Auringonkukka

Oireeton (alku)raskaus?

94 posts in this topic

Hilirimpsis, liityn seuraan. Olikin mukava lueskella tätä ketjua, kun itseäni on joskus vaivannutkin tämä oireiden puute.

 

Ennen plussaa tuntui pientä muljuamista mahassa ja rintojen viiltelyä. Tämä oli jo aivan erilaista kuin aikaisemmassa kierrossa, niin hieman niistä epäilin / toivoin raskautta syysksi. Tarkoitukseni oli testata vasta lauantaina, mutta perjantaina minulle iski niin maan kaatava väsymys, että tartuis testiin ja plussahan sieltä paukkas heti. Kierto olikin tuossa vaiheessa jo 4 pv myöhässä joten aika odotettu tuo plussa oli. Varmisteltiin sitten lauantaina digillä.

 

Tuo väsymys on toistaiseksä jäänyt suuremmaksi oireeksi. Ja Salaman mainitsema nälkä. Se saattaa iskeä koska vain, milloin vain ja yleensä heti aika ärhäkkänä. Ei mitään ärsyttäviä pikkunälkiä :D Tunteilen myös enemmän kuin yleensä, esim jotain elokuvaa katsellessa saatan kyynelehtiä varsinkin jos on kyse lapsista (esim. eilinen tahdon voima nelosella sai mut itkuilemaan).

 

Mutta ne konkreettisemmat esim. pahoinvointi on mulla jäänyt ihan kokonaan pois ja koska ultrassakaan ei vielä ole käynyt tuleehan sitä väistämättä toisinaan kyseltyä onkohan siellä edes ketään, kun näin helpolla pääsee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oi ihana lukea että ilman oireitakin käynyt ihan hyvin :girl_haha: Itse olen jo kuluttanut testejä muutaman, kun pitänyt tarkistella kans, että onko siellä masussa oikeesti ketään vai vaöehteliko se yksi testi :) Ei oikeesti mitään oiretta, lukuunottamatta pientä turvotuksen tunnetta mahassa, mutta sen sekoittaisi ihan normaaliin mahakipuun/turvotukseen jos ei tietäisi salamatkustajasta :) Tänään pitäisi soittaa neuvolaan ja varata jotain aikoja, hui :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oireeton raskaus on jatkunut täälläkin! Nyt ollaan jo puolessa välissä ja vasta kahdesti olen käynyt vessanpönttöä halaamassa. Ei ole ollut mielihaluja eikä kiukutteluja, eikä hajut aiheuta mitään reaktiota. Rinnat on välillä vähän arat ja maha on kasvanut hitaasti mutta varmasti. Siinäpä ne miun oireet :D Niin ja nyt tuo otus potkii.

 

Eli ei turhaa huolta oireettomuudesta! Toisilla vaan keho reagoi eri tavalla ja pahoinvointi ei tunnu välttämättä pahalta vaikka sitä välillä olisikin. Mie oon koettanut unohtaa sen ettei niitä oireita ole ja nauttia vaan tästä, ehkä seuraavassa raskaudessa on oireita sitten tämänkin edestä!

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen pohtinut voiko 'oireettomalla' kuukautiskierrolla olla jotain yhteyttä oireettoman raskauden kanssa? Eli jos ei kärsi pahemmin kuukautiskivuista tai ovuulaatio-oireista, niin ei kärsisi sitten liiemmälti raskausoireistakaan. Minkälaisia kokemuksia teillä on?

Share this post


Link to post
Share on other sites

No minulla ei ole tunnistettavia ovulaatio-oireita ollut koskaan ja kuukautisetkin on menneet ohi maksimissaan yhdellä buranalla. Alkuraskaudessa minulla ei ole ollut juurikaan fyysisiä oireita, psyykkisiä sitten enemmänkin :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Mä voisin allekirjoittaa ton. Mulla liittyy menkkoihin yleensä pelkkää mahan kipristelyä ja nyt tää raskauskin on sujunut ilman sen suurempia ongelmia. Alussa oli jonkin verran etova olo, parin viikon ajan väsytti vähän enemmän ja nyt myöhemmin on huimannut pari kertaa viikossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eli mahdollisesti on niin, ettei oma keho reagoi hormoneihin kovin voimakkaasti. Mutta mielellään kuulen vielä lisää kommentteja, minkälaisia omakohtaisia kokemuksia teillä on.

