PMLats

Leikki-ikäisen ahdistus ja sosiaalisten taitojen kehittymättömyys?

15 posts in this topic

Tuonpa tämän aiheen tännekin päikkyni lisäksi.

 

Kyseessä on mun pieni rakas esikoiseni :girl_cry: Poika on viime syyskuusta (eli nyt n. puoli vuotta) saakka ollut päiväkerhossa, ma-to 3 tuntia päivässä. Alusta asti aamuisin sinne jääminen oli tosi hankalaa, Tuukka itki joka aamu eikä suostunut jäämään kerhoon muuten kuin kerhotädin syliin. Kuitenkin kuulemma se muutama tunti kerhossa oli aina sitten sujunut ihan kohtuullisesti. Nyt sitten sen jälkeen, kun vuodenvaihteen jälkeen aloitin työt, anoppi (joka hoitaa lapsiamme) ensin aiemmin talvella välitti pyynnön, että soittaisin kerhotädille. Silloin kyse oli viikon aikana ilmenneistä parista tolkuttomasta itkukohtauksesta, jotka Tuukka oli saanut. Käytiin asiaa läpi, ja kerhotäti sanoi ettei ole huolissaan, halusi vain käydä asian minun kanssani läpi.

 

Viime viikolla sain uuden soittopyynnön, ja tällä kertaa kerhotäti oli sitten jo huolissaan... Tuukka saa vastaavia itkukohtauksia lähes päivittäin. Kohtausten syy on useimmiten se, että muille lapsille tulee keskenään jotain kinaa. Tuukka itse ei ole tapahtumissa varsinaisesti mukana, vaan on itsekseen jossain sivussa. Itkukohtaus voi kestää melko kauan, eikä ole helppo lopettaa. Lisäksi sain kuulla, ettei poika leiki muiden lasten kanssa oma-aloitteisesti lainkaan, ja jos kerhotäti yrittää saada Tuukan leikkimään jonkun toisen kanssa, poika kyllä suostuu, mutta on todella väkinäinen ja ahdistuneen oloinen. Lannistuu helposti jos ei osaa jotain heti. Vetäytyy. On todella arka ja turvautuu ohjaajaan. Tällä kerhon ohjaajalla on parin vuosikymmenen kokemus päiväkoti-ikäisten lasten kanssa toimimisesta, ja lisäksi hänellä on terapeuttikoulutus. Ei siis huolestu turhasta, ja myönsi itsekin, ettei oikein muista tavanneensa koskaan yhtä arkaa ja jollain tapaa ahdistunutta lasta :girl_cry: Ja tosiaan Tugi on ollut kerhossa nyt yli puoli vuotta, luulisi että ne kaverit siellä olisivat jo tuttuja ja että olisi tottunut niihin ryhmätilanteisiin ja oppinut jonkin verran osallistumaan. Ikääkin on ihan kohta neljä.

 

Kotona Tugi on ollut oikein hyväntuulinen, ja olen luullut että kerhossakin olisi mennyt nyt paremmin, kun poika on enemmän rallatellut kerhossa laulettuja lauluja, kertonut leikeistä ja iloisena puhunut miten kerhon jälkeen ovat jääneet leikkimään kerhokavereiden kanssa (todellisuudessa Tuukka leikkii yksinään ja muut yhdessä).

 

En oikein tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. Kerho-ohjaaja sanoi, ettei osaa lapsen kanssa keskustelemisen lisäksi muuta neuvoa antaa kuin että Tuukan pitäisi saada vaikka kotioloissa harjoitella toisten lasten kanssa leikkimistä ihan rauhassa. No, sitä meillä ei ole liikaa kyllä koskaan tehtykään, joten heti kutsuttiin yksi tuttavaperhe kylään nyt viikonloppuna. Yhdet leikkitreffit eivät tietenkään kesää tee, mutta jos nyt yrittäisi säännöllisemmin saada seuraa Tugille kerhon ulkopuolellakin.

