Anni30

Julkkisten raskaus/vauvauutiset!

687 posts in this topic

^Mä olen kyllä hyvin eri mieltä. Mun mielestä usein hoikemmilla se raskaus näkyy paljon aiemmin, koska ei tosiaan ole mitään mihin piilottaa. Ja vaikka laihtuisikin, niin kyllähän se kohtu ja vauva kasvaa ihan samalla tavalla ja sitähän se raskausmaha alussa on. Mä uskon, että pikemminkin kyseessä on noi erittäin treenatut vatsalihakset, joiden takia raskausmasu pysyy kauemmin piilossa... Korsettilihakset vaikuttaa myös siihen, miten se kohtu työntyy eteenpäin.

 

Mulle moni sanoi raskauden alkuvaiheessa, että maha alkaisi näkyä nopeasti juurikin hoikkuuden vuoksi, mutta niin se vain pysytteli piilossa viidennelle kuulle asti. Neuvolassa saatiin ensimmäinen sf-mitta mitattua jo melko aikaisin, koska kun makasin selälläni eikä mahassa ollut muuta ylimääräistä, näki terkkarin mukaan kohdun korkeimman kohdan ihan paljain silmin. Silti kun nousin seisomaan ja laitoin paidan päälle, maha katosi kokonaan piiloon. (Tietysti pituus voi vaikuttaa myös, olen yli 170cm. Vatsalihaksissa taas ei ole paljoa kehumista :grin: )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jääkiekkovaimo Johanna Immonen: Vauvaa jännitetään

 

1393849-max555x555.jpg

 

Johanna Immosen ja Jarkko Immosen vauvan laskettu aika on jo viiden viikon kuluttua.

 

Jarkko Immosen puolison Johanna Immosen vatsa on söpösti pyöristynyt. Jääkiekkovaimo kertoi raskaudestaan MTV3.fille.

 

– Meille on tulossa vauva. Viiden viikon kuluttua on laskettu aika, joten tämä on melkein kisavauva. Tämä on meidän esikoinen.

 

– Tämä on uutta ja ihanaa. Innolla odotetaan. Ensin jännitetään kisat. Toivottavasti ei synny kisojen aikana.

 

Onko tuleva isä aivan täpinöissään?

– On se. Tottakai.

 

Seuraavan parin viikon ajan Johanna käy Helsingissä Jyväskylästä käsin.

 

– Tämä on lyhyt aika. Kisat kestää kaksi viikkoa, joten se on lyhyt aika jääkiekkovaimon uralla. Ihan mahdollisuuksien mukaan tulen Jyväskylästä tänne. Eletään täysillä mukana tässä.

Edited by Anni30

Share this post


Link to post
Share on other sites

Piritta Hagman synnytti tyttären kotonaan

 

Piritta ja Niklas Hagman saivat kolmannen lapsensa huhtikuun lopussa.

 

- Ilmoitan asiasta vähän myöhässä... mutta meillä on takana aivan ihana viikko pienen ilopillerimme Elianan kanssa, Piritta kertoi perheen ilouutisesta Facebookissa.

 

- Hän syntyi lauantaiaamuna 28. huhtikuuta kotona - aivan kuten oli suunniteltu. Synnytys oli nopea ja kaunis, Piritta lisäsi.

 

Elianan tavoin myös perheen 2-vuotias Lila-tytär syntyi pariskunnan kotona. Piritalla ja Niklaksella on entuudestaan myös 5-vuotias poika Lukas.

 

Hagmanin perhe asuu nykyään Anaheimissa, sillä Niklas pelaa nykyään NHL-seura Anaheim Ducksien riveissä.

 

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Apu

Edited by Anni30

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoistaan odottavan Drew Barrymoren vatsa pyöristyy vauhdilla

 

1288467717043.jpeg

 

37-vuotias näyttelijä Drew Barrymore odottaa esikoistaan sulhasensa Will Kopelmanin kanssa.

