marlee

myöhäiset keskenmenot

150 posts in this topic

Kaikille lämmin osanotto pienokaisten menetyksestä <3 Ei ole sanoja millä lohduttais.

 

Itse olen kokenut 3 myöhäistä keskenmenoa. Rv 15, RV 12 kaksoset, RV 15+2. Viimeiset kaksi puolen vuoden sisään peräkkäin. Vähän reilu viikko sitten synnytin kauniin enkelipojan, joka oli nukkunut ikiuneen kohdussani rv 15. Suru on suunnaton. Minulla on kuusi ihanaa lasta mutta eivät ne korvaa menetettyjä pikkuisia. Tuntuu että olen niin yksin tunteitteni kanssa. Jokainen päivä pikkuiseni ovat mielessäni <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Menin aamulla neuvolaan rv 14+4. Sydänääniä ei löytynyt, niinpä minut lähetettiin sairaalaan ultraan. Raskaus oli keskeytynyt. Kaksi viikkoa sitten NT-ultrassa kaikki oli oikein hyvin, samoin verikoeseulassa.

 

Olen todella surullinen. Vauva oli erittäin toivottu ja odotettu.

 

Maanantaina synnytys käynnistetään. Mua pelottaa miten se sujuu ja kuinka paljon se sattuu.

 

Meillä on kaksi lasta ja alusta asti mietin, että voinko olla niin onnekas, että kaikki menisi kolmannen kerran hyvin. En näköjäön voinut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paljon voimia blanca! <3 Tuo on kyllä niin kamalaa kun juuri pääsee huokaisemasta et on "turvallisilla" viikoilla :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voimia kovasti Blanca <3 Meillä koettiin myöhäinen km reilu vuosi sitten, rv 17+3. Siitä olen tänne aiemmin kirjoittanutkin.

 

Tuosta kivusta, tulet varmasti saamaan kaiken mahdollisen kivunlievityksen ja jos sitä ei tarjota, voit vaatia sitä. Tuossa tilanteessa on niin paljon kärsimystä itsessään, ilman fyysistä kärvistelyä. Mulla toimi kipupumppu hyvin, ja kaikki oli nopeasti ohi. En voi muuta kuin toivottaa paljon voimia tulevaan. <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paljon voimia raskaassa tilanteessa ja osanotto suureen suruun Blanca:lipsrsealed: Tippa tuli linssiin, kun tästä luin. Vielä sen verran tuoreessa muistissa se kamala järkytys, kun viime lokakuussa rv 16+6 menin neuvolaan vauvan sydänäänten kuunteluun. Sydänääniä ei löytynyt ja hetken päästä ultralla todettiin, että sikiö oli kuollut muutama päivä aiemmin.

 

Minulla synnytyksen käynnistyminen kesti kauan, mutta tiesin entuudestaan, että reagoin huonosti käynnistyslääkkeisiin. Ei siis tullut yllätyksenä. Tyttö syntyi 23 tunnin kuluttua käynnistyksen aloittamisesta. Lääkitys oli kohdallaan ja sitä sai halutessaan lisää, joten kivuista en suuremmin kärsinyt. Henkisesti homma tietysti oli todella raskas. Synnytyksen jälkeen vietimme tovin tytön ja kätilön kanssa, ja lopuksi hetken ilman kätilöä, kolmisin. Siitä olen näin jälkikäteen todella tyytyväinen, että halusimme ja saimme nähdä hänet.

 

Meille sanottiin sairaalalla ensin, että emme ole oikeutettuja keskenmenon syyn tutkimuksiin, koska kyseessä oli vasta toinen keskenmeno. Vaadimme kuitenkin paperien lähettämistä hormonipolille, ja sieltä pian ilmoitettiin, että tutkimuksiin oli oikeus toisen kolmanneksen keskenmenon takia. Sikiön tutkimisen kannalta oli myöhäistä, koska hänet oli jo tuhkattu. Häneltä tutkittiin vain kromosomit, jotka olivat kunnossa. Tämä asia ei ehkä ole nyt päällimmäisenä mielessä, kun maanantaina sairaalaan menette, mutta kannattaa ehkä varautua vaatimaan tutkimuksia, jos haluatte syitä selvitettävän.