 

Jotenkin kammottaa, että onko mun poika nyt saanut itseltäni jotkut antisosiaaliset geenit, ja tuleeko siitä ikinä pidettyä ja hauskaa seuraa kellekään. Joutuuko olemaan aina ulkopuolinen ja yksin. Oppiiko ymmärtämään muita lapsia ja niiden aivoituksia. Olenko pilannut pojan sillä, että se on ollut kotihoidossa koko elämänsä? Olisiko pitänyt pistää vuosikkaana päiväkotiin? Vai olenko nyt ihan liian hysteerinen, lapsi on kuitenkin vielä aika pieni ja muutenkin ollut koko ikänsä vähän kaikessa sen puoli vuotta tai enemmänkin jäljessä ikätovereitaan...

 

Aikuisten kanssa Tugi tulee hyvin juttuun, eikä yhtään arastele alkaa juttelemaan vieraillekaan aikuisille. Pikkuveljen kanssa peuhaa ja leikkii kyllä sen mitä nyt kaksivuotiaan kanssa voi leikkiä.

 

Onko muilla ollut vastaavia huolia lastensa kanssa? Olenko tyypilliseen tapaani turhaan hermoromahduksen partaalla, vai onkohan tässä nyt aidosti jotain jotain vialla....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tavallaan huolesi on aiheeton, että pojassa olisi mitään vikaa, mutta sen sijaan sosiaalisten taitojen ynnä muiden puutteesta (jos haluaa puute-sanaa käyttää) voi olla huolissaan. Jos tavoite on saada pojasta ulospäinsuuntautunut ja sosiaalisesti hyvin verkostoitunut ihminen, niin se voi olla kinkkisempi homma. Näyttää siltä, että poika on luonteeltaan syrjäänvetäytyvä ja helposti ahdistuvakin. Sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä maailmanloppua tai sitä, ettei poika tulisi pärjäämään elämässä. Eihän se ole itsetarkoitus, että poika on mahdollisimman suosittu tai hauskaa seuraa - pääasia on se, kärsiikö lapsi itse tilanteesta ja oppiiko luovimaan eteenpäin ominaisuuksiensa ja luonteenpiirteidensä valossa.

 

Toiset lapset reagoivat herkemmin kuin toiset esimerkiksi ympäristön muutoksiin. Vaikka kerhossa muuten olisikin kivaa, voi jo kotoa pois lähteminen aiheuttaa lapsessa ahdistusta, joka purkautuu kerhossa sitten itkeskelynä. Mitään sen kummempaa ei taustalla tarvitse olla (ns. huonoja kotioloja tms.) eikä mitään tarvitse olla sattunut - poikanne nyt vain kokee asiat tällä tavalla. Tietenkin selittäviä tekijöitä voi löytyä muuttuneista elämäntilanteista tai ihan pienistäkin seikoista, mutta kun niitä ei enää varsinaisesti voi muuttaa, kannattaa keskittyä tulevaan ja toimeentulemiseen näillä eväillä.

 

En usko, että mikään teidän valinnoistanne olisi voinut tehdä pojastanne erilaista. Turha siis syytellä itseään, miksi ei tehnyt näin tai miksi teki noin. Sen sijaan pieni aikalisä kerhoilun kanssa voisi olla ehkä paikallaan. Ei kai lasta ole mikään pakko kerhoon viedä? Nelivuotiaskin on vielä aika pieni ja kaikenlaista kypsymistä ehtii tapahtua kouluikään mennessä siitäkin huolimatta, saako päivittäistä annostaan ryhmätoimintaa. Ehkä parasta "terapiaa" lapselle voisi olla tällä hetkellä se, että saa oleskella rauhassa kotioloissa ja sieltä käsin tehdä tuttavuutta muiden lasten kanssa. En nimittäin omaa lastani haluaisi turhaan kuormittaa ahdistavilla tilanteilla, koska ahdistaviksi teidän poikanne ilmeisesti kerhokäynnit kokee - vaikkei siellä mitään sen kummempaa sattuisikaan.

