Lapset ja ylipaino

[Mila3]

Tää saattaa olla vähän v***umainen aihe, mutta mua silti kiinnostaa.

 

Ihan yleisesti haluaisin siis kuulla mitä ajatuksia aihe teissä herättää? Miten vakavana pitäisit oman lapsesi ylipainoa? Millaisin tavoin aiot vaikuttaa asiaan? Varotko kommentoimasta lapsen painoa tai omaasi lapsen kuullen?

[Nadda]

Mua lähinnä säälittää ylipainoiset lapset, koska vanhemmistahan se on kiinni, mitä lapset syövät. Lapsi ei välttämättä edes aina tajua, että kiloja on liikaa, mutta joutuu silti kärsimään, kun vaatteet eivät mahdu päälle ja liikkua ei jaksa. Huolestuneena olen katsellut, kun etenkin tytöillä näyttää maha alkavan kasvaa jo ihan pienenä. Vanhemmat eivät ilmeisesti kiinnitä huomiota sitten asiaan tai pitävät sitä normaalina.

 

Omat lapseni pyrin pitämään normaalipainoisena. Vauva-aikana saa mielestäni olla pyöreä (meidän tyttö olikin melkoinen michelin ), mutta pikku hiljaa taaperoiässä pitäisi sitten solostua. Kun tietää, mikä lihottaa, on helppo myös säädellä lapsen painoa.

[blue.eyes]

Hivenen pyöreä saa toki olla, mutta jos oikeasti on jo huomattavan ylipainoinen silloin käy sääliksi lasta ja suuttuttaa vanhemmat jotka on niin välinpitämättömiä ettei kato mitä lapsi syö tai mitä he syöttävät lapselle.

 

Oma serkkuni kun alkoi syömään makaroonilaatikkoa aamupalaksi ilmoitti koulun terkka vanhemmille ettei laihdutuskuuri olisi pahitteeksi.

 

Itse olen (toivottavasti vain toistaiseksi) hyvin ylipainoinen bmi 33-35 ja en todellakaan toivo että neitini tulisi ylipainoiseksi. Tähän koitan vaikuttaa säännöllisillä ruokailu väleillä, liikunnalla ja terveellisellä ruualla (miksi tämä ei vain toteudu itseni kohdalla )

[blue.eyes]

Hivenen pyöreä saa toki olla, mutta jos oikeasti on jo huomattavan ylipainoinen silloin käy sääliksi lasta ja suuttuttaa vanhemmat jotka on niin välinpitämättömiä ettei kato mitä lapsi syö tai mitä he syöttävät lapselle.

 

Tuli taas prismassa nähtyä äiti joka oli valtava ja jolla oli ehkä noin 10-12 vuotias tyttö joka oli samaa kaliiberiä kuin äitinsä siis tosi iso noin nuorena Silloin vilahti omana tunteena viha äitiä kohtaan ja sääli lasta.

[Sugar]

Mun esikoinen oli täysimetyksellä 6kk ikään asti ja painoa oli 6kk jo reipas 10kg. Tästä paino tietty nousi kun piti alottaa maidon lisäksi vielä kiinteitä. Pienenä kyl nolotti viedä poikaa missään julkisesti, se oli valtava pikkumies, eikä me vanhemmatkaan mitään ihan pikkukaliiberia oltu.

 

Serkut lohduttelivat mua sanomalla, että heidän viisi tytärtään ovat olleet samanmoisia michelinejä, eli geeneissä taisi olla syynsä tai rasvaisessa rintamaidossa.

 

-- edit

niin ja 3-4 kk iässä poika sai lähetteen neuvolasta lastenpolille johonkin ylilihavuus tutkimuksiin. Tosin lääkäri naurahti, että mitäs varten tämä poika on täällä... ja tuumas, et kyl se siitä kun lähtee liikkeelle (ja lähti vuoden iässä vasta)

Edited August 1, 2008 by Sugar

[blue.eyes]

^ Mulle neuvolatäti sanoi käyristä että niitä on ihan turha katsoa ennenkuin lapsi täyttää sen vuoden verran. Mun mielestä lapsen ylipainoon pitää puuttua jossain 2-4 ikävuoden kohdilla jos se on huomattavaa ylipainoa. Normi pyöreys on vain hyvästä.

