottaa omaisuutta.

 

Kun poika haluaa pukeutua mekkoon

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tuo poikien pukeutuminen mekkoon onkin kiinnostava juttu, erityisesti kun minulla ei ole poikaa, niin en osaa ihan varmasti sanoa, miltä se minusta tuntuisi. Näin kuviteltuna sanoisin, että kyllä se jonkin verran oudolta tuntuisi poikaa pukea mekkoon ja tuskin omasta aloitteestani niin tekisin, mutta en kyllä varmaan pystyisi lapselle sanomaan, että et voi pukeutua siihen, koska olet poika. Toisaalta en kyllä muutenkaan anna lasteni valita aina omia vaatteitaan milloin mistäkin syystä, joten ei siinä olisi niin paljon eroa...

 

Olen meidän tytöltäkin kieltänyt poikavärin valinnan kerran, kun ihastuin kaupassa yksiin lasten saappaisiin, jotka oli pinkki-oranssit sydämellä, eli tyttöväri. Niitä saappaita kokeillessa lapsi olisi halunnut vastaavat poikaväriset (siniraidalliset tähdellä) toiselta hyllyltä, mutta en suostunut. En suostunut siksi, koska meillä ei varsinaisesti ollut tarvetta saappaille ylipäätään, meillä oli tarvetta vain niille pinkki-oransseille saappaille sen takia kun tykkäsin niistä niin paljon :rolleyes: Sanoin lapselle, ettei ole pakko ottaa niitä pinkki-oransseja jos ei halua, mutta sitten ei oteta kumpiakaan. Jos lapsi olisi ollut poika, en tiedä olisinko ehdottanut silloin niitä pinkki-oransseja ollenkaan, mutta tuskin silloinkaan olisin niitä sinisiä suostunut ostamaan. Toivottavasti lapsi ei tästä ymmärtänyt, ettei hän voi valita sinistä, koska on tyttö...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä keskustelunavaus, kiitos Briony! :)

 

Meidän perheessä ei kasvateta sukupuolineutraalisti ainakaan kovin radikaalilla tavalla (eli pyritä peittelemään lapsen sukupuolta tai ohjaamaan häntä sukupuolettomaksi - kumpikin saa kutsua itseään miksikä haluaa, mutta itse olen alkanut tytöttelemään ja pojattelemaan heitä vasta sitten, kun itse ovat ilmaisseet aidon kokemuksensa että juuri näitä ovat :)) vaan juuri sukupuolisensitiivisesti. Minulle siinä ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä, jos jotkut vanhemmat eivät pidä tärkeänä käyttää lapsestaan mitään sukupuolitermejä. Itsekin oon puhunut lapsistani aina ensisijaisesti lapsina, en tyttönä ja poikana. Esitellessäni heitä uusille tuttaville kerron nimet ja vaikkapa jotain mitä lapsi on viime aikoina tykännyt puuhastella, en sukupuolta, sillä mitä merkitystä sillä lopulta on uusille ystäville heti tietää, mitä lapsella on housuissaan? Tää ei oo meille mikään "muotivillitys" todellakaan, vaan luonteva tapa antaa lapsen kasvaa omaksi itsekseen juurikin koettamalla olla välittämättä trendeistä, mainosmaailmasta ja keinotekoisesta "tyttöväri-poikaväri"-ajattelusta, vaikka se täällä Suomessa päin kieltämättä aika hankala tehtävä onkin... Jaottelua nk. tyttöväreihin ja poikaväreihin ei monessakaan kulttuurissa edes tunneta, vaan on vain ihmisiä jotka puetaan mukavasti ja kauniisti sellaisiin väreihin joista he pitävät ja jotka heille sopivat, mikä olisi mielestäni mukava saada leviämään enemmän tännekin. Koen erittäin tärkeäksi sen, että kaikilla lapsillani on varmasti heti alusta asti yhtäläiset oikeudet ja vapaudet pukeutua miten itse todella haluaa, värejä myöten. Kävimme lasteni isän kanssa aiheesta paljon keskustelua jo reilut 8 vuotta sitten alkaessamme odottaa esikoistamme. Meille oli molemmille luonnollista ja näin ollen kasvatuksellisesti itsestään selvää, ettemme tule ohjaamaan lastamme käyttäytymään tai pukeutumaan tietyllä tavalla, vaan oli syntyvä lapsi sitten mitä sukupuolta tahansa (sukupuoliahan on olemassa useampi kuin kaksi), hän saisi oman todellisen luonteensa mukaan olla ujo tai raisu, autoista tai pikkuponeista tykkäävä, taiteilija tai jalkapalloilija, tai vaikka kaikkea tätä, punaisena lankana olisi se, ettemme omien intressiemme mukaan ohjaisi häntä mihinkään tiettyyn suuntaan vain sen perusteella, millaiset sukuelimet hänellä on.

