Anni30

Julkkisten raskaus/vauvauutiset!

687 posts in this topic

Nina Tapio: Poika tuli

 

Laulaja ja entinen Idols-tuomari Nina Tapio, 40, synnytti myöhään tiistaina.

 

- Poika tuli, Nina Tapio iloitsee.

 

Sairaalasta tavoitettu Tapio kertoi iloisesta perhetapahtumasta pirteän kuuloisena.

 

- Niinhän mä olenkin, hän nauraa.

 

- Kaikki meni ihan hyvin. Fiilikset ovat hyvät ja vauva voi hyvin, kolmannen lapsensa saanut Tapio iloitsee.

 

Nina Tapiolla on edellisestä liitostaan tyttäret Ada ja Elsa. Pienen pojan hän sai yhdessä avomiehensä Reijo "Reka" Kontion kanssa.

 

Tapio kertoi odotuksen aikana tyttärien odottavan innolla pikkusisarta. He tapasivat veljensä keskiviikkona aamupäivällä.

 

- Mun tyttäret, isosiskot, ovat täällä parhaillaan katsomossa veljeään. Vauva syntyi niin myöhään illalla, tytöt näkevät hänet nyt ensimmäisen kerran.

Share this post


Link to post
Share on other sites

IS: Tuomo Ruudusta isä

 

Kiekkotähti Tuomo Ruutu sai Emilia-vaimonsa kanssa lapsen, kertoo Ilta-Sanomat.

 

NHL:ssä Carolina Hurricanesissa hyökkääjänä pelaava Tuomo Ruutu sai esikoislapsensa pari päivää sitten. Lehdelle asian vahvisti Tuomon Jarkko-veli.

 

– Hienolta tämä tuntuu, isot onnittelut Tuomolle ja Emilialle, Jokeri-hyökkääjä Jarkko Ruutu hehkutti Ilta-Sanomille.

 

1121988-max555x555.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Johanna Pakonen: Synnytyksessä oli pelko läsnä

 

Laulaja Johanna Pakonen nauttii kotonaan Köyliössä äitiyden onnesta.

Johanna Pakonen synnytti tyttövauvan huhtikuun alussa.

 

- Tämä on ihan huippua. Ihan mahtavaa, Johanna iloitsee IS:lle.

 

Johanna oli sairaalassa yli viikon, koska halusi leikkauksen jälkeen ottaa varman päälle.

 

- Olisin ehkä päässyt jo lauantaina kotiin, mutta itsellä oli vähän arka olo, kun oli vielä pääsiäispyhätkin tulossa.

Sairaalassa Johannalla oli perhehuone. Paikalla oli koko ajan puoliso

Juha Laihoniemi.

 

Johanna tunnustaa, että ensimmäiset päivät ovat olleet osin myös jännittäviä. Kaikki vauvanhoitoon liittyvä on uutta.

 

- Pari ekaa päivää oli, että miten tuohon uskaltaa koskea, ettei se mene rikki, Johanna nauraa.

 

Vauva syntyi viisi päivää etuajassa.

- Samana päivänä oltiin vielä yhden aikaan neuvolassa. Siellä todettiin, että normimeininki. Meni kaksi tuntia ja tuli lapsivedet kotona. Sitten lähdettiinkin sairaalaan.

 

Kaksi poikaansa edellisessä synnytyksessä menettänyt Johanna myöntää, että koki sairaalassa pelon hetkiä.

 

- Oli menettämisen pelko ja epätodellinen olo, että onko tämä oikeasti meidän ja saammeko viedä sen kotiinkin. Vielä välilläkin, varsinkin öisin pitää katsoa, että hengittääkö se, Johanna sanoo.

 

Hän on kuitenkin jo nyt varma, että lisää lapsia pitää saada.

- Joo, joo, ilman muuta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uusia hellyttäviä kuvia prinsessa Estellestä

 

1288463631125.jpeg

 

Ruotsin hovi julkaisi pian kaksi kuukautta täyttävästä prinsessa Estellestä uusia kuvia Facebook-sivuillaan.

 

Herkissä mustavalkokuvissa nukkuva pikkuprinsessa lepää rauhallisesti vanhempiensa kruununprinsessa Victorian ja Danielin käsivarsilla.

