marlee

myöhäiset keskenmenot

147 posts in this topic

petrap, tapaamme täälläkin, minusta et pääsekään hevillä eroon :lipsrsealed: ja jos koet yhtään helpottavaksi, minulle voit laittaa ihan yksityistä viestiäkin, jos yhtään siltä alkaa jossain vaiheessa tuntumaan.

 

Minusta tuntuu, ettei tällaisesta kokemuksesta ikinä toivu täysin. Meidän menetyksestä (kaksosraskaus rv21, ennenaikaisuuden syytä ei löydetty) on nyt vuosi täynnä ja yhä päivittäin minun enkeleitäni ajattelen ja tiedän, että näin jatkuu koko loppuelämäni ajan, huolimatta siitä, että odotan tällä hetkellä pientä, uutta tulokasta. Jo kauan aikaa olen miettinyt heitä lämmöllä ja rakkaudella, en menetyksellä ja surulla. Suru ja tunteet muuttavat muotoaan ajan myötä, tämä on klisee, mutta tosi sellainen. Minulla on yhä ultrakuvat heistä olohuoneen hyllyllä, sekä muutama muu esine heistä muistuttamassa, tällä tavoin pidän heidät osana perhettämme, vaikka pilven hattaralla asustavatkin. Koen, että se, että saan pitää heitä silti osana elämäämme ilman, että kukaan asiaan voi puuttua, on mulle ollut iso apu. En haluakaan heitä unohtaa.

 

Enää sisälläni ei ole painavaa kiveä heistä muistuttamassa, vaan kaunis muisto meidän kauniista kasvoistaan ja pienistä piirteistään. Toki tietyt päivämäärät saavat kyyneleet kihoamaan silmiin. Sitä en voi kieltää. Käyn myös muutaman kerran kuukaudessa heidän uurnan laskupaikalla juttelemassa ja sytyttämässä kynttilät, hymyn kare suupielessä.

 

Pitkän aikaa vauvojen, raskausmahojen, ja onnellisten pariskuntien näkeminen oksetti ja sai minut paniikin valtaan, silloin elin viha- ja epäreiluusvaihetta josta luulin, etten ikinä pääse yli. Kunnes. Kävin psykologilla juttelemassa, yhden kerran, ja hän antoi mulle avaimet. Ja ne avaimet ei olleet vaikeat. Pelkästään se, että hän kertoi, että saan tuntea ne tunteet, saan vihata raskaana olevia, saan haistattaa heille mieleni sopukoissa, juuri niin pitkään kun siltä tuntuu. Etten saa soimata itseäni niistä tunteista, ne ovat vain tunteita, ei totta. Tämä vaihe tuli kylläkin kuukausia tapahtuman jälkeen.

 

Minä tiedän, että selviät. Anna itsesi tuntea kaikki tunteet sisälläsi ja anna itsesi itkeä juuri niin paljon ja usein, kun itkua tulee. Joku päivä se loppuu. Minä lupaan.

 

Pastori sanoi niin osuvasti siunaustilaisuudessa. Hän kertoi, että tällainen trauma muuttaa ihmistä koko loppuelämäksi, etten ikinä tule olemaan se sama ihminen, mikä ennen tätä ja tämä tapahtuma on nyt pala elämämme palapeliä, ja sen kanssa oppii elämään. Minua tämä lohdutti suuresti. Mun ei tarvitse ikinä esittää kenellekään, että kaikki mitä tapahtui on fine. Se on nyt osa minua ja ihmiset määrittävät minut nyt hyvin pitkälti sen mukaan. Mikä on toisaalta hassua. Oon laittanut elämän arvojärjestyksen täysin uusiksi ja sekin itsessään jo muuttaa ihmistä.

 

Sinullahan on lapsia jo ennestään useampi, joten sureminen ja asian käsittely voi toki olla haastavampaa kun meillä, joilla ei lapsia vielä ole/ollut ja jouduimme pitämään huolen vain itsestämme. Toivon kuitenkin, että keräät kaikki voimavarat lapsistasi joita sinulla on, uskon, että heistä on suuri apu :lipsrsealed:

 

Haluan kirjoittaa sulle vielä runon, joka seisoo kehyksissä meidän olohuoneen lipaston päällä:

 

Kauneimmilla lapsilla on siivet valmiina.

Heidän ei kuulukaan astella päällä maan.

Älä ole pahoillasi, vaikka enkelin syliinne saittekin.

Hänen kauneudestaan ei muu maailma pääse nauttimaan.