 

Niinhän siinä kyllä kävi, että kun syntynyt esikoisemme oli biologiselta sukupuoleltaan tyttö, alkoi sukulaisilta niitä pinkkejä vaatteita sadella, emmekä me lahjoista kieltäytyneet, itsekin hankimme vaaleanpunaisen röyhelömekon vauvalle mennessämme ystävien häihin, koska vaaleanpunainen ja röyhelöt nyt vaan sopivat tämän ihon- ja silmienväriin niin hienosti. :) Suurin osa vauvanvaatteista ja muista tamineista oli onneksi kaikenkirjavaa retroa, jotka hän oli perinyt minulta ja pikkuveljeltäni sieltä ihanasta 1970-80-lukujen taitteesta, kun lapsia ei vielä puettu biologisen sukupuolensa mukaan joko hempeiksi kukkakeijuiksi tai sitten mustiksi taisteluroboteiksi. :P Musta on aivan ihanaa, että lapsen ympärillä värimaailma on monipuoiinen heti syntymästä asti ja että hän saa ruveta valitsemaan omia lempivärejään ilman, että mainosten tai vaatemuotien on annettu tähän vaikuttaa. Kukin vanhempi tietysti pukee lastaan myös oman makunsa mukaan, itse en muotivillityksiä tai ahtaita kahtiajaoteltuja kauppojen vaateosastoja juurikaan harrasta.

 

Pelkistä vaateasioista minun ei kuitenkaan pitänyt kirjoittaa, mutta huomasin että pitää rientää vauvantarvikeostoksille, joten jatkan tästä aiheesta vielä tänään myöhemmin.

Edited by poimulehti

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kuka on sanonut, että ei saisi tykätä Hello Kittystä tai Salama McQueenista? Mä ainakin sanoin täysin päinvastaista. Saa tyttö tykätä röyhelöistä ja pinkistä ja Hello Kittystä, mutta niin saa myös poikakin - oli mun pointti.

 

Sanoit että sinua ärsyttää sukupuolittelut väreissä ja että tyttöjen punaiset ja poikien siniset vaatteet tulevat siitä että muut tietäisivät kumpaa sukupulta lapsi on. Ja siihen sanoin että kyllähän se värien valitseminen voi lähteä ihan lapsesta itsestäänkin eikä siinä ole mitään pahaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Briony: aluksi ostin tenavalle ns. sisutusvärejä (heh), beige/ruskea/luonnonvalkoinen, mutta jossain vaiheessa yksinkertaisesti jokin "naksahti" päässä ja vaatekirjoon ilmestyi entistä enemmän vaaleanpunaista.

 

Suoraan sanottuna, lapsesta näkee sukupuolen ehkä jossain 3. ikävuoden paikkeilla...no joo, ei aivan, mutta yritän sanoa sitä, että vauvaikäisissä ja taaperoissakin sukupuolta saa hakea kirveellä ja itse en halua, että tytärtäni "pojitellaan".

 