 

Jos haluat vaihtaa ajatuksia, laita ihmeessä yksityisviestiä. Paljon voimia tuleviin viikkoihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pahoittelut menetyksistä myös Iituska! Näitä myöhäisiä keskenmenoja ei kenellekään soisi, eikä nyt varsinkaan useampaan kertaan. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos teille myötätunnosta.

 

Viime yö meni valvoessa. Havahduin uudestaan ja uudestaan siihen mitä on tapahtunut. Vielä kaksi yötä pitää "nukkua" vauva mahassa.

 

Vaikka olenkin onnekas kun minulla on jo kaksi lasta, niin tulee suru ja haikeus joka kerta kun näen vauvan. Se meidänkin piti saada kokea vielä kerran. Milläköhän fiiliksillä olen vuodenvaihteen jälkeen kun laskettuaika lähenee tai jouluna. Miten mä kestän olla Kättärilä johon liittyy ihanat muistot lapsistamme. Tällä kertaa luvassa on pelkkää kipua ja surua niin ja tietenkin jäähyväiset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuulostaa niin tutulta Blanca. Meidän esikoinen syntyi myös Kättärillä, Haikaranpesässä, ja siitä on ihanat muistot. Viimeiset kolme kertaa olen poistunut Kättäriltä surullisissa merkeissä. Olen oppinut ala-aulan läpi kulkiessa katsomaan vain tiukasti eteeni ja laittamaan sivuille jonkinlaiset henkiset silmälaput, etten näe iloisemmissa merkeissä poistuvia. Viime syksynä siunaustilaisuuden jälkeen sairaalapastori neuvoi meille reitin ulos takakautta, jotta ei tarvinnut naama itkusta turvonneena mennä aulan läpi. Henkilökunta on sairaalassa sitä varten, että auttavat teitä selviämään synnytyksestä niin fyysisesti kuin henkisesti. Sen jälkeenkin on apua tarjolla. Ottakaa vastaan kaikki apu, mitä tarjotaan ja minkä koette teille hyväksi. Yksin ei tarvitse selvitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Surullista ja osanotto teidän menetykseen Hyasintti.

 

Sain nukahtamislääkettä ja onneksi sain viime yönä nukuttua. Toissa yönä en nukkunut. Vielä kaksi yötä toimenpiteeseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Hyasintti.

 

En jaksanut eilen kirjoittaa. Synnytys käynnistyi eilen aamulla kotona. Lapsivedet meni ja pieni tuli ulos ja roikku mun jalkovälissä sairaalasn asti. Menimme ambulanssilla sairaalaan. Oli kamala kokemus.

 

Onneksi saimme hyvästellä pienen sairaalassa. Jotain pientä raskausmateriaalia kohtuun vielä jäi ja sain neljä cycotecia kotona otettavaksi. Mulla on kaksi kahden viikon antbioottikuuria. Jäkitarkastusta ei olekaan vaikka meille annetuissa lapuissa niin luki. Meinaan mennä kuukauden päästä yksityiselle tarkastukseen. Haluan varmistaa, että kohdussa on kaikki kunnossa.

 

Kolmas lapsi on yhä toiveissa. Mun sydäntä riipaisi kun näin eilen sairaalassa isän ja suunnilleen meidän lasten ikäiset pojan ja tytön (vielä samoin päin kuin meillä että poika oli vanhempi ja tyttö nuorempi). Isä kantoi tyhjää kaukaloa - olivat nenossa hakemaan äitiä ja pikkusisarusta kotiin. Ihan niin kuin meilläkin piti ensi vuoden alussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Supistuskipu oli samanlaista kuin synnytyksessä. Mutta ei se itse kipu niin pahalta tuntunut, vaan se että se oli turhaa kipua. Sairaalassa sain kipupiikin, joka auttoi.

 

Koko mun raskaus oli yhtä pahoinvointia, väsymystä js pääkipua. Kaikki ihan turhaan.