 

People-lehti kertoo, että kyseessä olisi tyttövauva. Odotettu aika on myöhemmin tänä vuonna, mutta tarkempaa ajankohtaa ei tiedetä, sillä näyttelijä itse on ollut raskaudesta vaitonainen.

 

Spekulaatiot Barrymoren raskaudesta lähtivät liikkeelle jo pari kuukautta sitten, kun paparazzit bongasivat lääkärinvastaanotolta tulleen näyttelijän kädestä tukun ultraäänikuvia.

 

Barrymore on antanut vatsan puhua puolestaan. Näyttelijän vatsa on kasvanut jo niin paljon, ettei raskaudesta ole epäilystäkään.

 

People-lehden lähteiden mukaan tulevat vanhemmat olisivat viettäneet myös häitään 21. huhtikuuta vauvakutsujen yhteydessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Maisa Torppa paljasti Facebookissa: Vauvani sukupuoli on...

 

Viidakon tähtöset -ohjelmasta jo pudonnut Maisa Torppa sai tänään selville tulevan pienokaisen sukupuolen.

 

Viidakon tähtönen Maisa Torppa odottaa Atte-kultansa kanssa syysvauvaa. Kovasti tyttöä toivonut Maisa on saanut selville pienokaisen sukupuolen.

 

- Ylläri ylläri, poikahan se on :D, Maisa kirjoitti Facebook-profiiliinsa.

 

Maisan raskaus ei ole sujunut ongelmitta, sillä neitokainen on ollut muutaman kerran tiputuksessa ja häneltä on kielletty salitreeni.

 

Tulevan pienokaisen laskettu aika on lokukuussa.

Edited by Anni30

Share this post


Link to post
Share on other sites

Seurapiirikaunotar esitteli suloista vauvamasuaan

 

Muotialan yrittäjä Sini Laisma saa syyskuussa toisen pojan.

 

Sini Laisma esitteli Tommy Hilfigerin liikkeen avajaisissa suloisesti pyöristynyttä vauvamasuaan.

Seurapiirijulkkis synnyttää toisen lapsensa syyskuun puolessa välissä.

 

- Poika sieltä on tulossa, eli toinen poika meidän perheeseen, Laisma iloitsee.

 

Sinillä ja hänen avopuolisollaan on ennestään 2-vuotias poika.

 

Laisma (ent. Helmi) tuli julkisuuteen 1990-luvun lopun Pets-lauluduon myötä, yhdessä Tiina Häkämiehen kanssa.

Vuonna 2003 turvallisuusalalla toimineen Marko Helmen kanssa avioitunut Laisma erosi ensimmäisestä liitostaan vuonna 2007.

Eronsa jälkeen Laisma yhdistettiin muun muassa jalkapalloilija Mikael Forsselliin. Laisman nykyinen puoliso ei ole julkisuuden henkilö.

 

Nykyisin Laisma työskentelee Guessin Suomen vähittäismyynnin päällikkönä.

 

1288468318989.jpeg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aleksi Valavuoresta tuli isä!

 

Urheiluvaikuttaja, liikemies ja tv-juontaja Aleksi Valavuoresta on perjantaina tullut isä.

 

Valavuori ilmoitti asiasta Twitter-sivuillaan perjantaina.

 

- Täyden kympin poika syntyi klo 10.00. Äiti ja poika voivat hyvin. Isä on sankareistaan tippa linssissä ja superylpeä.

 

Valavuori,33, ja muun muassa mallina viime vuosina työskennellyt Susanna Ilo ovat olleet yhdessä loppuvuodesta 2009 lähtien. Kihloihin he menivät kuukauden seurustelun jälkeen joulukuussa 2009. Ilo on ammatiltaan juristi.

 

Valavuori toimii nykyään koripalloseura Loimaan Bisonsin urheilujohtajana. Valavuoren viikosta kehkeytyikin varsinainen ilon viikko, sillä Bisons voitti juuri miesten Korisliigan Suomen mestaruuden.

