Lioni

Alkuraskauden hermoilijat

979 posts in this topic

Huh, minunkin on pakko tulla tänne kirjoittelemaan kun en tiedä kelle muulle hermoilisin.. Olen ollut tuolla kaksplussan foorumilla "kuumeilemassa", mutta siellä on vähän ikävä fiilis monessakin ketjussa ja ajattelin vaihtaa paikkaa tänne ;)

Minä sain siis toissapäivänä ekan haamuviivan testiin - haamun, mutta kuitenkin ihan selkeän sellaisen. KOSKAAN ennen yli kahden vuoden yrityksen aikana en ole minkäänlaista viivanpaikkaakaan saanut, joten tiesin tuon nyt jotain merkitsevän.. Viiva on siitä vahvistunut kyllä, tai siis eilen oli samanlainen kuin toissapäivänä, mutta tänä aamuna jo tosi selkeä, mutta silti mietityttää. Kierrot on mulla aina olleet epäsäännölliset, ja nyt en tiedä onko menossa joku megapitkä kierto ja ovis olisi saattanut olla silloin myöhäänkin, vai oliko kierron keskivaiheen tiputtelut oikeat menkat ja olisikin uusi kierto, kp ehkä joku 25 nyt siinä tapauksessa. Olisko edes mahdollista, että tuossa vaiheessa kiertoa näkyisi jo noin selkeä plussa??  Mulla on ollut myös tosi kovia (yleensä vain vasemmalla puolella) alavatsakipuja / vihlontoja muutaman päivän ajan, mietin, onkohan tää mahdollinen raskaus voinutkin alkaa jo aiemmin ja nyt olisi menossa kesken ja siitä kivut johtuisivat, eihän raskausoireetkaan kai voisi vielä alkaa viikolla 3 + jotain!

Aiheuttaako kemiallinen raskaus mitään kipuiluja/oireita? Mulla kun ei semmoisestakaan kokemusta ole...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkään en oikeastaan tiedä miksi edes hermoilen, jo kp 25 tehty testi näytti selkeää plussaa, kuten kaikki testit sen jälkeenkin. Eilen olisi ollut menkkojen alkamispäivä, eikä niitä nyt näy eikä kuulu. Lasta ollaan yritetty noin puoli vuotta, josta aktiivisemmin vain pari viimeistä kiertoa. Suhteellisen helpolla siis kaikki sujui. Jos olisin optimisti, niin ajattelisin kaiken jatkuvan yhtä hyvin kuin tähänkin asti ;)

Mutta koska olen pessimisti, niin pelkään koko ajan pahinta. Pelkään menkkojen alkavan hetkenä minä hyvänsä. Epäilen hetkittäin, että kyseessä on tuulimuna, tai että keskenmeno tulee kuitenkin ennen rv 12. Tai sitten lapselle tapahtuu jotain sen jälkeen. En siis oikein osaa rentoutua, vaikka nyt on vasta rv 4+1 ja rennosti pitäisi ainakin yrittää otta ;)