[Milenka]

Mun mielestä myös vanhemmilla on vastuu siitä, että herkkuja ei tarjoilla joka päivä ja että jääkaapissa on suht terveellinen sisältö. Mieluummin haluaisin ennalta ehkäistä turhaa painonnousua, kuin alkaa jälkeen päin laihduttaa lastani. Osaksi tästä syystä en ole kovin kova pakottamaan lastani syömään lautasta tyhjäksi niin kauan kuin me vanhemmat annostelemme lapsellemme ruuan. (Ehkä pitäisi olla tiukempi?)

[Leonor]

Lasta ei pidä pakottaa syömään lautastaan tyhjäksi. Maistamaan voi kehottaa, mutta pakottamista ei pidä harrastaa. MLL:n sivuilla oli mielestäni joskus ohjeita ruokapöydässä kiukuttelevan lapsen kanssa toimimiseen. Pääsääntö on, että ei saa pakottaa syömään vastentahtoista lasta ja muutenkin ruokailut kannattaa pitää miellyttävinä hetkinä ilman valtataisteluja.

[Little Elf]

Tietty ruokavalio on tärkeä juttu ja tärkeä tekijä ylipainon muodostumisessa, mutta myös liikunta. Me just miehen kanssa mietittiin miten itse pieninä/nuorina juostiin pihalla AINA joko pelaamassa jotain tai muuten leikkimässä. Meillä ei ollut videoita tai mitään tietokonepelejä. Nykyään (ainekin omalla 15-vuotiaalla ylipainoisella kummipojalla) tuntuu että lapset istuu valtaosan ajastaan vain paikallaan. Tietty erona taaperot jotka peuhaavat paljon, mutta tuntuu että hieman vanhemmat lapset laiskistuu ja jää jumiin tv:n tai tietokoneen eteen.

 

Me miehen kanssa ollaan sellaisia syntymälaihoja joiden ei kauheasti tarvitse miettiä mitä suuhun laittaa, mutta tämä tuskin jatkuu ikuisesti enkä muutenkaan halua lapsille totuttaa huonoja ruokatottumuksia. Karkit korvataan hedelmillä ja "herkkuna" tarjotaan ruisleipää..

[Sugar]

Ihan yleisesti haluaisin siis kuulla mitä ajatuksia aihe teissä herättää? Miten vakavana pitäisit oman lapsesi ylipainoa? Millaisin tavoin aiot vaikuttaa asiaan? Varotko kommentoimasta lapsen painoa tai omaasi lapsen kuullen?

 

Surullista on kuulla kommentteja lapsen painosta hänen läsnäollessaan. Vois vähän ajatella. Vanhemmat ja läheiset tarjoamista pitäis kattoo, ei se kyl lapsen vika ole, ainakaan tietyssä iässä.

 

Omasta lapsesta en halua kyllä ylipainoista, myös minä olen 'ollut ulkona' koko lapsuusiän ja silti olen ollut pullukka, ruoka on ruoka-aikaan aina maittanut. Ja olen sitä ikäpolvea, että lautanen on ollut aina pakko syödä tyhjäksi ja on vedottu mm. nälkäisiin lapsiin 3. maailmassa. Kui huono vertaus toi nyt sitten on?? Meillä ei tarvi syödä lautaselta ku sen verran kun haluaa. Tosin kyllä ollaan toisinaan herkuteltukin.

 

Omia painokommenttejani yritän varoa lapsen kuullen ja peilin edessä itseni peilaamista.

[nuupis]

Olen itse ns ikuinen laihduttaja joten pidän huolta omista syömisistäni todella tarkasti. Lapseni on sitä sorttia että ruoka maistuu sopivasti eikä ongelmia toistaiseksi ole ollut. Pojan on voinut antaa syödä niin paljon kuin se vaan on halunnut ja paino on menny neuvolassa keskikäyrää.