 

1288468447371.jpeg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Bruce Willis haltioissaan uudesta tyttärestään

 

Ensimmäinen kuva karskista action-tähdestä Bruce Willisistä ja tämän kuukauden ikäisestä tyttärestä on ihastuttanut maailmalla.

57-vuotiaan näyttelijän vaimo, malli Emma Heming Willis, julkaisi Twitter-sivuillaan kuvan tuoreesta isästä halaamassa ja suukottamassa suloista, pientä tytärtään perheen ollessa Budapestissä Unkarissa.

 

- Kaunis päivä Budapestissä elämäni rakkauksien kanssa. Isi ja Mabel naurattavat toisiaan, Heming kirjoitti kuvan oheen.

 

Willis kuvaa parhaillaan uutta Die Hard -elokuvaa, The Good Day to Die Hard, Budapestissa, ja hänen perheensä on matkassa mukana.

 

Kuvassa jo neljännen kerran isäksi tullut Willis näyttää haltioituneelta ja suukottaa Mabel-tytärtään otsalle.

 

Willis meni naimisiin kesäkuussa 34 täyttävän Hemingin kanssa 2009. Hänen on kerrottu olevan riemuissaan perheen viime kuussa syntyneestä uudesta tulokkaasta, vaikka aiemmin Willis on sanonut, että lapsilla ei niin väliä, kunhan hän saa olla Emmansa kanssa.

 

- Voisin saada vielä tuhat lasta tai en yhtään, sen ei ole väliä. Emma saa oloni mahtavaksi, Willis on sanonut.

 

Hänellä on entuudestaan kolme tytärtä, Rumer, 23, Scout, 20, ja Tallulah, 18, ex-vaimonsa Demi Mooren kanssa.

 

AsikrB3CMAAjIbH.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jonna Geagea on raskaana: Kasvanut rintavarustus naurattaa!

 

1288468566104.jpeg

 

Laulaja Jonna Geagea odottaa esikoistaan.

- Olen raskaana, vauva on tulossa ja olemme mieheni kanssa molemmat hyvin onnellisia, Jonna Geagea, 34, vahvistaa iloisesti IS:lle.

 

- Vauva syntyy lokakuussa ja olen voinut todella hyvin. Minkäänlaisia ikäviä tuntemuksia ei ole ollut. Painoa ja rintamusta on tullut lisää, mutta muuten odotus ei tunnu missään. Jos en olisi käynyt ultrassa, en edes uskoisi olevani raskaana, koska voin niin törkeän hyvin, Jonna kertoo.

 

Laulaja ja hänen miehensä eivät vielä tiedä vauvan sukupuolta.

- Haluan kyllä tietää sen ennalta, mutta vielä emme ole ottaneet asiasta selvää.

 

Jonnan sisarella on kaksi tytärtä, joiden jäljiltä on olemassa paljon vauvanvarusteita.

- Saamme sisareltani kaikenlaista, joten emme ole ainakaan vielä tehneet hankintoja.

 

Jonna on mukana UIT:n Ilon palasia -revyyssä, joka pyörii Helsingin Hakaniemessä Arena-näyttämöllä toukokuun loppuun. Sen jälkeen esitys siirtyy Alahärmään Powerparkiin kahdeksi viikoksi. Jonna tanssii lavalla hyvin vauhdikkaissa kohtauksissa, mutta ainakaan vielä vauva ei ole haitannut menoa lainkaan.

 

- Uskon jaksavani kaikki esitykset ilman että mitään esityksen kohtia tarvitsee muuttaa minun takiani.

 

Jonnan esiintymisasuja on jouduttu hieman muokkaamaan raskauden edetessä.

- Olemmekin UITissa ihmetelleet jo pitkään, miten asiaa ei ole huomattu, vaikka minulla on jo aivan selvä vatsa - ja ennen kaikkea valtavat rinnat. Kohta varmaan olisi lähtenyt liikkeelle huhu siitä, että olen ottanut jättisilikonit, Jonna nauraa iloisesti.

