Kumisaapas

Kuinka pian kotiin synnytyksen jälkeen?

519 posts in this topic

Neitokainen syntyi torstaiaamuna ja joutui samantien keskolaan. Hoitajat antoivat aluksi ymmärtää että voisi muutaman päivän sisällä päästä osastolle vierihoitoon, joten sitkeesti oleskelin sairaalassa 6päivää. Olisivat varmasti päästäneet kotiin heti kun olisin halunnut, sillä heti olin jo hyvässä kunnossa.. Maanantaina päivällä ensimmäisen kerran vasta kysyivät milloin haluan kotiutua ja koska aamu oli muutenkin täynnä itkua, luulin etten ole valmis kotiutumaan moneen päivään.. (neidillä ei siis missään välissä ollut hätää, harjoitteli vain keskolassa syömistä..mutta itsellä hormoonit alkoi hyrrätä maidonnousun seurauksena..) Maanantai-iltana olisinkin jo halunnut lähteä, mutteivat silloin enää kotiuttaneet, joten odottelin seuraavaan päivään.. Edelleen oleskelin sairaalassa ke-pe n.klo 12.30-22 ja neitokainenkin kotiutui sitten jo lauantaina päivällä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen syntyi tiistaina illalla ja lauantaina aamupäivällä päästiin kotiin. Oltaisiin päästy jo pe iltapäivällä, mutta sitten olisi pitänyt tulla uudelleen paino- ja imetyskontrolliin heti maanantaina. Vauvalla oli siis matalat verensokerit, joiden seurannan takia meni useampi päivä. Sokerit nousivat kovin hitaasti, koska mulla ei maito noussut kovin hyvin (vasta kotona kunnolla) ja korvike ei pidä sokereita yhtä hyvin kuin äidinmaito. Keltaisuudesta myös huolestuttiin to&pe, joten sekin oli yksi lisäsyy pidemmälle sairaalassaololle. Ei meillä mikään kiire kotiin ollutkaan, kun oli perhehuone ja tosi mukavia kätilöitä huolehtimassa meidän kaikkien hyvinvoinnista :)

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen syntyi sunnuntaina päivällä ja päästiin kotiin keskiviikkona. Toinen lapsi syntyi sunnuntaina aamuyöllä ja lähdettiin kotiin maanantaina iltapäivällä. Vauvalla oli tuolloin ikää puolitoista vuorokautta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poika syntyi imukupilla perjantaina klo 16.59. Kotiin päästiin maanantaina 14.6. lounaan jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sekä esikoisen että kaksosten kohdalla olin synnärillä kolme yötä. Esikon kohdalla olisi saanut lähteä toisen yön jälkeen kotiin mutta halusin jäädä vielä yhdeksi yöksi varmistelemaan imetyksen sujumista ja vauvan hoitoa. Oltiin miehen kanssa perhehuoneessa, joten senkään puolesta ei ollut kiire kotio.

 

Kaksosten kohdalla oltiin sairaalassa sokeriseurannassa, kummallakin tytöllä verensokerit heitteli. Olin tyttöjen kanssa sairaalassa ja mies kotona esikon kanssa. Kova ikävä oli kotiin perheen luokse, varsinkin kun esikko sai kuumeisen flunssan eikä päässyt kuin kerran sairaalaan moikkaamaan äitiä ja pikkusiskoja.

 

Esikoinen syntyi siis rv 40+1 ja kaksostytöt rv 35+4.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Isosisko syntyi 24.11. , ja me menimme kotiin 25.11.

