Sign in to follow this  
Followers 0
Briony

Sukupuolisensitiivinen kasvatus

148 posts in this topic

Kyllä mäkin joskus puhun vaikka kaupungilla kulkiessa lapsille, että tuo sinitakkinen mummo, setä tai täti tuossa, jos pitää nopeasti selittää vaikka jokin tapahtuma ja paikalla on paljon ihmisiä, ja onhan sekin toki sukupuolittuneitten termien käyttämistä toisista ihmisistä. Lasten kohdalla vaan useammin sattuu väärinkäsityksiä, siksi en itse ymmärrä tuon tiukan jaottelun tarpeellisuutta. Ehkä ihmisillä onkin vähän eri kuin muilla eläimillä, kun meillä on nykyään hajumaailma ihan erilainen kuin ennen, emmekä tee tuttavuutta toisiimme hajujen vaan ensisijaisesti ulkonäön ja sitten kielen perusteella, niin joillekin meistä voikin tuoda jonkinlaista turvallisuudentunnetta se toisen ihmisen sukupuoli tietää, ja ulkonäön perusteella osata päätellä? Mun on tätä ehkä vaikea siksi ymmärtää, koska en itsekään aina uusiin aikuisiin tuttaviin tutustuessani tiedä heidän sukupuoltaan, enkä kaverimielessä ole ihmisten sukupuolesta niin kiinnostunutkaan, niin en käsitä miksi lastenkaan pitäis. :P

 

e: ai niin, jos sattuu sellaista, että jompikumpi mun lapsistani kysyy jostakin ihmisestä että onko tuo tyttö vai poika, niin vastaan rehellisesti, että en tiedä, sinun pitää kysyä asiaa häneltä itseltään :)

Edited by poimulehti

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minua ärsyttävät kaikki ihmeelliset muoti-ilmlöt, joihin ihmiset hurahtavat yhtään sen enempää asioita miettimättä. Se sukupuolineutraalius kuulostaa varmaan hirmu tärkeältä ja on jotenkin ihquhassua ärsyttää ihmisiä sillä että pimittää lapsen sukupuolen, etenkin jos huomaa sen ihmisiä ärsyttävän. Ei siinä oman erikoisuutensa korostamisessa taida kovin moni tulla ajatelleeksi miten tuollainen pelleily siihen lapseen vaikuttaa? Sukupuoli on aika paljon muutakin kuin tissit tai pippeli. Meillä ei siis toteuteta mitään sukupuolineutraaliutta, tosin ei sellainen ollut muodissakaan vielä ainakaan esikoisen syntyessä.

 

Ei tämä minusta ole millään tavalla muotiasia. Kyse on yksilön oikeudesta olla sitä mitä hän tuntee olevansa, toteuttaa itseään juuri sellaisena kun on. Sukupuolisensitiivsyydessä (josta tässä ketjussa otsikon mukaan keskustellaan, ei sukupuolineutraaliudesta) on kyse siitä, että lapselta, kuten ei aikuiseltaaan, ei ole kiellettyä tai sopimatonta tehdä jotain vain sen vuoksi, että hän on tyttö tai poika. Kun puhutaan pienistä lapsista, on asiat yleensä pieniä, eikä jonkun mielestä ehkä niin kovin tärkeitäkään, näitä tyttö- ja poikavärejä, leluja, leikkejä ja muuta. Mutta kun lapsi kasvaa isommaksi, muuttuu asiatkin isommiksi kuten vaikka harrastukset, uranvalinta jne. Minä ainakin haluan pienestä pitäen opettaa lapsilleni sen, että sukupuoli ei millään tavalla määritä heidän osallisuuttaan ja paikkaansa maailmassa. Se on yksi piirre lapsessa, jos tyttö haluaa prinsessajuttuja, niin sitten haluaa, mutta niin myös pojalla on oikeus prinsessoihin ja tytöllä autoihin. Tai isojen ihmisten maailmassa pojastani voi tulla sairaanhoitaja tai lastentarhanopettaja ja tytöstäni automekaanikko tai yritysjohtaja. Ei nämä asiat edelleenkään ole ihan itsestäänselvyyksiä, vaikka siltä joskus tuntuukin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Lapsuudenystävälläni (poika) oli kaunis vaalea luonnonkihara kuontalo, jota äitinsä halusi jostain syystä kasvattaa kunnolla oikein enkelilookin tavoittamiseksi. Muistan itse (ja poika vielä paremmin) hyvin vielä sen, kuinka joka toinen mummeli ja mamma tuli lääppimään ystävän hiuksia ja kehui nätiksi tytöksi.