 

Minusta kannattaa keskittyä nyt lapsen myönteisiin puoliin ja hyväksyä, ettei lapsesta ole tullut sen sosiaalisempi kuin äidistäkään. Poika nimittäin voi kokea senkin ahdistavana ja turvattomuutta aiheuttavana, ettei hänen anneta olla mitä on. Eikä mitään ole vielä menetetty! Ujosta ja ahdistuvastakin lapsesta voi ajan ollen sukeutua hyvinkin sosiaalinen ja ihmisten kanssa toimeen tuleva persoona. Antaa nyt vain ajan kulua ja vahvistaa lapsen itseluottamusta, jotta pahin ahdistus saataisiin purettua pois.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä ei ole vastaavaa luonnetta pojalla, mutta kannustaisin viemään kerhoon, jos se ei aiheuta pahaa ahdistusta ja itkukin helpottaa. meidän pojalla meni vuosi kerhossa ennen kuin sai kunnolla sellaisia kavereita, joiden kanssa viihty erityisesti. mielestäni puoli vuotta hitaammin lämpeävälle lapselle on varsin lyhyt aika, kyllähän sosiaaliset taidotkin alkaa tässä vaiheessa kunnolla kehittyä. niin että leikkeihin ei tarvitse aikuista jne.

 

jos ei hirveästi aiheuta erityistoimenpiteitä, niin kerhossa voisi yrittää ohjata lapsia samaankin leikkiin. minkä kokoinen ryhmä on?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kommenteista :)

 

Mä olen miettinyt pääni puhki sitä, että pitäisikö kerho jättää sikseen ja kokeilla ensi syksynä uudestaan, mutta toisaalta kerhon ohjaaja on sanonut koko ajan, että hänen mielestään pojan olisi kuitenkin hyvä käydä siellä. Mainitsi, että se joka tapauksessa olisi pojalle hyödyksi. Kerhopäivä on kuitenkin aika lyhyt, ja poika ei tosiaan kotona vaikuta kerhoon menosta mitenkään erityisen ahdistuneelta, ja monesti on sitten myös sanonut että siellä oli kivaa. Mutta kun itse ei ole kärpäsenä katossa, on vaikea arvioida, miten siellä oikeasti menee - olen siis ihan ohjaajan näkemyksen varassa.

 

Ryhmä on ollut vähän vaihdellen 5-9 lasta, aina sieltä on joku sairastamisen tai muun syyn vuoksi ollut pois. 2-3 lasta on lisäksi "isompia", eli 5-vuotiaita, muut sitten 3-4-vuotiaita.

 

Asia on minulle itselleni tosi herkkä, koska olen lapsena ollut kotona esikouluikäiseksi saakka, ja muistan kyllä edelleen miten hukassa olin kun sitten menin eskariin. Siellä oli jo omat porukat niillä, jotka olivat tutustuneet päiväkodissa, ja minun oli tosi vaikea löytää paikkaani. Olen jo lapsena omaksunut tavan vetäytyä syrjään sosiaalisissa tilanteissa, enkä voi olla ajattelematta, olisinko kasvanut rohkeammaksi, jos olisin jo nuorempana "joutunut" olemaan muiden lasten kanssa. Ja kun olen tämän kanssa elänyt elämäni, tiedän miten paljon kärsimystä, kieroonkasvaneita ajatusmalleja, epäonnistumisen tunteita, vääränlaista ylpeyttä jne. se voi aiheuttaa. Ilmeisesti omat vanhempani eivät ainakaan osanneet tukea minua oikealla tavalla, ja tunnen itseni kovin epävarmaksi nyt tässä tilanteessa, missä tavallaan näen mitä saattaa olla tulossa ja haluaisin jotenkin voida vaikuttaa siihen että poika kasvaisi "suorempaan" kuin minä... Äh, tätä on vaikea selittää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

