nuupis

Miksi soittaa synnärille?

50 posts in this topic

Haikaranpesään tosiaan soitin, koska siellä oli sanottu, että aina saa soittaa ja kysyä (ja pitää soittaa jos on tulossa). Lapsivesi alkoi lorahdella ja se oli keltaista, mutta mitään supistuksia ei ollut, joten soitin kysyäkseni, että tulenko heti vai milloin. Hyvä se olikin soittaa, koska sain tarkan kellonajan, milloin pitää tulla, vaikkei olisi supistukset alkaneet, mutta mitä ennen ei kuitenkaan kannattaisi tulla ilman supistuksia. Sain myös tietoa, miten asia tulee sairaalassa etenemään missäkin mahdollisista eri tilanteista sen jälkeen kun sairaalaan saavun. (Sen ne kuitenkin vaan unohtivat sanoa että jos lapsiveden väri muuttuu vihertäväksi niin pitäisi tulla myös heti.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille sanottiin esikoista odottaessa kun käytiin synnärillä tutustumassa että on ihan hyvä soittaa ennen sinne tuloa että voivat sitten ottaa valmiiksi tiedot esille ja valmistautua tuloon.

 

Esikoisen kohdalla mulla alkoi lapsivettä tulemaan ja soitin sitten synnärille että näin on nyt asian laita ja siellä sanoivat että voi pikkuhiljaa lähteä tulemaan sinnepäin mutta ei ole mikään paniikki vielä. Mä olisin varmaan muuten rynnännyt sinne heti samantien :D

 

Tällä kertaa varmaan myös soitan ja kerron sitten mikä on tilanne.

Share this post


Link to post
Share on other sites
kivoja näkökulmia. Lueskelen Taysin sivuja, niillä onkin hienot sivut tehty sitten sen kun itse synnytin. Minä jotenkin olin käsittänyt, että "turhia" puheluja ei haluta ja kenenkään potilaspapereita ei pelkän puhelinsoiton perusteella tilailla. Mistä lie olen nämä ajatukset saanut.

 

Mä soitin Taysiin ihan vaan kysyäkseni että millon pitäis lähteä. Olin yksin kotona, supistukset tuli heti, kun muuttuivat kipeiksi 2 minuutin välein ja oli vähän epävarma olo :rolleyes: Mutta ei ne mitään papereita kyllä valmiiks olleet kaivaneet, ainakaan mun tietääkseni. Koska eivät kysyneet edes nimeä tms. puhelimessa. Neuvoivat vaan olemaan vielä kotona, mut onneks lähdin sairaalaan. Sairaalaan päästessä kohdunsuu oli 10 cm auki ja poika oli sylissä vajaa ½ tuntia saapumisen jälkeen :lol: Kätilöt vaan vastaanotolla kauhistelivat että olivat neuvoneet vielä pysymään kotona. En kyllä varmaan puhelimessa maininnut supistusten tulevan noin tiuhaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kumpikin poika on syntynyt Kätilöopiston Haikaranpesässä ja kumpaankin piti soittaa etukäteen, että on tulossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en olisi varmaan Jorviin soittanut ellei lapsivesi olisi ollut vihreää. Siitä menin tietysti aivan paniikkiin, mutta kätilö puhelimessa oli vähän että "no joo, kai te sitten voitte heti tulla jos kerran se on vihreää".

 

Joka paikassa oli toitotettu että lapsella on tällöin jokin hätänä, mutta minä kyllä synnyttelin sitten kaikessa rauhassa torstai-illasta lauantaiaamuun ja lopulta lapsella oli napanuora kerran kaulan ympärillä, muttei mitenkään tiukasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä soitin, koska lapsivesi meni ja minulla oli ristiriitaista tietoa siitä, pitääkö silloin lähteä heti sairaalaan vai voiko jäädä vielä odottelemaan ties kuinka pitkäksi aikaa kotiin. Lapsivesi lorahti siis käsittääkseni kokonaan pois, sillä sitä tuli melkoiset määrät (?) ja mietin, että miten vauva pärjää. Sinänsä soitto oli turha, sillä jos olisin toiminut puhelimessa annetun ohjeen mukaan lähteä kotoa vasta aamulla 8-9 aikaan, olisi esikoinen syntynyt matkalla sairaalaan. Tyttö nimittäin syntyi 9.17, sairaalaan lähdimme ajamaan synnytyksen nopean etenemisen takia jo 5.30.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kätilöopiston Haikaranpesään pitää soittaa siksi että tietää onko tilaa, synnytyssaleja siellä on muistaakseni vain 4 tai 5 ja sisään päässeiden prosentti 65 luokkaa joten ihan perusteltua että edellyttävät ilmoittautumista.