 

- Ystäväni kävivät katsomassa esityksen ja päivittelivät, että miten avonainen rintamus minulla on eräässäkin kohtauksessa. Sitäkin kaula-aukkoa oli jo kiristetty pienemmäksi, mutta kun rintamusta riittää niin paljon. Itse asiassa en edes tykkää näin valtavista rinnoista, haluan omani takaisin mahdollisimman pian!

 

UITin esitysten päättyessä juhannuksen alla Jonna keskittyy vauvanodotukseen yhdessä aviomiehensä kanssa.

Edited by Anni30

Share this post


Link to post
Share on other sites

Johanna Pakonen: Äitienpäivänä tunteet pinnassa

 

Laulaja Johanna Pakonen on pienen tyttären äiti, mutta mielessä ovat myös menehtyneet kaksospojat.

 

Johanna Pakonen synnytti tyttövauvan huhtikuun alussa, joten laulaja pääsee viettämään äitienpäivää pieni vauva vierellään. Toisin oli viime äitienpäivänä, kun Johannan syli oli tyhjä. Pakonen odotti loppuvuonna 2010 identtisiä kaksosia, mutta kaksospojat menehtyivät ennenaikaisessa synnytyksessä. Poikien laskettu aika olisi ollut huhtikuussa 2011, mutta heidän kanssaan Johanna ei koskaan päässyt viettämään äitienpäivää.

 

– Onhan tämä tilanne tänä vuonna parempi, kun nyt meillä on sentään lapsi. Tunteet ovat varmasti pinnassa äitienpäivänä ja uskon, että käymme myös poikien haudalla. Ajattelen kuitenkin, että meillä on kolme lasta, Johanna kertoo MTV3.fille.

 

Äitienpäivän aamu Johannalla valkenee pääkaupunkiseudulle suuntautuvan matkan ansiosta hotellin lakanoissa, joten tuore äiti saa mahdollisesti aamiaisen vuoteeseen huonepalvelun tarjoilemana. Perheen kanssa äitienpäivää viettävä laulaja ei muuten ole tehnyt merkkipäivälle suuria suunnitelmia. Elämä pienen vauvan kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin.

 

– Vauva ei ole juuri valvottanut, mitä nyt oli pieniä mahakipristelyjä. Niistäkin selvittiin vyöhyketerapian avulla. Olen myös saanut joka suunnasta neuvoja vauvanhoitoon, mutta eiköhän tästä maalaisjärjellä selviä, Johanna nauraa.

 

Johannan pienokainen syntyi keisarinleikkauksella, mikä on rajoittanut myös Pakosen liikkumista viime viikkoina. Mitään vauvaa painavampaa nainen ei ole saanut nostaa.

 

– Minua varoitettiin, että voi tulla tyrä jos ei lepää. Onhan se vähän hankalaa ollut olla liikkumatta, kun kipuja ei ole ollut. Myös laululihakset voisivat leikkauksen takia kuulemma mennä, mutta en minä ole onneksi huomannut mitään muutosta. Toki olen aika vähän laulanut ja keskittynyt nyt lomaan, Johanna kuvailee.

Keikoille palatessaan Johanna suunnittelee tekevänsä alta kymmenen keikkaa kuussa. Myös Johannan bändin jäsenillä on pienokaisia, joten keikkoja tehdään vauvojen ehdoilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Entinen Salkkari-tähti raskaana

 

Suosikkisarja Salatuista elämistä tuttu näyttelijätär Hanna Kinnunen odottaa toista lastaan.

 

Ystävykset Hanna Kinnunen (ent. Karjalainen) ja Anu Palevaara saapuivat yhdessä Yotuel-hammastahnamerkin pressitilaisuuteen. Kinnusen muutaman kuukauden kestänyt odotus päättyy toisen lapsen syntyessä kesä-heinäkuun vaihteessa.