No, minäkin olen jo lapsena omaksunut tavan vetäytyä syrjään. Olen käynyt kerhoissa siltä osin kuin se on suhteellisen kivutonta ollut. En usko, että minusta olisi kasvanut tai karaistunut yhtään sen sosiaalisempaa, jos minut olisi pakotettu menemään kerhoon siitä huolimatta, että kerhopäivät menivät itkiessä ahdistusta. Itse ainakin muistan olleeni lapsena helpottunut, että sain joksikin aikaa jäädä kerhosta pois ja kokeilla sitten myöhemmin taas uudelleen. En oikein näe, miten kerho on niin paljon hyödyksi, ettei esimerkiksi vaikka loppukevättä voi kotona olla. Vaikka kerhoonmeno ei aiheutakaan pojalla suuria tunteita, niin jos kerhossa oleminen on yhtä itkua, niin onhan se kurjaa. Toisaalta - eihän poika itse välttämättä kärsi itkuisuudestaan tai ahdistuksestaan. Ehkä poika tosiaan vähitellen tottuisi tilanteeseen ja itkukin jäisi vähemmälle. Voihan myös olla, että poika tosiaan haluaakin olla kerhossa, mutta jotenkin kuitenkin ahdistuu eikä osaa vielä käsitellä ahdistustaan pois ja siksi itkee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

onko poika muuten herkkäitkuinen? itkuhan voi olla toiselle lapselle paljon pienempi juttu kuin toiselle ja oma purkautumiskeino.

 

pyydä kerhonohjaajalta juttutuokiota, niin mietitte rauhassa kuinka etenette. jotenkin voisin kuvitella, että vielä ei ole ihan akuuttia lopettaa kerhoa. kyllä mä luottaisin ammattikasvattajan sanaan, että kerhosta on hyötyä enemmän kuin haittaa. kertomasi siitä, että poika menee mielellään ja on "kivaa" ja laulelee lauluja kotona, puoltaa sitä, että ei se ihan kamalaa ole.

 

kenties kerhopäivien määrää voisi vähentää, jos jotain muutosta haluaa? onko samat lapset kerhossa joka päivä? löytyisikö teidän kerhosta sellaista kaveria, jonka voisi kutsua (äitinsä kanssa) kylään?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tuli PMLatsin kirjoituksesta ekana mieleen, että ahdistaisiko poitsua se, että pikkusisarus jää kotiin? Jos ymmärsin oikein, niin kuopus on mummon kanssa kotona eikä käy samaa kerhoa? Omalla työurallani olen törmännyt poikaan (4v), jonka pikkusisko oli kotona äidin kanssa ja poika päivähoidossa 2 päivänä viikossa, n. 6h kerrallaan. Päiväkodissa poika oli todella arka, syrjäänvetäytyvä ja itkuinen. Ei halunnut ottaa kontaktia toisiin lapsiin ja lähinnä kyyhötti omissa oloissaan, silloin kun ei itkenyt. Mutta annas olla, kun pikkusisko 1,5-vuotiaana aloitti samassa päiväkodissa (eri ryhmässä). Poika on nyt kuin toinen lapsi! Hoitoon jääminen ei ole enää yhtään vaikeaa, hän ei ole enää itkuinen ja on aloittanut leikit muiden lasten kanssa. Hän on hyvin ylpeä pikkusiskostaan ja mielellään jakaa neuvoja miten tätä tulisi hoitaa. Voisiko teidän tapauksessa olla kyse tälläisestä?

Edited by Schnappi

Share this post


Link to post
Share on other sites

En osaa sanoa mitään fiksua. Kovasti vain toivotan äidille jaksamista. Kyllä niihin "päiväkotipiireihin" pääsee sisälle myöhemminkin, jos haluaa. :)

 

Tuli mieleen, että sosiaalisia taitoja voi ihan opetella ja opettaa. Austraaliassa on Friends-ohjelmassa myös 4-7 vuotiaille oma "opetusohjelmansa" Fun Friends. En tiedä onko suomeksi, mutta ainahan sitä voi keksiä omia harjoituksia. Tuskin niiden kovin kummallisia tarvisi olla? Kouluikäiset harjoittelevat mm. toisiin tutustumista miettimällä miten esitellä itsensä ja mistä jutella sekä sitä miltä tuntuu jännittää ja millaisia rohkeita esikuvia heillä on. Lasten versiota en ole nähnyt.