 

Kuten joku edelläkin sanoi, mä uskon että lasta "vahingoittaa" enemmän se jos vanhemmat kauheesti kiukustuu vääräksi sukupuoleksi luulemista, kun se että joku kommentoi tytöks/pojaks. Oletan siis että kyseessä ei oo kiukustuminen siitä että tehään oletus ulkonäön perusteella, vaan siitä että luullaan tytöksi. Eniten mun mielestä tosin tossa ois kritisoitavaa siinä miten vieraat ihmiset "lääppii" lasta... :D

 

Ja myöskin, mun mielestä on ihan positiivista että poikaa kehutaan sanomalla nätiksi. Yleensä kun poikien positiiviset puolet tuntuu olevan että lapsi on reipas, jäntevä, osaava, näppärä ja vauhdikas, kun taas tyttöjen hyvät puolet on nättiys, suloisuus, rauhallisuus ja huolehtivaisuus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Samoilla linjoilla täällä.

 

Mietin tänään, että jos nyt pystyisin laskemaan vaikkapa viimeisten 5 vuoden aikana lapsilleni antamat kehut tai muut positiivissävyiset kommentit esimerkiksi ulkonäköön liittyen, niin voisin melkein lyödä vetoa että olen kutsunut kumpaistakin yhtä monesti kauniiksi, nätiksi, suloiseksi, ihanaksi, reippaaksi, rohkeaksi, taitavaksi, vahvaksi, ym., koska minusta he vilpittömästi ovat noita olleet ja asia on tuntunut mainitsemisen arvoiselta tuolla hetkellä. Lapset tulleet joka kerta onnellisiksi kommenteista, eikä pitkien ripsien tai muskeleitten ihasteleminen ole kummankaan identiteettiä tuntunut kolhaisevan millään lailla, vaan päinvastoin, heh. :) Luulisi, että jos poika saa paljon ohjausta sellaiseen suuntaan, että ympäristö palkitsee häntä pelkästään "äijämäisyydestä", reippaudesta, toiminnasta, jne. ja jätetään ne herkemmät tai suloisemmat puolet tai tunneasiat vähemmälle huomiolle (tyyliin todetaan korkeintaan pepulle taputtaen "Ei isot pojat enää itke!" tilanteessa jossa samanikäinen itkevä sisko oltaisiin vielä otettu syliin lohdutettavaksi), niin voi olla että lapsessa se kovempi puoli saa enemmän kasvutilaakin, eivätkä esimerkiksi empaattisuus, herkkyys ja muut tunnetaidot pääse yhtä vapaasti kehittymään, kun niille ei ole "tilaa" siinä mihin suuntaan lasta ollaan kannustamassa. En siis pidä reippautta, rohkeutta, sanavalmiutta tms. negatiivisina piirteinä ihmisessä ollenkaan, mutta kyllä pojille mun mielestäni harvemmin suodaan mahdollisuuksia olla herkkiä, ujoja, heikkoja tai tarvitsevia, kuin tytöille. Poikia ei tarvitse pakottaa pukeutumaan mekkoon tai tyttöjä kiipeämään puihin. Osa pojista rakastaa prinsessa- ja muita pukuleikkejä, mikäli heitä ei asiasta pilkata. Jotkut tytöt eivät pelkää kiivetä polviaan ja kämmeniään verille. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia lapsinakaan.

Edited by poimulehti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Semi ot, mutta meidän esikoista luultiin usein vuosikkaana tytöksi (varmaankin ulkovaatteiden värityksen perusteella), enkä kyllä lähtenyt korjaamaan, mutta noloja tilanteita seurasi, kun ihastelijat seuraavaksi kysyivät, että mikäs tytön nimi on... :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mulle ainakin sukupuoli on vain ja ainoastaan biologinen juttu.

 

Toki sinulle voi ollakin, ja se on ihan ok. Mutta kasvavalle lapselle ei ole.

 

Vai mikäs tässä nyt pohjimmiltaan olikaan ideana, ajatella lapsen parasta vai vanhempien halu olla jotenkin erikoisia? Hmm...

Share this post


Link to post
Share on other sites

No just, millä lailla se on lapselle parasta, että tälle sanotaan, että sinä et voi tehdä rakastamaasi asiaa, koska olet tyttö tai poika? Ei musta mitenkään. Ei kyse ole mistään erikoisuudesta vaan ihan simppelistä asiasta: että sukupuolella on merkitystä, eikä sitä pidäkään piilottaa, mutta sukupuoli ei määritä sitä, mitä voit tehdä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten se sukupuoli muka lapselle on muuta kuin biologinen juttu? Siis tyyliin isällä on pippeli ja äidillä on tissi ja pimppi ja lapselta yleensä löytyy jommat kummat vehkeet? Eihän sille lapselle kuulu mitä niillä tehdään seksuaalisessa merkityksessä ja miten se miten kukin pissaa voi erotella sukupuolta? Sujuvasti ne päiväkodeissakin istuvat rinnakkain potalla sukupuoleen katsomatta.