 

Tänään olis varmaan hyvä pakata raskausvaatteet pois silmistä. Käytin odotusfarkkuja jo kesäkuun lopulta, kum kolmamnella kerralla maha oli niin iso.

 

Siltä varalta, että joku saman kokenut lukee tätä: kauan teillä kesti että täysim ymmärsitte/muistitte että vauvaa ei tulekaan? Minulla välillä tulee hetkiä, että ajattelen tai puhun ihan niin kuin vauva olisi edelleen tulossa.elin raskautta niin täysillä koko kedän ja ajattelin elämää vauvan kanssa, että välillä mieli ei muista keskenmenoa vaan on niissä ajatuksissa ennen viime torstaita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Blanca osanottoni. Meidän vauva syntyi 19+0 vaikean raskauden jälkeen. Kysyit että kauanko kesti ymmärtää ja muistaa. Itse suht nopeasti sisäistin sen että vauvaa ei tulekaan, mutta joku pieni osa päässäni ei sitä tehnyt ja useita viikkoja luulin kuulevani viereisestä huoneesta vauvan itkua. Ei ikinä siitä huoneesta missä olin, mutta viereisestä. Haamupotkut tuntuivat myös kuukausia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin sisäistin aika nopeasti, että vauvaa ei tule. Yöllä sen jotenkin unohti, mutta aamulla herättyäni se iski tajuntaan kuin moukari. Viikon kuluttua siitä, kun tieto vauvan kuolemasta tuli, olin merkannut päiväkirjaan, että moukariniskua aamulla ei tullut, vaan asia oli ikään kuin koko ajan tiedossa.  

 

Tuo päiväkirjan pitäminen muuten auttoi ainakin minua asian käsittelyssä. Jotenkin kevensi oloa, kun kaikki tapahtumat ja tunteet oli kirjoitettu muistiin eikä ollut pelkoa siitä, että jotakin unohtuisi. Sain vinkin päiväkirjan pitämiseen Kättärin psykiatriselta sairaanhoitajalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei.. ajattelin tulla kertomaan hieman keskenmenostani tänne. Kävin np-ultrassa ennen joulua, jotenkin jostain syystä aavistelin pahaa.. raskausoireeni olivat olleet vähäiset, mutta niitä kuitenkin oli. Katseltiin näytöltä mieheni kanssa pientä ihmettä joka kasvoi sisälläni.. kunnes kätilö pelästytti kertomalla kamalia uutisia. Lapsellamme oli paljon turvotusta ja sydän oli kookas. Ei kuulemma kuullosta hyvältä ja lähetti meidät lääkärille. Olin shokissa.. Lääkäri sanoi että pahalta näyttää eikä juurikaan antanut toivoa.. lohdutti että olemme vielä nuoria, kerkeämme hankkia uuden. Ei siinä tilanteessa lohduttanut.. Voin sanoa että tämän vuoden joulu oli kamalin mitä minulla on ikinä ollut. Itkin, itkin ja itkin.. jouduimme odottamaan joulun pyhät jonka jälkeen pääsin sitten jatkotutkimuksiin Taysiin, missä selvisikin että pikkuisemme oli luonto korjannut pois, viikkoja oli 12+.. pääsin lääkkeelliseen tyhjennykseen heti seuraavana päivänä joka sujui ihan hyvin, mutta henkisesti olen ollut sen jälkeen aika hajalla ja itkenyt joka päivä.. Mietin mikä meni pieleen ja syyllistän itseäni vaikka lääkäri sanoi ettei ole minun vikani.. joudun odottamaan tuloksia useamman viikon, haluaisin jo tietää vastaukset.. odottelu on kamalaa.. haluan tämän kaiken jo pois alta. Mietin, miten sitä uskaltaa raskautua enää tälläisen jälkeen uudestaan. Oli eka raskauteni, enkä olisi ikinä uskonut että käy näin pahasti. Halaukset kaikille menetyksen kokeneille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Meille sanottiin sairaalalla ensin, että emme ole oikeutettuja keskenmenon syyn tutkimuksiin, koska kyseessä oli vasta toinen keskenmeno. Vaadimme kuitenkin paperien lähettämistä hormonipolille, ja sieltä pian ilmoitettiin, että tutkimuksiin oli oikeus toisen kolmanneksen keskenmenon takia. Sikiön tutkimisen kannalta oli myöhäistä, koska hänet oli jo tuhkattu. Häneltä tutkittiin vain kromosomit, jotka olivat kunnossa. Tämä asia ei ehkä ole nyt päällimmäisenä mielessä, kun maanantaina sairaalaan menette, mutta kannattaa ehkä varautua vaatimaan tutkimuksia, jos haluatte syitä selvitettävän.