 

edit. linkki http://www.funfriends.org.nz/

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haluaisin puuttua tähän sen verran, että se miten lapsi reagoi tilanteisiin on synnynnäistä, eikä kenestäkään voi kasvattaa ulospäinsuuntautunutta ja rohkeaa. Eikä toden totta edes tarvitse. Ei pitäisi olla olemassa toivottuja ja ei-toivottuja persoonallisuustyyppejä. Täytyy myös muistaa, että sosiaaliset taidot voivat olla erittäin hyvät ihmisellä, joka ei varsinaisesti ole seurallinen. Usein kokemukseni mukaan jopa onkin niin, että sellainen joka ei ole seuran hauskuuttaja, koko ajan äänessä oleva ja itseään esille tuova, onkin oikeasti tuollaista persoonaa empaattisempi ja kyvykkäämpi luovimaan erilaisissa sosiaalisissa ongelmatilanteissa. Sosiaaliset taidot eivät ole pelkästään kaavamaisia toimintamalleja, vaan myös empatiakykyä ja toisten ihmisten huomioon ottamista.

 

Meillä on kumma narsistinen muoti, jossa ulospäinsuuntautuneisuus ja jatkuva keskipisteenä oleminen on tavoiteltavaa. Kaikkien pitäisi "verkostoitua" eli pystyä luomaan lukemattomia pinnallisia hyötysuhteita, mutta samanaikaisesti aliarvioidaan kykyä seurata tilanteita, olla hiljaa ja kuunnella toista ihmistä. Minusta ihmiset jotka eivät jatkuvasti tyrkytä itseään ja ole niin hiivatin "sosiaalisia" ja päällekäyviä ovat kiinnostavampia ja miellyttävämpiä kuin ne sellaiset verkostoitujat, jotka osaavat kyllä nopeasti saavuttaa toisten ihmisten pinnallisen suosion ja ihailun, mutta osoittautuvat sitten lyhytjännitteisiksi, epälojaaleiksi ystäviksi ja kyvyttömiksi sitoutumaan ihmissuhteisiin. Ja sitä kautta sitten onnettomiksi omassa elämässään.

 

Menin itse vasta 6-vuotiaana esikouluun, ja kaikki meni hyvin. Pääsin mukaan leikkeihin, ja voi olla, että parin vuoden kuluttua ei Tuukka-pojallakaan ole mitään ongelmia. Hänen kannaltaan on ehdottoman tärkeää, ettei häneltä odoteta sellaista käytöstä, joka ei ole hänelle luontevaa. Olisiko pihapiirissä muita lapsia, joiden kesken syntyisi vapaamuotoista leikkiä ja poika saisi muita kuin päiväkotikavereita? Tuli myös mieleeni, että ehkä lapsi vain tarvitsee kovasti kodin ja äidin turvaa. Olisi varmaan vieläkin traumaattisempaa ollut lykätä poika vieraalle aikaisemmin! Joskus tuntuu että lapsilta odotetaan kohtuuttoman paljon omatoimisuutta ja pärjäämistä kohtuuttoman pieninä, ja kaikilta samanikäisinä. Ei neljävuotias ole vielä kovin vanha. Jos asia silti tuntuu jotenkin tavattoman huolestuttavalta, kannattaisi varmaan konsultoida jotakin lastenpsykiatria, jotta voisi saada oikeasti asiantuntevan arvion tilanteesta ja mielelleen rauhan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aikuisten kanssa Tugi tulee hyvin juttuun, eikä yhtään arastele alkaa juttelemaan vieraillekaan aikuisille. Pikkuveljen kanssa peuhaa ja leikkii kyllä sen mitä nyt kaksivuotiaan kanssa voi leikkiä.

 

Eli tutuissa oloissa poika on sosiaalinen ja rohkeakin? Tuo kerho-ohjaajan neuvo kotioloissa toisten lasten kanssa rauhassa leikkimisestä vaikutti järkevältä. Ajan kanssa tilanne varmasti helpottaa, mutta olipa päätös pitää poikaa kerhossa tai ei, olisi hyvä saada enemmän positiivisia kontakteja muihin samanikäisiin. Kotona, puistossa, kaupan leikkinurkkauksessa tms.

