Sign in to follow this  
Followers 0
Nadda

"Raskaana sitä nyt on vähän herkkänahkainen..."

56 posts in this topic

Useampaankin kertaan olen ärsyyntynyt, kun raskaana olevasta todetaan, että hän on nyt vähän herkkänahkainen tai raskaana sitä ottaa asiat vähän liian vakavasti.

 

Kysyin mieheltäni, olenko minä hänen mielestään muuttunut raskausaikana enkä kuulemma ole. Siksi mua siis riepookin, että odottavia äitejä pidetään jotenkin aivottomina, joiden puheita ei kannata ottaa tosissaan ja kaikki tunteenpurkaukset voi laittaa raskauden piikkiin.

 

Toki hormonitoiminta varmasti jotain muuttaa ja jokaisella lienee kiukunpurkauksia ja dementiakohtauksia silloin tällöin, mutta ei kai raskaus muuta ihmistä kokonaan toiseksi persoonaksi, jonka voi jättää omaan arvoonsa? :blink:

 

Millainen sinä olet/olit raskausaikana ja miten ympäristö suhtautui sinuun?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei oo ollu hirveästi tunteenpurkauksia. Miehen mielestä olen ollut ihmeen normaali (olin etukäteen pelotellut, että saatan muuttua hirviöksi ;) ). Ainoastaan välillä saatan itkeä helpommin, jos pelkään, että vauvalla on jotain hätää (ei oo liikkunut paljoa) tai sit, jos kuuntelen surullista biisiä tai luen surullista kirjaa tai katson surullista ohjelmaa.

Mielestäni muhun ei olla suhtauduttu mitenkään erilailla siksi, että olen raskaana. Mies on huomaavaisempi, mutta muuten kaikki ovat suhtautuneet ihan normaalisti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen kyllä ihan hormonihirviö ja sen on kyllä mieskin huomannut. Oikeastaan napisen nykyisin kuulemma kaikesta. Aivoton ja kädetönkin musta tuli silloin kun oli pahoinvointia ja ei pystynyt tekemään kaikkia normaaleja juttuja niinku esimerkiks ottamaan jääkaapista ruokaa kun se dunkkas niin pahalle että tuli oksennus. Nyt on se vaihe sentään ohi, mutta itkuisuus ja kiukkuisuus nostaa välillä yhä päätään vaikka on mun hyväntuulisuus jo nyt toisella kolmannekselle lisääntynyt. Nää hormonihirviökohtaukset johtuu aikapitkälti siitä että joskus on semmoisia päiviä että pelkään vauvan puolesta kun en tiedä varmaks onko siellä masussa mitään elämää enää. Se pelko sairastuttaa sit koko mielen ja sit on koko perheellä paha olla. Nyt varsinkin on ollut rankka viikonloppu kun mun ihana vauvamasu on jostain syystä kutistunut ja oon siksi peloissani. Ja lisäksi päähänkin on koskenut.

 

Aika hyvin meillä kyllä mies ymmärtää mun pahaa oloa, koska tuoreessa muistissa on se kun hänellä itsellään oli pitkän aikaa hammassärkyä ja silloin hän itse kiukkuili joka asiasta aivan samalla lailla kun minä nyt. Jos on paha olla, ei vaan jaksa olla hyvällä tuulella. Ei se kaikki oo hormoneista siis.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt mennään 16.vkolla. Olen vain tasaantunut "normaaliin" verrattuna. Siedän paljon enemmän ja suhtaudun asioihin huomattavasti rauhallisemmin ja järkevämmin. Jotkut turhat itkut tuli alkuraskaudessa ja silloinkin itkin ja nauroin samaan aikaan itselleni :P Tuskin loppuraskaudessakaan tulen sen suuremmista tunteenpurkauksista kärsimään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En nyt ihan hirviöksi tunnustaudu :P , mutta kyllä jotain muutosta normaaliin olotilaan on ollut. Itku ja liikutus tulee välillä todella herkästi (esim. eilen pillitin jonkin luontodokkarin takia, mitä en yleensä tee). Toisaalta olen välillä räjähdellyt jostain naurettavista pikkujutuista, joista yleensä en lotkauttaisi korvaani. Olen huomannut olevani myös tavallista ärhäkkäämpi puolustamaan omaa reviiriäni ja kimmastunut esim. anopin tyrkyttävistä neuvoista ja kommenteista.