 

Totta kai lapsen kanssa on tärkeä käydä läpi sitä miksi ihmisillä on erilaisia vartaloita ja miten biologia toimii (siis lapsen kehitystason mukaisesti), mutta toisaalta jos miettii että sukupuoli aikuisellakin rajoittaa oikeastaan vain sitä, että naiset ovat raskaana ja synnyttävät ja imettävät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se on monelle lapselle tärkeää siksi, että siihen omaan sukupuoleen kasvetaan. Ei, se ei tarkoita sitä, että rajoitetaan yhtään mitään sukupuolen perusteella. Mutta sukupuoli on harvalle pelkkää biologiaa, kyllä siihen liittyy psykologisiakin ulottuvuuksia.

Vai miten sitten selitetään trans-sukupuolisuus? Jos sukupuoli on silkkaa biologiaa, niin miksi nuo ihmiset kokee syntyneensä väärän sukupuolen edustajiksi. Kun sillä ei kerran ole muuta kuin biologista merkitystä?

Mulle se, että lapselle kerrotaan toisten lasten (ja miksei aikuistenkin) sukupuoli, tai että lapsi opetaan nauttimaan omasta sukupuolisuudestaan, ei tarkoita millään muotoa rajoittamista sukupuolen perusteella. Ihmisen seksuaalinen kehitys alkaa jo ennen syntymää ja lapsi on aika nuoresta kiinnostunut sukupuolista, sekä omasta että siitä toisesta ja kyllä, myös siitä seksuaalisesta puolesta, se kaikki on täysin luonnollista ja osa lapsen normaalia kehitystä. Mä en puolestani ymmärrä, miksi niihin kysymyksiin vastaaminen ja sen uteliaisuuden tyrehdyttäminen, iälle soveltuvin tavoin toki, tarkoittaisi sitä, että tyrkytetään jotain tiettyä roolimallia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Seksuaalisuus ja sukupuoli ovat eri asioita. Tässä keskustelussa ei ole yksikään vanhempi tuonut esille, että jotenkin rajoittaisi lapsensa tutustumista omaan seksuaalisuuteensa, joka onkin täysin luonnollinen asia. Se näitä kahta tosiiinsa kyllä yhdistää, että (omasta mielestäni ainakaan) ei voi opettaa lapselle, mikä hänen seksuaalisuutensa tai sukupuolensa on - tämän asian tietää vain kukin henkilö itse. Transsukupuolinen henkilö kokee syntyneensä biologisesti väärään sukupuoleen, ja tämä asia saattaa häntä kovasti häiritä, koko elämän. Biologialla on oma merkityksensä, mutta sen, millaiset sukuelimet jollakulla henkilöllä on, ei saisi antaa vaikuttaa siihen, millainen käytös tai pukeutuminen tai ammattihaaveet tälle henkilölle ovat sallittuja. Sukupuolisensitiivisenä en ala kieltämään lapselta sitä, miksi hän itsensä kokee ja millä tavalla haluaa olla. Sen sijaan omasta mielestäni tämä keinotekoinen kahtiajaottelu tyttöjen/poikien väreihin/leikkeihin/ominaisuuksiin/luonteenpiirteisiin/kiinnostuksenkohteisiin on turha ja rajoittava. Mä en kuitenkaan ala valehtelemaan lapsille, että tietäisin mitä sukupuolta joku meille tuntematon henkilö on (eli mitä tämä itse kokee olevansa!), jos en asiaa tiedä, enkä ole edes kyseisen henkilön sukuelimiä nähnyt. Koska lapsen puolesta ei voi päättää, tuleeko hänestä isona seksuaalisuudeltaan homo-, hetero- vai biseksuaali, niin sukupuoli ei siinäkään mielessä näihin seksuaalisuusasioihin liity, koska seksuaalista suuntautuneisuutta emme voi opettaa. Tämän sijaan voimme yrittää opettaa toisten ihmisten huomioonotttamista ja hyvin kohtelemista, avoimuutta, hyväksyntää ja avarakatseisuutta. :)

 