 

Mielestäni on hyvä että neuvolassa puututaan ylipainoon. Kyllähän niitä annetaan oppaita heti kun kiinteät ruuat aloitetaan, miten syöttää terveellisesti ja millaisia määriä. Minusta olennaista ylipainoon puuttumisessa on se, että ylipaino on terveydelle haitallista jopa vaarallista. Tämä tuntuu vaan olevan vanhemmille herkkä paikka joten tämä vaatii neuvolassa erityistä hienotunteisuutta. Eipä sitä kukaan halua että omaa lasta "arvostellaan" sillä kukapa tykkää että omistakaan läskeistä kukaan huomauttaa...

 

Olen miettinyt jo etukäteen, että jos poikani alkaa lapsuusiässä lihoa niin alan vaivihkaa pienentää annoskokoja. Kasvava lapsi kyllä sillä tavalla laihtuu. Sinänsä se ei ole lapsen vika jos se syö liikaa, vanhemmathan ruokailuista määrää joten tuskin lapselle alkaisin asiasta puhumaan laihdutusasioista.

[Leonor]

Minulle painoon liittyvät asiat eivät koskaan ole olleet ongelma. Meillä kotona ei koskaan tarvinnut syödä enemmän kuin jaksaa ja olen aina ollut normaalipainoinen. En ole koskaan tarkkaillut syömisiäni enkä säännöstellyt herkuttelua, sillä nämä asiat tulevat luonnostaan. Jos ruokavalio on kokonaisuudessaan kunnossa, voi silloin tällöin herkutella.

 

Jos lapsi on ylipainoinen, häntä ei koskaan pidä laittaa laihdutuskuurille, vaan vanhempien käydä asiantuntijoiden avulla läpi koko perheen syömätottumuksia. Kyseeseen tulee ainoastaan koko perheen elämäntapojen uusiminen, sillä lapsen syömiset riippuvat täysin muun perheen ruokailutottumuksista. Lapsen kuullen ei pidä puhua tämän painosta tai arvostella tämän ulkomuotoa, tämä on varmin tie syömishäiriöihin ja koko elämän kestävään ongelmasyömiseen. Ruoka ei olekaan enää ruokaa vaan lohtu tai vihollinen.

 

Lapseni on vasta pieni, joten helppoahan on julistaa, ettei hän syö epäterveellisesti. Meillä ei muutenkaan herkutella ylettömästi, joten tuskin asia tulee olemaan ongelma. Jos lapseni alkaisi muuttua ylipainoiseksi, tarkistaisin ensin mitä ruokalistallamme on ja vähentäisin mahdollisia herkkuja. Lisäksi yrittäisin saada lapsen liikkumaan arkisin, esim. olemaan enemmän ulkona riehumassa ja vähemmän telkkarin ja tietokoneen äärellä. Voisin myös luopua telkkarista kokonaan, tietokoneesta en!

[minni]

Mun lapsuudenkodissa on syöty aika epäterveellisesti. Mulla on ollut välillä enemmän, välillä vähemmän ylipainoa. Muutama vuosi sitten aloin opetella "oikein" syömistä, ja vaihtelevalla menestyksellä olen onnistunutkin. Oikeastaan muutama kuukausi sitten, kun mun tyttö alkoi syödä samaa ruokaa meidän kanssa ja oppi muutenkin tajuamaan, että jos joku muu syö jotain niin hänkin haluaa. Eli nyt mullakin on säännölliset ruoka-ajat (no, iltapalan syön vasta tytön mentyä nukkumaan ja joskus se onkin jotain vähän herkumpaa) ja syödään kohtuuterveellistä ruokaa. Toki meillä herkutellaankin, mutta se koitetaan pitää kuitenkin kohtuudessa.

