Sukupuolisensitiivinen kasvatus

[Briony]

^No josko sen verran vielä ot, että selität mitä tarkoitat, kun mulla meni vähän ohi?

[Memminkäinen]

Mä ajattelen tän asian, että miksi sukupuolen pitäisi kasvavalle lapselle olla muuta kuin biologiaa*, silleen, että kun se (ainakin monelle) aikuisellekin on muutakin, ja koska ihmisen elämä on, niin kuin kaikki tietenkin tietää, jatkumo, asiat jotka on tulleet lapsena, tulee myös aikuisuuteen, niin on hyvä, että jo pienestä pitäen lapselle "opetetaan" ihan omalla ja miksei muidenkin läheisten aikuisten mallilla, mitä se sukupuolisuus on muutakin kuin biologiaa. Ei siis pakottaen lasta itseään mihinkään, eikä tyrkyttäen perinteisiä, epätasa-arvoisia sukupuolirooleja. Siinä samallahan sitä tulee opetettua, että äiti voi olla kiinnostunut myös näistä ja näistä asioista, ja silti olla naisellinen, pukeutua mekkoihin ja meikata, siis noin niin kuin esimerkiksi. Kun mulle tuo kaikki on sitä muuta kuin biologiaa.

 

 

*ei sen pidäkään, siis ei ole pakko! Mutta ei sitä mun mielestä tarvitse häivyttääkään.

[Briony]

^Okei, tajunnen sun pointin, mutta kun mun mielestä esim. meikkaus ja mekkoihin pukeutuminen ei pitäisi olla sukupuolista, paitsi että perinteisesti se on.

[Ida-Mari]

Niin siis tarkoitin että tietenkään et ymmärrä miksi transsukupuolinen kokee itsensä väärän sukupuolen edustajaksi ja miksi se tunne on niin voimakas että päätyy leikkaukseen, koska itse et ole transsukupuolinen. Ja tuosta "harmittamisesta", niin transsukupuolisuus voi johtaa jopa ylitsepääsemättömiin identiteettikriiseihin, masennukseen, syrjäytyneisyyteen ja mihin ikinä, joten mun mielestä ei tosiaan voi sanoa että kyllähän se vähän saattaa harmittaa.

 

Lisäys: tässä nyt asiaa mietittyäni en oikein tajua, mitä kamalaa niissä perinteisissä sukupuolirooleissa lopultakaan on? Niin kauan ku mitään ei kielletä siksi että on tyttö/poika, niin mun mielestä ei ole mitenkään ihan hirveän kamalaa jos tyttö nyt pukeutuu pinkkiin mekkoon ja haluaa leikkiä kotileikkiä. Monesti näistä keskusteluista huokuu vähän se, miten ei sais olla tyttömäinen. Ei mekkoja, ei vaaleanpunaista, ei kotileikkejä, ei nukkeja, ettei se tyttö vaan kuvittele ettei se sais pelata jalkapalloa. Enemmän mun mielestä semmonen asian tarpeeton korostaminen ja rooleista pois pyrkiminen pönkittää niitä rooleja kuin semmonen neutraali suhtautuminen koko juttuun.

Edited March 11, 2012 by Ida-Mari

[Briony]

Niin siis tarkoitin että tietenkään et ymmärrä miksi transsukupuolinen kokee itsensä väärän sukupuolen edustajaksi ja miksi se tunne on niin voimakas että päätyy leikkaukseen, koska itse et ole transsukupuolinen. Ja tuosta "harmittamisesta", niin transsukupuolisuus voi johtaa jopa ylitsepääsemättömiin identiteettikriiseihin, masennukseen, syrjäytyneisyyteen ja mihin ikinä, joten mun mielestä ei tosiaan voi sanoa että kyllähän se vähän saattaa harmittaa.

 

Joo ja sitä samaa yritin itsekin sanoa, etten tiedä koska en ole itse kokenut, mutta se jäi varmaan vähän epäselväksi. Pahoitteluni siitä. Mutta tuo harmittamisjuttu on mennyt multa ihan kokonaan ohi enkä tajua mistä kyse. Se taas johtunee siitä etten välttämättä lukenut kaikkia viestejä kokonaan.

[Chimelli]

Minä ainakin olen samaa mieltä siitä, että transsukupuolisuus johtuu juuri sukupuoliroolittuneesta yhteiskunnasta. Juuri luin jostain lehdestä jutun transsukupuolisesta ihmisestä, ja hän siinä sanoikin aluksi ajatelleensa, että eihän sitä biologista sukupuolta tarvitse vaihtaa, kun voi kuitenkin olla ja tehdä mitä haluaa, mutta sitten tajusi, että kyllä se ympäristön kohtelu vaikuttaa niin paljon, että parempi korjauttaa se biologinen ja virallinen sukupuoli samaksi kuin kokee olevansa. Tai näin minä sen ymmärsin

 

Itsekin ajattelen, että sukupuoli on biologinen asia, jonka ei pitäisi vaikuttaa ihmisten kohteluun tai siihen, mitä ihmiset voivat tehdä tai tuntea. On toki monia asioita, jotka ovat tyypillisiä naisille, mutta se, että fyysisesti olet nainen, ei pakota näistä mihinkään. Siksi opetan lapsillenikin, että sukupuoli riippuu siitä, onko pippeli vai pimppa. Ja toivoisin tietenkin, etteivät lapseni kokisi oloaan rajoitetuksi sen takia tai kehoaan vääräksi. Jos myöhemmin heistä oikeasti tuntuu siltä, että ovat "väärässä kehossa", niin voivat toki sukupuolenvaihdoksen tehdä, mutta en näe järkeväksi sellaista tässä vaiheessa ottaa puheeksi. Sanon siis lapselle, että olet tyttö, kun sinulla on pimppa, ja isona sinusta tulee nainen. En sano, että "sinulla on pimppa, mutta voi olla että olet oikeasti poika ja sinulla pitäisi olla pippeli, voit sellaisen hankkia sitten isona ja tulla mieheksi" Kun lapseni kertoi minulle nähneensä tytön jolla on pippeli, niin sanoin, että sitten se oli kyllä poika. En, että "no joillain tytöillä nyt vaan on pippeli"

 

Jos lapseni kysyy toisen lapsen sukupuolta, kerron jos tiedän (esim. nimestä). Jos en tiedä, mutta luulen arvaavani vaatteiden perusteella, sanon "luulisin että tyttö/poika" tms. Jos ei ole kovin sukupuolitetut vaatteet, en välttämättä lähde arvailemaan, vaan sanon että en tiedä, ja voit kysyä jos haluat välttämättä tietää. Voin myös auttaa kysymään. Useammin lasta kiinnostaa ensisijaisesti toisen lapsen nimi, joten kysytään sitä, ja siitähän sen sukupuolen sitten yleensä tietää.