Jos taas seksuaalisuudesta puhutaan, niin varmasti aivan jokainen lapsi jossakin vaiheessa kiinnostuu seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja luonnollisesti esittävät kysymyksiä ja havainnoivat. Löytyisköhän tälle aiheelle joku oma hyvä keskustelupaikkansa vaukkareilta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en oikein osaa sanoa meidän kasvatusta sukupuolisensitiiviseksi, vaikka sitä kai se on ainakin jollain tasolla. Tytöllä on kyllä vaaleanpunaista ja mekkoja, mutta eniten tykkään pukea tytön kirkkaisiin väreihin - keltaiseen, punaiseen, vihreään, violettiin, oranssiin, pinkkiin - ja iso osa tytön vaatteista on sellaisia, että voisin pukea ne aivan hyvin pojallekin. Harmittaa vähän, kun lastenvaatteissa on niin paljon sitä haaleanvaaleanpastellipunaista ja toisaalla sitten sitä vaaleansinistä. Tyttö on kyllä pieni vielä, mutta tarkoitus olisi, että tulevaisuudessa leluja olis ihan autoista nukkeihin ja keittiövälineistä legoihin. Mitään ei varmasti kielletä tai jätetä ostamatta siksi, koska tyttö on tyttö eikä poika.

 

Kotona meillä noudatetaan aika pitkälle niitä ns. perinteisiä sukupuolirooleja: mies tekee remontti- ja ulkohommat, minä siivoan, tiskaan, pyykkään ja hoidan tyttöä. Mies kyllä osallistuu myös kotitöihin sen minkä töiltään ehtii ja jaksaa. Kun joskus palaan töihin, kotityöt tullaan jakamaan tasaisemmin, nyt ne on näin ihan puhtaasti siksi, että mä olen kotona päivät ja mies on töissä. Yksinkertaista. Tyttö osallistuu kotitöihin niin alusta kuin mahdollista, mutta jos meille tulee joskus poika, niin hänkin ihan varmasti oppii tyhjentämään tiskikoneen, pyykkäämään ja pyyhkimään pölyjä.

 

Mies aikoo pitää huolen, että tyttö oppii kulkemaan mettässä, kalastamaan ja remppaamaan kelkkaa, mopoa ja autoa. Mä taas toivoisin kovasti, että tyttö oppisi tekemään perinteisiä käsitöitä, koska mua harmittaa ihan älyttömästi se ettei mua ole aiemmin kannustettu niihin. Eli tässäkin mielessä meillä kasvatetaan sukupuolisensitiivisesti. Harrastusmahdollisuuksia meillä on täällä muutenkin niin vähän, että ei tosiaan kyllä aiota kieltää esim. jääkiekkoa jos tyttöä kiinnostaa.

 

Ja kommenttina siihen, että sukupuoli olisi vain biologinen juttu; ei ole. Piste. Transsukupuolisuus ei olis mitenkään mahollista jos se olis niin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin no, toki transsukupuolisia ihmisiä ei saa olla unohtamatta ja siinä taatusti pitäisi vanhempien istua hetkeksi alas ja miettiä asioita jos oma lapsi osoittautuisikin transsukupuoliseksi ja kokisi oman fenotyyppinsä vääräksi omaan henkiseen sukupuoleensa verrattuna. Lähinnä tuo oma kommenttini ainakin poiki lähinnä Scagliettan kommettiin. Jos siis tapauksessa on lapsi joka kokee henkisen sukupuolensa fenotyypin mukaiseksi niin mitä muuta se sukupuoli pienelle lapselle on kuin biologiaa? Siis miten määritellän sukupuolen psykologinen ulottuvuus?

 

Itse olen ainakin järkeillyt, että se, että lapselle suhtaudutaan sukupuoleen biologisena ulottuvuutena (eli on naisia ja miehiä ja niillä on tiettyjä eroja, mutta ne eivät vaikuta kuitenkaan arjessa juuri mihinkään vaan kaikki saavat tehdä niin kuin hyvältä tuntuu kunhan ei loukkaa muita) valmistaa myös siihen, että lapsi pystyy kasvamaan aikanaan seksuaalisena olentona hyvälle pohjalle. Jos korostetaan pitkälti perinteisiä sukupuolirooleja niin ennemmin tai myöhemmin tulee myös vastaan sekin ajatusmalli, että naiset ovat joko huoria ja madonnoja ja miehellä on enemmän oikeuksia kuin naisella. Itse ainakin pojan äitinä haluaisin antaa hänelle mahdollisimman terveen naisvartalokuvan jo lapsuudessa ja toisaalta myös opettaa lapselle jo alkumetreillä että jokaisella on oikeus määrätä kuka hänen vartaloonsa koskee ja miten. Yllättävän pienestähän poikien tyttöjä kohtaa koskevaa häirintää kuitataan vaan kaiken maailman "rakkaudesta ne hevosetkin potkii"- ja "kaikki mikä on tiiliskiveä pienempää ja lentää on rakkautta"-heitoilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä se tekee kehittyvän (siis henkisesti kehittyvän) lapsen kannalta asiat vähän hankaliksi, jos hänelle ei voida sanoa, onko joku leikkitoveri tyttö vai poika, siksi, ettei vanhempi tiedä, kumpaa sukupuolta tuo lapsi kokee olevansa. Tässä kohtaa sitä omaa lasta kun todennäköisesti kiinnostaa tosiaan vaan, mitkä värkit tältä lapselta löytyy. Ja vaikket lapsen sukuelimiä olisi nähnytkään, niin jos tiedät, että lapsen nimi on vaikkapa Tiina, niin eikö ole melko turvallista olettaa hänen olevan biologiselta sukupuoleltaan tyttö. Lapsi ei pysty näitä asioita vielä niin monimutkaisesti käsittämään, kuin aikuinen.