Lapsuudenystävälläni (poika) oli kaunis vaalea luonnonkihara kuontalo, jota äitinsä halusi jostain syystä kasvattaa kunnolla oikein enkelilookin tavoittamiseksi. Muistan itse (ja poika vielä paremmin) hyvin vielä sen, kuinka joka toinen mummeli ja mamma tuli lääppimään ystävän hiuksia ja kehui nätiksi tytöksi. Siinä vaiheessa on se ja sama, mitä vanhemmat haluavat, relevanttia on se, ettei lapsi muistele vielä 30-vuotiaanakin sitä, kuinka häntä luultiin vastakkaisen sukupuolen edustajaksi. Summa summarum: vanhempien tahto on täysin toissijainen seikka, jos se oikeasti aiheuttaa harmia kohteelle eli lapselle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta miksi se aiheuttaisi automaattisesti traumoja että luullaan toisen sukupuolen edustajaksi. Kyllä muakin luultiin pienenä jatkuvasti pojaksi ja viimeeksi viime kesänä passivirkailija Itäblokissa ei meinannut päästää mun veljenpoikaa läpi kun se väitti että pojalla on tytön passi (kuvassa pitkät hiukset). Poika vaan totesi viime sen jälkeen että hänellä riittää itseluottamusta tämän tiimoilta ja ei se minuakaan ole mitenkään jäänyt kalvamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en usko, että paljoa alle kolmevuotiasta harmittaa, jos sitä luullaan väärän sukupuolen edustajaksi, jos tilanteessa olevat aikuiset ei tee siitä kauheasti meteliä. Jos esim. lapsen vanhemmat harmistuvat väärästä luulosta, niin silloin lapsi kyllä tajuaa, että hänelle sanottiin jotain harmittavaa. Tarhaiässä nää asiat tuntuu tulevan tärkeämmiksi, mutta en tiedä kuinka paljon siinä on sitäkin, että tarhassa siihen oikein yllytetään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^toisilla aiheuttaa, toisilla ei. En ole kovin loistava kyökkipsykologi, mutta kenties tuossa esimerkissä vahva syy oli siinä, kuinka vieraat ihmiset tulevat lääppimään. Se, ja ystävän hieman ehkä "vähemmän kehuva, enemmän arvosteleva" isä.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

En minäkään usko, että pienelle lapselle - tai vähän isommallekaan - aiheuttaa mitään traumoja, jos luullaan toisen sukupuolen edustajaksi. Enemmän ne on sellaisia tilanteita, joita usein naureskellen jälkeen päin muistellaan. Tosin myönnän kyllä itse ärsyyntyneeni siitä, että esikoista toistuvasti luultiin vuosikkaana pojaksi, kun hänellä oli äitiyspakkauksen sininen toppapuku päällään. Toisaalta siinä ärsytti enemmän se, että vaatteen värin perusteella tehtiin automaattinen oletus sekä se, että pakkaukseen oli sinä vuonna valikoitunut ns. poikasävyisiä vaatteita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nopeaa kommenttia tähän väliin: Mun poikaani ei oo ikinä harmittanut se, jos häntä on pidetty tyttönä. Hänellä on aina ollu pitkähköt vaaleat hiukset, silmät ovat suuret, ripset pitkät, monet kiinnostuksenkohteet melko "tyttömäisiä" ja hän tykkäsi vielä alle 4-vuotiaana käyttää usein myös pinkkejä ja punaisia vaatteita, kunnes päiväkotimaailman vaikutteet ja kaveripaineet astuivat kuvaan ja pojalle tuli sellainen käsitys että hänen kuuluu nyt pukeutua tietyllä lailla, samoin kuin kaikki muutkin pojat (pinkkejä vaatteita tosin tykkää käyttää vieläkin edelleen, muttei kehtaa laittaa mekkoa päiväkotiin, koska hänen omien sanojensa mukaan "kaverit suuttuisivat" eli todennäköisesti tästä kiusaisivat). Erittäin monesti on hänestä kerhoissa tai hiekkalaatikoilla tyttönä jostain etäältä puhuttu (en muuten ymmärrä mikä pakko ihmisillä on tytötellä ja pojatella lapsia niin paljon - miksi pitää vieraista lapsista osoitella, että "Tuo TYTTÖ/POIKA tuolla", miksei voi sanoa yksinkertaisesti että "tuo punapaitainen lapsi tuolla", kun eihän se sukupuoli tosiaan kaikista ihmisistä, aikuisistakaan, vaatteitten päälle näy?). Poika on kertomansa mukaan harmistunut vain siitä, jos häntä on kutsuttu "pikku mieheksi", tytöksi kutsuminen on hänelle ihan sama, mutta mieheksi kutsumisesta ei pidä, hän haluaa olla ensisijaisesti lapsi nyt kun sitä vielä on. Itsekään en tietynlaista äijättelyä ja miehittelyä pikkulasten kohdalla hirveästi arvosta. Mieluummin itse ainakin lapsena kuulisin, että oletpa ihana ja suloinen ja kiva lapsi! Mun 7-vuotias tyttöni taas on sellainen, että hän kyllä nykyään korjaa vieraille olevansa tyttö eikä poika, jos häntä esim. leikkipuistossa pojaksi vaatteitten värin (+ kiipeilyrohkeuden ja yleisen vauhdikkaan käytöksen) takia joku vieras haluaa kutsua... Hän on tyttö, mutta on aina saanut olla sellainen kuin on, yksivuotiaana erityisesti autoleikkejä ja vauhdikasta keinumista rakastava, isompanakin villi, puihin kiipeilevä, lumi- ja vesisodista suuresti nauttiva, kaikenvärisiä vaatteita omistava, mutta nykyisin lelulehti- ja koulumaailmasta paljon pinkkejä vaikutteita imenyt, useimpina päivinä mekkoihin pukeutuva mutta kuitenkin raisun perusluontonsa säilyttänyt, minulle arvokas juuri sellaisena kuin aidosti on. Kolmen vanhana häntä ei vielä pojaksi kutsuminen ärsyttänyt, vaikutti vaan tosiaan siltä että häntäkin ihmetytti, miksi ihmisiä ei kiinnostanut ensimmäisenä hänen nimensä, ikänsä ja kuulumisensa, vaan ulkoiluhousujen värin perusteella oltiin heti kovaan ääneen pojaksi kutsumassa. Ja sitten ollaan niin kovin hämmentyneitä ja häpeileviä, jos saadaan tietää, että ollaan käsitetty lapsen sukupuoli väärin. Ei pitäisi olla niin vakavaa eikä tärkeääkään monen asia, vaan ihan jotkut muut jutut, minusta siis.

