Briony

Poikien nimiä, vol. 2

902 posts in this topic

Tarttis keksiä pojalle nimi, mielellään yhteensä kolme nimeä, seuraavilla kriteereillä:

- ei uskonnollisia, raamatullisia nimiä

- riittävän kansainvälisiä nimiä, jotka toimivat sekä Suomessa että englanninkielisissä maissa (ei asuta Suomessa, enkä halua nimestä lapselle taakkaa, josta kiusataan tai jota täytyy aina tavata miljoonaan kertaan, mutta nimen on oltava helppo Suomessakin)

 

Esikoinenkin on poika, ja silloinkin nimen keksiminen oli tosi työlästä, saati sitten nyt, kun nekin ainoat sekä mun että miehen kelpuuttamat nimet tuli jo esikoisen käyttöön... Tytölle olisi niin paljon helpompi keksiä nimi, mutta minkäs teet, kun poikaa vain näyttäisi pukkaavan!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kaivattaisiin nimi-ideoita pojalle myös. Poikaa veikattiin tänään ultrassa ja tytölle meillä olisi nimi valmiina, mutta pojalle ei toistaiseksi.  Pari ideaa kyllä on, mutta ei mitään, mikä olisi ihan superihana.

 

Kriteerit: nimen pitää toimia sekä englanniksi, että suomeksi, koska asutaan USA:ssa. Meidän kaksi vanhempaa lasta ovat nimeltään Noa ja Neela ja nimen pitäisi sopia jotenkin tuohon sarjaan, mutta ei mielellään alkaa n-kirjaimella. Ehdotuksia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joanna (ja miksei myös  Kaak@o :) ): ensimmäisenä mulle tuli mieleen Oskar  (Oscar, Oskari) tai Otto.

 

Sitten myös Tom, Erik, Artur tai Henri (Henrik/Henry). Tobias voisi toimia (mutta se lienee raamatullinen?)

 

Mä luulen, että Suomessa vieraampikin nimi toimii periaatteessa aika helposti, koska käytössä on kuitenkin niin paljon ruotsinkielisiä nimiä.

 

muoks. Viimeisellä tarkoitan siis sitä, että Väinöt ja vastaavat on lähtökohtaisesti hankalampi melkein missä vaan maailmalla kuin suurin osa "kansainvälisistä" nimistä Suomessa :) .

Edited by avena

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaak@o: Tristan - ärrä vaan sorahtaa Suomessa sitten vähän lujempaa, muuten tosi helppo lausua täälläkin. Lopun n-kirjain sointuisi teidän lasten nimiinkin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos ehdotuksista! :) Leo on kiva nimi, mutta se on käytössä tutulla. Samoin Tristan ja Henri. Oskar ja Otto on ihan kivoja nimiä, mutta ei ehkä meidän tyylisiä. Samaan kategoriaan taitaa upota noi muutkin. Tiedän, olen tosi vaikea.. Jos minä saisin yksin nimetä lapsen, tulisi nimeksi Mio, mutta mies ei tykkää tuosta.

 

Lisääkin saa ehdottaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

tiksu, kiitos, selvästi ymmärsit mitä haen takaa! Tuossa on tosi paljon omia suosikkejani, mutta useampi (Milo, Aaron, Lukas) on jo käytössä tutuilla. Luka olisi omalla listallani kärjessä, mutta mies ei lämpene ainakaan vielä..Joonatan on harkkinassa kolmanneksi nimeksi. Joel on noista meidän ehkä-listalla, tykkään erityisesti sen amerikkalaisesta ääntämyksestä. Lenni, Leon ja Anton eivät sytytä, vaikkakin ovat ihan kauniita nimiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Amos/Aamos, Alvin, Albin, Theo, Dennis, Elliot, Kevin, Milton, Linus, Rasmus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä olette mieltä Eemi nimestä? Isosisko on Emma, sotkeutuuko helposti keskenään?

Ollaan pyöritelty pojan nimeä vaikka kuinka, mutta ainoastaan tuo Eemi on sellainen mistä molemmat tykätään. Tosi hankalaa pojan nimen keksiminen!