 

En kyllä ole huomannut, että ihmiset olisivat suhtautuneet mitenkään eri tavalla tai jättäneet sanomisiani huomioimatta raskauden takia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En nyt ihan hirviöksi tunnustaudu :P , mutta kyllä jotain muutosta normaaliin olotilaan on ollut. Itku ja liikutus tulee välillä todella herkästi (esim. eilen pillitin jonkin luontodokkarin takia, mitä en yleensä tee). Toisaalta olen välillä räjähdellyt jostain naurettavista pikkujutuista, joista yleensä en lotkauttaisi korvaani. Olen huomannut olevani myös tavallista ärhäkkäämpi puolustamaan omaa reviiriäni ja kimmastunut esim. anopin tyrkyttävistä neuvoista ja kommenteista.

 

En kyllä ole huomannut, että ihmiset olisivat suhtautuneet mitenkään eri tavalla tai jättäneet sanomisiani huomioimatta raskauden takia.

 

Edit. miksiköhän ihmeessä tämä kommentti tuli kahteen kertaan?

Edited by MissPiggy

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle (ja lähipiiirille...) yksi raskauden ilahduttavimpia asioita on ollut mielialan tasaisuus, rauhallisuus, euforinen olo ylipäänsä alusta asti. Vasta nyt loppuvaiheessa (rv 33+) olen huomannut ärtyväni helpommin, mutta se on saattanut johtua yksinkertaisesti lyhyemmistä yöunista ja tukalammasta olosta. Minulla siis kävi päin vastoin kuin pelkäsin ja raskaus on tehnyt henkisesti vain erittän hyvää. Pelottaa jo etukäteen kun pms-oireet joskus palaavat :rolleyes:.

Share this post


Link to post
Share on other sites
hän on nyt vähän herkkänahkainen tai raskaana sitä ottaa asiat vähän liian vakavasti.

 

Mä oon ollut just tollanen... Raskauden puoliväliin asti tuntui että mulla oli pms-oireet kestona :blink:

 

Otin kaiken mahdollisen normaalinkin keskustelun itseeni kohdistuvana arvosteluna, pahoitin mieleni mitä kummallisimmista asioista ja itkeskelin töissäkin jos joku esitti jonkin asian vähän huonosti (=niin, että saatoin lukea rivien välistä jotain...)

 

Aika moni taisi tosiaan todeta että hän on nyt vähän herkkänahkainen... ja täysin syystä :P

Onneksi raskauden edetessä tilanne on tasaantunut!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Millainen sinä olet/olit raskausaikana ja miten ympäristö suhtautui sinuun?

 

Itselleni raskaus on sopinut siinä mielessä oikein hyvin, että mielialat eivät ole heitelleet senkään vertaa kuin normaalitilassa (jolloin en myöskään ole ailahtelevaista sorttia). Mitään kiukunpuuskia, itkukohtauksia tai muita vastaavia ei ole ilmennyt koko raskausaikana, enkä ole ollut normaalia herkkänahkaisempi. Olo on ollut siis varsin normaali, pääasiassa tosiaan jopa tavanomaista parempi, joskaan en kuvailisi oloani millään muotoa euforiseksi. Ihan vaan normaali olo :) Itkuherkkyyttä hiukan odottelin, kun olen noin muutoinkin poikkeuksellisen herkkä, mutta edes tällaista ei omalla kohdallani ole ilmennyt.

Lievän sorttista ärtyneisyyttä on ilmennyt nyt ihan loppuraskaudessa, mutta sekin on pysynyt hyvin aisoissa. Kertaakaan en ole saanut mitään raivoamiskohtauksia, tms. Ihan vaan omassa pienessä päässäni ärsyynnyn ja yleensä melkeinpä yksistä ja samoista pikkuasioista (joita en voi muuttaa, vaikka kovasti haluaisinkin).

 

Ympäristö on suhtautunut minuun kuten ennen raskauttakin, ei muutoksia siinäkään suhteessa. Tosin äidin ja anopin kanssa onkin ollut ihan juttua siitä, kuinka tasainen olo minulla on ollut - tietävät siis, että en ole kärsinyt hormonaalisista muutoksista tässä mielessä. En osaa sanoa miten olisi asian laita, jos mielialani olisivatkin heitelleet.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt, kun on jo reilu vuosi aikaa kulunut, niin voin rehellisesti sanoa, että olin raskausaikana aivan sekopäinen. Sain hurjia itku- ja naurukohtauksia, välillä raivosin ja välillä olin lässynlässynlää. Ehkä pahin oli, kun suutuin hirmuisesti yhdelle parhaista ystävistäni, kun hän kieltäytyi kummiudesta. Haukuin hänet ties miksi. Tuosta tosin seurasi hyvääkin, kun ystäväni otti esille muutamia asioita, joista hän oli kantanut minulle kaunaa ja jotka sitten selvitimme tuolla samalla kertaa. Nyt olemme taas erinomaisesti sovussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tähän asti olen ollut entistä itseäni tasaisempi ja tyytyväisempi. Parista asiasta olen raivostunut tulisesti, mutta ne ovat semmoisia asioita että niistä olisin raivostunut ihan yhtä vahvasti ilman raskauttakin. Vielähän tässä ehtii muuttua vaikka millaiseksi, mutta ihan tyytyväinen olisin jos tämä sama suhteellisen seesteinen olotila pysyisi.