Edited March 11, 2012 by Chimelli

[J A W]

Kun lapseni kertoi minulle nähneensä tytön jolla on pippeli, niin sanoin, että sitten se oli kyllä poika.

Joo, tuollaisessakin kohdassa mä lähtisin kyllä sanomaan, että ei, kyllä se oli poika, miksi sä arvelet, että se oli tyttö. Samalla saisi korjattua niitä ennakkoluuloja, jos käy ilmi, että lapsi on esimerkiksi arvellut, että toinen on tyttö, kun sillä on pinkit vaatteet / pitkä tukka / se leikki nukeilla / whatever.

[poimulehti]

Vähän sama kuin joku kommentoi aiemmin, että toki se saattaa vähän harmittaa, kun siinä on kuitenkin on kyse vähän muustakin kuin pelkästä harmituksesta.

Hmmm, minäkään en nyt millään löydä tässä ketjussa kenenkään kommentoineen noin...?

 

Itse tunnen hlökohtaisesti useammankin transsukupuolisen ihmisen, osa käynyt korjausleikkauksessa, osa ei. Heidän kokemuksessaan ei nyt todellakaan ole ollut kyse mistään vähäisestä harmituksesta. Meidän yhteiskuntamme on niin heteronormatiivinen ja kahtiajaotteleva, että monille ihmisille helpompi olla selkeästi jompaakumpaa, tyttö/poika, nainen/mies, ja edustaa näitten ominaisuuksia, roolittua selvästi johonkin "suuntaan". Ihminen, joka saa koko elämänsä kokea ympäristön taholta hyväksymätöntä asennetta, syrjintää, pilkkaa, suoranaista henkistä väkivaltaa, ehkä fyysistäkin väkivaltaa, vain siksi koska omaa jotain tiettyjä ominaisuuksia mutta joitain tiettyjä ei, kärsiikin tästä suunnattomasti. Monille korjausleikkaus on helpotus tähän koko elämän ajan jatkuneeseen itsensä friikiksi tai ulkopuoliseksi kokemiseen.

 

Meissä kaikissa on sekä feminiinisiä että maskuliinisia piirteitä ja puolia. Eikä pelkästään ulospäin näkyviä sellaisia.

 

Moni kokee olevansa ensisijaisesti feminiininen/nainen, vaikka hänellä olisikin pippeli. Jos naisena olo ei tuolloin ole yleisesti hyväksyttyä, tulee korjausleikkaus ajankohtaisena väistämättäkin mieleen.

 

(Omaan sukupuolisensitiiviseen kasvatukseeni ei kuulu kahden eri vaihtoehdon tarjoaminen, vaan kaiken muunkin salliminen siltä väliltä, koska minulle vaikuttaisi siltä että sukupuolia on kahden sijaan monta)

Edited March 11, 2012 by poimulehti

[Allu]

Musta se, että kerrotaanko lapselle onko joku tyttö tai poika, mies tai nainen, on ihan irrelevanttia tähän keskustelun aiheeseen nähden. Maimai kirjoitti mun mielestä osuvasti sen, mitä itsekin ajattelen sukupuolisensitiivisyydellä. Että ei ylikorosteta sitä sukupuolta ja ohjata lasta toimimaan "oikein", vaan annetaan lapselle vapaus ja oikeus kasvaa sellaiseksi, kun siitä tulee. Ja tärkeää on nimenomaan kertoa (ja näyttää omalla esimerkillään), että sukupuoli ei ratkaise, vaan oma halu ja kiinnostus sukupuolesta huolimatta.

 

Ida-Mari taisi kysyä, että mitä vikaa perinteisissä sukupuolirooleissa on? No ei kai periaatteessa mikään, mutta silloin pitääkin olla tarkkana siitä, että ei ohjaa lasta toimimaan tietyllä oletetulla tavalla, huolimatta siitä, mikä yksilön oma toive on. Jos kontona kumpikin vanhemmista tykkää tehdä ns. perinteisellä jaolla kotihommia, on minusta tärkeää, että niitä ei opeteta lapselle tyyliin: nämä on naisten ja nämä miesten töitä, vaan kerrotaan, että kotona kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa töitä ja kotihommat voi jakaa siten, että kukin tekee sitä mistä eniten tykkää. En mä ainakaan nää tässä keskustelussa mitään sellaista, että tyttömäisyys olisi jotenkin väheksyttyä. Kritisoitu on vaan sitä, että ohjataan lasta, ehkä tiedostamattakin siihen, että koska olet tyttö, sinun tulee tykätä tästä. Jos lapsi itse on kiinnostunut pinkistä ja prinsessoista, ei varmasti kukaan tähänkään keskusteluun osallistujista halua sitä häneltä kieltää. Edes silloin, jos lapsi on poika. Vai tunnustaako kukaan, että jos poikalapsi haluaa leikkiä prinsessaa ja laittaa vaaleanpunaisen höyhentiaran päähän, antavansa leikkiauton käteen ja sanovansa, että sinun kuuluu leikkiä tällä, tuskin sentään.

 

Ja vaikka lapselle kuuluu minun mielestä opettaa myös se, että omasta sukupuolesta tulee osata myös nauttia ja sitä voi arvostaa, ei ihan pienelle lapselle ole mitään onko joku tyttö tai poika. Ne asiat kiinnostaa kyllä ja meillä ainakin puhutaan siitä paljon, kun meidän lapsi on siinä iässä, että biologia kiinnostaa ja se, että kuka on tyttö ja kuka poika ja kellä on pippeli ja kellä pimppi. Mutta missään vaiheessa ei ole tullut puheeksi mitään sellaista, että sillä olisi mitään muuta merkitystä lapsen mielessä kuin tämä biologinen ero. Meillä kyllä puhutaan enemmänkin lapsista, ei tytöistä ja pojista, siis yleensä jos puhutaan vaikka leikkipuistossa muista leikkikavereista. Ihan sillä, että mun mielestä meidän tenava ei tee mitään eroa itse tyttöjen ja poikien välille leikkitilanteessa.