 

Edit: minulla ei vielä ole oireita juuri ollut, mutta vielähän noita ehtii tullakin.... rv 6+2 menossa. Kuukautiskierron oireet ovat olleet hyvin mitättömiä, pieniä jomotuksia, joista on tiennyt että sieltä ne tulee taas.

Edited by pohjantuuli

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mä olen miettinyt tuota samaa, onko "hormonioireilla" yhteyttä toisiinsa, pistin joskus aiheesta kyselyäkin pystyyn tuolla yleisellä puolella:

Kuinka herkkä olet hormoneille?

Vastauksia tuli laidasta laitaan, saattaa oireilla jotain yhteyttä olla. Kuitenkin samallakin ihmisellä voi olla eri raskaudet oireiltaan hyvin erilaisia.

 

Mulla on valitettavasti molemmat vähäoireiset raskaudet keskeytyneet, mutta uskon ja toivon ettei tuolla oireettomuudella ole siihen yhteyttä. Toki sitäkin miettii, erittyykö jotain hormoneita jostain syystä liian vähän, kuukautiskiertokin on ollut epäsäännöllinen. Mutta yleisesti ottaen oireiden voimakkuudella ei pitäisi olla mitään yhteyttä raskauden onnistumiseen, joten oikein mukavaa ja nautittavaa odotusaikaa teille kaikille oireettomille!

Edited by Salama

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mie voin ainakin olla tuosta samaa mieltä eli miun menkat on myös olleet hyvin oireettomat. Viis minuuttia ennen alkua nippasee kerran mahasta ja that's it.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä väitän olevani herkkä hormooneille, sillä mun e-pillereiden syönnistä ei tullut mitään. Menkat kestää itkulla, särkylääkkeillä ja levolla, mutta ei ne kivoja kokemuksia ole. Pari päivää ennen menkkoja tunnen ennakoivaa kipua.

 

Ennen plussaa ei ollut oireita (paitsi yksi itku) ja 1,5 kk plussan jälkeen oli pari viikkoa kevyttä väsymystä. Kun maha ja rinnat rupes kasvamaan, niin tuli kolotuksetkin mukaan, mutta sit oltiin musta jo pidemmällä raskaudessakin. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minullakaan ei ole ollut menkka- tai ovisoireita lähes ollenkaan ja oireeton oli raskauskin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Plussasin viikolla 5, ainoana oireena pientä toistuvaa vihlaisua alavatsalla sekä turvonneet ja erittäin arat rinnat (en pystynyt vatsallaan makamaan enää). Menkat olivat vähän päälle 2vkoa myöhässä, mutta niistä en lainkaan aavistanut raskautta sillä kiertoni oli erittäin epäsäännöllistä. Vasta viikolla 8 alkoi ympärivuorokautinen lievä pahoinvointi sekä 5-6 aikaan yöllä kunnon etova olo, muttei kuitenkaan oksentamisen tarvetta. Varsin lievät oireet siis tähän mennessä (8+4) :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ekassa raskaudessa ei juurikaan ollut oireita kun plussasin, itse asiassa kävi melkein niin päin että yli puolen vuoden yrittämisen aikana "kuvittelin" itselleni melkein jokaisessa negaan johtaneessa kierrossa kasan raskausoireita, ja kun sitten vihdoin raskauduin, en siinä kierrossa huomannut juuri minkäänlaisia oireita menkkojen poissapysymisen lisäksi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on meneillaan nyt 8+6 raskausviikot ja alussa oli muutaman kerran hyvin pienta oklotysta. Sen jalkeen ei ole ollut minkaanlaisia tuntemuksia, rinnat ovat normaalit, pystyn syomaan kananmunia (mita en esikoisen aikana pystynyt syomaan useaan kuukauteen) ja olo on muutenkin erinomainen. Olen hiukkasen vasynyt mutta kun on vilkas esikoinen kotona niin ei ihmekaan. Esikoisestakaan minulla ei ollut paljon oireita, mutta rinnat olivat silloin hyvin kipeat ja todellakin ne kananmunat oksettivat vaikkakaan en kertaakaan oksentanut. Myos vasymys oli muistaakseni suurempaa. Minullahan oli pelko, etta vauva olisi mennyt kesken mutta tanaan nahtiin ultrassa pieni pallukka sydamensykkeineen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla alkuraskaus oli todellakin oireeton, sillä pikkuinen ei antanut mitään tietoa olemassaolostaan. Oikeastaan pitää olla onnellinen, että on säästynyt pahoinvoinnilta ja muilta tympeiltä oireilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäisen raskauden aikana olin kipeä ja huonovointinen alusta saakka. Oli vuotoa ihan alussa, ja supisteluja heti ekan kolmanneksen jälkeen kovasti.