 

Oma muksuni on nuorempi, mutta jotain yhtymäkohtia kyllä löysin. Poikaani kyllä pidetään ulospäinsuuntautuneena ja rohkeana, mutta esim. pihalla naapuruston lasten leikkiessä jää helposti ulkopuolelle tarkkailemaan toisen leikkiä tai sitten keksii omaa touhuamista (tosin muut häntä vanhempia). Kun pihalla on vaan yksi lapsi poikani lisäksi, alkavat helpommin seuraamaan toistensa tekemisiä tai leikkimään yhdessä. Ja huomaa jo alle 2-vuotiaista, että jotkut lapset vaan tulevat paremmin toimeen toistensa kanssa kuin toiset. Poika on hoidossa pph:lla, joten isommassa lapsilaumassa ei ole tottunut olemaan. Ja myös vertailee helpommin omia taitojaan esim. hoitokavereihinsa (vajaan vuoden vanhempia) ja etenkin aikaisemmin saattoi hermostua, kun ei osannut vielä samoja juttuja. Kotona taas raja vanhempiin on niin suuri, että kokeilee kyllä mielellään kaikkea, mutta on samalla huomattavasti kärsivällisempi, vaikkei kaikki heti onnistukaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos näkökulmistanne! Ja etenkin ansaitusta sapiskasta äidille, tunnustan kyllä että usein varmasti odotan lapselta vähän liikaa ja on tullut tätäkin asiaa katsottua vähän kapeasta vinkkelistä.

 

Osansa tässä on kyllä silläkin, miten kerhotäti huolestumisensa mulle ilmaisi. Pitää varmaan pitää hänen kanssaan uusi juttutuokio piakkoin.

 

Tällä viikolla maanantaina tuli pojan mukaan yksi pieni itku, kun toiset pojat leikkivät monsteriautoilla kolarileikkiä (Tuukka ei tykkää sellaisista leikeistä ja ne autot kai pelottaa). Eilen oli kuulemma tosi hyvä päivä, ja poika kertoi leikkineensä yhden

 

En kyllä aio keskeyttää kerhoa näillä näkymin. Ryhmään kuuluminen kuitenkin tuntuisi olevan pojalle tärkeää, ja vaikka hän ei osaisikaan vielä leikkiä muiden kanssa, niin varmaan katsomalla ja seuraamalla muita oppii pikku hiljaa. Käydään nyt joka ilta läpi päivän tapahtumia ja koitetaan avata ja selittää konfliktitilanteita pojalle. Ja lopetan sen patistamisen, ja kehun enemmän :) Noin niin kuin pähkinänkuoressa.

Edited by PMLats

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minusta sosiaaliset taidot ovat tärkeitä. Jotkut ihmiset viihtyvät yksin ja jotkut isossa porukassa, ja se on ihan ok, mutta huonot sosiaaliset taidot voivat tarkoittaa myös sitä, että vastoin tahtoaan joutuu olemaan yksin. Joten ihan todella ymmärrän äidin huolen lapsensa epäsosiaalisuudesta, jos itsellä on kokemusta porukan ulkopuolelle jäämisestä (vastoin tahtoaan). Vaikka epäsosiaalisuus tarkoittaen yksin viihtyvää ei olisi ei-toivottu luonteenpiirre, niin elämää häiritsevä ujous ja arkuus kyllä on. Jos itse siitä ahdistuu, niin se on mielestäni nimenomaan ei-toivottavaa.

 

Minä itse kärsin jatkuvasti siitä, ettei minulla ole yhtään ystävää, eikä sellaisia kavereitakaan, joiden kanssa pitäisin yhteyttä, joitain tuttuja kyllä. Syy on ihan puhtaasti se, että en osaa ystävystyä ja ylläpitää ystävyyssuhteita. Olen siis jotenkin epäsosiaalinen, vaikken haluaisi olla. Mielenkiintoista on kyllä se, etten pikkulapsena ollut syrjäänvetäytyvä, vaan olin useinkin porukan keskipisteenä tai ainakin joukossa mukana. Kouluikäisenä kai se sitten muuttui, en tiedä miksi. Osasyynä ainakin se, että olisi pitänyt itse puhelimella soitella kavereille...

