Sign in to follow this  
Followers 0
Guest Anonyymi

Mitä tehdä tässä tilanteessa?

9 posts in this topic

Tilanteeni on tällä hetkellä on se että isäni menehtyi äkillisesti kuukausi sitten. Meillä on uusperhe, ei yhteisiä lapsia, olemme olleet avoliitossa vuosia. Oma lapseni esikoulu iässä. Isäni oli minulle kaikista läheisin ja rakkain sukulaisistani, ystäviä on mutta asuvat kaukana, kavereita sitten taas enemmän enkä heille osaa "avautua". N. kaksi viikkoa isäni poismenon jälkeen mieheni jaksoi tukea parhaansa mukaan, mutta ei mielestäni "ihan täydellä teholla", esim. vei aamuisin lapseni päiväkotiin, kävi silloin tällöin kaupassa ja teki kotitöitä, jaksoi kuunnella. Tuolloin minulla myös todettiin lääkärin toimesta Äkillinen stressiperäinen häiriö sekä traumaattista häiriötä, koskien isäni kuolemaa. Kahden viikon jälkeen tapahtui muutos mieheni käytöksessä. Hän olisi halunnut mennä kaverinsa häitä juhlimaan isäni siunaustilaisuuden jälkeen, mutta siitä riitaannuttuamme jäikin kotiin. Tämän riidan jälkeen hän on ollut kylmä, ei kuuntele, eikä ymmärrä tilannettani etten välttämättä vieläkään ole kunnossa ja kykenevä huolehtimaan osaani taloudessa. Hän on viimeisen 2 viikkoa ollut jatkuvasti "ylitöissä" tai harrastuksissaan ja jättänyt minulle yksin koko kodin hoidettavaksi. Tänäänkin hän lähti työmatkalle yhdeksi yöksi, eikä ole ottanut yhteyttä koko päivänä (EI ole pettävää sorttia, nyt kiikastaa jostakin muusta). Saan päivittäin vieläkin ahdistus- ja pelkokohtauksia ja näihin minulla on tarvittaessa lääkkeet, jotka väsyttää, siinä ohessa minun pitäisi jaksaa hoitaa koti lapsen ja kotieläimien kanssa. Olen yrittänyt päästä juttusille psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, mutta hän vain pyytää ottamaan yhteyttä Kriisikeskukseen, jossa taas (VAPUSTA ASTI) hyvin ruuhkaista ja erittäin vaikea saada sopivaa aikaa jotta pääsisin sinne yksin. Tuntuu niin loputtoman yksinäiseltä ja epätoivoiselta tämä tilanne. Ei ole edes kelle puhua, enkä uskalla lääkäriinkään lähteä etteivät laita osastohoitoon ja lastani ties minne sosiaaliviranomaisille.

 

Olisiko täällä ketään joka jaksaisi/ehtisi ottaa kantaa? (Mielellään asiallisesti :) )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkä miehesi kokee, että on jo tarpeeksi sinua tukenut, eikä ymmärrä sinun tarvitsevuuttasi "enään hautajaisten jälkeen". Monellehan suruaika tarkoittaa sitä aikaa kuolemasta hautajaisiin, vaikka usein se aika on vain pahimman shokin käsittelyä, suru tulee vasta jälkeenpäin. Miehesi ehkä kokee ettei ole tullut kuulluksi omien menojensa ja toiveidensa suhteen, voihan olla, että häät merkitsivät hänelle paljon, eikä juuri olleet hautajaiset olisi hänestä olleet este menemiselle. Ei minunkaan mielestäni ole mitään järkeä, miksei miehesi olisi voinut mennä sinne, kun nämä juhlat eivät samaan aikaan kuitenkaan olleet. Isäsi ei merkitse miehellesi läheskään niin paljoa kuin sinulle, ja oletettavasti näiden kavereiden häät ovat vain kerran, ainutlaatuinen tilaisuus siis. Ehkä sinun olisi kerättävä voimia ja kyseltävä mieheltäsi, oletko loukannut häntä ja kuinka asiat saataisiin jälleen kuntoon. Vaikuttaa, että miehesi välttelee kotona oloa juuri siksi, että on loukkaantunut, eikä osaa sitä muutoin ilmaista. Koska hän rypee omassa mielipahassaan, ei hän kykene näkemään sinun tuen tarvettasi ja suurta väsymystäsi. Nyt siis ota vaikka ja kirjoita kirje miehellesi ja kerro toiveesi ja pahoittele riitaanne, joka aiheutti häistä pois jäännin, joka varmasti on hänen mielensä kovin syvästi pahoittanut. Tsemppiä teille, toivottavasti yhteisymmärrys löytyy!!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensinnäkin suuret pahoittelut menetyksestäsi! :lipsrsealed:

 

En osaa oikein mitään sanoa näin äkkiseltään, raskaalta kuulostaa tilanteesi. Saisitko puhuttua miehesi kanssa, ellet suoraan niin vaikka kirjoittamalla? Epäreilua odottaa sinun toipuvan näin pian - ylipäätään, jokainen suree tavallaan ja oman aikansa. Tarvitsisit nyt kovin hänen tukensa.

 

Vertaistukea voisi löytyä esimerkiksi täältä palstalta, jos se auttaisi edes vähän. Tai jos et nettiin halua tarkemmin kirjoitella, voisi ihan vain päiväkirjan tms. kirjoittaminen auttaa purkamaan ajatuksia, vaikkei se kuuntelevaa ihmistä tietysti korvaa.

 

Toivotan kovasti jaksamista! :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkä miehesi kokee, että on jo tarpeeksi sinua tukenut, eikä ymmärrä sinun tarvitsevuuttasi "enään hautajaisten jälkeen". Monellehan suruaika tarkoittaa sitä aikaa kuolemasta hautajaisiin, vaikka usein se aika on vain pahimman shokin käsittelyä, suru tulee vasta jälkeenpäin. Miehesi ehkä kokee ettei ole tullut kuulluksi omien menojensa ja toiveidensa suhteen, voihan olla, että häät merkitsivät hänelle paljon, eikä juuri olleet hautajaiset olisi hänestä olleet este menemiselle. Ei minunkaan mielestäni ole mitään järkeä, miksei miehesi olisi voinut mennä sinne, kun nämä juhlat eivät samaan aikaan kuitenkaan olleet. Isäsi ei merkitse miehellesi läheskään niin paljoa kuin sinulle, ja oletettavasti näiden kavereiden häät ovat vain kerran, ainutlaatuinen tilaisuus siis. Ehkä sinun olisi kerättävä voimia ja kyseltävä mieheltäsi, oletko loukannut häntä ja kuinka asiat saataisiin jälleen kuntoon. Vaikuttaa, että miehesi välttelee kotona oloa juuri siksi, että on loukkaantunut, eikä osaa sitä muutoin ilmaista. Koska hän rypee omassa mielipahassaan, ei hän kykene näkemään sinun tuen tarvettasi ja suurta väsymystäsi. Nyt siis ota vaikka ja kirjoita kirje miehellesi ja kerro toiveesi ja pahoittele riitaanne, joka aiheutti häistä pois jäännin, joka varmasti on hänen mielensä kovin syvästi pahoittanut. Tsemppiä teille, toivottavasti yhteisymmärrys löytyy!!!!

 

Kiitos suuresti vastauksestasi mimmynmama! :)

 

Olen miettinyt tässä parin viikon aikana (ja etenkin tänään yksin ollessani käännellyt ja väännellyt ajatuksia) juuri tuon miehen kantilta tätä tapahtumaa. Mielestäni myös toisaalta oli "turhaa" alkaa vääntämään niistä häistä, mutta taas toinen osa sisimmässäni pohtii sitä että kumpi tarvitsi siinä tilanteessa

enemmän miestäni, tämä kyseinen kaveri joka pääsi vihille vaiko avopuoliso, jolla hyvin rankka päivä takana oman isän siunaustilaisuuden jälkeen (?) Ehkä siihen ei ollut oikeaa eikä väärää ratkaisua, en tiedä, mutta ymmärrän pointtisi, oli vaan sillä hetkellä hyvin vaikeaa ottaa häihin meno normaalin-lungisti, Ymmärräthän?