 

Itä-Götanmaan herttuatar Estelle Silvia Ewa Mary saa virallisesti nimen kastetilaisuudessa 22 toukokuuta Kuninkaanlinnan kirkossa.

 

1288463630815.jpeg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Parhaiten Maria!-keskustelohjelman vetäjänä tunnettu Maria Veitola synnytti esikoisensa

 

Iloisia vauvauutisia!

 

Maria!-shown juontaja Maria Veitola synnytti poikavauvan Helsingin naistenklinikalla.

Edited by Anni30

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jossain ehkä luki että Jessican due date olisi 20.4. eli ei varmaankaan ole synnyttänyt vielä. Ja itse olen ymmärtänyt hänen saavan tytön, tai siis että on haastatteluissa puhunut baby girlistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ ja ^^ Kiitos infosta. Jännä kun joidenkin ihmsten raskaudet tuntuvat menevän tosi nopeasti mutta sitten tää Jessica on ollut raskaana jo varmaan kaks vuotta :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Drew Barrymore odottaa esikoistaan - katso söpö vauvamasu!

 

Näyttelijätär paljasti kauniisti pyöristyneen vatsansa.

Näyttelijätär Drew Barrymore odottaa esikoistaan, kertoo Us Magazine.

 

Muun muassa E.T. -leffasta ja Charlien enkelit -filmatisoinneista tuttu tähti kuvattiin lauantaina kihlattunsa Will Kopelmanin kanssa Los Angelesissa ja näyttelijättären vauvamasu oli jo silminnähden kasvanut.

 

Kuvat suloisesta vatsasta levisivätkin nopeasti ympäri maailmaa.

- Hän on hyvin innoissaan raskaudesta ja odottaa innolla myös kesähäitään, parin ystävä paljastaa lehdelle.

Huhut Barrymoren raskaudesta ovat liikkuneet jo helmikuusta asti, kun tähti kuvattiin Los Angelesissa ultraäänikuva kädessään.

 

1288464705143.jpeg

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Joo ei mikään yllättävä uutinen. Varmaan ihan "vahingossa" Drew käveleskeli kadulla ultrakuvan kanssa. :grin:

Ihana juttu silti, ei siinä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanaa Drew! Aina piristää mieltä nähdä näitä "kypsemmällä iällä" lapseutuvia :girl_in_love: milloinkohan presidenttiparimme ilmoittaa perheenlisäyksestä, heti tuli spekuloijalle se mieleen kun Jenni Haukio oli jäänyt mahataudin takia pois Viron matkalta :ph34r: Jutta Urpilaiselle toivoisi sitä myös, muistaakseni jo pari vuotta sitten jossain haastatelussa sanoi haaveilevansa perheestä. (Niin ja olihan Juttakin ollut pahoinvoiva eduskunnassa - migreeni syynä..)

 

Brian Austin Green& Megan Fox:

http://www.mtv3.fi/h...x-odottaa-lasta

Edited by *Petite*

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Juu siis ihan samaa ajatusta olen Jennistä pyöritellyt heti presidenttivalinnan jälkeen varsinkin tuon naapurimaan kuninkaallishumun jälkeen olis siistiä jos mekin saatais Suomen oma "pikkuprinssi/prinsessa". Ja vielä tuo vatsatauti. Tosin jos oikeasti olisi raskaana niin ehkä se vatsatauti ei kuitenkaan olisi se syy jolla yrittäisi julkisesti peitellä asiaa, omalle lähipiirille ehkä...

 

Jack Osbourne & Wife Welcome Baby Girl, Pearl

 

http://www.hollywood...name-pearl/?v02

 

Niin ja ihana tosiaan tuo Drew'n uutinen

Edited by leenuliinu

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Joo ei mikään yllättävä uutinen. Varmaan ihan "vahingossa" Drew käveleskeli kadulla ultrakuvan kanssa. :grin:

Ihana juttu silti, ei siinä. :)

 

voihan se olla että on ollut ultrasta niin pyörryksissä että ei oo tajunnut :D siis jos oikeasti kävis niin..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Leenu, minustakin olisi aivan ihana kun suomen kansa saisi oman "prinssin/prinsessan" :) toinen mitä olen odotellut on Englannin hovin kuulumiset ;) kyllä olisi hirveää olla tuollaisessa asemassa jossa kaikki odottaisivat raskausuutisia :girl_sigh: se kun on helpommin sanottu kun "tehty".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olis kyllä melko hurjaa jos siitä Niinistöstä vielä isä tulisi, eikö sillä ole jo lapsenlapsiakin? Mutta toisaalta, Haukio on kyllä vielä ihan "lapsentekoiässä". Tiedä sitten...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Radiojuontajan suuri päätös – Adoptoi yksin

 

 

1288465148642.jpeg

 

Radiojuontaja Sanna Mämmi ei voi saada biologista lasta sairauden takia. Hän hakee nyt yksin adoptiota ulkomailta.