 

– Maksimissaan kaksi kuukautta pitäisi jaksaa odottaa, Kinnunen kertoo raskauden olevan loppusuoralla.

 

Filosofian maisteri Kinnunen ei ole ehtinyt nauttia loppuraskaudesta tumput suorina, vaan media-alan monitoiminainen on paiskinut väitöskirjan kimpussa.

 

Kinnunen voitti vuonna 2003 Haluatko filmitähdeksi -kilpailun, jonka ansiosta hän sai pienen roolin Levottomat 3 -elokuvassa. Salatuissa elämissä hänet nähtiin muutama vuosi myöhemmin Salla Laitelan roolissa.

 

Sarjan jälkeen hän on tehnyt toimittajan töitä sekä pyörittänyt viestinnänalan yritystä yhtiökumppaneidensa kanssa.

 

– Teen viestintää ja viihdettä monipuolisesti, että kyllä se varmaan sitä kameleontin elämää tulee olemaan myös jatkossa, Kinnunen kertoo taivaan olevan rajana hänen tulevaisuuden suunnitelmilleen.

 

1288469260083.jpeg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ööh, muutaman kuukauden kestänyt odotus päättyy kesä-heinäkuun vaihteessa? Meillä päin "muutama" on aina tarkoittanut kolmea, max neljää, joten sen perusteella Kinnusen raskaus olisi nyt kestänyt kolmisen kuukautta ja siihen päälle tulis vielä puolitoista kuukautta. Siis yht. 4,5 kk? Hyvällä tahdolla 5,5 kk?

Edited by Vilmairmelipetteri

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ No siis kyseinen henkilöhän ei varmasti ole lähettänyt laatulehdistölle tiedotetta heti plussatikun kusaistuaan, joten raskaus on paljastunut vasta mahan pyöristyessä paljon myöhemmin. Täten raskaus on ollut tiedossa olemassa vasta muutaman kuukauden.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

:grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ex-Salkkari-tähdellä meneillään rankka raskausaika

 

 

1167946-max555x555.jpg

Hanna Kinnunen (o.s. Karjalainen) muistetaan roolistaan Salla Mattilana Salatut elämät -sarjassa.

 

MTV3:n Salatut elämät -sarjassa näytellyt Hanna Kinnunen (o.s. Karjalainen) odottaa toista lastaan. Toinen raskaus on ollut huomattavasti ensimmäistä rajumpi.

Hanna Kinnunen (o.s. Karjalainen) nähtiin Salatut elämät -sarjassa Salla Laitelan o.s. Mattilan roolissa vuosina 2006-2010. Nykyään Hanna häärää viestintävalmennusfirman osakkaana ja radiotoimittajana sekä työstää samalla väitöskirjaansa. Heinäkuussa toisen lapsensa saavalla Hannalla on ollut läpi raskausajan monta rautaa tulessa, vaikka raskaus ei ole ollut helpoimmasta päästä. Normaalisti alkuajan raskauspahoinvoinnista kärsitään keskimäärin kolmen kuukauden ajan. Hannan kohdalla pahoinvointia kesti puolen vuoden ajan.

 

– Pahimpina aikoina pahoinvointi oli päivittäistä ja oikeastaan mihin kellonaikaan tahansa. Olihan se aika ryöpytystä ja välillä voin tosi huonosti. Aamut olivat silloin raskaita, mutta pääasia, että kaikki on kuitenkin hyvin vauvalla, Hanna kertoo MTV3.fille.

Hanna on joutunut hidastamaan tahtiaan, sillä hänellä on ollut supistuksia. Hanna ei kuitenkaan halua turhia valittaa, vaan korostaa, että on varmasti monia vielä vaikeampiakin raskauksia.

 

– Supistelujen takia olen ollut sairauslomalla. Onhan tämä fyysisesti vaatinut paljon, voisi sanoa, että iltaisin on uni maistunut. Tahdonvoimalla mennään.