 

Kirjeen kirjoitus voisi olla hyvä idea! :) Toisaalta pelottaa ottaa asiat esiin miehen kanssa jos keskustelu äityy riidaksi, kun ei jaksaisi nyt millään.

 

Kiitos tsempeistä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensinnäkin suuret pahoittelut menetyksestäsi! :lipsrsealed:

 

En osaa oikein mitään sanoa näin äkkiseltään, raskaalta kuulostaa tilanteesi. Saisitko puhuttua miehesi kanssa, ellet suoraan niin vaikka kirjoittamalla? Epäreilua odottaa sinun toipuvan näin pian - ylipäätään, jokainen suree tavallaan ja oman aikansa. Tarvitsisit nyt kovin hänen tukensa.

 

Vertaistukea voisi löytyä esimerkiksi täältä palstalta, jos se auttaisi edes vähän. Tai jos et nettiin halua tarkemmin kirjoitella, voisi ihan vain päiväkirjan tms. kirjoittaminen auttaa purkamaan ajatuksia, vaikkei se kuuntelevaa ihmistä tietysti korvaa.

 

Toivotan kovasti jaksamista! :lipsrsealed:

 

Lämmin kiitos Sinulle Chandalina! <3

 

Tämä on tosiaan ensimmäinen kerta elämässäni kun kohtaan näin suuren menetyksen ja etenkin hyvin äkillisesti! Omista sukulaisistani ei ole ollut _minkään näköistä_ tukea toisiaan kohtaan ja sen vuoksi tuntuukin niin pahalta olla ihan yksin tunteiden kanssa ja nyt tavallaan käytännössäkin :(

Ymmärrän toki senkin kuinka vaikeaa on varmasti asettua toisen housuihin jos itselleen ei ole käynyt samoin koskaan, mutta onko tosiaan 2 viikkoa ihan inhimillinen aika odottaa/saada puolisolta tukea? :blush:

Share this post


Link to post
Share on other sites

mimmynmaman kanssa olen eri mieltä... Tällaisessa tilanteessa riitoja voi syntyä ihan pelkästä pahasta olosta. Miehestä pitäisi löytyä miestä tajuta, että läheisen kuolema vie kenet tahansa raiteiltaan ja että puolison isän kuolema koskettaa hänenkin elämäänsä vaikkei ehkä hänen tunteitaan. Onhan meillä nyt sentään jokaisella velvollisuuksia läheisiä kohtaan, siis joskus myös vaikeita tilanteita, jotka tulevat meille pyytämättä ilman että olemme niihin itse mitenkään vaikuttaneet. Ei kaikesta ikävästä voi pestä vaan käsiään. Hautajaiset ovat aina hirveän raskaita tilaisuuksia, ja koko hautajaispäivä on rankka iltaan asti, varsinkin jos vainaja on lähiomainen. On aika vähän vaadittu, että sellaisessa tilanteessa mies kunnioittaisi tilannetta ja jäisi puolisonsa tueksi sen sijaan että laittaa omat huvinsa vakavan tilanteen edelle. (Ehkäpä siellä häissäkin olisi joku kohotellut kulmiaan, että mitä täällä oikein teet, mikset ole vaimosi luona.) On hyvin itsekästä painella omia menojaan, murjottaa ja kuvitella, että kaikki on kahden viikon jälkeen kunnossa. Nämä ovat niitä tilanteita, joissa parisuhteet voisivat lujittua, jos vain pystyttäisiin luopumaan omasta edusta parisuhteen edun hyväksi. On surkuhupaisaa, että kohkaamme lasten kohdalla sosiaalisista taidoista, mutta aikuisten sosiaaliset taidot ovat tällä tasolla.