[Aeria]

Pari sanaa vielä transsukupuolisuudesta, joka oikeastaan liippaa hyvinkin läheltä tämän ketjun varsinaista aihetta - ottaen huomioon että lapsia tosiaan kasvatetaan tiettyyn sukupuoleen usein lähes vahingossa, tiedostamatta koko asiaa.

 

Tunnen läheisesti erään transnaisen (siis syntynyt miehen kehoon mutta henkiseltä sukupuoleltaan nainen). Hän on kertonut mulle menneisyydestään.

 

transsukupuolisuus voi johtaa jopa ylitsepääsemättömiin identiteettikriiseihin, masennukseen, syrjäytyneisyyteen ja mihin ikinä,

 

Transsukupuolisilla on myös keskivertokansalaista suurempi riski joutua väkivallan ja viharikosten uhreiksi ja päätyä mainitsemistasi syistä itsemurhaan (ja siksi, että oma perhe ei hyväksy "uutta" sukupuolta, työpaikka uhkaa potkuilla ym. ympäristön paineista johtuvat syyt).

 

Kyseinen ystäväni kertoi, että kun hänellä aikoinaan oli vaikeuksia myöntää edes itselleen asioiden todellista tilaa ja ristiriita biologisen & henkisen sukupuolen välillä kävi liian suureksi, hän oli vähällä jouda itsensä hengiltä. Hän kirjaimellisesti kärsi joka päivä kun hänen oli pakko elää "miehen roolissa" siinä mielessä miten yhteiskunta sen määrittelee. Lopulta kuitenkin onneksi ryhtyi sukupuolenkorjausprosessiin ja mm. hormonihoitojen, äänenkäytön opettelun, vaatetuksen, meikkien yms. kautta alkoi elää sinä naisena joksi tunsi syntyneensä. (Jotkut transsukupuolset eivät koe leikkausta tarpeelliseksi, vaan hormonihoidot ovat keskeisin osa prosessia.) Kyseessä on todella syvä ja kokonaisvaltainen minäkuva- ja identiteettikysymys.

 

Osa transsukupuolisista tajuaa sisäisen ristiriitansa jo lapsena, ja heille on erityisen vahingollista kasvattaminen/pakottaminen ahtaaseen, biologisen sukupuolen sanelemaan muottiin.

 

Pieni huomautus yleisellä tasolla: Se termi on sukupuolenkorjaus, ei vaihdos. Sukupuoltaan ei kukaan voi vaihtaa, mutta fyysisen puolen voi korjata sopimaan yhteen henkisen puolen kanssa.

[Ame]

Oi, haluan vielä kommentoida tätä.

 

Lisäys: tässä nyt asiaa mietittyäni en oikein tajua, mitä kamalaa niissä perinteisissä sukupuolirooleissa lopultakaan on? Niin kauan ku mitään ei kielletä siksi että on tyttö/poika, niin mun mielestä ei ole mitenkään ihan hirveän kamalaa jos tyttö nyt pukeutuu pinkkiin mekkoon ja haluaa leikkiä kotileikkiä. Monesti näistä keskusteluista huokuu vähän se, miten ei sais olla tyttömäinen. Ei mekkoja, ei vaaleanpunaista, ei kotileikkejä, ei nukkeja, ettei se tyttö vaan kuvittele ettei se sais pelata jalkapalloa.

 

Perinteisissä sukupuolirooleissa on tosi paljon epäreiluutta, ja vieläpä niin helposti nähtävää, että lapsetkin sen tajuavat. Tosi helposti pojilta siedetään enemmän rauhattomuutta, tappeluja ja vätystelyä, kun taas tytöiltä odotetaan malttia, sanallisia selityksiä, parempaa käytöstä ja osallistumista. Tytöt mielletään helposti sieviksi pikku apulaisiksi, koska tokihan heitä aina kiinnostaa kotihommat ja vauvanhoito, ja tokihan heistä kasvatetaan kauniita ja taitavia kodin hengettäriä. Pojat taas leikkivät koneilla ja autoilla ja leluaseilla, koska heistä on parempi kasvattaa kiltin nynnykän sijasta rohkeita ja kekseliäitä, koska aikuisenakin he sitten leikkivät armeijassa sotaa ja ajavat autollaan insinöörityöhön tai raksalle, jne. Se, että käyttäytyy eri sukupuolisia lapsia kohtaan erilailla joko tietoisesti tai tiedostamattaan, koska olettaa sukupuolten olevan tietynlaisia, on tosi epäreilua. On ihan kamalaa, että se tyttö, joka ryhtyy painimaan toisten kanssa riidan tullen, otetaan tarkkailun kohteeksi poikkeuksellisesta väkivaltaisuudesta, kun samalla vatsaavasti käyttäytyvässä pojassa ei muka ole mitään ihmeellistä.

 

Ei mitään tietynlaista mallia pitäisi olla olemassakaan, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Kuinkakohan moni lapsi näihinkin muotteihin osuisi ilman ympäristön ohjailua? Meistäkin varmaan yksi kolmesta voisi kirjoittaa tänne olleensa "poikatyttö joka kiipeili puissa ja kaiveli naapurin poikia rohkeammin matoja pihamaasta"... Niin. Suuri osa tuntemistani naisista ei melkein ikinä meikkaa. Monet inhoavat sukkahousuja, hameita ja mekkoja, vaaleanpunaisesta puhumattakaan. Suuri osa tykkää enemmän oluesta kuin siideristä ja valitsee mielummin pekonihampurilaisen kuin kanasalaatin. Enemmistö hoitaa enemmän raha-asioita ja muita tärkeitä "hoidettavia asioita", korjaamisia ja järjestelyjä kuin puolisonsa. Tunnen monia siilitukkaisia naisia ja pitkätukkaisia miehiä, jne. Meillä kaikilla on lähipiirissä varmasti vastaavia esimerkkejä vaikka kuinka, niin naisten kuin miestenkin puolelta. Jos kerran aikuinen saa olla melkein mitä tahansa, mistä se tyttö- tai poikalapsen rooli oikein tulee, ja miksi?