Toinen vauva syntyi 12.02. , ja me menimme kotiin 15.02. (paino meni alas liian paljon).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen syntyi sektiolla maanantaina klo 02:48. Kotiin päästiin perjantaina puolen päivän aikoihin. Vauva joutui noin vuorokausi syntymänsä jälkeen lastenosastolle 3vrk kestäneeseen antibioottihoitoon tulehdusarvojen takia. Omasta toiveestani kotiuduin myös itse perjantaina, vaikka olisin päässyt kotiin jo torstaina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nro kolmosen kanssa lähdettiin kotiin samana päivänä. Tyttö syntyi 00.34 ja noin klo 14 meidät kotiutettiin. Tuli itsellekkin aikamoisena yllätyksenä, oiskohan Tyksissä ollut osastot täynnä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen syntyi sunnuntaina ja kotiin päästiin keskiviikkona. Kuopus syntyi lauantaina ja kotiin päästiin maanantaina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä rovaniemellä pitää olla pakolliset kaks vuorokautta sairaalassa mitkä meni tosi hitaasti. Itse olisin ollu jo valmis lähtemään kotiin synnytyksen jälkeen jos olis ollu minusta kiinni :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

KYSsillä pitää vissiin olla n. 3vrk. meidän neiti synty perjantaina 21:53 ja kotiin lähdettiin tiistaina 14:30. eli reipas 3,5vrk oltiin, osittain imetysongelmien vuoksi, että nähdään vielä yksi yö siellä miten menee...ei ollu kivaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen syntyi alateitse (imukuppiveto) tiistaina ja kotiin päästiin lauantaina.

 

Kuopus syntyi aikaisin lauantaina hätäsektiolla ja kotiutuminen tapahtui torstaina. Yhdellä päivällä venyi kotiuttaminen mun alhaisen Hb:n vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen syntyi torstaina puolen päivän aikoihin ja sunnuntaina kotiuduttiin. Kakkonen syntyi tiistaina iltapäivällä neljän maissa ja torstaina puolilta päivin saatiin lupa lähteä kotiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen kanssa olimme sairaalassa kolme yötä. Toinen lapsi syntyi aamuyöllä ja sairaalasta lähdimme vielä samana päivänä klo 17.00 aikoihin kotiin. Kolmannen kanssa aion "nautiskella" sairaalassa lepohetkistä ainakin sen yksi kaksi vuorokautta. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen syntyi sektiolla lauantaina ja pääsimme kotiin tiistaina. Kuopus syntyi alateitse tiistaina ja joutui samantien tarkkailuosastolle erinäisten pikkujuttujen takia. Itse pääsin sairaalasta jo keskiviikkona kun kuulin että vauva ei pääse vierihoitoon muutamaan päivään. Oli ihan hyvä päätös lähteä kotiin (ja käydä sieltä vauvaa hoitamassa) koska vauva joutui olemaan osastolla viikon ja se olisi ollut esikoisen kannaltakin melko pitkä aika olla poissa kotoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauva syntyi keskiviikkona alkuillasta ja sunnuntaina lähdettiin kotiin. Neidin alhaisen syntymäpainon takia jouduttiin olemaan aika pitkään sairaalassa, myös syöminen takkusi kaikkine lisämaitoineen, joten haluttiin, että se sujuu ennen kuin lähdetään kotiin. Oltaisiin saatu olla siellä pidempäänkin, mutta mä olin sitten jo niin kypsä sairaalaelämään (kun olin viettänyt siellä tovin jo ennen synnytystä), että lähdettiin heti, kun saatiin lupa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Napero tuli sektiolla Ti aamuna ja kotiin lähdettiin La päivällä..ihan mun voinnin mukaan päästivät lähtemään..sanoivat että saa olla niin kauan kun haluaa mutta oma koti houkutteli enemmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauva syntyi tiistaina ja torstaina päästiin kotiin. Aika tasan kaks vuorokautta. Pidempäänkin siellä olis saanu olla ja olisin vionut ollakin jos vaan ei olis ollu huonekaveria. En pystyny nukkumaan juuri yhtään hänen kanssaan kun hän käveli ympäriinsä koko yön.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suunniteltu sektio tehtiin torstaiaamuna ja lähdimme kotiin lauantaina puoliltapäivin. Kaksi vuorokautta sairaalassa siis. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

1,5 vrk oltiin sairaalassa. Käynnistelyn takia olin yhteensä siis 5-6 päivää, mutta vauvan synnyttyä vain 1,5 vrk.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sama juttu kuin yllä. Vauva syntyi ma illalla vähän enne yhtätoista ja kotiin päästiin keskiviikkona päivällä. Eli reilu 1.5vrk tuli Taysissa vietettyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now