Juontaja, toimittaja ja kirjailija Sanna Mämmi, 40, aikoo adoptoida lapsen yksin ulkomailta. Prosessi on vasta alussa.

 

- Sain tietää jo 22-vuotiaana, etten voi saada lapsia endometrioosin takia. Sairaus on erittäin kivulias, ja minut on kerran leikattu, Sanna kertoo

 

Aikanaan Radio Novan juontajana tunnetuksi tullut Sanna kertoo halunneensa adoptoida lapsen nuoresta lähtien.

 

- Mitään verisiä kyyneleitä en ole lapsettomuuden takia koskaan vuodattanut. Minulle on aina ollut selvää, että on vaihtoehtoja.

 

Sanna Mämmillä on takana vaikeita aikoja. Vuonna 2005 hän erosi ja menetti samassa ruuhkassa työpaikkansa radiotoimittajana sekä joutui taloudelliseen ahdinkoon. Kaiken huipuksi hän kaatui, mursi häntäluunsa ja sai hermoromahduksen. Sanna meni psykoterapiaan ja kouluttautui elämäntaidon valmentajaksi.

 

- Sellaisessa elämäntilanteessa en voinut harkitakaan lapsen adoptoimista. Mutta nyt asiat ovat hyvin, ja olen kaksi vuotta pohtinut asiaa vakavasti. Täytin juuri 40, ja minulla on lähipiirissä ystäväperheitä, jotka ovat adoptoineet ulkomailta. He rohkaisivat minua sanomalla, että älä nyt enää mieti.

 

Sanna kertoo huomanneensa, että kun toiset viettävät aikaa lasten ja heidän harrastustensa parissa, hän itse tekee viikonloppuisin töitä. Moni muukin yksinelävä lipsuu helposti samaan tilanteeseen. Työstä on tullut perheen korvike.

 

- Äidillinen vaisto, tarve ja halu ovat nousseet pintaan. Haluan jakaa elämääni pienen ihmisen kanssa. Suuri haaveeni on, että elämässäni olisi joku, joka pyytää keittämään puuroa tai kysyy, leivotaanko äiti pipareita.

 

Sanna nauraa tulevansa nykyään paremmin toimeen lasten kuin aikuisten kanssa. Lapset sekä koirat ovat aina viihtyneet Sannan ympärillä, ja hän on viettänyt paljon aikaa sisarusten pienokaisten sekä kummilastensa kanssa.

 

- Lapset tietävät tasan tarkkaan, miten ollaan läsnä. He vaistoavat heti, kun energiassa ja ilmapiirissä on jotain vialla. Meillä aikuisilla on lapsista paljon opittavaa.

 

Kun Sanna mietti lapsettomuutta nuorempana, hän muistaa ikään kuin kieltäneensä perheen itseltään. Hän luopui unelmistaan. Nyt Sanna kokee aikansa koittaneen, ja adoptio tuntuu oikealta.

 

- Nuorempana ajattelin haaskaavani aikaa unelmointiin. Vasta elämäntaidon valmennuksen myötä tajusin, että minun olisi erityisesti pitänyt juuri haaveilla. Totta kai olen odottanut myös sopivaa puolisoa, mutta ikä tulee nyt vastaan, ja päätös oli tehtävä. Olisi kaunista saada adoptiolapsi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirsi Alm-Siira on raskaana!

 

1288465150061.jpeg

 

MTV3:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siira odottaa toista lastaan.

Kirsi Alm-Siira paljasti asian blogissaan ja vahvistaa raskauden myös IS:lle.

 

- Tällä hetkellä, tässä raskauteni alkukuukausilla, pinnani on todella lyhyt. Minua ärsyttää kaikki. Ihan kaikki ja jokainen, Kirsi kirjoittaa blogissaan.