Kriteereinä siis nelikirjaimisuus, vanhahtava nimi, vokaalilla alkava. Isosiskot Aino ja Emma, pitäisi myös näiden kanssa rimmata.

Edited by Hannannaa

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ei mun mielestä sotkeennu häiritsevästi. Mutta heti tuli mieleen Eino, se on varmaan sitten hylättyjen listalla jo? :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Joo, Eino hylättiin jo. Aati on kakkosena Eemin jälkeen, mutta jotenkin sekään ei vaan iske. Taitaa pojasta tulla Eemi :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä Eemi kuulosti hyvältä, etenkin kun isosisko tosiaan on Emma eikä Emmi.. tunnen myös yhden pojan nimeltään Eemu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ei sotkeudu mullakaan, hyvin sopii. Entäs Eeti, Eemu tai Eeli?

Eeti oli mun ykkösvaihtoehto pitkään, mutta sitten luin että se on ollut Edith nimisten naisten lempinimeni joskus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eemi sopii mun mielestäni myös hyvin samaan sarjaan siskojen nimien kanssa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä taas huomaan mielessäni lisääväni siihen -L:n loppuun, Eemil. Joku muu (isovanhemmat?) voi herkästi tehdä saman erheen, jos Eemil on heille tutumpi nimi kuin Eemi. Mut mitäs siitä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Juu ja ei vo mitään, Eemistä tulee väistämättä mieleen meemi...

Edited by Armiannikki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt tarvittais taas vähän nimiapua! :) Meillä oli tosiaan yksi nimi jo vahvoilla, mutta nyt nousi toinen suosikki mieleen, nimittäin Manu. Tässä on vaan se ongelma, että tuttujen koira on samanniminen, joka vähän häiritsee. Eli tuleeko mieleen jotain Manun kaltaisia, suomalaisia nimiä? Nimi ei mielellään saisi päättyä s-kirjaimeen, eikä sisältää ääkkösiä, mutta muuten sana on vapaa! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Panu ja Samu tulivat ekana mieleen, ylläri. :grin: Voisi olla myös Masi, Miska, Mitja... Noissa ei ainakaan ole ääkkösiä eivätkä pääty s-kirjaimeen, mutta en tiedä kuinka Manun kaltaisia sitten ovat. Onko siis mitään lisäkriteerejä tuolle mitä toi "Manun kaltainen" nimi tarkoittaa?

 

Mä voisin kyllä nimetä lapseni jollain nimellä, josta pidän tosi kovasti, vaikka tutuilla olisikin sen niminen koira. Mun tuttavapiirissäni tosin on niin erikoisilla nimillä varustettuja koiria, että niitä varmaan vähemmän lapsille annetaan. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Entä jos antaisitte pojalle nimen Mauno? Manu olisi sitten luontevasti lempinimi, jos ei sillä tavalla niin paljon häiritsisi fakta siitä, että Manu on myös koiran nimi.

 

Manun kanssa jotain samaa on myös Artussa, Eetussa, Aatussa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Rupesin itsekin miettimään tuota "Manun kaltainen"- ohjeistusta :D. Kun siis lähinnähän se on vaan mielikuvasta kiinni, mikä kenellekin muodostuu. Nyt kun mietin, niin en kyllä tarkemmin osaa edes eritellä, millainen nimi on Manun kaltainen  :D :D. 

 

Yleisesti nimissä, mitä ollaan mietitty, on ollut vaatimuksena suomalaisuus, mutta kansainvälisellä (perhettä italiassa ja saksassa) sävyllä. Muita suosikkeja tällä hetkellä on Kaarlo, Paulo ja jossain määrin esim. Hugo. Toiseksi ja kolmanneksi nimeksi on varmaan tulossa jotain melko perinteistä suomalaista, tällä hetkellä kärjessä Alvar ja Olavi. Eli jos jollain tulee mieleen suomalais-kansainvälisiä nimiä niin saa ehdotella :)

 

Edit. Mauno on aika hyvä, kiitos ehdotuksesta! :)

Edited by Moose

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heh, Maunossahan on myös tarkemmin ajateltuna vähän italialaista vivahdetta, kun vertaa nimeen Paulo. Eipäs ole ennen tullut tuollaista mieleen. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now