 

Minusta perinteisten sukupuoliroolien suosimisessa tai jatkamisessa on siis tympeintä se kapeus. Sellaista puhtaasti stereotyyppistä "tyttöä" tai "poikaa" ei aidosti ole varmaan olemassakaan, vaan kaikissa yksilöissä on vivahteita, tietysti aikuisena, mutta etenkin lapsena. Eikä se stereotyyppinen "tyttö" tai "poika" ole minusta edes kovin hyvä roolimalli/tavoite, johon kenenkään pitäisi tähdätä, mutta niin se vaan helposti menee, että jos sen mielikuvan jostain saa, niin sitä alkaa pitää tavoitteena. Niistä tyttölapsista, joilla on eniten sitä pinkkiä ja hellokittyä, tulee helposti keskipisteitä ja "suosittuja" ja ihailtuja, joiden varjossa joku toinen pikkutyttö saattaa kokea itsensä jotenkin huonommaksi, koska jollain tasolla ehkä aistii, että tuo on nyt jotenkin enemmän kuin minä, koska sitä aikuisetkin sanoo ihanaksi prinsessaksi. Minusta sukupuoliroolien suosiminen tuo helposti sellaista karmeaa teinimeininkiä jo alle kouluikäisten maailmaan.

 

Enemmän mun mielestä semmonen asian tarpeeton korostaminen ja rooleista pois pyrkiminen pönkittää niitä rooleja kuin semmonen neutraali suhtautuminen koko juttuun.

 

Jos pitää noita perinteisiä sukupuolirooleja ja "tyttömäisiä" ja "poikamaisia" juttuja olemassaolevina malleina, joita on ihan ok jatkaa, en oikein tiedä voiko puhua kovin neutraalista suhtautumisesta. On se tietysti neutraalia jos vastaantaisteluun vertaa, että sinänsä kyllä ymmärrän mitä tarkoitat, mutta sukupuolisensitiivisen kasvatuksen ideana ei taida kenelläkään olla mikään tarpeeton korostaminen - päin vastoin.

[Chimelli]

Tosi helposti pojilta siedetään enemmän rauhattomuutta, tappeluja ja vätystelyä, kun taas tytöiltä odotetaan malttia, sanallisia selityksiä, parempaa käytöstä ja osallistumista. Tytöt mielletään helposti sieviksi pikku apulaisiksi, koska tokihan heitä aina kiinnostaa kotihommat ja vauvanhoito, ja tokihan heistä kasvatetaan kauniita ja taitavia kodin hengettäriä. Pojat taas leikkivät koneilla ja autoilla ja leluaseilla, koska heistä on parempi kasvattaa kiltin nynnykän sijasta rohkeita ja kekseliäitä, koska aikuisenakin he sitten leikkivät armeijassa sotaa ja ajavat autollaan insinöörityöhön tai raksalle, jne. Se, että käyttäytyy eri sukupuolisia lapsia kohtaan erilailla joko tietoisesti tai tiedostamattaan, koska olettaa sukupuolten olevan tietynlaisia, on tosi epäreilua. On ihan kamalaa, että se tyttö, joka ryhtyy painimaan toisten kanssa riidan tullen, otetaan tarkkailun kohteeksi poikkeuksellisesta väkivaltaisuudesta, kun samalla vatsaavasti käyttäytyvässä pojassa ei muka ole mitään ihmeellistä.

Tapahtuuko tällaista ihan oikeasti vielä nykyään? Minun on jotenkin niin vaikea uskoa, että kukaan ainakaan omia lapsiaan kohtelisi noin, ja siksi minusta tämä koko keskustelunaihe on tuntunut vähän oudolta. Mutta nyt kun ajattelen, niin tuntuu että nuo mallit saattaakin tulla ulkopuolelta, päiväkodista, koulusta jne. Mikä on kyllä sekin vähän outoa, koska aika monilla päiväkodin ja koulun opettajilla on kuitenkin lapsia itselläänkin

 

Enkä ymmärtänyt tuota Ida-Marin viestiäkään noin kuin sen tuon yhden lauseen perusteella voisi tulkita. Minä tulkitsin sen niin, että Ida-Mari tarkoitti, että nämä "sukupuolisensitiivisyys" ym. jutut menee joskus yli, niin että yritetään välttää sitä sukupuolirooliin liittyvää toimintaa. Siis varmaan Ida-Marikin ymmärtää, että sukupuolirooleissa on vikana se, jos tytölle sukupuolen takia tuputetaan pelkästään pinkkejä mekkoja ja kotileikkejä tarjoamatta muita vaihtoehtoja. Sitten taas "sukupuolisensitiivisyydessä" on vikaa, jos tytölle tuputetaan mitä tahansa muuta, ettei se vaan alkaisi käyttää pinkkiä mekkoa ja leikkiä kotileikkejä. Sehän ei kuitenkaan ole se oikea idea siinä, vaan tarkoitus olisi tasapuolisesti tarjota erilaisia juttuja, unisex-juttuja JA tyttöroolin juttuja JA poikaroolin juttuja.

[J A W]

On tutkimustietoa siitä, että nekään aikuiset jotka kuvittelevat kohtelevansa tyttöjä ja poikia samallalailla eivätkä tietoisesti ollenkaan usko eroihin näiden välillä, eivät esimerkiksi lapsiryhmää ohjatessaan oikeasti tee niin, vaan esimerkiksi kuuntelevat tyttöjä enemmän ja pitempään, mutta toisaalta keskeyttävät näiden vähänkään rajummat leikit riehumisena. Päiväkodeissa on tehty videointeja jotka nähdessään ko. aikuiset ovat olleet aika järkyttyneitä huomatessaan omat puuhansa. Eli ei kannata oikeasti olla ihan varma siitä, että vaikka kuvittelee kohtelevansa lapsia lapsina, tekee niin! Mutta tärkeintä on tietysti yrittää. Onneksi nykyään harvat ihmiset tietoisesti tekevät mitään tuollaista.

 

Mutta on esimerkiksi päiväkoteja, joissa lähdetään heti alkuun siitä, että tyttöjen vaatteet laitetaan punaisiin henkareihin ja poikien sinisiin. Kaverin viisivuotias oli myös tullut päiväkodista kotiin kertoen, että "pojat kiusaa tyttöjä, mutta se johtuu vaan siitä kun ne tykkää". Kaveri oli yrittänyt selittää, että kiusaaminen ei ole mikään tapa osoittaa tykkäämistä, vaan pojatkin voi esimerkiksi silittää ja sanoa "tykkään susta". Viisivuotias oli katsonut äitiään kärsivällisesti ja sanonut, että "ei pojat osaa semmosta". Tuskinpa se on tätä käsitystä itse muodostanut, vaan aikuisilta se taitaa tulla.