Ja mä haluan vielä sanoa sen, minkä kyllä mielestäni viestissäni pariinkin kertaan kirjoitin. Eli että mä en missään nimessä ole rajoittamassa lapseni mitään tekemisiä nyt enkä tulevaisuudessa sukupuolen perusteella. Pikemminkin meillä ollaan kasvatuksessa hyvinkin sukupuolisensitiivisiä (sen enemmän teorioista mitään tietämättä, me haluamme kasvattaa lapsemme maalaisjärjellä, ei kirjojen ja teorioiden avulla). Meidän tytöllä on leluina kaikkein eniten ns. sukupuolettomia leluja (rakennuspalikoita, soittimia, pehmoleluja, kirjoja jne.), mutta myös niitä monesti poikien leluiksi ajateltuja autoja ja tyttöjen leluiksi ajateltuja nukkeja. Tällä hetkellä tytön suosikit on autot ja kirjat. Mutta sillä ei ole tän keskustelun kannalta mitään merkitystä. Pointti on se, että lapselle tarjotaan monenlaisia leluja, joista hän itse valitsee mieluisat. Puen tytön melkoisen unisexisti, vaatteisiin, jotka miellyttää minua ja tytön isää. Sillä ei ole meille mitään merkitystä, onko vaate ns. tyttöjen vai poikien. Meidän tyttöä on luultu pojaksi vaatteidensa vuoksi - ihan sama mulle miksi häntä luullaan, en siis loukkaannu, jos luullaan pojaksi. Mä kasvatan ensisijaisesti ihmistä, en tyttöä. Mutta koska meidän yhteiskunnassa on näitä stereotypioita, niin haluan ottaa ne kasvatuksessa huomioon, nimenomaan siinä näkökulmassa, että opetan lapselleni, että vaikka näin ajatellaan, että tyttöjen pitäisi sitä ja tätä, niin siitä ei sun tarvitse välittää, vaan sä teet juuri niin kuin haluat, valitset ammatin oman kiinnostuksen, et (biologisen) sukupuolen perusteella, sama pukeutumisessa ja kaikessa muussa. Ainut rajoite tekemisille on se, ettei ketään saa satuttaa (ja tässäkin poikkeuksena ne, jotka loukkaantuu siitä, ettei tyttö ole niin kuin tytön heidän mielestään kuuluu tai vastaavasti poika ole poika niin kuin pojan kuuluu ja loukkaantuvat sitten tästä).

Muutenkaan mä en näe sukupuolisuutta niin, että on kaksi ääripäätä, naiseus ja mieheys. Pikemminkin nuo on saman janan päät, ja suurin osa ihmisistä sijoittuu jonnekin välimaastoon. Varmasti keskiverrosti miehet enemmän sinne maskuliiniseen puoleen ja naiset feminiiniseen, mutta poikkeuksiakin on.

 