 

Pointtini: niin lasten tai aikuisten sukupuolen suhteen saattaa tulla väärinkäsityksiä joka tapauksessa, jos ei sinne toisen housujen sisään tai sukupuolikromosomeihin tai hormonitasoihin asti nähdä, joten miksi ulkonäön tai vaatteitten perusteella on niin mahdottoman yleistä lapsia kahteen eri "lajiin" jaotella heti heistä ensi kertaa puhuttaessa? MIksei voida vaan puhua lapsista ja antaa heidän esim. itse kertoa keitä ovat? Luulisi, että vasta seurustelemaan alkaessa sillä alkaa olla enemmän merkitystä, minkä sukupuolen edustajan kanssa on milloinkin tekemisissä.. Eikö pääasia ihmisten kanssa tekemisissä olemisessa olisi, että heidän kanssaan on mukava viettää aikaa, eikä kukaan kiusaisi, arvostelisi tai tuomitsisi toista? Vai onko se sitten kuitenkin niin, että tutustuessa halutaan tietää myös lapsen sukupuoli, jotta osataan suhtautua tähän "oikealla tavalla", puhua tälle "oikealla tavalla" ja ohjata tämä "oikeanlaisiin leikkeihin", '"oikeaa sukupuolta" edustavien kanssa, eli tytöt tyttöjen leikkeihin ja pojat poikien, niinkuin useissa päiväkodeissakin tehdään...?

Edited by poimulehti

Share this post


Link to post
Share on other sites
(en muuten ymmärrä mikä pakko ihmisillä on tytötellä ja pojatella lapsia niin paljon - miksi pitää vieraista lapsista osoitella, että "Tuo TYTTÖ/POIKA tuolla", miksei voi sanoa yksinkertaisesti että "tuo punapaitainen lapsi tuolla", kun eihän se sukupuoli tosiaan kaikista ihmisistä, aikuisistakaan, vaatteitten päälle näy?)

 

Mä en tiedä, onko tämä nyt syy vai seuraus, mutta meillä ainakin varsinkin esikoinen on jo jonkin aikaa halunnut tietää tarkemmin, onko kyseessä tyttö vai poika tai setä vai täti. Olen kyllä itse puhunut aina mahdollisuuksien mukaan näillä sukupuolittuneilla nimityksillä ihmisistä, joten ehkä siksi tyttö on tarkka sukupuolista. Tai sitten häntä itseään kiinnostaa. En tiedä. Itse käytän noita nimityksiä siksi, että minusta on jotenkin henkilökohtaisempaa ja "lämpimämpää" (en keksi parempaakaan sanaa) puhua tytöstä ja pojasta sekä sedästä ja tädistä. 'Lapsi' ja 'ihminen' ovat mulle kylmiä ja etäisiä sanoja. Kenties tavoitteeni on myös selittää asia lapselle mahdollisimman hyvin ilman ajatusta siitä, että annan samalla piiloviestin sukupuolen korostamisesta. En puhu eläimistäkään 'eläiminä', vaan kyllä ne ovat kissoja, koiria, lintuja tai jopa maatiaiskissoja, mäyräkoiria ja talitinttejä.

Edited by Nadda

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0