Sign in to follow this  
Followers 0
Nadda

"Raskaana sitä nyt on vähän herkkänahkainen..."

56 posts in this topic

Esikoisesta olin jotenkin niin tyyni ja rauhallinen keskiraskauden ajan. Alussa oli tietysti itkuherkkyyttä ja lopussa yleistä väsymistä. Nyt tokassa raskaudessa olen ollut ailahtelevampi, väsyneempi ja jotenkin alavireisempi. Mietin, mistä mahtaa johtua, kun elämäntilanne kuitenkin on periaatteessa sama. Voisiko lapsen sukupuoli vaikuttaa asiaan?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rousku, mulle ainakin tuli heti mieleen toi sukupuolijuttu. :D Mut ei kai sitä voi mitenkään tieteellisesti niin sanoo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, pinna on hieman kireänä... etenkin jos joku laukoo tyhmiä vitsejä/juttuja tms. niin ei huvita edes kohteliaisuudesta nauraa :rolleyes:

 

Ja eilen jätin avokin Jumboon hetkeksi yksin (tarkoitus oli häipyä kyllä kotiin asti ilman häntä) mutta sille oli (mun mielestä) hyvä syy. Meidän piti HÄNEN perheelleen mennä ostamaan joululahjat kun Belgiaan pitäisi kohta ne jo lähettää. Vauva myllersi kunnolla mahassa ja mua väsytti, ja avokki vaan kävelee joka paikkaan mun perässä naama nutturalla eikä mikään ehdotus kelvannut eikä hän kyllä YHTÄÄN katsonut ITSE mitään, oli vaan sellainen "lähetään nyt jo äkkiä hemmettiin täältä" -ilme kasvoilla <_< siinä vaiheessa kiehui yli kun ehdotin pellavapöytäliinaa, ja hän alkoi narista että se on vaikea ja kallis postittaa (?!?) Jos lättänä pöytäliina on niin vaikea ja kallis postittaa niin mitä ihmettä hän oikein meinasi lähettää?

 

Jätin hänet Stokkalle ja lähdin menemään, olin jo bussipysäkillä kunnes huomasin että avokin käsineet, pipo, bussilippu ja lompakko oli mun kassissa ni pakko se oli kääntyä takasin... :rolleyes: Ilmoitin että hän saa ihan itse ostaa lahjat tai ilmoittaa sukulaisilleen että tänä vuonna ei tule mitään lahjoja, vaikka siksi että säästetään vauvalle... Miten ihmeessä hän saa noin vaikeaksi tuon ostosten teon?! halusin että kaikki olisi ostettu kun tää liikkuminen alkaa päivä päivältä olla hankalempaa eikä todellakaan huvita juosta kaupoissa jokaikinen viikonloppu! ARGH!

 

Joo, todennäköisesti mun pinna olisi riittänyt jos en olisi raskaana, selvästi rjähdysalttiimpi olen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ mä kiristelen ihan samaan tapaan. Vedin miehelle pienet raivarit myös kun mies heitti läppää että voisi ottaa oluen kun kokoaa uusia huonekaluja ja olin ihan hermona että kun mä en saa niin miksi kiusata toista. Ei ole kyllä ennen ollu tapana haluta mitään oluita...

 

Aamulla itkin täällä kun tuli puheeksi Titanic ja mies kysyi että miten se nyt loppuikaan. Ei ole kuulunut tapoihin tuokaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

rv 24 menossa. Olen herkempi ja surustun helpommin, kuin ennen raskautta. En ehkä yhtä paljon kuin ennen raskautta pidä mölyjä mahassa, vaan uskallan sanoa suoraan jos joku asia ottaa päähän. Mutta ainakin toistaiseksi tää on ollut edistystä ja hyvä juttu ja jotain, mitä olen yrittänyt jo vuosia ennen raskautta, olla ns terveellä tavalla itsekkäämpi. Mäkin saan olla joskus pahalla päällä tai vaikka suutahtaa jos mua kohdellaan huonosti.