 

Minusta on myös ihan ymmärrettävää, että lapsi sanoo, että kerhossa on kivaa ja että haluaa mennä sinne. Ehkä hän haluaa olla osa porukkaa muttei oikein osaa, mutta sivusta katsellessaan kokee kuitenkin kuuluvansa porukkaan enemmän kuin jos ei ollenkaan olisi siellä. (Näin minä itsekin koen ja olen kokenut tuollaiset tilanteet...) En tiedä onko siitä hyötyä ts. oppiiko lapsi siitä sosiaalisemmaksi, mutta jos lapsi itse sitä haluaa, niin ei sitä varmaan tarvitse kieltääkään. Ja aina on toki toivoa, että se oppii vielä, alle nelivuotias on vielä niin kovin pieni, ettei ole ihmekään, jos ei kaikki taidot ole vielä kovin kehittyneitä.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän vanha ketju, mutta pakko korostaa nyt tähän väliin, että sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat eri asioita. Ihminen voi olla vaikka kuinka sosiaalinen (eli tykkää olla muiden seurassa ja kaipaa sitä), mutta silti sosiaalisilta taidoiltaan aika tökerö (esimerkiksi ei tajua normaaleista vihjeistä, koska muita hänen juttunsa kiinnostavat ja koska ei, vaan selittää aina omiaan). Toisaalta joku voi olla paljon vähemmän sosiaalinen (sellainen joka paljon viihtyy yksin kotona, jopa ujo) ja silti sosiaalisilta taidoiltaan huippuluokkaa (osaa olla hienotunteinen, on pienessä porukassa tai kahden kesken tosi hyvää seuraa, tajuaa helposti toisten luonteet ja mielentilat). Ujosta lapsesta tulee melkein aina ujo aikuinen, mutta ujouden ei tarvitse olla mitenkään elämää mullistavan haittaavaa. Yleensä nimittäin ujotkin kyllä sitten viihtyvät muiden ihmisten (kaveriensa) seurassa heihin tutustuttuaan, ja omaa alku-ujosteluaan oppii yleensä kyllä hallitsemaan. Ei se ole mikään arvo sinänsä, että heti viihtyy tuntemattomien seurassa.

 

Lapselle joskus hankalaa voi olla se, että jos ei ole luonteeltaan kovin sosiaalinen ja jos lisäksi pelkää vaikkapa rajuja leikkejä, sosiaalisten taitojen opetteluun tulee vähemmän tilaisuuksia. Eli kun ei hakeudu leikkeihin, ei opi leikkitaitoja (esimerkiksi vuorottelua, mielikuvitusleikin yhdessä keksimistä, säännöistä neuvottelua). Mutta tämä ei siis tarkoita, etteikö vähemmän sosiaalinen lapsi aivan yhtä hyvin niitä taitoja opi, jos vaan tulee tilaisuuksia. On hankalaa, että kerhot ja päiväkodit ovat usein sellaisia, että ainoat harjottelun mahdollisuudet ovat isoissa porukoissa, joista tosiaankaan kaikki ihmiset eivät tykkää.

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiinnostava keskustelu. Itse olen hoitanut kotona 4-vuotiasta lasta ( oli pienen pätkän päiväkodissa) ja ollut huolissani nyt siitä, että hänellä ei ole ketään kaveria. Lapsi kaipaa leikkitovereita, mutta useimmiten pihalla ja leikkipuistossa jää leikkimään yksin. Lapseni on luonteeltaan ulospäin suuntautuva, mutta pelkään oman tapani vetäytyä tarttuneen häneen. Lapseni leikit eivät tunnu menevän yksiin toisten samanikäisten lasten kanssa ja siksi vaikka hän rohkeasti menee tilanteeseen pian hän leikkii yksin. Hän on välillä ujo, välillä rohkea ja riehakas joten mihinkään kategoriaan ei voi laittaa. Tunnen hirveää syyllisyyttä koska koen, että olen tartuttanut häneen tuon tyylin ja en osaa auttaa häntä löytämään tapaa olla toisten lasten kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Olisiko jotain ryhmää, esim. harrastusta, jossa voisi kaverustua? Ei aikuisenkaan ole aina helppoa "leikkiä" vieraiden kanssa vaikka ne olisivat kuinka samanikäisiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now