Vielä en ole uskaltanut neuvolaankaan soittaa, jos sattuu että menkat alkavatkin vain vähän myöhässä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin olen alkuraskauden hermoilijoita.. Nyt on luultavasti 5+1, ja reilu viikko sitten ensimmäisen plussan sain testiin. Muita oireita ei ole kun vatsan ajoittaiset juilimiset ja jatkuva pissahätä. Tänään tosin on tuntunut alavatsassa pariin otteeseen vähän kovempaa vihlontaa, ja se saa heti pelon nousemaan. Kai mahan kipuili on kuitenkin ihan normaalia alkuraskaudessa, ettei tarvitse nyt heittää kaikkea toivoa? Alkuraskauden ultraan aion mennä yksityiselle kyllä heti kun se on vain järkevää, koska en mitenkään kestä yli kuukautta vielä odotella sitä nt-ultraakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Leighton, jos se yhtään lohduttaa niin ihan sama meno täälläkin. :) Yleensä iltaa kohti alkaa vähän enemmän juilia alavatsasta, mutta aamupäivisin yleensä kerkeää unohtaa koko plussan.. :P Mitään vuotoja mulla ei kyllä ole ollut eikä yksikään juilinta kestä yleensä niin kauaa kuin sellaiset menkkajuilinnat yleensä on kestäneet, että oon ajatellut ottaa ihan rauhassa. Ehkä otan asian puheeksi neuvolassa ensi viikolla ja käyn sitten AR ultrassa mikäli mieli ei neuvolan jälkeen yhtään rauhotu. Eipä sille kuitenkaan oikein mitään voi tässä vaiheessa tehdä oli nuo sitten mimmoisia vaan.. (Mulla nyt 5+2)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Talventakoja, kai ne sitten on ihan normaaleja tuntemuksia. :) Toivottavasti ainakin! Mutta hyvä tietää että ei ole ainoa, jolla tällaista on. Meillä näyttää olevan melko samoissa päivissäkin odotus. Jotenkin toivon että pian tulisi jotain kauheita pahoinvointeja tai jotai muita oireita, joista tietäisi että kaikki on normaalisti.:D:rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko täällä ketään, kellä ei ollut alkuraskaudessa alavatsakipuja ja kaikki meni silti hyvin?

 

Hyppään tänne, kun en viitsi tuota kuukausiketjua tukottaa hermoilulla :D

Ennen plussaa alavatsaa vihloi ja nipisteli menkkamaisesti, mutta plussan jälkeen tuntemukset loppuivat. Nyt vihlaisee ehkä kerran päivässä, jos sitäkään. Ekassa raskaudessa alussa vihloi ja jomotti jatkuvasti ja kaikki oli vielä siinä vaiheessa hyvin. Tokassa raskaudessa ei juurikaan nipistellyt ja se menikin melko nopeasti kesken. Pelkään, että nyt on kyseessä tuulimuna, kun kerran kohdun kasvukipuja ei ole. Tänään on rv 4+5, eli varhaisultraakin pitää odotella se pari viikkoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uusi alkuraskauden hermoilija ilmoittautuu. Tänään rv 5+3 kasassa ja ensimmäinen raskaus siis menossa. Plussasin viikko sitten ja testissä onneksi näkyi selkeä viiva. Eilen kävin verikokeissa, jonka tulokset saan huomenna.

 

Eniten mua pelottaa, että mitä jos kyseessä onkin kohdunulkoinen tai tuulimuna. Raskausoireita ei sen suuremmin ole ollut välillä erilaisia tuntemuksia vatsassa/nivusissa (vihlontaa muistuttavaa). Mitään ylimääräisiä vuotoja mulla ei ole onneksi ollut vain valkovuotoa.

 

Jännityksellä odottelen verikokeen tulosta ja sen perusteella toivottavasti alkuraskauden ultraan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Olen melkolailla samoissa tilanteissa. Viikko sitten testit ja odotan ar-ultraa ihan tulisilla hiilillä. Joka toinen hetki olen ihan rauhallinen, joka toinen hetki meinaa huoli saada sekaisin. Meillä ei edes mitään verikokeita ollut vaan odotellaan ihan vaan sitä ultraa... Ja kun ensimmäisestä kyse, on vielä täysin hermona jokaisesta uudesta tuntemuksesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joku kyseli toisen raskauden oireista..itse olen miettinyt samaa. Esikoisen raskaudessa mulla oli heti alussa tosi kovia alavatsakipuja ja tissit kipeet, sitten tuli aina välillä taukoa oireissa ja taas alkoi uudelleen. Kaikenkaikkiaan mulla oli kuitenkin vähän raskausoireita koko odotusajan, pahoinvointia ei ollut ollenkaan.

Sitten nyt kesällä mun toinen raskaus oli päättynyt 7+3 (huomattiin vasta 11+1) ja alusta asti oli vähemmän oireita, joitakin vatsakipuja ja väsymystä, tissitkin vähän kipeät mutta jotenkin lievemmät oireet..kuitenki 6+4 oli näkynyt syke, mutta kesken meni.