 

Miehen ala-asteikäinen tyttö on välillä vähän pyöreämpää sorttia, välillä taas venyy pituutta. Esimerkiks yhdet caprit mitkä viime kesänä ostin. Ne oli silloin vähän liian pitkät ja loppukesästä tyttö jo valitteli, että ne puristaa mahasta. Tänä kesänä taas ovat sopivat sekä pituudesta että leveydestä. Hänen kohdallaan joudutaan kyllä selkeästi rajoittamaan herkuttelua. Siis jos on vaikka kahvivieraita ja paria lajia pullaa, niin tytölle sanotaan, että saa valita kumman haluaa, ei molempia. Joskus kun on kysynyt että miksi hän ei saa kun osa aikuisista kuitenkin ottaa toisenkin, niin ollaan vaan vastattu, että "olet lapsi, olet pienempi. Ja jos suhteutetaan kokoon niin sit mun pitäis syödä kuus pullaa. " toistaiseks menny läpi. Jos vaikka käydään hesellä niin yleensä hampparin kanssa salaattia tai porkkanaa. Selityksenä, ranskalaiset on epäterveellisiä jos niitä syö usein. Eli me ei puhuta ruoan lihottavuudesta, vaan terveellisyydestä. Ja yritetään tolkuttaa, että jos syö perusterveellisesti niin kyllä joskus voi herkutella epäterveellisemmilläkin eväillä. Tiedä häntä, onko tämä tapa oikea, toivottavasti.

 

Myös tälle pikkuneidille pyritään opettamaan tämä terveellinen syöminen. Hänelle ei tuputeta ruokaa, syö sen minkä syö. Joskus on päiviä, jolloin lounaalla ja välipalalla ei mene alas juuri mitään. Vaihtoehtoja ei tarjota, jos ei maistu niin olkoon syömättä. Kyllä sitten päivällisellä jo maistuu. Ja herkkuja myös hänelle, kohtuudella. Jos on vaikka niitä kahvivieraita, hän saa pienen palan pullaa ja lisäksi vaikka mandariinia jos jotain haluaa napostella. Itse en voi väittää omaa suhtautumistani ruokaan ja syömiseen mitenkään esimerkilliseksi, toivon että pystyisin tälle jälkikasvulleni opettamaan hieman paremmat tottumukset. Koska mä uskon lujasti siihen, että se minkä lapsena oppii ja mihin lapsena tottuu, on se, mitä helposti aikuisena noudattaa.

[dasta]

Meidän tytöt olivat kumpikin vauva-aikana tosi pyöreitä eikä se häirinnyt minua tippaakaan. Ajattelin aina että siitä nuo hoikistuvat kun alkavat liikkua ja niin kävikin. Eivät ole lihavia eivätkä laihoja vaan ihan tavankroppaisia. Minä en muutenkaan kiinnitä lasten painoon oikeastaan mitään huomiota, en esim vie heitä vaakalle koskaan (mistä neuvolantäti oli melkein järkyttynyt). niin kauan kuin tytöille sopii oikean senttikoon vaatteet saavat painaa mitä painavat.

 

Jos lapsi on selkeästi ylipainoinen vielä 4-vuotiaana (jolloin vauvapyöreys on jo kadonnut) niin alkaisin kyllä kiinnittää huomiota lapsen ruokavalioon ja liikkumiseen. Lapselle itselleen en kyllä puhuisi asiasta mitään.

[pipa]

Ylipaino on kammottava asia, mutta liikalihavuus liikkuu myös valitettavasti geeneissä. Silloin on seurattava todella tarkkaan mitä lapselle syöttää, mutta aina ei sekään auta.

 

Minun luokallani oli joskus eräs poika joka oli aika pyöreä ei hirveän lihava, mutta merkkejä oli kyllä näkyvissä siitä. Hänen molemmat vanhemmat olivat todella isoja ja samoin isosisko, joka kertoi painivansa painonsa kanssa joka päivä, mutta useammiten ilman tuloksia.

 

Sitten on eräs nykyinen ystäväni, joka on ylipainoinen myös, mutta hän syönnyt aina todella terveellisesti eikä karkit ja sun muut rasvaiset herkut eivät ole maistuneet hänelle. Eli ei se lihavuus ole aina niiden vanhempien syy tai noh, on heiltähän ne geenit ovat saaneet, mutta se ei tarkoita sitä, että he syöttäisivät lastaan huoletta mitä vain.