 

Nyt tämä toinen alkanut raskaus ei ole tuntunut juuri missään. Hieman väsyneempi olen joinain päivinä, mutta se saattaa osaksi olla valvottavan esikoisenkin takia. Hieman ällöttää ajoittain, mutta ei mitään ensimmäisen raskauden huimaus-heikotus-kylmähiki-oksetus-kohtauksiin verrattuna. Oikeastaan ainoa selkeä oire on ruokahaluttomuus, etenkin rasvaisia ruokia kohtaan. Karkkia kyllä menis niin kuin ennenkin, mutta rasva ja kananmunat ällöttää, ja kahvi. Ekan raskauden aikana kaikki uppos pahoinvoinnista huolimatta.

 

Ensimmäinen ultra-aika on vasta rv 12, joten sinne on vielä 2 viikkoa aikaa. Välillä en millään uskoisi, että olen raskaana.. menkat vaan puuttuu ja testissä on viiva..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostan aihetta ja kommentoin samalla. Mulla ainoat oireet oli kaksi viivaa testissä ja arat rinnat. Viikolla 6 alkoi järkyttävät ummetuskivut. Nyt viikolla 8+1 ummetusvaivat on poissa eikä mitään oireita ole. Toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin pienellä. Viikon päästä on seuraava ultra. On epävarma olo ja huoli, kun tuntuu, että muut oksentelee ja ovat väsyneitä ym.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niu: Kieltämättä välillä tuntuu, että onko kyydissä edes ketään. Jostain menin vielä lukemaan, että oksettava olo kertoisi raskaushormonin korkeasta pitoisuudesta. Onneksi sentään jotain oireita on: tissit on järjettömän kipeät ja masua kiristelee.

 

Varmasti meillä molemmilla on kyytiläiset mukana vähäisista oireita huolimatta :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivotaan parasta! Pitäisi kai nauttia tästä oireettomuudesta, mutta helpommin sanottu...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä raskaus voi olla oireeton ja silti kaikki ihan mainiosti. Itse selvisin alkuraskauden täysin ilman pahoinvointia eikä muitakaan oireita ollut. Maha alkoi näkymään vasta reilusti puolivälin jälkeen ja siitä nyt konkreettisesti sentään näki, että jotain tapahtuu. Eli nauttikaa hyvästä voinnistanne, loppuraskauteen mahtuu sitten ihan tarpeeksi painonnousun ja hormonien mukanaan tuomia oireita. Onnea odotukseen. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän tämä täysi oireettomuus pistää miettimään, että onkohan siellä edes ketään. Ultra kuumottelee, että pääsisi näkemään, onko siellä kaikki ok. Koskas sinne varhaisultraan kannattaa mennä, että varmasti syke näkyy jo, jos sellainen on näkyäkseen? On muutenkin niin epätodellinen olo tästä raskaudesta, että toivottavasti se ei intuitiivisesti kerro sitä, ettei siellä ketään olekaan... No, kai ne oireet ehtii vielä tulla, ollaan vielä niin alussa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pakko tulla kommentoimaan, että mulla edellinen raskaus sisälsi jatkuvaa oksentelua, tissit oli jatkuvasti kipeet, väsymystä aamusta iltaan jne.. Eli kaikki löytyi tosi vahvoinakin ja jopa tiputuksessa olin oksentelun vuoksi ja kesken se raskaus kuitenkin meni.. Eli kokemuksella voin sanoa ettei ne selkeät ja vahvat oireetkaan aina mitään varmaa meinaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen: viikolla 7 pitäisi jo sykkeen hyvinkin näkyä. Itse kävin viime raskaudessa noilla viikoilla ja siellä se pikkaisen enkelivauvan syke näkyi :lipsrsealed: Aion käydä tässäkin raskaudessa varhaisultrassa, vaikkei se mitään takaakaan. Saapahan siinä ainakin selville onko kyseessä ihan oikea raskaus, eikä esim tuulimuna.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselläni ei ollut alkuraskaudessa mitään muita oireita kuin kova väsymys. Lisäksi myös hieman huonoa oloa oli, mutta tähän auttoi hedelmien syönti ruokailujen välissä. Väsymys väistyi noin. rv14 tienoilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now