 

Että kyllä tällaista vaan nykyäänkin tapahtuu.

Edited March 11, 2012 by J A W

[Chimelli]

Niin siis tuo onkin vähän outoa, että vaikka omia lapsia on helppoa ja itsestään selvää kohdella tasapuolisesti, niin miksi lapsiryhmää ohjatessa se ei olekaan niin helppoa Kun siis melkein tuntuu, että jos en kiinnittäisi asiaan erityistä huomiota, voisin itsekin sellaiseen syyllistyä (jos sattuisin sellaisessa työssä siis olemaan). Sen sijaan omien lasten kohdalla se tasapuolinen kohtelu tulee mielestäni automaattisesti. Ehkä se johtuu jotenkin siitä, että se oman lapsen näkee selkeämmin yksilönä, lapsiryhmässä lapset taas helpommin näkee vain tyttöjen tai poikien edustajana...

 

En kyllä ole ihan varma niistä omista lapsistakaan, kun itsellä ei vielä ole poikia. Mistä sitä siis tietää, nyt vaan tuntuisi jotenkin tosi oudolta kohdella poikaa eri tavalla. En tiedä sitten kun lapsille ikää tulee lisää, että onko se sitten vaikeampaa...

Edited March 11, 2012 by Chimelli

[Ame]

^^ Näin juuri, J A W. Ja samanlailla esim. koulussa siinä on kunnon ero melkeinpä jokaisen opettajan kohdalla, miten niihin oppilaisiin suhtautuu ja mitä niiltä siedetään, ihan alakoulusta lukioon (opintojen myötä on tullut seurattua ulkopuolisena kymmeniä oppitunteja, ja kyllä tuon omiltakin kouluajoilta muistaa). Esim. pojille annetaan lyhyitä komentoja ja tytöille selitetään syyt ja seuraukset.

 

Ja sitten nämä lasten muoti-ilmiöt ja niiden antamat roolimallit. Hurjat Autot-autot ja väkivaltaiset spidermanit, meikatut keijukaiset ja pissisnuket. Vaatteiden rimpsut ja röyhelöt ja tunikat, ja poikien rymyämiseen sopivammat kamppeet. Sievät hamsterilelut ja robottimaiset taisteluötökät. Siinä kaikessa on ihan mielettömän vahva raja, jota on vaikea ylittää "väärälle puolelle". Ja se on kaikki vain ja ainoastaan aikuisten tekemää ja mahdollistamaa ja tuputtamaa. Sukupuolirooliodotuksia ja -oletuksia on tosi paljon "vielä nykyäänkin".

[Chimelli]

Edelleen: niin toki ulkopuolella, mutta kun tämä ketju on kuitenkin täällä pienten lasten vanhempien foorumilla, niin millä tavalla vanhemmat voivat tähän vaikuttaa? Ei se spiderman-vaatteiden ostelu tytölle varmaan kauheasti auta. Eikä lopulta sekään, että kehuu tyttöä reippaaksi.

[poimulehti]

Vanhemmat tosiaan ovat melko voimattomia bisnes- ja mainosmaailman edessä. Asioihin voi koettaa vaikuttaa esim:

 

-lähettämällä kuluttajapalautetta lelufirmoille

-toivomalla lelukauppojen ja vaatekauppojen valikoimiin toisentyyppisiä leluja kuin mitä tarjonta nykyään on (siis juuri jotain muuta kuin nuo meikatut pissisnuket ja synkät taistelurobotit - maailmassa ON muitakin leluja!)

-hankkimalla lapsen sukupuolesta riippumatta tälle ensisijaisesti sellaisia vaatteita, joissa on mukava liikkua, lapsen omia värimieltymyksiä kuunnellen

-juttelemalla asiasta muitten ihmisten kanssa aktiivisesti

-kirjoittamalla toiveistaan kaikkialle minne vain keksii

-rajoittamalla lasten mainostenkatselua (meidän perheessä tämä on melko helppoa, koska yhtäkään telkkarikanavaa ei ole, ja lapset näkevät ainoat mainoksensa satunnaisista ohikulkevista lelulehdistä)

-ottamalla päiväkodilla puheeksi, että haluaa lapsilleen monipuolisemman lelutarjonnan, eikä halua esim. tytärtään aamulla ohjattavan kotileikkinurkkaukseen ja poikaa autoleikkeihin (mun pojan viimevuotisessa päiväkotiryhmässä tää oli sitkeä normikäytäntö, ja kesti todella kauan, ennen kuin alkoivat kuunnella pyyntöjäni päästää poikani mukaan kotileikkeihin, kun tämä oli kotona lähes itku kurkussa valitellut, ettei päiväkodissa pojat saa leikkiä kotileikkejä ollenkaan, vaan heti työnnetään auto käteen ovella)

 

Niin lelu- kuin vaatefirmoilla on mainontastrategiasuunnittelussaan käytössä huippukoulutettuja psykologeja, jotka kertovat mainossuunnittelijoille, miten lasten mieleen voi parhaiten vedota, ja miten mitäkin tavaraa tai vaatetta voi saada parhaiten lapsiperheille myydyksi. Tää on raadollista bisnestä, jossa ei kyllä mun mielestäni mitään lapsen tervettä kehitystä ajatella. Katsokaa nyt tavaratalojen lelu- ja lastenvaateosastoja, mitä ihmeen järkeä siinäkin on, että kaikki vauvanuket ovat tyttöjä ja suunnattu tytöille? Miksei pikkupoikia kannusteta hoivaamaan, vaan sotimaan mustilla roboteilla? Ja miksi vain tytöille mainostetaan hienosteluvaatteita ja -asusteita, mutta poikien väri- ja tilpehöörimaailma on niin paljon suppeampi (joskin monipuolisemmin liikunnan mahdollistava)?

 

Niin. Tytöistä halutaan kasvattaa ulkonäkökeskeisiä kuluttajia, pojista konemaisempia. Tässä pitäis valta vanhempien ottaa omiin käsiinsä, pois markkinavoimilta. Melkoinen homma...