 

Mutta pitkä matka vielä edessä, saa nähdä meneekö homma överiksi ;).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en ole läheisille raivonnut mutta yksi idiootti pelkällä tervehdyksellä saa minut aina raivon partaalle ja tekemään jopa tikusta asiaa :) mitä nyt sit töissä tulee kiukuteltua kun on huono olla tai vastaavaa :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olin rauhallinen ja tasainen, itseni ja muidenkin mielestä :). Se olikin mukavaa vaihtelua koska sitä ennen syömäni hormoonikuurit tekivät minusta sellaisen millainen en olisi halunnut olla, räiskähtelin aikalailla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Etsin tän ketjun, kun äsken taas pärähti. Olin autokoulussa ja mut tyyliin käskettiin ulos, kun valitin heidän tavastaan kohdella asiakkaitaan kuin pikkulapsia (sinänsä aika hyvä esimerkki asiasta!). Hain mieheni ja käytiin selvittämässä asiaa uudelleen sen ällön miehen kanssa, joka ei ottanut kuuleviin korviinsa, vaan haki tukea asiakkaistaan - uskomatonta! No, lopulta puhuttiin naapurillemme, joka omistaa autokoulun, ja johan meni viesti perille. Ja äijä joutui taatusti puhutteluun niinkuin pahainen kakara. No, pointti on kuitenkin, että sanomiset lähtee kyllä kuin tykin suusta jos aihetta on, muuten olen ollut hyvinkin seesteinen paria raivaria lukuunottamatta, ja nekin todella hyvistä syistä. Toisaalta, kun tulen surulliseksi, en pysty lopettamaan itkua, vaan tuntuu, että sitä jatkuis loputtomiin ja olen pohjattoman onneton. Onneksi niitä on ollut harvassa, ja aika onnelliseksi olen saanut oloni tuntea odotusaikanani.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies on sanonut jo monesti, että ei uskalla enää puhua mulle ollenkaan, kun heti hermostun tai otan itteeni, tai alan itkeen.

Ja mäkös olen ihmetellyt kui se on niin hiljanen nykyään :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt viimeisellä kolmanneksella oon räjähdellyt miehelle millon mistäkin..yhtenä iltana mies sanoi mulle että varmaan vaimolle olis pitänyt ostaa oma sänky kun on jo tuon kokoinen...itkuhan siitä tuli...mies yritti lepytellä että ja sanoi ettei hän pahalla tarkoittanut..mutta kyllää mie ainakin oon huomannu että ainakin reilu puoltoista kuukautta sitten itkeskelin ja olin hermoheikko...nyt oon vaan ihan kypsä kaikkeen niin saatan räjähdellä kelle vaan ja kuinka paljon vaan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen karmea noita-akka. Miehelle kilahdan millon mistäkin ja sitten kahden minuutin päästä menen itkien miehen kainaloon katumaan omaa kamaluutta. Huumorintajua ei tunnu enää löytyvän ollenkaan, ja monet sellaset jutut joille ns. normaalitilassa nauraisin ihan kippurassa saa mut nyt itkemään. Sitten itkukohtauksen jälkeen on ihan hoomoilasena että mitä taas kerran tapahtui, miksi suutuin, miksi itkin...

 

Ai mitenniin alkaa hermo loppua kohden kiristyä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pinna on kireällä täälläkin ja välillä kollotan ihan syyttä, vedän hernettä nenään miehen ihan viattomista lausahduksista kun pitää muka lukea rivien väliä vaikka siellä ei mitään olekaan. :) Lisäksi olen huono sairastamaan normaalisti, eli jos vähänkään tukala olo tai kipuja oon kiukkuinen. Ja kyllähän tämä maha alkaa varmasti kohta jonkinlaista tukaluutta aiheuttamaan.