Supistelujen myötä Hanna on joutunut vähentämään työtahtiaan. Monialaosaaja myöntää, ettei hän ilman kehon merkkejä olisi ehkä malttanutkaan hidastaa tahtiaan.

– Uskon, että kroppani supistelulla hälytti, että nyt pitää hidastaa tahtia. Tykkään vain niin paljon tehdä kaikkea, että en ollut tiedostanut kiivasta tahtia. Minulla on herkkä kroppa ja minulla oli jo ensimmäisen raskauden aikana ennenaikaisia supistuksia. Kun ne oikein kovina tulevat, niin kyllä se vähän on pelottanut, tällaiset asiat pitää ottaa vakavasti. Onneksi tilanne on nyt hallinnassa ja olen pysähtynyt kuuntelemaan kehon merkkejä.

 

 

Kinnunen odottaa jo innolla raskausajan päättymistä. Myös Hannan reilun kahden vuoden ikäinen Aatos-poika odottelee sisaren saapumista maailmaan.

– Kyllä Aatos jo kovasti odottaa, että kohta vauva tulee mahasta pois. Saa nähdä tuleeko sitten mustasukkaisuutta, mutta ainakin nyt hän vaikuttaa olevan innoissaan vauvasta.

 

Hannan raskaudesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Katherine Heigl paljasti lapsensa nimen

 

Näyttelijätär Katherine Heigl ja hänen miehensä Josh Kelley adoptoivat toisen lapsen huhtikuussa.

 

Hollywood-tähti Katharine Heigl ja hänen miehellään Josh Kellyllä on nyt kaksi adoptiolasta. Pariskunta adoptoi ensimmäisen tyttärensä vuonna 2009. Nyt kolmevuotias Naleigh on saanut siskon, jonka nimi on Adalaide Marie Hope.

 

Pariskunta ei ole paljastaneet tarinaa nimen takana, mutta nimellä epäillään olevan henkilökohtainen ja tunteellinen tausta. Heigl kertoo Hello-lehdelle olleensa täysin tunteiden vallassa nähdessään Adalaide-tyttärensä ensimmäistä kertaa.

 

Pariskunta on sopinut myös biologisten lasten hankkimisesta, mutta ovat päättäneet adoptoida ensin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ ihanasti ilmaistu tuo "pariskunta on sopinut myös biologisten lasten hankkimisesta", onkohan niillä ihan kirjalliset sopimukset aikatauluineen? :grin:

 

Oikeastaan piti vain tulla kommentoimaan, että ihana nimi pikku-Osbournella! Pearl Clementine on tosi kaunis yhdistelmä, eikä ollenkaan perus-julkkis-kummallinen :lipsrsealed: .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Estelle on jo potra tyttö – uusi kuva julki

 

1404551-max555x555.jpg

 

Ruotsin hovi on julkaissut tiistaina kastettavasta prinsessa Estellestä ja koko perheestä muotokuvat.

 

23. helmikuuta syntynyt kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin esikoinen täyttää ensi viikolla kolme kuukautta. Ruotsin hovi on sekä nettisivuillaan että sosiaalisessa mediassa seurannut ahkerasti Estellen kehitystä ja nyt Estellestä on julkaistu uusi muotokuva.

 

Kuvasta voi havaita, kuinka pienokainen on kasvanut vauhdilla. Kyseessä on ensimmäinen virallinen potretti, jossa Estelle katsoo intensiivisesti kameraan. Hovi on julkaissut Estellen muotokuvan lisäksi myös hellyttävän perhepotretin.

 

1404552-max555x555.jpg

 

Estellen ristiäisiä juhlitaan Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa 22. toukokuuta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Danish princess' name revealed at beautiful family baptism

 

The first girl to be born to her parents Prince Joachim of Denmark and his pretty French wife Marie has been baptised in a moving ceremony, attended by the entire royal family.