 

Lähipiiri ei oletettavasti/toivottavasti ole suhtautunut muhun mitenkään erilailla raskauden takia, sama gladiolus mä jossainmäärin olen kuitenkin mahan ja vauvan kanssa kuin ennenkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen ollu nyt raskaana ollessa paljon itkuisempi kun yleensä. Saatan pillahtaa itkuun jostain ihan pikkuasiasta ja muutenkin pahoittaa mieleni :unsure: Töissä varsinkin välillä oikeen hävettää kun ottaa jonkun asiakkaan tunteenpurkauksen itteensä vaikka en todellakaan ole niin ennen tehny, päinvastoin, ennen en jaksanu sellasia murehtia, mutta nyt...

Muuten en mielestäni ainakaan ole ollut sen hirmumpi mitä ennnenkään :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tällä kertaa ei oo hirveesti heitelleet mielialat laidasta laitaan mutta sen oon huomannut että pinna on paljon lyhyempi ja kuittailen asioista herkemmin kuin ennen. Aiemmin pidin mölyt mahassani vaikka vähän vituttikin (ja välillä paljonkin...) mutta nyt se suu aukeaa ja myös sanon ääneen.

 

Veetutus taas johtuu useinmiten uupumuksesta, väsymyksestä ja tunteesta että on nykyään kuin liikuntarajoitteinen kun ei voi mennä, tulla ja kannella tavaroita niin kuin ennen. Kipuja ja kolotuksia on ja siinä vaiheessa kun muut eivät tajua pyytämättä auttaa riittävästi niin harmittaa ja tulee helpommin sanottua kärkevästi. En edes odota että mua jotenkin erityisesti passattaisi tai mitään mutta siinä vaiheessa kun kaikki häviävät kuin tuhka tuuleen ja jättävät hommat mulle niin kiukuttamaan se kieltämättä rupeaa... varsinkin kun tietää että sen jälkeen on sitten ihan puhki ja paikat rikki/kipeät ja osaa jo sitä etukäteen odottaa.

 

En ole itkenyt oikeastaan edes niin paljon kuin viime vuonna, sitä olen hieman ihmetellyt. Kaiken kaikkiaan tunnen oloni paljon onnellisemmaksi ja tyytyväisemmäksi kuin ennen raskautta. Ei siis kaikki ihan negatiivista lieveilmiötä... ;):lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tuntuu olevan hermot kireellä, mut luulisin sen johtuvan siitä, että liikkuminen on hankaloitunut ja jomotusta joka puolella. Kyllä mä huomaan, että olen ollut herkempi nyt raskausaikana, mutta ei se nyt kovin paljoa ole näkynyt. Nyt sitä vaan odottaa, että viimeiset viikot menisivät ja pääsisi kohta taas liikkumaan ihan miten itseä huvittaa. Eiköhän se hermoilukin sitten lopu.

 

Puolessa välissä raskautta oli herkkä jakso, jolloin itku tuli helposti, jos katsoi vaikka leffaa tai luki jotain hyvää kirjaa. Nyt loppua kohden sellaiset tunteellisuudet ovat vähentyneet huomattavasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en ole huomannut että olisin jotenkin erilainen kuin aikaisemmin tai käyttäytyisin jotenkin mielipuolisesti, joten tiedustelin asiaa mieheltä, joka tähän vain totesi että "no ainahan sä oot ollut yhtä kamala!" :rolleyes: Päätin ottaa kohteliaisuutena! :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen kyllä huomannut hormonien vaikutuksen, vaikka suht koht oma itseni olen ollutkin. Mutta muutama suutahdus miehelle / itkukohtaus on tullut koettua. Kerran äkäilin miekkoselle jostain en edes muista mistä ja hetken kuluttua tuli itselle tosi paha mieli, kun huomasin että hän tietenkin pahoitti mielensä. Menin pyytämään anteeksi ja yhtäkkiä aloinkin vaan itkeä ihan hillittömästi! Se oli samanaikaisesti hämmentävää ja huvittavaa, mietin itsekseni et no miten mä nyt tälleen aloin vollata! :D Toisaalta anteekspyynnöllä oli ehkä aiottua tehokkaampi vaikutus... :D :D Itkin myös lähestulkoon koko Sinkkuelämää-leffan ajan ja kaverit kattoikin mua sen jälkeen hieman vinoon. Ei se nyt sentään mikään nyyhkyleffa ole, tiedetään! Töissä olen huomannut, että sanon napakammin myös ne ei niin kaikkia miellyttävät asiat, mikä on sinänsä ihan hyvä asia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoista odottaessa mulla ei ollut minkäänlaisia tunnekuohuja. En ollut (normalia) kuikkuisempi, herkempi tai itkuisempi. Mies ei huomannut kertakaikkiaan mitään eroa.