 

Mutta työkaverini lapsi on sitten täysin eri juttu. Lapsi oli suunnillleen jo eskari iässä ellei jo eka luokkalainen ja maha seudulla oli jo selvä kumpu ja ei kyllä mikään hoikkeliini ollut lähellekkään. Aina vanhemmat ostivat hänelle karkkia ja herkkuja heti, kun lapsi pyysi sitä. Ja aina hänellä oli karkkia mukana, kun hänet näin. Mua kävi sääliksi sitä lasta ja hän tulee todennäköisesti tappelemaan painonsa kanssa vielä joku päivä.

 

Itse taas olin todella hoikka 20 vuoteen asti vaikka söin lähes joka päivä sipsejä ja karkkeja ilman, että se olisi painoon mitenkään vaikuttanut. Paitsi nykyään raskauden aikanen mässäily sitten kosti sen

[Anski]

Myös perheen vanhempien puheet omasta painostaan vaikuttavat lapsien suhtautumiseen painoonsa. Monet naisethan harrastavat peilin edessä itsensä arvostelua (itseni mukaanlukien) ja parin kilon ikuisuuslaihduttamista. Tänään hesarissa oli juuri juttua väitöskirjasta, jonka mukaan äidin puheet painostaan ja laihduttamisesta sekä lapsen painosta voivat laukaista lapsella/nuorella anoreksian. Eli pitäis olla tarkkana mitä lapsen kuullen aikuisten jutuista puhuu.

[Hiidenhevonen]

Meillä on lautanen pitänyt syödä tyhjäksi ja oli karkkipäivä, molemmat mielestäni huonoja metodeja. Karkkia menikin sit aikuisiällä tolkuttomasti ja jo nuorena kun vaan "sai" syödä, kun kukaan ei enää vahtinu.

 

Myös äitini hokema siitä kuinka olen lihava, lihonut ja lihavuuteen taipuvainen ovat jättäneet jälkensä syömiseeni. Meillä oli niin, että kaksi siskoani olivat huomattavasti hoikempia pikkusiskoni jopa äärettömän laiha nuorena ja lapsena. Näihin aina sitten verrattiin ja muistan kyllä ikäni, enkä mitenkään lämmöllä äitini kommentteja kehostani ja sen huonommuudesta.

 

Nyt olen karkkilakossa raskauden ajan ainakin, en viitsisi jo kohdussa syöttää pienokaistani palloksi.

 

Ja kun marketissa näkee punkeron lapsen joka hyvässä lykyssä vaappuu jo 4-5 vuoden vanhana kuin pingviini ja usein kovaäänisesti vaatii karkkia ja sitä myös saa niin kyllä pahaa tekee. Ja oikein mua inhottaa sellaset vanhemmat, (myös koiranomistajat) kun syöttävät suojattinsa hirmuisiksi ihrapalloiksi.

[Guest TtM]

4v tyttöni on lihava. Hän ei tykkää liikkumisesta, on erittäin keskittymiskykyinen ja rauhallinen lapsi. Hän oli erittäin pieni ja siro pikkuisena ja lähti liikkeelle hyvin myöhään. Hän on varovainen luonteeltaan, eikä tykkää rajuista leikeistä. Ruoka sen sijaan maistuu.

 

Voin vaan arvella minkälaisia vihareaktioita lapseni aiheuttaakaan tänne kirjoittelevissa äideissä.Saati sitten minä. En kai sais kaupasssa käydä lainkaan ostamassa lapsille ruokaa, kun tän palstan mallimammat siellä saa näppylöitä. Lapseni ei saa karkkia, arkiruoka on oikeanlaista koostumukseltaan, liikumme yhdessä (tyttö valittaa koko ajan), on käynyt tanssitunneilla ja fysioterapiassa ja ties missä, eikä tykkää yhtään. Oon ammatiltani terveystutkija ja kyllä harmittaan, olen hienovaraisesti vihjaissut lapsen kuulematta mm.päiväkodissa, että rajoittaisivat annoskokoa ja annosten määrää ja kannustaisivat liikkumaan.