 

En kyllä osaa sitten sanoa miten paljon tästä on hormonaalista, miten paljon johtuu siitä että perusvaivani ADHD on raskauden ajan lääkitsemättä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mulla tuntuu olevan hermot kireellä, mut luulisin sen johtuvan siitä, että liikkuminen on hankaloitunut ja jomotusta joka puolella. Kyllä mä huomaan, että olen ollut herkempi nyt raskausaikana, mutta ei se nyt kovin paljoa ole näkynyt. Nyt sitä vaan odottaa, että viimeiset viikot menisivät ja pääsisi kohta taas liikkumaan ihan miten itseä huvittaa. Eiköhän se hermoilukin sitten lopu.

 

Puolessa välissä raskautta oli herkkä jakso, jolloin itku tuli helposti, jos katsoi vaikka leffaa tai luki jotain hyvää kirjaa. Nyt loppua kohden sellaiset tunteellisuudet ovat vähentyneet huomattavasti.

 

Näin ensimmäisessä raskaudessa.

 

 

Tämä toinen onkin sitten ollut vähän hankalampaa. Mä tunnustaudun hormonihirviöksi - ainakin silloin tällöin. Tuntuu vain, että pinna palaa ihan mitättömästäkin syystä ja mitään ei ole tehtävissä. Kohta alkaa olla keinot vähissä kun meinaa pinna palaa tuntemattomillekin ihmisille ihan pienistä asioista. Tässä olisi raskautta vielä monta kuukautta jäljellä ja tahtoisin sen iloisen äiti-vaimoihmisen takaisin. :mellow:

 

Oli muuten kiva löytää taas tämä ketju :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan alkuraskauden aikana itku oli todella herkässä ja välillä vollotin omastakin mielestä tyhmille asioille. Nyt kun ollaan keskiraskaudessa, liikkuttuneisuus on palannut normaalille tasolle. Liikutun siis kyyneliin normaalistikin hyvin herkästi.

Muuten olenkin sitten huomattavasti normaalia rauhallisempi, seesteisempi ja iloisempi. Yleensä miehen pahatuuli tarttuu minuunkin välittömästi, nyt tuon juonnittelut menee toisesta korvasta sisään ja toisesta välittömästi ulos. Voi kun tämä olisi pysyvää!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin ihan hirveä alkuraskaudessa. :D Kyllä täytyy nostaa hattua miehelle, että kesti kaikki ne kiukkukohtaukset ja ärräpäät, joita viljelin ahkerasti. Väsymys ja pahoinvointi vaan pahensivat jo valmiiksi hormonimyrskyistä olotilaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen myös pelotellut miestä että ihan kamalaksi muutun ja sä varmasti vielä kadut sitä että olet pitkällä tikullakaan muhun koskenu!!! :D mutta ei..ei ainakaan vielä..? Mäkin kuulun kai siihen vähemmistöön(?) että ainut ongelma on se että itken tavallistakin herkemmin joillekin mainoksille(!) tms... ja näin olympialaisten aikaan, uskomatonta mutta totta, kun kuuluttaja kertoi että tämä oli maalivahdin ensimmäinen nollapeli niin tämä tyttö oli ihan sniff...?! <_< pisti kyllä jo naurattamaan kun sanoin miehelle siitä. En siis ensinnäkään edes seuraa urheilua.. :D Muuten olo on todella rauhallinen koko ajan vaikka olen lopettanut körssittelynkin! siitä huolimatta v.kynnys nousee todella harvoin edes vaikeitten aasiakkaitten kohdalla toisin kuin ennemmin. Ainut mihin kihahdan tuplaten nopeammin on se jos joku roikkuu takapuskurissa kun kuvittelen miten äkkijarrutuksessa ks auto liiskaa minut ja mötikän... Mötikkä siis työnimi. Eli joku suojeluvietti kai nyt jo?!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raskaaksi tulemisen jälkeen olen ollut selkeästi levollisempi kuin yritysaikana, jolloin tuli stressattua asiaa miltei täyspäiväisesti. Hormonit ovat viime aikoina ilmeisesti yrittäneet itkettää, mutta toistaiseksi sitä on saanut aika hyvin hillittyä itsensä.