 

Haikaranpesään oltiin mekin menossa(ja päästiinkin) ja tästä syystä sinne soiteltiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Soitin lähinnä kai vaan itseäni rauhoitellakseni. Matkaa synnärille oli 85 km ja silloin oli supistellut 12 tuntia säännöllisesti 10 minuutin välein. No eipä se soittaminen mitään auttanut eikä sieltä tietenkään osattu sanoa, että kannattaako lähtee tulemaan vai ei.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Soitin synnytyssairaalaan ihan vain siitä syystä, että tietävät tulostani ja osaavat etsiä paperit jo valmiiksi.

 

Oli mukava mennä synnyttämään kun tiesivät tulostani ja osasivat heti näyttää mihin piti mennä. Päästiin myös heti tosi toimiin kun kaikki esitiedot yms. oli kyselty jo puhelimessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen saanut Seinäjoelle sekä Sisin että maija maitoparran ohjeet :rolleyes: Joku on sanonut, että kannattaa soittaa niin saavat paperit valmiiksi ja tietävät odottaa - joku toinen taas (se kätilö, joka kierrätti meitä synnytysvalmennuksen tutustumiskierroksella) sanoi, etteivät he tarvitse sellaista "hei me ollaan tulossa" -puhelua.

 

Mä soitin yöllä synnärille kun lapsivesi alkoi lurahdella ja Seinäjoen sairaalassa on ohje, että ekakertalaisen pitää mennä silloin näytille. Mä soitin siis sen vuoksi, että olisin saanut olla vielä kotona kun ei ollut mitään supistuksia eikä muutakaan hätää. Piti mennä, mutta kiirettä ei ollut. Lapsivesi alkoi mennä puoliltaöin ja kolmen aikaan oltiin muistaakseni sairaalassa käyrällä. Toisaalta näin jälkikäteen oli hyvä, että mentiin, koska aamulla aikaisin lapsivesi olikin muuttunut vihreäksi ja pääsin samantien "hoitoon" sen vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kätilöopiston Haikaranpesään pitää soittaa siksi että tietää onko tilaa, synnytyssaleja siellä on muistaakseni vain 4 tai 5 ja sisään päässeiden prosentti 65 luokkaa joten ihan perusteltua että edellyttävät ilmoittautumista. Ohjaavat sieltä sitten toiselle osastolle jos on täyttä.

Ja lisäksi jos olet toivonut perhehuonetta ja sellainen vielä on vapaana niin huone varataan teille jo tuossa vaiheessa, kun soitat ja ilmoitat että oltais tänään ennemmin tai myöhemmin tulossa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekalla kerralla soitin neuvolan kehoituksesta kun epäilin lapsivesien menneen eikä neuvola osannut asiassa auttaa. Ja tosi olikin sitten kyseessä. Esikoinen syntyi reilu kolme tuntia puhelun jälkeen.. sairaalassa ehdittiin olla kaksi tuntia.

 

Tokalla kerralla synnytys ei käynnistynyt vesien menolla vaan napakoilla supistuksilla. Soitin synnärille varmistaakseni onko siellä kova ruuhka ja kannattaako tulla näytille. No, ei ollut ketään sisällä joten oli aika hyvä hetki mennä. Ja kuopus syntyi 2,5 tuntia puhelun jälkeen. Reilu 1,5 tuntia ehdittiin olla sairaalassa.

 

Mie mielummin soitin ja varmistin mikä siellä on tilanne. Kätilö oli esim. ehtinyt varaamaan miun potilastiedot jo esiin ja ehtinyt perehtyä edellisen synnytyksen kulkuun ja tapahtumiin. Kun papereista oli selvinnyt että esikoinen syntyi nopsaan, oli kätilö laittanut meille salin jo valmiiksi ja oli hienosti ajan tasalla tilanteesta. Lisäksi miuta itteä helpotti kun tiesin, että muita synnyttäjiä ei ole ja pääsen odottelematta tutkittavaksi jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Soitin Kättärille saman tein kun heräsin aamulla lapsivesien menoon. Tosin mulla oli vähän poikkeustilanne, koska vauva oli perätilassa (se oli niillä tiedossa, koska olin ollut siellä käännösyrityksessä) ja kätilö kehotti tulemaan ambulanssilla paikalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä matkaa synnärille sellaset 50km niin ei viitsinyt lähteä sinne näytille ihan turhan takia. siksi soitin ja kysyin kannattaako vielä tulla.