 

Vähän myöhässä huomaan tämän, mutta onko siis niin että sikiölle ei tehdä patologin tutkimusta jollei keskenmeno ole vähintään kolmas? Tehdäänkö sitä sitten koskaan jos äiti on jo yli-ikäinen eikä siksi oikeutettu hedelmällisyyshoitoihin?

 

 

Suskuu88 lle pahoittelut :-(

Edited by Kaijak

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suskuu88, olen tosi pahoillani teidän menetyksestä! Onneksi kuitenkin luonto oli teidän kohdalla viisas, ettekä itse joutuneet miettimään sitä, jatkaako raskautta vai ei. Sen päätöksen tekeminen on oma kauhukokemuksensa, joten hyvä että säästyitte siltä. Kovasti voimia! Ja kokemuksesta voin sanoa, että vaikka se ei varmasti siltä nyt tunnu, niin aika kuitenkin auttaa <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Susku88, voimia suuren surun keskelle <3

 

Antakaa itsellenne aikaa, se on ainut lääke. Halauksia sinne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osanottoni ja paljon voimia Suskuu!

 

Kaijak, meille väitettiin ensin, että ei olla oikeutettuja mihinkään keskenmenon syyn tutkimuksiin kun oli vasta toka perättäinen keskenmeno. Vaadittiin kuitenkin paperien lähettämistä hormonipolille ja pari viikkoa myöhemmin kävi ilmi, että oltiinkin oikeutettuja tutkimuksiin. En tiedä, olisiko patologin tutkimus tehty, jos oltaisiin saatu heti oikeaa tietoa. Mulle ei ainakaan sanottu, että ikä vaikuttaisi noihin tutkimuksiin. Mulla oli ikää silloin 38. Tutkimustuloksia läpikäytäessä kyllä tuotiin moneen kertaan esiin ikään liittyvät keskenmenotilastot.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä rv18 huomattiin lääkärissä, että sikiön sydän ei enää syki. Siitä kahden päivän päästä synnytys, joka oli ok kokemus vaikka tietty hirveääsken henkisesti.

 

Kauanko teillä on mennyt henkiseen toipumiseen ja mitkä on ollut avaintekijät selviämiseen surusta. Pelkään niin ahdistunuvani surun alle. Ystävien ja miehen kanssa olen keskustellut paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

petrap: mä en ole vieläkään täysin toipunut menetyksestä joka koettin 10/2015. Se on pitkä prosessi =( 
Mua auttoi entien akuutissa vaiheessa blogin kirjoittaminen.. en hirveesti osannut ystäville puhua asiasta, 

koska koin että he eivät ymmärrä mitä kävin läpi.. tuskin ymmärsivätkään.. kuka voisikaan jos ei ole itse kokenut samaa..

Pyskologilla kävin myös, mutta en osaa sanoa auttoiko se.. paras lääke on ollut aika.. 

Tietysti pn tärkeää puhua menetyksestä ja käydä se läpi niin monta kertaa kuin siltä tuntuu..

Voimia sinulle surutyöhön <3

 

Mä olen nyt uudelleen raskaana.. tämä on kolmas raskaus menetyksen jälkeen.. eka meni kesken ja toinen oli tuulimuna..

pelkään tosi paljon että menetetään tämäkin pieni. Onneksi mulla on tulossa perinnöllisyyspoliklinikalle aika ja siellä ultrataan

sekä käydään vielä se menetys läpi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Otan osaa petrap. En tiedä auttaako oikein mikään. Itse olen miettinyt että pääsin kuitenkin helpolla ja samoin lapsi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now