Ja kodin sukupuolirooleihin. Meillä mies kyllä hoitaa enimmäkseen pihatöitä, mutta siksi, että ne on raskaita, ja mä toivun paraikaa välilevyn pullistumasta. Muut kotityöt jaetaan puoliksi, kuitenkin niin, että mä koitan vähän kompensoida sitä, etten pysty nyt ulkotöissä auttamaan. Periaatteessa meillä tiskaus (eli tiskikoneen täyttö ja tyhjennys) on miehen hommia ja pyykit sitten vastaavasti mun. Siivoaminen hoidetaan yhdessä, mutta mies imuroi. Lapsi hoidetaan puoliksi, kummatkin vaihtaa vaippaa ja hoitaa syöttöjä. Ja touhuaa lapsen kanssa muutenkin. Meillä ei kotona mitään tehdä siksi, että se on miehen tai naisen hommaa. Mutta silti mä en näe sukupuolta pelkkänä biologisena faktana. Mä itse koen oman naiseuteni olevan muutakin kuin mulle suodut värkit.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^^ Eli periaatteessa me ollaan samaa mieltä. Mä en vaan koe, että vaikka sukupuolta ei ihan pelkkänä biologiana pidäkään, että sen tarttisi sitten tarkoittaa noita perinteisten sukupuoliroolien hyväksymistä. Vaan pikemminkin sen tiedostamista, että ne on olemassa ja lapsen kasvattamista nimeomaan siihen, että niitä ei todellakaan tarvitse noudattaa.

 

Edit: Lisäväksy.

Edited by Memminkäinen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos korostetaan pitkälti perinteisiä sukupuolirooleja niin ennemmin tai myöhemmin tulee myös vastaan sekin ajatusmalli, että naiset ovat joko huoria ja madonnoja ja miehellä on enemmän oikeuksia kuin naisella. Itse ainakin pojan äitinä haluaisin antaa hänelle mahdollisimman terveen naisvartalokuvan jo lapsuudessa ja toisaalta myös opettaa lapselle jo alkumetreillä että jokaisella on oikeus määrätä kuka hänen vartaloonsa koskee ja miten. Yllättävän pienestähän poikien tyttöjä kohtaa koskevaa häirintää kuitataan vaan kaiken maailman "rakkaudesta ne hevosetkin potkii"- ja "kaikki mikä on tiiliskiveä pienempää ja lentää on rakkautta"-heitoilla.

Hyvin kirjoitettu! Ja tää on musta niiiiin tärkeä asia, että halusin lainaamalla vielä monistaa. :)

Itsekin juuri tähän omani poikani kehittymisen kohdalla haluaisin tähdätä. Sekä itsen että muiden arvostaminen on tervettä. Minua ei kiinnosta, kenen kanssa lapseni tulevat myöhemmällä iällään seksiä harrastamaan, muuten, kunhan kenellekään ei tehdä mitään vastentahtoisesti. Ketään ei ole lupa satuttaa, eikä myöskään kenenkään kehoa kosketella ilman tämän lupaa. Myös hellyyden ja herkempien tunteitten kehittymiselle, kuten vapaasti itkemiselle, haluan suoda mahdollisuuden. Mun mielestäni myös nämä liittyvät tasapainoisen tunne- ja rakkauselämän kehittymiseen. Ihan liikaa näkee nuoria miehiä, jotka ovat kuin koneita, kohtelevat naisia ja näitten kehoja pelkästään seksuaaliobjekteina, eivätkä osaa omista tunteistaan puhua (kun eivät taida olla edes kunnolla kosketuksissa omiin tunteisiinsa, surullista kyllä). Uskoisin että näihin oman ja toisen kehon kunnioittamisasioihin on mahdollista varhaislapsuudessa kasvatuksella ja ohjauksella vaikuttaa kyllä.

 

Lisäksi siihen mun piti vielä kommentoida, kun Ida-Mari sanoit jotakin sen suuntaista, ettei ole lapsen henkisen kehityksen kannalta hyvä, jos vanhempi ei kerro tälle muitten (tuntemattomien) lasten sukupuolta. Olen ehkä jotenkin vinksahtanut, kun minua ei yleensä toisten lasten sukupuoli esimerkiksi leikkipuistoissa koheltaessamme niin paljoa kiinnosta, enkä tästä syystä osaa vedenpätevää arviota lapsilleni asiasta antaa. Juuri tästä syystä olen kannustanut omia lapsiani menemään kysymään toisilta näitten sukupuolta, jos asia heitä aidosti kiinnostaa, kun äiti ei viitsi esittää tietävänsä kaikkea. Aina kun on oikeasti mietityttänyt, ovat menneetkin kysymään. :) Ensisijaisesti mun lapsia kyllä tuntuu kiinnostavan toisissa lapsissa se, pilkkaavatko nämä toisia esim. just "oudoista" vaatteista, kiusaavatko muuten tai käyttäytyvätkö epäreilusti. Sillä perusteella leikkikaverinsa pääsääntöisesti valikoivat, niin päiväkodissa, koulussa kuin vapaa-ajallakin.