 

esikoisesta vedet meni 36+1 ja sanoivat et samantien vaan sinne kun oli niin varhaiset viikot

kuopuksesta 40+2 säännölliset supistukset 5 min välein tunnin ajan ja (muuttui tosi nopsaan 10 minuutista 5 minuutin välein oleviksi ja menomatkalla tuli jo 3min välein...)epätietoisuus onko paikat yhtään auki, et syntyykö jo menomatkalla autoon... ei syntyny... vaan vasta 40+3 sektiolla kun koko synnytys pysähtyi TAAS :skilletgirl:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle sanottiin valmennuksessa ja sairaalan tutustumisessa, että pitää soittaa. (Esikoisen kanssa olin valmiiksi sairaalassa, joten ei sinne tarvinnut soitella.) Toisen kanssa soitin ja kysyin neuvoja,kun supistuksia oli tullut pitkään ja lyhyellä aikavälillä. Tosin neuvo oli se, että ihan miltä sinusta itsestäsi tuntuu :grin:. Käskivät kuitenkin soittaa, jos lähden tulemaan. Noin kolme tuntia myöhemmin soitin, että tulossa ollaan. Olivat kaivaneet paperit ym. ja kirjanneet ajan ylös, koska soitin sinne ensimmäisen kerran. Jotenkin oli myös tosi tervetullut olo, kun tiesivät meitä jo odottaa ja tilat oli meille varattu ja paperit täytetyt. Päästiin siis heti tositoimiin ja vauva syntykin sitten melko pian.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me käytiin tutustumassa synnärille ja silloin jo sanottiin, että kannattaa soittaa ennen kuin tulee (ihan jo vaan mahdollisen ruuhkan takia). Meillä matkaa synnärille autolla noin 10 minuuttia enkä mä siltikään viittinyt lähteä turhaan ajelemaan. Ensisynnyttäjänä sitä varmaan halus vaan varmistaa, että ny on tosi kyseessä. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille sanottiin synnytysvalmennuksessa että ei tarvi turhaan soittaa, kun kuulemman puheluita tulee niin paljon että yhden työntekijän aika menee vaan puhelimeen vastaillessa... Me ei sit soitettu sinne vaan mentiin vaan paikalle. (Ehkä oisin saattanut soittaa ja kysyä onko miten kiireellä tultava kun lapsivesi oli vihreää, mutta ei sit siinä äkkiseltään löytynyt puhelinnumeroa niin jäi puhelu soittamatta.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kyllä ohjeistettiin soittamaan ensin sairaalaan. Osasivat siten ilmeisesti varautua siihen, ketä/kuinka paljon on tulossa milloinkin. Muutenkin ennakkoon soitin pari kertaa, hyvä näin. Jos olisin vain lähtenyt, kun itsestä tuntui siltä, olisin mennyt ihan turhan aikaisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos e ole ihan varma, onko tosi kyseessä vai ei. Jos eivät kuitenkaan suostu ottamaan sairaalaan edes näytille, niin vastuu on heillä jos jokin menee pieleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä soitin varmuuden välttämiseksi, kun vettä alkoi tihuuttaa. Täälläkin siis ohje lähteä heti sairaalaan veden tulon alettua. Tosin on muutenkin sairaalaan melkein 50 km, ettei tänne muussakaan tapauksessa olisi tehnyt mieli kovin pitkäksi aikaa jäädä odottelemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vedet meni illalla vkolla 37+3 ja soittelin synnärille varmuuden vuoksi että tarviiko jo tulla, kun kärsin silloin raskausmyrkytyksestä. Ohjeeksi vaan sano et sitten, kun on säännöllset supparit tai viimeistään aamulla tulla sisään. Hoitaja vielä ihanasti sanoi et yritä nukkua et jaksaa sitten synnyttää :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

HUSin vauvamatkalla sivuilla kehotetaan soittamaan aina ensin. Varmaan juuri sen takia, että jossain sairaalassa voi olla sulku päällä ja ohjaavat sitten toiseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla alkoi supparit yöllä 2 aikaan. Ne olivat pari tuntia aika säännöllisiä ja koska viikot oli jo 40+2 ja mulla ei ollut edes harjoitussuppareita raskaudessa ollut, tiesin, että on aika tullut. Soitin sitten aamulla 5 aikaan synnärille, en edes tiedä miksi, jotenkin varmuuden vuoksi vain. Sieltä kehottivat tulemaan, kun siltä tuntuu ja 6-7 aikaan mentiinkin. Jälkeenpäin kaduttaa, että miksi mentiin, koska vauva oli maailmassa vasta yli 24 tunnin päästä, mutta eipä sitä ekassa raskaudessa oikein tiennyt mitä tehdä ja halusi nopeasti sairaalaan. girl_sigh.gif

 

edit. Ja kyllä mä ainakin joka paikassa oon törmännyt siihen, että olisi hyvä soittaa ensin. Olihan se mukava mennä sinne, kun kätilöt jo ihan odottivat meitä ja tiesivät tilanteen, kun olin soittanut ensin. girl_smile.gif Täällä ei edes muita sairaaloita oo vaan tänne tullaan muutamasta lähipaikasta eli käännytyksen mahdollisuuttakaan ei oo..

Edited by pinkdream

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now