Nyt olen 5+3 uudelleen raskaana ja nyt on taas jotenkin paljon selkeämmät oireet  :girl_to_take_umbrage2:  Vatsaa kourii kunnolla lähes joka päivä, väsyttää, tissit on tosi kipeät jne. Olen siis miettinyt, että reagoiko keho vain nyt voimakkaammin, kun edellisestä raskaudesta niin lyhyt aika vai voisko noi viime raskauden vähäiset oireet olla jo merkki lähestyvästä keskenmenosta? Vaikea sanoa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä olenko varsinaisesti hermoilija, mutta tuskastunut kuitenkin. Pahoinvointi ja tuskastuttava väsymys jatkuu päivästä toiseen, jotka kuluvat niin VALTAVAN hitaasti kohti niiden 12 rv:n täyttymistä.  Noita tulevia seulontoja pelkään kyllä sitten ihan todella, mutta yritän kovasti olla ajattelematta asiaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan samanlaisia kokemuksia mulla kuin eltsulla. Eka ja tää vasta alkanut raskaus vaikuttaa melko samanlaisilta, välissä ollut keskenmennyt  ja ensimmäinen keskenmeno olivat aivan erilaisia. Toivottavasti näin olisi, niin saisi sen toisen pienen käsivarsilleen vielä. Mutta joo hermoilen ihan hulluna, justiinkin noiden keskenmenojen takia!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ sama. nyt fiilikset on aika samat kuin esikoisen raskaudessa, mutta kun mä olen näköjään lopputuloksesta riippumatta suht oireeton, niin tietty vähän hermostuttaa. nyt tosin on ollut pientä ellotusta, ja alamahatutemukset ihan selkeitä, mutta silti. :D varsinaisesti mua stressaa ultraan meno. tuossa keskenmenneessä olin yksin ultrassa asian toteamassa, ja se oli aika ikävää. nytkin ultraan on kätevintä mennä yksin, kun mun työpaikka on lääkäriaseman vieressä, mies taas voi olla missä päin suomea tahansa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tästäkin oireet on vähentynyt nyt rv 8 hujakoilla (on niitä ehkä silti enemmän ollut kuin keskenmenneessä?). Kävinkin vielä yksityisellä ultrassa ja siellä se möllötti ja vastasi 8+4 niinku pitikin  :lipsrsealed:  Nyt yritän vihdoin olla stressaamatta ja odottaa np-ultraa hyvillä mielin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin yks hermoilija. Välillä tuntuu piiiieni nipistys alavatsalla ja rinnat on joskus arat,hengästyn pienestä ja lämmöt ~37,mutta muuten ei oikein mitään. Vähän vaikee uskoo että paksuna ollaan ku oireet ei ole kuin oppikirjoista.. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämän ketjun läpilukeneena ja muutenkin googlanneena ihmettelen yhtä asiaa: miksi se, että alkuraskaudessa on menkkajomoja näyttäisi huolettavan yhtä paljon kuin se, että niitä ei ole ? Eli siis kumpi on tavanomaisempaa alkuraskaudessa?

 

Mulla tulee sellaisena aaltoilevana (varsinkin illalla) menkkajomojen tyylisiä tuntemuksia jotka menevät ohi. Se huolettaa aika paljon, sillä yleensä vuoto alkaa niin. :(

 

Ja sitten: onko ihan normaalia kun näillä onnettomilla 4+0 viikoilla oksettaa jo aika paljon? Oon ymmärtynyt että pahoinvointi alkaa vasta myöhemmin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mulla myös tuollaista menkkajomottelua just iltaisin ja aamuisin, eli sängyssä ollessa. Itteäni huolettaa moinen myös, sillä juuri ne on omien menkkojenkin ensioireet... Mutta vuodoilta ollaan tähän asti vältytty.