 

In line with royal custom the princess' name was only revealed at the service on Sunday.

 

marie-christening--z.jpg

 

Athena Marguerite Françoise Marie slept through the christening, waking only briefly to exercise her lungs with a little cry.

The sleeping beauty has been given the French version of her paternal grandmother's name – an honour Queen Margrethe was obviously thrilled with because she couldn't stop smiling.

 

And Françoise is after her maternal grandmother.

 

For her big day in the historic church of Mogeltonder, which was where Marie and Joachim married, the little girl wore a gown of cream-colored jacquard woven Swiss cotton – previously used at her brother Henrik's baptism.

 

princess-church1--z.jpg

 

Her godfathers were Marie's half brothers Gregory Grandet and Edouard Cavallier, as well as the couple's friend Diego de Lavandeyra.

 

For godmothers she had her mum's pal Julie Mirabaud, Carina Axelsson, girlfriend to Prince Gustav of Berleburg and another family friend Henriette Steenstrup.

 

Looking on during the service were Nikolai and Felix, her older siblings from her father's previous marriage.

 

The two boys were looked after by their grandparents, Margrethe and her husband Prince Henrik, also a Frenchman, who led them out by the hand.

 

princess-mary1--z.jpg

 

Also sharing the couple's happiness was Crown Prince Frederik and his glamorous Australian wife Mary, who was elegant in a fashionable bird-print dress for the occasion.

 

After the celebration the couple invited their 221 guests back to their nearby residence Schackenborg Castle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Idols-Martista tulee isä!

 

Martti Saarinen, Idols voittaja 2011, on sydäntä myöten muikeana, sillä hänestä tulee isä!

 

15605020_503_vi.jpg

Martti Saarinen golfasi Vanajanlinnassa onnellisissa merkeissä. Toivottu perheenlisäys mullistaa elämän syksyllä. (KARI PEKONEN)

 

Martin ja avovaimo Jonnan esikoinen syntyy syksyllä. Lapsen sukupuolesta ei ole vielä tietoa.

- Innolla odotellaan, mutta on tässä edessä matkaa maaliin. Toistaiseksi odotus on sujunut hyvin. Isyyslomaa en aio viettää, vaan teen keikkoja tasaiseen tahtiin, Keravalla asuva laulaja kertoi.

 

IL

 

Koko juttu löytyy täältä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Victoria overwhelmed with emotion at the baptism of her little princess

 

The christening of Sweden's future queen has taken place in the 17th-century chapel where her ancestors have been baptised for generations.

Joined by a dazzling array of European royals, Crown Princess Victoria and her husband Daniel celebrated the birth of Princess Estelle Silvia Ewa Mary.

 

princess-victoria--z.jpg

 

Elegant in a dusky pink dress, Victoria could hardly contain her emotion as she took her place next to the altar.

 

There, Archbishop of Uppsala Anders Wejryd, the clergyman who married them, was waiting to conduct the ceremony. Her eyes misted over as she took in all the friends and relatives gathered with them for the joyous occasion.

 

Seated opposite was Estelle's godmother, Crown Princess Mary of Denmark, who looked lovely in a shimmering gold dress.

 

Earlier, she had arrived accompanied by husband Frederik, and mother-in-law, Queen Margrethe, fresh from a beautiful family christening of their own.

 

royal-family--z.jpg

 

Crown Prince Haakon of Norway, and the future king of the Netherlands, Willem-Alexander were named as godfathers, along with Victoria's brother, Carl Philip.

 

Next to him was Daniel's sister Anna Westling Söderström, another godmother.

 

The family group was completed by the crown princess' sister Madeleine, who was accompanied for the first time at a royal gathering by her partner US banker Chris O'Neill and Carl Philip's TV personality girlfriend Sofia Hellqvist.

 

Their loved ones looked on as baptismal water was poured over little Estelle's head, using a font made of Indonesian silver and dating back to the 17th century, when it was first used for the christening of Prince Gustav III.