Mutta te saitte,

saitte etuoikeuden enkeliä katsella.

Rakkaudella saatella.

 

Halauksia :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Petrap, lämmin osanotto suureen suruusi. :lipsrsealed:

 

Haaveissa kiteytti tuossa yllä aika osuvasti myös minun tuntojani suruprosessin aikana. Minulla toipumiseen auttoi ennen kaikkea aika, ja lisäksi käynnit psykiatrisella sairaanhoitajalla ja surupäiväkirjan kirjoittaminen. Tuohon päiväkirjaan sain vinkin psykiatriselta sairaanhoitajalta ja tuntui, että jokainen kirjoittamani teksti poisti pienen palan henkistä kuormaa, ensinnäkin sen takia, että ei tarvinnut pelätä että unohdan tapahtumat (ne on kaikki kirjattu muistiin) ja siksi, että päiväkirjaan uskalsi purkaa ihan kaikki synkimmätkin tuntemukset ja katkeruuden tunteet. Lapset auttoivat pahimpana suruaikana pysymään kiinni arjessa ja heidän takiaan en pystynyt vajoamaan "liian syvälle".

 

Menetys tulee aina kulkemaan mukana, ja suru nousee vieläkin pintaan aika ajoin. Enää se ei kuitenkaan tunnu musertavalta.

 

Paljon voimia toipumiseen. :lipsrsealed:

 

Muokkaus: Lisään vielä, että meitä auttoi myös se, että halusimme pitää siunaustilaisuuden (läsnä vain sairaalapappi, mies ja minä) ja vaikka vauvamme meni yhteistuhkaukseen, osallistuimme tuhkien sirotteluun. Jälkikäteen nämä ovat olleet tärkeitä etappeja suruprosessissa, ja olen kiitollinen, että mieskin niihin lopulta suostui, vaikka oli ensin vastahakoinen. Myös mies on jälkikäteen ollut todella tyytyväinen, että nämä käytiin läpi.

Edited by Hyasintti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kaikille teille kun jaoitte tuntemuksia. Itkuhan tässä taas tuli. Vanhemmat lapset antavat voimaa, mutta myös joudun väistelemään osaa tunteista etteivät he ahdistus äidin surusta. Päivä kerrallaan <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paljon voimia ja osanottoni Petrap.

 

No nyt tuli sitten koettua aikainenkin keskenmeno. Seitsemän kuukautta yritimme myöhäisen keskenmenon jälkeen kunnes saimme plussan ja puolitoista viikkoa plussasta alkoi keskenmeno. Olin peloissani ja pessimistinen raskauden alusta asti. No onneksi meni kesken alussa. Silti itkettää ja ahdistaa. Mikä mun kropassa on vikana. Saadaanko me koskaan kolmatta lasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Bianaca: pahoittelut =( Voimia toipumiseen. Mulle kävi samoin... keskeytyksen jälkeen tulin uudelleen raskaaksi mutta meni kesken heti alussa.. olin ehtinyt viikon iloita ja pelätä... sit meni puoli vuotta ja tulin jälleen raskaaksi mutta se paljastui tuulimunaksi.. kyllä tuntu ettei ikinä saada enää onnistunutta raskautta... jouluna sit sain positiivisen tuloksen testiin ja oli kyllä paras joululahja, mutta pelkoja on paljon.. nyt viikkoja on 19+0 ja olen päässyt 2 kertaa perinnöllisyyspolille ultraan. Tällä kertaa kaikki vaikuttaa olevan hyvin <3 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen tosi pahoillani Blanca. :( Mulla kävi samoin, eli myöhäisen keskenmenon jälkeen tuli vielä varhainen keskenmeno, ja silloin oli kyllä usko koko vauvan yrittämiseen koetuksella. Nyt olen taas raskaana, tällä kertaa Klexane-lääkityksellä, ja toistaiseksi kaikki hyvin. Haluan uskoa, että me molemmat voidaan se kolmas lapsi saada syliin asti.  :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Dottelia ja Hyasintti! Toivottavasti saatte vauvanne syliin asti!

 

Kuinka pitkällä olet Hyasintti. Mitä tuo Klexane-lääke tekee? Oletko olllut hoidoissa julkisella vai yksityisellä?