Edited by poimulehti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hoo, jännää. Minä en oikein osaa sisällyttää sukupuolisensitiivistyyteen sitä, ettei ihmisitä puhuttaisi naisina ja miehinä, täteinä ja setinä, ja tyttöinä ja poikina. Minusta noita kaikkia on olemassa ja saakin olla. Oikeastaan minústa on varsin kiva lähes korostaa, miten poliiseissa ja kaupan kassoissa on sekä tätejä että setiä, miten lasten kanssa puistoissa on sekä naisia että miehiä, ja miten parkour-treeneissä ja ratsastamassa näkyy olevan sekä tyttöjä että poikia. Ja etenkin tilanteissa tyyliä "katsos miten tytöillä on huima ämpärillinen kastematoja!" ja "maksetaas kahvilan-sedälle tästä muffinssista, haluatko antaa sedälle rahat?". Uskon kuitenkin useimmiten ainakin suurin piirtein arvaavani ihmisten sukupuolen oikein, ja vaikka en arvaisikaan, niin tuskinpa se haittaa. Olisi varmaan nimittäin ihan OK välittää myös sellaista viestiä, että naiseus ja mieheys voivat olla niin laidasta laitaan kaikkea, ettei paljon haittaa vaikka veikkaus menisikin väärin, eikä kenenkään tarvitsisi siitä suuttua. Ehkä se vaan korostaa sitä, ettei sitä sukupuolta voi välttämättä päätellä ulkoisista seikoista, mutta että se on ihan olemassaoleva ja hieno juttu, oli sitten mitä tahansa.

 

Olennaisempaa on minulle se, miten itse kohtelen lapsia. Että huolimatta siitä olisiko lapseni tyttö vai poika, tarjoaisin samalla laajuudella kiinnostuksenkohteita ja tapoja olla ja elää. En kuvittelisi tytön olevan lahjakkaampi kielellisesti tai taiteellisesti ja kiinnostuneempi kotihommista ja hoivaamisesta, tai että poika todennäköisesti remuaa enemmän ja on kiinnostuneempi ja taitavampi koneiden ja numeroiden kanssa. Tai että tyttö olisi sosiaalisesti taitavampi ja joustavampi kuin poika, tai että poika saa helpommin anteeksi jos ei jaksa istua nätisti kirkossa. Ja tämä koskee sekä omia että muiden lapsia. Se ennakko-odotusten puuttuminen ja yksilön näkeminen kulttuurin tyrkyttämien roolien takaa on minulle se avain, joka sitten käytännössä näkyy tuossa lapsen kohtelussa ja virikkeiden, värien ym. tarjoamisessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lisäksi siihen mun piti vielä kommentoida, kun Ida-Mari sanoit jotakin sen suuntaista, ettei ole lapsen henkisen kehityksen kannalta hyvä, jos vanhempi ei kerro tälle muitten (tuntemattomien) lasten sukupuolta.

 

Öö enkä? :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^(Maimaille)Niin, siis mullekin nuo jälkimmäisessä kappaleessasi kirjoittamat asiat ovat just niitä oleellisempia ja myös enempi sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen liittyviä juttuja.

 

Toki olen myös lasteni kanssa monesti monesti jo ehtinyt keskustella siitä, että sekä miehet että naiset voivat olla palomiehiä tai sairaanhoitajia tai ihan mitä vaan. En heiltä tuollaista faktaa pimitä, jonka kuitenkin todeksi tiedän. :) Koskaan en ole heiltä kiistänyt, etteikö olisi olemassa tyttöjä ja poikia, miehiä ja naisia. Mutta juuri sen vuoksi haluan kannustaa heitä käymään itse kysymässä toisilta lapsilta näitten sukupuolta, jos se mieltä askarruttaa, jotta osaavat halutessaan tehdä tämän jatkossakin. Haluan siis kunnioittaa yksilöitten omaa vapautta määrittää oma sukupuolensa, myös sanallisesti. Jokuhan saattaa kokea ja vastata olevansa "tyttöpoika". :)

Edited by poimulehti

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Se oli varmaan tämä heti siitä Ida-Marin vierestä. ;)

Mun mielestä se tekee kehittyvän (siis henkisesti kehittyvän) lapsen kannalta asiat vähän hankaliksi, jos hänelle ei voida sanoa, onko joku leikkitoveri tyttö vai poika, siksi, ettei vanhempi tiedä, kumpaa sukupuolta tuo lapsi kokee olevansa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kyllä, kiitos, tuota kommenttia taisin tarkoittaa, ja anteeksi sekaannuksesta! Olen sählännyt monen auki olleen ikkunan kanssa. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Joo, ja jos tuon mun pätkän lukee kunnolla, niin luulisin, että siitä ymmärtää mun tarkoittavan nimenomaan tapausta, jossa vanhempi periaatteessa tietää sen toisen lapsen sukupuolen. En mä todellakaan sitä tarkoittanut, että lapselle on haitallista, ellei kaikkien vastaan tulevien sukupuolta (tai arvailua siitä) heille kerrota.