 

The water was brought by Victoria's father, King Carl Gustaf himself from Solliden, the family's summer palace.

 

princess-victoria3--z.jpg

 

Built in 1906 on the Baltic island of Öland by his great-grandmother Victoria, it's one of their favourite retreats.

 

Little Estelle was on her best behaviour as she was taken from her mother's arms. She looked adorable in a vintage white gown that has been in her family since 1906.

 

The palace's royal chapel with its magnificent, gold-trimmed interior was the perfect backdrop for the Swedish royal event of the year.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jillian Michaels Is a Mom – Times Two!

 

As a trainer on The Biggest Loser, Jillian Michaels was known for dishing out tough love to contestants.

 

But these days, she’s doling out tickles and hugs to her 2-year-old daughter, Lukensia – whom she recently brought home from Haiti after a lengthy adoption process — and the newborn son, Phoenix, that partner Heidi Rhoades gave birth to on May 3 in Los Angeles.

 

“We’re swimming in babies over here,” Michaels, 38, gleefully tells PEOPLE in its latest issue.

 

In an exclusive at-home interview and photo shoot, she discusses the two-year journey that led her to her daughter and reveals an incredible twist of fate: Rhoades, 31, delivered their son the same week Michaels finally brought their daughter home.

 

The instant family has made for long days and nights for Michaels. But she insists she wouldn’t have it any other way.

“I don’t even answer email. I don’t have time to care about anything else,” she notes. “I want to be really present and enjoy all the nuances of their growth and development. I don’t want to rush any of it.”

 

jillian-michaels-300.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Reese Witherspoon juhli rohkeassa iltapuvussa Cannesissa

 

Raskaana oleva Reese Witherspoon hehkui raskausonnea.

 

Hollywood-näyttelijä Reese Witherspoon vain kaunistuu raskauden myötä. Vaalea kaunotar nousi illan kuvatuimpien kaunottarien joukkoon Cannesissa. Nainen saapui Mud-elokuvan ensi-iltaan aviomies Jim Tothin kanssa.

 

1410214-max555x555.jpg

 

Tummanviolettiin iltapukuun pukeutunut Reese antoi raskausmuotojensa näkyä upeasti puvusta. Viidettä kuukautta raskaana olevan tähden puvussa oli rohkea halkio, joka ylettyi puoleen reiteen saakka.

 

1410213-max555x555.jpg

 

Puvun yläosa oli niin ikään avoin sekä etu- että takaosasta. Näyttelijättärelle edustusasun väri oli nappivalinta, sillä se korosti upeasti vaaleahipiäisen kaunottaren heleää ihoa.

 

1410212-max555x555.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Wilson Kirwa onnellisena: Tyttö tulossa!

 

1288472509116.jpeg

 

Juoksija Wilson Kirwa ja hänen vaimonsa odottavat toista lastaan.

 

Wilson ja Melanie Kirwan toisen lapsen laskettu aika on kesäkuussa. Raskaus on edennyt hyvin.

 

- Meille on tulossa tyttö, olemme todella onnellisia, 4-vuotiaan pojan vanhemmat paljastivat Maailma kylässä -festivaaleilla.

 

- Olen voinut tosi hyvin, mutta nyt kuumina kesäpäivinä jalat turpoavat mahdottomasti, Melanie naureskeli.

 

Helsingissä viikonloppuna järjestetyillä Maailma kylässä -festivaaleilla pariskunta oli myymässä Wilsonin kotimaassa, Keniassa tehtyjä koruja.

 

- Pyrimme käymään Keniassa vähintään joka toinen vuosi. Tapaamme tuoda sieltä naisten käsin tekemiä koruja. Saamamme rahat viemme takaisin Keniaan, Melanie kertoi.

 

Viikonlopun aikana festivaaleilla esiintyi muun muassa Jukka Poika. Tapahtuma keräsi Helsingin keskustaan kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now