Edited March 11, 2012 by poimulehti

[Chimelli]

Joo, vähän luulen ettei kyllä ole niin minkäänlaista apua yrittää vaatia lelubisnestä tekemään/myymään toisenlaisia leluja Mutta toisaalta nuo lelut nyt ehkä ei olisi niin suuri ongelma, jos kukaan ei pakottaisi leikkimään juuri tietyillä leluilla, niin kuin tuossa päiväkotiesimerkissäsi. Päiväkodin hoitajien kanssa puhumisesta oikeasti uskoisinkin olevan jonkin verran apua, koska en usko että ne hoitajat oikeastaan väkisin haluavat pakottaa lasta johonkin muottiin, vaan tekevät sitä ihan ajattelemattomuuttaan.

[Juksu]

Katsokaa nyt tavaratalojen lelu- ja lastenvaateosastoja, mitä ihmeen järkeä siinäkin on, että kaikki vauvanuket ovat tyttöjä ja suunnattu tytöille?

 

Meidän pojalla on muutes ihan vaaleansininen vauvanukke. Tai siis vauvalla on vaaleansiniset vaatteet päällä. Mutta en tiedä onko sekään kovin sukupuolisensitiivistä, että jos pojalla on nukke, niin ainakin sen pitää olla vaaleansininen... (ja en siis itse ajattele näin, enkä poimulehdenkään kirjoituksesta sellaista käsittänyt) Pojalla on useita autoja, on saanut lahjaksi ja itsekin ollaan jotain ostettu. Mutta ei sen takia, että on poika, vaan koska tykkää niillä leikkiä! Parille samanikäiselle tytöllekin olen antanut auton lahjaksi, koska mun mielestä autot on hauskoja leluja ja tosiaan ainakin meillä hyvin mieleisiä.

[Ame]

Edelleen: niin toki ulkopuolella, mutta kun tämä ketju on kuitenkin täällä pienten lasten vanhempien foorumilla, niin millä tavalla vanhemmat voivat tähän vaikuttaa?.

 

No sukupuolisensitiivisyydellä; sillä, ettei ajattelemattomuuttaan yritä ohjailla lasta tiettyyn malliin esim. tarjoamalla tälle tietynlaisia vaatteita ja tekemisiä, koska on omaksunut sen kulttuurin tarjoaman oletuksen sukupuolista. Sillä, että tiedostaa sukupuoliroolijaon olevan turha ja epäreilu ja että ymmärtää, ettei sitä tarvitse noudattaa. Kuulostaa helpolta, mutta ei tuo ole mitenkään itsestään selvää, vaikka se ehkä sinulle ja minulle ja monille muillekin tuleekin luonnostaan.

 

Kyllä meillä pojan isovanhemmat ovat ihmetelleet ääneen pojan vaatetusta ja puhuneet jo pikkuvauvasta lähtien hänelle kaikkia reippaita äijäjuttuja. Aivan takuulla etenkin vaarin käytös poikaa kohtaan on ollut ronskimpaa kuin mitä se olisi tyttölasta kohtaan (painimylläämistä ja heittelyleikkejä, NO MIKÄ NYT ON-ärähtelyä heti kun poika vähän itkee, jne.), ja mummokin oli unelmoinut rakentavansa pihaan leikkimökin lapsenlapselle, mutta perui aikeensa, koska se olisi niin "likkojen juttu". Myös opiskelukaverini ovat maininneet vaatteiden väristä, siskoni nauroi pojan "tyttöjen tutille", kummisetä osti lahjaksi jääkiekkoaiheista kamaa, isomummo antaa aina mustaa/tummansinistä/harmaata vaatetta, jne. Minusta tässä on jo aika paljon mitä voisi tehdä toisin, vaikka poika on vasta nippanappa vuoden ikäinen. Ja se, miten tässä itse voin vaikuttaa koko hommaan, on keskustella näiden tyyppien kanssa asiasta jos tällainen tilanne tuleekohdalle, ja tyynen rauhallisesti jatkaa samaa rataa, olla esimerkkinä toisenlaisesta. Kyllä meidän poika on poika vaikka se tutti onkin pinkki.

 

Ja varmaan moni tietää tyttövauvojen äitejä, jotka eivät todellakaan hyväksy lapselleen mitään autojuttuja, vaan pitävät nuppunsa mielummin uppoutuneena totaalisesti sellaiseen vaaleanpunaiseen tyttömaailmaan. Heidän prinsessansa ja valintansa, tietysti, kyllä minä sen tavallaan ymmärränkin. Kyllä niitä perheitä ihan oikeasti näkee, joissa siskoa ja veljeä kohdellaan tosi eri tavoin. Ja kyllähän sen tietää, että monilla vanhemmilla on aika kapeat näkemykset aikuistenkin sukupuoliasioista, eikä ole mitenkään kaukaa haettu, että esim. homofobinen isä ei todellakaan antaisi poikalapsensa toteuttaa herkkyyttään leikkimällä prinsessaa, saati päästäisi tätä harrastamaan tanssia.

 

Aika kärjistettyä tietysti, mutta kyllä pienemmälläkin mittakaavalla siinä on minusta eroa kasvattaako lasta sukupuolisensitiivisesti vai ei. Ja vaikka se on yleistä ja "tietenkin lapsi nähdään yksilönä" jne., tuntuu vastakkaistakin mieninkiä olevan ympärillä aika paljon.

Edited March 12, 2012 by Maimai

[poimulehti]

Meidän pojalla on muutes ihan vaaleansininen vauvanukke. Tai siis vauvalla on vaaleansiniset vaatteet päällä. Mutta en tiedä onko sekään kovin sukupuolisensitiivistä, että jos pojalla on nukke, niin ainakin sen pitää olla vaaleansininen... (ja en siis itse ajattele näin, enkä poimulehdenkään kirjoituksesta sellaista käsittänyt)