 

Mulle tuli järkytyksenä, että HUS:n nettisivujen mukaan julkisella ei pääse hoitoihin, jos on NYKYISEN kumppanin kanssa kaksi yhteistä lasta. Ja meillähän on. Eli jos olisin eronnut ja yrittäisin toisen miehen kanssa lasta, niin saisin hoitoja, vaikka olisi ennestään monta lasta. Meillä ei ole varaa yksityisiin hoitoihin, kun on pakko ostaa isompi asunto ja lisäksi pitäisi säästää säästöjä mahdolliseen hoitovapaaseen, jos joskus sellaiselle pääsisin. Mietin onko turha edes kysyä apua julkiselta puolelta meidän tilanteessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

HUS ei tosiaan tarjonnut meillekään hoitoja, kun kaksi yhteistä lasta jo on. Myöhäisen keskenmenon jälkeen kuitenkin tekivät tutkimukset syyn selvittämiseksi. Kun syytä ei löytynyt, mitään apua ei tarjottu. Me käännyttiin sitten yksityisen lääkärin puoleen (jos haluat, voin laittaa nimen yksärillä). Viime kevään varhaiseen keskenmenoon päättyneessä raskaudessa käytin Primaspania, mutta jouduin lopettamaan sen aika pian hematooman takia. Sen jälkeen asiat meni aika pian pieleen. Sen jälkeen lääkäri piti ihan selvänä, että Klexanea pitää kokeilla seuraavassa raskaudessa. Hän antoi mulle etukäteen reseptin ja ohjeena oli aloittaa heti plussasta. Niin tein, ja kaikki on tällä kertaa mennyt tosi hyvin. Raskausoireet on olleet paljon vahvemmat kuin keskenmenneissä, ja se on tuonut luottamusta raskauden jatkumiseen, vaikka onhan tää välillä ollut aika hermoja raastavaa. Viikkoja on nyt 27+6.

 

Klexane on verenohennuslääke, ja mulla sitä käytetään istukan oikean kiinnittymisen ja toiminnan varmistamiseksi. Todennäköisesti istukkaongelmat on olleet keskenmenojen syynä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyasintti, ihana kuulla että sun raskaus on jo noin pitkällä. Todella toivon teille onnellisen raskauden loppuun asti!

 

Täytyy varmaan ottaa yhteyttä terveyskeskukseen ja katsoa löytyykö musta jotain vikaa, jos jonkun tutkimuksen saisi juökisella puolella. Miehessä tuskin on vikaa, kun olen kaksi kertaa vuoden sisällä tullut raskaaksi.

 

Kiitos, kyllä minä lääkärin nimen voisin ottaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Petrap kysyi keskenmenosta toipumisesta.

 

Mun keskenmeno tapahtui elokuussa 2016. Ei kulu päivääkään etteikö se ole mielessäni. Lasten seurassa olen onnellinen ja töissä on niin kiire ja paljon muuta ajateltavaa, etten ehdi niin paljon ajatella asiaa. Mutta sitten se iskee, ihan yhtäkkiä jossain kesken kaiken. Tulee kaipaus, suru, viha. Mietin minkä ikäinen hän olisi. Meidän sikiö oli terve ja mun on tosi vaikeaa hyväksyä keskenmenoa. Se ei todellakaan tapahtunut syystä. En tule koskaan unohtamaan raskautta, mutta olen kai oppinut elämään näiden tunteiden kanssa.

 

Mulle on ollut tosi kova paikka etten ole uudestaan raskaana. Tai olin hetken, mutta maanantaina alkoi varhainen keskenmeno.

 

Kolme ensimmäistä raskautta alkoivat helposti. Kaksi ensimmäistä toivat minulle suurimman onnen. Kolmas sai surullisen lopun ja ilmeisesti pisti mun kropan sekaisin. Seuraavaan plussaan kesti seitsemän kuukautta ja se meni pian kesken. Pelottaa kauan me joudumme odottamaan seuraava raskautta ja jos tulen vielä raskaaksi, niin miten sen raskauden käy. Toisaalta mietin onko aika huonontanut hedelmällisyyttäni. Olin 27 vuotta kun sain esikoisen ja nyt olen 34-vuotias. Onhan siinä suuri ero biologian kannalta.

 

Mua on auttanut vertaistuki täällä ja muualla. Olen tuolla keskenmenon jälkeen kuumeilevissa.

 

Eniten minua auttaisi, jos saisimme kolmannen lapsen.

Edited by Blanca

Share this post


Link to post
Share on other sites

Husin tai jorvin uusi ohjeistus on ilmeisesti (tai ainakin meidän kohdalla) että jos 1 yhteinen lapsi ei pääse tutkimuksiin tai hoitoihin julkiselle...