 

Jos ei ole menettänyt omaa vanhempaansa, voi ainakin edes yrittää eläytyä siihen, millaista se ehkä on. Hyvin monet sanovat - ja minäkin olen sen kokenut - että läheisen ihmisen menettämisen jälkeen pahin suru väistyy oikeastaan vasta vuoden kierron jälkeen, joten on oikeastaan aika typerää, että surevalle ihmiselle annetaan jotain diagnooseja suruun ja että omaa pahaa oloa täytyy sitten perustella vetoamalla näihin diagnooseihin. Suru on surua ja näkyy mielialassa pitkään. Läheisten tehtävä on olla läsnä, auttaa ihan konkreettisissa asioissa, siinä että arkiset asiat tehdään, muistetaan syödä, mennä nukkumaan, hoitaa lapset... Ihan vain se että elämä jatkuu, on kaikista tärkeintä.

 

Anteeksi ketutukseni, tarkoitus ei ole parjata miestä, joka ilmeisesti on joko hyvin nuori tai muuten ajattelematon / elämää näkemätön - ja nyt kun hänelläkin olisi mahdollisuus elää elämää ja kasvaa ihmisenä, hän pakenee paikalta. Hän tajuaa kyllä asioita viimeistään sitten kun on itse samassa tilanteessa. Kun ei tunne miestä, on vaikea sanoa mitä pitäisi tehdä, mutta ehkä voisi vain yrittää kertoa miten raskas asia on ja miten paljon toista juuri nyt tarvitsee. Jonakin päivänä hän on siinä samassa tilanteessa ja odottaa saavansa vastaavasti tukea ja ymmärrystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos vain mitenkään jaksat, kannattaisi riidan uhallakin ottaa asia mehesi kanssa puheeksi, jotta asia ei jää ilmaan roikkumaan ja tulehduta välejänne. Koettakaa pitää keskustelukanavat auki! Kirjeen kirjoittaminen voisi tosiaan olla hyvä tapa käydä aiheeseen käsiksi.

 

Olisiko sinun mahdollista varata aikaa yksityiselle psykologille, jotta pääsisit purkamaan tuntojasi? Ammattilaisen keskusteluapua olisi nyt tosi tärkeä saada jotain kautta, jotta et jää yksin pelon ja ahdistuksen kanssa.

 

Voimia sinulle!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kriisikeskuksesta, jos paikkakunnalla sellainen on, saa varmasti ainakin alkuun hyvää tukea oman olotilan kohentamiseen. Sieltä ohjataan sitten tarvittaessa eteenpäin, jos avun tarve on pysyvämpää laatua. Itsekin uskaltauduin sellaisesta hakemaan apua, kun menetin lyhyen ajan sisällä ainoan sisarukseni ja "kaupan päälle" vielä pari vanhempaa lähisukulaista.

 

Mies yritti kyllä parhaansa mukaan tukea ainakin alkuun minua, mutta tuntui, ettei hän kuitenkaan oikein ymmärtänyt minun suruani ja jotenkin hermostui siihen, etten toipunutkaan siitä vauhdilla. Se tuntui kamalan epäreilulta, että kaiken muun ikävän keskellä jouduin vielä kestämään kiukuttelevaa miestä. Myöhemmin olemme asiasta jutelleet, ja mies on myöntänyt, että häntä oikeasti myös pelotti se, että surun myötä käytökseni muuttui - olin etäinen ja todella itkuherkkä. Junnasin päässäni samoja ikäviä asioita, enkä oikein osannut työstää niitä itsekseni. Meitä molempia taisi pelottaa, että mitä jos en koskaan pääsekään eteenpäin menetyksistäni.

 

Voisiko myös Vieras-Vieraan miestä pelottaa surun kohtaaminen, jolloin tuntuu ehkä helpoimmalta ratkaisulta vain väistellä tilannetta (niin kuin se nyt oikeasti auttaisi yhtään)?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0