Meiläkin lapset pukevat vauvanukkejensa, pienempien ukkeliensa yms. päälle ihan kaikenvärisiä nukenvaatteita ja nukkejen sukupuoli voi olla mikä vaan, leikistä riippuen. Eli kumpikin hoivailevat sekä tyttö- että poikahahmoja ja hyvä näin. Tarkoitinkin juuri niitä valmiita vauvannukkepaketteja, joita on lähes joka leluosasto puolillaan, kun ehkä joku 1/50 nukesta on puettu muuhun kuin vaaleanpunaiseen tai muutoin antaisi ymmärtää jotakin muuta kuin perinteistä tytöille suunnattua tyttönukkeutta. Mua siis kaivelee myös se, että vauvanukkejen mainontakin on suunnattu tyttölapsille lähes täysin, ja näin ollen monet vanhemmat/sukulaiset/ystävät tulevat sitten ennemmin valinneeksi sen "oikean sukupuolen mukaisen" tappelurobotin sieltä "poikien osastolta":

 

e: Autoista: Mun lapsilla on kokonainen laatikollinen autoleluja, kun jostain syystä niitä aina tulee lahjaksi lisää. Ovat olleet ihan mieleisiäkin molemmille, tosin 5-vuotiasta poikaa kiinnostavat tällä hetkellä legorakentamisen, nukkekotileikkien, askartelun ja mielikuvitusroolileikkien lisäksi eniten pikkuauto- ja junaleikit, joten iso määrä isompia leikkiautoja jäänyt odottamaan perheemme pikkukolmosen mahdollista innostumista niistä. Tyttäreni oli kenties maailman autohulluin pieni 1-vuotias aikoinaan, siis paljon innokkaampi kuin poika, tyttö pärisytteli aina aivan hirmusti nähdessään oikean auton ja mielileikkeihin kuuluivat leikit minun vanhoilla puuautoillani. Prinsessaleikeistä, hameista, hienostelusta, laittautumisesta jne. kumpikin on ollut tasavertaisen kiinnostunut aina.

Edited March 12, 2012 by poimulehti

[Briony]

Täällä on niin hyvää keskustelua, ettei itselle tuu mieleen oikein mitään lisättävää. Komppailen ainakin Maimain juttuja ja Chimelli heitti tosi tärkeän kysymyksen, eli miten me voimme itsemme lisäksi vaikuttaa muihin ihmisiin, ympäristöömme, siihen kaikkeen muuhun vaikutteeseen mikä tulee ulkopuolelta. Ja siihenkin on tosi hyvin vastattu jo.

 

[Ida-Mari]

No mutta siis kun. Minä olen ohjannut alakouluikäisille partiota, valmentanut lentopallojunnuja, toiminut myös "isompien" nuorten kanssa niin leireillä kuin nuorisiotilallakin, ja toiminut myös sijaisopettajana alakoulussa. Mulle on on ihan itsestäänselvyys ollut se, että kohtelen sekä tyttöjä että poikia aivan samalla tavalla. En kattele esim. luokassa yhtään sen enempää pojan kuin tytönkään kuiskuttelua, lappujenkirjoittelua, paperitollojen nakkomista tms, ja partioilloissa en erottele yhtään tyttöjä ja poikia. En esim. tee tyttö- ja poikapareja koskaan sillä perusteella, että "pojat riehuu kuitenkin kun ne laittaa pareittain", vaan selitän lapsille, että pitää tehdä ei-sen-parhaan-kaverin kanssa jotta 1) työskentelystä tuleekin jotain ja 2) ei synny turhia pikkuporukoita. Tää koskee myös tyttöjä, ja myös sitä yhtä kaksikkoa, jossa toinen on tyttö ja toinen poika.

 

Ja siis kyllä muakin ärsyttää välillä, kun ihan näin pienillekin vauvoille suunnatuissa vaatteissa on joutunu paljon turvautumaan ns. "poikien puoleen", kun siellä on paremmin esim. kollareita ja muita rennompia vaatteita siinä missä tytöille on ainakin mun mielestä tosi epäkäytännöllisiä mekkoja/bodymekkoja/hameita. Mutta eihän se ole kuin ostaa sitten niitä poikien vaatteita, ei siitä tarvii sen kummempaa numeroa tehdä.

 

Mitä taas tulee tohon adjektiivien käyttöön, niin mä pyrin yleensäkin välttämään adjektiivia "reipas" semmosissa yhteyksissä, kun se nostaa sen "reippaan" lapsen tavallaan ujojen yläpuolelle. Eli siis jos se "reipas" on uskaltanu tehä jonku jutun, mitä ujompi lapsi ei uskalla, koska en halua tukea sitä, että ns. reippaat ja supersosiaaliset lapset olis jotenki parempia kuin ujot ja hitaastilämpiävät. Tämä siis täysin sukupuolesta riippumatta. Toisaalta sit taas yleensä ujoa lasta saatan kyllä kehua reippaaksi, epätasa-arvoa kai sekin vois jonku tulkinnan mukaan olla.

 

En tiiä, mun mielestä nää tytöillekin autoja ja pojillekin nukkeja jos kiinnostaa- jutut on itelle niin itsestäänselvyyksiä, etten tajua mikä tässä on se ongelma. Ja siis tolla "Mitä pahaa niissä rooleissa on"- kommentilla tarkotin tosiaan sitä, että mitä pahaa siinä lopultakaan on, että tyttöjä kiinnostaa vaatteet ja poikia moottorit niin kauan, kun poikaa ei kielletä laittamasta kynsilakkaa ja tyttöä menemästä autotalliin, jos he niin haluavat.

[Chimelli]

En minä ainakaan ole kuullutkaan, ettei joku antaisi tyttönsä leikkiä autoilla Mutta pojan pukeminen selkeästi tyttömäisiin vaatteisiin on kyllä toinen juttu, itsekään en varmaan siihen pystyisi... Vaikka onhan se ihan tyhmää. Samalla rupesin miettimään jo tukka-asiaa, eli millaiset hiukset leikkaisin pojalle Noiden ulkonäköasioiden kanssa on kyllä paljon tekemistä, jos haluaisi, että sekä tytöt että pojat voisi sukupuolesta riippumatta pukea millä tavalla vain. Toisaalta en usko että se on tässä kuitenkaan oleellisinta, ainakaan jos ei kiellä lastaan pukeutumasta toisen sukupuolen vaatteisiin... Vaan kyllä muistan kun joskus 10 vuotta sitten (olin n. 12) tapasin kaksivuotiaan pikkuserkkuni, jolla oli joku sellainen korvien alapuolelle ulottuva tukka, otsatukka pinkillä ponnarilla, pinkki paita ja farkut (ja varmaan pinkit sukat). Mietin ihan tosissani, voiko Kaspar tosiaan olla tytön nimi, kun lapsi näytti ihan tytöltä Ja kun minusta nuo ei edes ole mitenkään kovin tyttömäiset vaatteet tai hiukset Ihan eri luokkaa kuin selkään asti ulottuvat enkelikiharat, jotka on edestä kiinni kimallepinneillä, ja vaaleanpunainen röyhelörimpsumekko. Tyhmää kun pukeutuminen on noin rajoittunutta!