 

Ja mulla pahoinvointi alkoi jo ennen ku testi näytti plussaa. Varmaan viikko tai kaks hedelmöittymisestä alko jo pahoinvointi ja tänne viikon 12 alulle on ainakin pysynyt hyvin matkassa, hieman vaan voimistunut...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hypätäänpäs tähän ketjuun. Plussasin viime perjantaina, eli hyvin tuore juttu on tämä raskaus ja tänään vasta viikolla 4+6. Paljon on lähipiirissä ollut kaikenlaisia ongelmia raskautumisen (ja vähän raskauksienkin) kanssa, joten pientä hermoilua meinaa ajoittain olla siltä osin. Mun eräs läheinen ihminen tietää tästä jo ja hänellä kun on takana just tosi vaikeitakin aikoja raskauksien osalta, niin vaikka onkin tosi innoissaan tästä mun raskaudesta, niin jaksaa suunnilleen joka toisessa lausessa muistuttaa, että jos en oikeasti olekaan raskaana tai tulee jotain ongelmia. Ymmärrän kyllä hänen taustoihinsa peilaten tuon jossain määrin, mutta melko masentavaa se on myös.

 

Oikein mitään oireita mulla ei oo vielä, mitä nyt tietty kuukautiset on jääneet pois ja rinnat on todella kipeät etenkin iltaisin. Muuten nyt vaan odottelen viikkojen etenemistä ja varmuutta asiaan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ilmoittaudun mukaan ketjuun. Tänään menossa 6+6 ja tuhruvuotoa jo kolmatta päivää. Siis siteeseen ei tule mitään, mutta pyyhkiessä kylläkin. Vaikea varmaan arvata, etten pysty ajattelemaan muuta kuin sitä ja nyt pelkään, että tämä menee kesken.

Neuvolasta terkka sanoi kyllä, että tämä vuotelu on ihan normaalia. Jos kyseessä olisi keskenmeno, olisi vuoto jo voimistunut kipujen kera, mutta eipä se tieto mua kauheasti siltikään rauhoittanut. Huoh. Voisko tämä tuhruttelu loppua niin voisin taas hengähtää helpotuksesta...

Edited by Sartsuli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä yksi alkuvaiheen hermoilija - moi!

Tulinpa vain ihmettelemään, että miten tässä on tarkoitus keskittyä mihinkään, kun koko ajan miettii, että voiko tuolla mitään elävää olla. Ar-ultra olisi tarkoitus varata, mutta siihenkin asti (väh. viikko vielä) tekee tiukkaa. Ja kun oireita ei ole.

ratamon viestiä mukaillen, voiko olla kaikki ok, jos ei ole mitään oireita?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä myös yksi hermoilija! Viikkoja kasassa vasta onnettomat 4+4 (tai 4+5) enkä oikeastaan uskalla vielä iloita ollenkaan. Ehkä jos näitä alavatsakipuja ei olisi ja oireita ois enemmän niin ehkä mieli olisi edes hieman luottavaisempi..

 

Mitenkä, osaako kukaan sanoa miten suuri km riski on jos kyseessä on toinen raskaus eikä takana ole yhtään aiempaa keskenmenoa? Jostain muistan lukeneeni että aiempien raskauksien ja varsinkin niiden onnistuneisuus vaikuttaisi seuraavissa tuohon km riskiin mutta mistään en löytänyt lisääkö vai vähentääkö se riskiä.. Siis jos on toinen raskaus eikä aiempia keskenmenoja. Tokihan 'varmaa tietoa' raskauden onnistumisesta ei kukaan voi antaa mutta kyllä tässä nyt on keinolla millä hyvänsä yrittänyt saada toivoa raskauden onnistumisesta ja pelkoja edes hieman kuriin..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kans hermoillaan- viikkoja vasta 4+1. Ekasta raskaudesta en muista ollenkaan kärsineeni alavatsakivuista joita nyt on ollut jonkin verran. Toivotaan että kaikki nyt menis silti hyvin.. Tsemppiä muille hermoilijoille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin yks hermoilija. Välillä tuntuu piiiieni nipistys alavatsalla ja rinnat on joskus arat,hengästyn pienestä ja lämmöt ~37,mutta muuten ei oikein mitään. Vähän vaikee uskoo että paksuna ollaan ku oireet ei ole kuin oppikirjoista.. :D