Voi, kun ihmiset tajuaisivat, että kaikkeen ei voi vaikuttaa! Varmaan jotkut tietoisesti tai tyhmyyttään lihattavat lapsiaan, mutta hillitsisitte nyt kuitenkin vihantunteitanne, kun ette tiedä, onko lapsella esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta tms. (meillä tutkittu, ei ole, lihavuus on tempperamettikysymys)

 

Että näin. Lenkille vaan pakottamalla ja vihannessosekeittoa, kai se siitä.Kun ei vielä tarvitsisi kärsiä näitä vihajuttuja. Ihan hyvä, että asiasta puhutaan, mutta taas kerran asiallinen sävy ei olis pahitteeks.

Ymmärrän toki myös äitejä, joiden lapset ovat luonnostaan laihoja ja on helppo kauhistella ja tuomita tietämättä. Esikoiseni on luonteeltaan sellainen ikiliikkuja että kaikki kalorit palavat. Tasan ei käy onnen lahjat ja lihavuus on joillekin luonnekysymys.

[Mirjami]

Kyllä mäkin pidän erittäin pahana sitä, että vanhemmat aiheuttavat lapsilleen ylipainon huonoilla ruokailutottumuksilla ja liikunnan vähäisyydellä. Ja suhtautuisin vakavasti, jos omien lasten paino alkaisi nousta reilusti, pidän liikuntaa ja terveellisiä ruokailutottumuksia todella tärkeänä. Mutta aina ei tosiaan ole kyse vanhempian toimistakaan. Mun pikkusiskoni (nyt 10v) on ollut aina vähän pyöreä ja vuoden-parin aikana lihoi vielä lisää. Kouluterveydenhuollosta, lähinnä terveydenhoitajan osalta, tuli lähes ainoastaan erittäin epäasiallista käytöstä tästä johtuen, mun siskon aikana puhui todella törkeästi painoasioista, jopa toisen luokkakaverin ollessä läsnä, syytteli meidän äitiä asiasta, syytti jopa valehtelusta kun ei uskonut ikinä meidän äitin ja siskon kertomuksia syömistottumuksista ja liikunnan määrästä. Mun siskoo on myös koulukiusattu koon takia vuosia todella pahasti, tämä asia selvisi reilu vuosi sitten. Nyt keväällä viimein alettiin painoasiaa tutkia ja diagnosoitiin erittäin paha kilpirauhasen vajaatoiminta. Arvot oli sellaset, että niitä ei ollut erikoislääkäri nähnyt ikinä aikuisellakaan ja tämä siis selittää täysin ylipainonkin, sillä aineenvahduntaa ei ollut käytännössä ollenkaan.

 

Mun siskoni on siis myös sellainen lapsi, jota täällä kärkkäästi kirjoittelevat tuijottaisivat luultavasti inhoten ja meidän äitiä syyttelevästi. Toteaisivat luultavasti jopa ääneen miehelleen/ kaverilleen/ kenelle ikinä jotain negatiivista. Jopa niin, että sen kuulevat omat tai muiden lapset. Ne kun usein kuulee just sen, mitä ei välttämättä pitäis kuulla. Tälläisiä asioita jotkut niistä lapsista menee sitten sanomaan eteenpäin sille pyöreälle luokkatoverilleen, jolla tosiaan saattaa olla ne kilot kertyneet sairaudesta johtuen. "varokaa, pullavaara!"/ "yök, sä oot niin ällöttävä, susta saa läskibakteereja"/ "ootko siks niin läski kun oot syönyt (kuolleen) isäs tuhkat?" Tässä vain muutamia esimerkkejä ihan elävästä elämästä. Lapset on julmia, mutta kyllä näihin juttuihin lähtee se alkuperäinen ajatus sieltä kotoo, jos lapsi oppii, että erilaisista ihmisistä saa sanoo ääneen mitä vaan.

 

Eli joo, mä välttelen ehdottomasti puhetta omasta tai muiden painosta, mutta myös muuten mietin mitä puhun lasteni aikana muista ihmisistä, sillä usein just sillon kun luulee että ne ei kuule niin ne korvat on herkimmillään.