Mutta mä siis ilmeisesti käsitin kanssa väärin, kun luulin, ettei haluta kertoa lapselle toisen sukupuolta, vaikka se tiedettäisiin. Ihan tuntemattoman ollessa kyseessä tilanne onkin toinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Niin käy tosi helposti, poimulehti! :)

 

Tuo on kyllä kiva ajatus laittaa lapsi kysymään itse. On muutenkin kiva rohkaista lapsia puhumaan toistensa kanssa leikkiksellä, niin miksipä ei tuolla aloitteella. On kuitenkin hyvä myös viestiä, että sukupuolikaan ei ole mikään turhan mystinen tai vaikea juttu jolla on joku tietty valtava merkitys, vaan että siitä voi puhua ihan arkisesti. Mutta siis minulla on kokemuksia vasta tästä 1v:stä, niin vielä jonkun aikaa se olen minä joka sanoittaa sitä ympärillä olevaa maailmaa. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämäpä aihe on poikinut hyvin keskustelua. Hienoa! :)

 

Sanoit että sinua ärsyttää sukupuolittelut väreissä ja että tyttöjen punaiset ja poikien siniset vaatteet tulevat siitä että muut tietäisivät kumpaa sukupulta lapsi on. Ja siihen sanoin että kyllähän se värien valitseminen voi lähteä ihan lapsesta itsestäänkin eikä siinä ole mitään pahaa.

 

Joo ja en sanonutkaan esimerkiksi, että tytöt eivät saisi tykätä pinkistä eikä pojat sinisestä. Me aikuiset roolitetaan ihan vauvasta asti näitä juttuja - lähtien niistä vaatteista ja kukaan vauva ei kyllä itse valitse vaatteitaan :D - ja ohjaillaan muutenkin aika hienovaraisestikin ja moni lapsi varmaan senkin takia sitten valitsee niitä "oman roolinsa" juttuja.

 

Toki sinulle voi ollakin, ja se on ihan ok. Mutta kasvavalle lapselle ei ole.

 

Vai mikäs tässä nyt pohjimmiltaan olikaan ideana, ajatella lapsen parasta vai vanhempien halu olla jotenkin erikoisia? Hmm...

 

Täällä on kyllä muutama muukin jo vastannut tuohon, mutta toistaen itseäni...

Mitä muuta sukupuoli on kasvavalle lapselle ja miksi sen pitäisi olla jotain muutakin?

 

Ja lapsen parasta ajatellaan varmasti kaikki edelleen. Jos jotkut ihmiset tekevät jotain massasta poikkeavaa ei se tarkoita automaattisesti, että pointtina olisi erikoisuuden tavoittelu. Joissain tapauksissa kyllä, mutta ne ovatkin lähinnä tyyliin yksi pukeutuu keltaiseen, kun kaikki muut mustaan. Nyt on kyse lasten kasvatuksesta.

 

Vai miten sitten selitetään trans-sukupuolisuus? Jos sukupuoli on silkkaa biologiaa, niin miksi nuo ihmiset kokee syntyneensä väärän sukupuolen edustajiksi. Kun sillä ei kerran ole muuta kuin biologista merkitystä?

Ja kommenttina siihen, että sukupuoli olisi vain biologinen juttu; ei ole. Piste. Transsukupuolisuus ei olis mitenkään mahollista jos se olis niin.

 

Ehkä transsukupuolisuus onkin sukupuoliroolittuneen yhteiskuntamme seuraus? Henkilökohtaisesti en ymmärräkään miksi joku kokee sukupuolensa vääräksi niin, että tahtoo sen korjauttaa. En kuitenkaan kiellä transsukupuolisuuden esiintymistä. Eikä sillä liene niinkään väliä ymmärränkö minä transsukupuolisuuden, kunhan en kannata heidän oikeuksiensa polkemista.

 

Toisaalta, tietääkseni nykyään transsukupuolisuuden alkuperää pidetään biologisena.

 

Mutta transsukupuolisuus on hieman ohi aiheen joten se siitä. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

No Briony, et tietenkään ymmärrä miksi. Olipa hölmöä kommentointia. Vähän sama kuin joku kommentoi aiemmin, että toki se saattaa vähän harmittaa, kun siinä on kuitenkin on kyse vähän muustakin kuin pelkästä harmituksesta.

 

Mutta tosiaan menee OT joten loppu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0