 

Tällä kertaa kuulemma eron huomasi todella nopeasti. Olenkin tuntenut itseni alakuloisemmaksi ja tippa tulee linssiin ihan mitättömistä jutuista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen raskauden alusta lähtien odottanut, milloin muutun hormonihirviöksi, mutta mitään muutoksia normaaliin en ole vieläkään havainnut eikä ole kuulemma miehenikään. Pelkäsin kyllä noita hormonimuutoksia, sillä pillereitä syödessäni olin tosi itkuinen lähes masentunut, mutta onneksi luonnolliset hormonit eivät saaneet aikaan samaa vaikutusta kuin keinotekoiset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miehen sisko synnytti justiinsa, ja synnytysta edeltavina paivina varsinkin tuoreen lapsen isa oli ollut erittain kamala varsinkin anopilleen, mutta muillekin aika toykea. Jopa niin paha, etta miehen sisko otti ja soitti omalle anopilleen (joka siis asuu noin viiden tunnin lentomatkan paassa) etta tulisi vahan pistamaan poikaansa ojennukseen. Ja mammahan tuli. :P

 

Nyt kaikki on taas hyvissa valeissa ja tyytyvaisia. :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Aika paha :D

 

Musta ainakin tuntuu etta olo on jopa tasaisempi kuin ennen. Mutta sellaisia perusitkupotkuraivareita tulee tempastua vielakin sen kerran kuussa vahintaan. Ja pari kertaa olen tihrustanut itkua, mutta luulen etta sekin johtui vasymyksesta. Mieskin sanoi etta samanlainen myrskyluodon maija ma olen nyt kuin ennenkin <_<

 

Joku tuolla sanoi etta on teravampi aukomaan suutaan raskaana. Mulla on tullut sama. Ei varsinaisesti ala veettamaan enempaa kuin ennenkaan, mutta siina kun ennen olisin vaan hiljaa purrut hammasta ja kiehunut sisalta, saatan nyt sanoa ihan kadullakin jollekkin jos tulevat tonimaan tms tympeaa. En siis raivoa ja kilju, mutta sanon ihan asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heh, Mulle on mies sanonut monesti nykyään, et raskaana mä olin niin ihanan rauhallinen kun kaikki menkkojen aiheuttamat ailahtelut olivat poissa... :rolleyes: Ja mä kyllä tosiaan olin semmoinen hartaana mahaansa silittelevä mamma raskausaikana ;). Ei kyllä ikinä uskoisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pääasiassa olen kyllä ollut rauhallinen ja tuo hartaana mahaa silittelevä muumimamma sopisi minuunkin. Mutta kun suutun, niin suutun kunnolla, salamat vaan sinkoilevat ja tämä on ollut uusi ja yllättävä puoli itsessä. Esimerkiksi ikinä en olisi voinut kuvitelle oikeasti lyöväni miestäni suuttuessani, mutta toisinpa kävi! Jälkeenpäin säikähdin itsekin käytöstäni ja tietenkin heti pyysin anteeksi. Mutta aivanm kuin joku ulkopuolinen demoni olisi ottanut ruumiistani vallan. Hui kamala. Samoin on kyllä muidenkin tnteiden kanssa, esim. liikutun paljon herkemmin. Mutta kaipa nämä tunnekuohut vaan kuuluvat tähän aikaan, onneksi niitä ei kuitenkaan kovin usein ole eli en luonnehtisi itseäni hormonihiriöksi. Satunnainen vieras tuo mörkö :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen raskautta olin paljon ailahtelevaisempi ja äkkipikaisempi. Nyt ihan loppuraskaudesta pahoitan kyllä mieleni ja liikutun paljon herkemmin, joten ehkä jonkinlaista hormonaalisuutta on näkyvissä. Mutta yllättävän rauhallisesti raskausaika on mennyt, luulin, että olisin ennemmin tosi ärtsy ja helposti hikeentyvä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä sitä on tullut otettua tavallista herkimmin muutamat itkupotkuraivarit miehelle melko turhistakin asioista ja liikutus on myös herkässä mutta mies on suhtautunut ymmärtäväisesti, muille ihmisille olen mielestäni käyttäytynyt samallalailla kun ennenkin enkä mitään kommenteja oo saanut!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen odotellut raskauden aikaisia hormoniheilahduksia (tänään rv28+0), mutta vielä ainakaan ei ole tullut mitään itkupuuskia, raivokohtauksia tms.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0