 

Kirsi haluaa blogitekstillään nostaa esiin sen, että hänen mielestään henkilökohtaiset ketutukset eivät kuulu työpaikalle - oli selitys sitten mikä tahansa.

 

Myös hän pyrkii käyttäytymään kohteliaasti työkavereilleen raskaanakin ollessaan.

 

- Olisiko se silti ihan ok näille minun työkavereilleni, että heittäisin ärtymykseni heidän niskaansa? Kirsi kysyy kirjoituksessaan.

 

- Ei olisi. Se ei olisi ok vieressäni näpyttelevälle, eikä pitäisi olla ok kenellekään muullekaan.

 

Kirsillä ja hänen aviomiehellään Kalle Siiralla on entuudestaan lähes 4-vuotias Stella-tytär.

 

Raskaudesta kertoi ensimmäisenä MTV3.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sarah Michelle Gellar odottaa toista lastaan

 

1288465081420.jpeg

 

Hollywood-pariskunta Sarah Michelle Gellar, 35, ja puolisonsa Freddie Prinze Jr., 36, odottavat toista lastaan.

People-lehden lähde, Sarah Michelle Gellarin läheinen ystävä kertoo pariskunnan iloitsevan tulevasta lapsesta.

 

- He rakastavat pikkutyttöään yli kaiken ja tietävät, että se rakkaus tulee moninkertaistumaan. Sarah Michelle on todella fantastinen äiti, lähde kuvailee.

 

Vuonna 2002 avioitunut pariskunta odotti seitsemän vuotta avioitumisensa jälkeen ennen kuin tekivät ensimmäisen lapsensa. Nyt 2-vuotias tytär on ollut vanhemmilleen suuri ilon aihe.

 

- Sinun pitää olla elämässäsi tietyssä pisteessä, jotta voit luopua mistä tahansa ja kaikesta lapsen vuoksi. Katselen häntä joka päivä ja olen ihmeissäni, Buffy vampyyrintappaja –sarjasta ja Kauna-elokuvista tuttu Gellar kommentoi tuoreena äitinä kaksi vuotta sitten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Katherine Heigl and Josh Kelley Welcome Second Daughter

 

Katherine Heigl and Josh Kelley‘s family is growing.

 

The couple, already parents to 3-year-old daughter Naleigh – whom they adopted from South Korea — have welcomed a second little girl, the actress’s rep confirms to PEOPLE.

 

“Yes they have adopted a baby,” rep Jill Fritzo tells PEOPLE. “No further details [are available] at this time.”

 

Heigl says adoption was always in the plan she had for a family with her singer-songwriter husband, 32.

 

“Josh and I started talking about it before we were even engaged,” the actress, 33, said in January.

 

katherine-heigl-240.jpg

Edited by Anni30

Share this post


Link to post
Share on other sites

Melissa Joan Hart Expecting Third Child

 

There’s another baby on the way for Melissa Joan Hart!

 

The Melissa & Joey star, who turns 36 Wednesday, and husband Mark Wilkerson are expecting their third child, she confirms.

 

“(Early) Happy Birthday to me! And baby makes 3!” she Tweeted Tuesday, sharing a pregnancy photo of herself surrounded by her boys.

 

The couple are already parents to sons Braydon Hart, 4, and Mason Walter, 6.

 

“I adore my boys to pieces! And if that’s all God grants me, I’m fine. But I know myself well enough to know that I’m going to want another baby,” the actress said in 2009.

 

melissa-joan-hart-7-300.jpg

Edited by Anni30

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä se vihdoin on: Vappu Pimiän vauvamaha - kuvat!

 

Suomen ykkösjuontaja Vappu Pimiä emännöi Seiskan 20-vuotissynttärit suloisesti pyöristyneenä.

80_v560.gif

 

Valtakunnan ykkösjuontaja Vappu Pimiä ja supersuosittu radioääni Jaajo Linnonmaa juonsivat Seiskan 20-vuotisjuhlat yhdessä Helsingin Kaapelitaalla eilen (26.4.).

 

3753_v561.gif

 

Vappu ja hänen avomiehensä Teemu Huuhtanen odottavat esikoistaan, jonka laskettu aika on syyskuussa 2012.

 

Odotus näkyy jo upeasti, ja raskauden tuomaa hehkua odottanut Vappu todella säkenöi!

 

1736_v561.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now