 

Minä olen kyllä nähnyt paljon poikanukkejakin, vaikka tosiaan enemmän on tyttönukkeja. Minusta kyllä poika voi aivan hyvin hoitaa tyttönukkeakin tai toisinpäin, ja monet vauvanuket onkin sellaisia, ettei niistä välttämättä sukupuolta edes näe. Se on kyllä totta, että nukkeja mainostetaan usein vaaleanpunaisella taustalla ja myydään vaaleanpunaisissa pakkauksissa, mutta no, miksi vaaleanpunaisen ylipäätään pitäisi olla vain tytöille? Silti olisi tietty kiva, jos vauvanukkeja saisi myös vaikka keltaisen kylpyammeen kanssa, jos joku ei vaikka tykkää pinkistä

 

Minusta oman lapsen reippaaksi kehumisessa on kyse vain vertailusta lapseen itseensä, ei muihin lapsiin. Lapsiryhmässä sellainen on tietysti hankalampaa.

Edited March 12, 2012 by Chimelli

[Buttercat]

Mielenkiintoinen aihe ja pisti ajattelemaan miten itse toimii. En ole ollenkaan edes ajatellut koko asiaa, toiminut vain sen mukaan mikä on tuntunut oikealta. Meillä on siis kohta 3v. nuorimies täällä taloudessa. Alusta asti karasasti itse tummansinistä ja "vauva" vaaleansinistä. Musta, harmaa, ruskea ja harmaa oli eri juttu. Kunhan niidne parina oli jotain iloista väriä, oranssia, vihreää, turkoosia jne. meillä on ollut aina paljon. Punaista myös. Retrokuosit miellyttää itseäni, joten niitä olen suosinut. Joten siis olen pukenut pojan omien toiveideni mukaan. Nyt kun isompana tuo osaa jo sanoa mistä tykkää, niin sen mukaan tulee myös valittua vaatetta. Mm. kärpässienet on pop, samoin kaikki mahdolliset autot, moottoripyörät jne. Myös eläimet ja muumit on ihania. Eli aika laidasta laitaan saa olla vaatteissa kuvia. Edelleen silti aika pitkälti valitsen vaatteet, jos poika on ostoksilla mukana saa valita itse. En yhtään tykkää näistä spiderman jne. piirroshahmo paidoista mitä pojille tehdään, joten niitä vältän. Kuitenkin niitä saa muilta lahjaksi ja jos poika siihen tykästyy, niin sitten käytetään. Kyllä noi pojan vaatteet on aika poikamaisia ollut, alusta asti. Tyttöjen puolelta en vaan ole kauheasti osannut pojalle ostaa vaatetta. Esim. muumeistä poika tykkäisi kaikkista eniten niiskuneidistä..ja kaikki niiskuneiti vaatteet on selkeästi tytöille suunnattuja. Miksi, kysyn vaan? No meillä siis pidetään sitten niiskuneiti vaatteita "tyttöväreissä".

Leluista en ole osannut mitään leluja mieltää tyttö- tai poikaleluiksi. Muksu on pienestä pitäen tykännyt hoivata lelujaan ja sillä onkin tuhoton määrä pehmoeläimiä. Löytyy myös vauvanukke ja rattaat. Nämä on vaaleansiniset ja vauvalla vaaleansiniset vaattet, sai nämä lahjaksi. Lahjan antaja koki, että piti olla poikavärinen nukke, jostain syystä. Keittiöleikit, ruoanlaitto ja siivoaminen on pysyneet pojan leikeissä ihan alusta asti. Joskus viime kesänä innostui kauheasti autoista. Ihan ilman että niitä tuputettiin. Autot, moottoripyörät jne. onkin nyt pitäneet pintansa lempilelujen joukossa. Uusimpana innostuksena on palapelit. Piirtäminen on pop myös. Mä en osaa näitä mitään mieltää selkeästi pojan leikeiksi. Vaikka ki autoleikit niihin yleensä lasketaan?

 

No eniveis, pointtina siis se, että pisti tämä ketju miettimään omaa toimintaani. Ehkäpä jatkossa mietin tarkemmin miksi valitsenin jonkin lelun, vaatteetn tai muun vastaavan. Tosin en koe edelleenkään tuputtaneeni mitään tiettyä asiaa pojalle, ainakaan leluissa, vaatteissa oma mieltymykseni värikkäisiin kuoseihin on tullut aika vahvasti esiin.

 

Ja tosiaan, poikaa kiinnostaa kauheasti kellä on pimppi, kellä pippeli. Näihin kerrotaan totuus, kun en siinä pahaa näe. Hän myös omatoimisesti on todennut mm. että "kun minä olen iso poika osatn oman mekon tai latan ripsiväriä jne." Ja tähän sanotaan, että tottakai jos haluat. Ei ole pyytänyt mekkoa nyt, joten ei olla ostettu Mun meikatessa välillä katsoo vieressä ja haluaa myös esim. puuteria. Olen mä hiukan pyöräyttänyt puuterisutia nenänpäässä tmv. jos se toisen iloiseksi tekee. Ja siis pikkuisen sen vuoksi, etten vaan tykkää, että tuon ikäisen iholla pakkelia on.

 

Nyt meille on tulossa tyttö..ja olen niiiiin pahasti sortunut kaikkeen "vaaleanpunaisen tyttöhömppään" Tytöllä tulee olemaan toki myös rakastamaani retroa ja paljon, ja samoissa väreissä kuin veljellään aikoinaan. Jotenkin uskon, että tyttöä tulen ohjaamaan omilla valinnoillani paljon helpommin kohti "tyttövaatteita" kuin poikaa. Mutta en jaksa ihan hirveää stressiä asiasta ottaa.

 

Oli miten oli, nämä nyt oli vaan omia pohdintoja omista valinnoistani...tiedä sitten kuinka "oikein" olen toiminut, mutta eiköhän meillä tällä samalla linjalla mennä...

Edited March 12, 2012 by Buttercat