Pahoittelut kaikille menetyksestä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on 7 viikkoa kulunut kun kuulimme ettei vauvan sydän enää syki. Uskon, että pahimman yli olen päässyt vaikka joka päivä menetystä mietin. Saimme maanantaina kuulla ruumiinavayksen tulokset. Hevosenkenkämunuaiset löytyi. Se ei ole syy keskenmenoon mutta voi viitata johonkin syndroomaan. Sikiö oli ollut sen verran kauan kuolleena ja jo huonossa kunnossa ettei muuta löytynyt. Mulla oli kaikki kunnossa mutta kohtuun oli jäänyt nestettä joka tekee vuotohäiriötä. Sitä nyt seuraillaan.

 

Muiden raskausuutiset saavat oman surun pintaan. Vaikea iloita muiden onnesta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain viikko sitten keskenmenon. Ilman selkeää syytä ja viikkoja 22. En osannut lukea kehon merkkejä ensiodottajana eikä noilla viikoilla tullut mieleenkään, että synnytys alkaa. Pieni valkovuoto ja kivuttomat supistukset. Kohta kalvorakko sormin tunnettavissa. Sairaalassa ei auttanut lääkkeet ja lepo sängyn jalkopää ylhäällä. Flussa ja kova työstressi päällä. Nyt odottelen tuloksia ja yritän hyväksyä tilanteen. Elämä on kummallista.

 

Sikiö oli terve. Jostain syystä synnytys alkoi. Lääkäri epäili kohdunkaulan heikkoutta, jota mahdollisessa uudessa raskaudessa seurataan ja lankaharkinta. Hieman toivoa jatkoon.

Edited by wildlife

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä ketju on helpottanut ajatusten jäsentämistä, kun on muitakin saman kokeneita. Aluksi pelkäsin äitiyttä, mutta heti synnytyksen jälkeen tiesin, että olisin hyvä äiti ja rakastin syntynyttä lasta. En vain käsitä, miksi kävi näin.

Nyt pyrin tekemään kaikkeni, että seuraava raskaus onnistuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos. Yritän ajatella sitä, että raskaus alkoi helposti. Oikeastaan ensimmäisellä varsinaisella yrityksellä. Viikolla 8 oli verenvuotoa, joka tuli petipuuhien jälkeen, ja se piti varpaillaan ainakin kuukauden verran. Ollaan miehen kanssa koettu kaikki yleensä vaikeimman kautta, että olisi ollut ihme onnistua ensimmäisellä yrityksellä. Koko raskauden ajan olin pessimistinen onnistumisen suhteen. Läheisten kommentit vauva-ajasta ärsyttivät, sitä en toki heille sanonut. Mieli kai yritti suojella pahemmalta pettymykseltä.

 

Aika auttaa suruun ja paluu arkeen pitää ajatukset suht kasassa. Vähän viisaampana eteenpäin ja jälkitarkastuksen jälkeen uutta yritystä.

 

Toisesta ketjusta lueskelin, että onnistuneita raskauksia on ja keskimäärin aika nopeasti on tullut uudelleen raskaaksi. Tosin uusia keskenmenojakin on ollut. Vapaa-aika kuluu aika pitkälle miettien syitä ja mitä pitää tehdä toisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitään syytä ei tuloksista löytynyt ja kaikki on niin kuin pitää. Itse en keksi muuta kuin flunssan ja kovan työstressin syyksi. Näistä tosin ei ole juuri tutkimusnäyttöä.

 

Olo on muutunut vihasta ja epätoivosta varovaisen toiveikkaaksi. Ei tässä voi enää pahemmin käydä. Ja seurantaa luvattiin uuteen raskauteen. Riskit on siinäkin, mutta ne on vain otettava ja elettävä sitten päivä kerrallaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voih.. Kp19 oli ovisplussa (testin mukaan) ja nyt on kp31 menossa. Kierto on 32-34 päivää. Menkkakipuja ollut muutaman päivän ajan, mutta tänään niitä ei ole ollut. Mieli toivoo raskausoireita ja lähipäivät ratkaisee, miten käy. :huh:

Edited by wildlife

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuosta kierrosta ei onnistunut, mutta elokuussa sitten kävi jo paremmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieno homma. Onnea matkaan wildlife! Uskon ja toivon, että kaikki menee nyt hyvin. Hyvä kun sinulle oli luvattu tarkempi seuranta tähän raskauteen. Se varmasti tuo jonkin verran mielenrauhaa odotukseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now