Tulin päivittämään,että turhaan hermoilin! :D Raskaus sujunut hyvin. Edelleenkään ei mitään merkittäviä oireita,mutta elävä kropanvaltaaja tuolla piileskelee. Tänään viikkoja 14+3 :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hypätäänpäs tähän ketjuun. Plussasin viime perjantaina, eli hyvin tuore juttu on tämä raskaus ja tänään vasta viikolla 4+6. Paljon on lähipiirissä ollut kaikenlaisia ongelmia raskautumisen (ja vähän raskauksienkin) kanssa, joten pientä hermoilua meinaa ajoittain olla siltä osin. Mun eräs läheinen ihminen tietää tästä jo ja hänellä kun on takana just tosi vaikeitakin aikoja raskauksien osalta, niin vaikka onkin tosi innoissaan tästä mun raskaudesta, niin jaksaa suunnilleen joka toisessa lausessa muistuttaa, että jos en oikeasti olekaan raskaana tai tulee jotain ongelmia. Ymmärrän kyllä hänen taustoihinsa peilaten tuon jossain määrin, mutta melko masentavaa se on myös.

 

Oikein mitään oireita mulla ei oo vielä, mitä nyt tietty kuukautiset on jääneet pois ja rinnat on todella kipeät etenkin iltaisin. Muuten nyt vaan odottelen viikkojen etenemistä ja varmuutta asiaan. 

 

Mulla on hermoilu helpottanu tässä n. kolmessa viikossa, vaikka eihän mulla mitään varmuutta vieläkään mistään oo  :lol: Tai siis se yksi ainut raskaustesti on tehtynä (enkä meinannu enempää tehdä) ja ton edellisen viestini jälkeen pahoinvointi on tullu seurakseni nyt ihan "kivasti." Lähes jatkuvasti semmonen ällöttävä olo ja välillä sitten ihan todella huono olo, eli oon ihan oksentanutkin. 

 

Oon päättäny nyt odotella ihan kaikessa rauhassa enkä alun malttamattomuuden jälkeen sitten lähtenytkään varailemaan alkuraskauden ultraa enkä oo kokenu tarpeelliseksi tehdä uusia raskaustestejäkään. Ensimmäinen neuvola on ens maanantaina ja siitä sitten pikku hiljaa kohti ensimmäistä ultraa. Eli päivä kerrallaan. 

 

Toki hetkittäin tulee vielä mietittyä kaikenlaista, mutta pyrin nyt kuitenkin olemaan ihan rauhallisin mielin niin kauan, kun syytä mihinkään panikointiin ja huoleen ei oikeestaan edes ole  :)  Nyt menossa siis 7+5.

Edited by Bööbelö

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kanssa yksi hermoilija :D Viikkoja vasta onnettomat 4+2. Mitä vaan voi vielä tapahtua... Varsinkin kun luki noita keskenmenoketjuja, huuh! Ei ehkä olis pitäny. Nyt on sitten olo että aivan varmasti menee kesken. Miten tässä pitäisi jotain ZEN-fiilistä muka saavuttaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Minäkin oon tehny sen virheen, että oon lukenu noita km-ketjuja :girl_to_take_umbrage2:  Oon saanu liikaa tietoa, vaikka itepä oon nenäni niihin asioihin tunkenu. Oon siis hiukan hermostunut ollu koko ajan, että eteneekö tää raskaus niin kuin pitää ja onko tuolla ihmisalulla kaikki hyvin: syke jne. Huomenna selviää ar-ultrassa. Jos kaikki on kuten pitää, aion yrittää lopettaa stressaamisen. Onneks mulla on tulossa kohta vähän lomailua yms. niin saan ehkä ajatuksia vähän muualle. Sitten kun palailen Suomeen, onkin jo melkein ultran aika jälleen. No, okei pari viikkoa joudun kärvistelemään lomailun jälkeen...huuh!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now