 

Suuttuminen tapahtuu yhtä herkästi kuin ennenkin, esim. jos rakas siippa yrittää viljellä tennissukkia pitkin kämppää...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta on kuulemma tullut sellainen, joka kommentoi asioihin ärhäkämmin kuin ennen. Esimerkiks saatan ärähtää miehen takia vaivaavista asioista tosi helpolla. Ja en kuulemma paljoa ajattele mitä sanon..

Työkaverit naureskeli mulle ihan loppuvaiheilla ennen äippälomalle jäämistäni, kuinka saatan kiihtyä nollasta sataan ihan yhtäkkiä ja pikkuasiasta :D

Kai mä sit jollain tavalla oon hormoonihirviö.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Löysin tämän ketjun, koska nytkin vollotan tässä sängyssä. Mies kuorsaa... Miehissä on kyllä rasittavaa niiden unenlahjat, vaikka toinen olisi kuinka surullinen niin ei se estä heitä nukkumasta? Vai ovatko tapaamani miehet olleet poikkeuksellisen tunteettomia?

 

Minä olen viime aikoina ollut ilman järkevää syytä hyvinkin itkunen ja surullinen, edes harrastukset tai kaverit eivät jaksa kiinnostaa. Tekisi mieli vaan siivota ja siivota, vaikka normaalisti inhoan siivoamista.

 

Osaako joku auttaa, miten saisi omaa oloa paremmaksi? Pelottaa, että parisuhde on nyt turhan kovalla koetuksella, mutta en voi itselleni mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^mulla oli samanlainen fiilis mutta on jo osin helpottanut. Ihan itsestään.. ainut pieni piristys oli se että sovittiin ystävän kanssa parin viikon päähän hotelliyö ja shoppailureissu naapurikaupunkiin. :)

 

Mullekin tuli aika puskista tuo surkutteluolo, kuvittelin että olo helpottaa kun saa vähän hengähtää kun isot lapset oli nyt kk:n äidillään. On ollut aika rankka kevät, kun isompien äiti ei tavannut heitä viiteen kuukauteen ja kaikki 5 lasta olivat koko ajan kotona - plus sitten tuon "lieveilmiöt" mitkä me tietty saatiin kärsiä kun lapset ei nähneet äitiään pitkään aikaan.

Mutta ei, minä se käytin sen hengähdyskuukauden itkemiseen ja siivoamiseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Melko tasainen olen yleensäkin ja kyllä se on raskauden aikana säilynytkin. Itkuherkkyyttä kyllä on, esim kun sisko kertoi surullisesta laulusta, aloin jo itkeä, vaikka en koko biisiä ole koskaan kuullutkaan. Kirjan lukeminen on hankalaa, kun koko ajan joku siinä synnyttää, rakastuu, joutuu lähtemään kotoa tms liikuttavaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen täydessä hississä joku naikkonen piti fiksuna täyden repun selässään, ja minua päätä lyhyempänä tönäisi minua suoraan tuolla repulla mahaan. Sai muuten kuulla kunniansa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä otan itseeni vieläkin helpommin kuin ennen ja se on jo jotain. :grin: Mutta jostain on tullut myös rauhallisuutta koska en aina lähde pahentamaan asiaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itkuherkkyys on kyllä kasvanut, niin hyvässä kuin pahassakin, raskausaikana. Herkkänahkaisuudesta en muuten tiedä, samat ajatukset ne päässä pyörii muuten, tuo kynnys itkuun vain on madaltunut :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon melko vaikea luonne muutenkin, myönnän :grin: Raskauden myötä musta on tullut vielä herkkänahkaisempi. Alkuraskauden aikana itkin, kun meidän hevonen joutui olemaan yksin karsinassa ja sen silmät näytti niin yksinäiseltä :girl_cry: Nyt polle saa viettää kesää pienen shettiksen kanssa ja itkin (onnesta) sitä, kun se näytti niin onnelliseltä :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0